// Peli, joka suunniteltiin alunperin Sophien ja Fredericin väliseksi, mutta johon saavat ehdottomasti osallistua myös muut henkilökunnan jäsenet... ja mikseivät oppilaatkin, mutta oppilailla on velvollisuus pysyä tuvissaan seitsemään asti. Sovitaan vaikka, että Sophie päättää ajan kulun. Kun hän sanoo kellon olevan seitsemän, oppilat saavat luvallisesti tulla ulos tuvistaan. Luvattahan voi toki tulla aiemminkin, kunhan ei vaan jää kiinni... ja peli tosiaan sijoittuu torstaihin, joulukuun ensimmäiseen päivään. Pelialueena toimii koko linnan alue. En aseta pelin pelaamiseen mitään aikarajaa. Tervetuloa! //

Oli joulukuun ensimmäinen päivä. Linnan tornin kello kumahti viisi kertaa. Suurin osa linnan väestä oli varmaankin nukkumassa. Vaan Châteaun rehtorinna ja loitsujen professori Sophie Everett ei ollut. Tämä nuori noita oli jo hyvinkin hereillä. Hän oli pukenut ylleen mekkomaisen joulunpunaisen kaavun ja heittänyt olalleen mustan viitan. Tämä tulisi olemaan hänen asunsa jooulukuun ajan. Tuttu laventelinsininen kaapu oli nyt viikattuna professorin vaatekaapissa odottamassa joulun ajan loppumista.

Sophie poistui työhuoneestaan ja kaivoi taikasauvansa esille. Vaikka kotitontut olivat luvanneet koristella linnan jouluiseksi, Sophie oli kieltänyt ja sanonut tekevänsä sen itse muiden opettajakolleegoittensa kanssa. Ensitöikseen Sophie osoitti jalkojensa alla olevaa syvän violettia mattoa, joka lähti värjäytymään aaltomaisesti joulunpunaiseksi. Maton reunat saivat siistin kultaisen reunuksen. Matto oli yhtenäinen, koko linnan matoston kattava, joten yhdestä kohdin loitsiminen riitti. Sen sijaan ikkunoihin tulisi laittaa kranssit, nauhat ja kynttilät erikseen. Vai pitäisikö kynttilöiden sijaan hankkia keijuja? Sophie pohti. Niiden hämyilevä ja kimmeltävä valo toimisi varmaan aivan yhtä hyvin. Täytyykin kysyä professori Coudertilta, Sophie päätti.

Niinpä noidan askeleet lähtivät kulkemaan linnan käytäviä pitkin kohti professori Coudertin työhuonetta. Matkalla Sophie loihti sinne tänne kransseja ja misteleitä ja hiljaa kiliseviä tiukuja sekä pikkuruisia hopeatähtiä. Sophie myöskin piilotteli sinne tänne suklaakonvehteja oppilaille - ja miksei toki muillekin linnan asukkaille - etsittäväksi. Viimein Sophie saapui professori Coudertin ovelle. Nukkuukohan hän vielä? Sophie pohti. Ei kai. Kaikkien henkilökunnan jäsentenhän oli tehtävänä herätä tänään aikaisin ja auttaa koristeluissa. Kaiken piti olla valmista viimeistään puoli seitsemältä, jolloin koulun aamiainen alkaa.

Châteaun ennustaja, myös Gryffondorin tuvanjohtajana toimiva vararehtori ei ollut nukkunut yöllä silmäystäkään. Oli joulukuun ensimmäinen päivä, joten hänellä oli hyvä syy pysytellä hereillä. Professori Molina oli viettänyt yön astrologian ihmeiden parissa koulun astrologian opettajan kanssa. He olivat saaneet tietoa paljon tulevaisuudesta ja monet pergamenttikääröt olivat täyttyneet tekstista, kun naiset olivat kirjanneet havaintojaan ylös. Tuo opettaja oli yksi ainoista koulun asukeista, jonka kanssa professori Molina tuli juttuun. Se johtui todennäköisesti heidän vähäisestä ikäerostaan sekä samankaltaisista kiinnostuksen kohteista. Opettaja oli poistunut työhuoneeseensa puoli tuntia sitten jatkamaan keskenjääneitä uniaan, mutta professori Molina päätti pysyä hereillä. Hän oli tottunut erilaiseen unirytmiin, eikä nähnyt mitään järkeä siinä, että heräisi vasta aamupäivällä, jolloin koko koulu olisi ollut hereillä jo monta tuntia. Sitä paitsi nainen oli lupautunut auttamaan rehtori Everettia jouluvalmisteluissa. Kuulemma koko koulu olisi koristeltava jouluiseksi.

”Aivan kuin koulun kotitontut eivät voisi siitä huolehtia”

Professori tuhahti ja astui ulos työhuoneestaan. Käytävällä ei ollut vielä jälkeäkään joulusta. Nainen kaivoi beigenvärisen kaapunsa taskusta hopeisen, pitkulaisen rasian, jonka sisältä hän otti esiin sypressisen taikasauvansa. Taikasauva oli 12 tuumaa pitkä, sisälsi yksisarvisen häntäjouhen ja näytti koskemattomalta. Professorin vahvinta alaa oli ennustaminen, jonka takia hän ei käyttänyt sauvaansa kuin tärkeimmissä ja haastavimmissa tilanteissa, kuten nyt. Nainen heilautti taikasauvaansa, josta purkautui kaksi pitkää punaista nauhaa, jotka hän lennätti alaspäin vievien kierreportaiden kaiteisiin kiinni. Nauhat pujottelivat kaltereiden välitse ja kaartuivat lopuksi suurelle rusetille. Professorin loitsutaidot olivat yhä ihmeen hyvässä kunnossa. Hän asteli portaita alaspäin ja loitsi muutaman nauhan lisää, jotka hän lennätti somistamaan tauluja. Kolmannen kerroksen luokkien oviin hän loitsi suuret joulukranssit. Sophie Everettin tapaan nainen ei osannut lisätä kransseihin pienikokoisia, liikkuvia tonttuja, jotka toivottivat jokaiselle ohikulkijalle hyvää joulua. Koulun rehtori oli muutenkin hyvä kaikessa pikkutarkassa somistelussa toisin kuin professori Molina, joka osasi vain tarpeellisimmat loitsut ja muodonmuutokset. Muutenkin vaikutti, että nämä kaksi naista olivat välillä erimieltä siitä, kuinka koulu tulisi koristella eri juhlapyhien aikaan. Tuntui että Everett halusi aina kaikkea uutta ja jännittävää, mutta professori Molinalle kelpasi perinteiset koristeet. Nainen tuhahti ja lennätti punaisella rusetilla somistetut kranssit alempaan kerrokseen vievien portaiden vieressä oleviin ikkunoihin ja lähti laskeutumaan alaspäin. Suurten salin somistus veisi eniten aikaa, kuusikin tulisi tuoda sisälle linnaan.

Koulun käytävillä oli aamulla viiden jälkeen niin hiljaista, ettei professori Molina kohdannut ketään muuta askeltaessa kohti Suurten salia kuin rehtorin loitsiman maton, jonka punainen väri virtasi eteenpäin kohti violettia mattoa. Värjäten naisen kengänpohjatkin punaiseksi se levisi kaikkiin kerroksen mattoihin jatkaen matkaansa ylimpiin kerroksiin. Professori ei kiinnittänyt tapahtuneeseen sen suurempaa huomiota vaan jatkoi matkaansa. Kuullessaan ääntä, hän säpsähti. Puhe kuului jonkin matkan päästä, eikä nainen tunnistanut puhujaa. Oppilas! Oli hänen ensimmäinen ajatuksensa. Nainen kääntyi ympäri ja lähti kävelemään puheen suuntaan. Olisi suorastaan riemastuttavaa piristää jonkin oppilaan joulun alku jälki-istunnolla.