Juhlapeliseuraa
Hei ja tervetuloa lukemaan erittäin mahtavaa peliseuranhakutarjousta!
Ensinnäkin tarjoan peliseuraksi yhtä Châteaun ihanista terveydenalan asiantuntijoista! Toiseksi tarjoudun tai pikemminkin vaadin sitä, että saisin itse aloittaa kyseisen pelin. Kolmanneksi saisit minun arvostukseni eikä vain sen takia, että edelliseen peliseuranhakuuni ei kukaan tarjoutunut seuraksi vaan myös siksi, että pääsisin aloittamaan pelin, jonka nimi on pyörinyt mielessäni jo kahden vuoden ajan.
Toki, jos minun uskomattoman ihanan parantajan kanssa pelaaminen ei kiinnosta niinkään, kun haluat pikemminkin oppilashahmosi* kanssa luoda suhteita muihin oppilaisiin roolipelin kautta niin voin uhrautua ja tarjota myös Sylvianea peliseuraksi. Haluaisin kylläkin pelata enemmän parantajallani, jotta saisin paremman otteen hänen nykyisyydestään. Ellen sitten yritä saada mahdollisesti Sylvianen mukana myös parantajani mukaan peliin.
Peliehdotuksia ja valmiita sellaisia juonijuttuja en ryhdy tähän listaamaan, vaikka tiedän kyllä, ettei peli nimensä puolesta voi kätkeä ihan mitä tahansa alleen. Epäilen tosin suuresti, että innostus olisi muiden kohdalla mitenkään suuri, mutta mainospuheena vielä itsestäni niin en unohda roolipelejä ja pyrin vastaamaan viikon kuluessa peliin, mutta joskus koulun vuoksi siinä saattaa mennä kaksikin. Kuitenkin pyrin pelaamaan pelin loppuun saakka enkä katoile minnekään sillä välin, toivon vähän samanlaista asennetta vastapelaajalta.
Ja hahmoni juhlakuvaukset ovat toki tulossa joskus ennen marraskuun alkua. Tavalliset esittelyt ja muut sellaiset löytyvät sieltä ja täältä.
Hyvää viikonloppua!
*= vaikka otin nyt oppilashahmon puheeksi, se ei tarkoita sitä, ettenkö olisi kiinnostunut pelaamaan niin henkilökunnan kuin myös muiden hahmojen kanssa. Otin sen vain esimerkiksi, kun kuitenkin suurin osa Châteaun hahmoista on oppilaita.