Kevättä rinnassa

[Ophelia Villard]

Mukana olevat hahmot: Ophelia Villard ja Tyke Miron
Ajankohta: 16.3.2019
Tapahtumapaikka: La Penderie -vaatekauppa Poudlardinessa
Juoni: Kevätshoppailua ja koheltamista
Varoitukset: Sisältää erittäin todennäköisesti aivottomuuksia
Muuta: Päivän sää: https://gyazo.com/4a5f4ab346b500276a3d9d615a9408fd


Aurinko paistoi. Sää oli juuri sellainen, että saattoi aistia kevään jo tulleen ja kesän lähestyvän pikku hiljaa. Vielä ei kuitenkaan ollut niin lämmintä, että olisi uskaltanut heittäytyä kesähepeneisiin, mutta paksuimmat talvivarusteet oli sentään saanut jo jättää pois matkasta. Niin ainakin Ophelia Villard oli tehnyt. Hän oli pukeutunut beigeen pitkään villakangastakkiin, tummiin villasukkahousuihin, polviin asti yltävään viininpunaiseen hameeseen ja valkoiseen neuleeseen. Pipon ja kaulaliinan hän oli suosiolla jättänyt matkasta. Nytkin oli melkein liian lämmintä, mutta ei hän uskaltanut liian vähissä vaatteissa liikkua. Sairastuminen olisi ollut kovin kamalaa.

Ophelia oli lähtenyt viettämään päiväänsä Poudlardineen. Koska talvi oli vaihtunut kevääksi, hän tarvitsi tietysti uusia vaatteita sellaisille keleille. Niinpä hän oli päätynyt La Penderien ovista sisään ja tutkiskeli nyt suurella innolla kaupan tarjontaa. Siellä oli vaikka mitä upeaa ja totta kai myös vähemmän upeaa. Etenkin eräs vaaleanpunainen, pitsikuvioinen pusero veti häntä kummasti puoleensa. Pusero oli tismalleen hänen tyylisensä. Hän päätti ehdottomasti sovittaa sellaista. Ja vielä erästä hennon vihreää neuletakkia. Se jos mikä sopi keväisiin ilmoihin kuin nenä päähän!

Hetken mielijohteesta Ophelia päätti poiketa tutkimaan myös miesten valikoimaa. Eihän sitä tiennyt, jos vaikka Luolille löytyisi jotakin mukavaa. Ei hän välttämättä ostaisi mitään, mutta voisi ainakin vinkata poikaystävälleen asiasta. Tai tulla sitten joku kerta tuon kanssa paikan päälle. Luol vaan ei tainnut pahemmin välittää shoppailusta, mikä oli sääli. Ophelia kun olisi voinut viettää vaatekaupassa helposti tunnin jos toisenkin. Tytön kasvoilla oli sangen tyytyväinen hymy hänen silmäillessään vaatteita. Mutta mikäpä olisi ollut sen mukavampaa ajanvietettä!

[Tyke Miron]

Kevät mitä kaikkea se mahtoikaan tarkoittaa nuorille teineille. Muuta kuin, että huispauskentän lisäksi myös muualla oli vihreää ja vehreää ja että hihoja pystyi käärimään ylöspäin. Hihojen käärimislämpötilaa ei kuitenkaan ihan vielä ollut saavutettu.

Miron ei vieläkään ollut saanut kunnollista kokonaiskuvaa siitä, että minkälainen paikka tuo Poudlardine oikein oli ja mitä siellä on, mutta ei se haitannut. Tummanvihreä sporttiviitta, joka just antoi sellaisen sopivan urheilullisen henkäyksen, ja tuulen sekoittama hiuspehko. Vähänkö Miron oli tyytyväinen peilikuvaansa, vaikka okei puuttuihan sitä siinä vielä jotain. Hän oli ehtinyt olla vaateliikkeessä ehkä vasta parin minuutin ajan, kun alkupuolen poikaryysis oli vähän hidastunut matkaa ja sitten se, kun tässä kaupassa tuntui huonosti olevan peilejä, joista pystyi edes vähän peilailemaan itseään ja–

Katse kiinnittyi vähän taaempana olevaan tytsyyn, joka peilautui somasti samaan peiliin. Miron kääntyi ympäri virnistäen ja astahteli muina miehinä vaaleaverikön luo. Tuo näytti varsin somalta pikkuselta, vaikka lähempänä tytsy oli pitempi kuin luultu. Eipä pituudesta kuitenkaan haittaa ollut, sillä vähän hanttiin pistävät olivat ihan parhaita. Pitkillä on useammin enemmän voimaa, tiiettehän.

”Tere”, Miron aloitti keskustelun itsetietoisen virneen kera ja katseli tytön kantamuksia.
”Kauniit kantamukset, tarviitko kenties sovittajaa?” hän ehdotti ja yritti turhia kursailematta tarttua tytsyn henkareihin.

[Ophelia Villard]

Ophelian silmät eksyivät pian vaaleanpunaisen puseron bongaamisen jälkeen keltaiseen mekkoon. Se oli aivan liian kesäinen, jos muisti katsoa ikkunasta ulos, mutta pouffsouffletyttö ei tietenkään muistanut tehdä niin. Hän muisti vain auringon lämmön, kun se paistoi ikkunan takaa ja ilman todellinen viileys jäi vain aavistukseksi. Mekko olisi kesällä aivan täydellinen. Ehkä se kannatti ostaakin jo nyt, sillä jokuhan voisi viedä sopivan kokoiset hänen nenänsä edestä. Näin tyttö järkeili, kunnes paikalle asteli joku poika.

”Terve,” Ophelia tervehti ja katseli tulijaa uteliaana. Hänen oli pakko itsekin vilkaista kantamuksiaan, joiden värit olivat nyt mekon päädyttyä samaan pinoon, entistäkin houkuttelevammat. Ainakin jos tytöltä itseltään kysyttiin.
”Sovittajaa?” Ophelia kysyi, eikä ollenkaan tajunnut, mitä poika ajoi takaa. Sovittaisiko joku muka vaatteita hänen puolestaan? Tuskin poika itse kuitenkaan. Sehän näyttäisi vähintäänkin koomiselta, jos tuo kiskoisi sellaisia hepeneitä ylleen.

”No, jos kerran haluat näitä kantaa, niin siitä vaan,” Ophelia kuitenkin myöntyi pojan tavoitellessa hänen pitelemiään henkareita. Mikäs siinä, saisihan tuo niitä pidellä. Sittenhän hänen olisi helpompi katsella, jos löytyisi vielä jotain muutakin kokeilemisen arvoista. Tyttö kuitenkin alkoi jo kulkea suuntaan, jossa sovituskopit sijaitsivat.

”Etkö itse aio ostaa mitään?” Ophelia hoksasi kysyä. Pojalla ei näyttänyt olevan matkassaan mitään, mitä tuo olisi itse voinut sovittaa. Tässäkin kaupassa toki oli tuon tyylisiä vaatteita, sopivan urheilullisia. Luolkin olisi saanut pitää sellaisia vaatteita, ne olisivat pukeneet tuota mainiosti. Vai olikohan poika sittenkin töissä kaupassa, kun oli sovitteluasiaakin kysellyt?

[Tyke Miron]

Miron virnisti ja työnsi ranteensa henkareiden ali niin, että ne olivat helposti kannettavissa. Tavalla, joka mahdollisti myös sen, että molemmat kädet olivat vielä toimintakykyisiä eivätkä niin rajoittuneita. Kantamusten lastaaminen käsivarren puolelle olisi sitä paitsi näyttänyt liian tarjoilijamaiselta, eikä Miron halunnut antaa vääriä mielikuvia itsestään.

Vaaleatytsy sitten esitti sulosointuja tavoittelevalla äänellä kysymyksen, jonka vastaamiseen oli pakko kuluttaa hieman aikaa. Eihän Miron halunnut vaikuttaa mitenkään epätoivoiselta etenkään, kun tytsy vaikutti ihan kelvolta ja hyvin aktiiviselta ja yhteistyökykyiseltä. Tätä voisi siis vähän härnätä ehkä.

”Pitää vähän testailla valikoimaa ensin”, Miron keksi sanoa silmää iskien. Vähänkö hyvin sanottu. Se päti niin vaatteisiin kuin muuhun tarjolla olevaan. Lähimpänä olevat punertavat vaatteet eivät tosin tehneet vaikutusta, kuten eivät myöskään niiden luona supattelevat pikkulettipäät, jotka olivat jo aivan liian lyhyitä ollakseen varteen otettavia misuja.

”Mutta se riippuu varmaan myös siitä, että onko se myytävä?” Pojan katse kulkeutui vähän alaspäin tytsystä. Tuon pituuden hän oli pannut jo merkille, mutta se muu. Vaatteiden kokoa Miron ei kehdannut vielä tarkistaa paitsi, että sovitettaessahan sen näki, että oliko koko oikea vai väärä.

[Ophelia Villard]

Ophelia ei voinut olla nyökyttämättä päätään innoissaan pojan vastauksesta. Tuon hän ymmärsi niin hyvin! Totta kai valikoimaa piti ensin testailla, ei kannattanut ostaa sikaa säkissä. Vaatteiden piti olla sopivia, ei mitä sattuu. Sitähän hän itsekin nyt oli tekemässä, testaamassa kaupan valikoimaa. Se oli oikeastaan ihan hauskaa. Hauskuus tosin loppui helposti siihen, jos kokeiltavat vaatteet eivät syystä tai toisesta sopineetkaan. Tai jos sopivia kokoja ei edes ollut, eikä sitten päässyt lainkaan kokeilemaan vaatteita päälleen. Se oli kenties tympivintä, etenkin jos kyse oli jostakin todella upeasta.

”Joo, niin varmasti,” Ophelia totesi, vaikkei ollutkaan ihan varma mitä poika tarkoitti. Eikö täällä kaikki kuitenkin ollut myytävänä? Pojalla ei kyllä näkynyt olevan mitään omaa sovitettavaa. Niinpä Ophelia päätti hieman avittaa tuota ja pysähtyi kuvallisten t-paitojen kohdalle.
”Mitäs jos kokeilisit jotain näistä?” hän ehdotti. ”Tai vaikka tuollaista flanellipaitaa. Ne on aika kivan näköisiä.” Sellainen saattoi hyvinkin pukea tätä tyyppiä. Tai no, ketä tahansa. Luolillekin sellainen olisi sopinut varmasti, vaikkei tuo välttämättä sellaisista itse pitänytkään.

”Voidaan mennä samaan aikaan kokeilemaan ja vertailla sitten,” Ophelia innostui. Ei hän tietystikään tuntenut tätä poikaa, mutta ei kai se estänyt tekemästä jotakin kivaa yhdessä. Vastausta odottamatta tyttö nappasi pari paitaa, joiden arveli olevan edes suunnilleen oikean kokoisia ja lähti jatkamaan kulkuaan kohti pukukoppeja. Siellä oli vastassa ovi, jossa luki ”sovitus”. Sitä Ophelia ei tiennyt, että kyseisen lapun alta oli pudonnut toinen lappu, jossa olisi ollut nuoli oikeaan suuntaan. Niinpä hän aukaisi oven ja astui sisään. Huone ei kyllä näyttänyt miltään sovituskopilta.

[Tyke Miron]

Asiat luistivat hyvin. Tytsy oli messissä mukana ja vielä ehdottikin paitoja, joita halusi pukea Mironille päälle. Oho. Poika virnisti ja otti mukaansa flanellipaidan tietäen heti, että niissä napeissa olisi paljon tekemistä. Oikeaa koko hän ei jäänyt sen enempää tarkistamaan, sillä tärkeintähän ei ollut se pukeminen vaan… tiiette kyllä mikä.

Vaaleaverikkö oli aivan mahtava. Miron ei voinut olla virnuilematta kuin jäätelösankari, sillä tuo ymmärsi ihan täysin mistä oli kyse. Hymy kertoi – tietenkin. Toivottavasti tämä tällainen kuitenkaan täkäläisten tapa, koska asiat sujuivat liiankin helposti. Vähän enemmän haastetta saisi olla. Ensimmäinen misu, ja heti jo yhteiseen sovituskoppiin.

”Käytkö usein täällä?” poika tiedusteli ja yritti heilauttaa hiuksiaan paremmin. Jos tämä sujuisi hyvin, niin ken tietää, ehkä täällä kannattaisi käydä useammin. Ensisilmäys kertoi sovituksen olevan aika tilava. Katse siirtyi seinää värittävästä paperi-, kartonki- tai laatikkosekamelskasta takaisin toiseen. Oven Miron potkaisi jalallaan kiinni.

Mitään naulakkoa ei ollut lähimaillaan, eikä vaatetankoakaan näyttänyt kovin lähellä olevan tässä ah niin himmeässä valaistuksessa. Flanellipaidan poika heittikin teatraalisen elkein sivuun. Sen henkari, kun ei oltu työnnetty käden yli, joten siitä rennosti luopuminen onnistui aika hyvin.

”Joten”, Miron aloitti pitäen harkitun tauon ennen kuin jatkoi itsetietoisella äänensävyllä, jota ei mikään pystyisi hätkäyttämään, ”mistä aloitetaan?”

[Ophelia Villard]

Ophelia ei aluksi edes tajunnut, että poika oli seurannut häntä sovituskoppiin asti. Se johtui varmastikin siitä, että hän oli niin hämmentynyt sovituskopin ulkonäöstä. Hän kun alkoi jo tosissaan pohtia, oliko sittenkin astunut väärästä ovesta. Mutta sovituskoppien suuntaanhan hän oli nimen omaan mennyt!
"Aina silloin tällöin," tyttö vastasi kysymykseen. Vielä siinäkään vaiheessa hän ei ollut päässyt täysin kärryille siitä, mitä oikein oli meneillään.

Vasta pojan potkaistessa oven kiinni, Ophelian päässä alkoi raksuttaa. Jos tämä oli sovituskoppi, niin eikö pojan pitänyt olla muualla? Odottamassa kiltisti ulkopuolella tai olla omassa kopissaan! Vai mitä tuo oikein meinasi? Eikö poika sitten harrastanut ostoksilla käymistä, kun tänne änkesi?
"Ömm, tuota..." Ophelia aloitti. "Mitä sinä täällä teet? Tämä on minun koppini, mene sinä johonkin toiseen. Sitten voin aloittaa tuosta mekosta."

Mekko tosiaan oli sangen puoleensa vetävä ja siksi hän aikoi sitä ensimmäisenä kokeilla. Hän niin kovasti toivoi, että se olisi sopiva. Sitten hän voisi kesällä lähteä se yllään ulos Luolin kanssa. Jep. Niin hän halusi tehdä. Eikä Luolillakaan varmasti olisi mitään sitä vastaan, että tyttöystävä pukisi ylleen kivan mekon.
"Sinulla ei kai ole paljoa valinnanvaraa sen suhteen mistä itse aloittaisit."

[Mila Molina]

Peli lukitaan keskeneräisenä. Jos haluatte vielä sittenkin jatkaa peliä, laittakaa Mila Molinalle foorumilla yksityisviestiä.

Ophelia Villard, Pouffsouffle: 8p
Tyke Miron, Gryffondor: 6p