Kiskot vievät itään

[Ophelia Villard]

Ophelia ei voinut olla hymyilemättä, kun Karolinakin innostui ajatuksesta, että he kaksi päätyisivät samaan tupaan. Tietenkään he eivät olisi samoilla tunneilla, mutta olisihan samaan tupaan pääsykin jo jotakin! Ja jos he eivät pääsisi samaan tupaan, niin ainakin he törmäisivät toisiinsa vapaa-ajalla ja koulun käytävillä. Tietysti saattoi käydä niin, että Karolina löytäisi parempia kavereita omasta tuvastaan ja Ophelia omastaan, mutta se nyt jäisi nähtäväksi. Tai sitten heillä olisi paljon yhteisiä kavereita. Kukapa sellaista tiesi, ellei osannut sitten ennustaa kaikkea mahdollista. Kuinkahan hyvin heidän ennustuksenopettajansa hallitsi sen taidon?

”Oi, lehmiä!” Ophelia innostui. Hänestä ne olivat söpöjä suurine ruskeine silmineen. Eihän hän tietenkään juuri ollut lehmiä nähnyt kuin laitumella joskus ohikulku matkalla tai kirjoissa. Tai oli hän joskus maatilallakin käynyt, mutta silloin villaiset lampaat ja tallinvintin kissanpoikaset olivat vieneet huomion.
”Asutko sitten ihan maalla?” tyttö kysyi. ”Minä asun kaupungissa, tai sen laitamilla. Äiti varmasti viihtyisi maalla paremmin, mutta isä ei halua muuttaa sukukartanosta mihinkään. Enkä minäkään.”
Ophelian perhe tosiaan asui Narbonnen kaupungin laitamilla. Ennemmin se oli maaseutua kuin kaupunkia, mutta ei siellä nyt sentään ihan maatiloja vielä ollut. Heidän talonsa oli vanha kartano, joka oli ollut suvussa jo pitkään.

”Mitä on kroketti?” Ophelia kysyi. Sitä hän ei ollut koskaan pelannut, vaikka hänellä jästikavereita olikin. Tai ainakin jästiperheessä kasvaneita noita- ja velhokavereita.
”Ja totta kai olen tippunut luudalta,” tyttö jatkoi. ”Mutta se on vain hyvä. Olen oppinut paremmaksi lentäjäksi, kun olen pudonnut tarpeeksi monta kertaa, että tiedän nykyisin miten vältellä sellaista. Nuorempana putoilin jatkuvasti, silloin kun vasta opettelin lentämään. Nyt putoan vain harvoin. Mutta miten voit sanoa noin? Eihän huispaus ole ollenkaan tylsää. Siinähän tapahtuu koko ajan jotakin, ryhmyjen takia saa olla koko ajan varuillaan.” Olisi ollut hauskaa höpistä huispauksesta, mutta se ei ilmeisesti ollut Karolinan suosikkiaihe. Ophelia olisi varmasti jatkanut yksinpuhelua suosikkipelistään, ellei ruokakärryä työntävä noita olisi juuri silloin saapunut myymisineen.

”Oi, minä otan ainakin suklaasammakoita!” Ophelia hihkaisi ja alkoi kaivaa kukkaroa taskustaan. ”Ja joka maun rakeita, niitä on ihan pakko saada.”
Ophelia ei ostanut kuin herkkuja. Niille hän oli aivan liian perso. Oli melkeinpä ihme, ettei hän ollut paisunut muodottomaksi, kun söi niin useasti kaikkea makeaa. Toisaalta, hän oli niin liikkuvainen, että kaipa hoikkuus johtui sitten siitä. Tai hyvistä geeneistä.
”Keräätkö sinä suklaasammakkokortteja?” Ophelia kysyi. ”Minä kerään. Tai aloin kerätä uudestaan kun pääsin Beauxbatonsista pois.” Siellä hänen korteilleen oli käynyt huonosti, kiitos niiden eräiden kiusankappaleiden, jotka olivat polttaneet ne poroksi. Se oli ollut kamalaa, eikä Ophelia mielellään sitä ajatellut.

[Karolina Porras]

"Asumme Aransissa, kai sitä voi maaseuduksi sanoa. Siellä on vuoria, peltoja, yksittäisiä taloja ja joki."

"Kroketti on kiva peli, jossa lyödään mailoilla palloa maassa olevien porttien läpi. Etenkin kesällä pelaamme sitä todella paljon. Toivottavasti Taikakoulu Châteaussakin olisi mahdollisuus pelata krokettia."

"Minä en ole koskaan oikein ymmärtänyt huispauksen sääntöjä. Mutta kai minun on pakko aloittaa sen harrastaminen nyt, kun otin sen valinnaisaineekseni."

Karolina vastaili tytön kysymyksiin. Hän olisi kovasti halunnut vierailla Ophelian luona joskus, asuminen sukukartanossa kuulosti nimittäin hienolta. Kaupunkiasuminen ei ollut Karolinaa varten, mutta vierailu olisi luultavasti ihan mielekästä. Karolina nyökytteli kuunnellessaan Ophelian kertomusta luudalta tippumisista. Tyttö vaikutti harvinaisen täysjärkiseltä ottaen huomioon sen, että putoamisia oli sattunut useampaankin otteeseen.

Ophelia osti suklaasammakoita sekä jokamaunrakeita. Karolina kaivoi taskustaan muutaman kolikon ja antoi ne eväskärryä työntävälle rouvalle. Vastineeksi hän halusi pienen pussillisen miniporkkanoita sekä kuivattuja taateleita. "Minulla on muutama suklaasammakkokortti, mutten varsinaisesti keräile niitä. En nimittäin pidä niiden sammakoiden mausta, joten olisi vähän tyhmää ostaa niitä vain korttien takia", Karolina vastasi Ophelian kysymykseen, "Eikö Beauxbatonsisssa saanut keräillä suklaasammakkokortteja?", hän takertui tytön mainitsemaan yksityiskohtaan. Hän avasi taatelipussinsa, laittoi yhden taatelin suuhunsa ja ojensi sitten pussin Ophelian suuntaan. Kuivatut taatelit olivat yksi Karolinan lempiherkuista. Harmi, että hän oli unohtanut mainita ne äsken, kun keskustelunaihe oli vielä ruoissa.

// Varmaan voidaan lopetella pikkuhiljaa? Onko sinulla ideaa, miten peli voisi päättyä? :) //

[Ophelia Villard]

Arans ei sanonut Ophelialle mitään. Ei hän pahemmin tuntenut Andorraa, hyvä kun tiesi missä päin maailmaa se edes oli. Vuoret, pelto, yksittäiset talot ja joki kuulostivat kyllä ihan maaseudulta. Virtasihan Pariisinkin halki joki, joten se nyt sinänsä ei ollut mikään maalaisjuttu. Pelto kylläkin, sellaisia harvemmin näki kaupungissa. Ophelia ei ainakaan muistanut törmänneensä sellaiseen. Kaupungeissa oli joskus puistoja ja nurmikenttiä, mutta ei viljapeltoja.
"Arans kuulostaa kauniilta paikalta," Ophelia tokaisi. Siellä oli varmasti kesällä ihanan vihreää, kun kerta oli peltojakin ja joki. Ainakin kuvissa sellaiset yhdistelmät näyttivät yleensä kauniilta. Etenkin jos taustalla vielä siintivät huikeat vuoret. Varmasti sellaisessa paikassa kelpasi asua.

"Ahaa, se siis on krokettia," Ophelian ilme kirkastui. Olihan hän Narbonnessa nähnyt sitä pelattavan jästien toimesta. Se näytti vähän hassulta. Huispaus oli paljon jännittävämpää, tapahtuihan se sentään ilmassa, mikä toi oman jännityksensä lajiin.
"Oi, otit sen valinnaiseksi!" Ophelia innostui tästä uudesta tiedosta niin, että sortui jopa taputtamaan käsiään. "Opit varmasti nopeasti, onnistuihan se minultakin, enkä minä ole ihan paras oppilas. Vaikka sitä nyt en tietenkään kaikille huutele. Mutta pärjäät varmasti hyvin. Kai sentään olet lentänyt luudalla aiemmin?" Olisipa hienoa, jos Karolinakin innostuisi huispauksesta. Ophelian puolesta kaikki olisivat saaneet innostua siitä lajista enemmän.

"No mutta, ainahan voit myydä ne suklaat sitten halvemmalla jollekin herkkusuulle, joka taas ei välitä korteista?" Ophelia ehdotti. "Minä ainakin pidän siitä suklaasta. Mutta no, en muista koskaan syöneeni pahaa suklaata. Joskus epäilen, ettei sellaista ole edes oikeasti olemassa. Tietenkään makuasioista ei voi kiistellä."
Beauxbatonsin mainitseminen sai Ophelian vaikenemaan, mutta vain pieneksi hetkeksi. Kyllä sielläkin oli saanut kortteja kerätä. Hänen korteilleen vain oli käynyt köpelösti, eikä se ollut hänen vikansa.
"Kyllä siellä sai," tyttö kertoi. "Minun korttini vain päätyivät palamaan poroksi, niin en uskaltanut aloittaa keräämistä siellä uudelleen." Hän jätti mainitsematta, että kyse oli ollut tahallisesta tempusta. Ei sellaista nyt jaksanut ajatella, etenkin kun uusi koulu lähestyi koko ajan. Oli parasta jättää menneisyyden ikävyydet taakse. Koska ikävää se oli ollut.

"Olemmekohan me jo kohta perillä?" Ophelia mietti. Hän ei millään malttanut odottaa koulun näkemistä. Se oli varmasti hienompi kuin mitä hänen kuulemansa kertomukset väittivät.

//Voidaan joo lopetella. Ehkä nää voisi päästä perille kohta ja sit eksyä väkijoukossa omille teilleen?//

[Karolina Porras]

Tyttöjen keskustelu vilisi jouhevasti eteenpäin aiheesta toiseen. Ensin oli keskustelua Karolinan kotipaikkakunnasta (Arans kuulosti Ophelian mielestä kauniilta paikalta!), sitten jutustelua kroketin peluusta (Ophelia tiesi sittenkin, mikä kyseinen peli oli!) ja seuraavaksi huispauksesta (Karolina sai hieman kannustusta Ophelialta kyseisen lajin suhteen!).

"Olen minä joskus lentänyt, mutten oikein pitänyt siitä. Luudanvarsi painaa pyllyä ikävästi, enkä oikein ymmärrä, miten sillä pitäisi kääntyä. Noh, ehkä opin tämän vuoden aikana!". Tyttö nappasi suuhunsa toisen taatelin ja vilkaisi ulos ikkunasta. Maisemat näyttivät täysin tuntemattomilta.

Karolina päätti, että jatkossa, jos hän päätyisi ostamaan suklaasammakoita, hän myisi suklaan Ophelialle. Arvostaisikohan kyseinen tyttö, jos tuo saisi syntymäpäivälahjaksi suklaasammakoita ilman kortteja? Karolina jäi hetkeksi pohdiskelemaan asiaa ja kuunteli sitten Ophelian kommentit Beauxbatonsista.

"Nyt en ymmärrä. Miksi ne paloivat poroksi? Olivatko ne väärennettyjä suklaasammakkokortteja? Vai oliko koulussa joku kirous, joka sai kortit palamaan?", Karolina vilkaisi jälleen kerran ikkunasta ulos kuullessaan Ophelian kommentin perille pääsystä. He olisivat oikeasti kohta perillä, kuinka jännittävää! "Hei odota, käyn wc:ssa ennen kuin olemme perillä. Mutta jatketaan juttelua myöhemmin, haluan kuulla lisää Beauxbatonsissa opiskelusta".

Karolina nousi seisomaan ja poistui vaunuosastosta. Hän palaisi kuitenkin pian takaisin, sillä tottakai hän haluaisi viettää aikaansa Ophelian seurassa koululle asti!

// Upea ja tyylikäs poistuminen ja lopetus pelille osaltani. :D Kiitos kivasta pelistä! //

[Ophelia Villard]

Opheliasta oli kummallista, ettei joku pitänyt lentämisestä. Sehän oli niin ihanaa! Aina kun hän lensi, kaikki muu maailma tuntui unohtuvan. Oli vain hän, luudanvarsi ja mahtava tunne siitä, kun sai kiitää taivaiden halki. Mikä saattoi olla sen parempaa? No ehkä se, kun sai tehdä sitä yhdessä jonkun toisen kanssa. Siksi huispaus oli yksi tytön suosikkilajeista. Kunpa vain hän pääsisi tulevan tupansa joukkueeseen, silloin kouluvuodesta tulisi varmasti tuplasti hauskempi. Jo nyt hän uskoi sen olevan mukava, tai ainakin mukavampi kuin yksikään vuosi edellisessä koulussa.

"Miten se on mahdollista!" Ophelia päivitteli Karolinan selityksille. Olihan se tietysti totta, että luudanvarsi saattoi painaa, mutta sillekin asialle saattoi tehdä jotakin. Olihan huispausvarusteita toki kaikenlaisiin tarpeisiin.

Kohta keskustelu oli jo siirtynyt suklaasammakkokortteihin. Karolina ei tuntunut ymmärtävän miten ne olivat voineet palaa. Ophelia pohti vain pienen hetken, selittäisikö asiaa tarkemmin vaiko ei. Jos Karolina ei olisi kysynyt, hän ei tietenkään olisi sanonut mitään, mutta ei hän halunnut aloittaa uutta ystävyyttä valehtelemalla. Se oli täysin hänen periaatteidensa vastaista.

"Ei mitään sellaista," Ophelia selitti. "Eräät typerät noidat vain polttivat ne minun kiusakseni. Vuosien keräilytyö meni ihan hukkaan! Mutta he saivat kyllä kuulla kunniansa opettajilta, mikä oli ihan oikein niille." Nyt Karolina ei ainakaan kuvitellut hänen väärentäneen kortteja, tai muuta sellaista. Ihan kuin Ophelia olisi edes osannut tai tajunnut, että niinkin olisi voinut tehdä!

Karolinan poistuttua vessaan, Ophelia tyytyi seurailemaan ohi vilisevää maisemaa. Junan vauhti alkoi jo pikku hiljaa hidastua, tai sitten hän kuvitteli vain. He varmaan saapuisivat ihan pian perille. Hän ei millään malttanut odottaa.

//Kiitos itsellesi! Oli mukava peli. Tämän saapi nyt sitten pisteyttää ja sitä rataa//

[Mila Molina]

Ophelia Villard, Pouffsouffle: 22 + 5 = 27p
Karolina Porras, Serdaigle: 16 + 5 = 21p

Kiitos pelistä!