Täytyyhän sitä joulua vähän juhlistaa

[Xander Blake]

// Peli Xander Blakelle ja Katherine Westwoodille. Sijoittuu torstaille 22. Joulukuuta

Tässä myös näkyy Xanderin juhlapukeutuminen

Joulutanssiaiset olivat alkaneet, ruoka oli syöty, juomat juotu ja pieni "tanssijaistenalkajais"- puhekin oltiin jo saatu puhuttua. Jopa parit tanssit oltiin jo saatu tanssittua ennenkuin tylsyys iski minuun. Olin kierrellyt salia ympäriinsä, ihaillen kaikkia koristeita ja muutenkin katsellut tansseja monesta eri näkökulmasta. Tanssisali oli koristeltu mielestäni erittäin hienosti ja ihanan jouluisesti. Minun lempiväriäni, hopeaa, ilmestyi myös monessa elementissä ja se sai minut hyvälle tuulelle ja oloni jotenkin.. hassun kotoisaksi. Joulukuuset olivat kuitenkin lempiasiani koristelussa, vaikkakaan en suoraan sanoisi mitään toista koristustyyliä rumaksi. Joulu on kuitenkin lempijuhlani ja se oli yksi tärkeä osasyy siihen, miksi edes tänne viitsisin tänä iltana näyttäytyä.

Pysähdyin seisomaan huoneen vasemmalla seunustalla katsoen miten muut tanssivat ja heiluivat hienojen koreografioiden ansiosta, mutta minua tanssiminen ei oikein kiinnostanut. Tai, kiinnostihan se joissain määrin, mutta minulla ei ollut ketään tanssiparia enkä viitsinyt edes sitä hakea. Huomasinhan minä että seinustalla seisoi muitakin tyttöjä jotka tuntuivat olevan tanssiparia vailla, mutta osa heistä tanssi ystäviensä kanssa pienessä porukassa ja osa taas.. Ei näyttänyt tanssiseurakelpoiselta. Mieluummin seisoin yksinäni, kuin olisin nolannut itseni siten että minun tanssiseurani torjuttaisiin kaikkien ihmisten edessä.

Nypläsin kädessä olevaa kelloani ja katsoin miten sen viisarit tykyttivät. Tik, Tak, Tik, Tak, ajattelin päässäni samalla kun viisarit osuvat 19.50. Laskin turhautuneena käteni vaaleanruskeiden housujeni taskuun, luoden katseeni kattoon. En oikein tiennyt mitä ajattelin tansseista. Olisin voinut käyttää ajan opiskellen, mutta toisaalta tarvitsin pientä irtiottoa arjesta. Joulutanssit olivat myös oiva ja ymmärrettävä syy sihen ettei ollut opiskelemassa. Oliko tämä sitä irtiottoa mitä olin kaivannut? Tuskinpa, mutta iltahan oli vasta nuori, eikä sitä saisi tuomita vielä. Ties mitä hedelmiä sillä oli vielä varastossa minua varten.

Jotenkin minun teki mieli heilauttaa taikasauvaani ja purskauttaa kimalletta, pumpulia tai mitä tahansa tanssijoiden päälle, mutta jäisin siitä taatusti kiinni. Eikä se ollut mitenkään minun tapaistani, ottaen huomioon kaikki hyvät arvosanani ja hyvät tapani. Aivoni tykkäsivät temppuilla kanssani, ellei niille keksinyt mitään mieluista tekemistä. Niinpä jatkoin vain tanssijoiden tuiottelua, sinisten silmieni kiertäen jokaisen tytön mekossa yksitellen. "Yhdeksän. Yhdeksän. Seitsemän. Yh, viisi", puhelin hiljaa niitä arvosanoja, joita olin tyttöjen asuvalinnoille röyhkeästi antanut.

[Katherine Westwood]

// //


//Ja täältähän minä saavun!//

Katselin lumoutuneena tanssilattialla tanssivia pareja - ei se kovinkaan lumoavaa toki ollut, mutta tarkoitin sillä sitä, että tuijotin sinne mitään muuta tekemättä. Olin oikeastaan viimeiset pari tuntia sitä samaa tehnyt, kun olin jäänyt yksin. Olin silloin harkinnut vakavasti juhlista kokonaan pois lähtemistä, mutta istuessani vessan lattialla noin ehkä vartin, olin saanut päätetyksi, ettei pieni välikohtaus minun ja Melindan välillä saisi pilata iltaani, jonka oli ainakin tarkoitus olla mahtava. Tosin, se mahtavuus oli saatu kadotettua jo, mutta ehkä jotain hyvää vielä tapahtuisi, kuten että joku tulisi minua pyytämään lavalle kanssaan.

Olin kyllä käynyt hakemassa jotain leipää, jonka päällä oli upea kuorrutekerros - eikä se ollut sitten edes kovin hyvää, mutta ainakin annoin sille mahdollisuuden maistua hyvältä, se ei vain käyttänyt tilaisuuttaa hyvin. Lakselmieni mukaan, en siis ollut istunutkaan tanssilattian sivussa, kuin vain ehkä puoli tuntia. Istuskelu, musiikin kuunteleminen ja iloisesti tanssivien ihmisten katselu alkoi tosiaankin kyllästyttämään pidemmän päälle, mutta oikeastaan en edes enään halunnut lähteä minnekkään, edes tupaan. Olin kerran juhliin tullut, niin siellä sitten myös pysyisin.

Samalla tanssia katsellessa, katseeni kiertyi myös muiden asuihin. Useammalla pojista oli smokki, vai miksi niitä kutsuttiinkaan. Joillakin oli vain kauluspaita ja farkut. Hymähdin itsekseni, nähdessäni erään pojan erottuvan joukosta selkeänä, mekko päällä. Pojaksikin tunnistin hänet vain, koska tunsin kyseisen pojan - tai en ehkä tuntenut, kunhan olin kerran kesällä päätynyt juttelemaan. Katselin kateellisena muiden tyttöjen mekkoja, jotka olivat toinen toistaan upeampia. Tietysti kaikista en pitänyt, enkä kuvitellut niiden näyttävän minun päälläni niin hienoilta. Olin kuitenkin tyytyväinen omaan mekkooni, joka sopi minulle omasta mielestäni täydellisesti - tai ei, mutta hyvältä nyt ainakin.

Lopulta mieleeni tulvahti tajunta siitä, kuinka tyhmältä ja yksinäiseltä saatoinkaan näyttää muiden silmissä, ollessani tunnin vain istuen seinään nojaten. Kukaan poika ei tulisi pyytämään minua tanssimaan (kuten tuskin kuten tyttökään), ja ainut, kenen kanssa olisin edes halunnut tanssia, oli jo kauan sitten jättänytkin minut yksin. Näyttäisin myös naurettavalta, jos yksikseni menisin tanssimaan. Tanssiaiset ilman tanssia? Hmp, siltä näytti, ainakin omalta osaltani.

Ei tanssia, ei hyvää ruokaa... ja näitä kutsuttiin juhliksi? Noh, nyt ainakin tiesin, ettei tulevaisuudessa välttämättä tarvitsisi tälläisiin osallistua. Mutta miten muut sitten jaksoivat juhlia, ja siellä viettää aikaansa? Useimmissa teinibileissä tosin oli mukana alkoholia, kuin myös seurustelukumppaneita... Niin, miksei näissäkin? Mukana oli tietysti opettajia, mutta ei heidän tarvinnut sitä huomata - ja niin tosiaan toivoinkin, koska en mielelläni seuraavana aamuna heräisi sairaalasiivessä, kuin oli viimeksi käynyt juodessani alkoholia, ja noh, en muistanut itse sitä, mutta toinen sairaalasiiven työntekijöistä kertoi kuinka oli tuonut minut sinne, koska olin humalaisena mennyt halailemaan opoani, köh, niin, sitä en olisi halunnut kuulla tehneeni.

Mutta niin tosiaan, alkoholia, miksei? Nousin kömpelösti seisomaan, suoristaen mekkoni helmaa, alkaen mielessäni suunnittelemaan, miten alkoholia voisin saada. Joillakin vanhemmilla oppilailla sitä saattoi omanaan ollut, mutta kun en tarkkaan tiennyt, kenellä olisi, en viitsinyt mennä kysymäänkään. Voisikohan koulun keittiöllä olla? Ehkä, ainakin muistan jonkun Serpentardin joskus tuvassa huudellen siitä. Osasin kuitenkin aavistaa, ettei alkoholia ihan kenelle tahansa jaettaisi, etenkään tämän ikäisille. Ehkä jos saisin jonkun vanhemman oppilaan sellaista hakemaan, tuoden minullekin? Sitä voisin edes kokeilla.

Lähdin kiertämään salia, katsellen jotakuta vanhemman näköistä, jolla ei kuitenkaan seuraa olisi. Seinän kanssa juhlioita riitti, mutta tämä täytyi valita tarkkaan, ettei valinnaksi päätyisi jotakuta, joka ei olisi tehtäväänsä riittävä. Lopulta äkkäsin salin reunalla tummatukkaisen, komeahkon pojan. En tunnistanut häntä muuten, kuin tietämään, ettei hän ollut luokallani, eikä Serpentard. Kelpaisi yritettäväksi. Kävelin varmoin askelin pojan luo - täytyisi antaa hyvä kuva itsestäni, etten vaikuttaisi niin nuorelta.

"Iltaa vain sinullekin", aloitin, luoden hymyn kasvoilleni. "Ei sinua kiinnostaisi tulla seurakseni muualle? Tai siis, ehkä keittiöön, kun en oikein pidä ruuasta, jota täällä on tarjoiltu", kysyin. Niin, oli tärkeintä olla kertomatta, mitä aioin, koska jos tummahiuksinen olisikin sellainen, joka ei ollut innostunut suunnitelmastani, saisin tuon edes kaksinkeskeiseen hetkeen, jossa minulla saattaisi olla edes mahdollisuus saada hänet mukaan.

[Xander Blake]

Kellon lyödessä 20.00, Quickstepin tanssiminen loppui ja orkesterin oli aika pitää pieni tauko. Väki jakaantui omiin kuppikuntiinsa kuuntelemaan puheita ja esityksiä joita edustalla pidettiin. Minäkin lopetin toisten asujen arvostelemisen ja työnsin kädet taskuihini syvään murahtaen. Yritin kuunnella edessä tapahtuvien esitysten ja puheiden sanomaa, mutta jotenkin en jaksanut välittää siitä. Joulujuhlaan ei mielestäni kuulunut mitkään väkisinväännetyt esitykset tai puheet joita opettaja oli pakottanut oppilaidensa lausumaan. Jos minä olisin ollut järjestämässä joulujuhlaa, olisi siinä taatusti ollut jotain muutakin hienoa kuin vain teemaan sopivat joulukoristeet.

Katsoin kuitenkin esitykset kohteliaasti läpi ja kerran jopa nauroin - ihan siis oikeasti. Ehkä esitykset eivät olleetkaan niin kamalia, ainakin ne olivat parantantuneet viime vuoteen verrattuna. Pienen tauon jälkeen orkesteri palasi takaisin paikoilleensa ja silloin alkoi jälleen tanssiminen, ilmeisesti Samba. Samban jaksoin jopa katsoa läpi, mutta kun tanssi vaihtui jälleen johonkin uuteen lajiin mitä en tunnistanut, päätin lähteä hakemaan jotakin hiukopalaa itselleni. Ei minulla oikeastaan ollut nälkä, söinhän aika paljon ruokaa silloin kun joulujuhla alkoi. Suunnitelmissani oli kuitenkin pikainen lähteminen, joten pieni herkkujen napostelu ennen opiskelujen jatkamista ei satuttaisi ketään.

Suuntasin tieni tarjoilusaliin, jossa onnekseni ei ollut kamalasti ruuhkaa. Edessäni oli pari kikattavaa vaaleahiuksista tyttöä avokauluksisissa mekoissaan, ojennellen käsiään suklaaherkkuja kohden. Minua alkoi puistattamaan kaikki se suklaan määrä mitä toiset sisäänsä ahtoivat. Minusta suklaa oli kamalan makuista ja sitä ei koskaan mikään tulisi muuttamaan. Napppasin kouraani muutaman tavallisen karkin ja hörppäsin samalla lasillisen vettä, nyt kun sitä oli tarjolla. Tanssisalin kuumuus oli kuitenkin kohtalaisen korkealla, joten siinä tuli ei tanssivallekkin helposti jano kuumuuden johdosta.

Päätin kaikesta huolimatta palata vielä katsomaan muutaman tanssin. Komensin itseäni pysymään salissa edes 21 asti, etten vaikuttaisi aivan epäsosiaaliselta opiskelijanörtiltä. Asetuin samalle paikalle seisomaan, missä olin jo mukavan tunnin seisoskellut. Korjasin hieman sinistä kauluspaitaani ja ryhdistin olemustani. Näin muutaman neidon katseen kiertävän minussa ja voin sanoa -ihan rehellisesti- että taatusti näytin heidän silmissään komealta. Yleensä tytöt kysyvät minulta miksi pistän hyvän ulkonäköni sillätavalla hukkaan. En liiku kamalasti porukoissa, vaan vietän aikaani opiskellen ja joskus hassutellen. He tuntuvat pitävän enemmän siitä seikkailunhaluisesta ja hassuttelevasta puolestani, mutta opiskelukin on otettava vakavasti.

Kuulin yhtäkkiä ääntä toiselta sivultani ja käänsin hämmästyneenä sinisen katseeni tulokkaaseen. Edessäni seisoi brunette tyttö mustalilassa tanssimekossaan. Meikki oli luonnollisen näköinen, eikä todellakaan yliampuva niinkuin osalla täälläolijoista. Hymykin lankesi tytön kasvoille, saaden minutkin väläyttämään valkoista hammasrivistöäni. Analysoin tyttöä liian kovasti mielessäni ja mietin tuon asun yksityiskohtia niin kiivaasti, että minulta meni melkeinpä täysin ohi mitä tyttö minulta edes kysyi. Vai kysyikö mitään. Olinko kenties tämä tiellä? Jotakin seurasta tämä jutteli. Näpläsin kelloani hermostuneena. Minulta ei koskaan mennyt mikään asia ohi, ei edes vaikka en olisi pätkääkään kuunnellut mitä minulle puhuttiin. Nyt kuitenkin keskittymiseni harpaantui täysin, enkä tiennyt yhtään mitä suustani ulos päästäisin.

"Anteeksi, mitä sinä sanoitkaan? Mekkosi ja siisti ulkomuotosi muutenkin saivat aivojeni.. keskittymisen herpaantumaan", sanoin samalla kun kohotin oikeaa kulmakarvaani kysyvänä. Yritin esittää asiani suoraan niinkuin se oli, mutta sanomani saattoi ymmärtää hieman flirttailevaan sävyyn. Niinhän sitä aina minulle kävi kun en ollut ajantasalla tapahtumien kulusta. Hermostuin.

[Katherine Westwood]

// Vihdoin ja viimein täältä ilmestyy minunkin vastaukseni. Aikaa vain kulunut tuossa joulukalenterin tekemisessä... eikun siis enhän minä sitä... mitäs minä nyt höpisen, joulutonttuhan se, en minä :") Nojuu, tässä tämä nyt kuitenkin. //

Vaikka hymyilinkin ja puhuin rennosti, sain vain toivoa, ettei hermostukseni paistanut läpi. Olisiko mahdollista, että minut erotettaisiin koulusta, jos poika kantelisi aikeistani professoreille? Toivoin kovasti ettei, koska en kovinkaan mielelläni saisi lähtöpasseja koulusta, jossa oli ainoat harvat ystäväni, ja hyvää ruokaa. Niin, ruoka oli tärkeää, ja kovin hyvää sellaista ei kotona ollut. Melkeimpä vain leipää...

"Anteeksi, mitä sinä sanoitkaan? Mekkosi ja siisti ulkomuotosi muutenkin saivat aivojeni.. keskittymisen herpaantumaan", tummahiuksinen sanoi minulle muutaman sekunnin hiljaisuuden jälkeen. Kohotin katseeni takaisin poikaan, josta katseeni oli harhaillut. Pitikö minun tosiaan toistaa asiani uud-... hetkinen, mitä poika juuri sanoi? Fli-flirttailiko hän minulle? Kasvoillani saattoi viivähtää yllättynyt ja epävarma ilme, ennen kuin vaihdoin sen taas hymyyn. Hymy ei tosiaan ollut flirttiin vastaava, ja ehkä hitusen pienempi kuin äsköinen.

Niin, tosiaan, mitä minun pitäisi vastata? Mikäli poika minulle flirttaili, oli parempi se ignoorata, kuin sanoa mitä itse ajattelin hänestä. Enkä tarkoittanut sitä, että pidin häntä komeana, vaan sitä, etten tuskin hänestä edes koskaan tulisi kiinnostumaan. Ei - minun piti ignoorata se, myös ajatuksissani. Mutta mistäs tiesin vaikka ihastuisinkin- nyt Kathen mahtava mielikuvitus, hiljaa.

"Kiitos, kai", sanahdin naurahtaen. "Mutta niin, kysyin, että haluaisitko lähteä seurakseni keittiöön, koska ruoka täällä on pahaa. Tai siis, ei niin hyvää, kuin normaalisti", korjasin, koska en halunnut vaikuttaa aivan epäkohteliaalta. Tuskin sillä kyllä kuitenkaan olisi väliä, puhuinko ruuan mausta kuinka sivistyneesti. "En nyt tiedä oletko sitä, mutta näytät seisoskelevan täällä tylsistyneenä ja yksin, eikä itseäni huvittaisi lähteä yksin vaeltamaan koulun pimeillä käytävillä", kerroin.

Puhuinkohan liian sivistyneesti ja kirjakielellä? Ainakin enemmän kuin yleensä, mutta toivoin kovasti, etten kuulostanut sen takia pojan mielessä ihan ääliöltä. Ja minulla piti olla toimiva suunnitelma...

Sitten aloin miettimään, että mitä edes tekisin, tai pikemminkin sanoisin, jos saisinkin pojan lähtemään kanssani. 'Joo nyt kun täällä ollaan, voitaisiin ottaa alkoholia, autatko?' Hmm, ehkä ei noin, mutta miten muutenkaan? Voisinko muka vain käskeä poikaa hakemaan alkoholia, vai valehtelisinko sen olevan muuhun käyttöön? Kumpikaan vaihtoehdoista tuskin olisi kovinkaan käytännöllinen. Ehkä vain sanoisin mitä sitten mieleeni tulisikaan silloin, miettimättä kummemmin. Se ehkä oli huonoin suunnitelma, mutta en halunnut miettiä etukäteen, kuinka pahasti tulisin itseni nolaamaan.

[Xander Blake]

// juu itelläkin vähän taas päiviä kului kiireiden ansiosta :D //

Minulta oli mennyt täysin läpi korvien mitä tyttö oli minulle sanonut ja nyt jouduin kysymään asiasta uudestaan. Äänensävyssäni tuntui olevan vivahde flirttailua, vaikka en tarkoittanutkaan asiaa sillälailla. Enhän minä ollut niitä miehiä, jotka iskevät toiseen kiinni heti ensikättelyssä. Tyttö katsahtikin minuun uudestaan ja havaitsin automaattisesti kuinka epävarma katse tuon vaaleilla kasvoilla viipyi, vaikkakin se nopeasti vaihtui hymyyn.

Tyttö katsoi minua hetken hyvin hiljaisena ja minä tuijotin takaisin. Kirkkaansiniset silmäni kiersivät toisen harmaissa silmissä, samalla kun purin huultani hermostuneena. Olin jo sanomassa etten tarkoittanut puheitani mitenkään flirttailevina tai ahdistavina, mutta tämä toinen ehti avata sanaisen arkkunsa ennen minua ja kiitti sanoistani.

"Mutta niin, kysyin, että haluaisitko lähteä seurakseni keittiöön, koska ruoka täällä on pahaa. Tai siis, ei niin hyvää, kuin normaalisti", Tyttö sanoi minulle ja väitti että näytin tylsistyneeltä. Noh, taisihan se olla ihan tosiasia. En ollut tanssinut koko iltana ja muutenkin olin viettänyt illan yksinäni seinustalla seisten, joten olihan se ihan ymmärrettävää että näytin tylsistyneeltä. Ruoka ei kuitenkaan ainakaan minun mielestäni ollut huomattavasti pahempaa kuin viimevuonna, mutta kaipa tytöillä oli sivistyneemmät makunystyrät ja vaativampi mieli.

Naurahdin omille ajatuksilleni ja pöyhin tummia hiuksiani samalla kun katseeni lankesi maahan. "Näkyykö se tosiaankin niin selvästi? Ajatuksenani oli lähteä täältä piakkoin ja mennä.. noh, opiskelemaan. Mikäs sen parempaa näin tanssiaisiltana?" Sanoin hellästi samalla kun hymyni pystyi kuulemaan sanoistani. Mahtoikohan tuo pitää minua ihan tyhmänä ja hikipinkona, kun halusin opiskella tälläisenäkin iltana.

" Luulisi että olisit pitänyt illan tarjonnasta. Varsinkin suklaaherkuista. Niitä kun tuntuu tänävuonna olevan jokaikisessä leivonnaisissa. Päällä, sisältä tursuavana vuotavana vanana tai sitten ihan kunnolla suklaataikinalla leivottua. Jokaisen tytön unelma, eikö niin?" Ehkä pientä yleistämistä, mutta en vielä koskaan ollut tavannut tyttöä joka suklaasta ei olisi pitänyt. Niitä yksittäisiä yksilöitä kun tuntui olevan aika harvassa.

"Kai esittäydymme ensin? Ennenkuin lähden sinun mukaasi tai sinä minun. Olisi mukava tietää edes nimesi. Itse olen Xander. Xander Blake. Tupani saat arvata näin pieneksi aivojumpaksi." Naurahdin jälleen. Tupani saattoi olla joillekkin ilmiselvä ja tyttö saattaisi mahdollisesti sen arvata siitä miten halukas olin lähteä opiskelemaan illan kukkuraksi. Vaikka saattoihan muissakin tuvissa olevat opiskella mielellään.

[Mila Molina]

Peli lukitaan keskeneräisenä, koska Katherine on poistunut Taikakoulu Châteausta.

Xander Blake, Serdaigle: 10 p
Katherine Westwood, Serpentard: 7 p