Lemmenjuomaskandaali (syksyn 2016 pääjuoni)

Lukuvuoden 2016-17 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Lemmenjuomaskandaali (syksyn 2016 pääjuoni)

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 06 Elo 2016, 21:46

Lemmenjuomaskandaali toimii syksyn 2016 pääjuonena. Juoneen liittyvien pelien pelaaminen voidaan aloittaa maanantaina 29.8.

Lemmenjuomaskandaali

Ylimääräisiltä katastrofeilta ei vältytä Taikakoulu Châteaussa myöskään tänä lukuvuonna. Kuka kumma sai idean valmistaa lemmenjuomaa ja kaataa se viemäriin niin, että liemi leviää koko koulun vesiverkostoihin? Joka tapauksessa siitä ei voi seurata mitään muuta kuin harmia ja lisää kommelluksia koulun arkeen. Jokainen päivän aikana vesiverkostosta vettä juonut rakastuu palavasti ensimmäiseen kohtaamaansa henkilöön. Yhtäkkiä jokin puolituttu muuttuu maailman tärkeimmäksi ja ihastuttavimmaksi henkilöksi, vaikka vielä eilen hän oli ollut kuin ilmaa. Ihmissuhteet alkavat säröilemään, ja mitä kummallisimpia romansseja syntyy koulun sisälle. Onneksi lemmenjuoman vaikutus kestää vain muutaman tunnin ajan, mutta sinäkin aikana se ehtii aiheuttamaan ties minkälaista hämminkiä.

Kuinka skandaali tapahtuu?

Joku henkilö valmistaa lemmenjuomaa ja kaataa sen ilkeyttään koulun päävesisäiliöön, jolloin se leviää koulun vesijohtoverkostoon. Liemi on niin vahvaa, että se sekoitaa vesijohtojärjestelmän täysin. Vesijohtoveden juoja ihastuu ensimmäiseen kohtaamaansa henkilöön, ja ihastumisen kesto riippuu määrästä, kuinka paljon vettä joi.

Ajankohta

Maanantai, 5. syyskuuta (toinen kouluviikko)

Skandaalin seuraukset

Koululle muodostuu erilaisia romansseja, joista osa voi olla yksipuolisia, ja osa sellaisia, joissa rakastuneet saavat jopa vastakaikua toisiltaan. Mukaan mahtuu varmasti myös erilaisia kolmiodraamoja sekä suhteita, joita ei muuten nähtäisi koululla lainkaan. Lemmenjuoman vaikutus voi kestää muutamasta minuutista useaan tuntiin riippuen siitä, kuinka paljon vesijohtovettä on ehtinyt nauttimaan. Kun lemmenjuoman vaikutus on lakannut, ihmettely ei taatusti lopu vielä siihen. Suhteet saavat aikaan kaikenlaista hämminkiä koululla ja tottakai kaikkia ihmetyttää, mistä koko skandaali on saanut alkunsa.


Lemmenjuomaskandaalin pelit


Kun olet saanut peliseuraa, ilmoita siitä vastauksena tähän ketjuun, niin lisään pelinne listaan. Kun olette aloittaneet pelinne, lisätkää pelinne linkki myös tähän keskusteluun, niin linkkaan kaikki pelit tähän samaan paikkaan. Tällöin kaikki lemmenjuomaskandaalin pelit ovat luettelona kaikkien nähtävillä.
Mila Molina (61): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Huispaus ja lentäminen

Re: Lemmenjuomaskandaali (syksyn 2016 pääjuoni)

ViestiKirjoittaja Athelard J. Gryan » 06 Elo 2016, 22:54

Haha, täähän on hyvä idea! :D Tuo lemmenjuoman teko ja kaataminen viemäriin olisi juuri sellaista ilkeilyä mitä Athe voisi tehdä... x'D lol
Mutta niin - ainakin keittiössä Annien johdolla voitaisiin käyttää lemmenjuomavettä leipomisiin ja näin lemmenjuomaa pääsisi myös ruokien ja erilaisten leivoksien sekaan - eikun vain lisää arvaamattomia seurauksia :D Lemmenjuomahan on sinällään helppo estää, kun se todellakin kestää vain hetken eikä ole mitään erityisen pitkä aikaista, ellei sitten kunnian ottamia kolauksia oteta lukuun... :D hahaha

Ilmeeni, kun luin tämän ja aloin kuvitella mitä Chateaussa seuraavaksi tapahtuisikaan *kauhistus* xD
Hahmojani ovat Athelard J. Gryan, kuolonsyöjä ja yksi Chateaun jatko-opiskelijoista, sekä keittäjätär ja tarjoilijatar Annie Djejúblan, joka asuu pääsääntöisesti Poudlardinessa. Declan Halliwell, vampyyri on uusin tulokkaani Athelard on jatko-opiskelijoiden tuutori, joten jos on kysyttävää/tarvitset apua, ota ihmeessä yhteyttä! Vastaan parhaani mukaan!
Athelard J. Gryan
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 238
Liittynyt: 02 Loka 2014, 21:57
Tupa: Cerfeur

Re: Lemmenjuomaskandaali (syksyn 2016 pääjuoni)

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 06 Elo 2016, 23:13

Athelard J. Gryan kirjoitti:Haha, täähän on hyvä idea! :D Tuo lemmenjuoman teko ja kaataminen viemäriin olisi juuri sellaista ilkeilyä mitä Athe voisi tehdä... x'D lol
Mutta niin - ainakin keittiössä Annien johdolla voitaisiin käyttää lemmenjuomavettä leipomisiin ja näin lemmenjuomaa pääsisi myös ruokien ja erilaisten leivoksien sekaan - eikun vain lisää arvaamattomia seurauksia :D Lemmenjuomahan on sinällään helppo estää, kun se todellakin kestää vain hetken eikä ole mitään erityisen pitkä aikaista, ellei sitten kunnian ottamia kolauksia oteta lukuun... :D hahaha

Ilmeeni, kun luin tämän ja aloin kuvitella mitä Chateaussa seuraavaksi tapahtuisikaan *kauhistus* xD


Tuossakin voisi olla ideaa, että liemi ei joudukaan vesijohtoverkostoihin, vaan päätyisi leipomusten mukana aamupalapöytään. Liemen kaatamisessa viemäriin on nimittäin se epäkohta, että tuskin se viemäristä leviäisi juomaveden sekaan, vaan pikemminkin menisi jäteveden mukana jonnekin aivan muualle. Mutta en haluaisi, että kaikki amorinnuolet lentelisivät Suurten Salissa, vaan että tapahtumat tapahtuisivat eri puolilla koulua. Mutta otetaan tosiaan erilaisia ehdotuksia vastaan, ja Athe ja/tai Annie voi olla mukana toki juonen jossain osassa. :)
Mila Molina (61): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Huispaus ja lentäminen

Re: Lemmenjuomaskandaali (syksyn 2016 pääjuoni)

ViestiKirjoittaja Brian Eldridge » 07 Elo 2016, 10:44

Tää on tosiaan ihan kamalan järkyttävä ja hauska idea... Krhm.

Muokkaus 7. elokuuta 2016: Vedänkin Alwinen pois tästä.
Viimeksi muokannut Brian Eldridge päivämäärä 07 Elo 2016, 16:57, muokattu yhteensä 1 kerran
Loin des yeux, loin de coeur.

Brian Eldridge (16) // itsevarma ja rohkea viidesluokkalainen Gryffondorista
Muut hahmoni: Harley Faye, Alwine Eldridge, Dalia Delacroix
Avatar
Brian Eldridge
Oppilas
 
Viestit: 64
Liittynyt: 11 Syys 2015, 15:58
Tupa: Gryffondor

Re: Lemmenjuomaskandaali (syksyn 2016 pääjuoni)

ViestiKirjoittaja Sophie Brown » 07 Elo 2016, 16:19

Minä taas mietin, keneen Ayo voisi ihastua. XD. Myös Cèlina voisi ihastua, nuorimpani säästän sellaiselta. XD. Tihutyön tekijää hahmoistani ei saa. (Pikkuenkelit).
Järki
ei
jätä
jos
pidät
pään
kylmänä.


Sophie Brown Terävä-älyinen joskin ujo ensiluokkainen serdaigle jolle läheisin on hänen siskonsa Judy.


Muut hahmoni: Kaksi mahtavaa Pouffsoufflea. Katie Chang ja Cèlina Tourette.
Avatar
Sophie Brown
Oppilas
 
Viestit: 236
Liittynyt: 09 Joulu 2015, 20:33
Tupa: Serdaigle

Re: Lemmenjuomaskandaali (syksyn 2016 pääjuoni)

ViestiKirjoittaja Sophie Brown » 07 Elo 2016, 16:21

Siis vanhimpiini Cèlina, Ayo, voi myös ihastua. Mutta ainakin toiseen tahtoisin lemmenjuoman vaikuttavan.
Järki
ei
jätä
jos
pidät
pään
kylmänä.


Sophie Brown Terävä-älyinen joskin ujo ensiluokkainen serdaigle jolle läheisin on hänen siskonsa Judy.


Muut hahmoni: Kaksi mahtavaa Pouffsoufflea. Katie Chang ja Cèlina Tourette.
Avatar
Sophie Brown
Oppilas
 
Viestit: 236
Liittynyt: 09 Joulu 2015, 20:33
Tupa: Serdaigle

Re: Lemmenjuomaskandaali (syksyn 2016 pääjuoni)

ViestiKirjoittaja Melinda Fontaine » 07 Elo 2016, 17:01

Tämä on ihastuttavan ihana idea syksyn juoneksi. Voisin kuvitella Melindan kaataneen juoman lavuaariin yrittäessään saada jonkun ihastumaan häneen. Melin juomamestari taidoilla juoma voisi olla vahvaa, mutta hän lopulta luopuisi ajatuksesta juottaa se jollekin ja kaataisi sen lavuaariin. Tietenkin joku toinen hahmo voi tehdä tämän, mutta jotenkin Meli saattaisi sopia tähän rooliin (no niin sitten, kuka suostuu Melin ihastukseksi?) Melinda toki voisi lukeutua näihin lemmen vallassa oleviin pareihin.

Jos Melinda saa tämän "parinsa" kuka se olisi? Vai onko hän se joka kaataa litkua viemäriin? Ihan kuinka vain :)
Katso mihin astut, niin tiedät minne olet menossa

Melinda Fontaine (13v) Luova ja kokeellinen, positiivinen ja itsepäinen tyttö. Älykäs kirjatoukka, joka vihaisena muuttuu kylmäksi toisille. Animaagi, Cheerleader ja Serdaiglen tukioppilas.
Melinda Fontaine
Oppilas
 
Viestit: 170
Liittynyt: 10 Touko 2016, 15:25
Tupa: Serdaigle

Re: Lemmenjuomaskandaali (syksyn 2016 pääjuoni)

ViestiKirjoittaja Sophie Brown » 07 Elo 2016, 17:07

Öhöm, onko Ayo (15) liian vanha?
Järki
ei
jätä
jos
pidät
pään
kylmänä.


Sophie Brown Terävä-älyinen joskin ujo ensiluokkainen serdaigle jolle läheisin on hänen siskonsa Judy.


Muut hahmoni: Kaksi mahtavaa Pouffsoufflea. Katie Chang ja Cèlina Tourette.
Avatar
Sophie Brown
Oppilas
 
Viestit: 236
Liittynyt: 09 Joulu 2015, 20:33
Tupa: Serdaigle

Re: Lemmenjuomaskandaali (syksyn 2016 pääjuoni)

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 07 Elo 2016, 17:29

Ennaltahan ei voi in-game määritellä minkä ikäinen tulee ihastumaan minkäkin ikäiseen. Eli kyseessä voi olla hyvinkin oppilas, joka ihastuu opettajaan, ikivanhaan kummitukseen tai vaikka taulussa olevaan muotokuvaan. Hyvä, että olette saaneet suunnitelmia aluille. Minun Ronja Blomroos (20), London Morel (19) ja Marceau Forest (11) ovat ainakin vielä ihastumisen kohdetta vailla puolin ja toisin.
Mila Molina (61): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Huispaus ja lentäminen

Re: Lemmenjuomaskandaali (syksyn 2016 pääjuoni)

ViestiKirjoittaja Katherine » 07 Elo 2016, 17:36

Tää on aivan mahtava ja kamala idea XD Kathelle on peli jo suunniteltu Melindan kanssa, ja siihen sopisi hyvin, jos Melinda voisi yksin tai jonkun kanssa sen liemen tehdä ja kaataa pois.

Innolla vain odotan, mitä pelejä pääsen lukemaan, hihhih XD
Katherine
 

Seuraava

Paluu Lukuvuosi 2016-17

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron