Sans toi j'aurais un Noël bleu

Sans toi j'aurais un Noël bleu

ViestiKirjoittaja Ruth Rousseau » 27 Marras 2018, 23:38

Pelin hahmot: Mila Molina ja Ruth Rousseau
Ajankohta ja paikka: Joululoma (2018), Etelä-Ranska
Juoni:
Muuta: Osallistumme tällä pelillä suureen foorumipelihaasteeseen.

Tuulilasinpyyhkimet liikkuivat tasaisin väliajoin ylhäältä alas ja takaisin ylös. Ne pyyhkivät pois ne harvat lumihiutaleet, jotka ehtivät kertyä lasiin sillä välin, kun pyyhkijät olivat hetken paikoillaan. Laitoin vilkun päälle lähtiessäni ohittamaan edellä kulkevaa autoa. Mila istui oikealla vieressäni, mutta oli hiljaa ja katsoi ikkunasta ulos. Oli ihme, että hän istui siinä tai että hän oli autossa ylipäätänsä, kun otti huomioon, että vielä parisen tuntia sitten olimme riidelleet autolla kulkemisesta. Mila ei olisi halunnut kulkea yli kahden tunnin matkaa "epäluotettavalla" kulkuneuvolla, mutta minä taas en suostunut kaikkoontumiseen, sillä se jos mikä olisi ollut epäluotettavaa ja vaarallista. Vaihtoehtojen ollessa vähissä, Mila lopulta antoi periksi.

En ollut ylpeä siitä, että joululomamme oli alkanut riitelemällä. C'est tout le contraire. Minua ärsytti ja suretti ja jopa kaduttikin, vaikka en minä ollut se, jolle oli ongelma kulkea autolla. Oli kyllä totta, että olisin voinut kertoa aiemmin, että matka kuljetaan näin. Mutta se olikin päässyt vahingossa unohtumaan ja siksi tilanne oli nyt tämä, eikä minusta tuntunut kovinkaan hyvältä. Asiaa ei auttanut ollenkaan se, että en ollut vielä pyytänyt kunnolla anteeksi, vaikka tiesin, että pitäisi.

"Mitä mietit?" kysyin uteliaana ja yritin rikkoa autossa vallinnutta kireää ilmapiiriä. Vilkaisin Milaa kysyvästi, ja käänsin katseeni nopeasti takaisin tiehen. Matkaa ei ollut enää paljoa jäljellä, sillä maisemat muuttuivat entistä tutummiksi. Ympärillä oli pääasiassa peltoja ja metsää, mutta nyt alkoi näkymään jo taloja ja kauempana olevan pikkukaupungin valoja. Aloin katsomaan tarkemmin eri teiden nimiä, jotta en vahingossa ajaisi oikean ohitse.
Ruth Rousseau
 

Re: Sans toi j'aurais un Noël bleu

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 29 Marras 2018, 20:49

Vihasin autoja ja kaikkea autoihin liittyvää yli kaiken. Olin tehnyt sen alkumatkasta selväksi myös Ruth Rousseaulle, jonka kanssa matkasin parasta aikaa kohti Etelä-Ranskaa. Puristin rystyset valkoisina istuimeni vieressä olevaa kahvaa, jonka käyttötarkoitusta en tiennyt, kun nainen lähti ohittamaan edellä kulkevaa ajoneuvoa. Katsoin ikkunasta ulos. En ollut ikinä inhonnut matkustamista näin paljon.

Vilkuilin vähän väliä Ruthin kättä, joka kävi istuimiemme välissä olevalla kepillä ja palasi takaisin kiinni rattiin. Tuo nainen oli täysin minun vastakohta. Hän pelkäsi ilmiintymistä ja sen sijaan suosi liikkumista paikasta toiseen autolla. En voinut ymmärtää häntä. Siksi matkamme oli alkanut riidalla, joka oli päättynyt vasta, kun olin tajunnut, ettei muita vaihtoehtoja matkustamiselle ollut. Ruthin tahtoon oli taivuttava, eikä kiukuttelullani saanut muuta kuin pahan mielen meille molemmille.

"Mietin, että jos auto lähtee nyt luisuun ja päätyy tuonne metsään, todennäköisesti kuolemme molemmat tai vähintäänkin halvaannumme. Tiesitkö, että ihmisiä kuolee monta kertaa enemmän liikenneonnettomuuksissa kuin ilmiintyessä?", vastasin Ruthin esittämään kysymykseen hivenen kireästi ja kerroin jälleen yhden faktan, joka todisti perinteisen ilmiintymisen olevan varmempi tapa matkustaa jästihömpötyksiin verrattuna. Käänsin katseeni naisen suuntaan ja kohtasin tuon siniset silmät.

"Kauanko vielä kestää?", esitin saman kysymyksen noin viidettä kertaa matkan aikana. Tuntui, kun olisimme matkanneet jo useamman päivän ajan, sillä en ollut tottunut liikkumaan näin pitkiä matkoja näin hitaasti. Huokaisin. Kiukkuani ei hillinnyt myöskään se, että olin nälkäinen. Aina, kun verensokerini laski liian alas, olin entistäkin nyrpeämpi ja helpommin suututettavissa. Toivon vain, että olisimme pian perillä ja että Ruthilla olisi tarjota jotain minun ruokavaliooni sopivaa syötävää.

Metsänäkymä alkoi muuttua asutukseksi. Tien molemmilla puolilla alkoi näkyä yksittäisiä taloja ja kauempana häämötti kirkkaita valoja. Olimme ilmeisesti saapumassa johonkin Etelä-Ranskan pikkukaupunkiin, jonka nimestä minulla ei ollut aavistustakaan. Ruth sen sijaan vaikutti varmemmalta hidastaessaan auton vauhtia, kääntyessään seuraavasta risteyksestä sekä kaasuttamalla taas. Vaikka tuo nainen osasi välillä olla ärsyttävä, ihailin hänen tyyntä käyttäytymistään sekä ajotaitoaan. Miten oli mahdollista, että samaan aikaan sekä inhosin tuota naista että pidin tuosta aivan liikaa?
Mila Molina (61): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Huispaus ja lentäminen

Re: Sans toi j'aurais un Noël bleu

ViestiKirjoittaja Ruth Rousseau » 29 Marras 2018, 23:30

"Quoi? Voiko siitä halvaantua?" ihmettelin kysyvään sävyyn ja vilkaisin Milaa epäuskoinen ilme kasvoillani. En kuitenkaan jatkanut vitsailua sen enempää, sillä tiesin matkakumppanini hermostuvan, jos suhtauduin hänen huoleensa tällä tavalla. Katsoin taas tiehen, ja huokaisin pienesti, kun jouduin puhumaan autoista ja ilmiintymisestä. Eikö tämä asia oltu jo loppuun käsitelty?

"Niin, tilastot eivät valehtele", kommentoin Milan toteamusta liikenneonnettomuuksista ja ilmiintymisestä. "Mutta minä olen loukkaantunut ilmiintyessäni, toisin kuin autoa ajaessani. En nyt väitä, että se muuttaisi faktoja, sanon vain, että olen parempi ajamisessa kuin ilmiintymisessä ja siksi ajaminen on tässä tapauksessa turvallisempi vaihtoehto", selitin kärsivällisesti saman asian kuin monta kertaa aiemminkin. Mila tiesi kyllä, että miksi en ilmiintynyt mielelläni. Olihan hän nähnyt reidessäni olevat vuosia vanhat halkiintumisen jäljet ja kuullut niiden tarinan joskus. Se mitä hän ei kuitenkaan välttämättä tietänyt oli se, että vaikka olin nykyään parempi ilmiintyjä, en silti uskaltanut tehdä sitä, jos joku muu oli mukana. Varsinkaan, jos se joku muu oli Mila.

"Olemme perillä noin vartin kuluttua", vastasin Milan turhaantuneeseen kysymykseen. Vilkaisin häntä ja hymyilin. Liikenneympyrästä käännyttyä maisemat muuttuivat jälleen metsäisemmiksi. Nyt piti enää vain ajaa suoraa tietä hetki ja kääntyä sitten pienemmälle asvaltoimattomalle tielle, jonka varrella määränpäämme oli. "Hansikaslokerossa on muutes pientä syötävää, jos tekee mieli. Ja takapenkillä taisi olla mandariineja pienessä pussissa, yletät niihin varmaan", sanoin, kun arvelin, että Milalla oli jo varmaan nälkä. Olihan siitä jo vähän aikaa, kun olimme viimeksi syöneet.

"Tuolla, avaa se tuosta." Koska tie, jolla ajoimme oli autio ja suora, irrotin huoletta oikean käteni ratista ja viitoin hansikaslokeron suuntaan. Lokerossa oli pieni pussillinen jotain luomupähkinöitä ja myslipatukkakin tai jokin sen kaltainen. Naposteltavat eivät ehkä vieneet nälkää pois, mutta saivat nyt kelvata. Olimmehan jo aivan pian perillä ja sitten pääsisimme tekemään oikeaa ruokaa.
Ruth Rousseau
 

Re: Sans toi j'aurais un Noël bleu

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 30 Marras 2018, 16:33

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Ruth laski leikkiä minulle inhottavasta asiasta. Yritin hillitä kiukkuni. Tällä hetkellä tuntui siltä, että halusin vain avata oven, hypätä ulos autosta ja ilmiintyä sinne, mistä olin alunperin lähtenytkin. Pidin edelleen kiinni auton ovesta ja purin hampaitani yhteen. Jos tulisin selviämään tästä automatkasta, tulisin selviämään mistä vain.

"Pian olet loukkaantunut myös autoa ajaessasi, jos vilkuilet minua vähän väliä", huomautin naiselle. En voinut olla huomioimatta sitä, että Ruthin katse oli vieraillut minussa jo useamman kerran matkan aikana. Vaikka naisen ajotyyli oli ollut vakuuttava tähän mennessä, en uskonut, että tuo kykenisi reagoimaan yllättävässä tilanteessa, jos katse olisi suunnattuna muualle kuin tien suuntaan. Tällä vauhdilla hänellä olisi pian myös toisessa reidessä tapaturman jäljet.

"Vartissa ehtisi ilmiintymään Ranskasta Indonesiaan ja takaisin ainakin kahdeksan kertaa", kommentoin Ruthin vastaukseen jatkaen lähes huomaamattani väittelyä. Pian minusta alkoi kuitenkin tuntumaan siltä, että väittelin enemmän itsekseni kuin kenenkään muun kanssa. Ruth osasi olla yleensä se aikuisempi osapuoli ja lopettaa kinastalun ajoissa, mutta minulla oli huono tapa jatkaa sitä niin pitkään, kunnes tajusin ettei siinä ollut enää mitään järkeä. Yleensä minä olin myös se osapuoli, joka aloitti riidat. Kuinka Ruth edes kesti minua?

Joko Ruth osasi lukea ajatuksiani tai sitten hän vain tunsi minut erittäin hyvin. Hän kertoi hansikaslokerosta ja sen sisällä olevasta ruoasta. Avasin istuimiemme välissä olevan luukun ja kurkkasin sen sisään. Se oli tyhjä. Seuraavaksi vein käteni silmieni tasolle ja käänsin auton katossa roikkuvan lipan alas. Siellä oli vain muutamia turhia papereita. Sitten Ruth irroitti oikean kätensä ratista näyttääkseen -

"Herranjumala! Laita se käsi takaisin rattiin heti!", huudahdin naiselle. Yrittikö tuo nainen tahallaan tapattaa meidät molemmat, vai mistä hän oli saanut tuon älynväläyksen? Tasasin noussutta sykettäni hetken ja hengitin syvään. Jos jotain hyvää olisi pitänyt tästä etsiä, niin ainakin lokeron sijainti selvisi minulle. Ryhdyin avaamaan hansikaslokeroksi nimettyä luukkua, jota vihasin jo etukäteen. Vedin sen molemmista nurkista, sitten painoin voimakkaasti keskeltä ja seuraavaksi yritin vetää sen yläreunassa olevasta vivusta. Tuo paholaisen luukku kuitenkin pysyi lukittuna. Nälkäisenä tällaisten pulmapelien ratkominen oli viimeinen asia, mitä olisin halunnut tehdä. Lopulta löin nyrkillä lokeroa ja sen ovi levähti paukahtaen auki.

Hansikoista ei näkynyt merkkiäkään, mutta sen sijaan löysin pussillisen luomupähkinöitä. Otin pussin käsiini ja avasin sen. Vein katseeni ulos. Olimme kääntyneet isommalta tieltä pienemmälle hiekkatielle, jota reunusti tiheä metsikkö. Hiekka rahisi renkaiden alla ja pomputti autoa.
Mila Molina (61): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Huispaus ja lentäminen

Re: Sans toi j'aurais un Noël bleu

ViestiKirjoittaja Ruth Rousseau » 02 Joulu 2018, 01:18

"No en kyllä", mutisin hiljaa, kun Mila väitti, että loukkaantuisin vielä autoa ajaessanikin. Minä muka vilkuilin häntä jatkuvasti. Pudistelin päätäni ja tuhahtelin hiljaa, mutta pidin katseeni nyt tarkemmin tiessä.Kun Mila jatkoi väittelyä, en lähtenyt siihen mukaan. Ei siinä mitään järkeä ollut, parasta oli vain olla hiljaa tai vaihtaa puheenaihetta.

Sanottuani Milalle, että hansikaslokerossa oli syötävää, hän kopeloi ensin etupenkkien välissä olevan luukun auki. En sanonut mitään, sillä keskityin pienempien teiden nimiin. Kylteistä ei harmillisesti saanut hyvin selvää niihin kertyneen jään takia, mutta kun hidastin hieman, niin näin paremmin. Haa! Seuraavasta piti kääntyä, mehän olimme ihan pian perillä! Kun Mila ei näyttänyt löytävän hansikaslokeroa, näytin hänelle sen paikan. Se osoittautui virheeksi.

"Herranjumala! Laita se käsi takaisin rattiin heti!", nainen huusi ja siirsin toisen käteni heti ratille säikähtäessäni toisen huudahdusta. Huutaminen oli ollut täysin aiheetonta ja typerää, mutta se enemmän huvitti minua kuin suututti. Katsoin kuitenkin parhaaksi selittää Milalle, että miksi ajajaa ei kannattanut säikäytellä tuolla tapaa ja että autoa pystyi kyllä ajamaan yhdelläkin kädellä. Samalla käännyin pienemmälle hiekkatielle.

"Ja kun minä olin pieni, niin isäni ajoi välillä autoa niin, että ratti oli tuossa polvien välissä. Tietenkin vain suoria teitä ja ihan vähän matkaa", kerroin iloisesti hymyillen. Sanani varmaan järkyttivät Milaa entisestään, mutta eivät ne vielä hetki sitten olleet kuulostaneet niin pahoilta päässäni. Huomasin äkäpussin meuhkaavan jotain vieruspenkillä. Yritti varmaan saada sitä hansikaslokeroa auki. Raukka. Kun tajusin naisen vetelevän ties mistä auton nupeista ja vetimistä, kiitin itseäni siitä, että Milan puoleisessa ovessa oli lapsilukko päällä.

Kuului pamaus ja sitä seurannutta äänestä päätellen lokero aukesi. "Ma chérie", aloitin huokaisten katse tiessä. "Asioita pitää käsitellä rakkaudella, ei voimalla, autokin voi mennä rikki." Tie, jolla olimme hetken kulkeneet oli joistakin kohtia asfalttia, mutta se oli vanhaa ja kulunutta, eikä sillä ollut miellyttävää ajaa. Ohitimme muutaman huvilan ja pellon, ja ylitimme pienen puusillankin. Vähän matkaa sen jälkeen hidastin ja käännyin vanhan puutalon pihaan. Pysäköityäni auton sopivaan paikkaan, avasin Milan puoleisen oven lapsilukon ja sammutin auton. "Kas niin, perillä ollaan. On y va!", sanoin reippaasti ja taputin matkakumppanini reittä. Sen tehtyäni nousin autosta ja ravistelin jalkojani hetken.

Otin pienen olkalaukkuni takapenkiltä ja yhden suuremman laukun takakontista. "Käyn jo laittamassa muutaman patterin päälle, jotta talo lämpenisi hieman", selitin kävellessäni talon korotetulle terassille, jolla ulko-ovi oli. Sisälle päästyäni laskin isomman laukun maahan ja avasin eteisessä olevan sähkökaapin oven, josta napsautin pääkytkimen nupin oikeaan asentoon. Sen jälkeen laitoin eteiseen ja ulkona oleviin lamppuihin valot päälle ja menin kääntämään alakerran pattereiden nuppeja kaakkoon.

Talo oli juuri sellainen minkälaiseksi se oltiin jätetty viime kesänä. Suurimmat kalusteet oltiin suojattu pölyltä lakanoilla ja paikat olivat siististi järjestyksessä. Puulattia narisi hiljaa jalkojeni alla ja ikkunat helisivät hieman, kun niiden läheltä kulki liian voimakkain askelin. Lampsin eteisestä pienen ruokasalin kaltaisen poikki hieman suurempaan oleskeluhuoneeseen. Laitoin siellä kattolampun valot päälle ja väänsin kahden patterin lämmöt sopiviksi. Sen jälkeen palasin ruokasaliin, jossa tein saman kuin olohuoneessa. Kävin vielä ruokasalin vieressä olevassa keittiössä ja palasin sitten auton luokse hakemaan muita tavaroita.
Ruth Rousseau
 

Re: Sans toi j'aurais un Noël bleu

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 04 Joulu 2018, 20:51

En ollut enää varma, kumpi oli säikähtänyt hansikaslokerosta aiheutunutta episodia enemmän - minä vai Ruth. Nainen oli nimittäin pelästynyt huudahtamistani niin paljon, että vei toisen kätensä välittömästi takaisin rattiin. Nyt meitä oli kaksi tasaamassa sykettä. Samalla kuuntelin Ruthin läksytyksen liittyen autolla ajamisen vaaroihin. Autossa ei saa säikytellä vaikutti samanlaiselta jästien säännöltä kuin kylvyn aikana ei saa käyttää söhkölaitetta. Nyökytin kuitenkin naiselle ymmärryksen merkiksi ja mutisin jotain epämääräistä vastaukseksi.

"Oui, je sais comment gérer tes choses."

Loppumatkan ajan söin hansikaslokerosta löytämiäni pähkinöitä ja katselin ulos ikkunasta. Matkamme jatkui pellon viertä eteenpäin. Ajoimme muutaman suuremman omakotitalon ohi sekä sievän puusillan yli, jonka jälkeen käännyimme jälleen. Seuraavaksi näin vierelläni vanhan, valkoisen puutalon. Talo oli pitkänmallinen ja kaksikerroksinen. Tunsin taputuksen reidessäni ja tajusin, että olimme perillä. Ruth oli jo astunut ulos autosta ja otti kaksi laukkua kannettavakseen.

Minulla meni hetki ennen kuin pääsin autosta ulos. Aivan ensimmäiseksi menin etsimään takapenkillä olevasta laukustani taikasauvan, jolla loitsin auton peräkontin auki. Heilautin sauvaa ja kaksi laukkua lähti liitämään Ruthin perässä sisälle asuntoon. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä tuo lähti tekemään pattereille, mutta luultavasti tuo osasi asiansa. Astuin laukkujen ja naisen perässä asuntoon. Sillä aikaa, kun nainen paineli asunnossa olevia nippeleitä ja nappeleita, minä lähdin kiertämään taloa.

Talo oli värimaailmaltaan tumma ja siellä oli paljon upeita, vanhoja kalusteita. Saavuin keittiöön, joka oli valoisampi ja jossa oli paljon kummallisia laitteita, joiden käyttötarkoitusta en tiennyt. Keittiön jälkeen siirryin ruokailusaliin, jonka takana oli suurempi oleskeluhuone. Oleskeluhuoneen jälkeen oli neljäs huone, jonne pääsi kapeiden kaksoisovien kautta. Kyseisestä huoneesta pääsi yläkertaan, mutta päätin kuitenkin pysyä alakerrassa. Puulattia narisi askeleitteni alla, kun siirryin takaisin eteiseen.

"Missä minä nukun?", oli ensimmäinen kysymykseni, jonka esitin naiselle. Äkäinen äänensävyni oli muuttunut kevyemmäksi. Nyt, kun matkasta oli selvitty, kaikki vaikutti paljon mielekkäämmältä.
Mila Molina (61): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Huispaus ja lentäminen

Re: Sans toi j'aurais un Noël bleu

ViestiKirjoittaja Ruth Rousseau » 06 Joulu 2018, 19:51

Mila oli ystävällisesti vienyt kaksi laukkua sisälle. En sanonut taikomisesta mitään, sillä vaikka olimmekin jästien asuttamalla alueella, tuskin kukaan mitään näki. Olivathan lähimmät naapurit kaukana pellon tai metsän toisella puolella. Muutenkin alue oli niin harvakseltaan asuttua, että olisi ollut ihme, jos joku olisi sattunut kulkemaan talon ohitse juuri nyt tänään tällä hetkellä.

Palasin sisälle mukanani kaksi kauppakassia ja takapenkin mandariinipussi. Olin käynyt kaupassa ennen matkaan lähtöä, sillä täältä päin ei olisi löytynyt sopivia tuotteita ja matkan varrella ei olisi ollut järkevää käydä kaupassa. Se olisi ollut kamalan vaivalloista. Yrittää nyt etsiä oikeita tuotteita tai oikeita käytäviä ihan vieraasta kaupasta. Ja Mila mukana vielä? Niin..

Laitoin ulko-oven perässäni kiinni, laskin kantamukseni maahan ja otin kengät pois jaloistani. Mila oli lähtenyt kiertelemään taloa - tai kulkemaan sitä edes takaisin -, sillä häntä ei näkynyt ruokailuhuoneessa. Viereisestä huoneesta kuului kuitenkin lähestyviä askeleita. "Missä minä nukun?" Nainen kuulosti erilaiselta nyt kuin automatkan aikana. Vähemmän ärsyyntyneeltä, enemmän neutraalilta. Otin kauppakassit kantoon jälleen, kun olin saanut takkinikin pois. "Yläkerrassa! Makuuhuoneet ovat siellä", vastasin kävellessäni keittiöön, ja muistin, että yläkerrankin patterit piti käydä säätämässä. Laskin kauppakassit keittiötasolle ja aloin purkamaan ostoksia. Olin loihtinut herkästi pilaantuviin elintarvikkeisiin taian, joka piti ne hyvinä matkan ajan, ja kun nyt tarkastelin pakkauksia, niin totesin onnistuneeni taiassa hyvin.

"Haluatko auttaa minua ruuanlaitossa? Vai mennä vaikka purkamaan laukkuja yläkertaan? Sinun pitäisi kyllä säätää patterit, muuten jäädyt", kysyin ystävällisesti ja otin muutaman leikkuualustan kaapista. "Ajattelin, että voisimme nyt tehdä täksi päiväksi ja huomiseksi sitä marokkolaista, jota olen tehnyt joskus aiemminkin", selitin ja etsin vielä paistinpannun, muutaman mittakupin ja leikkuuveitsen.
Ruth Rousseau
 

Re: Sans toi j'aurais un Noël bleu

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 17 Maalis 2019, 10:11

Ruth kertoi, että tulisin viettämään yöni yläkerrassa, jossa makuuhuoneet sijaitsivat. Makuuhuoneet? Kuinka monta huonetta tähän rakennukseen oikein mahtui? Varmasti lähemmäs kymmenen. Toivottavasti Ruth ei ollut varannut minulle omaa makuhuonetta, sillä en suostuisi nukkumaan yksin täysin vieraassa asunnossa. Tulisin nukkumaan niin lähellä Ruthia kuin mahdollista, riippumatta siitä mitä mieltä nainen itse asiasta olisi.

Astelin Ruthin perässä keittiöön ja seurasin hetken aikaa, kun tuo purki ostoskasseja ja asetteli ostoksia keittiötasolle. Nainen oli käynyt kaupassa ennen heidän lähtöä, ja olin positiivisesti yllättynyt ostoskassien sisällöstä: paljon vihanneksia ja hedelmiä, mausteita, pähkinöitä, teetä, couscousia ja kaikkea muuta.

"Teen mieluummin ruokaa, mene sinä säätämään ne sähköpurkit", kerroin päätökseni. Jos minä olisin lähtenyt säätämään pattereita, olisin taatusti vääntänyt väärästä vivusta tai painanut väärää nappulaa niin, ettei kohta olisi ollut jäljellä edes asuntoa, jossa nukkua.

Asetuin toisen leikkuualustan ääreen, otin pöydältä veitsen ja ryhdyin pilkkomaan kesäkurpitsasta suuria kuutioita. Sitten pilkoin munakoison ja seuraavaksi paprikan. Ruth oli kerran aikaisemminkin tehnyt samaista marokkolaista kasvispataa. Se oli ollut taivaallista, paljon parempaa kuin mikään itse tekemäni.

"Sinä saat hoitaa maustamisen", kerroin naiselle ja siirsin mausteet häntä kohti, "sekä paistamisen". Itse astuin sivummalle antaen näin tilaa pääkokille. Oma osaamiseni ruoanlaitossa päättyi kasvisten pilkkomiseen, vaikka teinkin silloin tällöin kotona ruokaa, vaihtelevin lopputuloksin.

Vein katseeni pöydän reunalla olevan viinipullon puoleen. Sen tarkoitus oli ilmeisesti tehdä ruoasta entistäkin parempaa. Otin pullon käteeni, se oli hyvä bordeauxlainen punaviini. "Ei kai tämä mene kokonaan ruokaan?", kysyin naiselta ja hymyilin. Pyörittelin pulloa vielä hetken kädessäni ennen kuin laskin sen takaisin pöydälle.
Mila Molina (61): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Huispaus ja lentäminen

Re: Sans toi j'aurais un Noël bleu

ViestiKirjoittaja Ruth Rousseau » 21 Huhti 2019, 16:44

"Sähköpurkit", toistin mutisten Milan sanat ja jätin keittiön hänen haltuunsa. Hain eteisestä kaksi laukkua ja lähdin niiden kanssa ensimmäisen kerroksen perähuoneeseen, josta pääsi yläkertaan. Puuportaat narisivat ja tekivät pienen kierteen talon nurkassa. Yläkerrassa oli harjakaton takia vähemmän tilaa kuin alakerrassa. Siellä oli yksi suurempi huone, kylpyhuone ja pienempi huone. Kylpyhuone oli kahden huoneen välissä ja siksi sinne oli kaksi ovea. Alunperin sen tilalla oli ollut vaatehuone ja seinä, ja pienempi huone oli ollut kooltaan suurempi, mutta yläkerta oltiin remontoitu uuteen uskoon joitakin vuosia sitten.

Yläkerrassa oli viileää ja pimeää. Napsautin valot päälle makuuhuoneeseen, johon olin saapunut. Huoneen ikkunalaudalla oli epämääräistä sälää. Kirjoja, koruja, pelikortteja ja muuta tässä hetkessä minulle epäolennaista. Laskin laukut valkoiselle matolle maahan ja avasin vaatekaapin ovet. Otin sieltä puhtaat lakanat ja laskin ne pienelle pöydälle. Otin sängylle levitetyn suojalakanan pois ja rullasin sen kasaan jollain tapaa. Olin jo lähdössä kohti alakertaa lakana mukanani, mutta muistin sitten patterit. Jätin lakanan portaiden yläpäähän ja säädin ikkunalaudan alapuolella olevan patterin sopivaksi. Sen jälkeen kävin tarkistamassa kylpyhuoneen ja säätämässä pikkuhuoneen patterin. Ennen alakertaan menemistä napsautin valot pois ja otin käärimäni lakanan mukaani. Se pitäisi tuulettaa pihalla samoin kuin muutkin lakanat, joita oli alakerrassa lisää.

Alakerrassa jätin pölyisen lakanan lähelle eteistä ja jatkoin siitä matkaani takaisin keittiöön. "Sinä saat hoitaa maustamisen", Mila ilmoitti ja siirsi mausteita minua kohti. "Sekä paistamisen", hän lisäsi. "Totta kai", sanoin liikkuessani hellan luokse. Laitoin yhden keittolevyistä päälle ja otin paistinpannun siitä mihin olin sen jättänytkin. Laitoin munakoison palat pannulle ja lisäsin sekaan sopivan määrän rasvaa. Lisäsin sekaan avokadoa ja hieman suolaa. "Ei kai tämä mene kokonaan ruokaan?" kuulin Milan kysyvän ja vilkaisin taakseni nähdäkseni mistä nainen puhui. Hän pyöritteli viinipulloa kädessään. Naurahdin laiskasti hymähtäen. Hehe. "Ei ehkä ihan kaikki mene", vastasin ja käännyin takaisin hellan puoleen. "Ma chèrie, viitsisitkö käydä ottamassa lakanat pois alakerran kalusteiden päältä sillä välin, kun teen tätä?" kysyin toteavasti. "Voit jättää ne eteiseen, käyn puistelemassa niitä ulkona sitten kun ehdin", kerroin ottaessani pienemmän paistinpannun kaapista. Asetin pannun toiselle keittolevylle ja laitoin pilkotut sipulin palat siihen.

//Hyvää yritän tehdä, mutta saan vaan priimaa aikaan. ;--)
Ruth Rousseau
 

Re: Sans toi j'aurais un Noël bleu

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 26 Touko 2019, 19:19

Kuulin ensin yläkertaan vievien puuportaiden narinan ja sitten huomasin Ruthin saapuneen takaisin keittiötiloihin. Nainen suostui ottamaan vastuun ruoan maustamisesta sekä paistamisesta. Ilmeisesti hänkin oli sitä mieltä, että osasi ruoanlaiton paremmin kuin minä. En itseasiassa olisi edes osannut käyttää jästiuunia tai muitakaan huoneessa olevia keittiölaitteita.

Ruth pyysi minua ottamaan lakanat alakerran kalusteiden päältä pois. Se oli nähtävästi sellainen jästiaskare, joka pitäisi minultakin onnistua. Loin naisen puoleen etkö-sinä-voisi-tehdä-sen-katseeni, mutta tajusin nopeasti etten voinut olettaa hänen tekevän jokaista mökkeilyyn liittyvää tehtävää yksin. Siirryin ensimmäisenä ruokailuhuoneeseen, jonka jälkeen jatkoin olohuoneen kautta alakerran neljänteen huoneeseen. Otin järjestelmällisesti lakanoita tavaroiden päältä pois. Alta paljastui muun muassa sohva, nojatuoli, televisio, radio sekä jokin laite, jonka käyttötarkoitusta saati nimeä en tiennyt. Sydämeni meinasi jättää muutaman lyönnin välistä, kun olin pudottaa erään lakanan alla olevan posliinivaasin lattialle. Asettelin vaasin takaisin paikoilleen ja vein kaikki lakanat eteisen tuolille, juuri niin kuin Ruth oli opastanut.

"Valmis", sanoin saavuttuani Ruthin luokse ja toivoin, ettei tuo enää vierittäisi harteilleni muita tehtäviä. Ikkunanpesu tai imurointi ei tulisi kysymykseenkään. "Tuoksuu hyvältä", kehuin naisen ruoanlaittoa. Astuin askelen eteenpäin ja kurkkasin kattilaan. "Ja näyttää hyvältä", jatkoin kehumistani. Tajusin, että pian olisi ruoka-aika, joten mielialani koheni. Astuin aivan Ruthin viereen ja vein käsivarteni hänen vyötärönsä ympärille. "Onhan se pian valmista?" Autossa olleesta nälkäkiukusta oli enää vain muisto jäljellä.
Mila Molina (61): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Huispaus ja lentäminen

Seuraava

Paluu Foorumiroolipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron