Himoshoppaajat

Lukuvuoden 2016-17 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Himoshoppaajat

ViestiKirjoittaja Lily-Bella Davies » 10 Heinä 2016, 14:45

// Otin nyt vapauden aloittaa pelimme, toivottavasti ei haittaa :D Ajattelin päivämääräksi tosiaan sunnuntai-iltapäivää klo 14 aikoihin 7.8, mutta voin toki muokata viestiäni jos se päivä/kellonaika ei sovi (: Eli peli Park Eun Jille ja Lily-Bella Daviesille. //

Istuin sängylläni viidesluokkalaisten tyttöjen makuusalissa. Tai siis tulevien viidesluokkalaisten. Olin innoissani tulevasta lukuvuodesta, sillä keväällä suorittaisimme Velhomaailman Ihmeisiin Perehdyttävän tutkinnon. Kokeet tietäisivät tosin valtavaa luku-urakkaa, mutta vaivan palkaksi olisin suorittanut oppivelvollisuuteni ja periaatteessa voisin siirtyä jo työelämään. En kuitenkaan ollut suunnitellut jättäväni koulun kesken, sillä S.U.P.E.R-tutkinto antaisi mahdollisuudet haastavampiin työtehtäviin.

Menin vaatekaapilleni ja mietin, pitäisikö minun vaihtaa paremmin shoppailuun sopivat vaatteet. Ehkä minun kannattaisi pukea sellaiset vaatteet, joita olisi helppo yhdistellä muihin vaatteisiin, sillä silloin näkisin parhaiten, olivatko sovitettavat vaatteet minulle hyviä vaiko ei. Valitsin asukseni tiukahkot valkoiset farkut ja tummansini-valkoraidallisen, merihenkisen rennon t-paidan. Paita oli ihanan pehmeää puuvillaa ja se oli miellyttävä päällä. Laitoin taikasauvani, mustan nahkalompakkoni, harmaan villatakin ja hiusharjan mustaan, jet set malliseen nahkalaukkuun (klick). Jätin hiukset auki ja heilautin laukun olalleni.

Kävelin hiljaisen oleskeluhuoneen läpi ja käytäviä pitkin ulko-oville. Päivä oli pilvinen, muttei kuitenkaan kylmä, sillä lämpöasteita oli noin 18. Pieni tuulenvire leikitteli hiuksillani, kun kävelin hiljaista vauhtia Châteausta Poudlardineen vievää kärrytietä. Oli sunnuntai-iltapäivä ja olin sopinut Eun Jin kanssa menevämme yhdessä shoppailemaan. Olin varannut rahaa mukaan aika paljon, sillä joskus shoppailu-intoni saattoi lähteä käsistä ja päädyin tuhlaamaan oikein urakalla.

Äiti ei oikein pitänyt siitä, että ostelin uusia vaatteita, sillä hänen mielestään se oli pröystäilevää. Minä en ymmärtänyt hänen näkemystään lainkaan. Mitä pahaa siinä muka oli, että ostin vaatteita, jos pidin siitä? Pikkuveljeni tuhlasivat rahansa pikkuautoihin, minä laitoin ne vaatteisiin ja kirjoihin. Oliko siinä jotain eroa? Ei minusta. Varsinkin kun shoppailin aika harvoin. Tosin silloin kun kävin ostoksilla, shoppailin kunnolla ja hups vain, olin tuhlannut lähes kaikki senhetkiset käyttörahani.

Olimme sopineet tapaavamme erään kuppilan edessä. En muistanut sen nimeä, mutta tiesin, missä se oli ja miltä se näytti. Poudlardineen oli viimeaikoina tullut paljon uusia kivoja vaatekauppoja, mutten ollut vielä ehtinyt käydä niissä. Olimme jutelleet muutaman kerran Eun Jin kanssa ja halusin tutustua häneen. Hän vaikutti mukavalta ja fiksulta ja meidän olisi varmasti helppo löytää yhdistäviä asioita ja puheenaiheita. Eun Ji oli minua vuoden vanhempi, mutta ainakaan minua se ei haitannut.

Saavuin kahvilan eteen. Eun Ji ei ollut vielä tullut, mutta minä olinkin hiukan etuajassa. Olin muistanut, että matka Poudlardineen olisi ollut pidempi. En ollut käynyt täällä vähään aikaan ja olisi kiva päästä taas pitkästä aikaa kiertelemään kauppoja ja mennä kenties kahville lempikuppilaani. Sieltä nimittäin sai maailman parhaat latet ja suklaahippukeksit.
Lily-Bella Davies (15): Taiteellinen ja kunnianhimoinen, 5-luokkalainen serpentardtyttö. Teräväkielinen ja fiksu lukutoukka.

Muut hahmoni: Cerinna Crèin (28), Effie Solender (20) ja Alisha Marshall (16)
Lily-Bella Davies
Oppilas
 
Viestit: 275
Liittynyt: 02 Heinä 2015, 20:27
Paikkakunta: Yorkshire
Tupa: Serpentard

Re: Himoshoppaajat

ViestiKirjoittaja Park Eun Ji » 25 Heinä 2016, 15:04

//Ajankohta sopii hyvin!

Eun Jille stressaaminen oli hyvinkin yleistä. Hän hermoili lähes minkä tahansa takia, mutta etenkin koulun ja kokeiden takia tyttö pelkäsi jatkuvasti saavansa harmaita hiuksia ja ryppyjä. Nyt oli kuitenkin kesäloma, eikä kokeita ollut lähimaillakaan. Sen olisi pitänyt tarkoittaa rentoutumista, mutta sen sijaan Eun Ji siirsi hermoilunsa muihin, vähäpätöisiin asioihin. Tällä hetkellä tyttö esimerkiksi kriiseili vaatteista. Hänen pitäisi lähteä Poudlardineen kymmenen minuutin päästä, tapaamaan Lily, vuotta nuorempi Serpentard johon hän oli tutustunut viimeisen vuoden ajan.

Normaaleille ihmisille vaatteiden valinta shoppailureissulle ei olisi vaikeaa. Eun Ji kuitenkin oli lähellä repiä hiukset päästään kahden vaihtoehdon välillä hiihtäessään. Klassisen tyylikäs farkkuhameella ja korkokengillä vai suloinen ja tyttömäinen lippalakilla ja tennishameella? (click)
"Ota tuo missä on lierihattu." Marina totesi tullessaan sisään huoneeseen ja vilkaistessaan kumpaakin vaihtoehtoa. Eun Ji tuijotti ystäväänsä hetken hämmentyneenä, mutta totesi sitten että hänen ystävänsä oli oikeassa ja ryhtyi vaihtamaan vaatteitaan.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Eun Ji juoksi pitkin Poudlardineen johtavaa tietä, pitäen kiinni lierihatustaan. Hänellä oli aurinkolasit mukana, mutta tyttö oli nopeasti todennut ne turhiksi ja sullonut ne laukkuunsa. Päivä oli pilvinen, mutta ei onneksi sen näköinen, että rupeaisi satamaan.
"Lily!" Eun Ji heilautti kättään huomatessaan punapään kauempana, hidastaen vauhtinsa kävelyyn. Korkokengillä juokseminen oli suoritus, mutta se myös tuntui ikävästi nilkoissa.
"Anteeksi hirveästi että mä olen myöhässä. Vaatteiden vaihtamisessa meni vähän kauan." Eun Ji virnisti pienesti. Tosiasiassahan kyse oli vaatteiden valitsemisesta eikä vaihtamisesta, mutta toisaalta se ei ollut olennaista.

"Minne sä haluat mennä ensimmäiseksi? Mä en ole käynyt Poudlardinessa koskaan ennen, joten sä toimit nyt mun oppaana." Puhuessaan korealaistyttö vilkuili ympärilleen uteliaana. Poudlardine vaikutti pikkukylältä, ja vähän skeptisesti tyttö epäili, löytyisikö sieltä yhtäkään vaatekauppaa jotka vastaisivat hänen makuaan. Toisaalta myös Lilyllä oli hyvä tyylitaju, ja jos tämä löytäisi vaatteita täältä, niin luultavasti löytäisi myös Eun Ji.

"Kiva laukku muuten." Eun Ji lisäsi hymyillen, katsoessaan läpi ystävänsä asun. Lily oli häntä lyhyempi, ja näytti punaisten hiustensa ja vihreiden silmiensä ansiosta ihan keijukaiselta. Hän oli usein ollut kateellinen nuoremman tytön ulkonäöstä, mutta toisaalta myös ihaili tätä usein. Lily kun näytti hyvältä mitään tekemättä. Eun Ji myös tiesi, että tyttö ei meikannut, mikä oli vielä hienompaa. Eun Ji kun oli aina toivonut, että näyttäisi kauniilta ilman meikkiäkin.
6. luokkalainen serdaigletyttö, joka omistaa terävän pään ja terävän kielen.

Hahmoni: Sharnee Ispahan, GryffondorPark Eun Ji, SerdaigleAnna Pretre, PouffsouffleSalena Bloke
Avatar
Park Eun Ji
Oppilas
 
Viestit: 43
Liittynyt: 22 Heinä 2015, 00:36

Re: Himoshoppaajat

ViestiKirjoittaja Lily-Bella Davies » 08 Elo 2016, 19:07

Aloin jo ihmetellä, mihin Eun Ji oli jäänyt. Itse en yleensä ollut myöhässä, mutta ei minua kyllä pieni odottelukaan haitannut. Myöhästymiselle ei yleensä voinut mitään ja se saattoi johtua itsestä riippumattomista syistä. Samassa kuulin takaani jonkun huutavan nimeäni. Käännähdin ympäri ja näin Eun Jin hieman kauempana itsestäni. Hän näytti siltä, että oli juossut. Se oli aikamoinen saavutus, ottaen huomioon, että hänellä oli korkokengät jaloissaan. Itse en pahemmin pitänyt korkokengistä ja käytinkin useimmiten tennareita tai ballerinoja. Joskus juhlissa saatoin sujauttaa jalkoihini korkkarit, mutta se oli harvinaista.

"Moi!", huikkasin vastaukseksi ja otin pari askelta lähemmäs. "Anteeksi hirveästi, että mä olen myöhässä. Vaatteiden vaihtamisessa meni vähän kauan", tyttö virnisti. Ymmärsin hyvin; minullakin saattoi joskus kestää vaatteiden valinnassa. Aiemmin en ollut välittänyt lähes ollenkaan, siitä, mitä puin päälleni, mutta nykyään olin tarkempi. En esimerkiksi enää käyttänyt joitakin tiettyjä värejä, sillä ne riitelivät hiusteni kanssa. Vielä pari vuotta sitten en ollut tiennyt mitään siitä, mitkä värit sopivat yhteen ja mitkä eivät.

"Ei se mitään, itsekin tulin vasta hetki sitten", vastasin huolettomalla äänensävyllä. Lause ei aivan pitänyt paikkansa, sillä olin odotellut ehkä vähän alle viisi minuuttia. Se ei tuntunut kuitenkaan pitkältä ajalta, sillä olin sillä aikaa miettinyt, missä kaupoissa voisimme käydä. Olin myös listannut mielessäni asioita, joita minun vaatekaapistani vielä puuttui. Olin ajatellut ostaa muutaman yksinkertaisen t-paidan ja kenties polvista revityt farkut. Jos siis löytäisin mieleiseni. Olin aika tarkka siitä, mitä ostin ja mitä en. Äitini olikin kerran huomauttanut, että minulla oli aika kallis maku.

"Minne sä haluat mennä ensimmäiseksi? Mä en ole käynyt Poudlardinessa koskaan ennen, joten sä toimit nyt mun oppaana", Eun Ji sanoi. Kohotin kulmiani. Tyttö oli opiskellut Châteaussa kokonaisen lukuvuoden käymättä Poudlardinessa? Vaikea uskoa, mutta miksi ihmeessä hän valehtelisi siitä? "Hmm... Haluatko historiallisen luennon kylän historiasta?", vitsailin nauraen. En kyllä oikeasti käyttäisi shoppailupäivää luennoimiseen, sillä ensiksi mainittu oli mielestäni huomattavasti mielenkiintoisempaa. Ehtisin istua taikuuden historian tunneilla vielä ihan tarpeeksi. Se oli kyllä lempiaineeni, mutta jotkut aihepiirit tuntuivat tylsiltä. Esimerkiksi maahisten historia ei minua pahemmin kiinnostanut.

"Voitaisiin käydä ensin parissa kivassa vaatekaupassa. Kylään on vastikään tullut paljon uusia kauppoja ja niistä löytyy kyllä vaatteita moneen makuun. Eivätkä ne ole mitään huonolaatuisia rääsyjä", naurahdin. Olin joskus kierrellyt Pariisissa vaatekauppoja ja olin huomannut, että yllättävän monissa kaupoissa myytiin vain huonolaatuisia lumppuja. Niihin en todellakaan halunnut tuhlata muutenkin vähissä olevia rahojani. Olin saanut 15-vuotissyntymäpäivälahjaksi paljon rahaa ja ne alkoivat pikkuhiljaa loppua. Osan olin toki laittanut säästöön, mutta suurimman osan olin jo tuhlannut.

Lähdimme kävelemään katua hiljalleen päinvastaiseen suuntaan, kuin josta olimme tulleet. "Ennen näitä uudistuksia kylässä ei ollut kuin pari vaatekauppaa ja nekin olivat aika omituisia. Yksi oli täynnä goottivaatteita, toisessa oli noidankaapuja ja kolmannessa mielettömän kallista laatuun nähden", selostin Eun Jille kävellessämme. Käännyimme vasemmalle. "Esimerkiksi tuo kauppa vaikutti kivalta, kun kävin kerran pikaisesti katsomassa", kerroin. "Mennäänkö sinne?", kysyin vielä ja katsahdin tyttöä. Yhdellä näyteikkunassa olevalla nukella oli yllään valkoiset revityt farkut ja vaaleanpunainen rento t-paita. Asukokonaisuus näytti kivalta, mutta vaaleanpunainen ei oikein ollut minun värini. Farkut sen sijaan olivat ihanat.
Lily-Bella Davies (15): Taiteellinen ja kunnianhimoinen, 5-luokkalainen serpentardtyttö. Teräväkielinen ja fiksu lukutoukka.

Muut hahmoni: Cerinna Crèin (28), Effie Solender (20) ja Alisha Marshall (16)
Lily-Bella Davies
Oppilas
 
Viestit: 275
Liittynyt: 02 Heinä 2015, 20:27
Paikkakunta: Yorkshire
Tupa: Serpentard

Re: Himoshoppaajat

ViestiKirjoittaja Park Eun Ji » 20 Elo 2016, 23:21

Lily vakuutti että myöhästyminen ei haitannut, ja Eun Ji hymyili helpottuneena. Myöhästely ei ollut hänen tapaistaan, ja hän itse vihasi odottelua, joten oli hyvä jos Lily ei ollut pahastunut. Hän ei halunnut suututtaa tyttöä, johon oli alkanut pikkuhiljaa tutustua ja joka vaikutti hyvinkin mukavalta.

Lily kohotti kulmiaan Eun Jin kerrottua kokemattomuudestaan Poudlardinen suhteen, ja tyttö virnisti, vähän nolostuneena. Hän oli totta puhuen viettänyt viikonloput useimmiten kirjastossa lukien kuin kavereiden kanssa, eikä Marinakaan ollut innostunut lähtemään kylään kuin pari kertaa. Kun hänen ystävänsä oli toisen kerran jälkeen todennut nähneensä kaiken, Eun Ji oli todennut, että hänelle siellä tuskin riittäisi tarpeeksi mielenkiintoista nähtävää edes kerralle. Hän tilaisi vaatteensa ja koulutarvikkeensa mieluummin postimyynnistä. Lilyn ehdotus shoppailusta oli kuitenkin houkuttelut häntä niin paljon että hän oli päättänyt lähteä mukaan, varsinkin kun hän ei muistanut koska viimeksi olisi ostanut vaatteita. Siitä oli pakko olla ainakin kuukausi.
"Hmm... Haluatko historiallisen luennon kylän historiasta?" Lily kysyi nauraen, ja Eun Jikin naurahti.
"Vau Lily, sinä tosiaan tiedät miten löytää tie Serdaiglen sydämeen!" tyttö kommentoi, jättäen puheenaiheen sitten sikseen. Varsinkin, kun tosiasiassa hän oli jo lukenut kaiken Poudlardinen historiasta ja muistikin suurimman osan.

"Voitaisiin käydä ensin parissa kivassa vaatekaupassa. Kylään on vastikään tullut paljon uusia kauppoja ja niistä löytyy kyllä vaatteita moneen makuun. Eivätkä ne ole mitään huonolaatuisia rääsyjä." Lily selosti samalla kun he lähtivät liikkeelle. Eun Ji nyökkäsi. Laatu tosiaan oli hänelle tärkeää, sillä mikään ei ollut ärsyttävämpää kuin se, että upouusi vaate hajosi parin käyttökerran jälkeen. Siinä tuli jotenkin surullinen ja petetty olo, kun asia josta olit ollut niin innoissasi paljastuikin huonoksi. Lily kertoi kylän aiemmista vaatekaupoista samaan aikaan kun Eun Ji murehti kaikkia menettämiään vaatteita, ja taas kerran korealaisneito totesi, että Poudlardinesta ei tosiaankaan olisi löytynyt mitään hänen makuunsa sopivaa.
"Esimerkiksi tuo kauppa vaikutti kivalta, kun kävin kerran pikaisesti katsomassa. Mennäänkö sinne?" Lily kysyi, osoittaen lähellä olevaa kauppaa. Näyteikkunasta päätellen vaatekauppa oli katsastamisen arvoinen, joten Eun Ji nyökkäsi.
"Mennään vain."

Lily edellään, Eun Ji meni sisälle kauppaan, tarkistaen kaupan yleisilmeen. Siellä oli paljon viimeisimmän muodin vaatteita, jotka Eun Jin mielestä olivat toki nättejä, mutta eivät sopineet hänen tyyliinsä. Yhdellä hyllyllä näkyi kuitenkin muita enemmän pastellivärejä, ja tyttö siirtyi sinne, hymyillen ensin Lilylle. Hänellä ei ollut mitään erikoista, mitä hän tarvitsisi, joten puolihuolimattomasti tyttö kävi läpi henkareita ja heitti käsivarrelleen kaiken mikä näytti vähäsenkään kivalta. Siitä hän lähti sitten tutkimaan vaatteita tarkemmin ja eliminoimaan kaiken sen, mikä ei ollutkaan niin kivaa. Loppujen lopuksi hänen syliinsä jäi vain kaksi yläosaa, hame sekä bikinit.
"Minä käyn sovittamassa näitä. Tulen esittelemään ne sitten sinulle!" Eun Ji huikkasi Lilylle, kohottaen saalistaan vähän. He olivat kaupan ainoat asiakkaat, joten Eun Ji käyttäytyi vapaammin.

Hänen valitsemansa vaatekappaleet(klick) sopivat mukavasti yhteen, ja niinpä Eun Ji puki ne kaikki ylleen kerralla. Kukkakuvioinen toppi isolla kaula-aukolla, harmaa yksinkertainen hame sekä vaaleansininen neuletakki olivat kaikki kauniita, ja Eun Ji osasi heti päättää siitä, että hän ostaisi jokaisen. Siltikin, hän oli luvannut esitellä ne myös Lilylle, ja astuikin ulos sovituskopista.
"Noh, mitä mieltä olet?" Hän kysyi hymyillen, pyörähtäen muutaman kerran.
6. luokkalainen serdaigletyttö, joka omistaa terävän pään ja terävän kielen.

Hahmoni: Sharnee Ispahan, GryffondorPark Eun Ji, SerdaigleAnna Pretre, PouffsouffleSalena Bloke
Avatar
Park Eun Ji
Oppilas
 
Viestit: 43
Liittynyt: 22 Heinä 2015, 00:36

Re: Himoshoppaajat

ViestiKirjoittaja Lily-Bella Davies » 03 Syys 2016, 21:45

Astuessamme sisälle kauppaan katselin ensin hetken ympärilleni. Eun Ji suuntasi pastelliväristen vaatteiden luo ja minä taas farkkuosastolle. Tarvitsisin uudet farkut, sillä vanhat olivat jotenkin venyneet omituisen muotoisiksi ja jääneet hieman isoiksi. En ollut tietoisesti laihduttanut, mutta ehkä olin viime aikoina syönyt jotenkin tavallista kevyemmin. Silmäilin farkkuja arvioivasti. Tuollaisia trumpettilahkeisia hirvityksiä en ainakaan haluaisi enkä tuollaisia maastokuvioisia. Nappasin mukaani sovitukseen näyteikkunan valkoiset revityt farkut ja yhdet vaaleansiniset boyfriend-malliset farkut. En omistanut kyseisen mallisia farkkuja enkä ollut varma, sopisivatko ne minulle, mutta ainahan voisin kokeilla. Hetken mielijohteesta nappasin myös tiukat oliivinvihreät housut.

Suunnistin pastelliväriosastolle, jossa Eun Ji kävi vaatteita läpi. Vilkaisin ympärilleni ja näin alerekissä valkoisen croptopin (click ). Totesin, että se sopisi hyvin yhteen oliivinvihreiden, ja miksei vaaleansinistenkin farkkujen kanssa. "Minä käyn sovittamassa näitä. Tulen esittelemään ne sitten sinulle", tyttö sanoi huomatessaan minut. Hänen käsivarrellaan roikkui monenkirjavia vaatteita, enkä oikein erottanut mitä vaatekappaleita ne olivat. "Minäkin tulen sovittamaan näitä", vastasin ja suuntasin sovituskopeille. Vedin harmaan verhon kiinni perässäni ja laskin vaatteet jakkaralle. Vedin t-paitani pääni yli ja pujotin croptopin päälleni. Vilkaisin itseäni peilistä.

En yleensä käyttänyt näin tiukkoja vaatteita. Paita paljasti kaistaleen vatsaani ja totesin, että näytin siinä ihan hyvältä. En kyllä varmaankaan ostaisi paitaa, sillä en pitänyt kovin paljastavista vaatteista. Tosin korkeavyötäröisten farkkujen kanssa tämä voisi jopa toimia... Riisuin omat farkkuni ja vaihdoin oliivinvihreät housut tilalle. Housut istuivat hyvin ja mikä tärkeintä, tuntuivat mukavalta päällä. Käännähdin ympäri peilin edessä. En omistanut mitään oliivinvihreää ja nyt mietin miksi en. Väri sopi minulle hyvin ja sopi etenkin syksyyn. Vedin sovituskopin verhon pois ja hetken kuluttua Eun Jikin oli valmis.

Hän oli valinnut ylleen harmaan hameen, vaaleansinisen villatakin ja kukkakuvioisen paidan. "Noh, mitä mieltä olet?", tyttö kysyi. "Vau, näytät upealta. Tuo villatakki on kertakaikkisen ihana", sanoin. Eun Ji todellakin näytti kauniilta ja vaatteet sopivat hänelle kuin nakutettu. "Entäs nämä?", kysyin ja pyörähdin ympäri. Olin jo tehnyt ostopäätöksen housuista, mutta paitaa en luultavastikaan ostaisi, ellei Eun Ji sitten pakottaisi minua siihen...

Hetken kuluttua pujahdin takaisin sovituskoppiin ja vedin verhon kiinni. Vaihdoin oman t-paitani takaisin ja pujottauduin vaaleansinisiin boyfriend-mallisiin farkkuihin. Totesin saman tien, että ne eivät sopineet minulle. Vedin farkut pois jaloistani ja sovitin valkoisia revittyjä farkkuja. Ne olivat ihan kivannäköiset, mutta niistä puuttui sitä jotakin. Ne eivät olleet etsimäni täydelliset farkut, vaan hieman puutteelliset, joten en ostaisi niitä. Vaihdoin omat farkkuni jalkaan ja nappasin oliivinvihreät housut ja valkoisen croptopin mukaani. Astuin ulos sovituskopista ja katselin toppia. Se oli näyttänyt hyvältä ylläni, mutta olin silti hieman epävarma.

"Ostanko tämän topin vai en?", kysyin Eun Jiltä hänen astuessaan ulos sovituskopista.
Lily-Bella Davies (15): Taiteellinen ja kunnianhimoinen, 5-luokkalainen serpentardtyttö. Teräväkielinen ja fiksu lukutoukka.

Muut hahmoni: Cerinna Crèin (28), Effie Solender (20) ja Alisha Marshall (16)
Lily-Bella Davies
Oppilas
 
Viestit: 275
Liittynyt: 02 Heinä 2015, 20:27
Paikkakunta: Yorkshire
Tupa: Serpentard

Re: Himoshoppaajat

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 02 Helmi 2017, 23:09

Lily-Bella Davies, Serpentard: 10 p
Park Eun Ji, Serdaigle: 6 p

Peli lukittu keskeneräisenä, kiitos!
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus


Paluu Lukuvuosi 2016-17

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron