Yy, kaa, koo - vesidisco!

[Sylviane Gren]

//Marceau Forest olisi mukava saada mukaan tähän peliin :3

9. heinäkuuta oli todella merkittävä päivä ainakin Sylvianelle, sillä silloin olisi vesidisco. Ei hän ole aiemmin sellaisissa ollut, mutta aivan varmasti siitä tulisi tosi kiva. Discot olivat muutenkin tosi kivoja ja sukeltaminen ja uiminen tietenkin myös, joten yhdistettynä se oli varmaan jo jonkinlainen unelmientäyttymys!

Alkujännityksestä huolimatta ilta oli osoittautunut todella hienoksi. Oli ihmisiä, vettä, hyvää musiikkia ja hauska tunnelma! Uimahalli oli kyllä ollut lähempänä Bordeauxta kuin Sylvianen kotia, mutta ei se haitannut yhtään, sillä vanhemmilla oli muutenkin menoa tällä suunnalla. Tyttöä ei haitannut myöskään se, että paikalla oli vain ei-taikovia. Olisi ollut muutenkin tosi outoa, jos joku olisi uinut jonkun puusta tehdyn sauvan kanssa. Se olisi voinut olla myös tosi vaarallista!

Vaarallisuudesta puheen ollen Sylviane oli varonut parhaan mukaan altaiden reunustalla kävelemistä, sillä olisi ollut vähintäänkin ikävää kaatua ja loukata itsensä. Etenkin jos hän ei pääsisi sitten enää sukeltamaan ja uimaan oranssien uimalasiensa kanssa. Uimalasit olivat vielä nostettuna otsalle tytön kahlatessa yhteen altaista hieman musiikin tahdissa jammaillessa.

Päivä oli sinällään myös erityinen, että se oli kolmas päivä siitä lähtien, kun hän oli havahtunut siihen, kiitos yhden kaverinsa, että rakkautta ensisilmäyksellä on oikeasti olemassa. Mikä olisikaan paras paikka löytää se kuuluisa oikea kuin paikka, jossa olisi monta samanikäistä! Sylviane oli täten pyrkinyt jo katsomaan intensiivisesti vesidiscon sallimassa valaistuksessa kaikkia, jotka vähintäänkin vilkaisivat hänen suuntaansa.
Se oli kuitenkin ollut pitkän päälle aikaa vievää eikä uimisestakaan tullut mitään, joten tyttö heittikin koko ajatuksen taka-alalle sukeltaessaan veden pinnan alapuolelle. Sopivan lämpöinen vesi ympäröi hänet.

Vasta pinnan alla Sylviane muisti uimalasien olevan yhä otsallaan, joten hän yritti nopeasti ottaa ne joko kokonaan pois tai laskea ne alas silmille. Se oli kyllä hieman haastavaa, kun piti samalla pidellä hengitystä ja keskittyä näpertämään oman näkökentän yläpuolella olevia laseja. Tyttö oli jo aivan varma siitä, että hiukset olivat jotenkin sotkeutuneet sen yhden lenkin ympärille tai jotain.

[Marceau Forest]

Nyt oltiin todellisella epämukavuusalueella. Vesidisco oli täysin uusi asia Marceaulle, joten hän ei tiennyt lainkaan, mitä odottaa. Jästisyntyisenä poika oli tietenkin käynyt normaaleissa discoissa sekä uimassa, muttei ollut koskaan tehnyt näitä asioita yhdistettynä. Poika ei ollut erityisemmin mikään tanssimisen ystävä, joten hän oli yleensä osannut kiertää normaalitkin discot melko kaukaa.

Kuin ihmeen kaupalla Marceau kuitenkin löysi itsensä Bordeauxin uimahallista juuri tänä iltana. Idea saapumiselle ei kuitenkaan ollut pojan oma, vaan Ethanin, joka oli Marceaun lapsuuden kaveri ja asui Lesparre-Médocissa Marceaun naapurissa. Ethan oli Marceauun verrattuna huomattavasti menevämpi poika, ja niinpä Marceau huomasi pian juoksevansa uimahallin käytävillä Ethanin pitäessä hänen kädestään kiinni ja vetäessä perässä. Marceaulla oli suuri työ pysyä kaverin mukana liukastumatta tai kompastumatta omiin jalkoihinsa, mutta hän kuitenkin pääsi allasosastolle hengissä, joskin silminnähden hengästyneenä.

"Nyt ei enää juosta, siinä voi sattua oikeasti tosi pahasti", Marceau sanoi kaverilleen hieman peloissaan, mutta kiitollisena siitä, ettei mitään ollut sattunut. Kaveri oli kuitenkin jo hypännyt pommilla kylmävesialtaaseen, joten puolet Marceaun sanoista jäi taatusti kuulematta. Hyinen kaveri nousi pian takaisin altaan pinnalle ja kertoi veden olevan jäätävää. Marceau naurahti pienesti, mutta ennen kuin hän ehti mitään muuta sanoa, hän huomasi itsekin olevansa kylmävesialtaan syvyyksissä. Ethan-pirulainen oli vetänyt hänen mukaansa! Marceau nousi pinnalle hytisten ja kipusi altaasta pois niin nopeasti kuin ehti. Hän otti muutaman askelen kauemmaksi altaasta, ettei kaveri tekisi samaa kepposta toistamiseen.

"Tiedätkö mitä, Ethan, taidan valita seuraavaksi hieman lämpimämmän altaan", Marceau vastasi hytisten, ja otti jo muutaman askeleen suuremman altaan luo, jossa vesi olisi taatusti lämpimämpää. Kaveri kuitenkin ilmoitti menevänsä seuraavana vesiliukumäkeen ja kahdessa sekunnissa hän oli jo hävinnyt nurkan taakse. Marceau pudisti päätään ja jatkoi matkaansa päinvastaiseen suuntaan, kohti suurempaa allasta.

Uusi menevä kappale alkoi soida kaiuttimista ja discotyyppiset valot vilkkua vinhasti. Muutama lapsi ja nuori oli tanssimassa uima-altaan edustalla, mutta suurin osa oli uimassa altaissa. Marceau kastoi varpaansa altaan veteen - se oli ihanan lämmintä äskeiseen altaaseen verrattuna. Poika hyppäsi veteen kynttilähypyllä. Pää humpsahti veden alle, mutta pian hän oli takaisin pinnalla ja kykeni taas kuulemaan kaiken musiikin ja näkemään vilkkuvat valot. Harmi, ettei Marceau ollut ottanut uimalasejaan mukaan, sillä kloori kirveli ikävästi silmiä. Se oli kuitenkin pieni hinta siitä, mikä uimisen hauskuudesta tuli maksaa.

Marceau sulki silmänsä, humpsahti takaisin veden alle, potkaisi vauhtia ja ryhtyi sukellukseen. Hän kauhoi käsillään pohjaa pitkin ja nautti siitä keveyden tunteesta, jonka uiminen hänelle antoi. Tunne kuitenkin keskeytyi äkisti, kun poika tunsi iskun päälaessaan. Isku oli ollut todella kova, ja Marceaulla meni hetki, ennen kuin hän tajusi mitä oli tapahtunut. Oliko hän törmännyt seinään? Poika nousi pinnalle ja näki, ettei hän ollut lähelläkään altaan seinää. Sen sijaan hänen edessään oli toinen ihminen, noin Marceaun ikäinen tyttö. He olivat ilmeisesti uineet toisiaan päin.

"Anteeksi!", Marceau huudahti hädissään. Ei kai tytölle ollut sattunut mitään? Oliko törmäys ollut Marceaun vai tytön vika? Miten näin oli oikein päässyt käymään? Poika hieroi päälakeaan - sitä jomotti kovasti.

[Sylviane Gren]

Sylviane yritti vielä jonkin verran pinnan alapuolella selvittää hiuksiaan, mutta siitä ei näyttänyt tulevan mitään. Pakko kai oli nousta pinnalle ja pyytää jotain toista auttamaan, mutta ei se haitannut tyttöä. Oli kiva tutustua uusiin ihmisiin ja hiuksiin sotkeutuneet uimalasit olivat hyvä syy tälle! Ei Sylviane halunnut kävellä discosta pois uimalasit vielä ruskeasta tukasta roikkuen ja pelkkä ajatus jo puistatti. Tyttö yritti nousta rauhallisesti ylöspäin kohti altaan reunaa tai sitä suunta, jossa muisteli sen olevan kunnes jokin iskeytyi hänen takaraivoaan vasten.

Onneksi veden pinta oli lähellä ja tyttö ei onnistunut nielemään liikaa uimahallivettä tuntiessaan yllättävän kivun. Sylviane lävisti vedenpinnan vaalean puna-oranssi-keltaraidallisen tankininsa kanssa ja yritti silmät suljettuina hengittää rauhallisesti suun kautta sisään ja ulos. Tytöstä tuntui vielä aika kamalalta, vaikka hän olikin onnistunut kaatuilemaan ja muutenkin loukkaantumaan niin päähän kohdistuva isku SATTUI aina.

Jokin lähellä oleva pyyteli anteeksi, ja Sylviane yritti olla välittämättä sen enempää kivusta. Kyllä se meni ohi etenkin, jos sitä ei muistelisi koko ajan. Olisi ollutkin tosi sääli lähteä kesken kaiken pois jonkun pääkivun takia! Etenkin kun vesidiscoihin ei noin vain joka päivä päässyt!
”Ei se mitään. Kaikki on tallessa”, tyttö vastasi anteeksipyytelyyn niin iloisesti kuin pystyi tuntiessaan vielä sen kuin joku olisi halunnut murtautua hänen päänsä sisään.
”Korvat... silmät... nenä... ja suu”, Sylviane luetteli koskiessaan etusormellaan vuoronperään jokaista. Päästyään loppuun suu leveni hymyyn paljastaen uudet oikomiskojeet. Hymyilemisen ohella Sylviane avasi myös silmänsä ja pyrki katselemaan taas intensiivisesti toista silmiin. Pojalla oli vaaleat silmät kai tai tällaiseen tulokseen Sylviane päätyi vesidiscojen valaistuksessa? Vai olivatko ne sittenkin tummemmat? Silmät ne ainakin olivat!

”Entä sinulla?” tyttö muisti kysyä hieman huolestuneena ja siirsi katseensa pois toisesta alaviistoon käydessään oikealla kädellään hiuksiaan läpi. Ai niin, hänellä olikin ne uimalasit vielä jotenkin otsan päällä. Sylviane yritti kuitenkin olla niin kuin se ei haittaisi nyt yhtään. Olihan ne kuitenkin jotenkin sotkeutuneet takaa hiuksiin ja uimalaseja sai käyttää uimahalleissa.

[Marceau Forest]

Marceaun hieroessa päälakeaan, poika kuuli tytön hyväksyvän hänen anteeksipyyntönsä. Tuo kertoi kaiken olevan tallessa; korvat, silmät, nenä, suu ja ilmeisesti myös kaikki muut kehonosat. Tytön iloinen ääni kuulosti tutulta, aivan kuin poika olisi kuullut sen aikaisemmin jossain muualla. Tyttö ei ollut hänelle sukua, eikä Marceau ollut nähnyt tuota televisiossa tai kuullut radiossakaan. Kun kipu oli lieventynyt niin, että Marceau kykeni ajattelemaan selkeämmin, hän näki edessään hörökorvaisen ja pitkät, kuparinruskeat hiukset omaavan tytön, joka hymyili hammasrautojen kiiltäessä tuon hampaissa. Nyt Marceaulla alkoi raksuttaa - tyttöhän oli tuttu koulusta!

"Viviane, oletko sinä sinä?", Marceau kysyi tytöltä hieman epäröiden. Hän oli sivuuttanut tuon esittämän kysymyksen, mutta palaisi siihen ehkä myöhemmin. Tyttö näytti ainakin kovasti siltä tytöltä, joka aina naureskeli yksin tai jonkun kanssa Pouffsoufflen tuvassa. Ja olihan Marceau sanonut hänelle monesti 'moi' tai jotai vastaavaa, ja olihan kaksikko viettänyt aikaa kahdestaan myös Turnajaisten yhteisessä oleskeluhuonejuhlassa, ainakin parin sekunnin ajan. Mutta mitä kummaa Viviane olisi tehnyt jästien uimahallissa Bordeauxissa?

"Sinulla on mielenkiintoinen kampaus", Marceau jatkoi keskustelua kömpelöllä tavallaan. Kommentti saattoi olla kehu, tai sitten se saattoi olla vain ihmettelyä tytön omaperäiseen tyyliin liittyen. Uimalasikoriste sopi kieltämättä hyvin uimahalliteemaan, mutta Marceau olisi mieluummin pitänyt laseja silmillään kuin hiuksisssaan.

Poika keräsi pitkät, vaaleat hiuksensa käsiinsä ja puristi niistä enimmät vedet pois. Hän nosti vaaleansinisiä uimashortsejaa hieman ylemmäs ja kiristi niiden naruja. Seuraavaksi hän käänteli päätään oikealle, vasemmalle ja taakse yrittäen etsiä Ethania katseellaan - ja sieltähän se löytyikin. Kaveri oli juuri laskemassa uimahallin jyrkimmästä vesiliukumäestä ja kirkui kirkumistaan. Ainakin hän sai lähes koko uimahallin huomion puoleensa, kuten luultavasti oli toivonutkin.

[Sylviane Gren]

Poika kyseli jonkun Vivianen perään ja Sylviane käänsi päätään ensiksi oikean olkansa yli ja sitten vasemman olkansa yli, mutta ei siellä näyttänyt olevan lähietäisyydessä ketään, jolle poika olisi voinut puhua. Sylviane oli vähän kummissaan siitä ennen kuin ymmärsi, että toinen oli varmaan yrittänyt arvata hänen nimensä! Niin sen oli pakko olla! Tyttö naurahti heleästi ja siveli kielellään ylähampaidensa oikomiskojeita.

”Vau! Olet tosi hyvä arvaamaan!” Sylviane totesi aidosti ihaillen. Vaikka Vivianesta oli vielä aika matka Sylvianeen, oli se ollut erinomaisen hyvä veikkaus, johon Sylviane itse ei olisi pystynyt. Poika kehui sitten hänen kampaustaan mielenkiintoiseksi, ja automaattisesti tyttö antoi kätensä käydä sen läpi varomatta kuitenkin koskematta kolhun saanutta kohtaa. Käsi ei onneksi takertunut uimalasien lenksuun eikä täten tukistanut.

”Kiitos. Letit on kyllä kivat, mutta on sinun hiukset tietenkin myös kivat. Niiiin pitkät”, Sylviane vastasi nyökkäilen ponnekkaasti päätyen kyllä vähän ihailemaan toisen hiuksiaan. Ne olivat pitkät ja tyttö kehuikin aina kiltisti kaikkia pitkähiuksisia iästä ja sukupuolesta riippumatta - tai miltei aina.

”Viviane”, tyttö muisti taas ja toisti sen. Sormet koholla tyttö laski vielä kuinka monta samaa kirjain omassa nimessään oli kuin tässä pojan arvauksessa.
”Vau! Todella hyvä arvaus oikeasti. Yksi kirjain vähemmän kuin Sylvianessa, mutta viimeiset viisi kirjainta onihan samat”, Sylviane henkäisi. Poika oli ihan varmaan joku supernero!
”Ja sinä olet hmm”, tyttö aloitti pohdinnan ja yritti sovittaa joitain nimiä toiselle. Toinen ei näyttänyt Patricelta eikä Olivierilta.
”Ehkä Leonard. Ei, ei sittenkään! Odota. No niin, André? Tai sitten Sevérin”, tyttö ehdotti innokkaasti yrittäen tulkita toisen silmistä ja kasvoista, että oliko jokin arvaus ollut se oikea tai ollut edes oikeaan suuntaan.

”Okei. En minä tiedä”, Sylviane huoahti hieman pettyneenä omaan arvaussuoritukseensa, mutta pyrki sen jälkeen taas hymyilemään ystävällisesti.

[Marceau Forest]

Seuratessaan tytön reaktioita, liikkeitä ja käyttäytymistä Marceau oli kokoajan varmempi siitä, että kyseessä oli hänen koulututtavansa, Viviane. Poika ei ollut aikaisemmin tutustunut kehenkään muuhun, joka käyttäytyisi vastaavasti tai puhuisi yhtä hupsuja asioita. Miten ihmiset osasivatkaan näyttää aivan erilaisilta uimapuku päällä ja hiukset märkinä? Koulussa Vivianella nimittäin oli ollut enemmän vaatetta päällä sekä kuivemmat hiukset - ainakin yleensä.

Tyttö naurahti heleästi ja kehui Marceauta hyväksi arvaajaksi. Heti perään hän keuhui myös pojan hiuksia. Marceau heilautti märkiä hiuksiaan hieman sivuummalle ja naurahti pienesti eräänlaiseksi kiitokseksi. Poikien pitkistä, vaaleista hiuksista saattoi olla montaa mieltä, ja Marceau oli saanut osakseen myös paljon haukkuja elämänsä aikana. Mutta eihän pojalla ollut tapana välittää muiden ihmisten tyhmistä mielipiteistä.

Tytöllä vaikutti olevan paljon asiaa, joten Marceaun tehtäväksi jäi kuunteleminen. Sanojen lomasta hän sai tietää myös tytön oikea nimen - Sylviane - olisihan pojan pitänyt muistaa se. Marceaun teki mieli hävetä huonoa arvaustaan, mutta unohti häpeämisaikeensa saman tien, kun alkoi kuulla arvailuja tytön omasta suusta. Tuo veikkasi poikaa Leonardiksi, Andréksi ja ties miksi, mutta mikään arvauksista ei osunut lähellekään. Marceaulla oli pokassa pitelemistä, kun hän kuunteli tytön juttuja.

"Olen ihan vain Marceau", poika vastasi ja naurahti pienesti perään. Se oli varsin tyypillinen ranskalainen nimi, joten sen saattoi helposti sekoittaa muihin nimiin, "Mutta ihan hyviä arvauksia oli", hän jatkoi narraten pienesti. Oikeastihan arvaukset olivat olleet niin kaukana oikeasta vastauksesta kuin vain voi. Onneksi ne olivat sentään olleet poikien nimiä.

"Hmm... Viviane, eikun Sylviane, osaatko sinä hypätä pää edellä veteen?", Marceau kysyi seuraavaksi. Hän oli itse hieman pelkuri, ja pää edellä hyppäämiinen oli vasta harjoitteluasteella. Muut perushypyt poika osasi melko hyvin, mutta tämä oli haasteellinen. Ehkä Sylviane voisi neuvoa? Tyttö vaikutti sen verran rohkealta, että osaisi varmasti vaikka mitä.

[Sylviane Gren]

”Marceau, okei”, Sylviane sanoi nyökäten painokkaasti ymmärtämisen merkiksi. Tytön arvaukset eivät olleet ihan osuneet oikeaan, mutta Marceau kuitenkin kehui niitä hyviksi, ja tyttö ilahtuikin tästä.
”Kiitos. Arvaaminen oli tosi vaikeata kyllä”, hän kiitti ja myönsi. Toisen hyvä arvaus oli oikeasti ollut tosi tosi tosi hyvä. Uskomattoman hyvä! Marceau oli tosi sellainen nimi, mikä ei ollut tullut hänen mieleensä. Sylviane kyllä tunsi vain yhden Marceaun tätä ennen koulusta ja tällä oli myös todella hienot hiukset ja...

Sylvianella ehkä välähti tai ainakin hän luuli tajuavansa, että tämä Marceau saattoi olla se sama Marceaun, jonka hän tunsi. Tyttö yritti kuitenkin olla näyttämättä pohdintojaan ihan suoraan, sillä olisi ollut aika noloa jos hän luuli poikaa yhdeksi toiseksi Marceauksi, ja sitten tämä ei olisikaan se. Mutta tunnistamatta jääminen olisi ehkä tosi ikävääkin Marceuasta, jos tämä nyt oli se Marceau!

Mutta sitten se vediscossa oleva Marceau kysyi Sylvianelta kysymyksen, joten Sylviane palasi kokonaan takaisin maanpinnalle, tarkalleen ottaen uimahallin altaaseen.
”En”, tyttö totesi oitis, ”osaatko sinä? Eikö se ole vaarallista?”
Hänellä itsellään ei tietenkään olisi mitään sitä vastaan, jos Marceau harrastaisi sitä, mutta olisi aika ikävää jos tämä loukkaisi itsensä. Sylviane kävi kädellään hiuksiaan paremmin läpi muistaen sitten taas uimalasinsa, jotka olivat siellä jotenkin hiuksien seassa kovin ikävästi.

”Hei, Marceau voisitko sinä olla kiva ja katsoa... näitä... Ne on vähän oudosti ja huonosti”, Sylviane pyysi viitaten kädellään omiin hiuksiinsa ja jossain siellä jotenkin oleviin uimalaseihin ja taas omiin hiuksiinsa. Ehkä poika saisi selvitettyä sen uimalasisotkun sieltä pois, Pouffsouffle ajatteli. Toiveikkaasti ja ehkä hieman vetoavasti hymyillen Sylviane katseli vielä Marceauhon ja mietti oliko tämä nyt se koulun Marceau vai ei.

[Marceau Forest]

Marceaun yllätykseksi Sylviane vastasi, ettei hän osannut hypätä pää edellä veteen. Poika oli jo mielessään kuvitellut, kuinka tyttö olisi innostunut ajatuksesta niin paljon, että olisi jo kivunnut altaan reunalle ja hypännyt pää edeltä altaaseen muutamaan otteeseen. Päin vastoin. Tuo kysyi Marceaulta vastakysymyksen ja epäili pää edeltä hyppäämisen olevan vaarallista.

Marceau naurahti pienesti. Kyllähän pää edeltä hyppääminen varmasti voisi olla vaarallista, jos sellaisen hyppää jonnekin muualle kuin veteen tai vaihtoehtoisesti valitsee liian matalan altaan. Vakavinta, mitä Marceaulle itselleen oli sattunut pää edeltä hyppäämisen aikana, oli se, että hänen nenäänsä oli mennyt vettä. Ei siis kovin paha.

"En usko - minä olen vielä ainakin hengissä. Ja osaan minä vähän, mutten vielä oikein kunnolla", Marceau vastasi Sylvianen kysymyksiin ja hymyili pienesti. Poika tuli siihen tulokseen, ettei tyttö olisi välttämättä se paras pää edellä hyppäämis -kaveri. Marceau ei ainakaan halunnut esitellä omia huonoja hyppäämistaitoja kenellekään, eikä hän olisi ollut paras henkilö opettamaankaan kyseisiä taitoja. Onneksi Sylviane käänsi puheen nopeasti seuraavaan aiheeseen.

Tyttö pyysi Marceauta katsomaan hiuksiaan, ne olivat kuulemma vähän oudosti ja huonosti. Totta kai Marceau auttoi mielellään ja hän siirtyi tytön taakse katselemaan hiusten seassa olevaa sotkua. Uimalasit olivat kieltämättä hieno ja teemaan sopiva hiuskoriste, mutta ilmeisesti ne olisivat silti olleet hyödyllisemmät silmillä. Marceau tarttui hellästi kiinni laseihin ja nykäisi pienesti. Lasit eivät lähteneet irti, sillä ne olivat tiukasti kiinni hiuksissa.

"Anteeksi, yritän olla mahdollisimman hellä", poika pahoitteli ja yritti jatkaa uimalasien selvittämistä. Lasien kuminen lenkki oli mennyt hiusten ympäri niin, ettei sotkua saanut selvitetyksi noin vain. Marceau oli kuitenkin luvannut auttaa, joten hän yritti parin minuutin ajan näprätä laseja ja hiuksia niin, että saisi lasit irti. Lopputulos oli kuitenkin pahempi kuin alkutilanne; hiukset ja lasit olivat molemmat pienellä sykkyrällä, ja solmuja ja sotkuja oli tuplasti enemmän kuin alkutilanteessa. Marceau huokaisi.

"Anteeksi, Sylviane, mutta taisin epäonnistua", poika joutui myöntämään sekä itselleen että tytölle. Hän siirtyi takaisin tytön eteen, kasvoillaan pahoitteleva ilme. Poika oli yrittänyt parhaansa, mutta ilmeisesti hän ei ollutkaan maailman paras uimalasien ja hiusten selvittelijä. "Jos minulla olisi ollut taikasauva mukana niin...", Marceau jatkoi, mutta lopetti lauseensa kesken vilkuillen ympärilleensä. Kukaan jästi ei onneksi ollut kuullut hänen puhettaan. Jos Marceaulla olisi ollut taikasauva mukanaan, hän olisi todennäköisesti saanut vielä pahemman sotkun aikaan. Luultavasti sauvakin olisi sotkeutunut hiusten ja uimalasien sekaan tai pahimmassa tapauksessa tytöltä olisi lähtenyt korva irti.

[Sylviane Gren]

Marceau vetosi, ettei pää edellä hyppääminen ollut vaarallista, kun hän kerran itse oli elossa. Se oli kyllä totta, mutta Sylviane piti sitä kuitenkin vähän liian uskallisena tekona. Ei elossa oleminen ollut kaikki kaikessa, jos jalka olisi murtunut tai käteen sattuisi. Tyttö kuitenkin nyökkäsi hieman hitaasti, mutta varmasti. Poika vaikutti olevan elossa.

Käden jäädessä ikävästi hiuksiin ja uimalasisekoitukseen Sylviane käänsi keskustelun siihen ja pyysi Marceauta katsomaan sitä. Poika sitten kääntyi hiusten puoleen ja Sylviane itse ummisti hetkeksi silmänsä. Hän nautti jonkin verran siitä, kun toiset leikkivät hänen hiuksien kanssa. Tyttö itse oli perheensä nuorimmainen, joten minkäänlaisia ikäviä kokemuksia hiusten repimisestä sisarusten osalta ei ollut olemassa. Jästikoulussakin välituntisin letitettiin toisten hiuksia!

”Joo, kiitti”, Sylviane vastasi Marceaun lupaukselle olla hellä. Kyseessä oli kuitenkin vain hiukset, mutta oli tosi kiva jos toinen otti nekin huomioon eikä haluaisi tehdä niille hallaa! Tyttö hymyili leveästi yrittäen olla heiluttelematta päätään musiikin tahdissa.

Pouffsouffletyttö odotti kiltisti, kun toinen teki toivon mukaan ihmeitä hänen hiuksilleen.
”Anteeksi, Sylviane, mutta taisin epäonnistua”, Marceau myönsi huokauksen jälkeen.
”Et sinä varmaan epäonnistunut”, tyttö vastasi ja yritti omilla käsillään hahmottaa millaisessa kunnossa hiukset nyt olivat. Sormet juuttuivat useampaan paikkaan, mikä oli myönnettäkön hieman ikävää Sylvianestakin.
”Kiitos”, tyttö vielä kiitti ja yritti kuvitella miltä näyttäisi polkkatukan kanssa. Polkkatukkahan olisi myös tosi kiva! ...vähän lyhemmät hiukset vain. Hiukset tosin kasvoivat joskus todella nopeasti takaisin!

Marceau vielä aloitti mitä jos -lauseen siitä, jos hänellä olisi ollut taikasauva mukana. Taikasauva?!
”Taikasauva”, tyttö henkäisi vähän kauhistuneena. Mitä tämä Marceau tekisi taikasauvalla vai oliko tämä Marceau nyt se Marceau? Oli miten oli, niin hyvä, ettei sauvaa ollut mukana. Ensinnäkään Sylviane ei ikinä milloinkaan antaisi jonkun koskea sauvallaan omiin hiuksiinsa tai sitten kyseessä pitäisi olla paras ystävä tai se oikea tai kampaaja! Toinen syy oli kuitenkin sellainen, jonka tyttönen pystyi myös sanomaan ääneen Marceaulle.
”Taikasauvoja ei saa käyttää lomalla eikä jästien läsnä ollessa”, tyttö sanoi painokkaasti heiluen hieman puolelta toiselle sanojen rytmissä.
”Mutta senhän sinä tiedätkin”, Sylviane lisäsi ystävällisemmin hymyillen etsien katsekontaktia

[Marceau Forest]

Marceau katseli jännittyneenä, kuinka Sylviane vei kätensä hiuksilleen ja kävi sormillaan läpi pojan aiheuttamat takut ja sotkut. Marceau odotti tytön kasvoille leviävän surullisen ilmeen ja kuulevan muutaman pettyneen sanan, mutta tuo ei vaikuttanut olevan kovinkaan pahoillaan asiasta. Tuo jopa kiitti ystävällisesti, ilmeisesti pojan hyvästä yrityksestä.

Sylvianen ilme muuttui kauhistuneeksi vasta sitten, kun Marceau mainitsi taikasauvan. Tyttö kertoi, ettei taikasauvoja saanut käyttää lomalla eikä jästien läsnäollessa. Loppuun tuo lisäsi, että Marceau varmasti itsekin tiesi asiasta. Poika nyökkäsi vastaukseksi. Tottakai hän tiesi asiasta, eikä hän oikeasti olisi tietenkään käyttänyt sauvaa. Hänellä oli vain tapana kantaa taikasauvaansa mukana, jos hänellä oli reppu matkassa - ihan varmuuden vuoksi vain. Tällä hetkellä reppu oli pukuhuonetiloissa, ja taikasauvakotelo oli varmassa tallessa sen sivutaskussa.

Seuraavaksi Marceaun olisi tehnyt mieli kysellä Sylvianen lomasuunnitelmista, todistuksen arvosanoista, lempioppiaineista sekä vanhemmista, mutta kovaääninen huuto keskeytti pojan ajatukset. Huutaja oli se pahuksen Ethan - pitihän se arvata, että tuo poika haluaa änkeä samaan seuraan.

"Marceau! Mitä sinä siellä teet? Tule tänne ja jätä se tyttöystäväsi rauhaan!", kuului huuto. Huutoa seurasi märkien askeleiden läiskettä ja pian kuului suuri molskahdus Marceaun takaa. Ethan oli hypännyt mahaplätsillä uima-altaaseen. Seuraavaksi tuo tarttui Marceaun harteisiin, ravitseli tätä hiukan ja solmi sitten pojan pitkät hiukset solmuun leuan alle.

"Ethan, älä viitsi. Anna minun jutella Sylvianen kanssa vielä hetki", Marceau pyysi mahdollisimman kohteliaasti. Tällä hetkellä Sylvianen seura oli monta kertaa houkuttelevampaa, sillä tuo tyttö ei vetänyt häntä kylmävesialtaaseen tai ravistellut niskasta. Ethanin seuraan hän voisi siirtyä sitten, kun poika olisi vähän rauhoittunut.