Vesikammo?

[Katherine Westwood]

// Peli jatkoa Katherinen ja Cassia Finchin kirjastotapaamiselle (suosittelen lukemaan sen ensin, mikäli tämän ajattelit lukea), 4.6 //

Kävelimme portaita alas, kohti Châteaun pihaa. Tai sinne ainakin olimme sopineet menevämme. Sää oli kaunis, kirkas, ja aurinkoinen, täydellinen. Se olisi ollut mahtava sää piknikille, harmi vain, ettei meillä ollut mitään. Ei minulla tosin ollut juur yhtään edes nälkä. Ei viime syömisestäni nyt niin kauan ollut.

Cassia oli kertonut hiuksiensa olevan luonnostaan platinablondit. Hämmästyttävää, en tiennytkään edes, että se oli mahdollinen hiusten väri. Vai olikohan tyttö metamorfimaagi? Silloinhan käytännössä luonnollista väriä ei kyllä edes olisikaan.

Seuraavaksi Gryffondor kehui puolestaan minun hiuksiani ihaniksi. Samanlaiset hiukset olivat varmaankin monella muullakin Châteaulaisella. Ehkä ne kaikki olivat hänestä kauniit, tai sitten se oli vain vale kohteliaisuus. "Kiitos", vastasin kaikesta huolimatta, hymyillen kauniisti.

Kukaan harvemmin hiuksiani kehui, juuri sen takia, että sellaiset olivat joka kolmannella vastaan kävelevällä. Njah, hiukset kuitenkin sopivat vaaleaan ihooni, joka näytti vieläkin vaaleammalta auringossa, melkein valkoiselta.

Kävelyvauhti jota menimme, oli normaalia omaani hieman hitaampi. Yleensä myöskin juoksin portaat alas, nyt hillitsin itseni. Tai sitten en! "Kisa siitä kumpi ensin ulko-ovella!" huudahdin innostuneena Cassialle, jolloin lähdin äkkiä juoksemaan. Hieman etumatkaa minulle nimittäin. Hah!

[Cassia Finch]

Katherine kiitti hiuksiensa kehumisesta hymyillen kauniisti.
Toivoin, että hän oli ottanut kehuni tosissaan, sillä olin todella tarkoittanut sitä. Olin melkein kateellinen hänen kiiltävän ja paksun näköisille kutreilleen, omani kun olivat vähän kärsineen näköiset.

Ihanaa päästä vaihteeksi pihalle, varsinkin, kun siellä oli hyvä sää, ajattelin astellessani portaita alas Katherine vierelläni. "Kisa siitä kumpi ensin ulko-ovella!" Tyttö huudahti yhtäkkiä ja ryntäsi kohti ulko-ovia - hän oli saanut etumatkaa.

Kiljaisin - harvinaista käytöstä minulle! - ja ryntäsin Katherinen perään oville.
En yleensä harrastanut tällaisia, noh, lapsellisuuksia - jos tätä sellaiseksi voi sanoa - mutta nyt annoin asian olla. Sitä paitsi, miksei välillä voisikin poiketa yleisestä käyttäytymisestään?
Olinhan minä muutenkin muuttunut nyt Katherinen tavattuani, ja mikä parasta, ainakin minun mielestäni parempaan suuntaan!
Olin iloisempi, hymyilin, poikkesin melkeinpä muodollisesta käytöksestäni...

Hymyilin ja huusin: "Täältä tullaan, Kate!"

[Katherine Westwood]

Juoksin portaita kovaa vauhtia alas, varoen kuitenkin katumista, koska se nyt sitten pilaisi hauskuuden jos jompaakumpaa sattuisi.

"Täältä tullaan, Kate!" kuulin huudon takaani. Naurahdin, kun kuulin Cassian askeleiden lähtevän jahtaamaan minua. Mahtavaa! Tyttö tulikin mukaan 'leikkiin', jota en ollut osannut aavistaa. Ehkei hän ollutkaan sellainen kun olin ensinki ajatellut, tosikko ja surija. Toisaalta, ei ketään pitäisi sen perusteella kuitenkaan arvostella, jos joku joskus itki.

Olin saanut heti alussa etumatkaa, ja Cassia oli edelleen takanani, en kylläkään tiennyt kuinka takana. Mutta en ehtinyt katsoa taakseni, tämä täytyi voittaa! Virnistin itsekseni. Joku vastaan kävelevä Serdaigle katsoi meitä hieman kummaksuen käytöstämme. Mutta kisahan oli jo kohta loppumassa! Ei enään rappusia, vain muutama lyhyt käytävä!

[Cassia Finch]

Pingoin Katherinen perässä niin kovaa kuin kintuistani vain lähti.
Minulla ei ollut erityisen hyvä kunto - harrastukseni eivät liittyneet urheiluun - joten aloin jo nopeasti hengästymään ja puuskuttamaan.
Kuulin Katherinen naurahtavan edessäni.

En välittänyt, mitä muut meistä ajattelivat - väliäkös tuolla, teen mitä haluan - ja vaikka joku katsoikin oudoksuen, niin hymyilin vain iloisesti takaisin hampaat välkkyen.

Tajusin pian, että oli vain muutama käytävänpätkä enää jäljellä, niin olisimme jo "maalissa", eli ulko-ovilla, joten yritin kovasti kiriä eroa Katherineen.
Minua kuitenkin jostakin kumman syystä nauratti niin kovin, että juokseminen hankaloittui entisestään.

Mieleni teki vain nostaa kädet ilmaan antautumisen merkiksi ja huutaa kisa päättyneeksi, mutta en halunnut pilata hetkeä ja hiljensin vain vähän vauhtiani, että jaksoin jotenkuten edes juosta.

Varmaan pitäisi alkaa urheilemaan, ajattelin naurahtaen melkein ääneen.

[Katherine Westwood]

"JAAA... VOITTO!" huudahdin nauraen, nostaen kädet ylös sen merkitsi. Käännyin katsomaan taakseni, huomaten olleeni reilusti edellä Cassiaa. Minua alkoi naurattaa ja hengästyttää yhtä aikaa aivan liikaa, josta muodostui yskänpuuska. Hymy hyylillani katsoin tyttöä.

Pieni leikkimielinen kisa, ja näin paljon riemastuin. Juu, taisin olla hieman voittomielteinen aina kaikissa kisoissa. Harvoin kyllä kisailin missään kenenkään kanssa. En ollut koskaan harrastanut urheilua muuten, kuin juossut ihan vapaa-aloitteisesti vapaa-ajalla. Enkä siltikään kovin lahjakas siinä lajissa ollut.

Edelleen melkein nauraen kävelin taaksepäin pihalla, pitäen katseen juoksevassa tytössä. Tai pikemminkin hölkkäävässä. Tytön platinablondit hiukset heiluivat hauskasti tuon pään ympärillä.

//Lyhyttä settii, anteeks :D//

[Cassia Finch]

Ehdittyään ovelle Katherine huusi: "JAAA... VOITTO!" Hän nauroi ja nosti kätensä ilmaan kuin tuulettaen voittoaan.

Hiljensin juoksuani edelleen ja otin välillä kävelyaskeliakin.
Katherinehan oli jo voittanu - mikä nyt ei minua sinänsä yhtään haitannut, leikkimielinenhän kisa tuo vain oli ollut - joten turha minun oli enää huhkia.

"Onnea!" Toivotin nauraen Katherinelle.
Pääsin ovesta ulos ja näin hänen kävelevän takaperin pihamaalla katsellen minua huvittuneena.
Mieleni teki rynnätä hänen luoksensa ja halata, mutta en minä yhdessä hetkessä niin paljon ollut muuttunut, että niin uskaltaisin tehdä.

Totutin jalkani kävelytahtiin ja ehdin jo Katherinen vierelle kävelemään.
Juoksussa oli tullut yllättävän kuuma, ja tunsin ällöttävästi, kuinka hiki virtasi selkääni pitkin.

//Joo multa oli aika tönkköä tekstiä, yh :DD sain muuten melko mahtavan idean Katherinea ja Cassiaa varten, mutta se ei taida olla toteutettavissa D: pistän vaikka wa-viestiä xdd

[Katherine Westwood]

"Onnea!" Cassia sanahti minulle päästessään 'maaliin'. Hetken tuolla kesti ottaa minut kiinni kävellen, jonka jälkeen käännyin oikeinpäin kävelysuuntaan. Hänellä näytti olevan kuuma, huomasin sen kasvojen väristä.

"Et taida harrastaa urheilua?" kysyin virnistäen. Toivoin ettei Cassia ottaisi kysymystäni pahallaan, niin, että olisin haukkunut häntä huono kuntoiseksi. Koska en toki tarkoittanut sitä. Voi myös olla, ettei tyttö edes tajua, että niinkin olisi voinut ajatella.

Kuuma minullekkin tuli, hieman juostessa, mutta päästessäni ulos kuumaan aurinkoon, varsinkin. Kesän merkkihän tämä oli, vaikken kuumudesta pitänytkään. Kesä oli kuitenkin hyvä asia monelta eri kannalta. Kuten loman takia, vaikkakin pidin Châteaussa asumisesta enemmän, kuin omassa talossa.

//Sittenpähän vaa tehää se. Miten vaan haluut aloittaa, tässä vai joskus toisessa pelissä.//

[Cassia Finch]

//Tässä pelissä, ja aattelin et se on vaan sellanen jännä pikkujuttu, joka ei oo sellanen selkee u know :DD et siitä ei tarvii isoa hommaa tulla.

Katherine kääntyi takaisin kävelysuuntaan ja virnisti. "Et taida harrastaa urheilua?" Hän kysyi.
Tunsin kasvojeni olevan edelleen punaiset hiestä, mutta niiden puna taisi syventyä tämän Katherinen kysymyksen jälkeen: Ei, minä en harrastanut urheilua. Hän oli sitten varmaan jokin huippu-urheilija ja kävi kesäisin lenkillä päivittäin, ajattelin vähän happamana, vaikken uskonutkaan, että hän oli kommentillaan tarkoittanut pahaa. Ei Katherine ollut sellainen - mitä nyt tiesin, kun olin vasta tänään häneen tutustunut.

"En minä-", vastasin kääntäen katseeni jalkoihini. "V-varmaan pitäisi joo, mutta ei, tuota, ole oikein minun juttuni", puuskahdin lopulta lauseeni loppuun.
Vilkaisin syrjäkarein Katherinea.

Tämä oli varmaankin noloin hetkeni ikinä, vaikka en tiedä pitäisikö minun oikeasti tällaista hävetä vai ei.
En minä ollut urheilemattomuuttani ennen hävennyt, mistäköhän tämä äkillinen muutos, mietiskelin katsellen poispäin Katherinesta. Mitä tahansa muuta, kuin häntä tällähetkellä.

Huokaisin syvään ja päätin muuttua takaisin kalpeakasvoiseksi ja tyyneksi itsekseni.

[Katherine Westwood]

Cassialla kesti vastata, ja huomasin tuon kääntäneen katseensa maahan. Olin siis kuitenkin pahoittanut hänen mielensä kysymykselläni. "En minä- V-varmaan pitäisi joo, mutta ei, tuota, ole oikein minun juttuni", tyttö sanoi takellellen.

"Hei anteeks, emmä tarkottanut pahalla sanoa", sanahdin, hymyni jo kadottua. Anteeksipyytäminen oli helppoa minulle, koska olin oppinut erittäin hyvin sen, että parempi pyytää heti anteeksi, kuin odottaa pitkään. Tai sitten vain antaa vihan laskeutua ympärille.

Vaikka kävelimmekin aivan vierekkäin, minä johdatin kävelyn suuntaamme, joka johti siis järvelle. Se olisi varmaan aivan tyyni, kun tuultakaan tuskin oli.

[Cassia Finch]

Uskaltauduin vilkaisemaan taas Katherinea.
Tällä kertaa hymy oli kadonnut hänen kasvoiltaan pois, arvatenkin minun takiani.
Pilasin siis koko iloisen hetken lapsellisella loukkaantumisellani. Huoh.

"Hei anteeks, emmä tarkottanut pahalla sanoa", hän sanoi pian.
Huoahdin ja pudistelin päätäni. "Et tietenkään", sanoin onnistuen päästämään ilmoille pienen naurahduksen tai kiherryksen - tai jotain sen välimaastosta. "Ei tarvitse pyydellä anteeksi. Mä-", sanoin ja kesken uuden lauseen nielaisin, kurkkua oli alkanut yhtäkkisesti kuivata.
"Antaa olla. Pidetään nyt vain hauskaa!" Onnistuin sanomaan iloisella äänensävyllä ja jopa nostamaan hymyn huulilleni. Toivoin, että Katherinekin voisi unohtaa tämän.

Katsoessani häneen iloisena, katosi pian kaikki surut, murheet ja muu ahdistava pois mielestäni, ja pystyin jälleen olemaan aidosti hymyilevä.