Luminetta Valance

Nimi: Luminetta Cheryla Valance
Kutsumanimi: Luminetta
Lempinimet: Netta, jotkut sanovat Sherryksi
Syntyi: 1.1.1998
Sukupuoli: noita
Ulkonäkö
Tämä 148 senttiä pitkä tyttö ei tunnu kiinnittävän mitään huomiota pituuteensa – tai oikeastaan sen puutteeseen. Netta ei tule kasvamaan kuin pari senttiä, enintään, mutta silti hänen olemuksestaan pystyy näkemään sen, että hän on tyytyväinen pituuteensa. Painoa tytöllä on noin viisi kiloa liian vähän, mutta alipaino ei vaikuta tytön elämään lähes mitenkään. Netta on ruumiinrakenteeltaan keijukaismaisen hento ja tuntemattomat saattavat kuvitella tytön olevat herkästi särkyvä, mikä ei ole totta. Hänen vartalotyyppinsä on monien kadehtima, eli hän omistaa ”tiimalasivartalon”. Netan iho on sileä, kuin posliinia, ja väriltään norsunluun valkea. Netan selässä, lapaluun kohdalla on tummemman ruskean värinen ympyrä, jonka halkaisija on noin kahdeksan senttiä. Ympyrän sisällä kulkee viivoja, jotka näyttävät aivan selittämättömiltä niiden mielestä, jotka eivät tunne taruja. Jotkut luulevat tätä ympyrää tatuoinniksi ja toiset syntymämerkiksi, mutta oikeasti se on lumivarjojen merkki.
Oppitunneille tyttö pukeutuu niin kuin vaaditaan. Vapaa-ajallaan Netta pukeutuu hyvin yksinkertaisiin vaatteisiin, jotka ovat samalla hyvin kauniita. Yleensä tytön päällä nähdään t-paita tai toppi, neuletakki, farkut ja tennarit tai ballerinat. Juhlissa Netta yllättää muut joka kerta, saadessaan hyvin yksinkertaiset mekot loistamaan.
Sydämenmuotoisia kasvoja kehystävät luonnostan hieman kiharat, puoleenväliin selkää ylettävät, eebenpuun mustat hiukset. Ne, jotka tuntevat jästitarinoita kutsuvatkin tyttöä usein Lumikiksi hiusten värin vuoksi. Hiuksensa Netta pitää lähes poikkeuksetta auki. Hän käyttää hiustensa hoitoon vain shampoota ja hiusharjaa, mutta saa ne silti kiiltämään. Netan hiuksia koristavat usein erilaiset kukat ja yrtit.
Netalla on monien mielestä hyvin sievät kasvot. Hänen silmänsä ovat suurehkot ja väriltään sähkönsiniset. Hänen katseensa on hyvin viisas ja useimpien mielestä se tuntuu porautuvan kaikkien heidän ajatuksiensa lävitse, mikä saattaa pelottaa heitä. Nenä on sopusuhtaisen pieni, mutta se tuntuu haistavan paljon herkemmin kuin monien muiden nenät. Vaaleanpunaisille, täyteläisille huulilleen Netta sipaisee hieman huulikiiltoa joka aamu, mutta se onkin ainoa meikkituote, jota tyttö käyttää.
Luonne
Netalle on pienestä pitäen opetettu, ettei mitään tarvitse pelätä. Aina kun häntä jännittää jokin hän lausuu hiljaa sanoja, joita hänen äitinsä oli hänelle laulanut, kun hän oli pienenä nähnyt painajaisia. Netta ei pelkää mitään, eikä ketään. Hänestä kenenkään ei tulisi pelätä mitään, ja hän pyrkiikin auttamaan muita pääsemään peloista.
Netta tahtoo tietää kaiken kaikesta, mistä johtuen hän onkin hyvä oppilas. Netta saapuu tunneille ajoissa, yleensä jonkin verran ennen tunnin alkua. Hän ei unohda ottaa kirjojaan, eikä muitakaan tavaroitaan mukaansa. Kun opettaja kysyy jotakin, Netta viittaa lähes joka kerta ja vastaus on lähes poikkeuksetta oikea. Vapaa-ajalla Netta lukee mielellään opettavia kirjoja, eli esimerkiksi koulukirjoja. Lempiaineita tytöllä ei ole.
Netalle ystävät ovat yksi tärkeimmistä asioista. Hän arvostaa ystävissä rehellisyyttä, luotettavuutta ja rohkeutta. Hänestä pienet seikkailut ystävien kanssa ovat vain pieni piriste päivään. Eli hän saattaa hyvinkin suostutella ystävänsä pienelle yöhyppelylle tai muuhun sellaiseen. Parhaat ystävänsä hän saattaa pyytää mukaan kepposiin, joihin kuuluu illuusioiden luominen.
Vihaa tyttö ei osaa tuntea, sillä se karsittiin hänestä jo pienenä. Muut tunteensa Netta piilottaa sisälleen. Tunteensa Netta näyttää vain niille, joihin kaikkein eniten luottaa. Hän piilottaa jokaisen tuntemuksen, josta ei pidä, positiivisuuden verhon taakse. Hän ei kumminkaan vaikuta mitenkään ylipirteältä eikä teennäiseltä.
Näytteleminen on Netan mielestä yksi parhaista asioista, joita hän tietää. Hän pystyisi ottamaan minkä tahansa roolin, ja eläytyä siihen täysin, ja roolinsa suoritettua unohtaa esittämänsä henkilön kokonaan. Kovinkaan moni ei siitä johtuen tiedä, kuka tyttö oikeasti on. Hän saattaa hyvinkin ottaa omakseen jonkin roolin, eläytyä siihen täysin, eikä kukaan epäilisi mitään mitä hän väittää. Vain ne jotka tuntevat tytön hyvin osaavat sanoa, milloin tyttö näyttelee ja milloin puhuu aitona itsenään.
Netta kunnioittaa luontoa hyvin paljon ja pystyykin ”keskustelemaan” sen kanssa. Hän ymmärtää eläinten eleitä ja pystyy kertomaan muille, mitä eläimet tahtovat sanoa. Tämä on osittain harjoiteltu kyky, jonka hän on saanut viettämällä paljon aikaansa Suomen metsissä. Harjoittelematon osa tästä kyvystä on eläinten luonnollinen luottamus tyttöä kohtaan.
Netta pystyy näkemään ihmisistä paljon jo yhdellä vilkaisulla, mitä monet ovatkin ihmetelleet. Hän saattaa puhutella ihmisiä nimiltä, vaikka ei olisi koskaan aikaisemmin nähnytkään näitä, mikä aiheuttaa usein hämminkiä.
Taustat
Luminetta syntyi New Yorkissa. Hänen isänsä, George Jack Valance, oli puhdasverinen, amerikkalainen velho. Netan äiti, Susanna Virta, on suomalainen, puhdasverinen noita. George ei välittänyt perheestään vaan saattoi olla viikkoja poissa ja saapua sitten juopuneena kotiin. Lauantaina 1.1.2000 George saapui taas kotiinsa juopuneena, tyttärensä syntymäpäivänä. George suuttui vaimolleen jostakin, minkä syytä Luminetta ei tiedä. George hakkasi vaimonsa lähes hengiltä. Luminetta oli peloissaan ja suuttui isälleen. Tyttö oli vasta kolmen vanha, kun hän käytti ensimmäistä kertaa taikuuttaan. Netta sai ison, painavan maljakon lentämään isänsä kasvoille. George kuoli pian sirpaleiden aiheuttamiin vammoihin ja Susanna selvisi hengissä.
Susanna muutti pian sen jälkeen kahden tyttärensä kanssa Ranskaan, jossa hänen sisarensakin asui. Lyonissa Susanna hankki asunnon läheltä sisartaan ja asuu tässä asunnossa vieläkin kahden tyttärensä kanssa. Lyonissa Susanna avasi ravintolan, jossa tarjoillaan suomalaista ruokaa. Netta ja hänen vuotta nuorempi sisarensa, Aino Sharona Valance, viettivät usein päivät tätinsä Linnean luona. Aino leikki lähinnä Linnean pojan, Silvanus Järvisen, kanssa. Netta taas istui tätinsä nojatulin vieressä ja kuunteli tätinsä kertomia tarinoita heidän suvustaan. Netan lempitarinaksi tulikin tarina lumivarjon tyttären rakkaudesta ihmismieheen ja kuinka näiden lapsesta tuli heidän sukunsa ensimmäinen shamaani.
Susanna vei lapsensa Suomeen aina kesällä pariksi kuukaudeksi ja talvella muutamaksi viikoksi, Netan syntymäpäivän aikoihin. Netan 11-vuotis päivänä he olivat Suomessa ja Aino eksyi lumivarjojen hallitseman metsään, seuratessaan Netan muodon ottanutta lumivarjoa. Netta sai tietää tästä näkynä kautta ja lähti pelastamaan sisartaan. Netta käveli useita kymmeniä kilometrejä lumipyryssä, ennen kuin löysi siskonsa, mutta ei luovuttanut. Aino oli lähes kuollut, kun Netta vihdoin löysi hänet ja tapasi lumivarjojen kuningattaren, lumivarjon tyttären, joka oli hänen sukunsa ensimmäisen shamaanin äiti. Netta suostui ottamaan lumivarjojen merkin pelastaakseen siskonsa, mistä johtuen Netasta tulee lumivarjo kuoltuaan.
Netta oppi rajataikuutta tätinsä opastuksella ja kirjoilla, joita tädiltään sai. Netta on elämänsä aikana käynyt kaksi kertaa elävien ja kuolleiden maailmojen välisessä tilassa, jossa on tavannut isoäiti Virran. Netan sisko, Aino on se, joka pystyy saamaan Netan hengen takaisin tämän ruumiiseen. Mikä on yksi syy siihen, että Netta lähti häntä pelastamaan. Tästä voikin päätellä, että Netalla on hyvin läheiset välit siskonsa kanssa.
Netta osaa luoda illuusioita, joilla on usein aiheuttanut kaaosta kotonaan. Tästä johtuen Netta joutuikin lupaamaan äidilleen, ettei luo ainakaan kovin pelottavia illuusioita koulussa. Netta ei onnekseen joutunut sopimaan mikä on liian pelottava. Susanna ainakin väitti tyttärelleen, että oli ilmoittanut koululle tytön kyvystä, mutta Netta ei tiedä puhuiko hän totta.
Muuta
- Taikasauva eebenpuuta, yksisarvisen häntäjouhi ja 10 tuumaa pitkä
- On harrastanut balettia viisivuotiaasta maaliskuuhun 2011 asti
- Harrastaa näyttelemistä ja on osallistunut useisiin näytelmiin
- Aloitti 6-vuotiaana opiskelemaan jästikoulussa
- Kyky nähdä tulevia tapahtumia
- Vegaani
- Puhuu sujuvasti englantia, ranskaa, suomea, italiaa, saksaa, unkaria ja hepreaa