Ryhmy on irti!

[Rebecca Hope]

//Tämä alue on varattu London Morelille ja hahmolleni Rebecca Hopelle. Ajankohta on joskus. Ainakin huispauskerhon retken jälkeen mutta tarkempaa ajankohtaa ei minulta oikein löydy :'D Joskus kesällä kuitenkin.//

Kävelin kohti huispauskenttää vaaleat hiukset ponnarilla heiluen. Asetuin seisomaan keskelle huispauskenttää ja nousin luutani selkään. Kaivoin taskustani siepin, jonka olin saanut vanhemmiltani. päästin sen irti ja ponkaisin maasta vauhtia. annoin siepin hetken lennellä ennen kuin syöksyin perään.

Huomasin siepin alempana ja lentämään perään. Sieppi poukkoili pitkin kenttää ja lensi sitten suoraan kohti. Väistin ja käännyin kohti edellä lentävää sieppiä. Lensin kohti sieppiä ja ojensin käteni. Nappasin siepin ja tungin sen takaisin taskuuni. Lähdin laskeutumaan hieman alaspäin.

//Anteeksi näin lyhyt viesti. Olisi vähän vaikeaa kirjoittaa ennemmän ilman autohittausta :/ //

[London Morel]

// London ei vietä kesäänsä koululla, joten sopisiko, että peli sijoittuisi joko viimeiselle tai ensimmäiselle kouluviikolle? :) //

Aamuinen huispausharjoittelu oli tullut tälle pojalle tavaksi. Jokaisen aamun rutiini oli lähes aina samanlainen; poika heräsi, vaihtoi vaatteensa, pesi hampaansa, teki muutaman punnerruksen ja lähti huispauskentälle harjoittelemaan. Tälläkin kertaa hän hölkkäsi huispauskentälle päin ikioma Nimbus 2001 kainalossaan. Huispaus oli hänelle kaikki kaikessa.

London saapui huispauskentälle ja huomasi, ettei ollut kentällä yksin. Yläpuolella liiteli vaaleatukkainen tyttö, joka oli pojalle entuudestaan tuttu. Poika tiesi, että myös tuo tyttö piti huispauksesta kovasti, ja oli jopa itse ollut todistamassa tuon upeita lentotaitoja pariin otteeseen. Nytkään London ei voinut olla huomaamatta, kuinka tyttö teki hienon syöksyn ja sulki kultaisen siepin nyrkkinsä sisään. Näky oli aika vakuuttava.

"Wow, Rebecca! Sähän olet ihan ammattietsijä", London kehui tyttöä, jonka nimen hän jopa muisti tällä kertaa. "Jos vaan haluat, voisin opettaa sulle pari kikkaa, joilla tulet vieläkin paremmaksi", London kertoi ja viritti kasvoilleen salaperäisen virneen. Tottahan toki hän auttaisi noin mukavaa tyttöä, joka oli kaiken lisäksi vielä erittäin nättikin.

[Rebecca Hope]

//Juu voisi olla vaikka viimeisellä viikolla. Beckykään ei kesäänsä koululla vietä.//

"Wow, Rebecca! Sähän olet ihan ammattietsijä", kuului alapuoleltani. Katsoin alas ja huomasin Londonin alapuolellani. "Kiitti!" Sanoin. "Jos vaan haluat, voisin opettaa sulle pari kikkaa, joilla tulet vieläkin paremmaksi", London sanoi. "Okei! Mä tuun alas!" Vastasin ja hymyilin. Lentelin alaspäin ja tein nopean voltin ilmassa. Olin ehkä parin metrin päässä maasta kun jokin paiskautui selkääni. Isku oli sen verran kova että lensin luudaltani. Putosin mahalleni ja kaikki pimeni.

//Tulipas tästä nyt lyhyt -_-//

[London Morel]

Rebecca vastasi tulevansa alas ja hymyili samalla Londonille nätisti. Ilmeisesti tyttö ottaisi mieluusti vastaan pojan neuvot ja haluaisi oppia paremmaksi huispaajaksi. Tuo alkoi lennellä alaspäin ja teki tyylikkään voltin ilmassa. Rebeccahan oli oikein lahjakas jo nyt. Mitäköhän London voisi tytölle opettaa, kun jopa voltitkin olivat tuolla hallussa.

Pian kuitenkin tapahtui jotain hyvin yllättävää. Ryhmy iskeytyi kovalla vauhdilla Rebeccaa selkään ja tyttö lensi luudaltaan iskeytyen maahan parin metrin korkeudesta.

London säpsähti. Jos poika olisi huomannut ryhmyn saapumisen, hän olisi voinut yrittää estää sen osumisen, mutta nyt se oli myöhäistä. Poika juoksi mahallaan makavan tytön luokse, otti tuosta kiinni molemmilla käsillään ja käänsi ympäri. Rebecca vaikutti olevan tajuton. London läpsi hellästi tyttöä poskille ja yritti saada tämän heräämään.

"Rebe! Kuuletko mua?"

[Rebecca Hope]

Tunsin, kun joku käänsi minut ympäri ja läpsi hellästi poskiani. "Rebe! Kuuletko mua?", kuulin ja raotin silmiäni. "Rebe? Aika hieno lempinimi", sanoin ja virnistin pienesti. "Oon ihan kunnossa. Säikähin vaan kun se tuli niin yllättäen. Mikäs se muuten oli?", kysäisin ja nousin istumaan. Hieroin selkääni. Katsahdin taivaalle ja yritin tähystellä sitä, mikä se oli ollut. Katsahdin Londoniin. "Muuten. Sä varmaan piät mua ihan sekona. Mut miltä tuliviski maistuu?"

[London Morel]

London oli iloisesti yllättynyt, kun Rebecca kuuli pojan kutsun ja havahtui hereille. Tuo kehui Londonin keksimää lempinimeä ja virnisti. London virnisti leikkisästi takaisin. Tyttö kertoi olevansa kunnossa, mutta säikähti yllättävän tapahtuman johdosta. Rebecca ei näköjään tiennyt, mikä tähän oli osunut.

"Se oli ryhmy-pirulainen", London vastasi, "Ne osaavat välillä olla niin yllättäviä ja ärsyttäviä", poika jatkoi lisäten vielä sanojensa väliin pari painokasta kirosanaa. "Mutta älä huoli, se ei hyökkää enää, kun pidän susta huolen", London sanoi ja tökkäsi tyttöä pienesti kylkeen. Hänkin katsoi taivaalle, muttei nähnyt ryhmyä enää missään.

Seuraava Rebecan kysymys oli hyvin yllättävä, sillä tuo kysyi, miltä tuliviski maistuu. London naurahti pienesti. Pojan käsittääkseen tyttö ei ollut vielä täysi-ikäinen, korkeintaan 16-vuotias. Miksiköhän moinen kysymys askarrutti tyttöä?

"Viskin ja chilin yhdistelmältä. Polttava, mutta oikein hyvä, vaikka vähän irvistyttääkin", London vastasi ja teki perään jonkin virnistyksen ja irvistyksen väliltä olevan ilmeen. "Mutta ethän sä ole vielä 17-vuotias?", poika varmisti vielä. Hänellä kyllä olisi oman sänkynsä alla vajaa tuliviskipullo jemmassa, mutta se ei ollut tarkoitettu alaikäisille. Tosin ei olisi ensimmäinen kerta, kun London tarjoaisi juomiaan alle 17-vuotiaalle.

[Rebecca Hope]

"Se oli ryhmy-pirulainen", London vastasi, "Ne osaavat välillä olla niin yllättäviä ja ärsyttäviä", poika lisäsi. "Mutta älä huoli, se ei hyökkää enää, kun pidän susta huolen", London sanoi ja tökkäsi minuapienesti kylkeen. Tökkäsin takaisin ja virnistin uudelleen. "Viskin ja chilin yhdistelmältä. Polttava, mutta oikein hyvä, vaikka vähän irvistyttääkin", London vastasi tuliviskikysymykseeni ja teki jotain mikä näytti virnistyksen ja irvistyksen yhdistelmältä. "Oookei...", sanoin samalla, kun mietin miltä viski maistuu. "Mutta ethän sä ole vielä 17-vuotias?", London kysyi. "Eeeen. Oon vasta 15, mut mun isoveljet sanoo et se maistuu tosi hyvälle. Piti varmistaa ku ne aina huijaa", vastasin ja irvistin.

[London Morel]

Rebecca tökkäsi Londonia takaisin, ja poika vastasi hänen virnistykseensä, jälleen kerran. Tuo kertoi olevansa 15-vuotias, ja London hymähti hieman yllättyneenä vastaukseksi. Hän oli taas luullut tyttöä vanhemmaksi, mitä tuo oikeasti oli ollut, eikä tämä todellakaan ollut ensimmäinen kerta. Miksi ihmeessä hän yritti uskotella itselleen aina, että tytöt olivat lähempänä hänen omaa ikäänsä kuin oikeasti olivat?

Rebecca kertoi veljensä sanoneen tuliviskin olevan hyvää. London katsahti tyttöä ja nyökkäsi. "Sun veljesi ovat ihan teräviä", poika vastasi virnistäen, "Mutta joudut itse odottamaan vielä pari vuotta", hän jatkoi uskomatta itsekään omiin sanoihinsa. Voit toki myös ilmestyä seuraavien tanssiaisten aikaan ikälinjan lähistölle ja kinuta multa maistiaisia , poika jatkoi ajatellen, muttei sanonut ääneen. Rebecca kuitenkin vaikutti kiltimmältä tapaukselta kuin tumma ja tulinen Sharnee.

"No, haluutko, että opetan sulle jotain, vai?", London jatkoi hymyillen tytölle.

[Rebecca Hope]

London hymähti hieman yllättyneen kuuloisena vastaukseksi ikääni. "Sun veljesi ovat ihan teräviä", London sanoi virnistäen, "Mutta joudut itse odottamaan vielä pari vuotta", hän jatkoi. Mutristin huultani leikilläni. Naurahdin. "No, haluutko, että opetan sulle jotain, vai?", London kysyi. "Juup!", vastasin ja katsahdin ympärilleni. Minnekkäs se luuta oli lentänyt?

[London Morel]

Rebecca mutristi huuliaan ja naurahti Londonin kommentille. Sen jälkeen tyttö vastasi myönteisesti pojan kysymykseen, ja opettelu päästiin aloittamaan.

"Ootko kuullut sellaisesta tempusta kuin laiskiaispyörähdys? Sun kannattais opetella, väistät nimittäin sillä keinolla monta ryhmyä. Ideana on roikkua pää alaspäin luudalla pitäen samalla jaloilla ja käsillä lujasti kiinni luudasta. Ryhmyhän olettaa aina, että istut luudan päällä, joten se menee lähes aina kohteen ohi. Voin vaikka näyttää mallia."

London otti luutansa maasta, hyppäsi sen päälle ja ampaisi välittömästi ilmaan. Ryhmy oli edelleen tipotiessään, mutta poika näytti tempun ilman ryhmyä. Hän kiepahti ylösalaisin luudalta, mutta pysyi edelleen hyvin luudan selässä pidelleen raajoillaan tiukasti luudan varresta kiinni. Sitten hän ponnisti, kääntyi takaisin oikein päin ja palasi maan pinnalle.

"Yritä toki perässä", London sanoi Rebecalle ja virnisti.