Tiivistä tunnelmaa

[Heather O'Hara]

Osallistujat: Heather O'Hara ja Rain Savage
Juoni:Heather on lähtenyt shoppaileen kesäloman alun kunniaksi, ja päätyy yhdessä Rainin kanssa hissiin jumiin.
Ajankohta:Kesäloman alkua
Paikka:Lyon, jokin kauppakeskus

Ah. Loma. Heather oli fiiliksissä, vihdoin ja viimein koulu oli ohitse. Hänen tukiopetuksensa tosin alkaisi pian, rehtori Molina oli kirjoittanut vanhemmille, että tukiopetusta pitäisi jatkaa ja suositellut Nicolas Cartieria jatkaan opettajana. Kaikki oli mennyt just kuten Nicolas ja Heather olivat suunnitelleet, ja nyt Heather oli ollut shoppailemssa vähän vaatteita. Tai hänen shoppailunsa olivat vielä kesken, mutta alakerrasta löytyisi vielä kaikkea muuta kivaa, asusteita ja sen sellaisia. Hän haluaisi uuden huivin.

Lyonissa oli jo mukavan lämmin tähän aikaan. Kun koulupukua ei tarvinnut enää pitää ja sai toteuttaa omia vaatemieltymyksiään. Heather oli pukenut päälleen farkkushortsit, kivan turkoosin kietaisutopin ja valkoist balleriinat. Vaaleat hiukset oli pitkällä ponnarilla ja meikistä oli jäljellä vain silmämeikki. Hän toivoi, että rusketus tarttuisi ihoon hyvin, ja pakkelikerros ei edistänyt asiaa.

Heatherilla oli muutama vaatepussi jo ostettuna, kaikkea pientä kivaa Nicolaksen iloksi. Tai siis omaksi, ei hän yrittäisi miellyttää Nicolasta vaatteilla. Tietenki hän toivoi että Nicolas pitäisi niistä. Heather käveli reippaasti hissille, painaen nappia alaspäin, ja jäi odottamaan hissiä.

Ovet avautuivat ja Heather pujahti hissiin.

[Rain Savage]

Minulla ei ollut mitään tiettyä paikkaa, missä viettäisin kesät. Koulussa saatoin väittää, että lähdin vanhempieni luokse Yhdysvaltoihin. Tai sitten sanoin olevani loman Ranskassa sukulaisten kesäasunnolla. Oikeasti olin milloin missäkin, mikä vain olisi tarpeeksi halpaa. Tällä hetkellä asustin Lyonissa hostellissa, jossa jaoin huoneen ja keittiön mölyävien parikytjotain ikäisten turistien kanssa, jotka olivat kai ennemminkin jääneet korinaviruksen takia maahan kuin juuri tulleet tänne. He tapasivat juhlia öisin ja nukkua päivisin. Se rytmi sopi minulle paremmin kuin hyvin vaikkakin eri syistä kuin heille. Ainakin useimmiten eri syistä. Kuka nyt joka ilta olisi jaksanut kieltäytyä ilmaisesta juotavasta ja ihan kelvollisesta seurasta.

Toisaalta minulla oli myös kesätöitä Lyonissa. En tosin tiennyt kuinka kauan, sillä olin valinnut itselleni varsin haastavan alan. Työpaikkani oli jästien elokuvavuokraamo. En tiennyt jästien elokuvista mitään, mutta ne olivat mielenkiintoisia. Ja luullakseni olin jo käsittänyt, miten se rahakone toimi. Asiakkaat myös kuulemma kehuivat huumorintajuani, vaikken edes muistanut vitsailleeni esitellessäni heille elokuvia sen pohjalta, mitä minä kannen ja nimen perusteella arvasin niissä tapahtuvan. Tai kertoessani kaikille rehellisen mielipiteeni irtokarkeista, joita he vain tuntuivat ostavan siitä huolimatta, vaikka yritin saada ne menemään pois myynnistä.

Ne karkit, ne olivat töissä pahinta! En minä niitä syönyt, en todellakaan. Mutta minä haistoin ne. En voinut käsittää, miten jästit saattoivat maksaa sellaisista imelistä myrkyistä. Pelkästään se kamala luonnoton irtokarkkien haju, joka vuokraamossa leijui päivästä toiseen, sai minut voimaan pahoin. Erityisesti silloin kun oli tavallista kuumempi päivä, tai olin viettänyt edellisen yön hostellitovereideni seurassa. Tuntui että harkitsin lopareiden ottamista joka toinen päivä pelkkien lemuavien kumimöykkyjen vuoksi. Mutta samalla ajattelin, että pakko kai minunkin olisi siihen hajuun lopulta tottua.

Työpäiväni oli juuri päättynyt, joten suuntasin läheiseen kauppakeskukseen ostamaan myöhäistä lounasta. En koskaan syönyt töissä eväitä, sillä edellä kuvaamastani syystä siellä ei voinut syödä. Ja omasta päätöksestäni en halunnut pitää pidempää ruokataukoa syödäkseni muualla keskellä päivää, koska sehän tarkoittaisi, että työpäivä kestäisi pidempään. Halusin sieltä niin aikaisin pois kuin mahdollista.

Olin pukeutunut niin viileästi kuin mustissa vaatteissa kykenin. Minulla oli juuri ja juuri säädylliseksi laskettava narutoppi, joka peitti pelkästään tissit eikä niitäkään aivan kokonaan. Jalassani oli melko naiselliset mustat sandaalit sekä minishortsit, joiden vyötärö ei ollut niin korkea, kuin olisi ollut nykymuodin mukaista. Vyötäisilleni oli unohtunut myös työnantajaltani lainattu kulahtanut harmaa huppari, jota hän oli itsepintaisesti halunnut minun pitävän töissä. Silti vaikka olin kuinka yrittänyt selittää, että miesasiakkaat käyttäisivät taatusti enemmän rahaa, jos heillä olisi jotakin muutakin katseltavaa kuin ne elokuvat. Hän oli vain pudistellut päätään ja sössöttänyt jotakin sellaista, että minun pitäisi arvostaa itseäni enemmän. Hän se tässä voisi arvostaa itseään enemmän ja hankkia edes yhden vaatteen, joka näyttäisi hyvältä! Eihän silläkään naisella kropassa vikaa ollut vaan päässä, jos minulta kysyttiin.

Minulla oli sen verran laiska ja nälkäinen olo, että päätin kerrankin suunnata hissiin portaiden sijasta. En ollut tottunut käyttämään hissejä, joten painelin kaikkia nappeja, kunnes ovi aukesi. Astuin sisään ja jäin seisomaan katsoen lähinnä kyllästyneen näköisenä eteeni. Hississä oli jo joku muukin, mutta en kiinnittänyt häneen sen kummempaa huomiota. En myöskään huomannut hissin sisällä olevan lisää nappeja, mutta se lähti jatkamaan matkaansa siitä huolimatta.


// Viesti vähän venähti. En myöskään ole varma, onko Lyonissa videovuokraamoita joissa myydään irtokarkkeja... Mutta leikitään että on, koska näin unen, jossa Rain oli sellaisessa töissä eikä tykännyt karkkien hajusta. :’DD //

[Heather O'Hara]

Heather tunsi pientä katkeruutta. Jos asiat olisivat menneet kuten hän olisi halunnut, Heather viettäisi tällä hetkellä aikaa Galwayssa Irlannissa sukulaistensa luona. Mutta ei, koululta tuli ihan liikaa kirjeitä vanhempien hermojen kestettäväksi, joten tämän kesäinen matka Irlantiin oli peruttu. Heather saisi säännöllistä tukiopetusta neljä tuntia päivässä, viitenä päivänä viikossa. Onneksi opettaja oli Nicolas. Se toi asiaan sentään vähän iloa.

Hänellä oli ikävä Irlantiin. Heather rakasti Irlannin puolen sukuaan, ja välillä hänestä tuntui että puhui englantia paremmin kuin ranskaa. Vaikka he olivat puhdasverisiä, vähän jäykkiä ja muuta, mutta silti Heatherista tuntui että hän oli siellä enemmän kotonaan kuin Lyonissa. Vanhemmat olivat töissä koko ajan ja kun he tulivat kotiin, he löysivät virheitä siitä mitä Heather ei ollut tehnyt. Missä hän ei ollut tarpeeksi hyvä ja sitä rataa. Corey ja Lavender juorusivat aivan kaiken.

Onneksi Corey ja Lavender olivat lähteneet jonkun kaverinsa synttäreille päiväksi. Vanhemmat olivat töissä, Heatherilla oli vapaata ja taskurahaa. Joten, nyt kun hän seisoi hississä, hän oli tyytyväinen. Heather oli saanut hetken rauhaa olla vain itsekseen, shoppailla mitä halusi ilman että kukaan olisi kommentoimassa vieressä. Hän voisi venyttää iltapäiväänsä vaikka kuinka pitkään, kunhan olisi illallisaikaan kotona.

Hissin ovet sulkeutuivat ja Heather katsoi edessään seisovaa tyttöä. Wau, jos joku valittaisi joskus hänen vaatteistaan, niin hänhän pukeutui kuin nunna. Hissi liikkui tasaisesti, kunnes Heather tunsi kuinka hissi pysähtyi. Aivan yhtäkkiä. Ovet eivät auenneet ja Heather katsoi ympärilleen vähän hämmentyneenä. Pari kirosanaa iiriksi livahti tytön huulilta kun hän kokeili nappeja, eikä hissi liikkunut yhtään mihinkään.

"Voi helvetti..." Heather kuulosti vähän panikoivalta, kun hissi ei reagoinut mihinkään. Hän vilkaisi ohimennen tätä puolialastonta tyttöä, kurtistaen kulmiaan. "Rain?" Heatherin ilme oli näkemisen arvoinen, kun hän katsoi tupatoveriaan. Täynnä ihmetystä ja hämmennystä, sekä yllättyneisyyttä. Rain näytti hyvältä, koulupuku ei tosiaan ollut hänelle edukseen.

[Rain Savage]

Hissi pysähtyi jotenkin töksähtäen, ja se toinen matkustaja, ilmeisesti nuori jästinainen, alkoi käyttäytyä kummallisesti. Tuo katseli ympärilleen ja puhui jotakin vierasta kieltä äänensävyyn, jonka olin tunnistavinani kiroamiseksi. Taasko joku turisti? Hän paineli seinässä olevia nappuloita ja kirosi lopulta ranskaksi.

Ahaa... taisin käsittää, mistä oli kysymys. ”Menikö se rikki...?” Kysyin juuri sellaiseen kyllästyneen epätoivoiseen tarpeeksi saaneeseen sävyyn, että jästilaitteet_menivät_aina_rikki, koska niinhän ne menivät! Ainakin jos minä olin lähettyvillä. Mahtoivatkohan sähkölaitteet koskaan valita käyttäjäänsä niinkuin taikasauvat? Olin nimittäin lähes varma, että mikään niistä ei pitänyt minua yhteensopivana.

Sitten, mitä kummaa? Se nainenhan tiesi nimeni! Katsoin vasta nyt tarkemmin hänen kasvojaan, ja kyllä vain, tutut ne olivat. Sehän oli Heather. ”Ai sinä”, totesin melko neutraaliin sävyyn. Vaikka olin suuttunut tytölle kunnolla silloin keittiössä, en minä oikeastaan enää mitään ihmeellistä tuntenut, kun näin hänet siinä edessäni. En ollut kovin pitkävihainen ainakaan pienistä asioista. Tuo näytti kesävaatteissa kaiketi vanhemmalta kuin koulupuvussa ja jotenkin naiselliselta. Ehkä vähän niin kuin se Ophelia vaikkei kyllä sentään yhtä pastelli ja pitsinen. Ja jostakin syystä Heather näytti myös todella hämmästyneeltä katsoessaan minua. Kohotin toista kulmaani. ”Mikä ilme tuo nyt on?”

[Heather O'Hara]

Heather oli hieman yllättynyt, kun Rain vaikutti... Myötämieliseltä? Hän muisti tapahtumat keittiössä tarpeeksi hyvin ja oli ajatellut Rainin vetäneen herneet nenään asiasta. Mutta ilmeisemmin tuo ei ollutkaan, huh. Heather hymyili Rainille, poispääsy koulusta oli rentouttanut häntä huomattavasti ja osasi suhtautua asiaan lievällä huvittuneisuudella.

"Olin vain yllättynyt, että kaikista ihmisistä juuri sinä jumitut kanssani tähän typerään hissiin" Heather naurahti ja paineli nappuloita, saaden yhteyden huoltoon. Huollosta vastattiin tylsistyneellä äänellä, että kohta joku tulisi päästämään heidät pois.

Heather nojasi seinään ja katsoi Rainia. "Mitä sinä täällä? Asutko Lyonissa?" Hän kysyi uteliaasti.

[Rain Savage]

Näytti aivan kuin Heather olisi hymyillyt minulle. Miksiköhän? Ei sillä että olisin varsinaisesti odottanut hänen suuttuvan heti kun näki minut. Mutta en toisaalta ollut odottanut mitään positiivistakaan reaktiota. Tai ehkäpä tyttö oli vain helpottunut, etten aikonutkaan viiltää hänen valtimoitaan auki, vai miten se nyt menikään.

Olimme jumittuneet hissiin? Merkitsikö tämä toimintaongelma siis, ettei hissistä päässyt pois ollenkaan? Ei kuulostanut hyvältä. Mutta ilmeisesti Heather tiesi, mitä tehdä, sillä sai yhteyden johonkuhun joka sanoi, että meidät päästettäisiin kohta pois. ”Mikä on kohta?” Pohdin ääneen sillä minulla oli tosiaankin nälkä. Sitä lounasta ei olisi tehnyt mieli odotella enää kamalan kauaa.

Heather kysyi, asuinko minä Lyonissa. Kohautin olkiani. ”No tavallaan. Asun tällä hetkellä.” Nojasin myös seinään ja vilkaisin kasseja, jotka Heatherilla oli mukanaan. ”Mitä noissa on?” Kysyin pohtien olisikohan mahdollista, että hänellä sattuisi olemaan jotakin syötävää mukana. Samassa vatsani kurisi kuin esittäen oman kysymyksensä selkeämmin. Kiva, kiitti vaan tästäkin läpinäkyvyydestä, sanoin mielessäni keholleni. Katsoin hississä ympärilleni niin kuin en muka olisi kuullut sitä, mutta taisin punastua aivan hitusen.

[Heather O'Hara]

Heather valui istumaan hissin lattialle, mitäpä turhaa hän tässä seisoisi kun ei tiedä kauan tässä menee. "Mmh... Jaa-a, voit kysyä tuota Molinan ennustustunneilta" pieni virne kävi Heatherin huulilla, hän oli oikeasti hyvällä tuulella. "Varmaan vartti? Toivottavasti kuitenkin mahdollisimman pian, meiltä loppuu vielä happi täältä" Heather jatkoi ja katsoi Rainia.

Heather nyökkäsi Rainin sanoille ja katsoi kassejaan. "Mmh... vaatteita lähinnä. Ja kävin ostamassa kuivattuja hedelmiä vähän välipalaksi" hän totesi ja nosti katseensa Rainiin. Vatsan kurinaa ei voinut olla kuulematta, ja hän naurahti.

"Nälkä vai? Haluatko taateleita?" Heather kysyi ja hymyili vinosti.

[Rain Savage]

Katsoin hieman kummastuneesti kulmiani kurtistaen nyt lattialla istuvaa tupatoveriani. Ensin hän vitsaili iloisesti ennustustunneista ja sitten arveli, että meiltä loppuisi ehkä happi ennen kuin pelastaja tulisi. Oliko sekin siis vitsi? No eipä sillä ollut kauheasti väliä, sillä minä voisin kyllä ilmiinnyttää meidät hissistä ulos hätätapauksessa, jos tässä kestäisi liian kauan. Mutta sen olisi oltava hätätapaus. Muuten saisin kyllä taikaministeriön perääni jätettyäni jästit ihmettelemään, mikä henkiolento oli kutsunut apua tyhjästä jumittuneesta hissistä.

Vaatteet ja kuivatut hedelmät eivät kuulostaneet parhaalta mahdolliselta selviytymispakkaukselta. Eivätkös taatelit olleet jotakin makeaa? ”Ööm.. ei siellä sattuisi olemaan kuivattua tomaattia? Sehän on teoriassa hedelmä”, kokeilin onneani, vaikka sitä varmasti ostettiin yleensä vain ruoanlaittoon eikä naposteltavaksi. Se olisi ollut kuitenkin suolaisempaa, ehkä rasvaistakin. ”Mutta kaipa mä sitä taateliakin voin maistaa”, myönnyin sitten ja istahdin Heatherin viereen lattialle, en kuitenkaan liian lähelle. Vaikka makea maistui ällöttävältä, se nosti verensokeria nopeasti, mikä auttaisi nälkäiseen oloon. Ja asiathan voisivat olla vielä huonomminkin: Heather olisi voinut ostaa irtokarkkeja.

[Heather O'Hara]

Oikeasti Heatheria hermostutti. Hän ei ollut aiemmin jäänyt hissiin jumiin, oli vain kuullut villejä tarinoita siitä. Hän uskoi vakaasti, että joku tulis kohta auttamaan, ettei tarvitsisi tehdä mitään typerää. Ei hän tosin voisi edes tehdä mitään, sauva oli kotona kun koulun ulkopuolella ei saanut alaikäisenä tehdä taitoja eikä hän osannut ilmiintyä. Toisaalta, nythän se olisi hyvä aika opetella.

Heather kohotti kulmiaan kysyvänä. "Eii, ei ole tomaattia. Vain taateleita, pistaasipähkinöitä, myslipatukoita..." Heather luetteli kuivamuonapakkaustaan. "Niin, ja rusinoita" Heather ei muistanutkaan, että nappasi mukaan myös rusinoita. Hän avasi ruskean paperipussin ja ojensi sitä Rainille, nappasi tosin itse ensin yhden taatelin. "En ole varustautunut suuremmilla eväillä, ajattelin mennä kahville tämän jälkeen..." Heather totesi ja katsoi toista.

Oikeastaan oli mukava nähdä joku koululta. Nicolaksen kanssa oli toki kirjoiteltu, mutta muuten Heather ei ollut nähnyt vielä ketään. Hän ei tosin tiennyt, että pitikö Rainia mukavana vai ei, tuo oli omalla tavallaan viihdyttävää seuraa. Eikä ollut niin rasittava kuin Blomroos. Hänen kanssa jos Heather joutuisi hissiin jumiin... No, Heather ei vastaisi seurauksista siinä vaiheessa. Rainin kanssa voisi jopa päästä hissistä elävänä ulos.

[Rain Savage]

Katsoin Heatheria vähän yllättyneesti, kun hän luetteli sittenkin aika suuren valikoiman terveellisen kuuloista naposteltavaa. Pähkinät kai eivät olisi makeita? Otin kuitenkin taatelin, kun kerran olin siihen jo suostunut. Pyörittelin taatelia hetken sormissani todeten, ettei siitä ainakaan lähtenyt mitään kummallista hajua. ”Olin itsekin juuri menossa hakemaan ruokaa”, kerroin.

Laitoin taatelin suuhuni ja irvistin hieman. Kyllä, oli se makeaa... Kuitenkin tajusin kerrankin olla töksäyttämättä ääneen, että se maistui pahalta. Heather vaikutti loukkaantuvan aika helposti asioista joita sanoin, enkä ollut mitenkään tarkasti perillä siitä, missä se raja ehkä kulki. Mielistelemään en kyllä rupeaisi, mutta ehkäpä minä voisin olla joskus hiljaa.

Nojasin polveeni ja haukottelin. Ehkä sittenkin pitäisi keksiä jotakin sanottavaa. Odottaminen oli todella tylsää. Mielessäni ei vain ollut oikein mitään muuta kuin ajatuksia ruoasta. Ja liha nyt ainakin olisi takuuvarmasti tulenarka puheenaihe. Niin paitsi olihan tietysti myös- ”Tiedätkö saako täältä jostain kasvismakkaroita? Sellaisia mausteisia...” Ajattelin niitä ensimmäisiä, joita olin maistanut. Ja joskus... luulen, että niistä tuli joskus parempi olo kuin lihasta. Tai ehkä se johtui siitä, että ne aina muistuttivat minua Noahista. En harrastanut mitään sellaista kuin lohturuoka, mutta jos olisin harrastanut, se olisi luultavasti ollut kasvismakkara. Ei kyllä olisi pitänyt ajatella niitä juuri nyt, sillä nälkä vain voimistui. ”Tai oikeastaan mikä tahansa suolainen varmaan menisi alas.”