Tämä on ryöstö!

[Andrea Drake]

//Peli sijoittuu jonnekin päin Pariisia, päivänä 15.1.2018. Haasteen peli 9/120. Peli on epärealistinen, mutta ihan sama, en silti suosittele herkimmille! (Ja jälleen peli, joka on jatkoa julkaisemattomalle pelille xD)

Hyvästeltyään ystävänsä Andi päätti tätinsä asunnon sijaan suunnata vielä kahvilaan hörppäämään kupillisen kaakaota, sillä ei täti kumminkaan olisi vielä asunnolla, eikä sielä ollut kiva yksinkään olla. Olisi Andi toki voinut kotiinkin mennä, mutta ei sekään oikein innostanut. Joten kahvilaan siispä, kahviloissa saattoi aina tavata uusia tuttavuuksia, joiden kanssa ystävystyä. Kuinka monta uutta ystävää Andi oli saanutkaan kahviloissa istumalla. Andi päätyi valitsemaan iltapäivänsä kahvilakohteeksi yhden suosikeistaan tädin kotikadulla.

Andi astui kahvilaan kellon kilahduksen saattelemana ja sai tiskin takana seisovan naisen kääntämään katseensa häneen. Andi tervehti tuota, nimeltä ja tietenkin hymyillen. Saaden vastaukseksi iloisen tervehdyksen. Andi piti tästä kahvilatyöntekijästä erityisen paljon, tuo oli aina mukava. Tälläkin kertaa tuo kysyi, että tahtoisiko Andi sen tavallisen ja Andin vastatessa myöntävästi pyysi tuota istuutumaan ja lupasi tuoda pöytään. Erityisen mahtavaa palvelussa oli se, että Andilla ei oikeastaan ollut mitään “tavallista”, mitä tuoda. Andin tavallinen oli kaakao sekä jokin satunnainen leivonnainen. Tämä työntekijä osasi kumminkin jotenkin valita aina sen parhaan, jota Andikin olisi lopulta valinnut. Työntekijä, joka sopi täydellisesti asiakaspalvelun tehtäviin.

Andi sai riisuttua kaikki ulkovaatteensa, aseteltua ne hyvin ja istuuduttua vakiopöytäänsä ikkunan viereen, kun hänelle jo tilaus tuotiin. Andi maksoi saamansa ruoan, vaikka tämä nainen olisikin luottanut Andiin ja siihen, ettei Andi syötyään lähtisi maksamatta kävelemään. Nykypäivänä sellaista luottamusta ei tuntunut oikein missään saavan, etenkään jästimaailmassa. Mutta ei Andi tahtonut tuota luottamusta hyväkseen käyttää vaan tahtoi aina maksaa ruoan saatuaan. Koskaan ei voinut tietää, mitä tulisi sattumaan.

Eikä sellaista mitäisi koskaan ajatella. Sellaista, että jotain saattaisi tapahtua, koska silloin se yleensä tapahtuukin. Ainakin näin Andi on elämänsä aikana oppinut. Mutta oli silti päätynyt sitä ajattelemaan. Tyhmä Andi, tyhmä. Siinä piirakkapalaansa syödessään Andi katseli ulos ikkunasta ja huomioi hieman hermostuneen näköisen miehen. Mikäköhän tuota hermostutti? Andi loi mielessään syitä miehen hermostukseen. Mies asteli kahvilan ohitse. Ja hetken kuluttua uudelleen, toiseen suuntaan. Ja jälleen. Se sai Andinkin pikkuhiljaa hermostumaan, kaikki vaistot hälyyttämään. Kaikki ei ollut nyt kohdillaan. Silti Andi ei toiminut vaistojensa mukaan vaan jäi seuraamaan tilannetta. Tyhmä Andi, tyhmä, hän tulisi hetken kuluttua soimaamaan itseään.

[Andrea Drake]

Lopulta hermostunut mies työnsi kahvilan oven voimalla auki ja Andi yritti olla tuijottamatta liikaa miestä. Turha hermostuttaa häntä lisää. Mikähän hänen on? Voisinkohan jotenkin auttaa häntä? Andi vilkaisi miestä taas ja tajusi tun kantavan asetta. Jästien asetta, mutta asetta kumminkin. Tappavaa ja vaarallista. Olisi todellakin pitänyt kuunnella vaistoja. Tyhmä Andi, tyhmä. Miehen mentyä Andin ohitse tyttö yritti viestittää kassaneidille, ettei kaikki ollut hyvin miehen suhteen. Vaikka nainen oli myöskin hieman varuillaan, ei Andi tiennyt tiesikö tuo miehen kantavan asetta. Tuskin, tilanne voisi äityä pahaksi.

Kun mies veti aseen esiin ja osoitti sillä kahvilan työntekijää, ei Andi ehtinyt antamaan edes puolikkaalle ajatukselle valtaa, kun nousi seisomaan, kaataen tuolinsa kunnon kolinalla. Ja saaden aseen osoittamaan itseään. Ei hyvä juttu, ei lankaan hyvä juttu. Tyhmä Andi, tyhmä. Andi kirosi mielessään vahvaa hyökkäysviettiään pakene tai taistele -tilanteissa. Ja tässä ei oikeastaan ollut kyse edes sellaisesta, vaan tilanteesta, jossa tulisi järjen mukaan olla mahdollisimman huomaamaton ja huomiota herättämättä. Mieluusti soittaa poliisille, kuten kahvilan työntekijä teki nyt, kun Andi vei miehen huomion sanoillaan. Adrenaliini virtasi Andin suonissa, kun hän yritti puhua miehelle järkeä siitä, kuinka huono idea tuo oli. Ja mies myönteli. Andin mielessä pyöri vain ajatus, ettei mies saisi satuttaa muita, pitää pitää huomio itsessä. Andi toivoi, että mies peruisi aikeensa ja lähtisi pois, eikä miettisi mitään sellaista enää koskaan. Ja mies teki Andin toiveiden mukaan, käveli ulos kahvilasta kadulle, jolle saapui juuri sillä hetkellä poliisi auto. Ja toteutti Andin toiveen täydellisesti, käyttämällä luodin itseensä. Andin jalat pettivät alta.

//Ja taas yksi peli pois päiväjärkästä.

[Mila Molina]

Hurja tarina, kiitos pelistä!

Andrea Drake: 3 + 2 + 5 = 10 p