Opinto-ohjaus / 2. luokka

Täältä löytyvät lukuvuoden 2011-2012 aikana pelatut oppitunnit.

Opinto-ohjaus / 2. luokka

ViestiKirjoittaja Léa Rivett » 13 Joulu 2011, 18:51

// Oppitunnille voi osallistua tästä päivästä lähtien 27.5.2012 saakka. Tunnin voi halutessaan suorittaa joko yhdellä tai useammalla viestillä. Jokainen tunnille osallistunut saa 5 tupapistettä, kunhan peliviesti on vähintään kymmenen riviä pitkä ja itse kirjoitettu, eikä aloitusviestistä suoraan kopioitu. Lisäpisteitä saa tunnin elävöittämisestä sekä osallistumalla aktiivisesti keskusteluun Léan kanssa (esim. vastaamalla kysymyksiin tai esittämällä niitä). //

Oli Châteaun lukuvuoden ensimmäinen perjantai. Léa Rivett oli juuri saanut päivän toisen opintojenohjausoppitunnin päätökseensä ja nyt hän oli aloittamassa kolmatta. Odotellessaan taikajuomia opiskelleita tokaluokkalaisia Léa järjesteli työpöytäänsä ja etsi valmiiksi monisteen, jonka hän tulisi jakamaan tällä oppitunnilla. Léa löysi etsimänsä juuri, kun ovien ulkopuolelta alkoi kuulua lähestyviä askeleita ja puheensorinaa, eikä aikaakaan, kun tokaluokkalaiset valuivat sisään luokkaan ja alkoivat valita itselleen paikkoja. "Miten ensimmäiset liemitunnit menivät?" Léa kysäisi ja sai aika vaihtelevia vastauksia, kuitenkin pääasiallisesti positiivisia. Léa toivoi, että tämäkin oppitunti tulisi olemaan edes siedettävä.

Léa aloitti oppitunnin tasan vartin yli kolme. "Tervetuloa ensimmäiselle opinto-ohjauksen oppitunnillenne! Minä olen Léa Rivett ja toimin täällä sekä opintojenohjaajana että oppilaskunnan vetäjänä. Mutta se siitö. Voisin nyt esitellä teille tämänvuotisen opintojenohjaussuunnitelmani", Léa alusti. "Opintojenohjaus koostuu sekä näin perjantaisin pidettävistä oppitunneista että kahdenkeskeisistä juttutuokioista. Niitä ei tarvitse ollenkaan jännittää. Se on aivan yhtä helppoa ja leppoisaa kuin säästä puhuminen", Léa selitti. "Ja minulle te voitte kertoa aivan kaiken, koska minulla on vaitiolovelvollisuus ja koska olen muutenkin luotettava tyyppi", Léa totesi ja iski silmää. "Minulle saa tulla juttelemaan ihan milloin tahansa ja ihan mistä vaan ilman erillistäkin kutsua. Vaikka keskellä yötä jos oikein kova hätä on. Minut tavoittaa minun omasta kansliastani, joka on aivan tämän luokan vieressä", Léa lupasi. Hän katsoi tokaluokkalaisia ja toivoi mielessään, että nuo pienet kullanmurut tosiaan tulisivat juttelemaan hänelle jos jokin oli vialla.

"Tänä vuonna opinto-ohjauksen tunneilla alamme alustavasti pohtia minkälaiset alat teitä kiinnostavat ja mitkä ovat teidän vahvuuksianne ja heikkouksianne, koska ensi vuonna pitäisikin sitten päättää, mihin menette opiskelemaan vai jäättekö Châteauhun vielä neljänneksikin vuodeksi", Léa selitti. "Eiköhän siis aloiteta. Olen tehnyt teille täytettäväksi monisteen. Voitte aloittaa sen täyttämisen nyt. Jos saatte sen täytettyä, tuokaa se minulle. Jos ette, tehkää se läksynä ja palauttakaa ensi perjantaina", Léa ohjeisti. Sitten hän heilautti sauvaansa ja jokaisen oppilaan eteen ilmestyi moniste.

MONISTE

Nimi:
Tupa:
Luokka:

Mitkä ovat parhaat luonteenpiirteesi?
__________________________________________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________________________________________

Mitä luonteenpiirteistäsi pidät heikkoutenasi?
__________________________________________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________________________________________

Miten suhtaudut koulunkäyntiin?
[ ] Pidän koulunkäynnistä
[ ] Suhtaudun koulunkäyntiin välinpitämättömästi
[ ] En pidä koulunkäynnistä

Pitääkö kotiväkesi koulunkäyntiäsi tärkeänä?
[ ] Kotiväkeni pitää koulunkäyntiäni tärkeänä
[ ] Koulunkäynnin tärkeydestä ei ole kotona keskusteltu
[ ] Kotiväkeni on välinpitämätön koulunkäyntini suhteen.

Miten kaverisi suhtautuvat koulunkäyntiin?
[ ] Kaverini suhtautuvat koulunkäyntiin myönteisesti.
[ ] Kaverini väheksyvät opiskelua ja koulunkäyntiä.
[ ] Kavereiden mielipiteiden takia en uskalla viitata ja olla aktiivisesti mukana oppitunneilla.

Mikä arvosana sinulla oli 1. luokan päättötodistuksessa seuraavista oppiaineista? // Voit keksiä itse, jos et ole saanut arvosanaa kyseisestä aineesta. //
Astrologia =
Ennustus =
Huispaus ja lentäminen =
Jästitieto =
Loitsut =
Muinaiset riimut =
Muodonmuutokset =
Numerologia =
Pimeyden voimilta suojautuminen =
Taikaliemet ja -juomat =
Taikaolentojen hoito =
Taikuuden historia =
Yrttitieto =

Mistä oppiaineista pidät eniten?
Mistä oppiaineista et pidä niin paljoa?
Minkä oppiaineen arvosanaa voisit yrittää nostaa tänä lukuvuonna?


Lopputunnin Léa kierteli katselemassa miten oppilaiden monisteidentäyttö sujui. Tunnin loputtua Léa päästi oppilaat seuraavalle tunnilleen, joka oli ilmeisesti pimeyden voimilta suojautumista. Léakaan ei jäänyt luokkaan, vaan siirtyi lukemaan monisteita opettajien huoneeseen kahvikupposen äärelle.

// Läksyksi monisteiden täyttäminen. Lähettäkää ne minulle yksärillä. //
Léa Rivett
 

Paluu Oppitunnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa