Sivu 1/1

Pussiverta ja hiippailija

ViestiLähetetty: 10 Huhti 2016, 20:49
Kirjoittaja Viorel Lupei
//Peliin odotellaan mukaan Melody Woodia

Viorel oli vain iloinen, kun pääsi illalla takaisin kohti huoneistoaan. Harva koulussa tiesi, missä Viorel majaansa koululla piti, eikä se miestä haitannut lainkaan. Ihan hyvä vain, etteivät kaikki voineet jatkuvasti tulla häiritsemään. Hänen huoneistonsa olikin piilotettu eräälle koulusta löytyvälle salakäytävälle. Tai no, huone, jonka hän oli nimennyt omakseen heti sen löydettyjään. Huone oli vaatinut siivoamista, ennen kuin sen oli saattanut asuttaa, mutta nyt se oli oikein hyvä ja siellä oli kaikki tarvittava.

Huoneistolle päästyään Viorel kävelikin suoraan eräälle kaapille, jonka avatessa saattoi todeta että se oli loitsuin viilennetty. Toinen asia, minkä saattoi huomata, oli se, että kaappi oli täynnä pusseja, joiden etikettejä lukemalla saattoi hyvinkin päätellä, mitä ne sisälsivät. Viorel ottikin yhden pussin, repien sen auki ja valuttaen pussin sisällön lasiin, jollaisia yleensä käytettiin punaviinin juomiseen. Toki, olihan miehenkin juoma punaista. Nopeasti mies sai loitsittua juomansa lämpimäksi ja nosti lasin huulilleen. Juomaan hän ei kumminkaan ehtinyt, sillä tunsi jonkinlaista liikettä takanaan, lasi kädessä Viorel pyörähti ympäri, onnistuen olemaan läikäyttämättä juomaansa. “Mitä te teette täällä?” mies kysyi, vaikka ei vielä nähnytkään kuka huoneessa oli. Muutamalla sauvan heilautuksella mies sai sytytettyä muutaman kynttilän lisää huoneeseen.

Re: Pussiverta ja hiippailija

ViestiLähetetty: 11 Huhti 2016, 19:46
Kirjoittaja Melody Wood
Olin päättänyt tehdä pienen iltakierroksen käytävillä, ennen nukkumaan menoa. Olin kävellyt käytäviä ja tyrmiä, mutta en ollut ikinä tavannut tälläistä. Pieni ovi, joka oli avattu taikakeinoin, ja ei erottunut hyvin käytävän seinästä, oli tie suoraan pieneen, lyhyeen salakäytävään, jonka seinät olivat ruskeat ja ovi oli vankasti kiinni, mutta sen sai silti auki alohomoralla. Se oli aika lähellä riimuluokkaa, ja mietinkin mikä tarkoitus paikalla oli. Avasin oven hitaasti ja hiljaisesti ja pujahdin sisään, vaaleat hiukset heilahtaen.

Tunnustelin seiniä, etsiessäni tietä eteenpäin, sillä en viitsinyt tehdä valoista, sillä joku saattoi olla täällä. Vaaleat, kiharretut hiukseni painoivat olkapäitäni, kun astelin hiljaa hiippaillen eteenpäin. Edessäni näkyi pieni valo, joka hämärtyi käytävään. Kurkistin ovesta sisälle, ja katselin hetken miestä, joka seisoi jonkun hyllyn edessä, viinilasi kädessä. "Mitä te teette täällä?", tuo kysyi. Käännyin heti seinän taakse, ilman vastausta. En halunnut jäädä kiinni, ja huoneesta kajasti vielä enemmän valoa.

Re: Pussiverta ja hiippailija

ViestiLähetetty: 11 Huhti 2016, 21:51
Kirjoittaja Viorel Lupei
Viorel ehti näkemään ainoastaan vilauksen, ennen kuin toinen katosi. Mutta selvästi joku oli todella eksynyt hänen käytävälleen. Nopeasti hän nappasi yhden kynttilöistä mukaansa ja lähti tuon perään. Toinen löytyikin aivan oven vierestä seisomasta, ei ollut älynnyt edes lähteä pois. “Mitä te teette täällä?” mies kysyi uudelleen, katsellen nyt kynttilän valossa toista, jonka tunnisti melko nopeasti yhdeksi serpentardoppilaaksi, Melody Woodiksi, jonka oli oppitunneillaankin nähnyt. Melko aktiivinen tunneilla, vaikka ei mies tuota sen enempää tuntenut.
Viorel joi hieman lasistaan, mikä viimeistään saattoi paljastaa, ettei juoma todellakaan ollut viiniä. “Eikö teidän pitäisi olla nukkumassa, neiti Wood?” Viorel kysyi kuulostamatta erityisen ankaralta. Vaikka ilmeestä ei saattanutkaan sitä päätellä, oli mies hieman huvittunut, vaikkei tilanne ollutkaan sille sopiva. Mies astui askelen etäämmälle tytöstä, pitäen tuota tarkasti silmällä, ettei tuo yrittäisi heti pakoon, täytyihän hänen vähän tuota piinata, ettei saisi pian kaikkia oppilaita luokseen vierailulle neiti Woodin kertoessa, missä hän asustaa. Vaikka tuskin moniakaan todella kiinnosti todella missä riimujen professori eli.

Re: Pussiverta ja hiippailija

ViestiLähetetty: 17 Huhti 2016, 19:12
Kirjoittaja Melody Wood
"Mitä te teette täällä?", mies kysyi. Tunnistin heti miehen Viorel Lupeiksi, riimujen opettajaksi. Huomasin tuolla lasin kädessä, missä oli punaista juomaa. Se ei taatusti ollut viiniä, eikä todellakaan vettä. Virnistin ja katsoin rannekelloani. 22.10, kello näytti. Aika käytävillä oli venynyt vähän pitkäksi, ja en ollut muistanut katsella aikaa. “Eikö teidän pitäisi olla nukkumassa, neiti Wood?”, mies kysyi ja virnistin pienesti. "Aika venyi", kerroin huvittuneena tuolle. Miehen ääni ei kuulostanut tippaakaan ankaralta, joten pieni virne taisi olla tässä tilanteessa tarpeen. En ollut kuitenkaan ollut kymmentä minuuttia enempää pois säännöistä, joten en usko että saisin mitään hirveää rangaistusta. Vai saisinko?

Re: Pussiverta ja hiippailija

ViestiLähetetty: 20 Huhti 2016, 20:10
Kirjoittaja Viorel Lupei
Viorel näki tytön katsovan kelloa, joka tuon ranteessa oli. Tytön vastaus oli vain pari lyhyttä sanaa, eikä tuo vieläkään kertonut miten tuo oli tälle käytävälle päätynyt. Professorin teki todella kovasti mieli huokaista, mutta ei kumminkaan sitä tehnyt. Sen sijaan hän katseli tyttöä ja teki päätöksen. “Ole hyvä ja tule sisälle”, Viorel sanoi käskevään sävyyn viitaten samalla huonettaan kohden. Hänellä ei ollut mitään aikomusta päästää tyttöä näin helpolla menemään. Viorel joi jälleen lasistaan odotellessaan tytön liikkuvan.

Re: Pussiverta ja hiippailija

ViestiLähetetty: 25 Huhti 2016, 19:24
Kirjoittaja Melody Wood
"Ole hyvä ja tule sisälle", professori käski vähän viileästi, mutta seurasin häntä silti sisälle huoneeseen. Mies joi lasistaan, jonka sisällä oli jotain punaista nestettä. Tiesin pienestä hajusta, että se oli verta. Miten professori joi verta tähän aikaan illasta, ja miksi? Asiat pyörivät päässäni, kun kävelin professorin perässä. Aavistin, että ei tapahtuisi mitään hirveän hyvää.

Re: Pussiverta ja hiippailija

ViestiLähetetty: 11 Kesä 2016, 22:07
Kirjoittaja Viorel Lupei
Tytön astuttua sisälle huoneeseen Viorel sulki oven perässä, astellen sitten itse peremmälle. “Olkaa hyvä ja istuutukaa, neiti Wood. Tahtoisitteko jotakin juotavaa?” Viorel sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Ei hänellä oikeasti ollut mitään juomatarjoilua, mikä olisi tytölle sopinut. Joten hän toivoi, ettei tyttö minkäänlaista juotavaa tahtoisi. Ei Viorel tiennyt lainkaan, mitä hänen pitäisi tytön kanssa tehdä. Kuinka ihmeessä hän oli tähän tilanteeseen päätynyt?

Re: Pussiverta ja hiippailija

ViestiLähetetty: 23 Kesä 2016, 19:05
Kirjoittaja Melody Wood
Katselin huoneessa ympärilleni. Huomasin vieressäni aukinaisen kaapin, jonka sisällä oli punaisia pusseja, jonka etikettejä en nähnyt niin kaukaa. “Olkaa hyvä ja istuutukaa, neiti Wood. Tahtoisitteko jotakin juotavaa?”, professori sanoi, pienen hiljaisuuden jälkeen. Mietin hetken asiaa. Itseasiassa minulla olikin vähän jano. "Kyllä, kiitos", sanoin virnistäen. Toivottavasti punaiset pussit eivät liity mitenkään juomiseen...

Re: Pussiverta ja hiippailija

ViestiLähetetty: 10 Heinä 2016, 18:59
Kirjoittaja Viorel Lupei
Viorelin epäonneksi neiti Wood vastasi hänen esittämäänsä kysymykseen kyllä. Mies katseli huoneessa ympärilleen ja yritti keksiä tarjottavaa. Hän availi muutamia kaappeja, kunnes lopulta löysi jonkinlaisen mehupullon. Parasta ennen päiväys oli vuodelta 2008, mutta oli se varmaankin vielä ihan juomakelpoista. Viorel avasi pullon ja kaatoi siitä yhteen (puhtaaseen) lasiin ja ojensi sitten tytölle lasin. Hän ei todellakaan tiennyt, mitä hänen olisi siinä tilanteessa kuulunut tytölle sanoa.

Re: Pussiverta ja hiippailija

ViestiLähetetty: 10 Maalis 2017, 14:22
Kirjoittaja Mila Molina
Peli lukitaan keskeneräisenä.

Viorel Lupei: 7 p
Melody Wood, Serpentard: 5 p