Takasta tupsahtaa kutsuttu vieras

[Lily-Bella Davies]

// Peli Evelyn Clémentille ja Lily-Bella Daviesille. Sijoittuu Liben kotiin, pieneen kylään Yorkshiressä, Iso-Britanniassa. Ajankohta on 30.7. noin puolenpäivän aikoihin. //

Käänsin kylkeä unisena. Herätyskelloni soi ja sammutin sen. Minua väsytti aina aamuisin, vaikka olinkin nukkunut tarpeeksi. Vihdoin jaksoin nousta istumaan sängylleni ja katsoa ulos ikkunasta. Siitä avautui hulppeat näkymät Yorkshireen. Viheralueita oli kylän sisällä paljon, mutta kauempana nummilla kasvillisuus oli niukkaa ja karua. Rakastin ikkunani näkymiä ja joskus iltaisin kun en saanut unta, saatoin vain katsella maisemia tuntikausia. Niihin en kyllästyisi koskaan.



Maisema Liben huoneesta.

Sujautin jalkani pörröisiin kissa-aamutossuihini ja kiedoin aamutakin ympärilleni. Kello oli yhdeksän ja arvelin äidin nukkuvan vielä. Isä oli lähtenyt pikkuveljeni Leonin kanssa käymään isoäidin luona ja Liam oli yökylässä kaverinsa luona. Kerrankin sain nauttia rauhallisesta aamusta ilman pikkuveljien kiljumista ja isän murahtelua heidän touhuilleen. Veljeni heräsivät yleensä todella aikaisin, eikä kukaan talossa pystynyt sen jälkeen nukkumaan. Sipsuttelin hiljaa narisevia portaitamme alakertaan yrittäen olla herättämättä äitiä. Menin eteiseen ja nappasin postilaatikon avaimet lipaston päältä. Isäni oli jästi, joten meille tuli taikamaailman postin lisäksi jästien sanomalehti sekä minulle eräs hevoslehti. Avasin ulko-oven ja astuin raikkaaseen ja kasteiseen aamu-ilmaan. Hengitin syvään nummien tuoksua ja kävelin pihapolkua postilaatikoille, jotka olivat autotien vieressä. Kaikki jästien keksinnöt ja arkipäiväiset asiat olivat minulle isäni kautta tuttuja, myös autot, joilla jästit kulkivat paikasta toiseen ja niitä varten rakennetut tiet.

Avasin postilaatikon ja nappasin sieltä Yorkshiren Sanomat, Kaikki hevosista-lehden ja nipun mainoksia. Kävelin takaisin talolle ja selasin mainokset läpi. Kaikkea turhaa, voisin heittää ne suoraan menemään. Menin sisälle ja jätin avaimet sekö postin -Kaikki hevosista-lehteä lukuunottamatta- lipaston päälle. Sipsutin keittiöön ja heitin lehden pöydälle. Jos söin yksin, söin yleensä keittiön "baaritiskillä", mutta jos söimme kaikki yhdessä, katoimme olohuoneen ruokapöydälle. Isä oli näköjään aikaisin aamulla Leonin kanssa lähtiessään keittänyt puuroa ja jättänyt sitä vähän minulle ja äidillekin. Puuro oli jätetty hellalle miedolle lämmölle (äidillä oli kattila jossa ruoan palaminen pohjaan oli mahdotonta), joten se oli sopivan lämmintä. Otin astiakaapista valkoisen kulhon ja otin itselleni lautasellisen puuroa. Pilkoin puolikkaan banaanin leikkuulaudalla ja otin kaapista kourallisen pähkinöitä. Koristelin niillä annokseni ja nappasin vielä lusikan. Istuuduin baarijakkaralle syömään ja aloin lukea hevoslehteä.

Kello tuli varttia yli kymmenen. Äiti oli syönyt itsekin puuroa ja lähtenyt sen jälkeen kauppaan ostamaan ruokatarvikkeita. Minä olin syönyt puuroni aikapäiviä sitten, mutta olin jäänyt koukkuun lehden lukemiseen. Päätin, että nyt olisi aika lopettaa ja taitoin sivun kulman merkiksi siitä, mihin olin jäänyt. Vein kulhon tiskialtaaseen. Tiskaisin sitten myöhemmin. Seuraavaksi päätin mennä suihkuun. Menin kylpyhuoneeseen ja heitin hiukseni suttuiselle nutturalle. Riisuin aamutakin ja menin suihkukoppiin. Vesi oli ihanan vilpoisaa ja karisti viimeisetkin unihiekat silmistäni.

Kun olin peseytynyt ja pessyt hampaat, menin huoneeseeni pukeutumaan. Avasin liukuovellisen kaappini, jonka toinen puoli oli vaatteille ja toinen muille tavaroille. Oli tulossa lämmin päivä ja aurinko paistoi, joten valitsin tummansiniset, suorat kangasshortsit ja hennon vaaleanpunaisen yksinkertaisen puuvillaisen t-paidan. Kotona en yleensä kantanut sauvaa mukanani, sillä alaikäiset eivät saaneet taikoa lomalla. Siispä nytkin sauva lojui muuten tyhjän kirjoituspöydän päällä, kun kävelin portaita alas. Vilkaisin kelloani. Se lähenteli yhtätoist, eli Evelyn tulisi noin tunnin päästä.

Olin ystävystynyt samassa tuvassa kanssani olevan Evelynin kanssa kuluneen lukukauden aikana. Olimme jutelleet monesti ja kesällä olimme lähettäneet pöllöpostia. Kun olin tullut koulusta käymään kotiin vähän yli viikoksi ennen kesäleiriä, olin saanut idean. Evelynhän voisi tulla meille yökylään! Ilokseni hän oli suostunut ja kohta hän saapuisi meille kahdeksi päiväksi hormiverkon kautta. Nappasin hevoslehden keittiöstä ja istuuduin olohuoneen muhkeaan nojatuoliin lukemaan sitä. Vähän väliä katsahdin takkaan, josko siellä näkyisi merkkejä ihmisestä.

Aika kului. Kello tuli varttia vaille kaksitoista. Olin saanut lehden luettua. Istuin yhä nojatuolissa omissa ajatuksissani. Voisimme kenties ratsastaa Evelynin kanssa? Mirabella oli yllättänyt kaikki ja parantunut. Sillä oli ollut paha jalkavamma ja olin pelännyt, voisiko sillä enää koskaan ratsastaa. Kaikki oli kuitenkin kääntynyt parhain päin ja viime päivinä olin saanut nauttia sen kanssa rennoista maastolenkeistä. Kuulin ulko-oven avautuvan, äiti ilmeisesti tuli Liamin kanssa kotiin. Näin äidin menevän keittiöön purkamaan ostoskasseja. Kun Evelyn tulisi, alkaisimme varmaankin valmistaa lounasta. Katsahdin taas takkaan. Kello oli viittä yli kaksitoista.

[Evelyn Clément]

// Mitä, mitä... vastausta on varmaankin odoteltu... ehehee... Ooh! Ihanan kuvankin oot ettinyt! (Tästä tuli hiukkasen pitkähkö, mut noh, viimeiset virkkeet varmaan tapahtuu jo Liben talossa... :''D )//

Kaulahuivi! Missä ihmeessä kaulahuivini oli? Rynnin portaita alas eteiseen. Olin tietysti tarkistanut Päivän Profeetasta - joka tuli isälle Britanniasta, vaikkei hän sitä yleensä ehtinytkään lukea - viikon sääennustukset, mutta olisi parempi siltikin ottaa varoiksi huivi mukaan. Parempi varautua kaikkeen, mistä sitä koskaan tietäisi tarvitsisinko huivia. Sitä paitsi pukeuduin nykyisin pihalle lähtiessä aina lämpimästi ja varautuen siihen, että asiat voisivat kääntyä ikävämmiksi. Olin kuvitellut olevani turvassa kerran, enkä toistaisi sitä virhettä. Tain... - EI, seis. En ajattele sitä. En nyt... olin menossa Lily-Bellalle, kaverilleni, jonka kanssa olimme lähetelleet pöllöjä pitkin kesää ja jutelleet koululla. Lily-Bella oli mukava ja meillä tulisi olemaan hauskaa. Mikään ei menisi pieleen. Joten Eve, unohda murehtimiset!

Tupahuivi oli varmaankin jo koululaukussa odottelemassa koulun alkua. Voisin ottaa sen toisen mustan, jonka äiti osti minulle vähän aikaa sitten... sen pitäisi olla vasemman puoleisessa alalaatikossa... ei, ei, ei... missä se oli... "Wookby!" huudahdin ja pienen poksahduksen saattelemana kotitonttu tupsahti luokseni. "Niin, mademoiselle?" sen ääni kuulosti hieman varautuneelta. Ehkä olin huutanut liikaa? En yleensä huutanut, varsinkaan, jos puhuin Wookbylle, enemmänkin vain keskustelin sen kanssa, tai kyselin siltä asioita, joihin se ei välttämättä edes osannut heti vastata... Olin kerran jopa yrittänyt opettaa sitä lukemaan, mutta isä oli suuttunut siitä, joten en tekisi niin toiste. Joskus tosin luin sille ääneen kirjoja... Bianca ja äiti hoitivat enemmänkin sen pomputtelun, vaikka eivät hekään sitä nykyisin niin hirmuisen huonosti kohdelleet.

"Voisitko auttaa pakkauksessa?" kysäisin. Jos olisin ollut Bianca, en olisi varmaan itse mitään pakannutkaan ja olisin tehnyt näin heti. Isä oli kuitenkin opettanut, että asiat piti hoitaa itse, eikä laittaa muiden taakaksi... Minun pitäisi kunnioittaa isää ja totella, mitä hän sanoikaan.

Minun olisi tosin pitänyt ennakoida huivin hankinta aiemmin. Olin sentään kehittänyt listan tarvitsemistani asioista ja varmuudeksi myös varalistan... olin aloittanut pakkaamaankin jo useita päiviä aiemmin ja tarkistanut pakkaamani tavaratkin jo yhä uudestaan ja uudestaan. Ja silti, silti, minulla ei ollut kaikkia tarpeellisia kamppeita mukana repussa.

Wookby nyökkäsi ja vain sormien napsautuksella se oli jo jossain muualla. Pian se palasi matkalaukkuni ja reppuni kanssa alakertaan (olin juuri ehtinyt siirtyä eteishalliin aikeinani ravata portaat ylös takaisin huoneeseeni). ”Siinä. Otatteko ne mukaanne matkallenne?”

Hymyilin tontulle nätisti. En olisi itse saanut varmaan tarkistuskierrostani päätökseen noinkin nopeasti. ”Tulevat.” Olisi voinut olla kätevämpi, että pöllöt olisivat tuoneet matkalaukun, mutta en viitsinyt rasittaa perhepöllöjämme niin pitkällä lentomatkalla. Onneksi reppuuni oli sentään loitsittu kätevä laajennusloitsu, niin sain sinne hieman ylimääräistäkin tarpeellista kamaa, vaikka olinkin ottanut vaatteita varten matkalaukun.

Nakkasin repun selkääni ja kuskasin matkalaukun isän toimistoa kohti. Meillä oli toki muutama muukin takka ja myös takkahuoneen takka oli yhdistetty hormiverkostoon, mutta isän toimiston takkaa pitkin pääsi nopeimmin Ministeriöön. Ministeriössä taas minun oli välistä käytävä, jos ajattelin jatkaa hormeja pitkin ulkomaille.

Saavuin isän työhuoneen ovelle. Aikanaan se oli tuntunut valtavalta ja olleen jykevyydessään symboli esteestä minun ja isän välissä. Nykyisin kuitenkin tiesin, että isä oli kotona harvemmin ja tuo ovi oli ihan tavallinen puuovi, vaikka siinä olikin varmaan muutama loitsu yllään. Siitä huolimatta tuntui kamalan tungettelevalta, kun työnsin tuon oven auki ja astuin isän työhuoneeseen.

Pienellä korokkeella oleva isän työpöytä paperipinoineen hallitsi tilaa. Vasemmalla oli kirjahylly ja muutama kaappi täynnä ties mitä tavaraa. Vasemmassa nurkassa – oven vierustalla - oli muutama nojatuoli ja lehtihylly. Takaseinustalla oli ovi varastoon, jossa oli lisää papereita ja kamaa. Oikealla oli aikuisen ihmisen kokoinen, melko vanha ja yksinkertainen, joskin mahtipontinen takka.

Wookby jäi oven suuhun. Se oli vältellyt isän toimistoa aina. Siellä sekään ei kyennyt ilmiintymään ja kaikkoontumaan, joten saattoi olla, että huoneen taioista joku muukin aiheutti sille epämukavan olon. Tonttujen taikuus kun saattoi olla niin erinlaista...

Wookby katsoi minua ja hymyili rohkaisevasti isot silmänsä kimmeltäen. Siihen saattojoukkoni sitten jäikin. Bianca ja Sophie olivat jossain kaupustelemassa ja isä luultavasti töissä. Wikinä taas oli varmaan pihalla pyydystämässä hiiriä ja pöllöt viemässä postejaan. Minulle ei jäänyt kuin kotitonttu.

Vedin syvään henkeä ja totesin olevani valmis lähtöön. Turha sitä olisi enää pitkittää, kun ei enää ollut kotonakaan hoidettavuuksia. ”Nähdään parin päivän päästä”, hyvästelin tontun, sillä kun olin koskenut pulveriin, sen taika saattoi reagoida puheeseen. Sipaisin hiuksia pois kasvolta, otin oikeaan käteen hormipulveria ja siirryin takkaan.

Puristin vasemmalla kädellä laukun kahvaa ja oikeassa nyrkissä pulveria. Tipautin pulverin maahan lausahtaen ”Ranskan taikaministeriöön”. Sitten vihreät lieskat nielaisivat minut.

Kello oli jo viittä vaille kaksitoista. Ei ollut tapaistani olla myöhässä, ei tosiaankaan. Varsinkaan, kun en voinut lainkaan tietää, että kuinka kauan joutuisin seisomaan takassa, joten minun olisi pitänyt lähteä aiemmin. Ranskan Ministeriössä sentään osasin suunnistaa, mutta edessä olisi vielä Britannian ministeriö...

Raahasin matkalaukkua pitkin ihmisvilinää ja asetuin sitten jonoon ulkomaille suunnattuun takkaan. En nähnyt ketään vahtimassa takkaan menoa, mutta se, etten nähnyt, ei riittänyt todistamaan mitään. Ainakaan en joutuisi viivyttelemään turvatarkastuksissa.

Takkaan asteli pieni tyttö, varmaan vasta kuusi vuotta vanha. ”Ruotsin taikaministeriöön”, tyttö sanoi yllättävän reippaasti.

Joskus pienempänä olin jännittänyt hormiverkkoa hirmuisesti. Olin pelännyt, että tuli sattuu, tai en olisikaan osannut toimia oikein. Olin tiputtanut pulverini tuhkaan ja äiti oli valittanut siitä koko loppu päivän. Se on niin kallistakin, ihan kuin hän olisi sitä maksanut. Sen jälkeen en ollut suostunut uudestaan hormimatkustukseen kuin vasta liki vuoden kuluttua.

Tuli minun vuoroni ja siirryin takkaan. Laukku sivulle vielä, juuri noin... Ministeriössä en tarvitsisi pulveria, kun takkaan lisättiin sitä automaattisesti. ”Iso-Britannian taikaministeriöön”, totesin ja liekki syttyi.

Saavuin vasemman puoleiseen tulisijaan, josta siirryin pois väistääkseni mahdollisia uusia tulijoita. Kokemuksesta tiesin tulleeni Atriumiin, ministeriön kahdeksanteen kerrokseen. Juuri täällä Harry Potter oli aikoinaan kohdannut Tiedän-Kyllä-Kenet. Katselin ajatuksiin vaipuneena ympärilleni. Muualle Britanniaan vievät takat oli sentään helppo löytää vastapäiseltä reunalta. Varmuuden vuoksi kaivoin repustani vielä kirjeen esille ja tarkistin Lily-Bellan osoitteen. Olin tietysti harjoitellut lausumaan sitä useampaan otteeseen, mutta mutustelin nimeä vielä päässäni työntäessä kirjeen takaisin reppuun, ennen kuin suuntasin askeleet kohti hormeja. Onneksi Châteaussa olin törmännyt sen verran englantiin, että ääntämiseni alkoi jo olla nykyisin parempaa.

Sujahdin vapaaseen tulisijaan ja lausuin ”St Oswals Road 281”. Seisoin paikalleen jymähtäneenä takkojen vilahdellessa ohitse, kunnes yht'äkkiä matkani päättyi ja töksähdin kohteeseeni. Pöllähtäneenä matkasta nostin kasvoilleni iloisen hymyn, kun näin Lily-Bellan istumassa sohvalla. Olin perillä. Vihdoin ja viimein.

[Lily-Bella Davies]

Hätkähdin, kun kuulin jonkinlaista suhinaa takasta. Käänsin katseeni takkaan ja hetken kuluttua Evelyn tupsahtikin sieltä hymyillen iloisena. "Moi!", huikkasin ja vilkaisin keittiöön. Äiti oli alkanut pilkkoa vihanneksia, sillä söisimme tänään lounaaksi kasvispyöryköitä ja riisiä, lempiruokaani. "Voisin näyttää sinulle huoneesi ennen kuin syömme lounasta", sanoin Evelynille ja suuntasin kulkuni eteiseen, olettaen tytön tulevan perässä. Portaissa katsahdin taakseni ja varmistin, että Evelyn sai matkalaukkunsa kannettua. "Saat ihan oman huoneen, sillä meillä on vierashuone", kerroin ja astuin viimeisen askelman yläkertaan.

Äitini oli ehdottanut minulle, että Evelyn nukkuisi patjalla minun huoneessani, kuten jotkut muut kaverini olivat tehneet. Olin vastustanut ajatusta, sillä tiesin, että tyttö oli varakkaasta perheestä ja vaikka hänellä itsellään ei välttämättä olisi mitään sitä vastaan, hänen vanhemmillaan saattaisi olla. En tosin juurikaan tiennyt Evelynin suhteesta vanhempiinsa, joten en voinut tietää kuinka tarkkoja he olivat tyttärensä suhteen. Päätin kuitenkin, etten ottaisi sitä riskiä, että saisimme herra ja rouva Clèmentiltä vihaisia kirjeitä (tai räyhääjän).

Käännyin portaikosta oikealle lähtevään käytävään ja avasin oikeanpuoleisen oven. Vierashuoneessa oli leveä parisänky, liukuovellinen vaatekaappi ja valkoinen puulipasto. Lattialla oli valkoinen pörrömatto ja sängyn päällä oli valkoinen päiväpeite sekä harmaita koristetyynyjä. Huoneessa oli yksi iso ikkuna ja kaksi pienenpää, jotka oli avattu. "Sänkyä ei ole vielä pedattu, mutta äitini voi hoitaa asian lounaan jälkeen. Ehdit myös purkaa tavaroita sitten. Nyt voin pikaisesti näyttää sinulle paikkoja", sanoin tytölle ja menin hetkeksi käytävälle odottelemaan.

Minua ihmetytti hieman, kuinka paljon tavaraa Evelyn oikein oli ottanut mukaan. Hänhän lähtisi jo huomenna illalla? Yhdeksi yöksi tarvitsisi vain vaihtovaatteet, pyjaman, hygieniatarvikkeet ja ehkä jonkin kirjan tai muita henkilökohtaisia tavaroita. Silloinkin, kun menin isoäitini luokse viikoksi Pariisiin, en ottanut mukaan kuin pienen urheilukassillisen tavaraa. Enkä vielä koskaan ollut pakannut tavaraa liian vähän. No, kaikilla oli omat tapansa.

Olin suunnitellut, että voisimme iltapäivällä käydä katsomassa hevosia ja ehkä ratsastaakin jos Evelyn haluaisi. Sitten voisimme tehdä kävelylenkin kylässä ja kenties mennä keilaamaan tai leffaan. En tiennyt, kuinka paljon tyttö tiesi jästien vapaa-ajan harrastuksista, mutta itse ainakin pidin keilaamisesta. Aluksi se oli tuntunut omituiselta; kuka nyt haluaisi kaataa keiloja painavalla möhkäleellä? Parin kerran jälkeen lajin hienous oli kuitenkin valjennut minulle ja olinkin sen jälkeen käynyt keilaamassa aina kun vain suinkin ehdin. Myös elokuvissa käyminen oli kivaa ja tällä hetkellä siellä meni pari hauskaa komedia, joita en ollut vielä ehtinyt käydä katsomassa.

Kun Evelyn oli valmis, näytin hänelle vanhempieni makuuhuoneen. "Tämä on vanhempieni huone. En ole varma, olenko kertonut sinulle, mutta isäni on siis jästi. Hän haluaa varmasti tavata sinut, kun tulee illalla kotiin", sanoin. Jäin seisomaan huoneen ovelle ja hetken kuluttua suljin oven, sillä ehkä Evelynin ei ollut tarpeellista kierrellä huoneessa. Sitten esittelin tytölle pikkuveljieni huoneet, jotka oli juuri eilen siivottu hänen tuloaan varten. "Täällä ovat pikkuveljieni Liamin ja Leonin huoneet. Leon on isäni kanssa käymässä isoäitimme luona ja Liam tuli juuri kotiin oltuaan yökylässä kaverinsa luona", kerroin ja suunnistin sen jälkeen omaan huoneeseeni.

"Täällä on minun huoneeni", sanoin ja avasin oven. Menin ikkunan luokse ja katselin nummille. "Täältä on koko talon parhaat näkymät nummille", selitin ja huokaisin. Näkymät todella olivat kauniit ja aiemmin huone olikin ollut vanhempieni huone. Olin kuitenkin pyytänyt heiltä, että vaihtaisimme huoneita. Useiden kuukausien suostuttelun jälkeen he olivat suostuneet ja olin ollut ikionnellinen. Vanhempani tosin aluksi vastustivat ideaa, olinhan minä poissa suurimman osa vuodesta.

"Tytöt, syömään!", kuului äitini Arianan huuto keittiöstä. "Oho, nyt meidän täytyy varmaan mennä", huikkasin Evelynille ja suunnistin portaisiin. Harpoin eteisen halki olohuoneeseen. "Te voisitte kattaa pöydän", äiti pyysi ja nyökkäsin. Kävin hakemassa keittiöstä neljä lautasta ja haarukat ja veitset. "Ota sinä vaikka nuo lasit ja lautasliinat", ehdotin Evelynille ja suuntasin takaisin olohuoneeseen. Asetin lautaset pöydälle ja jaoin kaikille haarukat ja veitset. Sen jälkeen menin hakemaan keittiöstä vadin kukkuroillaan kasvispyöryköitä ja kattilallisen riisiä ja vein ne varovaisesti pöytään.

Liam oli jo istuutunut ja laskiessani vadin pöydälle hän rohmusi omalle lautaselleen kymmenen pyörykkää. "Liam hei, eikö sinulla ole mitään käytöstapoja?", mutisin istuutuessani pikkuveljeäni vastapäätä. Äiti istuutui Liamin viereen ja Evelynille jäi paikka minun viereeni. "Kiva kun pääsit tulemaan, Evelyn. Minä olen Ariana ja tämä lurjus tässä vieressäni", äiti naurahti, "on Lily-Bellan pikkuveli Liam. Mutta jokatapauksessa tervetuloa ja hyvää ruokahalua!".

Hymyilin äidilleni. Hän osasi aina hoitaa muodolliset esittelyt sun muut vaivaannuttavat asiat rennosti ilman, että kukaan joutui kiusalliseen asemaan. Kurotin ottamaan lautaselleni kauhallisen riisiä. Tarjolla oli myös fetasalaattia sekä ruokajuomaksi vettä, kurpitsamehua ja maitoa. Itse päädyin kaatamaan lasiini maitoa. Täytin lautaseni ja aloin syödä. Hetkeen ei kuulunut muita ääniä kuin haarukoiden ja veitsien kilinä. Ruoka oli todella hyvää, kuten melkein kaikki äidin laittamat ruoat. Itse en valitettavasti ollut perinyt kovin hyvää ruoanlaittotaitoa, ainakaan omasta mielestäni. Viimeksi olin yrittänyt keittää pastaa ja olin onnistunut polttamaan sen kattilan pohjaan kiinni. Niimpä olin päättänyt, että tulevan aviomieheni täytyisi hallita ruoanlaitto. Sillä minä en taatusti kokkaisi.

"Millainen perheesi on?", äitini kysyi Evelyniltä ruokailun lomassa. Vilkaisin tyttöä nähdäkseni, miten hän reagoi kysymykseen. Minulla oli sellainen aavistus, ettei hänellä tainnut olla mikään unelmaperhe. Saatoin toki olla väärässäkin, mutta en muistanut, että hän olisi koskaan kertonut perheestään hirveästi mitään.

[Mila Molina]

Lily-Bella Davies, Serpentard: 8 p
Evelyn Clèment, Serpentard: 4 p

Peli lukitaan keskeneräisenä, kiitos!