Homostelua luutakomerossa

Luutakomero on kouluin ahtain ja pölyisin paikka. Sieltä löytyy kaikkea vanhoista luudista muihin jännittäviin tavaroihin.

Homostelua luutakomerossa

ViestiKirjoittaja Noah Andersson » 18 Helmi 2018, 18:15

Mukana olevat hahmot: Noah Andersson ja Rebecca Hope, tervetuloa!
Ajankohta: Koulun yhteisen ystävänpäiväjuhlan jälkeen ja sitä seuraavana aamuna
Tapahtumapaikka: Koulun luutakomero
Juoni: Tytöt joivat vahingossa lemmenjuomaa juhlissa ja lähtivät jatkamaan iltaa kahdestaan. Tytöt heräävät seuraavana aamuna ’lemmenjuomakrapulassa’ ja pohtivat eilisen illan (ja yön) tapahtumia.
Varoitukset: Pelissä on paljon pussailua kahden tytön välillä, joten jos se häiritsee, TÄMÄ PELI EI OLE SINUA VARTEN
Muuta: Becky on söppänä<3

Jätimme hermostuneen oloisen koululääkärin huutamaan peräämme uhaten jälki-istunnolla ja riensimme pitkin koulun käytäviä. Tunsin oloni mahdottoman onnelliseksi ja kevyeksi. En voinut uskoa, että olin juuri suudellut varmaankin koulun kauneinta tyttöä ja että olimme nyt etsimässä tyhjää tilaa jatkaa toimiamme. Puristin Rebecan kättä ja käännyin suuntaan, jossa muistelin vanhan luutakomeron olevan. Olihan tila pieni ja pölyinen, mutta siellä saisimme ainakin olla rauhassa.

Avasin komeron oven ja vedin Rebecan sinne mukanani. Komero oli isompi kuin muistin ja lähes pilkkopimeä. Pystyin erottamaan Rebecan kasvojen ääriviivat ja hymyilin hänelle pimeässä. Poskeni punoittivat ja tunsin hehkuvani lämpöä kohtalaisen vilpoisessa komerossa. Tavallisissa oloissa olisin ollut huolissani jälki-istunnosta, siitä ettemme varmaankaan saisi edes olla koko komerossa etenkään näin myöhään ja tietenkin siitä, että olin siellä kahdestaan Rebecan kanssa.

"Minä tiedän, ettei tämä ole mikään Eiffel-torni tai mitään, mutta eiköhän tämä kelpaa.", totesin virnistäen samalla, kun suljin oven. Silmäni alkoivat tottua hämärään ja näin taas Rebecan jumalalliset kasvot. Hän näytti niin hirvittävän viattomalta ja suloiselta, että pelkäsin yhtäkkiä särkeväni hänet. Tunsin, kuinka viimeinenkin älyllinen ajatus valui ulos minusta ja jäin yksin tunteideni kanssa. En minä mitään syntiä täällä aikonut tehdä, vain ehkä pussailla vähän. Olla Rebecan kanssa. Tuon kuva tuntui liimautuneen verkkokalvoilleni, enkä pystynyt ajattelemaan mitään muuta, kuin häntä.

Kiedoin vasemman käteni sormet hänen vyölenkkiensä ympärille ja siirsin oikealla kädelläni hänen hiuksensa korvan taakse. Olimme suunnillen saman mittaisia ja nojasin otsaani hänen otsaansa vasten. "Becky. Jos et halua, ei meidän tarvitse tehdä mitään. Levitetään vaan huopa tohon lattialle ja puhutaan.", sanoin ääni käheänä ja katsoin häntä syvälle silmiin. Tunsin, kuinka meinasin upota hänen silmiinsä. Halusin nostaa hänet pöydälle ja suudella häntä hitaasti ja pitkään, mutta en tekisi mitään sellaista ilman hänen lupaansa. Ei, kunnioitin häntä liikaa.
Viimeksi muokannut Noah Andersson päivämäärä 22 Kesä 2018, 12:24, muokattu yhteensä 1 kerran
"You couldn`t handle me even if I came with instructions"

Noah Andersson (16): Gryffondorin ylpeä, mutta hyväntahtoinen valvojaoppilas

//Henkilökohtaisista syistä kirjoitteleminen on tällähetkellä hieman epätasaista, pahoittelut siitä!
Noah Andersson
Oppilas
 
Viestit: 110
Liittynyt: 01 Loka 2017, 14:48

Re: Homostelua luutakomerossa

ViestiKirjoittaja Rebecca Hope » 18 Helmi 2018, 21:03

Kuljimme käytävällä jättäen ystävänpäiväjuhlat ja jälki-istunnoista kiljuvan lääkäri Schwillingerin, joka taisi saada muuta puuhaa, taaksemme. Poskeni hohtivat punaisina, vatsassani lepatti ympäriinsä perhosia ja tunsin itseni uskomattoman onnelliseksi juostessani siinä ympäri koulua etsien jotain paikkaa minne mennä. Miljoonia ajatuksia tuli päähäni ja häipyivät sieltä samantien. Onko käytävillä ketään? Minne nyt? Miksi koululääkäri oli juhlissa? Keitä ne vaaleanpunaisiin tarjoilijan asuihin pukeutuneet tyypit oli? Miksen ennen ollut tajunnut kuinka kaunis Noah oli? Sysäsin muut ajatukset syrjään kun Noah puristi kättäni ja kääntyi.

Saavuimme vanhan luutakomeron ovelle, jonka Noah avasi vetäen minut mukanaan sisään. "Minä tiedän, ettei tämä ole mikään Eiffel-torni tai mitään, mutta eiköhän tämä kelpaa", Noah sanoi sulkien samalla oven. Katselin ympärilleni ja silmäni tottuivat nopeasti hämärään. Komerossa oli hyllyjä joilla oli jotain purnukoita, pari luutaa ja myös jokin pulpetin näköinen pöytä. Ilmeisesti tuota komeroa käytettiin muuhunkin kuin vain luutien varastoimiseen.

Noah kiersi toisen kätensä sormet farkkujeni vyölenkin ympärille ja siirsi toisella kädellään hiukseni korvan taakse. "Becky. Jos et halua, ei meidän tarvitse tehdä mitään. Levitetään vaan huopa tohon lattialle ja puhutaan", Noah sanoi. Tytön ääni oli käheä ja tuon otsa nojasi omaani vasten. "Ehkä kohta", sanoin ja asetin kämmeneni Noahin poskille vetäen tuon suudelmaan.

Lopetin hetken päästä. Entäpä jos tyttö ehdottikin juttelemista sen takia että häntä itseään ahdisti? Eieiei, miten en ajattele yhtään mitään muuta kuin itseäni. "Jos haluat, voimme jutella nytkin", sanoin lyöden samalla itseäni mielessäni, kädet yhä Noahin poskilla.
Rebecca Hope [16]. Hyväntuulinen ja ystävällinen Serdaiglen valvojaoppilas.
Rebecca Hope
Oppilas
 
Viestit: 377
Liittynyt: 10 Syys 2015, 13:30
Tupa: Serdaigle

Re: Homostelua luutakomerossa

ViestiKirjoittaja Noah Andersson » 20 Helmi 2018, 21:53

”Ehkä kohta.” Huokaisin henkisesti helpotuksesta. En ollut säikyttänyt häntä pois tai vaikuttanut... yli-innokkaalta. Aproproo yli-innokkuus: hyvin suloista koiranpennuilla, mutta harvemmin suutelemasi ihmisen kanssa. Enhän minä kyllä mikään siveellisyyden perikuva ollut, mutten kuitenkaan mikään suuri pahamaineinen... naisten nainen? Pah, taas yksi termi joka kaipaisi uudistusta sukupuolineutraalimpaan suuntaan. Koko homma kruunattiin tietenkin sillä, että oli ollut tähän iltaan asti kohtalaisen varma siitä, että olin hetero.

Tunsin vatsani heittävän kuperkeikkaa, kun Rebecca otti kasvoni käsiensä väliin ja suuteli minua. Tuntui, kuin olisin yhtäaikaa valunut hyytelöksi lattialle ja noussut suorinta tietä taivaaseen. Tämän kädet tuntuivat pehmeältä ihoani vasten, enkä uskonut, että aivoni toimisivat samalla tavalla enään koskaan. Tai oikeastaan en uskonut niiden toimivan jatkossa kummemmin ollenkaan.

Becky vetäytyi kuitenkin pois ja ehdotti juttelua ujosti. Koska minä haluaisin jutella? Ei sillä, halusin tietenkin tutustua häneen ja oppia tuntemaan hänet paremmin. Hymyilin mahdollisimman viattomasti. ”Ehkä kohta.”, vastasin takaisin ja suutelin häntä. Upotin käteni hänen hiuksiinsa ja vedin hänet vyölenkeistä lähemmäs. Rebecan ruumiinrakenne oli paljon hennompi kuin omani, joten nostin hänet varovasti pienen komeron pöydälle. Rebecca oli nyt minua ehkä kymmenisen senttiä pidempi, mutten antanut sen häiritä itseäni.

Kello oli paljon ja komerossa oli näkyvillä vain yksi ikkuna, josta kuun vähäinen valo pääsi sisään. Jossain oli muistaakseni valokatkaisija, mutten jaksanut etsiä sitä. Rebecca näytti sitäpaitsi todella ihastuttavalta luonnonvalossa. Palelin hieman T-paidassani, mutta Rebecca tuntui hohtavan kuumuutta. Lepuutin toista kättäni hänen reidellään, kun toinen mylläsi hänen jo valmiiksi sekaisin olevia hiuksiaan.

Päästin Rebecan huulet hetkeksi karkuun itseltäni, kun minun piti vetää henkeä. Poskeni hohtivat tulipunaisina ja kuvittelin hengitykseni höyryävän. Eihän komerossa toki niin kylmä ollut, mutta tunsin kääriytyväni Rebecan lämpöön. Vaikka uskoin olevani häntä fyysisesti vahvempi, koin olevani turvassa hänen seurassaan. Kuin hän olisi kietonut minut hiustensa väriseen viittaan, jossa mitään pahaa ei voisi tapahtua. Hymähdin itselleni, en koskaan ajattellut mitään tällaista. Ällösöpöt ja siirappiset parit olivat olleet minusta aina vastenmieleisiä. ”Voi luoja, että olet ihana.”, totesin.
"You couldn`t handle me even if I came with instructions"

Noah Andersson (16): Gryffondorin ylpeä, mutta hyväntahtoinen valvojaoppilas

//Henkilökohtaisista syistä kirjoitteleminen on tällähetkellä hieman epätasaista, pahoittelut siitä!
Noah Andersson
Oppilas
 
Viestit: 110
Liittynyt: 01 Loka 2017, 14:48

Re: Homostelua luutakomerossa

ViestiKirjoittaja Rebecca Hope » 25 Helmi 2018, 21:58

Noah hymyili viattomasti ja sanoi: "Ehkä kohta." Hän suuteli minua ja upotti toisen kätensä hiuksiini vetäen toisella vyölenkeistäni minua lähemmäs itseään. Naurahdin itsekseni kun tyttö nosti minut tuon pulpetintapaisen pöydän päälle. Ai tähän tätä komeroa käytetään. Kiedoin jalkani Noahin ympärille ja vedin tuota vielä lähemmäs.

Noah irrottautui ja veti henkeä. Itsekin huohotin vähän ja poskeni hohkasivat kuumuutta. ”Voi luoja, että olet ihana”, Noah sanoi. "Itse olet", sanoin ja vedin tuon takaisin suudelmaan. Komerossa oli hiukan vilpoista, mutta minulla ei kumma kyllä ollut kylmä vaikka päälläni olikin pelkkä teepaita. Oikeastaan minulla oli ihan lämmin. Irtauduin Noahista. "Onko sinulla kylmä? Mietin vaan kun täällä on vähän viileää. Ei sillä että minulla siis olisi kylmä mutta", mutisin. Poskeni olivat varmaan aivan tulipunaiset.

Vajosin hetkeksi ajatuksiini ja jäin tuijottamaan hiukan Noahin ohi. Mitä minun pitäisi tehdä? En oikein koskaan ollut tehnyt mitäään tälläistä. Edes suudellut ketään kunnolla. Taino olihan London. Mutta tämä oli eri asia. Kummallista kun töhön asti olin luullut olevani hetero.. Minkä sille mahtaa että Noah on niin ihana.

//hahaa anteeksi kesto ja nopeasti kirjotettu vastaus :') //
Rebecca Hope [16]. Hyväntuulinen ja ystävällinen Serdaiglen valvojaoppilas.
Rebecca Hope
Oppilas
 
Viestit: 377
Liittynyt: 10 Syys 2015, 13:30
Tupa: Serdaigle

Re: Homostelua luutakomerossa

ViestiKirjoittaja Noah Andersson » 02 Maalis 2018, 09:50

Rebecca kietoi jalkansa ympärilleni ja jos mahdollista, veti minua vielä lähemmäs. Hymyilin suudelmaan ja laskin toisen käteni hänen reidelleen, toisen hänen alaselkäänsä. Rebecan tuoksu oli huumaava, enkä ole varma miten hän sen teki. Tyttö tuoksui yhtäaikaa sulalle suklaalle, ruudille, suitsukkeille, jalkapallo-otteluiden naposteltaville kotoa ja jollekin kirpeälle, ehkä sitruunalle? Noiden tuoksujen ei pitäisi sopia yhteen, mutta Rebecan ympärillä ne kaikki sekoittuvat yhdeksi tuoksuksi, joka oli kuin huume minulle. Huumaantunut. Siltä minulta tuntuu.

Kun Rebecca mutisi minulle olevani ihana, tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni ne kuuluisat perhoset vatsassani. Eivätkä ne olleet mitään suloisia pikkuperhosia, vaan isoja, jotka saivat mahan kipristelemään ja pään tuntumaan kevyeltä parhaalla mahdollisella tavalla. Minua ei haitannut se, että rikoimme koulun sääntöjä varmaan viidellä eri tavalla tai se, että näytin varmaan hirvittävältä suklaatahraisessa t-paidassani ja sekaisin olevissa hiuksissani. Jos Rebecca kelpuutti minut tälläisena, niin pakkohan minun oli herran tähden tehdä jotain oikein.

Rebecca irtautui minusta, mutta pidin käteni hänen ympärillään. Pohdin tekikö minun läsnäoloni hänet yhtä hermostuneeksi, kuin hänen läsnäolonsa teki minut. Nautin ajatuksesta, että saisin hänet takeltelemaan ja keskittymisen herpaantumaan ihan vain seisomalla hänen lähellään. Pieneksi harmikseni tämä kysyi täysin takeltelematta paleliko minua. ”Ei kummemmin, mutta ei kai pieni lisälämpö pahaa tee.”, totesin ja nappasin kaapin hyllyltä viltin. Kiedoin sen Rebecan ympärille ja naurahdin hieman tämän näyttäessä maailmanhistorian söpöimmältä burritolta.

”No niin ma cherie, pitäähän meidän pysyä lämpimänä.”, totesin virnistäen ja kiedoin omat käteni takaisin hänen ympärilleen. Nyt kun olin viltin suojissa ja nojasin Rebeccaan, huomasin kuinka hoikka tyttö oikeastaan oli. Hän oli juuri sellainen ihminen, joka minä halusin pienenä olla. Hoikka, kaunis, paljon ystäviä ja pinkit hiukset. Läpikotaisin mukava ja reilu ihminen.

Seisoessani Rebecan reisien välissä, pääni oli noin tämän silmien tasolle. Huomasin katseeni harhautuvat kerta toisensa jälkeen tämän kaulaan. Laskin päätäni varovasti ja suukotin hänen t-paidan kaula-aukosta näkyvää solisluuta. En ymmärtänyt mikä minuun oli mennyt. Kaikki näkyi kuin vaaleanpunaisten linssien läpi enkä pelännyt sitä, että Rebecca työntäisi minut pois. Tunsin oloni... rakastuneeksi.

//Höpöhöpö, ajoissahan sä vastailet! Vastaat vaan kun on aikaa ja motivaatiota ;)
"You couldn`t handle me even if I came with instructions"

Noah Andersson (16): Gryffondorin ylpeä, mutta hyväntahtoinen valvojaoppilas

//Henkilökohtaisista syistä kirjoitteleminen on tällähetkellä hieman epätasaista, pahoittelut siitä!
Noah Andersson
Oppilas
 
Viestit: 110
Liittynyt: 01 Loka 2017, 14:48

Re: Homostelua luutakomerossa

ViestiKirjoittaja Rebecca Hope » 07 Maalis 2018, 17:59

”Ei kummemmin, mutta ei kai pieni lisälämpö pahaa tee”, Noah sanoi ja kääräisi ympärilleni huovan. Hymyilin enkä välittänyt pätkääkään siitä että huopa oli varmaan ikivanha ja lojunut hyllyllä vaikka kuinka kauan. Ainoa asia, tai oikeastaan henkilö, mistä välitin oli Noah.

”No niin ma cherie, pitäähän meidän pysyä lämpimänä”, Noah totesi virnistäen ja kietoi kätensä ympärilleni. Otin huovan reunoista kiinni ja kietaisin sitten käsieni mukana sen myös Noahin lämmikkeeksi. Vatsassani kipristeli ja teepaitani helma ei ollut enää kunnolla housujeni sisällä. Noah tuoksui hyvältä. En osannut kuvailla sitä kunnolla. Tuntui kuin koko komero olisi täyttynyt sillä. Noahin tuoksulla.

Tunsin huulet solisluullani. Se oli Noah. Jähmetyin hetkellisesti. En tiennyt mitä pitäisi sanoa. Niinpä päätin olla hiljaa. Rentoutin selkäni ja laskin vasemman kämmeneni pöydän reunalle. Toinen käteni haparoi kohti Noahin vyötäröä. Sormeni kulkivat farkkujen napin yli. Säpsähdin ja vetäisin kämmentäni vähän taaksepäin. Siirsin sen nopeasti Noahin vyötärölle aivan farkkujen reunan lähelle.

//Joo noniin miljoona anteeksipyyntöä nyt: Anteeksi kesto, viestiin lyhyys ja sekavuus :')
Rebecca Hope [16]. Hyväntuulinen ja ystävällinen Serdaiglen valvojaoppilas.
Rebecca Hope
Oppilas
 
Viestit: 377
Liittynyt: 10 Syys 2015, 13:30
Tupa: Serdaigle

Re: Homostelua luutakomerossa

ViestiKirjoittaja Noah Andersson » 26 Maalis 2018, 22:31

Tunsin Rebecan jähmettyvän. Kirosin tyhmyyttäni ja lopetin. Mikä minuun oikein meni? Rebecca varmaankin pitäisi minua inhottavana ja vastenmieliseltä ja työntäisi minut pois läheltään. Hän pitäisi koko tätä juttua outona ja yhtäkkiä tajuaisi, että se olin oikeastaan vain minä, joka olin tässä komerossa hänen kanssaan. Hän tajuaisi, että olimme molemmat tyttöjä. Tai hän nauraisi ja kertoisi, että tämä oli todella hyvää harjoittelua poikia varten. Hänellä taisi olla vielä poikaystäväkin. Loistavaa. Suljin silmäni ja odotin.

Sen sijaan, että tuntisin Rebecan kädet harteillani työntämässä minua pois, tunsin ne lanteillani. Tunsin, kuinka hän rentoutui ja hipaisi käsillään farkkujeni nappeja, ennen kuin laittoi ne lanteilleni. Nostin katseeni ja hymyilin onnellisena. Rebecan hiukset olivat pörrössä, hänen poskensa olivat punehtuneet ja hänen silmissään oli pieni pilke. Halusin ajatella, että minä sain tuon kaiken aikaan hänessä. Halusin enemmän. Virnistin ilkikurisesti ja laskin huuleni uudestaan hänen solisluulleen.

Avatessani taas silmäni toivoin, että näkisin kunnolla pimeässä ja olin kuin olinkin saanut aikaan pienen violetin laikun Rebecan kaulaan. Saattoi tuo olla kyllä toiveikkuutta tai harhaa, mutta luulin näkeväni sen muodostuvan vähän hänen solisluunsa yläpuolelle. Paikallansa se julistaisi, että Becky olisi minun, eikä muiden kannattaisi tulla edes yrittämään. Tiesin, että hän olisi varmaan minulle vihainen ja että katuisin tuota varmaan myöhemmin, mutten jaksanut kiinnostua sellaisista pikkuasioista kuin huominen tai tämän... mikä tämä nyt olikaan, seuraamuksista. Kaikkein tärkeintä oli se, että sain jakaa tämän illan Rebecan kanssa.

Kostutin huuliani. En haluaisi vaikuttaa yli-innokkaalta tai siltä, että haluaisin hänestä eroon. Hänen pitää vain saada tietää, etten halua häntä vain vehtailuun. Halusin tuntea hänet paremmin kuin kukaan muu. Nyt se vain pitäisi saada järkevästi lauseeksi. ”Meidän pitäisi varmaan mennä tupiimme nukkumaan tai jotain. Tai voidaanhan me tietenkin jäädä tänne, jos siis haluat...” Ääneni petti minut lauseen loppua kohti ja sen glissandomainen niekku sai minut kuulostamaan lapselta lelukaupassa. Voi reikä.


//itku pääsee kun on näin lyhyt viesti näin auttamattomasti myöhässä. ANTEEKSI
"You couldn`t handle me even if I came with instructions"

Noah Andersson (16): Gryffondorin ylpeä, mutta hyväntahtoinen valvojaoppilas

//Henkilökohtaisista syistä kirjoitteleminen on tällähetkellä hieman epätasaista, pahoittelut siitä!
Noah Andersson
Oppilas
 
Viestit: 110
Liittynyt: 01 Loka 2017, 14:48

Re: Homostelua luutakomerossa

ViestiKirjoittaja Rebecca Hope » 09 Heinä 2018, 20:23

//itkulitkua kun olet joutunut odottamaan niin pitkään :( koko alkuloma oli täyttä kaaosta kun olin ulkomailla eikä ollut hyvää nettiä tai tietokonetta jolla olisin voinut vastata. Anteeksianteeksianteeksi :(((//

Noah nosti huulensa uudelleen solisluultani. Siihen oli jäänyt pieni violetti laikku. Mieleni takaosassa pieni ääni kiljui että mitä tekisin huomenna, mutten välittänyt siitä. Ainut asia millä mielessäni oli väliä, oli vain se että olin tässä nyt, Noahin kanssa. Olisin voinut tanssahdella ympäri linnaa. Vatsassani lepatti perhosia, minulla oli kuuma, enkä voinut lopettaa hymyilemistä.

”Meidän pitäisi varmaan mennä tupiimme nukkumaan tai jotain. Tai voidaanhan me tietenkin jäädä tänne, jos siis haluat...” Noah sanoi ääni pettäen. Naurahdin, ja suutelin tyttöä nopeasti. "Jäädään tänne yöksi. Täällä on huopia! Ja se olisi jännää!" sanoin. Puraisin huultani. Noah varmasti ajattelisi että olisin ihan outo kun olisin niin innoissani jossain komerossa yöpymisestä. "Taisiis. Voidaan me tupaankin mennä. Jos sä haluat", sanoin.

Pyöräytin viltin itseni päältä Noahin harteille ja hyppäsin alas pulpetilta sen ja tytön väliin. "Noniin, mitäs tehdään. Täältä kyllä varmaan löytyy jotain patjojakin tai jotain", sanoin leikitellen tytön hiuksilla. Ne olivat tosi pehmeät.

//anteeksianteeksianteeksi kun näin lyhyt viesti ja tuo miljoonan vuoden kesto :( mutta rolataankos vielä yhdet viestit ennen aamua vai miten aattelit?//
Viimeksi muokannut Rebecca Hope päivämäärä 29 Loka 2018, 21:26, muokattu yhteensä 1 kerran
Rebecca Hope [16]. Hyväntuulinen ja ystävällinen Serdaiglen valvojaoppilas.
Rebecca Hope
Oppilas
 
Viestit: 377
Liittynyt: 10 Syys 2015, 13:30
Tupa: Serdaigle

Re: Homostelua luutakomerossa

ViestiKirjoittaja Noah Andersson » 28 Loka 2018, 18:57

Tunsin suuren huolipallon vierähtävän pois sydämestäni, kun Becky halusi jäädä luokseni komeroon. Pelkäsin ehkäpä hieman hysteerisesti, että jos hän jättäisi minut nyt yksin, minusta jäisi vain epämääräinen mytty tähän komeron lattialle. Vain pieni mytty vaikeroimassa hänen peräänsä, kunnes alkaisin seurata häntä, odottaen häntä takaisin rinnalleni. Katselemaan häntä varjoista ja tarkkailemaan, ettei kukaan satuttaisi häntä. Omistamaan koko pienen ja tarkoituksettoman elämäni tälle ihanuudelle, ennen kun joku veisi hänet pois luotani. Sillä jos joku oli niin viisas, hurmaava ja sulavakäytöksinen kuin hän, niin tottahan joku haluaisi ryövätä hänet luotani? Minun oman hattaranvärisen Aurinkoni.

Joku limainen imbesilli, joka hiipisi Beckyseni viattomaan kauniiseen sydämeen viemään hänet pois luotani. Mutta minä en alistuisi! Minä huolehtisin ja rakastaisin Hattarapäätä niin kauan ja paljon, kuin epäilemättä Helvettiin menevä sieluni sietää. Eihän hän minua tarvitsisi, hän oli vahva ja itsenäinen sekä kykeni omiin päätöksiinsä, mutta kuka häntä suojelisi maailman vaaroilta jos en minä? Kuka huolehtisi hänestä, kun hän olisi sairas? Minä. Kuka pitelisi hänen kättään kun hän on surullinen? Minä. Kuka istuisi hänen kanssaan kiikkutuolissa vuosien päästä täältä, jossain mökissä lastenlapsiemme ympäröimänä? Minä. Minä, eikä ainakaan se likainen London Morel. London, joka särki hänen kauniin ja epäilemättömän sydämensä. London, jolle pitäisi tehdä jotain. Sillä niin kauan kun Becky olisi tällä, niin kauan hän väijyisi varjoissa yrittäen saada hänet takaisin. London ei ansainnut häntä. Hän oli pieni likainen fletkumato, joka pitäisi pyyhkäistä pois siitä maailmasta, jonka Rebecca ansaitsi. Pitäisi muistaa Googlata, kuinka paljon lentoliput Siperiaan maksavat...

Havahduin taas tuntiessani Beckyn katseen itsessäni. Raotin suutani. ”Niin paljon kun nautinkin siitä, mitä me teemme, haluaisin käydä nukkumaan. Käykö se sinulle?” Ääneni rahisi hieman, jälleen kerran pettäen minut. Kaivoin esiin patjan, jota käytettiin oikean putoamistavan opettamiseen aloittelijoille ja levitin sen lattialle. Istahdin patjan päälle ja levitin jalkojeni päälle viltin nojaten samalla tasoa vasten, jossa Becky oli vasta hetki sitten istunut. Haukottelin ja taputin patjaa vieressäni. ”Istu kanssani, jookos?” Tunsin miten raukeus alkoi vallata mieltäni enkä malttanut odottaa, että saisin viettää tämän yön Beckyn lämmössä suojassa pahoilta unilta.
"You couldn`t handle me even if I came with instructions"

Noah Andersson (16): Gryffondorin ylpeä, mutta hyväntahtoinen valvojaoppilas

//Henkilökohtaisista syistä kirjoitteleminen on tällähetkellä hieman epätasaista, pahoittelut siitä!
Noah Andersson
Oppilas
 
Viestit: 110
Liittynyt: 01 Loka 2017, 14:48

Re: Homostelua luutakomerossa

ViestiKirjoittaja Rebecca Hope » 09 Joulu 2018, 02:31

Noah karkasi luotani hakemaan patjaa. Nyökkäsin vastaukseksi tytön ehdottamaan nukkumaan käymiseen, ja tajusin vasta silloin miten paljon minua väsytti. Paljonko kello edes oli? Kostutin huuliani ja tukahdutin haukotuksen värähtäen. Noah pyöräytti seinään nojaavan patjan lattialle jalkojemme juureen ja kävi istumaan sille.

Istahdin patjalle polvilleni ja purin huultani katsellessani tytön sivuprofiilia. Noah oli hurjan kaunis, ja kaikki oli niin ihanaa että minun teki mieli kiljua. Kaiken kukkuraksi tuo vieressäni istuva ihanuus oli minun ja minä olin hänen. Ja tulisin aina olemaan. Ja vaikka Noah kyllästyisi ja löytäisi jonkun toisen, sitten minä vain odottelisin että hän tulisi takaisin luokseni ja voisimme olla onnellisia yhdessä. Juuri sillä hetkellä rakastin Noahia ihan hurjan paljon. Rakastin häntä, hänen ihanaa hymyään, sitä tapaa miten hän sanoi minua Hattarapääksi, hänen silmiensä tuiketta. Rakastin sitä kaikkea ja tulisin aina rakastamaan.

Käännyin ja suoristin jalkani nojaten selkäni tasoon. Laskin pääni Noahin olkapäälle ja tartuin tuon käteen piirrellen peukalollani tuon kämmenselkään. Noah tuoksui hyvältä. Hän tuoksui aina hyvältä. Oli tiettyjä ihmisiä jotka vain olivat sellaisia, he tuoksuivat aina yhtä hyvältä vaikka tekisivät mitä tahansa ja Noah oli yksi heistä. Ei sillä että olisin häntä nuuhkinut, eiei.

Päästin irti Noahin kädestä ja keplottelin itseni peiton alta seisomaan patjalle. Horjahdin vähän "Öötuota. Otan farkut pois", selittelin. "Mutta paitani on aika pitkä! Farkut vain ovat kauhean epämukavat", lisäsin helahtaen vielä punaisemmaksi. Jos se nyt enää oli edes mahdollista. Potkiskelin farkkuni pois, ja kuten olin muistellutkin, T-paitani oli tarpeeksi pitkä. Ryömin takaisin peiton alle Noahin viereen ja tunsin tuon farkkujen hipaisevan säärtäni. Jos Noah pystyi nukkumaan niissä, propsit hänelle.

"Kuule, mennään nukkumaan", kuiskasin ja painoin pienen suukon Noahin poskelle ennen huovan alle kokonaan ryömimistä. Tuijottelin luutakomeron kattoa vähän aikaa ja huoli painoi vatsaani kasaan. Entä jos Noah nyt päättäisikin lähteä, entä jos hän ei haluaisikaan viettää yötä täällä kanssani. Nielaisin ja vein katseeni takaisin tyttöön. Entä jos- Lopeta.
Rebecca Hope [16]. Hyväntuulinen ja ystävällinen Serdaiglen valvojaoppilas.
Rebecca Hope
Oppilas
 
Viestit: 377
Liittynyt: 10 Syys 2015, 13:30
Tupa: Serdaigle


Paluu Luutakomero

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron