Lokakuun chatpeli: Halloweenjuhlat

Lokakuun chatpeli: Halloweenjuhlat

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 01 Loka 2017, 18:36

Nyt on lokakuun chatpelin suunnittelun ja äänestyksen aika! Jokainen Taikakoulu Châteaun jäsen saa osallistua päivämäärän äänestykseen sekä lopullisen pelin pelaamiseen.

Chatpelin teemana on halloweenjuhlat, jotka pidetään roolipelillisesti halloweenina eli tiistaina 31. lokakuuta. Tällöin Taikakoulu Châteaussa on syysloma, ja kaikkia koululle jääneitä hahmoja kannustetaan osallistumaan mukaan tähän jännittävään juhlaan. Juhlan pääteemana on naamiaiset, eli jokaisen koulun jäsenen tulee pukeutua haluamaansa halloweenteemaiseen asuun tai naamioon. Illan tarkoituksena on viettää aikaansa anonyymina muiden koulun jäsenten kanssa, ja vasta illan loppupuolella paljastetaan, kuka oli minkäkin asun tai naamion takana. Iltaan mahtuu myös hyvää ruokaa ja juomaa sekä kauhurata.

Äänestysaikaa on kahdeksan (8) päivää, ja äänestysvaihtoehtoina 16 eri päivämäärää kellonaikoineen. Äänestä kaikkia sinulle sopivia ajankohtia.

Äänestysaika: 1.-8.10.2017
Vaihtoehdot ajankohdaksi: 16.-31.10.2017

Äänestämään pääset täältä!

Ajankohta, joka on saanut 8.10. mennessä eniten ääniä, valitaan chatroolipelin ajankohdaksi. Laitathan nimeksesi jonkun hahmosi nimen, ja äänestäthän vain kerran. Vastaa halutessasi myös tähän alle, ja kerro, mitä muuta halloweenjuhlat voisivat pitää sisällään.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Lokakuun chatpeli: Halloweenjuhlat

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 06 Loka 2017, 15:40

Vielä kolme päivää äänestää päivämäärä tämän kuun chatpeliä varten! Linkki äänestykseen löytyy ylemmästä viestistä.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Lokakuun chatpeli: Halloweenjuhlat

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 19 Loka 2017, 13:22

Chatpelin ajankohta on lauantai 28.10. klo 18:00.
Tarkempaa infoa pelistä ilmestyy myöhemmin.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Lokakuun chatpeli: Halloweenjuhlat

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 27 Loka 2017, 16:52

Lokakuun chatpeli eli Taikakoulu Châteaun halloweenjuhlat pelataan chatissa huomenna lauantaina 28.10. klo 18 alkaen. Kaikki Taikakoulu Châteaun jäsenet ovat tervetulleita mukaan!

Halloweenjuhlat sijoittuvat roolipelillisesti halloweenin ajankohtaan eli lokakuun viimeiseen päivään. Tällöin on koulun syysloma, eli juhlat on tarkoitettu pääasiassa lomansa koululla viettäville oppilaille, jatko-opiskelijoille ja muille koulun jäsenille. Jos hahmosi haluaa viettää lomansa pääasiassa muualla kuin koululla, voi hän tulla paikalle tämän päivän ajaksi ja lähteä takaisin kotiin seuraavana päivänä.

Kuva Kuva Kuva

Halloweenjuhlat sijoittuvat Suurten Saliin, jonne on suunniteltu aktiviteettejä päivän kunniaksi. Juhlien kaksi pääaktiviteettia ovat naamiaiset sekä kammokuja. Lisäksi iltaan mahtuu kavereiden ja uusien tuttavuuksien kanssa jutustelua, tanssimista ja vapaavalintaista muuta tekemistä. Koko juhlan ajan tarjolla on monipuolista menevää musiikkia, ja sivupöydillä laaja valikoima halloweenteemaista syötävää ja alkoholitonta juotavaa.

Naamiaiset

Jokaista juhlaan osallistuvaa on pyydetty etukäteen pukeutumaan naamiaisteeman mukaisesti. Jokainen saa itse valita, millaisen puvun pukee ylleen, ja illan aikana salissa näkyy niin pelle-, kummitus- ja erilaisiin eläinasuihin pukeutuneita henkilöitä kuin pelkistetympiin naamioihin somistautuneita juhlijoita. Toiveena kuitenkin on, että asu peittäisi kasvot, jolloin kukaan juhlija ei ole suoraan tunnistettavissa. Tavoitteena on, että tämän myötä tutustutaan täysin uusiin henkilöihin, eikä koko juhlaa vietetä vain lähimpien kavereiden seurassa. Juhlan loppupuolella naamiot voi riisua, jolloin jokaisen oikea henkilöllisyys paljastuu.

Kammokuja

Kammokuja on Suurten Salin välittömään läheisyyteen loitsimalla rakennettu pimeä kuja, joka sisältää erilaisia jännittäviä asioita. Kujan suuaukko sijaitsee Suurten Salin seinustalla ja kuja itse kulkee salin ulkopuolella. Kujan tarkoituksena on johdattaa kulkijat jännittävää reittiä pitkin takaisin Suurten Saliin.

Kujan varrella on viisi erilaista estettä, jotka jokainen kulkija kohtaa alla olevassa järjestyksessä. Koko matkan ajan kujalla soi pelottava, epävireinen musiikki. Kuja suoritetaan kävellen ja juokseminen on kielletty.

1. Karmivan näköinen noita säikäyttää ohikulkijan ja ruiskauttaa päälle vettä.
2. Painovoimaloitsu kääntää maailman ylöspäin, ja kulkijasta tuntuu ja näyttää, kuin hän kävelisi hetken väärinpäin - jalat katossa ja pää lattian suuntaan.
3. Rehtori Molinaksi muuttunut kummitus lähestyy vihaisesti kulkijaa, uhkaa antaa jälki-istuntoa ja lyödä karttakepillä sormille.
4. Suuri lauma ilkiöitä lentää suoraan kohti kulkijaa, mutta olennot väistävät viime hetkellä ja katoavat.
5. Mörköpeili. Kulkija näkee suuresta peilistä pahimman pelkonsa (vähän niin kuin Iseeviot-peili).

Kammokujassa ei ole lupaa käyttää taikasauvaa, eikä siellä voi oikeasti sattua juhlijoille mitään pahaa (elleivät he sitten onnistu mukiloimaan toisiaan).

Kuva Kuva Kuva

Kaikki Taikakoulu Châteaun jäsenet ovat tervetulleita mukaan! Jokainen osallistuva hahmo ansaitsee 10 tupapistettä. Jos jotain kysyttävää ilmenee, voit esittää sen tässä alla, tai huomenna pelin alkaessa chatissa.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Lokakuun chatpeli: Halloweenjuhlat

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 29 Loka 2017, 22:22

Suuret kiitokset kaikille eiliseen chatpeliin osallistuneille! Peli kesti noin kolme tuntia, ja iltaan mahtui paljon halloweenteemaista tapahtumaa. Lue alla oleva peliloki, niin pääset mukaan hurjaan ja vekkuliin halloweentunnelmaan. Off-gameviestit on poistettu lukemisen selkeyttämiseksi.

Peliin osallistui 13 hahmoa, ja jokainen heistä saa 10 tupapistettä.
  • Ronja Blomroos, Cerfeur
  • Ahanu Levesque, Cerfeur
  • Alain Astier, Pouffsouffle
  • Carla Nowak, Serdaigle
  • Cedance Fleur, Pouffsouffle
  • Damian Moon, Serdaigle
  • London More, Cerfeur
  • Natrix Goldenrod, Pouffsouffle
  • Noah Andersson, Gryffondor
  • Rebecca Hope, Serdaigle
  • Shi Méi lï, Cerfeur
  • Theodore Snape, Serpentard
  • Rachel Shadowforest, Pouffsouffle

Jos osallistuit mukaan eiliseen chatpeliin, mutta hahmosi nimi puuttuu listasta, ilmoita siitä!

[18:03] <@ronja_blomroos> *Suurten Salin ovet aukeavat ja sali alkaa täyttyä oppilaista, jatko-opiskelijoista ja muista koulun jäsenistä. Koulun halloweenjuhlat ovat juuri alkamassa ja kaikki (tai ainakin lähes kaikki) osallistujat ovat pukeutuneet naamiaisasuun. Taustalla soi menevä musiikki.*
[18:05] <Noah_Andersson_> *kävelee saliin hulluksi hatuntekijäksi pukeutuneena*
[18:05] <@ronja_blomroos> *Ronja Blomroos astelee sisään saliin ensimmäisten joukossa. Hän on pukeutunut vartalonmyötäiseen, kasvot peittävään kissa-asuun*
[18:05] <Carla> *kävelee epävarmasti sisään muiden oppilaiden joukossa, puketunueena niin sanottuun dark!belle asuun Kaunottaresta ja hirviöstä*
[18:07] <Damian_Moon> *Kävelee saliin päällään itse tehty suuri tekoturkista ja nahasta tehty puku, korkeat kavioita muistuttavat kengät ja yksityiskohtainen naamari. Hänellä on päässään sarvet ja mustat hiukset tulevat esiin naamarin takapuolelta*
[18:07] <Carla> *silmäilee muita oppilaita ja huomaa erityisen hienoon hullun hatuntekijän asuu pukeutuneen tytön*
[18:08] <Noah_Andersson_> *seisoo paikallaan ja etsii itselleen jonkinsorttista seuraa*
[18:08] <@ronja_blomroos> *Katselee tohkeissaan saliin saapuneita henkilöitä, muttei tunnista suurta osaa heistä. Tavallaan on harmi, ettei Ronja tunnista lempijuttukavereitaan, mutta nythän hänellä on hyvä syy mennä juttelemaan täysin vieraalle ihmiselle (aivan kuin Ronja ei sitä normaalisti tekisi lol)*
[18:08] <Carla> *Kohentaa kultaista maskiaan ja astelee hullun hatuntekijän luokse*
[18:09] <Carla> Moi... kiva asu *hymyilee hiukan*
[18:09] <Noah_Andersson_> Hei. Omaksikin on aika makea *hymyilee*
[18:10] <Damian_Moon> *Kävelee kaviot kopisten herkkupöydän luo*
[18:10] <Carla> *Hymyilee leveämmin, helpottuneena tytön mukavasta olemuksesta* Kiitti
[18:11] <Damian_Moon> *Laittaa sokerista valmistetun silmämunan naamarin pienestä raosta
[18:11] <@ronja_blomroos> *Katse kiinnittyy hulluksi hatuntekijäksi pukeutuneeseen tyttöön ja Ronja hymyilee tuolle. Tuon luokse astelee pian hienoon mekkoon pukeutunut tyttö. Ovatpa ihmiset panostaneet!*
[18:11] <Damian_Moon> *suuhun*
[18:12] <Carla> *hiplaa hermostuneena tahallaan revityn mekkonsa helmoja* Joteen... olisi varmaa huijausta kysyä nimeä heti aluksi?
[18:12] <Natrix> *Nat vetää asuunkuuluvia outoja kynsihansikkaita paremmin käteen ja katselee ympärilleen. Mitäköhän sitä sitten tekisi.. Asu tuntuu vähän nololta mutta ei kai sillä ole väliä, jos kukaan ei tunnista? Ja voisikohan tällä jopa iskeä jonkun tytön...* ((Tässä kans kuva Natin asusta. x3 http://cdn.catsfotos.com/i/1d/2e/58/f3/ ... 1455194030))
[18:13] <Noah_Andersson_> *hymyilee* Uskon niin. Belle oletan?
[18:15] <Carla> Joo, sellainen... kovia kärsinyt Belle *nauraa* kutsunko mä sua Hulluksi tai jotain?
[18:15] <@ronja_blomroos> *Astelee tarjoilupöydän luokse ja napsii suuhun muutaman makeisen ja muun herkun*
[18:15] <Damian_Moon> *Ottaa epämääräisn näköiseksi värjättyä limonadia lasiin*
[18:17] <Noah_Andersson_> *naurahtaa* Hullu taitaa sopia sekä mun, että mun hahmon luoteeseen, joten se on ihan fine.
[18:17] <Natrix> *Nat päättää mennä hakemaan jotakin syötävää. Siellä on näemmä kaksi muutakin tyyppiä. Toisella on paholaisasu ja toisella.. melkein sama kuin Natilla itsellään? Nat hymyilee noille hiukan ja ottaa kurpitsaleivoksen.*
[18:18] <Carla> Ai ootko Hullu? Onko aivan diagnosoitu? ((sosiopaatiksi)) *nauraa*
[18:18] <@ronja_blomroos> *Silmämunan muotoinen karkki muljahtelee Ronjan suussa* No hyi! *Ronja tokaisee ällötyksen vallassa ja sylkäisee karkin lattialle. Ronjalla ei yleensä ole ollut tapana sotkea tällä tavalla, mutta nyt oli pakko. Tyttö yrittää potkaista silmämunakarkin pöydän alle, mutta karkki liukuukin yhden hirviöksi pukeutuneen pojan (Damian) jalkojen juureen* Oho sori *Ronja pahoittelee*
[18:19] <Damian_Moon> *Näkee karkin*
[18:19] <Damian_Moon> Etkö tykännytkään *Tokaisee ja hymyilee vaikka sitä ei naamion takaa näekkään*
[18:20] <Noah_Andersson_> Ei diagnosoitu, mutta sosiopaatin piirteitä löytyy. No kerropa. Kumpi meni sekaisin: sinä vai hirviö? *virn.*
[18:21] <@ronja_blomroos> No en *Sanoo hirviöpojalle ja samalla kasvoilla on hieman epämääräinen katse. Ronja ei ole koskaan aikaisemmin jutellut noin ruman hirviön kanssa*
[18:22] <Carla> *kysymys yllättää vähän* hirviö vai? - Aa, okei, öm... minä, se hirviön oudot lähestymisyritykset alko pänniä *varovainen hair flip, ei halua tuhota (tahallaan tuhottua) kampaustaan*
[18:22] <Natrix> *Natrix naurahtaa vähän, karkin matkalle lattialla ja haukkaa leivosta.* "Tämä on ainakin hyvää" *Hän toteaa kissatytölle ja hirviöpojalle.*
[18:22] <Damian_Moon> *Potkaisee silmämunan pöydän alle Ronjan puolesta ja pistää toisen suuhunsa edelleen katsoen tyttöä*
[18:23] <Carla> Mutta olen jo yli siitä tyypistä *hymyilee maireasti*
[18:23] <Ahanu> *Ahanu saapuu Suurten Saliin, asuunsa panostaneena. Hän oli valmistanut asun itse; pitkä nahkainen kaapu, jonka päällä lyhytturkkisen eläimen nahasta tehty tunika. Hartioilla lepäsi karhun turkki, joka yhdistyi kasvoja peittävään karhunkalloon. Vaaleat hiukset oli värkätty eräänlaisiksi sarviksi, joihin oli kiedottu lehtiä ja köynnöksiä.*
[18:23] <Damian_Moon> Aijotko käydä kammokujalla? *kysyy Ronjalta*
[18:25] <@ronja_blomroos> Aion! *Huudahtaa hirviöpojalle vastauksen* Mutta missähän se on? *Kysyy ja alkaa kuikuilla ympärilleen. Sali alkaa olla jo melko täynnä juhlijoista*
[18:25] <Noah_Andersson_> * Minä olen sekaisin, koska perheeni kuoli tulipalossa, mutta jotka oikeastaan vain kutistettiin, ja laitettiin ”muurahaisfarmille”. *hymyilee* Mukava kuulla, että olet yli hänestä. Eihän hän edes ajellut kainalokarvojaan!
[18:26] <Natrix> *Kaksi muuta tyyppiä ei näytä huomaavan Natia ollenkaan vaan puhuvat jostakin kammokujasta. Niinpä poika hiipii vähin äänin toiseen suuntaan etsien katseellaan jotakuta, joka seisoisi vielä yksin.*
[18:27] <Carla> Ai sekö sekoitti hullun hatuntekijän? Joka päivä oppii jotain uutta *silmäilee ruokapöytää* haluaisitko syödä jotain?
[18:27] <Damian_Moon> Oon myös todellakin menossa! Rakastan kauhuelokuvia *alkaa myös kuikuilla salia*
[18:28] <Noah_Andersson_> Harva tietää sen. Mutta ruoka kuulostaa loistavalta!
[18:28] <Carla> *alkaa kävellä ruokapöytää kohti, mutta lähestyä sitä vapaalta reunalta*
[18:28] <Ahanu> *Ahanu ei ollut ennen osallistunut minkäänlaisiin halloweenjuhliin, mutta oli päättänyt tällä kertaa tehdä jotain asian eteen. Hän oli nimittäin utelias, mitä moisissa juhlissa tehtiin. Hän käveli peremmälle, pysytellen kuitenkin suhteellisen lähellä seinää*
[18:29] <Noah_Andersson_> *seuraa Carlaa ja nappaa pöydästä jotain suklaalta näyttävää*
[18:30] <Carla> Mitähän näissä kaikissa on... taioillahan voisi laittaa minkä tahansa ruuan näyttämään aivan erilaiselta kuin se oikeasti on...
[18:30] <Damian_Moon> *Nappaa kulhosta tuhatjalkaislakuja, jotka on lumottu liikkumaan*
[18:31] <@ronja_blomroos> Minä INHOAN kauhuelokuvia *Ronja kertoi. Hän oli elämänsä aikana nähnyt peräti kaksi jästikauhuelokuvaa, ja ne olivat olleet järkyttävän mauttomia* Haluatko tulla minun kanssani? Jos siis löydämme kujan jostain *Ehdottaa pojalle. Ronjalla on taikasauva mukana, joten hän voi suojella pientä hirviöpoikaa tarpeen tullessa*
[18:31] <Carla> *tökkii jotain karvaista, kuoleelta ja veriseltä kädeltä näyttävää... leivonnaista*
[18:31] <Noah_Andersson_> Hmm... Hirvittää vähän syödä, mutta ken ei koita, ei myöskään voita! *laittaa suklaa-asian suuhunsa ja alkaa kakoa*
[18:31] <Damian_Moon> okei *vastaa Ronjalle*
[18:31] <Carla> Ootsä ihan kunnossa? *hakkaa Hullun selkää*
[18:32] <Natrix> *Nat huomaa vaaleatukkaisen pojan seisovan yksin seinän vieressä ja kävelee sinne.* "Moi." *Hän tervehtii Ahanua hymyillen.* "Oletko jo maistanut kurpitsaleivoksia? Nämä on tosi hyviä." *Haukjaa leivosta.*
[18:33] <@ronja_blomroos> *Yrittää etsiä katseellaan kammokujaa, ja pien näkeekin salin sivulla aukon, jonka yläpuolella lukee suurin kirjaimin "KAMMOKUJA"* Tuolla! *Ronja huudahtaa ja osoittaa kyseiseen suuntaan*
[18:33] <Noah_Andersson_> *yskii vähän* Joo, oon ihan fine. Lapsuustraumat vaan iskee päälle. Miten tämä ”suklaa” voi maistua aivan tätini kaalikääryleiltä?
[18:33] <Damian_Moon> Jes *huudahtaa* mennäänkö heti vai odotetaanko että päästään tunnelmaan?
[18:34] <Carla> Aww, säälin. Vihaan kaalta.
[18:34] <Carla> Mutta rohkeutesi inspiroi minua. Oletko Gryffondor?
[18:34] <Ahanu> *Ahanu ei edes tajunnut jonkun lähestyvän, ennen kuin tuo oli hänen vierellään, hänelle puhuen. Ahanu käänsi katseensa kissa-asuun pukeutuneeseen poikaan* "En. En ole maistanut" *hän vastasi tuolle. Vaikka toinen kuinka niitä kehuisi, Ahanu tuskin niihin koskisi. Saisi vain vatsanpuruja.*
[18:35] <london_morel> *London oli nukkunut pommiin, mutta nyt hän kuitenkin asteli sisälle saliin pukeutuneena gorillapukuun*
[18:35] <Noah_Andersson_> Jep. En ole tainnut nähdä sinua ennen, mutta heitän tuntumalta: Serdaigle?
[18:36] <Carla> Oho, okein. Vaikutanko jo nyt fiksulta?
[18:36] <Noah_Andersson_> *Kohauttaa olkiaan* En tiedä, vaikutit siltä. Ja taivutit sanan ”kaali” oikein.
[18:37] <Shimeili> *Méi lï seisoi salin ulkopuoolella ja tuhahti nähdessään Londonin gorillapuvun*
[18:37] <@ronja_blomroos> Minä menen ainakin NYT! Tee sinä mitä haluat *Ronja kertoo hirviöpojalle suoraan ja alkaa kävellä kohti kammokujaa, olettaen toki, että poika seuraisi*
[18:37] <Natrix> "Kannattaa jossain vaiheessa", vastaa Ahanulle. "Oli siellä kaikkea jännempääkin, mutta näytti aika... riskialttiilta maistaa ne muut jutut, heh."
[18:37] <Carla> Hienoa että huomasit. Häiritsee kun ihmiset eivät puhu oikein. Jopa äitini, joka on yhden sortin opettaja, taivuttaa sanoja väärin
[18:38] <Damian_Moon> *Lähtee Ronjan kanssa yhtä matkaa*
[18:38] <Carla> Mutta siitä viis. Toivota onnea *ottaa kuolleen käden käteensä ja haukkaa suuren palan*
[18:38] <Ahanu> *Ahanu kohautti hieman olkiaan. Hänelle sillä ei ollut väliä. Hän vielä hetken katsoi poikaa, kunnes ei voinut olla kysymättä* "Mitä... sinä esität?" *hän halusi tietää*
[18:39] <Shimeili> *Méi lïllä on päällään punakaartin univormu js lakki.*
[18:40] <Carla> *silmät kostuvat käden kirpeästä mausta, mutta pureskelee urheasti loppuun*
[18:40] <Noah_Andersson_> Eli sinä olet niitä ihmisiä, jotka vetävät herneen nenään jonkun sanoessa ”vihkot” sanan ”vihot” sijaan?
[18:40] <@ronja_blomroos> *Pääsee kujan oviaukolle ja varmistaa, että hirviöpoika oli seurannut* Uskallatko mennä ensimmäisenä, vai pelottaako? *Ronja kysyy pojalta ja naurahtaa tuolle*
[18:41] <Carla> Ihmeellisen tarkkaavaista *kumartaa hiukan*
[18:41] <Damian_Moon> *Naurahtaa vähän loukkaantuneena* *Pitääkö tuo tyttö häntä pelkurina? Astuu kuitenkin innoissaan sisään*
[18:41] <Natrix> "Öö tuota.." *Takeltelee hiukan kun kysytään asusta.* "Se oli joku tv-sarjahahmo, Chat Noir kai. Jokin musta kissa." *Kohauttaa olkiaan ja naurahtaa hiukan hermostuneesti.* "Lainasin tän kaverilta, kun ilmaiseksi sai."
[18:42] <Noah_Andersson_> Kiitos. Ystäväni valitti minulle juuri tuosta virheestäni koko peruskoulun.
[18:42] <@ronja_blomroos> *Virnuilee pienelle hirviöpojalle ja astuu tuon perässä kujalle* Suojelen sinua täällä takana, olen kuitenkin sinua monta vuotta vanhempi *Pätee*
[18:43] <Carla> Olisin varmaa pitänyt tästä ystävästä. Haluatko loput tästä kädestä? En halua meikkien leviävän enempää. Kestätkö kirpeää?
[18:43] <Ahanu> *Ahanu katsoi toista vielä hetken, kulmiaan kohauttaen, vaikkei se kallon alta oikein näkynytkään. Jos jotain näkyi, se oli hänen täysin valkoiset silmänsä, kiitos piilolinssien.* "En ole kuullut" *hän totesi. Puhuminenkin alkoi käydä jälleen helpommaksi, alkutakelteluista huolimatta*
[18:44] <london_morel> *Astelee salissa ja katselee ympärilleen etsien katseellaan jotain mieleistä seuraa. Ehkä jokin kivan näköinen tyttö voisi olla mukava keskustelukumppani tällä kertaa*
[18:44] <Noah_Andersson_> Mikä ettei? Pitää varoa omiakin meikkejä *nappaa käden Claralta ja puraisee siitä palasen*
[18:45] <Carla> Miten on? *kysyy varovaisesti*
[18:45] <Damian_Moon> *Kävelee pimeää käytävää innoissaan. Kuuntelee karmivaa musiikkia. Amerikassa asuessaan hänen isänsä vei hänet joka halloween haunted house kierroksille*
[18:45] <Shimeili> *Astuu sisään saliin ja katselee ympärilleen. Naurahtaa ivallisesti muutaman oppilaan asuille.*
[18:46] <Noah_Andersson_> Ihan jees. *räpyttelee, joka näyttää erittäin abstraktilta valtavien tekoripsien takia*
[18:47] <Natrix> *Nat katsoo toisen asua tarkemmin ja huomaa, että se on itseasiassa aika pelottava. Huh, valkoiset silmätkin?* "En minäkään oikeastaan... Mutta hmm... Mikä sinä olet? Jokin demoni ehkä?"
[18:47] <Carla> Heh *kuuntelee musiikkia*
[18:47] <Carla> Kiva biisi. Jos nyt joku vielä tanssittaisi...
[18:47] <Carla> *vilkaisee Hullua* Tai ei, mihin tässä kavaljeereja tarvitsee? Haluatko tanssia?
[18:48] <Damian_Moon> *Damian tulee kohdalle jossa noita-akka säikäyttää hänet*
[18:48] <Ahanu> *Ahanu oli oikeastaan odottanut tuota kysymystä* "Skudakumooch" *hän vastasi* "Omanlainen versio" *hän lisäsi*
[18:48] <@ronja_blomroos> *Astelee kujaa eteenpäin ja hieman jänskättää. Mutta liian jännityksenhän voi peittää aina ylimääräisellä puheella* Minä en kyllä pelkää mitään, tämä on ehkä enemmänkin lapsille suunnattu kuja eikä enää minun ikäisilleni. Mutta eikö ole ihan mukavaa, että tulin sinun mukaasi, niin sinua ei ehkä pelota niin paljoa *Kujan jännittävä tunnelma vähän häviää Ronjan puheiden alle*
[18:48] <Noah_Andersson_> No hitto miks ei? *virnistää ja kävelee parketille*
[18:48] <@ronja_blomroos> *Säikähtää kuitenkin heti, kun noita-akka säikäyttää hänet ja kiljahtaa korvia riipivästi*
[18:49] <Carla> *Seuraa virnuillen, mutta paikan päällä muistaa, ettei osaa tanssia*
[18:49] <Damian_Moon> *Damian ei säikähdä noitaa vielä paljon, mutta sen ruiskiva vesi saa hänet säpsähtämään*
[18:49] <Carla> ...haluatko aloittaa? Voin sitten kopioida sinua...? *hymyilee epävarmasti*
[18:50] <Damian_Moon> *Hiukan ärsyyntynyt Ronjan isottelusta. Repeää lyhyeen nauruun, kun Ronja kijaisee*
[18:50] <@ronja_blomroos> Älä viitsi nauraa minulle *loukkaantuu hieman hirviöpojalle*
[18:50] <Natrix> *Naurahtaa toisen asun nimelle.* "Heh, anteeksi mutta kuulostaa ihan aivastukselta. Eikä minulla ole hajuakaan mikä se on." *Virnistää.* "Haluaisitko ehkä kertoa tarkemmin siitä... Skishmoochista?"
[18:51] <Theodore> *Astelee paikalle lakerinahkakengissään leveästi hymyillen*
[18:51] <Shimeili> *Kävelee salissa etsien itsensä tasoista seuraa. Punaiseksi maalatut huulet ovat itsetietoisessa hymyssä.*
[18:51] <Noah_Andersson_> Valitettavasti minäkään en osaa tanssia, mutta voin ehdottomasti yrittää *virnistää ja jammailee musiikin tahtiin*
[18:51] <Damian_Moon> Anteeksi *yrittää saada virneensä lakkaamaan. Hän ei muista että Ronja ei voi nähdä sitä*
[18:52] <Carla> *jammailee mukana*
[18:52] <Carla> Miltähän me näytetään? Seonneet Belle ja Hatutekija, laittamassa jalalla koreasti? *nauraa*
[18:53] <@ronja_blomroos> *Jatkaa kävelyään ja yhtäkkiä maailma kääntyy ylösalaisin. Kiljahtaa uudestaan, mutta tajuaa sitten kyseessä olevan painovoimaloitsu*
[18:53] <Shimeili> Typerä Ranska... typerä Château... *tuhahtaa suun painuessa mutruun.*
[18:53] <@ronja_blomroos> Älä turhaan pelkää, tämä on ihan turvallista *Ronja kertoo hirviöpojalle mukarauhoittelevasti*
[18:53] <Noah_Andersson_> Varmasti aivan loistavilta. *oranssit kiharat pomppivat hassusti musiikin tahtiin*
[18:54] <Damian_Moon> *Painovoimaloitsu alkaa vaikuttaa. Damian säikähtää kunnolla ja luulee putoavansa. Ottaa seinästä tukea*
[18:54] <Theodore> *yrittää etsiä katseellaan ihmispaljoudesta tuttuja samalla, kun oikoo smokkiaan*
[18:54] <Damian_Moon> *Jatkaa kävelyä, kun tajuaa sen olevan vain painovoimaloitsu*
[18:54] <Carla> *tanssii hiukan vapautuneemmin*
[18:55] <london_morel> *Kiertelee salissa ja iskee sitten silmänsä johonkin uniformuun pukeutuneeseen tyttöön (Shi Mei Li). Tytöllä on punaiset huulet ja tuo on muutenkin tosi nätin näköinen. London astelee tuon luokse gorillapuvussaan* MURRR *Poika yrittää leikkisästi säikäyttää tytön*
[18:55] <Ahanu> "Skudakumooch. Ehkä helpommin tunnettu aavenoitana. Skudakumooch on kuollut shamaani, joka harjoitti mustaa magiaa ja joka yö demoni tulee valtaamaan tuon kehon, haluten vain tappaa" *Ahanu selitti mahdollisimman lyhyesti*
[18:56] <Shimeili> Mäntti! *vihoissaan gorillapukuiselle pojalle, joka säikäytti hänet*
[18:56] <Carla> *Kuulee jonkun lähellä olevan murisevan (London), ja säpsähtää säikähdyksestä*
[18:56] <Noah_Andersson_> *menee kyykkyyn ja tanssii kohtalaisen onnistuneesti ripaskaa*
[18:56] <@ronja_blomroos> *On vähän pettynyt, kun hirviöpoika ei säikähtänytkään painovoimaloitsua. Pian loitsu kaikkoaa ja Ronja pystyy kävelemään taas normaalisti* Noniin, kuten näit, mitään pahaa ei tapahtunut *Jatkaa pojan rauhoittelua vähän teennäisesti*
[18:56] <Carla> *Kääntää katseensa ja huomaa jonkun pukeutuneen gorillaksi, ja tirskahtaa kovempaa kuin aikoi*
[18:57] <Rebe> *tulee sisään vihreässä dinosauruspuvussa, jossa on vaaleanpynainen maha. On sitonut vaaleanpunaiset hiuksensa kahdelle nutturalle jotka sijaitsevat tytön kummankin korvan yläpuolella*
[18:57] <Natrix> *Natin silmät vähän laajenee lyhyen mutta karmivan tarinan johdosta.* "Ahaa.. Va-vai että tappaa. Olet ainakin panostanut hyvin kauhupuoleen."
[18:57] <Damian_Moon> *Vastaan tulee kummitusMolina. Damian säikähtää ja hän ottaa muutaman perutusaskeleen*
[18:57] <Noah_Andersson_> Onko sulla juttu gorilloihin? *virnistää ja nousee ylös*
[18:58] <london_morel> No anteeks! *London sanoo pahoittelevasti tytölle. Poika on hieman madaltanut ääntään, jotta häntä ei tunnistettaisiin* Olen ihan kiltti gorilla *Iskee silmää, mutta harmi, ettei sitä näy puvun alta*
[18:58] <Rebe> *huomaa tutunnäköisen mustan gorillapuvun jonkun tytön lähellä. Lähtee kävelemään sinne päin*
[18:59] <Carla> Ei haittaa... *kohottaa kulmiaan huvittuneesti gorillalle*
[18:59] <Shimeili> Eikö sulla käytöstapoja?! (Londonille)
[18:59] <@ronja_blomroos> *Kun Molinakummitus tulee vastaan kujalla, Ronja ei tällä kertaa säikähdä, vaan alkaa vain nauramaan kovaäänisesti* Tiesin, että tämä on tarkoitettu vain lapsille! *julistaa kovaan ääneen ja jatkaa nauramistaan*
[19:00] <Rebe> *hiippailee gorillapukuisen tyypin taakse*
[19:00] <Damian_Moon> Alkaa tuntea olo
[19:00] <Carla> *katsoo kun joku tyttö hiipailee gorillan taakse*
[19:00] <Carla> *Ei sano mitään.*
[19:01] <london_morel> On! Ainakin välillä *vastaa tytölle madalletulla äänellään* Ei ollut tarkoitus säikäyttää noin pahasti. Voin hakee sulle jotain syötävää korvaukseksi? *Ehdottaa tytölle*
[19:01] <Damian_Moon> *Ei tunne oloaan mukavaksi Ronjan seurassa enää. Jatkaa kävelyään ja yrittää nauttia Ronjasta välittämättä*
[19:01] <Ahanu> *Pieni hymynkaltainen kävi Ahanun kasvoilla. Pelkäsikö toinen häntä?* "Tarinoista löytyy hyviä ideoita.. asuihin" *Ahanu sanoi*
[19:02] <Rebe> *seisahtuu gorillan taakse*
[19:02] <Carla> Siitä vaan, mutta viitsisitkö koemaistaa mitä tuot? *vastaa Gorillalle epävarmasti*
[19:02] <Rebe> Hei
[19:02] <@ronja_blomroos> *Ronjasta tuntuu siltä, että tuo hirviöpoika alkaa pikkuhiljaa pitää hänestä enemmän, ja jatkaa kävelyään eteenpäin kuunnellen rumaa, epävireistä musiikkia, joka soi kujalla*
[19:03] <Shimeili> *Tajuaa pojan aikeet ja alkaa hymyillä* Hmm... En tiedä... Tahdotko maistaa jotain muuta? *Luokakseen huuliaan*
[19:04] <Natrix> *Katselee pidempää poikaa vähän varuillaan. Ettei tuo vain tarkoittanut hyviä ideoita johonkin muuhunkin kuin asuun? Eipä kai sentään..* "Niin varmasti. Ja no täälläkin on se joku kammokuja jossain, jos tykkää karmivista jutuista." *Toteaa.* "Mitäköhän siellä on..?"
[19:04] <Rebe> *tajuaa ettei London tainnut kuulla tai välittää tervehdyksestä*
[19:05] <Damian_Moon> *Tulee ilkiöiden kohdalle. Damian jatkaa kävelyään eikä ole kovin peloissaan niistä. Hän pohtii mahtavatko ne tulla naamalle. Hän ei halua että vaivalla muotoiltu naamio menee pilalle*
[19:05] <Noah_Andersson_> Belle! Mä kun luulin et olit jo päässy yli hirviöstä! *katsoo muka paheksuvasti*
[19:05] <Carla> *Pyöräyttää silmiään*
[19:06] <Carla> Annetaan muillekin tilaa, meidän muuvit vie kaikein huomion *sanoo sarkastisesti ja häipyy tanssilattialta*
[19:06] <london_morel> *Menee hämilleen tytön esittämästä kysymyksestä* Hmm... *Ehtii aloittaa vastauksensa, mutta käännähtää sitten ympäri nähdäkseen, kuka oli tervehtinyt häntä. Huomaa siellä tytön, jota ei tunnista* No hei *tervehtii tätä ja kääntää huomionsa takaisin punahuulisen tytön puoleen*
[19:07] <Ahanu> "Mene katsomaan?" *Ahanu ehdotti. Hän oli tietoinen itsekin tästä kujasta, mutta ei ollut oikein varma, oliko hänellä niin hyvä idea mennä kokemaan kauhua.* "Siellähän saattaa olla jo porukkaa, niin et joudu olemaan yksin" *Ahanu lisäsi*
[19:07] <Noah_Andersson_> *Lähtee Bellen perään, mutta kadottaa tämän, ja sää seisomaan eksyneenä paikalleen*
[19:08] <@ronja_blomroos> *Kun ilkiöt alkavat lentää tyttöä kohti, hän alkaa kiljumaan entistä lujempaa. Hän alkaa kaivaa taikasauvaa pukunsa syövereistä, muttei saa sauvasta otetta. Niinpä tyttö päätyy kyykistymään ja suojaamaan kätensä. Onneksi ilkiöt menevät ohi* Tämä on ärsyttävää! *kertoo suoran mielipiteensä*
[19:08] <Damian_Moon> Jep aika tylsä *Vastaa. Jatkaa matkaa*
[19:09] <Natrix> "Heh.. Niin totta, voisihan sitä." *Nat vastaa. Toinen vaikuttaa ystävälliseltä vaikka onkin vähän pelottava.* "Sinäkö siis et ajatellut tulla?" *Varmistaa kuitenkin kohteliaasti.*
[19:09] <Ahanu> *
[19:09] <Carla> *vilkuilee Kammokujaa ja arvoi, uskaltaisiko mennä sinne yksin*
[19:09] <@ronja_blomroos> *On tyytyväinen, että hirviöpoika on samaa mieltä hänen kanssaan. Ronja nousee seisomaan ja jatkaa kävelyään*
[19:10] <Theodore> *Suuntaa kulkunsa ihmisten keskelle*
[19:10] <Ahanu> *Ahanu pudisti päätään* "Se ei vaikuttanut mielenkiintoiselta" *hän vastasi. Eihän se ihan täysi totuus ollut, mutta ei olisi ensimmäinen valhe tai salaisuus.*
[19:11] <Carla> *Kävelee päättömästi ympäriinsä ja kävelee smokkipukuista henkilö (Theo) päin*
[19:11] <Carla> Oho! Sori *hymyilee anteeksipyytävästi*
[19:11] <Noah_Andersson_> *hukattuaan Bellen menee seisomaan seinän viereen, ja toivoo hänen (tai jonkunmuun) tulevan juttelemaan*
[19:12] <Damian_Moon> *Saapuu mörköpeilin luokse. Siihen ilmestyy hänen huoneensa. Hän hämmästyy. Hän näkee itsensä nukkumassa levollisesti selällään samalla, kun pienet, rumat pukinjalkaiset olennot syövät hänen sisälmyksiään*
[19:12] <Shimeili> No? ((Londonille))
[19:12] <Damian_Moon> *Damian jähmettyy aloilleen. häntä alkaa ahdistaa, mutta ei voi liikkua.*
[19:13] <Natrix> "Okei, no mutta kiitos juttuseurasta ja kivaa loppuiltaa", *Toteaa hymyillen ja heilauttaa tappajashamaanityypille kättä lähtiessään kujaa kohti.*
[19:13] <Rebe> *katselee ympärilleen yrittäen etsiä jotalin tuttua koska London ei näyttänyt välittämän*
[19:13] <Damian_Moon> *Ajatus siitä, että pienet olennot kulkevat hänen päällään ja repivät häntä kappaleiksi eikä hän voi tehdä asialle mitään on hänestä kammottava*
[19:14] <Ahanu> *Ahanu teki pienen nyökkäävän eleen hyvästiksi. Hän katsoi kuinka poika lähti kujan suuaukkoa kohti. Toisaalta, olisihan se ollut mukava vilkaista, millainen tuo Kammokuja oli, mutta liian suuret riskit. Hän jäi seuraamaan muita oppilaita salissa.*
[19:15] <@ronja_blomroos> *Astelee itsekin peilin luokse. Näkee peilistä itsensä yksinäisenä. Kaikki kaverit, perhe ja sukulaiset ovat hylänneet hänet, ja maailmassa ei ole enää ketään muuta kuin Ronja. Yhtäkkiä Ronjalle tuli erittäin paha mieli* Näetkö sinä saman kuin minä? *sanoo erittäin hämillään hirviöpojalle*
[19:15] <Carla> *Suuntaa askeleensa kohti Kammokujaa, ja toivoo jonkun muun olevan menossa samaan suuntaan*
[19:16] <Damian_Moon> *Katse edelleen järkyttyneenä peilissä* Minua syödään *Pystyy vain sanomaan*
[19:16] <Carla> *Hyväksyy todellisuuden, että kukaan ei ole tulossa*
[19:16] <Natrix> *Astelee kammokujan luo ja huomaa siellä jonkun tytön. (Carlan)* "Hei! Ajattelitko sinäkin kokeilla tuota?" *Kysyy ystävällisesti.*
[19:16] <RachelS> *saapuu juhliin tähkäpää-asussa pitkän vaaleahiuksisen peruukin kanssa*
[19:16] <london_morel> *On juuri vastaamassa punahuuliselle tytölle, mutta kääntyykin uudestaan ympäri ja tunnistaa Rebecan. Tyttö oli pukeutunut niin poikkeavasti, että poika ei meinannut tunnistaa tuota aluksi. Londonin tekee mieli halata Rebeccaa, muttei voi, koska ei halua, että tuo tyttö tunnistaa hänet. Toisaalta hän ei voi jatkaa flirttailuaan punahuuliselle tytölle, kun Rebecca on läsnä. Onpa elämä hankalaa.*
[19:17] <Carla> *Pidättää helpotuksen huokauksen* Joo, olen
[19:17] <RachelS> *ei oikeastaan yleensä osallistu tälläisiin huvituksiin, mutta kerta se on ensimmäinenkin*
[19:17] <Carla> Tai siis, kyllä
[19:17] <Cedance> *astelee kohti kammokujaa*
[19:17] <@ronja_blomroos> No eikä syödä! *ilmoittaa hirviöpojalle* Mutta katso minua! Mitä on oikein tapahtunut? Ei kai tämä peili näytä tulevaisuutta *kysyy epäröivästi*
[19:18] <Rebe_> *ajattelee ettei gorilla vieläkään tunnistanut Rebeä, joten lähtee kohti kammokujaa*
[19:18] <Damian_Moon> *Hiki alkaa valua Damianin niskaa pitkin* Toivottavasti ei. Enkä näe sinua. Näen vain oman huoneeni*
[19:19] <Cedance> *korjaa kävellessään Jokerin naamariaan*
[19:19] <Cedance> *huomaa Natrixin ja Carlan seisoskelemassa kammokujan edustalla*
[19:19] <Carla> Kiva asu by the way
[19:20] <@ronja_blomroos> Minua alkaa puistattaa. Siirry eteenpäin *Sanoo Damianille ja tyrkkää tätä eteenpäin*
[19:20] <Shimeili> *odottaa gorillatyypin vastausta* Veikö kissa kielesi?
[19:20] <Damian_Moon> *Olennot ovat syöneet jo Damianin sisälmykset. Osa repii kylkiluita hammastikuiksi ja toiset siirtyvät tuhoamaan hänen kasvojaan* On kiitollinen, kun Ronja tönäisee häntä ja pystyy taas liikkumaan.*
[19:20] <Cedance> Hei te! Meettekö kammokujalle?
[19:21] <Cedance> *katsoo kahta asuhemmoa*
[19:21] <Rebe_> *Huomaa pari tyyppiä kammokujan edessä ja päättää tuppautua seuraan* Heiiii
[19:21] <Natrix> *Tytön puku on nätti vaikka toki teemaan sopiva. Se muistuttaa Natia jostakin, mutta hän ei muista mistä.* "Kiitti." *Vastaa kehuun asustaan hymyillen. Ehkä se ei sittenkään ole liian öh... niin.* "Sinunkin asusi on nätti. Se näyttää ehkä vähän tutulta jostakin.."
[19:21] <Damian_Moon> Kiitos *Sanoo Ronjalle ja kävelee aikaista ripeämmin pois kujalta*
[19:22] <london_morel> *On hämmentynyt Rebecan kohtaamisesta ja tavallaan ihan kiitollinen siitä, että Rebecca ei tunnistanut häntä ja päätyi poistua* Mihin jäimmekään? *Esittää punahuuliselle tytölle vastakysymyksen* Tarjoan sinulle mielelläni jotain
[19:22] <Cedance> *tunnistaa asuiksi prinsessa Bellen tapaisen, ja toisesta ei ole varma*
[19:22] <Carla> Joo, ollaan *vastaa Cedalle*
[19:22] <@ronja_blomroos> Sinua taisi alkaa pelottaa *Toteaa hirviöpojalle ja tirskahtaa*
[19:22] <Rebe_> Ootteko menossa kammokujalle *Kysäisee*
[19:23] <Rebe_> Saanko liittyä seuraan?
[19:23] <Natrix> *Hymyilee kahdelle seuraan liittyvälle tytölle. Loistavaa, paljon nättiä seuraa!* "Liittykää mukaan vaan."
[19:23] <Carla> Oho, meitähän tulee olemaan oikein suuri porukka
[19:23] <Cedance> cool! tunnistatteko mun asua? *esittelee myös juuri viereen tulleelle tytölle*
[19:23] <Damian_Moon> Minusta ei ole lainkaan hauskaa! Mitä jos tuo peili näytti juuri miten kuolen!
[19:23] <Cedance> *hymyilee Natrixille*
[19:24] <Damian_Moon> *Kumartuu ja astuu takaisin saliin*
[19:24] <Shimeili> (Londonille) Saanko nähdä kasvosi?
[19:24] <Carla> Joku... narri?
[19:24] <@ronja_blomroos> En usko... ei se voi olla niin *Toteaa hirviöpojalle. Ronja ei voisi kuvitella kuolevansa yksinäisyyteen. Kai?*
[19:24] <Natrix> "Hmm.. Eikö se ollut joku sarjakuva. Batman?" *Vastaa Cedalle.*
[19:25] <london_morel> *Miettii hetken vastausta* Et. Olen liian komea. Saatat menettää malttisi *Kertoo tytölle ja virnistää, mutta eihän punahuulinen tyttö pysty virnistystä näkemään*
[19:25] <Carla> Otanko ensimmäisen askeleen sisälle? *astuu epävarmasti eteenpäin*
[19:25] <Damian_Moon> Ajattelin, että menisin vielä ottamaan jotakin syötävää, mutta nyt ei maistu *Alkaa jo vähän rentoutua*
[19:25] <Cedance> *astuu myös* olen narri joo!
[19:26] <Cedance> Itse kyllä kutsun tätä asua jokeriksi, mut semmoinen joku :D
[19:26] <Carla> Ahaa
[19:26] <@ronja_blomroos> Minulla on kyllä kiljuva nälkä *Ilmoittaa ja suuntaa seuraavaksi tarjoilupöydän luokse*
[19:27] <Noah_Andersson> *astulee kauhukujan porteille ja näkee neljän hengen porukan johon suuntaa* Hei, mahtuuko mukaan?
[19:27] <Cedance> *astuu eteenpäin mutta epäröi*
[19:27] <Noah_Andersson> Astelee*
[19:27] <Cedance> Ehhehh onkohan tää pelottava? *nauraa hermostuneesti*
[19:27] <Carla> Ai moi Hullu! Joo, tänne vaa, just se Gryffondor joka me tarvitaa
[19:27] <Damian_Moon> *Kävelee Ronjan kanssa tarjoilupöydän suuntaan, mutta käy istumaan salin laidalle penkille*
[19:27] <Natrix> "Mennään vaan, minä voin turvata selustaa" *Sanoo tytöille. Kolmas tyttö näyttää kyllä jotenkin tutulta. Hetkinen... onko se se Rebecca?*
[19:28] <Shimeili> Pitää mennä!
[19:28] <Rebe_> mmm ehkäpäs *Virnistää kissapojalle*
[19:28] <Shimeili> **Suutelee gorillanaamiota**
[19:28] <Noah_Andersson> Löysinhän mä sut Belle! No, mennään vaan! *virn.*
[19:29] <Shimeili> Nähdään! Tavataan huomenna pöllölässä kello 18. *Poistuu nopeasti*
[19:29] <Carla> Okei *lähtee kunnolla kävelemään kohti kujaa*
[19:29] <Natrix> *Oho vielä neljäskin Daami. Kuulemma rohkelikko* "Mukaan vaan" *sanoo Noahille virnistäen.*
[19:30] <Ahanu> *Ahanu päätti lopulta lähteä liikkeelle. Tarjoilupöytä näytti olevan hyvinkin yleinen paikka, joten saattaisi olla outoa, jos hän ei kävisi edes vilkaisemassa, mitä oli tarjolla. Ahanu käveli tarjoilupöydän luokse, katsoen, millaista pöperöä nuoret söivät moisissa juhlissa.*
[19:30] <Noah_Andersson> *kävelee Bellen perään*
[19:30] <Theodore> *Theo katselee muiden asuja ja tajuaa, että hän oma vetonsa oli ehkä lievästi sanottuna pohjanoteeraus koko tapahtumaan*
[19:31] <Carla> *Pelottava noita hyppää esiin pimeästä ja huutaa karmaisevasti. Carla säikähtää ja hyppää taaksepäin, juuri pois vesisateen tieltä*
[19:32] <Cedance> *kastuu läpimäräksi*
[19:32] <Rebe_> *Kiljahtaa ja tarraa kiinni Natrixin käsivarresta*
[19:32] <Cedance> *seisoo paikallaan märkänä silmät kiinni*
[19:32] <Carla> Hyi kamala...
[19:32] <london_morel> *London on erittäin hämillään punahuulisen tytön teosta. Tuo tyttö oli juuri suudellut häntä! Tai oikeastaan hänen naamiotaan, mutta kuitenkin. London katsoo tytön perään ja päättää itsekin siirtyä hetkeksi salista pois*
[19:32] <Cedance> *sylkee vettä suustaan pienenä putouksena*
[19:32] <Natrix> *Astelee sisään kujalle muiden mukana. Ei huomaa noitaa aluksi, muttaa saa sitten vettä päälleen. Ja joku vielä tarraa kiinni! Älähtää säikähdyksestä.*
[19:33] <Noah_Andersson> *väistää täpärästi, mutta osa oransseissa kiharoista kastuu*
[19:33] <Rebe_> *Punastuu ja pakittaa hiukan törmäen Cedanceen*
[19:33] <Damian_Moon> *Damian on saanut koottua itsensä ja menee tarjoilupöydän ääreen*
[19:33] <@ronja_blomroos> *Ronja työntää muutaman karkin suuhunsa, mutta päättää sitten käydäkin ensin vessassa. Niinpä hän poistuu hetkeksi salista ja palaa kohta uudelleen syömään*
[19:33] <RachelS> *kävelee luurankomaskisen hahmon luo*
[19:33] <Cedance> *pelästyy ja sylkee vettä Rebecan naamalle*
[19:34] <Carla> Okeii... ei se paha ollut... eteenpäin vain! *jatkaa matkaa*
[19:34] <Theodore> *suuntaa kohti tarjoilupöytää silmät loistaen, koska huomasi siellä olevat suklaaleivokset*
[19:34] <Rebe_> ÄÄÄÄ *Meikit leviää vähän*
[19:34] <Rebe_> *Kaatuu Cedancen päälle*
[19:34] <Cedance> Eeeei se ollut paha *huimaa*
[19:34] <Cedance> HUuuuUUIIIIIii
[19:34] <Rebe_> SORII
[19:35] <Cedance> *pari sekuntia ennenkuin tajuaa olevansa väärinpäin*
[19:35] <Natrix> *Huomaa että se olikin vain yksi tytöistä.* "Ai, öh.. Ei se mitään! Siis toki voit pitää kädestä jos haluat" *Ehdottaa.* "Enkä minä oikeastaan yhtään säikähtänyt.." *Ja sitten tyttö kaatuu toisen päälle.*
[19:35] <Damian_Moon> *Ottaa lisää juotavaa*
[19:35] <Carla> *Muutaman askeleen kuluttua maailma kääntyy ylösalaisin, ja Carla kirkaisee hädissään. Hän ei ole koskaan kuulutkaan painovaoimaloitsusta ja maailman järjestyksen muuttuminen jättää hänet kauhusta kankeaksi*
[19:35] <Ahanu> *Tarjoilupöydässä ei ollut mitään, mitä Ahanu olisi pystynyt syömään. Tai toki hän olisi voinut syödä, mutta hän olisi vain kärsinyt siitä. Hän kääntyi vilkaistaakseen juomapuolen, kun mies (Damian), hajusta päätellen, tuli tarjoilupöydän luokse.* "Hieno asu" *Ahanu totesi, vilkaistuaan toista päästä jalkoihin. Tuohon oli selvästi panostettu.*
[19:35] <Rebe_> *Astelee hiukan huterasti eteenpäin ja tajuaa olevansa väärin päin*
[19:35] <Noah_Andersson> Ihan rauhassa kamuset *toteaa ja tuntee kääntyvänsä väärinpäin*
[19:36] <Noah_Andersson> *kiljaisee*
[19:36] <Cedance> *tuntee olonsa epätodelliseksi* yyh okeii..
[19:36] <Carla> *Hengittää raskaasti ja alkaa melkein nyyhkyttää*
[19:36] <Theodore> *Theo nappaa tarjoiluastialta käsiinsä neljä leivosta toivoen, ettei kukaan kiinnittänyt häneen huomiota.*
[19:36] <Cedance> *tuntee olonsa epämiellyttäväksi*
[19:37] <Carla> *Ei uskalla liikahtaakaan*
[19:37] <Cedance> Ummh.. *haluaa pois*
[19:37] <Natrix> *Natrix säikähtää taas kun tajuaa yhtäkkiä olevansa väärinpäin.*"Mi-mitä?" *Jähmettyy kauhusta. Onko hän katossa? Päässä huimaa...*
[19:37] <Cedance> Jatketaan.. *hapuilee eteenpäin*
[19:37] <Noah_Andersson> *Käyttää hengitystekniikkaa välttääkseen hyperventiloinnin* Kaikki okei?
[19:37] <Damian_Moon> *Kuulee kun joku puhuu hänelle* Kiitos *vastaa* Sinulla myös.
[19:37] <Rebe_> Kutakuinkin
[19:38] <Cedance> Jjoohg.. *vaappuu ankan tavoin eteenpäin*
[19:38] <Carla> *Astuu yhden pienen, kauhuisan askeleen ja maailma kääntyy takaisin*
[19:38] <Rebe_> *Lähtee kve
[19:38] <Cedance> *käännähtää oikeinpäin*
[19:38] <Noah_Andersson> *hengittää normaalisti ja kävelee Bellen luo* Tarviitko apua?
[19:38] <Carla> S-se ol-oli vain l-loitsu... *änkyttää ja ottaa seinästä tukea*
[19:39] <Rebe_> *Astuu pari askelta eteenpäin ja kääntyy takaisin oikein päin))
[19:39] <Cedance> *seisoo jalat harallaan hieman kyyryssä ja koittaa tavoittaa kontaktia maailmaan*
[19:39] <Natrix> *Uskaltaa kävellä tosi hitaasti eteenpäin ja.. huh, maailma on taas raiteillaan. Seuraa tyttöjä hiljaisena vähän huterin askelin, kai täältä jo kohta pois pääsee..?*
[19:39] <Carla> *Pudistaa päätään* Oota vaan hetki... *sydän jyskyttää*
[19:39] <RachelS> moi *sanoo tarjoilupöydällä olevalle pojalle (Theolle) jota ei kuitenkaan tunnista*
[19:39] <Noah_Andersson> *tärisee hieman*
[19:40] <Carla> Huh, okei, oon taas menokunnossa... *ottaa paremman ryhdin. Ei Carlaa noin vähällä peitottaisi!*
[19:41] <Noah_Andersson> *Hymyilee* No niin lössi, tassua toisen eteen!
[19:41] <Natrix> "Öömh.. Haluaako joku pitää kädestä kiinni? Olen kyllä tukena jos teitä pelottaa.." *Mutisee koska pelkää itse ja hivuttautuu lähemmäs tyttöjä.*
[19:41] <Rebe__> Minä voin *virnistää natrixille*
[19:41] <Cedance_> Jooo.. *hapuilee kättä*
[19:41] <Carla> Kiitos, mutta ei *sanoo Natille*
[19:41] <Rebe__> *tarttuu vahingossa cedan käteen*
[19:42] <Cedance_> *tarttuu Reben käteen*
[19:42] <Rebe__> Noniin wteenpäin
[19:42] <Ahanu> *Ahanu nyökkää pienesti, kuin kiitokseksi, siirtyen sitten juomapuolelle. Hänen onneksi tarjolla oli myös pelkkää vettä, jota hän ottikin muovimukiin. Hän ei edes ajatellut sitä mahdollisuutta, että juoma olisi voinutkin olla jotain muuta kuin vettä, joka vain sattui siltä näyttämään.*
[19:42] <Carla> *Jatkaa kävelyä eteenpäin, mutta huomattavasti varovaisemmin*
[19:42] <Cedance_> ööh.. *katsoo tyttöön vähän vihaisena ja sieppaa kätensä pelästyneenä*
[19:42] <Damian_Moon> *Ottaa lisää lakutuhatjalkaisia*
[19:42] <Natrix> *Ehtii jo ilahtua, mutta tytöt pitävätkin vain toisiaan kädestä. Nyyh...*
[19:42] <Noah_Andersson> Chat, voin kyl pitää sun kättä jos pelottaa. *virnistää*
[19:43] <Cedance_> *on liian nolo ottaakseen ketään kädestä*
[19:43] <Cedance_> *yhtäkkiä läpikuultava Molinakummitus leijuu eteen*
[19:44] <Carla> *Huomaa rehtorin kummituksen ja henki salpautuu hetkeksi*
[19:44] <Noah_Andersson> *hätkähtää* Rehtori Molina! Mitä te teette täällä? *änkyttää*
[19:44] <Natrix> "Chat? Ai niin minä! Joo toki.. missä olet?" *Yrittää tavoittaa jonkun vapaan käden pimeässä.*
[19:45] <Carla> *Tajuaa jotain ja kompuroi pari askelta taaksepäin* Onko Molina kuollut?
[19:45] <Natrix> "Mit.. Rehtori?" *Tuijottaa hämmästyneenä.*
[19:45] <Noah_Andersson> *kummitus alkaa jäkättää jotain jälki-istunnosta*
[19:45] <Carla> Onko tää joku juttu? Eikö tän koulun vanha rehtori kuollu?
[19:45] <Noah_Andersson> Rouva Molina?
[19:46] <Carla> *Tajuaa alkaneensa puhua murretta. Carla tekee sitä kun säikähtää*
[19:46] <Natrix> "kuollut.. mitä? Kuoliko Molina tänne?? Meidän pitää päästä pois!" *Juoksee aaveen ohi kauhuissaan*
[19:46] <Carla> Hei -! Öh, Musta Kissa! Oota! *juoksee Natin perään*
[19:47] <Noah_Andersson> Venatkaa! *juoksee Bellen ja Chat noirin perään*
[19:47] <Carla> *Lauma ilkiöitä lentää kohti*
[19:48] <Natrix> *Pelästyy kohti lentäviä ilkiöitä ja kaatuu istualleen kädet kasvojen suojana* "Äägh!!"
[19:48] <Cedance> *juoksee kauhuissaan perään ja kuulee takanaan huutoja: "Jälki-istuntoa, jälki-istuntoa kaikille!"*
[19:48] <Carla> *Juoksee seinän viereen*
[19:48] <Noah_Andersson> *lysähtää seinää vasten*
[19:49] <Carla> *Ilkiöt väistävät, ja Carla huokaa helpotuksesta*
[19:49] <Natrix> *Kompuroi ylös ja kompuroi Carlan viereen tarrautuen tuon käsivarteen* "Nene.. eivät kai ne tappavia ole?"
[19:49] <Cedance> APUAA
[19:49] <Cedance> ILKIÖITÄ NAAMALLA *tuntee inhottavia nahkalärpsyjä kasvoillaan*
[19:49] <Rebe> AAAAAMITÄTÄÄONAPUWS
[19:50] <Rebe> *kompuroi ympäriinsä*
[19:50] <Carla> *Virnuilee, kun 16-vuotias poika tarraa käteen*
[19:50] <Ahanu> *Ahanu otti vesimukinsa ja siirtyi seisomaan kauemmaksi tarjoilupöydästä. Ainakin hän oli jotain ottanut.*
[19:50] <Rebe> *törmää johonkin tai johonkuhun*
[19:50] <Noah_Andersson> *koskettelee naamaansa* Joku noista tais syödä mun tekoripsen!
[19:51] <Natrix> "Mennään vaan pois.." *Mutisee ja yrittää pitää Carlaa kädestä nyt muka suojelevasti eikä pelokkaasti.*
[19:51] <Cedance> *kompuroi perässä yhä järkyttyneenä inhoten*
[19:51] <Carla> *Harkitsee Natrixin käden ravistamista pois, mutta päättää antaa asian olla*
[19:52] <Noah_Andersson> *kävelee Bellen perään*
[19:52] <Damian_Moon> *Damianilla on viel vähän lakuja. Kävelee Ahanun luokse.* Haluatko? *Kysyy ja ojentaa lakutuhatjalkaisia*
[19:52] <Rebe> *tajuaa törmänneensä seinään*
[19:52] <Carla> *Lähestyy viimeistä estettä*
[19:52] <Rebe> *kompuroi ylös ja muiden perään*
[19:52] <Noah_Andersson> *kävelee Carlan rinnalla*
[19:52] <Cedance> *kävelee suht tyynenä odottaen seuraavaa jumpscarea*
[19:53] <Natrix> *Kädestä pitäminen tuntuu lämpimältä ja rauhoittaa vähän.* "Eteenpäin vaan, ei tässä mitään hätää ole" *Vakuuttelee lähinnä itselleen.*
[19:53] <Carla> Juu... *erottaa peilin ääriviivat pimeässä*
[19:53] <Cedance> *näkee jotakin kiiltävää*
[19:53] <Rebe> *kiihdyttää vähän tahtia*
[19:53] <Cedance> Mikä.. *mumisee puoliääneen*
[19:54] <Carla> Mikä - mikä tuo on? *lähestyy varovaisesti*
[19:54] <Carla> *Seisahtuu aivan peilin eteen*
[19:54] <Natrix> *Näkee peilin ja katsoo siihen. Ensin ei näy mitään mutta sitten... Jokin tumma hahmo lähestyy peilistä.*
[19:54] <Rebe> *yrittää löytää hyvää paikkaa mistä näkisi jotain*
[19:54] <Noah_Andersson> Jos ne oikeesti laittaa meidät kattomaan itseään peilistä tän jälkeen, niin mä kirjoitan hyvin vihaisen kirjeen koulun johdolle.
[19:54] <Ahanu> *Ahanu siirsi katseensa toiseen, demoniseen mieheen, joka ojensi hänelle outoja tuhatjalkaisherkkuja.* "En.. kiitos" *Hän sanoi, nostaen hieman kättään kieltäväksi eleeksi. Hän katsoi toisen asua uudemman kerran, ennen kuin kysyi* "jonkinlainen demoni?"
[19:55] <Cedance> *katselee peiliä*
[19:55] <Carla> Miksi tuossa on sumuinen taulu? *kysyy ihmeissään, sillä ei näe (vielä) mitään*
[19:55] <Noah_Andersson> *katsoo peiliin ja muuttuu kauhun suolapatsaaksi*
[19:55] <Cedance> Ihan vain pei- *pysähtyy tarkastelemaan*
[19:56] <Natrix> *Se on iso ja veren peitossa ja sillä on valtava veitsi ja taikasauva kädessä. Peilissä on hullu murhaaja!* "Iaagh!! Se on Molinan tappaja, juoskaa!"
[19:56] <Damian_Moon> Tribuutti yhden bändin hahmosta *vastaa* Zombie härkä Helvetistä *Naurahtaa*
[19:56] <Noah_Andersson> *seisoo paikallaan*
[19:56] <Carla> Mitä? *kysyy uudestaan ja lähestyy peiliä erottaakseen jotain*
[19:56] <Rebe> Häh mikä tappaja? Mitä siellä on! *huutelee kauempaa*
[19:57] <Cedance> *siirtyy jotta Rebecca pääsee katsomaan*
[19:57] <Carla> *Vilkuilee Noahia* Mitä? Mitä siellä näkyy?
[19:57] <Natrix> *Yrittää vetää Carlaa hysteerisenä kauemmas peilistä.* "Eiei! Varo sillä on veitsi!"
[19:57] <Rebe> *tuijottaa peiliä*
[19:57] <Ahanu> *Ahanu kohautti kulmiaan. Kaikkea sitä kuuli. Ensin tv-hahmo ja nyt hahmo jostain bändistä.* "En tajunnutkaan, että zombiehärät olisivat kaksijalkaisia" *Ahanu hymähti.*
[19:57] <Cedance> Mutta tuossahan on vain auto ja vanhempani.. miksi vanhempani ovat siellä? *kyselee muilta*
[19:57] <Carla> Rauhoitu! *ravistaa Natrixin irti*
[19:58] <Rebe> En mä nää mitään
[19:58] <Rebe> Mikä tää sumuinen juttu on
[19:58] <Carla> Mitä...? *katsoo Cedaa ihmeissään*
[19:58] <Noah_Andersson> *näkee nuoren itsensä ja palavan talon. Noah oli sytyttänyt talon palamaan vahingossa hänen veljensä ollessa sisällä. Veljen ruumis tuodaan ulos. Noahin isä huutaa ja syyttää Noahia*
[19:58] <Carla> *Kääntää katseensa takaisin peiliin ja näkee siellä jotain liikettä*
[19:58] <Cedance> Nuo ovat vanhempani *selittää kysyvänä*
[19:59] <Natrix> *Tytöt eivät näytä tajuava. Nat perääntyy seinää vasten.* "Ettekö te näe sitä" *Mutisee ja miettii lähteekö yksin karkuun, jos toiset ei kuuntele..*
[20:00] <Rebe> *erottaa peilistä jotain*
[20:00] <Damian_Moon> *Damian ei ole varma vitsailiko mies vai oliko tämä ärsyyntynyt* No se on itseasiassa minotaurus. Se palveli voimakasta aikamatkustajaa kunnes kuoli taistelussa. *Huomaa että alkaa kuulostaa pahimman luokan nörtiltä ja lopettaa*
[20:00] <Carla> *Pimeästä loikkaa jokin asia, ja Carla kirkaisee. Se on... hän itse. Mutta jokin on pahasti pielessä. Peili-Carlan hiukset ovat sähköiset ja sojottavat ylöspäin, hänen silmänsä verestävät, ja hänellä on pakkopaita päällään. Se kirkuu, niin kuin oikea Carlakin.*
[20:00] <Cedance> *auto kolaroi ja näkee vanhempien taintuvan*
[20:00] <Rebe> *joku hahmo liikahtelee kaukana*
[20:01] <Cedance> *alkaa nyyhkyttää surkeana*
[20:01] <Rebe> *katselee kiljuvia ja panikoivia kavereitaan ja päättää siirtyä kauemmas peilistä*
[20:02] <Rebe> *pakittaa seinään natin viereen* mikäs tuo juttu tekee? *kysäisee*
[20:02] <Carla> *Hullu-Carla lopettaa kirkumisen, ja virnistää keltaiset hampaat irvessä. Sitten hän kääntyy, ja tila hänen takanaan saa valoa. Siellä lojuvat Carlan vanhemmat ja sisko... verisinä maassa. Hullu-Carla kääntyy siskonsa puoleen ja... alkaa syödä tämän valmiiksi pureskeltua lihaa, veri roiskuen. Sitten tämä kääntyy ja virnuilee, kasvot siskonsa verestä kiiltäen*
[20:02] <Ahanu> "En olekaan kuullut tuollaisesta. Onko se tosiaan jokin mytologia vai tämän bändin oma keksimä tarina hahmon pohjaksi?" *Ahanu kysyi. Hän toki oli kiinnostunut eri mytologioista, varsinkin tänä vuosisatana, sillä ainakin yksi tarina näytti olevankin totta.*
[20:02] <Natrix> *Murhaaja hakkaa peiliä kuin yrittäen tulla ulos sieltä* "Se pääsee kohta pois! Tulkaa nyt!" *Tarrautuu Rebeen ja yrittää vetää tuota mukanaan pakoon.*
[20:03] <Carla> *Carla kirkuu täydessä kauhussa ja kompuroi kauemmas, kaatuen maahan, joutuen katsomaan itsensä syövän perhettään*
[20:03] <Rebe> Ahaa.. mä nöin siinä vaan jonku hahmon liikahtelevan taustalla
[20:04] <Rebe> *tuijottaa peiliä tarkemmin*
[20:04] <Rebe> *hahmo tulee lähemmäs*
[20:04] <Carla> *Kääntyy makaamaan maassa ja painaa kasvonsa kiviseen lattiaan, kuullen oman seonneen itsensä kirkumisen ja kuvottavan maiskuttamisen korvissaan*
[20:04] <Damian_Moon> *Huojentunut että naamio peittää hänen kasvonsa. Hän tuntee kuinka hänen kasvonsa alkavat punertaa* Ainoastaan hahmon taustatarinaa... TOSIN! se on ikäänkuin tuettu kreikkalaiseen minotauruksen myyttiin*
[20:04] <Noah_Andersson> Hän on kuollut... Ihan minun vikani... *mutisee hiljaa*
[20:05] <Natrix> *On kauhusta huonovointinen eikä ymmärrä miksei kukaan muu edes yritä pakoon.* "Juoskaa nyt, mikä teitä vaivaa!"
[20:05] <Rebe> *se on mustaan verhoutunut hahmo joka roikuttaa jotain *
[20:05] <Carla> *Nyyhkyttää maassa*
[20:07] <Natrix> *Menee Carlan luo ja yrittää epätoivoisesti vetää tuota ylös. Peili näyttää siltä kuin se menisi kohta rikki, kun murhaaja takoo sitä toiselta puolelta* "Auttakaa joku, me kuollaan!!" *Huutaa.*
[20:07] <Rebe> *hahmo roikuttaa isoa veistä joka kiiltelee verestä*
[20:07] <Ahanu> *Ahanu nyökkäsi, näyttäen näin, että kuuli ja ymmärsi, mitä toinen kertoi.* "En ole tainnutkaan tutustua kreikan mytologiaan" *hän totesi pohtivana, tajuten sitten kuulevansa huutoa Kammokujan suunnalta, kääntäen katseensa sen suuntaan*
[20:08] <Ahanu> *Hän ei saanut sanoista selvää, sillä musiikki oli kova, mutta hän oli varma, että hän oli kuullut huudon.* "Kuulitko sinä tuon?" *Ahanu kysyi keskustelutoveriltaan*
[20:08] <Carla> *Yrittää löytää jonkin järjen hivenen päästään*
[20:08] <Rebe> JOO MENNÄÄN POIUS
[20:09] <Carla> *Se näyttää sen, mitä pelkäämme... pakko olla...*
[20:09] <Damian_Moon> *Kääntyy katsomaan Ahanun katsomaan suuntaan. Kuulee kiljunnan. Muistaa kujan lopun ja vakavoituu*
[20:09] <Carla> *Alkaa täristen nousta ylös, sulkee silmänsä ja hapuilee Natrixin kättä*
[20:10] <Rebe> *käpertyy seinän viereen palloksi*
[20:10] <Natrix> "Haetaan apua!" *Keksii tekosyyn juosta pois, mutta huomaa sitten Carlan tokenevan. Tarttuu tuon käteen mutta on ihan paniikissa.* "Juokse nyt oo kiltti…" *Sopertaa.*
[20:11] <Carla> E-en halua avata silmiä… voitko johdattaa mut pois? *kysyy epätoivoisesti*
[20:11] <Rebe> Auuttakaa..
[20:13] <Ahanu> *Ahanu ei jäänyt odottamaan toverinsa vastausta. Jos blondi oli kuullut omiaan, ainakin hänellä tulisi koettua kuja. Hän lähti kävelemään kohti Kammokujaa rivakkaan tahtiin, pysähtyen vain hetkeksi sen suulle. Tämä saattaisi vaatia rautaisen mielen. Sitten hän astui käytävään, lähtien kävelemään sen läpi mahdollisimman nopeasti.*
[20:13] <Natrix> "Jo-joo.." *Mutisee ja lähtee kävelemään. "Hei dinotyttö.. Rebe? Tuu jo!" *Ja missä on se kolmas? Mitä tapahtui..*
[20:13] <Rebe> *nousee ylös hoippuen ja kompastuu omiin jalkoihinsa ja kaatuu maahan*
[20:13] <Rebe> AU
[20:13] <Carla> *Seuraa haparoiden Natrixia ja puristaa tämän kättä*
[20:15] <Damian_Moon> *Katsoo, kun Ahanu menee kujalle. Miettii pitäisikö mennä mukaan. Hän ei pitänyt kujaa muuten kovin pelottavana, mutta nyt osaisi varoa peiliä*
[20:15] <Damian_Moon> *Juoksee pojan perään*
[20:15] <Rebe> *nappaa kiinni natrixin kädestä*
[20:16] <Noah_Andersson> *kävelee hitaasti ulos käytävästä*
[20:16] <Ahanu> *Noita sai Ahanun säpsähtämään ja huitaisemaan sen miltei jaloiltaan, samalla kun jatkoi matkaa. Maailman kääntyminen ylösalaisin sai hänet pysähtymään hetkeksi, hämmentymään, murahtamaan ja jatkamaan matkaa.*
[20:16] <Rebe> *kävelee eteenpäin*
[20:16] <Natrix> *Näkee vihdoin valoa tunnelin päässä. He selviävät!*
[20:16] <Damian_Moon> *Kulkee Ahanun perässä säikähtämättä tai hämmästymättä, koska muistaa minkäkin kohdan*
[20:17] <Noah_Andersson> *horjahtaa ja ottaa tukea seinästä*
[20:17] <Rebe> *nipistää silmänsä kiinni odottaen seuraavaa kauhukokemusta*
[20:18] <Noah_Andersson> Mitä näitte? *sopertaa*
[20:18] <Carla> *Seuraa Natrixia ja toivoo ettei tämä päästä irti. Carla kuulee edelleen itsensä huudot, eikä halua nähdä tai ajatella asiaa lainkaan*
[20:18] <Natrix> "Se loppui, päästiin pois!" *Ilmoittaa silmät kiinni oleville tytöille huojentuneena.*
[20:18] <Alain> *nojailee itselleen ehkä vähän liiankin korkeaa pöytää vasten taikasauva -parkin luona*
[20:18] <Rebe> Pä-päästiinkö
[20:19] <Rebe> Eikai se tyyppi seurannu *katsoo taakseen*
[20:19] <Carla> *Avaa silmät huojentuneena ja juoksee hoippuen viimeiset askeleet takaisin valoisaan Suurten Saliin*
[20:19] <Ahanu> *Molinan kummituskaan ei pysäyttänyt blondia, tuon edetessä määrätietoisesti, hampaita yhteen purren. Hän katsoi lähestyvää kummitusta tuimana.* "Ei ole aikaa" *Hän vain murahti, ajattelematta sitä, oliko kummitus oikeasti rehtori vai ei. Hän käveli tuon ohi, kuunnellen koko ajan tarkkaavaisena, jos kuulisi uudelleen huudon.*
[20:19] <Alain> *ei kyllä tiedä, että kuka oli tämänkin nurkkauksen suunnitellut*
[20:19] <Natrix> "Mitä? No se murhaaja veitsi kädessä.. Näitkö jotain muuta?"
[20:19] <Noah_Andersson> Päästiin. Ja tuo oli ilmeisesti koulun käsitys ”hauskasta”.
[20:19] <Rebe> Mä ainaki näin semmosen mustan tyypit. Ja sil oli veitsi
[20:20] <Carla> Mä näin itseni, mieleni menettäneenä. Hauskaa tosiaan, hauskaa *nauraa hiukan hullusti*
[20:20] <Damian_Moon> *Seuraa Ahanua ihmeissään*
[20:20] <Ahanu> *Ilkiölauman tullessa kohti, Ahanu otti tukevan asennon, ollen valmis tekemään edes jotain, saadakseen nuo pois kimpustaan. Hän ei liikkunut, vaan odotti. Ilkiöt olivat melkein hänen kohdallaan, vain yhtäkkiä hajaantuen hänen edessään, lentäen vaarattomasti ohi.*
[20:21] <Cedance> Huhhuh.. näin mun vanhemmat autokolarissa. Ne kuoli, enkä voinut tehdä mitään ..
[20:21] <Natrix> "Mustan? No ihan sama, mua oksettaa.." *Mutisee tosi väsyneen näköisenä.* "Pitää mennä.. vessa..." *Hoippuu eteenpäin.*
[20:21] <Noah_Andersson> *Nostaa lasittuneen katseensa Natiin* Näin itseni. Mä sytytin raivosta meidän talon palamaan. Mä murhasin mun veljeni. Mä mun isä syytti mua siitä. Se oli mun vika. *sopertaa hädissään*
[20:21] <Carla> *Päättää koskaan olla mainitsematta loppua näkemäänsä*
[20:22] <Carla> En tiedä teistä, mutta syöminen on rauhoittavaa. Kuka tulee kanssani tyhjentämään ruokapöydän?"
[20:22] <Noah_Andersson> Mutta sehän ei ollut todellista. Eihän? *hakee varmistusta ympärillään olevista ihmisistä*
[20:22] <Cedance> Minä!
[20:22] <Carla> Also, tietääkö kukaan, miksi London on pukeutunut?
[20:23] <Natrix> *Toiset puhuu jostain ihan muusta, ja Nat vain katsoo noita hämmentyneenä. Ajatus syömisestä vaan ällöttää ja kohta Nat kävelee nopeasti pois ehtimättä hyvästellä.*
[20:23] <Damian_Moon> *Saa Ahanun kiinni ilkiöiden kohdalla*
[20:24] <Noah_Andersson> En taida olla ruokatuulella...
[20:24] <Ahanu> *Lopulta Ahanu pääsi paikkaan, jossa pelon haju oli voimakkaimmillaan. Ketään ei kuitenkaan näyttänyt olevan paikalla, muita kuin tämä zombiehäräksi muuttunut poika. Ehkä hyvä niin, sillä nyt vasta Ahanu tajusi, kuinka typerää oli edes leikkiä sankaria.* "Onko täällä ketään?" *Hän kysyi varmuuden vuoksi, katsoen pimeää huonetta läpi. Hän näki vain yksinäisen peilin.*
[20:25] <Damian_Moon> *Sulkee silmänsä* En tiedä miksi tulit tänne, mutta älä. katso. peiliin!*
[20:26] <Carla> *Harppoo pitkillä askelilla ruokapöydän ääreen ja tunkee suuhunsa kokonaisen palan kurpitsapiirakkaa*
[20:27] <Rebe> *taapertaa muiden perässä ruokapyödän ääreen*
[20:27] <Ahanu> *Ahanu vilkaisi toveriaan, tuon sanottua, ettei hän saisi vilkaista peiliin.* "Kuulin jonkun huutavan" *hän sanoi, ja oli vähällä mainita, että hän jopa haistoi pelon, joka tässä huoneessa leijaili. Mutta se olisi ollut jo liian outoa ihmiselle. Hän lähti kävelemään huoneen poikki, aikoen poistua sieltä, mutta lähempänä peiliä, hän ei voinut olla vilkaisematta siihen. Mikä siinä oli, joka sai ihmiset pelkääm
[20:27] <Noah_Andersson> *pelkää jäävänsä yksin, joten seuraa Belleä ruokapöytään. Tosin katsoo kauhulla kun tämä ahmii piirakkaa.*
[20:27] <Cedance> *etsii silmiinsä jotakin juotavaa*
[20:28] <Alain> *suoristautuu ja irrottautuu kuitenkin pöydästä, kun jotkut lähestyvät*
[20:28] <Alain> *huomaa kyllä pian näiden jälkeen tulevan jonkun, joka vielä vaikuttaisi sellaiselta, että saattaisikin olla tulossa hakemaan sauvaansa*
[20:28] <Damian_Moon> *Huolestuu hän ei kuullut kenenkään huutavan. Ei edelleenkään näe mitään*
[20:28] <Carla> *Maistaa kaikkea, mitä ei ole tehty näyttämään veriseltä*
[20:28] <Rebe> Londonilla on kai sellainen gorillapuku. Mut en oo varma *vastaa Carlalle hiukan myöhässä*
[20:29] <Carla> Kiitti *vilkuilee ympärilleen, muttei nää sitä gorillaa missään*
[20:29] <Rebe> *nappaa käteensä.. käden*
[20:29] <Rebe> *haukkaa siitä palasen*
[20:30] <Carla> *Vilkaisee Rebeä, joka syö kättä ja nielaisee oksennuksen*
[20:30] <Cedance> *maistaa silmämunan näköistä asiaa*
[20:30] <Carla> *Palaa takaisin kadottamaan konvehteja
[20:30] <Rebe> *silmät suurenee*
[20:30] <Rebe> *Heittää käden lattialle*
[20:30] <Rebe> ÄÄ TOI OLI KIRPEE
[20:31] <Cedance> Ewww.. *katselee Dinosauruxen kohtausta*
[20:31] <Alain> Jees, hienoa. Oliko minkälaista sauvaa? *kyselee virnistäen pohtien samalla, että pitäisikö antaa enemmänkin myötätuntoista ja ymmärtäväistä vivahdetta omiin sanoihinsa ja eleihin, jos sauvaton tila oli niin 'kamala' kuin hänelle oli annettu ymmärtää*
[20:31] <Rebe> Muuten mistä tiiät Londonin *kysyy Carlalta*
[20:31] <Carla> Oon vaan kuullu juttuja *Enimmikseen siitä, että häneltä voisi ehkä saada alkoholia*
[20:32] <Rebe> *nappaa konvehdin*
[20:32] <Cedance> *meinaa sanoa jotain Londonista, muttei ole varma onko Dinosaurus Rebecca..*
[20:32] <Ahanu> *Hän katsoi hetken peiliä, kunnes usva tuntui hälvenevän peilin pinnalta. Sitten hän näki kuvajaisensa. Mutta se ei ollut hän ihmisenä, skudakumoochin asussa. Se oli hän, wendigona. Seisomassa samassa asennossa, missä hän, katsomassa peiliin, suoraan kuvajaisen silmiin. Oliko hän jossain välissä menettänyt ihmismuotonsa? Hätääntyneenä Ahanu käänsi katseensa käsiinsä. Ne näyttivät olevan edelleen ihmismäise
[20:32] <Rebe> Ookei. London oli poikaystäväni. Kai.
[20:33] <Damian_Moon> oletko vielä siellä? *kysyy huolissaan*
[20:33] <Rebe> *heittää konvehdin suuhun*
[20:33] <Carla> *Katsoo Dinosaurusta silmät suurina, mutta päättää pitää suunsa kiinni*
[20:34] <Rebe> *kyyneleet kihoavat silmiin*
[20:34] <Cedance_> *ottaa toisen samanlaisen suklaan*
[20:34] <Rebe> *syö toisen konvehdin*
[20:35] <Alain> Niin, pihlajaa se oli vai? Joo. Oliko pituutta vielä muistissa? *kysyy selaten samalla pergamentilla olevia muistiinpanoja läpi, jotta löytäisi kuvaillun sauvan ja sitä kautta osaisi ojentaa oikeaa sauvaa parkista*
[20:35] <Alain> 12 tuumaa? *ehdottaa ystävällisesti hymyillen*
[20:35] <Carla> *Leikkaa palan suuresta, kurpitsoilla ja lepakoilla koristellusta kakusta*
[20:36] <Kalevi> *katsoo Rebecan pehavia*
[20:36] <Kalevi> **eikun Caran**
[20:36] <Kalevi> *läiskäisee sitä*
[20:37] <Kalevi> *hih!*
[20:37] <Kalevi> *pakenee myhäillen*
[20:37] <Carla> *Kakistaa kakkua ulos*
[20:37] <Rebe> *katsoo ihmeissään pientä poikaa joka läiskäisi Carlan pehvaa*
[20:37] <Carla> *Kakistaa kakkua ulos*
[20:39] <Rebe> *nappaa samaa kakkua mitä Carla*
[20:39] <Carla> *Alkaa tulla sen verran täyteen, että päättää luikahtaa nopeasti pois paikalta*
[20:39] <Carla> *Sujahtaa ihmismassan läpi ja etsii lähimmän nurkan*
[20:40] <Cedance_> *etsii jotakuta jolle jutella*
[20:40] <Rebe> *nappaa vielä mehua ja etsii mukavan penkin jolla syödä*
[20:41] <Alain> *nostaa vasemmalla kädellään silmälasit ylemmäs, jotta voisi paremmin niiden alta tihrustaa edellisen vuoron pitäjän tekstiä*
[20:41] <Carla> *Ottaa esille kirjan, mitä kantaa mukanaan tietenkin vain Belle-rekvisiittana*
[20:41] <Ahanu> *Ahanu pääsee ulos Kammokujalta. Hän katsoi vielä kerran käsiään, varmistaen, ettei hän ollut tosiaan muuttunut. Kaikki oli niin kuin pitikin, vaikka peto tuntuikin jo aktiivisemmalta, vaatien huomiota. Vaatien ruokaa. Ahanu henkäisi syvään, itseään rauhoittaen. Eikö tuollainen peili ollut liikaa oppilaille tarkoitetussa juhlassa?*
[20:41] <Alain> Numero neljätoista.. *tuumailee enemmänkin itselleen kuin sauvan omistajalle*
[20:42] <Alain> *laskee silmälasit takaisin nenälle, ja naputtaa pöytää omalla sauvallaan*
[20:43] <Damian_Moon> *Ei kuule vastausta ja päättää lähteä äkkiä pois kujalta*
[20:43] <Alain> *pöydästä ponnahtaa ylös jokin niistä lokeroista ja nopean tarkastuksen jälkeen käykin selväksi, että kyseessä on lokero 14*
[20:43] <Alain> *avaa yleisavaimella lokeron lukon, nostaa kantta ja ojentaa sitten siellä olleen taikasauvan sen oikealle omistajalle*
[20:44] <Damian_Moon> *Menee Ahanun luo* oletko okei?
[20:46] <Alain> Ole hyvä *lisää, hieroessaan hieman niskaansa toivoen, että henkilö siirtyisi ja tyytyisi tähän asiakaspalvelu -osuuteen*
[20:46] <Alain> *henkilön loittoessa yrittää kuumeisesti saada esille ponnahtanutta laatikkoa takaisin kiinni ja takaisin osaksi pöytää, jotenkin fiksusti*
[20:51] <Alain> *oli saanut lokeron jo lukituksi ja numero neljäntoistan yliviivatuksi muistiinpanoista, kun jo toinen oppilas ilmestyi paikalle*
[20:51] <Alain> Kauhuisaa iltaa. Olet- *koittaa sanoa sointuvasti, muttei pääse kovin pitkälle, kun henkilö jo kertoo tulevansa aloittamaan vuoroaan*
[20:53] <Damian_Moon> *Damian huomaa ajan rientäneen ja hänen on lähdettävä. Hän toivoo törmäävänsä tähän uuten tuttavuuteen vaikka ei ehtinytkään kysyä hänen nimeään*
[20:54] <Alain> Ai. *on hieman hämmentynyt tästä muutoksesta*
[20:54] <Alain> *nyökkäilee kyllä ymmärtäväisesti*
[20:54] <Alain> Joo. Aika hauska juttu.. Sellaista kyllä käy varmaan aika usein. Mutta tosi kiva, että ehdit ja haluat tulla auttamaan. *yrittää jatkaa juttelua painiessaan lokeron kanssa*
[20:54] <Alain> No ööh... Jos.. haluat. *ei hehku innosta avun tarjouksen kohdalla, mutta ei oikeastaan haluaisi näyttäytyä liian jääräpäisessä valossa*
[20:54] <Alain> *etenkin, kun omaan naamioon lukeutui vain silmälasit*
[20:56] <Ahanu> *Ahanu poistui salista, jättäen muut oppilaat viettämään vielä mukavaa iltaa. Tai no, siihen asti mukavaa, kunnes joku menisi Kammokujalle ja näkisi peilin..*
[20:57] <Alain> *siirtyy lopulta kauemmas ja antaa toiselle vapaat kädet miettien itse, että voisiko noin vain nyt lähteä*
[20:57] <Alain> *ehkä*
[20:57] <Carla> *Sulkee kirjansa ja päättää, että on aika tehdä jotain muuta*
[20:59] <Alain> Voisin kyllä käydä tsekkaamassa, miten muilla menee.. Pärjäät varmaan yksin? Öh.. Thompson taisi ohjeistaa sinut tähän tehtävään? *heittää nimen arvauksella*
[20:59] <Carla> *Harkitsee yksinäistä tanssituokiota*
[21:00] <Alain> Hah, hyvä. *hymähtää, pistää oman taikasauvansa taskuun ja poispäin kävellessään nostaa silmälasit hiuspehkon päälle*
[21:02] <Carla> *Päättää mennä oleskeluhuoneeseen lukemaan, tämän surullisen nurkkauksen sijaan*


Tähän alle voit antaa vapaamuotoista palautetta peliin liittyen. Voit myös kertoa, millaisia chatpelejä haluaisit jatkossa pelata. Äänestys marraskuun chatpeliä varten ilmestyy kuukaudenvaihteessa.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus


Paluu Chatroolipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron