Romeo Lécuyer
Koko nimi: Franҫois Romeo Lécuyer
Sukupuoli: Mies
Syntymäaika: 16.04.1990 (26)
Kotikaupunki: Frontaҫis, Ranska
Seks. suuntautuminen: Abroseksuaali
Kansalaisuus: Ranskalainen
Kätisyys: Oikea
Kielitaito: Ranska (äidinkieli), englanti (sujuva), saksa (kiitettävä), tok pisin (tyydyttävä), kymri (kohtalainen), khoekhoe (alkeet)
Asema: Koulusihteeri (harjoittelija)
Verisääty: Puoliverinen
Taikasauva: 7 tuumaa, oliivipuuta, sangen notkea, ytimenä lohikäärmeen sydänjuurta
Sauvakäsi: Vasen
Suojelius: Hiiri
Perhe:
Romeon isä on eläköitynyt yliopiston lehtori, joka aikoinaan luennoi Frontaҫisin yliopistossa pitkälti velhojen ja noitien oikeuksista nykyajan teknologisoituvassa maailmassa. Romeo arvostaa vanhaa isäänsä suuresti, minkä vuoksi hän jättääkin tämän suurimmaksi osaksi rauhaan. Romeon isä on nykyään paljon tyytyväisempi poikaansa kuin ennen, mikä onkin ihan ymmärrettävissä, kun Romeon pitäisi lisätä suvun ja pienen perheyhteisön kunnioitusta kuin viedä sitä pois. Isä ei ole vieläkään ihan antanut anteeksi niitä kaikkia pieniä kapinointeja, joita Romeo on tehnyt vuosia sitten.
Romeon äiti on koulutukseltaan diplomi-insinööri. Nykyisin hän vielä työskentelee yhden huonekaluketjun leivissä kartoittamassa sopivia tiloja liiketiloja keittiökaappien erikoismyyntiin. Romeo arvostaa äitiään yhtä paljon kuin isäänsä, mutta tietää että äitiin ulkopuolisten sanoilla on paljon enemmän merkitystä kuin isän kohdalla. Täten Romeo itsekin jo varoo omia harvoja sanojaan ja tyytyy muulla tavoin esittämään asioiden olevan hyvin, sillä ei halua oman äitinsä ymmärtävän hänen sanojaan väärin. Romeo näkee omaa äitiään harvoin.
Tärkeimmät ihmissuhteet:
Courtney Ahrton on sähäkkä amerikkalaissyntyinen neito, joka mieluusti kuluttaisi kokonaisen päivän ellei toisenkin Louvressa. 24-vuotias humanistiopiskelija on vaihtanut pääainettaan ja asuinpaikkaansa enemmän kuin ikäänsä verrattuna uskoisi ja hänen kanssaan Romeo on päässyt parantamaan niin englannin, saksan kuin kymrin taitojakin. Romeo on myös asunut hänen ja Keneroun kanssa yhdessä hieman pitemmän ajan jakson kanssa yhdessä, mutta Courtneyn alituinen matkakuume sai Romeon viime aikoina vain todella hermostuneeksi. He soittelevat toisilleen aina ajoittain, mutta kirjeitä eivät pysty oikein kunnolla lähettämään kun Courtney on jo taas eri paikassa kuin aiemmin.
Mia B. on hiljainen, mutta kuitenkin aika pysyvä ja hyvä ystävä ja tuki tarvittaessa. Romeo tutustui tähän käydessään läpi yhtä elämänsä kriisivaihetta. Toinen oli hyvä apua ja turva, minkä vuoksi Romeo nykyään aina yrittää pitää kontaktia yllä toiseen. Aina se ei ole kovin helppoa, kun Mialla on oma elämä, mutta Romea yrittääkin olla hyvä kaveri ja olla tunkeilematta liikaa Mian elämään.
Simon F. lukeutuu Romeon ensimmäisiin kavereihin ja kaverisuhteisiin, joita hän on muodostanut. Simon oli Romeota nuorempi, mutta siitä huolimatta hänestä sai ihan hyvän kaverin. He eivät ole olleet sen enemmin tekemisissä koulusta valmistumisen jälkeen, joten Romeo ei tiedä minkälainen Simonista onkaan tullut. Simon oli ainakin joskus ihan hyvä riimuissa ja kiinnostunut niistä, mutta mielenkiinnonkohteet voivat muuttua ajan saatossa.
Kenerou Hatou Kenerou, Romeo tutustui tähän tok pisia äidinkielenään puhuvaan symppikseen koulussa tämän oltua yhtenä niistä lukemattomista vaihto-oppilaista joiden perään Romeon piti katsoa. Sinä aikana Romeo suhtautui tyynen asiallisesti Kenerouhiin kuin kaikkiin muihin vaihto-opiskelijoihin. Hänen piti vain katsoa, että nämä tunsivat olonsa hyväksi eikä ystävystyä heidän kanssaan. Vasta 21-vuotiaana Romeo päätyi uudestaan keskustelemaan yhden yhteisen ystävän kautta ja ei aikaakaan, kun heillä oli 23040 kilometrin etäisyydestä huolimatta ihan hyvässä mallissa oleva etäsuhde pystyssä. Se tosin raukeni siihen, kun Romeo ei päässyt enää pitämään yhteyttä ulkomaailman kanssa. Löydettyään toistensa myöhemmin Nantesissa Romeo on alkanut arvostamaan Kenerouta yhä enemmän ja tämän vuoksi toisinaan kuunteleekin jazzia ja käy seuralaisen -roolissa joissain hienoimmissa juhlissa tytön kanssa.
Kevin Palmer on Romeota 5 vuotta vanhempi yliopistokaveri, joka toimii nykyään parantaja noin 15 kilometrin päässä Frontaҫista sijaitsevassa parantolassa. Parin yhteisen kaverin myötä Romeo tutustui tähän aussiin, joka toisinaan vaikutti siltä kuin haluaisi jotakin muuta kuin vain kaveruutta. Siitä huolimatta tai ehkäpä juuri siitä syystä Romeon yksityisenä parantaja on nimenomainen Kevin, joka on joutunut jo hieman käsien välistä kirjoittamaan milloin minkälaisen lähetteen taikka reseptin Romeon tarpeille. He tulevat ihan hyvin toimeen ja Romeo ainakin pyrkii pitämään tästä kaveruussuhteesta kiinni ja vaalimaan sitä jatkossakin taitojensa mukaan.
Ulkonäkö:
167 cm//vaaleanruskeat hiukset//vihreät silmät//punastuu helposti
Romeo ei ole järin pitkä 167 cm:llään ja hän on saanut nuorempana kuulla siitä jo jonkin verran kuittailua. Hän on ihan tyytyväinen pituuteensa ja muutenkin on ihan hienoa, kun ei tarvitse huoneeseen astuessa kolauttaa ohimoaan oven karmiin. Pituuden ohella mies on ihan tyytyväinen muutenkin omaan ulkonäköönsä, mutta kuitenkin kiusaantuu kun siihen kiinnitetään liian paljon huomiota. Hän vain sattuu näyttämään tältä, okei – siirrytään seuraavaan asiaan, kiitos.
Romeo pukeutuu yleensä kauluspaitoihin ja neuleisiin sekä muuhun hieman virallisempaan ja asialliselta näyttävään, sillä siltähän koulusihteereiden pitäisi näyttää. Vaatteet kuitenkin sijoittuvat väriltään pitkälti vain musta - valkoinen -akselille, joten muun värisiä vaatteita hänellä näkee vain harvoin. Oikeastaan ei koskaan.
Ruumiinrakenteeltaan hän on ihan sopusuhtainen, mutta hänellä on lapsuuden juoksupainotteisen harrastuksen myötä enemmän lihaksia reisissä ja jaloissa kuin yläkropassaan. Romeo on juuri sellainen henkilö, jonka voisi helposti kuvitella otettavan mukaan seuralaiseksi coctail –juhliin tai siihen uuteen italialaiseen ravintolaan. Hän kyllä on useamminkin ollut edellä mainituissa tilaisuuksissa seuralaisena, joten hän luonnollisesti tietääkin miten kuuluu pukeutua.
Miehellä on vaaleanruskeat lyhemmät hiukset, jotka ovat kerroksittain leikattu ja pääosin siististi sivuille suittu sivujakauksen mukaan. Ihonväriltään Romeo ei ole siitä vaaleimmasta päästä, joten kesällä auringonpaisteella ei ole niin suurta palamisen pelkoa. Kuitenkin hänen kasvoillaan komeilee valitettavan usein punaisen sävy, sillä hän punastuu helposti liiallisesta huomiosta kuin myös säikähdettyään ja tehtyään jonkinlaisen virheen. Punastumisen ohella Romeo myös toisinaan leikkii pohdiskellessaan intensiivisesti vähän pidemmillä, yksittäisillä hiussortuvillaan ja osaa valahtaa kalpeaksi. Punastumisen ja kalpeaksi valahtamisen aikana hänen nenänsä on pitkälti tavallisen sävyinen paitsi ihan nenänpää saattaa olla hieman punertava, mutta se sopii sen hyppyrimäiseen luonteeseen.
Sydämenmuotoiset kasvoihin ovat sijoitettuina kristallipallosilmät, jotka ovat tavallista suuremman kokoiset, mutta ihan sopivassa etäisyydessä toisinaan. Vaikkakin Romeo siristelee toisinaan silmiään ja räpyttelee ripsiään, hän ei tarvitse minkäänlaisia laseja vaan näkee ihan erinomaisesti jo nykyisellään. Kristallisilmien yläpuolella ovat kulmakarvat, jotka ovat hieman miten sattuu ja haluaisivat varmaan kaikkein mieluiten yhdistyä keskeltä, mutta ovat nykyään vain hieman kallistuneita siihen suuntaan.
Romeolla on kasvoillaan hieman varautunut ilme, ja hän hermostuneena antaa kätensä liitää kynän tai muun kirjoitusvälineen kanssa paperilla. Mies siis purkaa hermostuneisuuttaan piirtämisellä, kirjoittamisella ja muutenkin pitämällä vähintään toisen kätensä liikkeessä.
Romeolla on jonkin verran finnejä otsan seutuvilla, mutta eniten niitä on hänen yläselässään. Niskassa hänellä on parin cm:n pituinen vaakatasossa kulkeva arpi. Miehen hampaat ovat aika suorat kiitos oikomishoidon sekä ihan vaaleahkot, mutta hän harrastaa ehkä hieman liian tiheään hammaslääkäreillä käymistä.
Miehen kädet ovat hänen ruumiinsa nähden ihan kiitettävän kokoiset ja ne eivät ole vielä kovin kovettuneet raskaan työn vuoksi. Harrastuksen, opiskelun ja työharjoittelun myötä Romeolla on sitä tarvittua sorminäppäryyttä ja hän osaa tehdä jonkinlaisia kynänpyörittämistemppuja sormillaan sekä sauvallaan. Hänen vasemman ranteen sisäpuolella on halkaisijaltaan 2 cm:ä oleva tumma rinkula, jota jästit saattaisivat tatuoinniksi katsoa. Oikeasti se ei ole mikään tatuointi, mutta Romeo peittää sen yleensä kun ei tarvitse sitä. Tietenkin on myös aikoja milloin siitä on hyötyä, jolloinka hän myös käyttää sitä eikä sen keskus ole silloin niin tyhjä miltä se muuten aina näyttää olevan. Miehen jalat sopivat ihan hyvin 40 koon kenkiin ja sellaisia hän pääsääntöisesti käyttääkin.
Viiksiä, partaa, parransänkeä saatikka pulisonkeja miehellä ei ole, sillä hänen mielestään ne eivät anna kovin siistiä vaikutelmaa. Ehkä se maskuliinisin piirre Romeossa on hänen selvästi erottuva aataminomena ja hänelle tunnusomaisin piirre ovat punastuessaan hänen helakanpunaiset, hiukan ulkonevat korvalehdet.
Luonne ja käyttäytyminen:
ujo//intellektuelli//pohdiskelija
Romeo on se hiljainen ja intellektuelli pohdiskelija, joka ei osaa sanoa ei kulttuurillisille riennoille, vaikkei niin suuresti nauti uusien ihmisten tapaamisesta tai pikemminkin mahdollisesti saamastaan huomiostaan. Hän on aika ujo, mutta hän nauttii käydä hieman syvällisempiä keskusteluja parin tutun ihmisen kanssa, kunhan on aluksi saanut hieman seurata sivusta heidän seurusteluaan. Pienen drinkin nautittuaan Romeo on kyllä hieman rohkeampi, mutta kuitenkin hänen ujous on hyvin edustettuna.
Jo koulussa se huomattiin, ettei tämä mies ole ihan siitä huonoimmasta päästä, sillä hänellä on hyvän muistinsa kautta ollut aina hyvät mahdollisuudet pärjätä aineessa kuin aineessa. Mies osaa muotoilla asiansa hyvin kirjallisesti, mutta suullisesti esitelmän pitäminen suurelle yleisölle, ei ole hänen vahvempia puoliaan – mutta se ehkä johtuukin siitä, että hän pelkää hieman miten muut reagoisivat siihen, että hän muistuttaisi enemmänkin tomaattia kuin tavallista ihmistä. Romeo on ihan älykäs ja toisinaan pieni strategiko, muttei hän prameile älykkyydellään.
Kunnianhimoa löytyy myös ihan sopivasti, mutta tähtiä tavoitteleva hän ei ole, vaikka toisinaan haaveileekin kaikesta. Läheisten kesken hän osaa joskus nauraa mukana sille, miten on säikähtänyt ja hypännyt pystyyn, kun on työskentelyn ja opiskelun sijaan jäänyt pohtimaan ja ajattelemaan miten nuoria koiranpentuja on ollut edustettuna länsimaisessa taiteessa 1800-luvulla.
Romeo pystyy keskittymään ja tekemään ahkerasti töitä, kun hänellä on selkeät ohjeet. Improvisoiminen ja itse asioista päättäminen ei ole hänen vahvinta alaa vaan mies pelkää silloin suuresti tekevänsä jotain väärin ja siten myös päätyy tekemään väärin. Omat virheet ja niiden vähättely ei ole lainkaan Romeolle tyypillistä vaan hän vatvoo niitä iltaisin nukkumaan mennessä enemmän kuin olisi sallittua. Tietenkin hän yrittää näyttää siltä kuin virheet eivät olisi niin paha juttu, mutta ne jäytävät häntä paljon olipa hän muutoin miten kypsä hyvänsä.
Olipa vastassa sitten omanikäinen, itseään vanhempi taikka nuorempi siitä huolimatta Romeo käyttää pääsääntöisesti henkilöistä vain heidän sukunimiään. Ei se johdu minkäänlaisesta tuttavallisuuden vieroksumisesta eikä kunnioituksen puutteesta, kuten joku voisi sellaisen johtopäätöksen vetää. Yleisimmin luullaan hänen vain olevan ehkä hieman liikaa omissa ajatuksissa tai vain jännittynyt, jolloin kaikki muodollisuudet unohtuvat – kiire voisi toki myös olla hyvä, mahdollinen syy. Romeo stressaannu toisinaan, vaikka on ehkä suunnitellutkin koko päivänsä täyteen työlistojensa kanssa eikä täten voisi edes sallita tällaista aikaa vievää stressaantuneisuuden -aktia. Ollessaan stressaantunut hän ei ole sitä toivotuinta jutteluseuraa.
Menneisyys:
Romeo syntyi vuonna 1990 Frontaҫis -nimiseen velhojen ja noitien kansoittamaan kaupunkiin Ranskassa. Hän oli jo pienenä rauhallinen lapsi, joka ei tarvinnut suuria viihdykkeitä ja tekemistä vaan puursi itse keskittyneesti omien asioidensa parissa. Romeo tutkiskeli suurimmaksi osakseen ihan yksin vain äidin vanhoja kirjoja ja isän outoja valokuvia, jotka eivät liikkuneet. Muutenkin poika tutustui maailmaan, jossa oli taikaa. Jästien olemassaolosta Romeo sai tietää vasta kouluun päästyään.
Poika ei oikeastaan muista millainen hänen vahinkotaikansa oli sekä minkä ikäinen hän mahtoi olla. Oli jotenkin vain luonnollista, että hänestäkin tulisi joskus velho. Ollessaan 10-vuotias Romeo sai kutsun Frontaҫisin pohjoislaitamilla sijaitsevaan taikakouluun nimeltä Frontaҫisin vanhojen velhojen taikainstituutti nuorille lahjakkaille noidille ja velhoille.
Romeo ei nuorena ihan ymmärtänyt lajittelutilaisuudessaan saatuja tietojaan, mutta tultuaan vanhemmaksi hän uskoi ymmärtävänsä mitä se kaikki tarkoitti. Tämän vuoksi poika olikin 15-vuotiaana yksi ikäluokkansa suurimpia lahjakkuuksia, mutta hänellä ei ollut paljon ystäviä. Romeo ei halunnut luoda ystävyyssuhteita kehenkään eikä kukaan oikein halunnut ystävystyä hänen kanssaan, kun hän käyttäytyi usein aika tylysti ja vaikutti koko ajan vain turhautuneelta.
16- ja 17-vuoden ikäisenä Romeo oli suurimmaksi osaksi itse vastuussa kouluunsa tulleiden vaihto-opiskelijoiden kierrättämisestä koululaitoksen ympäri sekä hänen piti toimia heidän tukipilarinaan ja oli siten suurinpiirtein itse kokonaan vastuussa heistä. Poika ei suhtautunut tehtäväänsä kovinkaan intohimoisesti eikä kauheasti hymyillyt vaihto-opiskelijoille saadakseen heidän tuntevan itsensä tervetulleiksi. Vaikka hän ei halunnutkaan tutustua heihin sen syvemmin, Romeon kielitaito parantui ja laajentui näiden vaihto-opiskelija -kontaktien myötä. Jälkeenpäin hän on myös ollut etäsuhteessa yhden Kenerou Hato nimisen tytön kanssa, joka oli ollut Frontaҫisin koulussa vaihto-oppilaana 2007-2008.
Valmistuttuaan lähes huippuarvosanoin koulustaan Romeo lähti opiskelemaan Frontaҫisin keskustassa sijaitsevaan yliopistoon, jossa hänen oma isänsäkin toisinaan vieraili ja luennoi. Hän opiskeli yli vuoden ajan numerologiaa ennen kuin ymmärsi, ettei se sittenkään ollut se mitä hän oikeasti halusi, minkä vuoksi hän vaihtoi pääaineensa talouteen. Romeo sai alkukankeuden jälkeen luotua ihan hyviä uusia ihmissuhteita, vaikka oli jo silloin pienissä piireissä tunnettu kaksintaistelijana.
19.08.2011 jälkeen Romeota ei näkynyt puolen vuoden aikaan missään ihmisten ilmoissa eikä täten ole kovin suotavaa kertoa, että mitä hän teki tai mitä hänelle tapahtui tuolloin.
Keväällä 2012 nuorimies oli Pyhän Seyah -vuoren luostarissa ja oppi yhtä jos toistakin kaupunginsa historiasta sekä tulevaisuudesta ja etenkin omasta tulevaisuudestaan. Kun vuosi oli kääntymässä loppua kohden, Romeo palasi takaisin Frontaҫisin maallisten pariin. Hän aloitti uudestaan opinnot, mutta kärsi vielä ajoittain hetkellisestä näönheikentymisestä ja yllättävistä päänsärkykohtauksista.
Nyt myöhemmin tämän kaiken sanotaan olleen peräisin Romeon silmien vuoksi, jotka kuin varkain olivat muuttuneet vihreästä vaaleiksi kristallisilmiksi. Tavallisimmin silmien väriin haaleminen tarvitsi kokonaisuudessaan noin neljä vuotta, mutta Romeolla se kesti vain kolme ja puoli. 08.05.2013 hänen silmänsä asettuivat sellaisiksi kuin ne nykyisinkin ovat ja sen jälkeen Romeo ei ole kokenut minkäänlaisia silmistä lähtöisin olevia tuskia.
Syksyllä hän aloitti uudestaan opinnot ja jatkoi siitä mistä oli jäänyt. Häneltä oli jäänyt myös pienoinen työharjoittelukin välistä, minkä hän sitten oitis suorittikin Frontaҫisin naapurikaupungissa, sillä ei halunnut sitä Frontaҫisissa suorittaa.
Vuoden 2015 alkupuolella Romeo oli kuta kuinkin saanut tutkintonsa ja pätevyytensä kasaan sekä pääsisi vihdoin suorittamaan sitä mitä hän rakasti että vihasi. Vaikka hän ei välittänyt matkustamisesta, mies päätti kuitenkin etsiä seuraavaksi jotain työpaikkaa. Työpaikan sijaan Romeo löysi itselleen kodin Courtneyn ja Keneroun sydämestä, minkä vuoksi asuikin heidän kanssaan kolmistaan Courtneyn yksiössä Nantesissa.
Vastavalmistunut piti silmänsä auki siltä varalta, että sikäläisistä kouluista jotkut olisivat tarvinneet koulusihteeriä, mutta kun niin ei ollut, hän päätyi ruokkimaan tyttöjen kanssa kulturillisia intressejään. Tämän ohella Romeo kuitenkin kävi myös parilla hyödyllisellä kurssilla, joista saisi entistä paremmat eväät elämäänsä.
Romeon tie erosi valitettavasti jo 02.04.2016, Courtneyn ja Keneroun teistä, joista jälkimmäinen palasi taas hetkeksi Papua-Uusi-Guineaan. Mies kuitenkin sai ehkäpä suhteidensa sekä Frontaҫisin papereilla itselleen harjoittelupaikan Taikakoulu Château nimisestä oppilaitoksesta Ranskan Alloksesta.
Suoritetut S.O.L.A.R. ja T.I.T.U.S. -tutkinnot arvosanoineen ja selityksineen:
Frontaҫisin vanhojen velhojen taikainstituutti nuorille lahjakkaille noidille ja velhoille käyttämä arvosana-asteikko selityksineen:
4 = hyväksytty (hyvä)
3 = hyväksytty (välttävä)
2 = hyväksytty (parantamisen varaa)
1 = hylätty (kompensoitavissa)
0 = hylätty
+ = hyvä
++ = kiitettävä
+++ = erinomainen
Subjektiivinen, Objektiivinen ja Laskennolliselta Arvoltaan Rohkaiseva -tutkinnon tulokset:
S.O.L.A.R. -tutkinto
Ranska.....................................4 +++
*Englanti...................................4 +++
*Saksa......................................4 ++
Historia....................................3 +++
*Kirjallisuus...............................4 +++
*Kulttuuritiede...........................4 +++
Laskentoaine.............................4 ++
*Talousoppi...............................4 +++
Loitsut.....................................4 +++
Muinaiset riimut..........................3 +++
*Tulevaisuuden riimut...................3 +++
Muodonmuutokset........................4 +++
Numerologia...............................4 +++
Taikaliemet...............................4 ++
Tähtitiede.................................3 ++
Yrttitieto..................................3 +
((selitykset:
* em. aineen valinnaisaine))
Tärkeä, Inhimillinen sekä Totuuteen Uskomiseen Siivittävä -tutkinnon tulokset:
T.I.T.U.S. -tutkinto:
Ranska.......................................4 +++
*Englanti....................................4 ++
*Saksa.......................................3 ++
*Kirjallisuus................................4 +
*Kulttuuritiede............................4 ++
Laskentoaine...............................4 ++
*Talousoppi.................................4 +++
Loitsut......................................4 +++
Muinaiset riimut...........................3 +
*Tulevaisuuden riimut....................3 ++
Muodonmuutokset........................4 ++

Taikaliemet................................4 +
((selitykset:
* em. aineen valinnaisaine))
Harrastukset:
Teatteri käy teatterissa aina sitä mukaan, kun ohjelmistossa on kiinnostavan kuuloinen esitys sekä saatuaan jonkun kaverin tai tutun seuraksi. Ei käy mielellään yksin katsomassa teatteriesityksiä, sillä jälkeenpäin esityksestä keskusteleminen ja mielipiteiden vaihtaminen on todella antoisaa.
Kirjallisuus, lukee mielellään kirjoja näiden alkuperäiskielillään, vaikkei aina osaakaan kyseistä kieltä.
Musiikki, kuuntelee pääsiassaan vain klassista, mutta kavereidensa vaikutuksesta on hyvin perillä niin uskonnollisista uusista Indie -artisteista kuin myös jazzista ja funkista.
Muuta:
- ominaishaju: tuoreen, raikkaan omenan ja kostean mättään sekoitus
- hyvä kaksintaistelija: nopeat refleksit, harkitut liikkeet
- tarvitsee verrattain vähän unta.
- valehtelee vain olemattomistaan ruoka-allergioistaan.
- on alkanut vuoraamaan 23-vuotiaasta asunnoistaan vähintään yhden seinän kokonaan paperiin.