Sivu 1/2

Joulukuun chatpeli: Uudenvuoden juhla [la 28.12.]

ViestiLähetetty: 25 Marras 2019, 07:43
Kirjoittaja Alain Astier
Joulukuu on pian alkamassa, ja niin myös Taikakoulu Châteaussa alkaa illat pimetä aiemmin. Monelle kuukausista viimeinen on ehkä kiirettä täynnä, sillä on ties mitä tehtävää ennen loman alkua. Ehkäpä sitä lomalla pääsee vähän rentoutumaan. Tällä kertaa äänestettävät aiheet liittyvät kaikki joltain osin joko joulukuun juhliin tai talveen. Joulukuussa on ehkä enemmän ehtivää ja tehtävää, minkä vuoksi äänestys on auki jo nyt.

Jokaisella Taikakoulu Châteaun jäsenellä on oikeus äänestää!

Joulukuun chatpeli
Äänestysaika: 25.11. – 2.12.
Äänestettävät päivät: keskiviikko 11. – tiistai 31.12.
Äänestettävät aiheet: Joulutanssiaiset, luistelu, uudenvuoden juhla sekä omat aiheet
Äänestystuloksen julkaisupäivä: tiistai 3.12.
Ideat/toivomukset: Peliin liittyviä ideoita ja toivomuksia voi kertoa jo äänestyslomakkeessa

Äänestämään pääset tästä!

Jos äänestät jotain muu-aihetta, avaa ideaasi jo hieman äänestyslomakkeessa. Näin tiedetään vähän paremmin, minkälainen oma aiheesi on. :D
Toivomuksilla tarkoitetaan esimerkiksi pelin in-game ajankohtaa, paikkaa, tapahtuman järjestävää tahoa sekä ideoilla esimerkiksi in-game paikan kuvausta ja yleisiä puitteita, syitä läsnäoloon, aktiviteetti-ideoita. Esitä rohkeasti omat toivomuksesi ja osallistu innolla yhteiseen ideoitiin!

Re: Joulukuun chatpeli: Uudenvuoden juhla [la 28.12.]

ViestiLähetetty: 03 Joulu 2019, 08:42
Kirjoittaja Alain Astier
Äänestys on nyt päättynyt. Joulukuun chatpeli pelataan lauantaina 28.12. klo 18 alkaen. Aiheena on uudenvuoden juhla.

Kaikki koulun jäsenet ovat tervetulleita mukaan! Juhlat ovat roolipelillisesti joko Suurten salissa tai yhteisessä oleskeluhuoneessa ja ovat ilta-aikaan.

Enemmän kuin mielelläni otan in-game pelipäiväideoita vastaan. Haluatteko, että pelit ovat roolipelillisestikin lähellä uutta vuotta vai ovatko juhlat ns. ennenaikaiset, jotta koululta lomallekin lähtevät pääsevät mukaan juhlintaan? Taikakoulu Châteaun pikajuna vie ja tuo useampana kertana oppilaitaan kotiin/kouluun. Täten mitään yhtenäistä lähtö- tai paluupäivää ei ole.

Äänestystulos
Äänestäjiä 5 kpl
Ajankohta
ke 11.12 1 kpl
to 12.12 2 kpl
pe 13.12 4 kpl
la 14.12 2 kpl
su 15.12 3 kpl
ma 16.12 3 kpl
ti 17.12 2 kpl
ke 18.12 3 kpl
to 19.12 4 kpl
pe 20.12 4 kpl
la 21.12 4 kpl
su 22.12 4 kpl
ma 23.12 2 kpl
ti 24.12 1 kpl
ke 25.12 2 kpl
to 26.12 2 kpl
pe 27.12 4 kpl
la 28.12 5 kpl
su 29.12 5 kpl
ma 30.12 3 kpl
ti 31.12 1 kpl

Aiheet
Joulutanssiaiset 4 kpl
Luistelu 1 kpl
Uudenvuoden juhla 4 kpl
Muu jouluun liittyvä 0 kpl
Muu talveen liittyvä 0 kpl
Muu uuteenvuoteen liittyvä 0 kpl


Joulutanssiaiset ja uudenvuoden juhlat saivat yhtä monta ääntä, mutta lopullisen ratkaisun uudenvuoden juhlan voitoksi antoi sitä koskevien ideoiden määrä. :D Mukavia ajanvietepelejä juhlissa pelattavaksi saa nimetä! Tarkempaa kuvausta pelistä, ja sen lähtötilanteesta tulee viikkojen 51 ja 52 taitteessa! Sitä ennen ehtii vielä mainiosti esittämään tässä keskustelussa omia ehdotuksiaan, ideoitaan ja toiveitaan chatpeliin liittyen. Yritetään saada kaikille näin mukava peli! In-gamen ajankohtaan ja sisustukseen voi vaikuttaa. ;)

Re: Joulukuun chatpeli: Uudenvuoden juhla [la 28.12.]

ViestiLähetetty: 13 Joulu 2019, 17:07
Kirjoittaja Rain Savage
Ehkä juhlaan voisi liittyä jonkinlainen ilotulitus? Jos juhla on suurten salissa, niin ilotulitus voisi vaikka näkyä tähtitaivasta kuvastavasta katossa sisälle, jolloin ei tarvitse siirtyä pihalle katsomaan sitä.

Itse kannattaisin että juhla olisi aikajanallisesti ihan oikeasti uutena vuotena eikä aikaisemmin, mutta kaikki toki käy.

( Also kuvitelkaa, että tämä on ranskalainen biisi, ja Rain hyppii ennen juhlaa jossain käytävillä vodkapullon kanssa ja laulaa sitä. Ihan vaan koska on saanut tarpeekseen joulutunnelmasta ja joulumielestä, jotka alkaa vihdoin väistyä vuoden vaihtuessa ja talvi olla taas synkkä ja kylmä kuten kuuluu. xD )

Re: Joulukuun chatpeli: Uudenvuoden juhla [la 28.12.]

ViestiLähetetty: 17 Joulu 2019, 20:37
Kirjoittaja Alain Astier
Kiitos kommentista, Rain!

Joo, ilotulitus tulee olemaan. :D Veikkaan, että halukkaat voivat myös siirtyä ulos sitä katselemaan, mikäli niin tahtovat. Onko jollain ideoita/mielipiteitä siitä, minkälaiset pelit tai leikit voisivat olla hauskoja tässä juhlassa? Siinä mielessä, että jos chatpelissä haluaa niitä pelata, niin tietää mistä valita (tai ehkä tietää jopa ohjeetkin :D).

Näillä näkymin juhlat ovat ehkä puolittain naamiaiset. Siinä mielessä, että juhlavan pukeutumisen ohella voisi myös pukeutua vähän säväyttävämpään asuun tai käyttää jotain hauskaa naamiaispäähinettä. :3 Mietin, että tämä naamioitumismahdollisuus olisi enemmänkin vapaaehtoista, eikä pakollista (tosin pukukoodit juhliin ovatkin aina enemmänkin suuntaa-antavia).
Onko mielipidettä asiasta tai ideoita, että otetaanko tälle jokin teema? Teemaideoina esim. ikimuistoiset hyvästit vuodelle 2020, miltä haluat näyttää uudella vuosikymmenyksellä - vaiko jotain rennompaa tai hassumpaa? :D


Julkaisen viikon lopulla tai ensi viikolla tästä tarkemman chatpeli-infon, joten vielä voi kirjoitella omista ideoistaan tänne tai vaihtoehtoisesti minulle yksityisviestiin. :3

Re: Joulukuun chatpeli: Uudenvuoden juhla [la 28.12.]

ViestiLähetetty: 23 Joulu 2019, 00:41
Kirjoittaja Alain Astier
Off-game (ei-roolipelilliset tiedot)
Pelipaikka: chat (ks. chatpeliohjeistus)
Peliajankohta: 28.12.2019, klo 18 ->
Pelin tyyppi: Châteaulaisille avoin kuukauden chatpeli

In-game (roolipelilliset tiedot)
Paikka: Suurten sali
Ajankohta: 31.12.2019, klo 22.30 ->
Huomioitavaa: Peli sijoittuu 31.12.2019 – 1.12.2019 väliseen yöhön eli Taikakoulu Châtean joululomalle. Osallistumalla tähän peliin hahmosi viettää uudenvuoden ja vuodenvaihteen koululla. Pukukoodi: juhlava asu tai naamiaisasu.

Taustainfo: Suurten salin katosta siintää joulukuun ja vuosikymmenen viimeisen päivän ilta- ja yötaivas. Kynttilät luovat tuttuun tapaan tunnelmaa ja tupapöytien tunnuksista on luovuttu. Sali näyttää vielä Suurten salilta, mutta iloinen kultainen ja paikoittain monivärinenkin koristus tuo vähän eloa innokkaiden juhlijoiden kanssa. Entistä enemmän rakkautta elämäänsä kaipailevilla on jätetty joitakin joulukoristuksen osana olleita misteleitä vielä saliin.
Uudenvuoden juhla on koulun oppilaskunnan hallituksen koulun avustuksella järjestetty juhla. Juhlan teema on: Vanha minä / uusi minä. Pukukoodina on juhlava asu tai naamiaisasu. Yhdet ja samat juhlat niille, jotka haluavat pukeutua fiinimpiinsä tai irrotella arjesta ja pukeutua joksikin hassuksi maakariksi. Juhlien ajaksi oppilaiden tuvan ulkopuolen liikkumiskieltoa on höllennetty, niin että oppilaat pääsevät osallistumaan uudenvuoden juhlintaan.
Salissa on tanssiaismusiikkia, juhlava ruokatarjoilu buffetista sekä alkoholittomia kuplivia virvokkeita pitkävartisissa laseissa. Varsinaiseen ja virallisen ohjelmaan kuuluu ilotulitus. Epävirallisesta ohjelmasta vastaavat juhliin osallistuvat.

Lähtötilanne: Suurten sali on juhlaisen ja mystisen sekoitusta. Katonrajassa leijuvat kynttilöiden vaha on levinnyt ja uudenvuoden juhlaa on jo vietetty parisen tuntia. Jotkut ovat tulleet paikalle juhlien heti alettua, kun taas toiset ovat viettäneet enemmän aikaa valmistellessaan juhla-asuaan. Salin maltillinen koristelu saa pohtimaan sitä, minkälainen uudenvuoden yllätys koululla oikein on. Kestätkö valvoa sinne asti vai painaako uni silmää sitä ennen?
Ennen kuin h-hetki koittaa on luvassa vapaata seurustelua, alkoholittomia virvokkeita ja suolaista ja makeaa juhlaruokaa, rentoa tanssia ja juhlintaa – miten kukin vain tahtoo viettää viimeiset hetkensä tällä vuosikymmenyksellä. Uudenvuoden juhlat ovat myös hyvä tapa tutustua uusiin ihmisiin tai syventää jo olevia ihmissuhteita. Ujostella ei tarvitse, kun juhlien teemana on ”vanha minä / uusi minä”, ja hilpeät naamiaisasut ovat sallittuja.
Halukkaat voivat yön edetessä pelailla seurapelejä. Vuodenvaihteen lähestyessä ja ehkä ihan niillä tiennoilla on koululla ilotulitusesitys. Nuorempien ja väsyneiden iloksi pieni näytös saattaa tulla jo ennen vuodenvaihetta, mutta kunnon spektaakkeli on vasta kellon lyödessä tasan! Räiskettä ja valoa voi seurata kätevästi Suurten salin katosta, mutta ei mikään tietenkään estä ulos siirtymistä ja siellä show’n seuraamista.


Peliin ei tarvitse tuttuun tapaan ilmoittautua etukäteen mukaan, vaan riittää että ilmaannut chattiin lauantaina klo 18. Mukaan voi liittyä myös myöhemmin. Jos kysyttävää tai kommentoitavaa peliin liittyen ilmenee, voit esittää asiasi joko tässä alla, Alainille yksityisviestitse tai pelin aikana chatissa.

Tähän ketjuun voi myös laittaa kuvauksen hahmosi naamiais- tai juhlapukimista ennen lauantain chatpeliä. Kuvailun tyyli on vapaa eli halutessaan voi asukokonaisuuden piirtää, kirjoittaa auki tai linkata kuvan. Mikäli saatte inspiraatiota salin sisustukseen, ruokatarjoiluun tai johonkin muuhun liittyen, niin ajatuksiaan saa tänne auki kirjoittaa ja kuvia linkittää. :D

Tervetuloa mukaan!

Re: Joulukuun chatpeli: Uudenvuoden juhla [la 28.12.]

ViestiLähetetty: 26 Joulu 2019, 12:24
Kirjoittaja Sophie Everett
Sophien asu näyttää tältä:

Kuva

(Toivon mukaan pääsen osallistumaan peliin...)

Re: Joulukuun chatpeli: Uudenvuoden juhla [la 28.12.]

ViestiLähetetty: 26 Joulu 2019, 12:38
Kirjoittaja Luol Crunel
Kuva
Tässä Luol juhla-asussa. Toivottavasti ehdin pelaamaan.

Re: Joulukuun chatpeli: Uudenvuoden juhla [la 28.12.]

ViestiLähetetty: 26 Joulu 2019, 13:31
Kirjoittaja Maya Khalil
Toivottavasti ehdin pelaamaan! Maya on valinnut itselleen tällaisen mekon:

Kuva

Re: Joulukuun chatpeli: Uudenvuoden juhla [la 28.12.]

ViestiLähetetty: 26 Joulu 2019, 13:44
Kirjoittaja Rain Savage
Rainin asu näyttää tältä:

Kuva

Re: Joulukuun chatpeli: Uudenvuoden juhla [la 28.12.]

ViestiLähetetty: 27 Joulu 2019, 00:50
Kirjoittaja Zia Chastain
Zialla on tällainen susiasu:

Kuva