Ennustaminen: ihmiskunta, 8

Lukuvuoden 2013-14 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Ennustaminen: ihmiskunta, 8

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 05 Joulu 2013, 22:27

//Ennustuksen oppitunti sijoittuu keskiviikolle 4.12. Tulkaahan mukaan!//

Oli lukukauden kahdeksas ennustustunti, ja professori Molina istui tapansa mukaisesti jurona matalan opettajanpöytänsä takana tyynyn päällä. Nainen vilkuili luokkaan virtaavia oppilaita pienten silmälasiensa takaa, ja nyökkäsi silloin tällöin vastaukseksi heidän tervehdyksiin. Näiden muutaman kuukauden aikana hän oli päässyt jälleen hyvään rutiiniin opettajantyöstä. Nainen oli nimittäin edellisen lukuvuoden toiminut koulun vararehtorina ja ennustajana, eikä hänellä ollut aikaa opettamiselle. Siksi hänellä oli nyt entistä enemmän motivaatiota opettajantyölle, ja hän toivoi syvästi, että myös oppilaat olisivat motivoituneita.

Kun kello oli pykälässä, professori Molina nousi seisomaan, yskäisi, toivotti oppilaat tervetulleiksi ja aloitti oppituntinsa. Tämä kurssi käsitteli ihmisistä ennustamista ja oppilaat olivat tähän mennessä tutustuneet jo frenologian, fysiognomian, moleoskopian ja metoposkopian saloihin. Viimeviikolla opiskeltiin palmisterian eli kädestä ennustamisen perusteita ja tänään oli vuorossa käytännön palmisteria. Oppilaiden tuli analysoida omia käsien piirteitä ja ennustaa niistä oppikirjan avulla. Heidän tuli kirjoittaa muistiinpanot käsien muodosta, viivoista, kukkuloista, sormenjäljistä ja kynsistä sekä peilata niitä omaan luonteeseen ja tulevaisuuteen.

Professori kierteli luokassa kuuntelemassa, kehumassa onnistumisia ja korjaamassa epäonnistumisia. Jos oppilaalla oli kysyttävää, nainen vastasi mieluusti. Ennustamisen luokkatila oli muuten täysin erilainen verrattuna muihin koulun luokkiin. Valaistus oli todella hämärä, vain muutama kynttelikkö valaisi luokkatilaa. Luokan takaosassa oli suuri takka, jonka vuoksi oli todella lämmintä, kesäisin usein liiankin lämmintä. Luokassa ei ollut lainkaan pulpetteja, vaan matalia pieniä pöytiä sekä istuintyynyjä. Jokaisen pöydän ääressä oli kaksi tyynyä.

Opettaja kierreli ja kaarteli luokassa, ja lueskeli oppilaiden muistiinpanoja ja suoriutumista.
”Katsohan tarkemmin kyntesi muotoa, neiti. Se ei ole lainkaan pähkinän muotoinen, vaan muistuttaa selkeästi enemmän mantelia", nainen maitsi eräälle tytölle.
”Tällä herralla on selkeästi palmisteria hallussa, ei lainkaan virheitä!”, hän kehui erästä poikaa, josta oli jo tullut yksi hänen lempioppilaistaan. Muillekin oppilaille hän antoi tiiviisti palautetta, ja aika kului nopeasti - ainakin professorin itsensä mielestä.

Oppitunti alkoi olla jo loppupuolella ja professori Molina siirtyi takaisin pöytänsä taakse. Hän ilmoitti tuntien päättyneen, kiitti oppilaita aktiivisuudesta ja muistutti ensiviikolla pidettävästä ennustuksen kokeesta. Nainen toivoi kovasti, että oppilaat lukisivat kokeeseen kunnolla, sillä koe ei tulisi olemaan helppo.

//Oppikirjasta:

Kättä tulkittaessa katsotaan vasenta kättä.

Veltto käsi: tarmon tai itseluottamuksen puute
Reipas kädenpuristus: luotettavuus
Karhea käsi: käytännön ihminen
Nihkeä käsi: hermostuneisuus
Kalpea ja kylmä käsi: sisäänpäin kääntyneisyys
Punertava käsi: seurallisuus
Voimakas puna: aggressiivisuus

Sormenjäljet

Kierteiset: hiljainen, vastuuntuntoinen, syvällinen, pitää yksin työskentelystä
Kaarimaiset: materiaalinen, luotettava, käytännöllinen, vaikea osoittaa tunteitaan
Silmukat: monipuolinen, joustava, luova, kiireisestä elämästä pitävä

Käsityypit

Maakäsi: lyhyt kämmen ja lyhyet sormet, sormenjäljet silmukoita ja kaaria, viivat melko heikosti näkyvissä. Tällainen ihminen on luotettava, maanläheinen, työteliäs, käytännöllinen, tarkka rutiineistaan ja järjestelmällinen.
Ilmakäsi: lyhyt kämmen ja pitkät sormet, viivat näkyvät selvästi, sormenjäljet yleensä silmukoita. Henkilö on puhelias, innokas, eloisa, seurallinen, pitää opiskelusta ja vaihtelusta.
Vesikäsi: pitkä kämmen ja pitkät sormet, sormenjäljet tavallisesti silmukoita. Käden viivat heikkoja, mutta niitä on paljon. Ihminen on taiteellinen, herkkä, tunteellinen, lempeä ja hiljainen.
Tulikäsi: lyhyt kämmen ja pitkät sormet, viivoja on runsaasti ja ne ovat selviä. Sormenjäljet ovat kierteisiä. Tällainen henkilö on innostunut, kiireinen, energinen ja muutenkin ulospäin suuntautunut. Hän on yleensä myös tunteellinen.

Kukkulat

Jupiterin kukkula (etusormen alla): vahvan Jupiterin omaavat ihmiset etsivät elämässä valtaa, asemaa ja itsenäisyyttä
Saturnuksen kukkula (keskisormen alla): taloudellinen turvallisuus, kodin turvallisuus ja myös tuonpuoleinen turvallisuus
Apollon kukkula (nimettömän alla): vahvan Apollon omaavat ihmiset etsivät sitä, että saavat olla esillä, ihailtuja, pukeutua kauniisti ja ilmaista itseään. Kukkula edustaa itseilmaisua ja kauneutta, joskus myös pöyhkeyttä.
Merkuriuksen kukkula (pikkusormen alla): kommunikoinnin kukkula, vahvan Merkuriuksen ihmistyyppi usein haluaa ammatin, jossa jatkuvasti voi kehittää itseään
Venuksen kukkula (peukalon alla): rakastamiskyvyn indikaattori, Venuksessa ovat meidän aktiiviset tunteemme
Kuun kukkula (pikkusormen alla, kämmenen oikea alanurkka): abstraktinen unelmapuoli, unelmat, haaveet ja ihanteet
Marsin kukkula (kuun ja merkuriuksen kukkoiden välissä): kaikkein vaikeaselkoisin tulkita, sillä sisältää rohkeuden, kyvyn viedä asioita päätökseen, sinnikyyden, pitkäjänteisyyden, elinvoimaisuuden sekä karisman

Viivat

Elämänviiva (peukalon yläpuolelta kämmentä pitkin alaspäin): Kertoo elämän laadusta eikä suinkaan siitä, kuinka pitkä ihmisen elämä on. Mikäli tämä viiva kaartuu laajana kämmenen keskelle, on ihmisen elämä terve ja kaikki tasapainossa. Hänen mielensä on vahva ja hän luottaa itseensä, suorastaan rakastaa elämistä. Mutta jos elämänviiva kaartuu tiukasti peukalon juurta pitkin, tarkoittaa se sitä, että ihminen on pikkumainen, itsekäs, kylmä ja torjuva persoona.
Päänviiva (peukalon yläpuolelta vaakasuoraan kämmenen toista laitaa kohti): . Tämä viiva kertoo henkilön mielenlaadusta, ei suinkaan ajatuksia. Suoran päänviivan omaava ihminen on materialistinen, käytännöllinen, johdonmukainen ja muutenkin suoraviivaisesti ajatteleva. Mikäli päänviiva on kaareva, se kertoo ihmisen olevan luova ja häntä kiinnostavat yleensä kielet, taide sekä erilaisten ihmisten kanssa työskentely. Hyvin jyrkästi kaartuva päänviiva kuitenkin kielii liiallisesta mielikuvituksen käytöstä sekä mielestä, jolla on tapana ailahdella laidasta laitaan. Mikäli päänviiva on paksu ja hallitsee selvästi kättä, on se harvinainen viiva, jota kutsutaan Simiaaniviivaksi. Päänviiva saattaa myös yhdistyä elämänviivaan. Tämä kertoo varovaisesta ja harkitsevasta luonteesta. Ihminen on sitä itsepäisempi, mitä kauempana päänviiva ja elämänviiva kulkevat toisistaan. Nopeasti päättyvä, lyhyt päänviiva kertoo, että ihminen välittää materialistisista asioista melko paljon. Päänviivan pienet haarat, jotka kulkevat alaspäin, vihjaisevat masennuksesta ja poikkiviivat enteilevät vaikeuksia. Ylöspäin osoittavat haarat taas kertovat saavutuksista. Jos päänviivassa on katkos, se merkitsee uutta suhtautumista elämään.

Sydämenviiva (kämmenen ulkosyrjästä alkaen kohti etusormea): Tämä viiva kertoo erilaisia asioita ihmisen ihmissuhteista, kiintymyksestä, tunteista ja tietenkin rakkaudesta. Mikäli sydämenviiva on hyvin lyhyt ja päättyy Jupiterin kukkulan alla, tarkoittaa se sitä, että tällainen ihminen on hyvin romanttinen, mutta samalla naiivi rakkauden suhteen. Sellaisella, jolla sydämenviiva koskettaa etusormen juurta, voi olla hyvinkin suuret odotukset ja vaatimukset. Suora viiva taas merkitsee sitä, että ihminen laittaa työnsä ihmissuhteiden ja kaiken muunkin edelle. Mikäli viiva taas kulkee etu- ja keskisormen väliin, kertoo se, että henkilön on vaikeaa puhua sisimmistä tuntemuksistaan. Yleensä ei ole olemassa erityisen hyvää tai huonoa viivaa, mutta sydämenviivan kohdalla tällainen pätee varsin paljon. Mikäli viiva päättyy Saturnuksen kukkulalle, on henkilön vaikea sitoutua pitkäaikaiseen suhteeseen. Jos sydämenviiva päättyy “haarukkaan” tai kolmikärkeen, on ihmisen luonne lämmin ja sympaattinen. Alaspäin suuntautuvat haarat viivassa kertovat pettymyksestä, kuten saattaa arvata. Tämä viiva kielii myös huonosta näöstä, mikäli se muodostaa saarekemaisen muodon nimettömän alle. Jos muodostelma on keskisormen alla, voi ihmisellä olla huononpuoleinen kuulo.

Kohtalonviiva (ranteesta ylöspäin): Tätä viivaa ei ole kaikilla ollenkaan tai se voi olla hyvin lyhyt. Selkeä kohtalonviiva onkin varsin harvinainen. Mikäli viivaa ei löydy lainkaan, tarkoittaa se sitä, että ihminen on vapaa yhteiskunnan paineista ja normeista. Keskisormea kohti suuntaava kohtalonviiva tarkoittaa sitä, että ihminen seuraa tarkoin elämälleen määrättyä suuntaa. Mikäli viiva yhdistyy alussa elämänviivaan, kertoo se ihmisen joutuneen ottamaan jo varhaisessa vaiheessa elämäänsä paljon vastuuta. Jos kohtalonviiva taas alkaa hieman ylempää, tarkoittaa se sitä, että nuoruudessa on vaikeaa päättää elämänsä suunnasta. Tasapainoisesta elämästä puolestaan kertoo viiva, joka päättyy Saturnuksen kukkulalle. Etusormen alle päättyvä viiva taas lupaa ihmiselle vaikutusvaltaista asemaa. Pikkusormen alle päättyvä viiva enteilee rikkauksia ja vaurautta, kun taas Apolloon loppuva viiva kuvaa taiteita ja kirjallisuutta. Jos kohtalonviiva yltää Saturnuksen kukkulalle, tarkoittaa se sitä, että ihminen tahtoo ylittää voimavaransa yhtenään. Mikäli sydämenviiva katkaisee kohtalonviivan, kielii se sydänsuruista, jotka häiritsevät elämää. Haarat, jotka alkavat Kuun kukkulalta ja päättyvät kohtalonviivaan, tarkoittavat seurustelua ja avioliittoa. Kohtalonviivan katkeamat merkitsevät muutoksia elämässä, hyvin selkeä katkos puolestaan rajua muutosta.

Avioliitonviiva (merkuriuksen alapuolelta lähtevät pienet viivat vaakasuoraan kohti kämmenen syrjää): Avioliitonviivaa ei saa sekoittaa lapsenviivaan, joka puolestaan kulkee pystysuoraan Merkuriuksen kukkulalta. Jos avioliitonviiva on pitkä ja suora, kertoo se pitkästä ja onnellisesta ihmissuhteesta. Mutta jos viivan loppupäässä on haarukka, tietää se avioeroa ja jos alkupäästä löytyy haarukan muotoinen kuvio, tietää se viivytystä tai turhautumista ihmissuhteen alussa. Jos viivat näkyvät huonosti, tarkoittaa jokainen niistä pientä ja vain vähän merkittävää romanssia.

Venuksen renkaat (vaakasuoraan ranteen ja kämmenen rajan poikki): Nämä viivat kertovat ihmisen terveydestä, vauraudesta sekä matkoista. Jos ylimmäinen rengas on ketjumainen, tarkoittaa se sitä, että vaikean elämän jälkeen seuraa onnea. Äkillistä rikastumista lupailee ylimmäisestä renkaasta lähtevä viiva kohti Merkuriuksen kukkulaa.

Kynnet

Vaaleanpunainen: lämmin ja tasainen luonne, hyvä terveys
Punainen: kiukkuinen luonne, ehkä verenpainevaivoja, toimii hetken mielijohteesta.
Sininen: kylmät raajat, huono verenkierto.
Keltainen: maksasairaus.
Valkoinen: kylmä, itsekäs luonne.

Iso: huoleton, tyyni, hyvä arvostelukyky.
Pieni: aktiivinen, energinen, kriittinen.

Isot puolikuut: Vahva sydän, hyvä verenkierto.
Pienet puolikuut: hyvä terveys.

Manteli: lempeä, hienostunut, tunteellinen, uneksiva.
Pähkinä: romanttinen, hermostunut, ehkä pahantuulinen.
Simpukka: hermostunut.
Neliö: luotettava, järkevä, hitaasti suuttuva.
Pitkulainen, ohut: itsekäs, ahne, neuroottinen.
Leveä: äkilliset tunteenpurkaukset.
Pitkät: henkilö menettää nopeasti kärsivällisyytensä, mutta leppyy yhtä nopeasti.
Pyöreät: toimii vaistojensa varassa, ei kovin käytännöllinen.
Kiilamainen: mukautuva, mutta stressaantuu helposti.
Soikea: iloinen, ulospäin suuntautunut.
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Ennustaminen: ihmiskunta, 8

ViestiKirjoittaja Maurice Poulin » 03 Huhti 2014, 23:27

// Vau, miten paljon tietoa! Tuosta teoriaosuudesta saisi hyvin myös kirjan Châteaun kirjastoon. //

Maurice ei oikein vieläkään tajunnut, missä mielenhäiriössä hän oli ennustuksen kurssille lähtenyt. Hän oli jo Beauxbatonsin ajoilla ollut surkea ennustamaan ja liian laiska opettelemaan perusteita ulkoa tehdäkseen edes jonkinlaista järkevänkuuloista arvausta. Sama oli valitettavasti seurannut perässä myös Châteauhun. Motivaationsa kanssa kamppaillessa, Maurice oli kyllä välillä yrittänytkin kuunnella ja oppia, mutta viime viikon oppitunti ei ollut ollut yksi niistä aktiivisista kerroista.

Niinpä aivan tunnin aluksi Maurice selasi kirjaa etsien sopivaa yksinkertaista tiivistelmää tai tietolaatikkoa päivän käsiteltävään aiheeseen liittyen. Mitään sellaista valmiiksi keskeiset käsitteet kokoavaa osaa ei kuitenkaan palmisteriasta löytynyt ja pojan omat muistiinpanot olivat niin surkeat, ettei niistä ollut mitään apua. Niinpä hän päätti olla tänään hieman aktiivisempi ja otti kiltisti sulkakynän käteensä ja aloitti muistiinpanojensa täydentämisen. Käytännössä työ oli enemmänkin muistiinpanojen aloittamista kuin täydentämistä, mutta ainakin hän teki jotain aiheeseen liittyen.

Professori kulki luokassa katsomassa edistymistä ja totesi parhaillaan Mauricen takana istuvalle
- Katsohan tarkemmin kyntesi muotoa, neiti. Se ei ole lainkaan pähkinän muotoinen, vaan muistuttaa selkeästi enemmän mantelia
Tämänkaltainen kommentti ahdisti Mauricea, sillä hän ei lainkaan pitänyt pikkutarkasta opetustyylistä ja tällaisesta vahtimisesta. Hänen ei kuitenkaan auttanut muuta kuin käydä läpi kirjan aiheita yksi kerrallaan. Niinpä hän yritti keskittyä ja jatkoi kirjoittamista käsityyppien kohdalta. Kun hän oli kirjoittanut lyhyet selostukset käsityypeistä, hän katsoi tarkemmin omia käsiään ja yritti tulkita niistä ensin sormenjälkiä ja sitten käsityyppiä.

Mauricen mielestä hänen kätensä oli lähinnä Ilmakäsi. Hän ei tosin pitänyt opiskelusta, mikä sai hänet ihmettelemään tällaista tulosta. Hän tyytyi kuitenkin kirjaamaan havaintonsa ja kirjoitti sitten seuraavana otsikkona "Kukkulat". Poika ehti jotakuinkin oppitunnin aikana kirjoittamaan kaiken, muttei oikein saanut tehtyä käytännön harjoitusta kaiken kirjoittamisen lomassa. Hän oli kuitenkin varautunut selittämään tätä opettajalle, mikäli siitä tulisi puhetta.
Puhelias poliitikko, selittelijä ja väittelijä. Puhdasveristen oikeuksien puolestapuhuja. Jatko-opiskelija.

Katan hahmot: rehtori Michael Evans, jatko-opiskelija Maurice Poulin ja kummitus Baudouin Cornett.
Avatar
Maurice Poulin
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 44
Liittynyt: 07 Joulu 2013, 18:22

Re: Ennustaminen: ihmiskunta, 8

ViestiKirjoittaja London Morel » 10 Kesä 2014, 16:33

Ennustustunnille osallistuminen kiinnosti Londonia kuin kasa salamanterin jätöksiä, mutta kuin ihmeen kaupalla poika saikin raahattua itsensä tälle lukukauden kahdeksannella ennustamisen oppitunnille. Hän valitsi luokasta perinteisen paikkansa, aivan takaosasta. Hän istahti istuintyynylleen ja kuunteli puolella korvalla professori Molinan kertomukset palmisteriasta.

Tämän tunnin ainoa hyvä puoli oli se, että tunti painottui käytäntöön. Harmi että myös käytännön osiot tällä kurssilla olivat tuskastuttavan tylsiä. London sai kuitenkin rakennettua tunnin aikana pienet muistiinpanot kätensä koostumuksesta:
- Sormenjäljet kaarimaiset
- Lyhyt kämmen, pitkät sormet, paljon viivoja
- Elämänviiva kaartuu kämmenen keskelle
- Suora päänviiva, jossa pari poikkiviivaa
- Elämänviiva päätyy saturnuksen kukkulalle
- Todella heikko kohtalonviiva
- Kynnet vaaleanpunaiset ja keskikokoiset
- Kynnet soikeat?

Kun professori Molina ilmoitti tunnin loppuneen, London heitti muistiinpanovälineensä laukkuun ja häipyi välittömästi luokasta.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur


Paluu Lukuvuosi 2013-14

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron