Valmennusta ja flirttailua

[Luol Crunel]

// Tämä peli on varattu Luol Crunelille ja Ophelia Villardille eikä muita oteta mukaan. Voisiko pelin päivämäärä olla vaikka 7.9.2018? //

Luol Crunel asteli huispauskentälle täysissä huispausvarusteissa, olkapäällään Tulisalama Supreme -luuta, ja kainalossaan puinen kirstu, jossa oli kaikki huispauksessa käytetyt pallot sekä kaksi lyöjän mailaa. Sää oli harmaa, pilvinen ja välillä pilvistä tihkui vesipisaroita. Luolia tämä ei kuitenkin lannistanut. Hän lensi mieluummin vähän huonommassa säässä. Siinä oli oma viehätyksensä.

Oma viehätyksensä oli myös tytössä, jota Luol odotti saapuvaksi huispauskentälle. Tytön nimi oli Ophelia Villard ja Luol oli tavannut tämän kesälomalla Pariisin velhokujalla. Tyttö oli kertonut vaihtavansa koulua Beauxbatonsista Châteauhon ja aikovansa hakea tupansa huispausjoukkueeseen. Luol oli päättänyt valmentaa tyttöä, jotta tuon pääsy joukkueeseen oli taattu, ja jotta hän voisi tutustua tuohon paremmin. Ophelia oli nimittäin aivan Luolin tyyppiä: vaalea, kaunis, puhdasverinen, osasi lentää ja piti huispauksesta.

Aikansa kuluksi Luol päätti lentää huispauskentän ympäri. Hän ei ollut lentänyt siellä vuosiin. Harjaantunein liikkein Luol asettautui luudalle ja ponkaisi maasta ilmoihin. Tuuli hulmutti velhon huispauskaapua ja ujelsi hänen korvissaan. Luol tunsi itsensä vapaaksi ja uljaaksi kuin hevoskotka liitäessään kentän ympäri kerran, toisenkin. Tämä oli ehdottomasti paras tunne maailmassa.

[Ophelia Villard]

//Tuo päivä sopii juu//

Ophelia oli sonnustautunut huispaukseen sopiviin varusteisiin. Hän oli lähtenyt makuusalista niin innoissaan, että oli unohtanut ensin ottaa luutansakin mukaan. Ei sitä joka päivä sentään saanut yksityisopetusta joltakin, joka oli pelannut huispausta monen vuoden ajan. Eikä tytön innokkuutta suinkaan vähentänyt se, että Luol oli nuori ja komea mies. Vaikka eihän tässä tietenkään ollut kyse mistään sellaisesta, vaan pelkästään huispausharjoituksesta tupajoukkueeseen pääsyn varmistamiseksi. Sillä joukkueeseen Ophelia halusi. Huispaus oli parasta mitä hän tiesi, kaverit ja kaikki hauskuus olivat toki nekin ihan parhautta, mutta eivät ihan vetäneet huispaukselle vertoja.

Kun Nimbus 2001 oli mukana ja tällä kertaa kaikki muukin, Ophelia pääsi vihdoin oikeasti lähtemään kohti huispauskenttää. Hän käveli reippaasti, juoksikin välillä. Saihan sitä sillä tavalla jo hieman lämmiteltyäkin. Kun Ophelia saapui huispauskentälle, hän huomasi Luolin jo olevan siellä ja lentelevän ympäri kenttää. Hetken aikaa tyttö tyytyi vain seuraamaan vierestä ja katsomaan toisen menoa. Luol näytti pitävän lentämisestä, sen näki tuon ilmeestä.

"Anteeksi kun olen myöhässä," Ophelia huudahti astellessaan lähemmäs. "Et kai joutunut odottamaan kauan?" Ainakin Luolilla oli ollut tekemistä, jos nyt olikin joutunut odottamaan. Luudalla nyt jaksoi lentää, vaikka olihan se joskus tylsää yksin. Ophelia silmäili uteliaana Luolin luutaa. Se oli uudempi versio Tulisalamasta. Sellainen olisi ollut upea! Hänen Nimbuksensa ei mitenkään pärjäisi sille, vaikka ihan kelvollinen olikin. Parempi se oli kuin vaikkapa Puhtolakaisut. Kunhan vain kaikilla ei ollut Tulisalamaa, niin ehkä hän pärjäisi? Ja jos hän pääsisi joukkueeseen, hän ehkä vihdoin saisi uuden luudan, mitä oli jo niin kauan toivonut.
"Se on upea," Ophelian oli pakko kehaista. Minkähänlaista sillä mahtoi olla lentää?

[Luol Crunel]

Luol näki ilmoista jonkun lähestyvän huispauskenttää. Tuo oli varmaan Ophelia. Luol oli tuntevinaan kutkutusta vatsansa pohjassa, mutta päätti kuitenkin sen johtuvan vain lentämisen riemusta. Hän kiersi kentän vielä muutaman kerran ympäri, ja tällä aikaa kauempana näkynyt hahmo saapui viimein kentälle. Kuten Luol oli arvellutkin, oli tuo Ophelia. Tyttö katseli ilmoihin Luolin suuntaan ja Luol päätti tarjota tytölle vähän katseltavaa. Tämä nojasi eteenpäin luudallaan ja syöksyi vielä yhteen hurjaan kierrokseen kentän ympäri, ennen kuin viimein laskeutui elegantisti tytön viereen.

"Anteeksi kun olen myöhässä", Ophelia pyyteli anteeksi. "Et kai joutunut odottamaan kauan?" Luol huiskaisi kädellään merkiksi siitä, ettei tämä välittänyt tytön myöhästymisestä. "Älä huoli, minulla ei ollut tylsää", tämä sanoi totuudenmukaisesti. Oli ollut todella mukavaa päästä lentämään ja Châteaun kentän kiertely toi vanhoja muistoja mieleen Luolin toisesta ja kolmannesta lukuvuodesta siellä. Hyviä aikoja nekin, vaikka kyllä Uagadoussa vietetyt vuodet taisivat viedä voiton. Olihan hän ollut siellä huispauskapteenikin.

Luol katseli Opheliaa. Tuo näytti todella upealta huispausvarusteet päällään. Suorastaan kuumalta. Luolin puolesta tyttö saisi aina pukeutua tuolla tavalla. Hän ei kauheasti välittänyt tytön pastellinsävyisistä jästivaatteista, vaikka toki tämä näytti somalta niissäkin. Seuraavaksi Luolin katse siirtyi tytön luutaan. Nimbus 2001. Ihan tyylikäs luutamalli sekin, vaikkakin yli kaksikymmentä vuotta vanha ja hitaampi kuin alkuperäinen Tulisalama. Luuta näytti Luolin silmään hyvin hoidetulta mutta käytetyltä. Tyttö ei ollut tainnut saada vanhemmiltaan uutta luutaa kesällä. Tai ehkä tuo oli kuitenkin päätynyt kissanpentuun. Naiset.

"Se on upea", Ophelia kehaisi. Luol tajusi tytön tarkoittavan Luolin omaa luutaa, Tulisalama Supremea. "Onhan se", mies sanoi ylpeästi. "Vielä nopeampi, kestävämpi ja sulavaliikkeisempi kuin alkuperäinen Tulisalama", tämä kertoi. Sitten hän käänsi taas katseensa Opheliaan, katsellen tätä arvioivasti. "Jos sinä olet yhtä hyvä lentäjä kuin sanoit, niin saat kokeilla sitä", Luol sanoi ja ojensi luutansa kohti Opheliaa, vino hymy huulillaan. "Mutta ole varovainen, se voi tuntua vähän äkäiseltä Nimbuksen jälkeen."

[Ophelia Villard]

Onneksi Luol ei osoittanut kärsimättömyyden tai ärtymyksen merkkejä odotuksen johdosta. Pikemminkin päinvastoin. Lentäminen oli tainnut saada tuon vain piristymään. Mitä ilmeisimmin lentäminen sopi Luolille, ainakin tuo näytti mukavan reippaalta ja raikkaalta siinä luutansa kanssa seistessään. Ja entä luuta sitten, Tulisalama Supreme! Se vasta jotakin oli. Hänen oma luutansa oli jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta ainakin se oli tuttu ja turvallinen. Olikohan Luol rikas, kun oli onnistunut saamaan noin hienon luudan? No, samapa se. Joka tapauksessa luuta oli hienompi kuin hänen omansa.

”Ja sekin on nopea,” Ophelia tiesi kommentoida alkuperäistä Tulisalamaa. Sellainenkin olisi kelvannut, ehdottomasti! Tyttö vaihtoi sen kummemmin sitä itse tajuamattaan luutansa kädestä toiseen ja sitten taas takaisin. Luolin seuraavat sanat saivat hänet lopettamaan ja hetken hän vain katsoi tuota silmät pyöreinä. Olikohan hän nyt kuullut oikein?

”Ihanko totta?” hänen oli pakko varmistaa. ”Saanko ihan oikeasti? Etkö pelkää että rikon sen?” Osasihan hän nyt hyvänen aika lentää, mutta hänellä ei yleensä ollut kovin hyvä tuuri, jos oli kyse jostakin hienosta ja kalliista. Sellaiset päätyivät usein rikkoutumaan hänen käsittelyssään. Paitsi ettei hän ollut omaa luutaansakaan hajottanut ja tähän saakka se oli ollut hänen arvokkain aarteensa, vaikka ei ollut paljoa maksanutkaan. Siinä mielessä hän ei ehkä sittenkään ollut aina kaikkein toheloin.

”No, jos minä sitten kokeilen,” Ophelia suostui. Ajatus uudemmalla Tulisalamalla lentämisestä sai aikaan mukavan jännityksen tunteen. Se kipristeli vatsanpohjassa ja vangitsi ajatukset. Ophelia tarttui Luolin ojentamaan luutaan ja nousi pian sen selkään. Ennen kuin hän ehti sitä edes kunnolla ajatella, luuta nousi ylös. Kun hän vasta ajatteli kaartavansa oikealle, Tulisalama tuntui jo tekevän niin. Sehän melkein luki ajatukset! Ja totteli niin herkästi. Ophelia kiersi pari kertaa Luolin ympäri, ihan vain saadakseen tuntumaa ennen kuin uskaltaisi lisätä vauhtia. Koska oli saanut luvan kokeilla luutaa, Ophelia päätti käyttää tilaisuuden hyväkseen ja suuntasi luutansa kanssa korkeammalle. Hän lisäsi vauhtia ja kiersi kohta kenttää ympäri. Voi taivas sentään, luutahan oli täydellinen! Sillä olisi voinut lentää vaikka kuinka kauan, eikä nautinto olisi siitä mihinkään vähentynyt. Olihan se hurjan nopea, jos vertasi hänen Nimbus 2001:sä. Ja äkäisempi, kuten Luo oli varoitellut. Mutta se taas oli vain jännittävää.

Luol kuitenkin odotti alhaalla, joten Ophelian oli palattava takaisin. Ei hän voinut toisen luutaa omia, vaikka olisikin halunnut. Hän teki vielä pari syöksyä ja melko hurjan näköisen silmukan, ennen kuin laskeutui takaisin alas silmät innosta hehkuen.
”Se on juuri niin upea kuin mitä kaikki arvostelut ovat sanoneet,” tyttö hehkutti ojentaessaan luutaa takaisin. ”Kiitos kun sain kokeilla sitä!” Hän olisi voinut vaikkapa halata Luolia, ihan vain koska oli niin täpinöissään.
”Ehkä saan samanlaisen sitten jos pääsen joukkueeseen,” Ophelia jatkoi. ”Kun en saanut sitä kissaakaan. Muistat kai vielä sen pikkuisen söpöläisen siellä eläinkaupan edessä?” Se kissa oli ehtinyt saada uuden omistajan sillä välin, kun hän oli kierrellyt veljensä kanssa muissa kaupoissa. Eivätkä äiti ja isä olisi sitä kuulemma edes ostaneet, kun hänellä oli jo pöllö.

[Luol Crunel]

Luolin sanat saivat Ophelian silmät suurenemaan ihmetyksestä. Tämä sai vinon hymyn Luolin kasvoilla leviämään entisestään. ”Ihanko totta? Saanko ihan oikeasti? Etkö pelkää että rikon sen?" tyttö hämmästeli. Luol kohautti olkapäitään. "No, sinun Nimbuksesikin näyttää olevan ihan kunnossa, joten kaipa sinä osaat käsitellä luutaa sen verran, että uskallan antaa sinun kokeilla", Luol sanoi edelleen luutaansa Ophelialle ojentaen.

"No, jos minä sitten kokeilen", tyttö suostui ja näytti innostuneelta ottaessaan Luolin luudan vastaan. Luol otti puolestaan Ophelian Nimbuksen ja katseli kuinka tyttö nousi Tulisalaman selkään ja nousi ilmaan. Tyttö kiersi pari kertaa Luolin ympäri ja syöksyi sitten ilmoihin. Luol kohotti kulmiaan yllättyneenä. Tyttö ei tosiaan ollut hullumpi luudan selässä. Tämä uskalsi ottaa vauhtia ja jopa tehdä tyylikkään silmukan.

Pian Ophelia lensi takaisin maahan. Tämän sievät savukvartsisilmät loistivat innosta ja tyttö näytti muutenkin hehkuvan. Ophelia oli todella kaunis, Luol huomasi ajattelevansa. "Se on juuri niin upea kuin mitä kaikki arvostelut ovat sanoneet!" tyttö hehkutti ja kiitti, että oli saanut kokeilla luutaa ojentaessaan sen takaisin Luolille. "Eipä kestä", Luol sanoi rennosti ja ojensi Ophelialle tämän Nimbuksen.

"Ehkä saan samanlaisen sitten jos pääsen joukkueeseen", Ophelia jatkoi puhumista. "Kun pääset joukkueeseen", Luol korjasi, painottaen sanaa 'kun'. "Kun en saanut sitä kissaakaan. Muistat kai vielä sen pikkuisen söpöläisen siellä eläinkaupan edessä?" Ophelia jatkoi puhumista. Luol oli ollut siis väärässä tytön suhteen. Tuo ei ollut valinnut kissaa luudan sijaan, vaan hänen vanhempansa eivät antaneet hänen saada kumpaakaan.

"Ainoa söpöläinen, jonka minä muistan eläinkaupan edestä on eräs kaunis vaalea noita", Luol vastasi Ophelian kysymykseen, ja jatkoi sitten nopeasti: "Mutta meidän pitää alkaa treenata että päästä joukkueeseen. Sinun lentokyvyissäsi ei ole ainakaan äskeisen perusteella mitään moitittavaa, mutta toki kannattaa käydä lentelemässä aina kun voi ja erilaisissa sääolosuhteissa. Mitä pelaajapaikkaa sinä haluat pelata?"

[Ophelia Villard]

Ophelia virnisti. Luol oli ilmeisesti vakuuttunut siitä, että hän pääsisi joukkueeseen. Hän oli tainnut lentää kelvollisesti, kun tuo ajatteli noin. Kaipa poika olisi puistellut päätään ja päivitellyt, jos hän olisi lentänyt jotenkin surkeasti. Jos nyt sellaisella luudalla edes oli mahdollista lentää surkeasti! Sehän toimi kuin unelma. Hänen oma Nimbuksensa varmasti tuntuisi tylsältä äskeisen jälkeen. Mahtaisikohan Luol lainata luutaansa otteluihin, jos hän oikeasti pääsisi joukkueeseen? Ja kaipa hän pääsisi, jos Luol oli sitä mieltä.

”Ai,” Ophelia totesi ja yritti muistella oliko nähnyt silloin kesällä lemmikkikaupan edessä jonkun vaalean noidan. Hän muisti vain yhden tumman ja sitten pari poikaa. Häneltä tosin oli saattanut jäädä jotain huomaamatta, kun kissa oli ollut niin suloinen. Sitä katsellessa oli ollut liian helppo unohtaa, mitä ympärillä tapahtui. Ja sitten oli vielä Luol. Enemmän hän oli tuota katsellut kuin muita paikalla olijoita.

Tytöllä ei kuitenkaan ollut aikaa jäädä ihmettelemään asiaa, sillä Luol kiirehti jo treenaamisen aloittamista. Sehän sopi mainiosti, siksihän he ylipäätään olivat täällä. Hän halusi ehtiä kuulla mahdollisimman paljon vinkkejä, ennen kuin piti palata sisälle. Onneksi aikaa oli vielä reilusti.
”Pelasin entisessä koulussa jahtaajana, joten sitä mielellään,” tyttö vastasi. ”En ehkä olisi kovin hyvä muussa, tai toisaalta, en ole juuri kokeillut. Jahtaajana on ollut ihan mukavaa.” Etsijänä ehkä olisi ollut tylsää, kun piti vain tarkkailla ja odottaa siepin ilmestymistä. Siinä oli liian helppo unohtua tuijottelemaan jotain ihan muuta. Niin kuin vaikka Luolin kaltaisia komeita nuoria miehiä.

Ophelia melkein punastui tajuttuaan mitä oli ajatellut. Hänelle tuli kiire katsella hetken aikaa taivaalle muka sen näköisenä kuin olisi miettinyt huispausta.
”Aiotko tulla kanssani lentelemään säässä kuin säässä?” Ophelia kysyi. Olisihan se nyt tylsää harjoitella yksin. Etenkin jos sää oli kehno.

[Luol Crunel]

Ophelia kertoi olleensa edellisessä koulussaan jahtaaja ja pitäneensä siitä. Muita pelipaikkoja tuo ei ollut kuulemma juuri kokeillut. Luol nyökkäsi ymmärryksen merkiksi. Luolin mielestä paras pelipaikka oli tietenkin lyöjän paikka, mutta ei jahtaajankaan paikka huono ollut. Siinä sai olla kokoajan liikkeessä ja siinä tarvittiin kuntoa, sinnikkyyttä, keskittymiskykyä, yhteistyökykyä sekä kykyä tehdä nopeita päätöksiä. Ja jos Ophelia kerran viihtyi jahtaajan paikalla, täytyi hänestä löytyä noita piirteitä. Mikä mahtava tyttö.

”Aiotko tulla kanssani lentelemään säässä kuin säässä?” vaaleaverikkö kysyi. Luol naurahti kysymykselle. Se kuulosti vähän joltain vaihtoehtoiselta vihkimiskysymykseltä. Ja Luolin mielestä paremmalta sellaiselta, kuin "tahdotko soittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä". Vaikka ei Luolia naimisiinmenot tai vihkimiset kiinnostaneet, ei ainakaan tässä elämän vaiheessa. Tällä hetkellä Luolia kiinnosti vain kirouksenmurtajaksi pääseminen, huispaus... ja, no, Ophelia.

"Totta kai. Niin poutasäässä kuin ukkosmyrskyssä", Luol vastasi kysymykseen juhlallisesti ja virnisti. "Eiköhän sitten aloiteta", tämä jatkoi sitten ja osoitti sormellaan kauemmas jättämäänsä kirstua. Se pongahti auki rämähtäen ja kaato sen sisältä syöksähti kaksikon luo. Luol nappasi pallosta jämäkän kopin, astui tottuneesti luutansa selkään ja nousi kaavun helma hulmuten ilmoihin.

"Voidaan aluksi ihan vaan kopitella. Sitten minä voin asettua maalisalkojen eteen pitäjäksi ja sinä voit yrittää tehdä maalin", Luol selosti. Hän ajatteli, että Ophelia osasi jo perusasiat ja eikä niiden kertaaminen olisi kuin ajan hukkaa. Parempi vaan alkaa heti harjoittelemaan. Huispausjoukkueiden koelennot alkaisivat kuitenkin luultavasti jo kolmen-neljän viikon päästä. Ja Luol oli päättänyt, että Ophelia pääsisi Pouffsoufflen huispausjoukkueeseen. Niin Ophelian kuin itsensäkin vuoksi. Olisi noloa, jos hänen valmennettavansa ei pääsisi joukkueeseen. Ja jos Ophelia välitti huispauksesta vähääkään niin kuin Luol, masentuisi tuo varmasti jos ei saisi paikkaa joukkueesta.

Luol käänsi luutansa kohti maalisalkoja, tihkusadetta vastaan. Se oli parempaa harjoitusta kuin se, että he lentäisivät sateen myötäisesti niin, että sade pieksisi heidän selkäänsä naaman sijaan. "Mitä ajattelet, mitkä ovat sinun heikkouksiasi ja vahvuuksiasi?" Luol huusi kysymyksen olkansa yli Ophelialle, lentäen hieman tuon edellä kohti maalisalkoja, valmiina ottamaan kopin kun tuo syöttäisi.

// Anteeksi että kesti! Nyt kesällä pitäisi kuitenkin olla aikaa ja inspiraatiota vastata vähän reippaammin. :D //

[Ophelia Villard]

Ophelia soi Luolille ilahtuneen hymyn tuon vastatessa tulevansa lentämään hänen kanssaan jopa ukkosmyrskyssä. Sellainen sää ei nuorta noitaa pahemmin houkutellut, mutta toisinaan huispatessa sellaistakin oli kestettävä. Tekihän se tietysti lentämisestä jännittävämpää, mutta samalla myös rutkasti haastavampaa. Mukavampaahan se totta kai oli hyvässä säässä lennellä, ei missään sateessa tai pakkasessa, joka sai kylmän tunkeutumaan luihin ja ytimiin saakka. Villasukat ja lämmin kaakao palkinnoksi jälkikäteen, olivat tietysti aina hyvä syy tarttua luutaan sellaisellakin ilmalla. Ophelia tosin oli sangen taitava keksimään jos jonkinmoista syytä herkulliselle kaakaohetkelle. Eikä sille nyt suoraan sanottuna edes tarvinnut mitään erityistä syytä ollakaan.

”Voidaan aluksi ihan vain kopitella.” Luol aloitti ehdotuksensa. Se kuulosti ihan hyvältä. Luolhan tässä nyt oli häntä opastamassa tupajoukkueeseen pääsyn saloihin, joten kannatti tehdä niin kuin tuo parhaaksi katsoi.
”Se sopii,” Ophelia suostui. Maalin hän aikoi saada tehtyä, ennen sitä hän ei suostuisi kentältä poistumaan. Tai no, jos Luol oli kovin taitava, niin se voisi tietysti osoittautua melkoisen huonoksi aikomukseksi. Opheliakin kyllä tiesi olevansa taitava jahtaaja. Vaikka hän ei monessa asiassa loistanutkaan, huispaus oli poikkeus. Siinä hän oli oikeasti hyvä, eikä mikään pelkkä vitsi luudanvarrella.

Hän lähti lentämään Luolin perässä maalisalkoja kohti. Mitä ylemmäs he pääsivät, sen paremmaksi ja innostuneemmaksi tyttö itsensä tunsi. Hän alkoi jo ihan tosissaan innostua tästä. Ei ihan samalla tavoin kuin jos olisi ollut oikea peli kyseessä, mutta kuitenkin. Adrenaliini tuntui ryöppyävän suoniin.
”Ketteryys ja nopeus nyt ainakin ovat vahvuuksiani,” Ophelia tiesi kertoa. ”Vaikka maassa saatan olla kömpelö, niin luudan kanssa pärjään mainiosti. Olin entisessä koulussa aina yksi parhaista, kun harjoittelimme pujottelua.” Sen sanottuaan hän heitti kaadon Luolia kohti. Heikkouksia ei tehnyt ollenkaan mieli miettiä. Niitäkin nimittäin oli, eivätkä ne häntä miellyttäneet.
”Suurin heikkouteni on varmasti se, että keskittymiseni saattaa herpaantua, mutta sitä ei onneksi tapahdu läheskään niin usein kuin ennen. Enkä aina muista yhdessä sovittuja suunnitelmia. Pelata osaan, mutta se kaikki liika ajatteleminen ja taktikointi ei oikein luonnistu ilman ponnistuksia. Muistini ei ole parhaimmasta päästä ja kyllähän se olisi pelikentälläkin ihan tarpeen. Mutta sanoisin, että tämä käytännön puoli korvaa kyllä muut puutteet.”

Ophelia ainakin toivoi, että niin olisi. Hän todellakin osasi lentää, tiesi pelin säännöt ja osasi reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Kunpa vain täällä saisi enemmän tehdä kentällä mitä osasi ja katsoi oikeaksi kuin että olisi pakko noudattaa jotakin ennalta laadittua suunnitelmaa. Tietysti hän yrittäisi parhaansa. Ihan varmasti. Jos nyt edes pääsisi joukkueeseen.
”No entäs sinä sitten? Ja millaisia vahvuuksia ja heikkouksia muiden tupien joukkueiden mahdollisilla jäsenillä on?” Luolilla varmasti oli siitä jotakin käsitystä ja Ophelia totta kai halusi tietää asiasta. Vaikkei hän kaiketi sillä tiedolla paljon osaisikaan tehdä.

[Luol Crunel]

Ophelia kertoi ketteryyden ja nopeuden olevan tämän parhaita puolia, ja että tämä oli ollut pujottelussa yksi luokkansa parhaimpia. Sen sanottuaan tyttö heitti kaadon Luolille, joka otti siitä varman kopin. Tytön heitto ei ollut kehnompi, mutta Luol halusi vielä nähdä, miten tyttö onnistuisi heittämään ja ottamaan koppeja jos välimatka olisi pidempi.

Heikkouksiksiin Ophelia mainitsi helposti herpaantuvan keskittymiskykynsä, huonon muistinsa ja taktikoinnin. Luol nyökkäsi. Ophelia oli siis sangen tyypillinen Pouffsouffle - sellainen, joka oli parempi käytännön toiminnassa kuin strategoinnissa ja kuunteli aivojensa sijaan intuiitiotaan. Tyypillisesti Pouffsoufflet olivat myös hyviä tiimipelaamisessa ja pelasivat puhdasta, reilua peliä ja kunnioittivat sekä kanssapelaajiaan että vastustajiaan.

”No entäs sinä sitten? Ja millaisia vahvuuksia ja heikkouksia muiden tupien joukkueiden mahdollisilla jäsenillä on?” Ophelia kysyi. Ennen kuin Luol vastasi, hän nakkasi kaadon yllättäen olkansa takaa hieman Opheliasta vasemmalle, nähdäkseen miten tyttö reagoi yllättäviin ja epätarkkoihin syöttöihin.

"Minulla on nopeat refleksit ja voimaa lyödä ryhmy kauaskin. Lisäksi osaan lukea peliä hyvin ja iskeä silloin, kun vastajoukkueen pelaaja sitä vähiten odottaa. Olen myös hyvin kehittymishaluinen", Luol kertoi hieroen niskaansa. Hän ei oikeastaan välittänyt itsensä kehumisesta vaan piti mieluummin kykynsä ja taitonsa omana tietonaan. Sillä tavalla oli helpompi iskeä tosipaikan tullen - tai jos häntä aliarvioitiin.

Vielä vähemmän Luol kuitenkin piti heikkouksistaan puhumisesta. Joidenkin mielestä heikkoukista puhuminen teki kai vahvemmaksi, mutta Luol koki sen tekevän ihmisestä vain haavoittuvaisemman. Toisen heikkoihin kohtiin oli helpompi iskeä kuin vahvuuksiin. Tosin valmentajana toisten heikkousten tietäminen oli välttämätöntä, jotta pystyi auttamaan toista kehittymään. Sen hän oli oppinut ollessaan huispauskapteeni.

"Olen myös aika perfektionistinen ja voitonhaluinen. Toisinaan ne ovat hyviä piirteitä, toisinaan heikkouksia", Luol sanoi lyhyesti ja siirtyi sitten nopeasti Ophelian jatkokysymykseen: "Serpentardit ja Serdaiglet ovat kovia taktikoimisessa ja pelaavat älyllistä peliä. Lisäksi Serpentardit saattavat toisinaan turvautua kepulikonsteihin, kun tuomarin silmä välttää. Gryffondorit pelaavat aika impulsiivisesti ja arkailemattomasti."

[Ophelia Villard]

Ophelia yritti keskittyä kuuntelemaan Luolin vastausta kysymykseensä tuon omista heikkouksista ja vahvuuksista. Kuulosti ihan vakuuttavalta. Ainakin lyöjänä piti pystyä lyömään ryhmy kauas. Siitä oli joukkueelle paljon etua, jos sellaiseen pystyi. Perfektionismi taas kuulosti melkeinpä rasittavalta piirteeltä. Toisaalta se oli tietysti hyvä, mutta jos kaiken piti olla täydellistä, niin se saattoi haitata peliä. Ei pelejä kuitenkaan pystynyt täysin suunnittelemaan, eikä suunnitelmissa pystynyt koskaan täysin pysyttelemään. Oma joukkue ei kuitenkaan ollut ainoa, joka oli kentällä ja totta kai se toinen joukkue yleensä sekoitti suunnitelmia.

”Okei. Kuulostaa siltä että olet tosi hyvä,” Ophelia totesi hymyillen. Hymyn syy oli se, että hän oli hetki sitten napannut Luolin heittämän kaadon onnistuneesti. Hän ei ollenkaan osannut epäillä asiaa, vaan uskoi Luolin todella olevan kaikkea sitä mitä sanoi. Hänellä oli totisesti ollut tuuria, kun Luol oli halunnut valmentaa juuri häntä tulevia joukkuekarsintoja varten. Nyt kun vain jaksaisi kuunnella kaikki vinkit, niin ehkä hän selviäisi joukkueeseen. Olivatkohan kaikki muutkin koulun pelaajat sitten yhtä hyviä?

Luolin kuvaus muista joukkueista sai tytön hieman levottomaksi. Etenkin Serpentardin ja Serdaiglen pyrkimys taktikointiin sai hänet epäröimään. Hän kun oli sellaisessa melko huono ja pelasi lähinnä vaistojensa varassa. Ei hän osannut juonitella ja taktikoida, ainakaan tieten tahtoen. Ehkä vahingossa tajuamattaan? Vai oliko sellainen edes mahdollista? Ei kai.

Kepulikonstit kuulostivat vielä epämukavammalta. Sellaisten uhriksi oli ihan liian helppo joutua. Todennäköisesti hän olisi sitten joukkueessa juuri se, jota yritettäisiin huijata ja siinä varmasti myös onnistuttaisiin. Sitten hän vain mokaisi ja suututtaisi koko joukkueen. Se oli enemmänkin kuin todennäköistä. Ophelia ei kuitenkaan halunnut masentaa mieltään sellaisilla ajatuksilla. Hän oli ennenkin pärjännyt joukkueessa, vaikka häntä olikin yritetty huijata. Onneksi joukkueessa kuitenkin oli ollut jäseniä, jotka olivat pitäneet hänen puoliaan, eikä mitään ikävää ollut päässyt liian usein käymään.

”Entä mikä joukkue on ollut tähän mennessä parhain?” Ophelia kysyi ja heitti jälleen kaadon Luolille. Hän heitti sen voimalla, jolloin se lähestyi Luolia melkoisen nopeaa vauhtia. Luolin oli syytä olla hereillä, ettei saisi kaadosta päähänsä. Ja varmastihan tuo olikin, jos kerran omasi nopeat refleksit.