Elektroniikkaongelmia

Elektroniikkaongelmia

ViestiKirjoittaja Ophelia Villard » 02 Loka 2019, 17:49

Mukana olevat hahmot: Ophelia Villard & Rain Savage
Ajankohta: sunnuntai 1. syyskuuta 2019 klo 8-22
Tapahtumapaikka: Taikakoulu Châteaun pikajuna
Juoni: Rain on saanut käsiinsä älypuhelimen, jonka käyttäminen tuo ongelmia. Ophelia yrittää auttaa parhaansa mukaan.
Muuta: Häsellystä


Juna puuskutti eteenpäin kiskoja pitkin. Toulousen asema oli jo jäänyt kauas taakse, myöskin Marseille oli ohitettu jokin aika sitten. Seuraava pysäkki olisi vihdoin kauan odotettu Poudlardine, josta matka jatkuisi Châteaun linnalle. Sinne pääsyä Ophelia Villard odotti jo innolla. Viime vuonna sama matka oli jännittänyt aivan suunnattomasti. Silloin hän oli ollut ensimmäistä kertaa matkalla uuteen kouluun. Nyt asia oli toisin. Toki häntä nytkin hieman jännitti, mutta eri tavalla. Tai no, oikeastaan hän taisi vain olla aivan täpinöissään siitä, että pääsi taas viettämään aikaa kavereiden kanssa. Ja ennen kaikkea ihanan poikaystävänsä kanssa. Olihan hän tietysti nähnyt Luolia kesälläkin, mutta ei se ollut sama asia.

Ophelia katseli ulos ikkunasta. Hän oli jo syönyt melkein kaikki evääksi pakkaamansa leivät. Jäljellä oli kuitenkin vielä muutama kuivakakkuviipale. Kakun hän oli leiponut itse, innostuttuaan kesällä uudesta harrastuksesta. Ne olivat jopa ihan oikeasti onnistuneita, mikä oli melkoinen saavutus. Kunpa vain hän olisi onnistunut yhtä hyvin koulun liemitunneilla. Tai millä tahansa muullakin tunnilla. No, tänä vuonna hän aikoi onnistua! Ophelia oli nimittäin tehnyt vakaan päätöksen panostaa opiskeluihinsa aiempaa enemmän. Hän oli saanut V.I.P. kokeistaan niin huonoja arvosanoja, että oli suorastaan pakko tehdä jotakin. Vuoden kuluttua hän saisi ainakin yhden Upean. Niin hän ainakin toivoi.

Siinä junan kiitäessä eteenpäin, aika alkoi tuntua kovin pitkältä. Niinpä vaaleatukkainen tyttö päätti, että olisi ehkä hyvä idea hieman jaloitella. Sitten jaksaisi istua myös Suurten salissa tervetulojuhlassa. Ja sitten jaksaisi myöskin paremmin syödä, mitä Ophelia luonnollisesti piti myös hyvin tärkeänä. Oikeastaan tärkeämpänä kuin muuta illan ohjelmaa. Kohta Ophelia olikin jo noussut paikaltaan ja lähti astelemaan seuraavaa vaunua kohti. Tavaransa hän uskalsi surutta jättää vaunuun parin siellä juttelevan kaverinsa huostaan. Tuskin kukaan niitä haluaisi mukaansa napata. Ja jos nappaisi, niin Luol kyllä auttaisi saamaan ne takaisin.
Ophelia Villard - Entinen oppilas. Muut hahmoni: Daphne, Soraya ja Chantal.
Avatar
Ophelia Villard
Alumni
 
Viestit: 106
Liittynyt: 11 Elo 2018, 19:07

Re: Elektroniikkaongelmia

ViestiKirjoittaja Rain Savage » 14 Loka 2019, 20:02

Rain oli noussut junaan Pariisista ja istunut alkumatkan Natrix Goldenrodin kanssa. Tosin tuo kyseinen höttöaivoinen poju, kuten Rain kaikella rakkaudella kaveristaan ajatteli, oli tietysti taas lähtenyt jonkun tytön mukana käymään jossakin ja ilmeisesti jäänyt sille tielle. Mutta eipä sillä sen kummemmin väliä ollut, sillä Rainilla sattui olemaan tekemistä. Hän oli muutama päivä sitten onnistunut kähveltämään älypuhelimen joltakin jästivekaralta, ja yritti nyt kovasti opetella käyttämään sitä kunnolla. Omaksi puolustuksekseen varkauden suhteen Rain olisi tosin voinut todeta, että sen omistanut tyttö oli selvästi halunnutkin päästä siitä eroon kinutessaan hetkeä aikaisemmin vanhemmiltaan uutta puhelinta. Ja nyt Rain taisi ymmärtää miksi: eihän tämä mokoma vehje toiminut kunnolla! Viimeksi kun Rain oli kokeillut, se oli pelittänyt ihan hyvin, ja hän uskoi jopa saaneensa julkaistua jotakin nettiin. Mutta tällä kertaa, kun hän oli avannut puhelimen junassa, mikään nettisivusto ei suostunut aukeamaan sitten millään. Ne eivät vain jotenkin enää toimineet.

Rain istui siis vaunuosastossa yksinään ja käänteli puhelinta kaikissa mahdollisissa kulmissa ja ravisteli sitä ylös alas. Internethän oli joitakin ilmassa leijuvia aaltoja eikö? Mutta mikseivät ne aallot sitten voineet mennä sisälle siihen puhelimeen? Rajukaan ravistaminen ei tuntunut saavan mitään aikaan. No ei kai tässä auttaisi kuin lähteä tivaamaan neuvoa... joltakin. Niinpä Rain astui liukuovesta käytävälle turhautuneen huokauksen saattelemana ja huomasi, että joku itseasiassa käveli jo sopivasti siihen suuntaan. Tuo blondi tyttö oli vieläpä tutun näköinen. Rain nosti tälle kättään.
”Hei Olivia vai mikä se oli! Et sä satu olemaan jästi!” Serpentard töksäytti toisen lähestyessä.
”Siis jästisyntyinen tarkoitan”, hän korjasi ja astui käytännössä tytön tien tukkeeksi, ettei tuo ainakaan kävelisi ohi vastaamatta kysymykseen.
Rain Savage
 

Re: Elektroniikkaongelmia

ViestiKirjoittaja Ophelia Villard » 28 Joulu 2019, 11:18

Ophelia käveli eteenpäin junan käytävällä ja kurkisteli uteliaana ympärilleen katsoakseen, näkyikö tuttuja kasvoja. Vielä enemmän häntä kuitenkin kiinnosti nähdä niitä tuntemattomia ja arvella, ketkä mahtoivat olla tulevia pouffsoufflelaisia. Hän odotti jo innolla uusien ekaluokkalaisten näkemistä. Heidän seurassaan hän saattoi joskus jopa tuntea itsensä ihan fiksuksi, sillä ei ollut ainakaan koululuokkien suhteen yhtä eksyksissä kuin jotkut. Sitä paitsi, ekaluokkalaiset vain sattuivat olemaan jotenkin söpöjä tyyppejä, ainakin yleensä. Poikkeuksiakin tietysti oli ja jotkut olivat kuin mitäkin pikkuriiviöitä. Samalla lähellä olevasta vaunuosastosta astui käytävälle tutun oloinen tyttö. Ophelia muisti nähneensä tuon monta kertaa ennenkin edellisen lukuvuoden aikana, muttei millään saanut päähän tuon nimeä. Kai hän sen kuitenkin oli kuullut. Tai sitten ei. Ei hän voinut olla ihan varma. Mutta eipä näyttänyt tuokaan häntä muistavan. Olivia? Ophelian oli pakko vilkaista ympärilleen varmistaakseen, että toinen oikeasti puhutteli juuri häntä.

”Ophelia,” hän totesi tullessaan lopulta siihen tulokseen, että paikalla ei ollut muita, eikä edes mielikuvitusystäviä tai jotakin näkymätöntä tapausta.
”Ja olen ihan puhdasverinen,” Ophelia jatkoi. Hänen katseensa osui nyt tytön kädessä olevaan kapineeseen. Sehän oli jästilaite! Hänen mielenkiintonsa heräsi heti, mutta ei hän tajunnut vielä, että tyttö olisi voinut puhelimen takia kysellä oliko hän jästi vai ei.
”Oletko saanut uuden puhelimen?” hän kysyi kiinnostuneena. Hän oli opiskellut viime vuonna jästitietoa ja tiesi kyllä, mikä vempain oli kyseessä. Hän olisi jopa halunnut itselleen sellaisen. Hän nimittäin oli juuri lomalla nähnyt, miten eräät tytöt olivat ottaneet itsestään hauskoja kuvia sellaisella kapineella. Tai hauskoja ja hauskoja, ei se kovin hauskaa ollut, kun kuvat eivät liikkuneet.

”Harmi ettei noilla saa otettua oikeita kuvia,” Ophelia jatkoi tietäväisen kuuloisena. ”Muuten haluaisin tuollaisen itsellenikin. Sellainen olisi varmasti kätevämpi kuin pöllö.” Niinpä. Ne tytöt olivat lähetelleet viestejä ja soitelleet puhelimella. Pöllöposti oli siihen verrattuna kovin kömpelö taktiikka.
Ophelia Villard - Entinen oppilas. Muut hahmoni: Daphne, Soraya ja Chantal.
Avatar
Ophelia Villard
Alumni
 
Viestit: 106
Liittynyt: 11 Elo 2018, 19:07

Re: Elektroniikkaongelmia

ViestiKirjoittaja Rain Savage » 24 Touko 2020, 00:13

// Pahoittelut kun vastaamisessa kesti näin kauhean pitkään. :’) //

Rain näytti vähän pettyneeltä kun Olivia, tai siis ilmeisesti Ophelia, kertoi olevansa puhdasverinen. Hän huokaisi ajatellen, että eihän tytöstä sitten olisi tässä mitään apua. Rainhan oli itse jo paljon keskiverto puhdasveristä kokeneempi jästiasioiden kanssa, tai siten hän ainakin kuvitteli, eikä silti osannut ratkaista tätä ongelmaa. Ophelia vaikutti kuitenkin kiinnostuvan puhelimesta ja kysyi, oliko Rain saanut uuden.
”Tavallaan. Tai vanhan”, Serpentard vastasi ja mulkaisi puhelintaan epäilevästi.

Ophelia höpisi jotakin oikeiden kuvien ottamisesta, ja Rain kurtisti kulmiaan ymmällään.
”Miten niin kuvien? Ei tämä olekaan kamera, tähän puhutaan”, hän totesi parhaan tietonsa mukaan kuin se olisi itsestäänselvyys.
”Mulla on sellainen projekti että puhun nettiin. Sitä sanotaan popcastiksi”, Rain kertoi hieman ylpeään sävyyn ja nojasi seinään toisella kädellä, joskaan ei aivan siirtynyt pois Ophelian tieltä vieläkään.
”Mutta en pysty katsomaan tuliko se puhe sinne, kun internet vaan lakkasi näkymästä. Ilmasta varmaan loppui ne verkkoaallot kesken tai jotain. Tai sitten tämä on rikki. Tai ehkä junassa on liikaa väkeä, niin että netti ei mahdu tänne”, tyttö spekuloi hieroen leukaansa ja kuvitteli tekevänsä oikeinkin fiksuja arvauksia.
”Et sä ole sattunut näkemään ketään jästisyntyistä, joka vois vahvistaa asian?” Hän kysyi vielä ja yritti taas näppäillä puhelintaan samalla. Rain koetti josko nettiä pitäisi sittenkin etsiä junassa jostain muusta pallosta, kuin mistä se yleensä löytyi.
Rain Savage
 


Paluu Foorumiroolipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa