Huispausottelu 8.5.
Tervehdys, Châteaulaiset!
Edellisestä huispausottelusta on vierähtänyt tovi, itseasiassa jo yli puoli vuotta. In-game huispausotteluja on toki järjestetty pitkin lukuvuotta, mutta nyt voitaisiin pitkästä aikaa pelata sellainen ihan oikeasti. Peli sijoittuu sunnuntaihin 8. toukokuuta, ja kyseisenä päivänä tuomari viheltää pelin käyntiin koulun blogin puolella. Tällä kertaa tuomarina toimii iki-ihana rehtorimme, Mila Molina.
Jos huispauksen säännöt ovat päässeet unohtumaan, tai jos huispaus on käytäntönä sinulle täysin uutta, suosittelen lukemaan pelin säännöt. Ensikertalaiselle peli saattaa kuulostaa monimutkaiselta, mutta sitä se ei kuitenkaan ole, kun peli saadaan käyntiin. Jokainen on siis ehdottomasti tervetullut mukaan pelaamaan, eikä virheiden tekemistä tarvitse pelätä. Voit osallistua mukaan otteluun riippumatta siitä, onko hahmosi kiinnostunut huispauksesta vai ei.
Ottelussa on tuttuun tapaan kaksi joukkuetta, jotka molemmat muodostuvat useammasta tuvasta. Jos sinulla on useampi hahmo, voit osallistua huispaukseen vain toisen joukkueen jäsenenä.
Joukkueet muodostuvat seuraavanlaisesti:
Oranssi joukkue: Gryffondor ja Serdaigle
Violetti joukkue: Pouffsouffle, Serpentard ja Cerfeur
Kumpaankin joukkueeseen vaaditaan vähintään kolme nimettyä pelaajaa, joista yksi pelaa pitäjää ja yksi etsijää. Lopuille paikoille voidaan sijoittaa täytepelaaja. Täytepelaaja on pelajaa, jota kuka vain joukkueen tupaan kuuluva voi ohjata pelin aikana. Täytepelaajalla voi siis pelata, vaikket olisikaan ilmoitautunut mukaan huispausjoukkueeseen. Täytepelaajia tulee olla vähintään 1 kpl / joukkue.
Tilanne nyt
Oranssi joukkue
Pitäjä: Fanny Wiest
Jahtaaja 1: Renée Mason
Jahtaaja 2: Sophie Brown
Jahtaaja 3: ei vielä pelaajaa
Lyöjä 1: ei vielä pelaajaa
Lyöjä 2: ei vielä pelaajaa
Etsijä: Katrine Wall
Violetti joukkue
Pitäjä: Lloyd Frankowski[/b
Jahtaaja 1: ei vielä pelaajaa
Jahtaaja 2: [b]Heather Rose
Jahtaaja 3: ei vielä pelaajaa
Lyöjä 1: ei vielä pelaajaa
Lyöjä 2: ei vielä pelaajaa
Etsijä: Melody Wood
Kaikki ilmoittautumaan joukkueisiin 7. toukokuuta mennessä.
Kapteeneja ei ole lainkaan tässä ottelussa, joten joukkueet täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Mainitse viestissäsi, mitä paikkaa haluaisit pelata. Jokaiseen joukkueeseen otetaan kuusi pelaajaa, jolloin yksi paikka jää täytepelaajan paikaksi.
Jos kysyttävää ilmenee, voit esittää kysymyksesi vapaasti tässä alla.