// Muutama juttu päivitelty ajatellen tanssiaisia //
PERUSTIETOJA
Nimi - Joel Eaton
Ikä ja tupa - 18, Cerfeur (jatko-opiskelija siis)
Esittelyn voit lukea tästä.
ULKONÄKÖ JA VAATETUS
Tyypilliseen tapaansa oikein siistissä kunnossa, tosin päästänyt hiuksensa aavistuksen normaalia pidemmäksi. Eivät epäsiistit, mutta luovat muuten huoliteltuun asuun varsin kivan rennon ripauksen. Huolehtii kuitenkin siisteistä hiuksista, eikä jätä mitään sattuman varaan. Siisti, mutta ei liian kiiltokuvamainen. Ranteessa nähtävissä musta kello, muuta korua ei Joelilla ole.
Päälle hän on laittanut tummansinisen, pitkähihaisen kauluspaidan, jonka hihoja vedetty aavistus ylöspäin (tähän tapaan). Jalassa nähdään aavistuksen vartalonmyötäisesti leikatut tummat housut, ja kenkinä jotakin mustaa ja siistiä. Takkia luultavammin ei halua pitää paitsi pakon edessä, joten siisti, hyvin istuva nahkatakki toimii varmasti. Vaatteet ovat sopivan asialliset joulutanssiaisiin, ollen kuitenkin samalla sopivan rennot.
ASENNE
Joel lähtee ihan mielellään ja hyvällä asenteella juhliin. Pitää juhlimisesta, eikä valita siistimmin pukeutumisestakaan. Jatko-opiskelijan roolissa tulee varmasti näyttäytymään myös anniskelualueen sisällä illan mittaan, vaikkei turhan paljon alkoholia juo. Eikä yhtään pistä pahakseen tiukempiin mekkoihin, korkokenkiin ja koruihin pukeutuneita tyttöjä, joiden meikki ja hiukset on laitettu siististi. Näyttäytyy myös tanssilattialla varsinkin myöhemmin rennomman tanssin aikana. Jos uskaltautuu, ehkä myös hieman hitaampien tanssien aikaan tanssilattian puolelle.
SEURA
Joel on tanssiaisissa Effie Solenderin pari. Varsinkin illemmalla saattaa kuitenkin löytää itsensä myös muiden kanssa tanssilattialta. Ollessaan tanssilattian ulkopuolella, pysyy varmasti pitkälti jatko-opiskelijoiden ja seitsemäs-, ehkä myös kuudesluokkalaisten seurassa. Viihtyy varmasti varsin hyvin ikälinjan sisäpuolella sen sisään pääsevien kanssa. Pyrkii pysymään edes sen verran esimerkillisenä, ettei kuitenkaan joisi turhan paljoa alkoholia
AIKAJANA
Tulossa mahdollisimman pian ->
Pelejä saa tulla esimerkiksi yksityisviestillä ehdottamaan, jos on jotain ideaa.
