// Peli on tarkoitettu professori Molinalle ja Rebecca Hopelle. Peli on jatkoa Rebecan kirjoittamalle ennustustuntiosallistumiselle, jonka pääset lukemaan täältä. //

Oli ankea perjantaipäivä. Juuri sellainen perjantai, jollaiset olivat tulleet professori Molinalle oikein tutuksi tänä vuonna. Päivään ei mahtunut mitään hyvää, ainoastaan murheita, huolia ja ärtyneisyyttä. Olisi ollut aivan liikaa pyydetty, että professori olisi saanut viettää kokonaisen viikon ilman murheita. Tuntui, että naisen elämän oli vain huolia huolien perään, eikä hän olisi jaksanut tällaista karusellia enää hetkeäkään. Professori istui työpöytänsä ääressä tyhjässä ennustuksen luokassa ja raapusti pergamentille kirjettä koukeroisella käsialallaan.

Hyvä, neiti Hope

Toivon sinua saapumaan ennustuksen
luokkahuoneeseen HETI.
Asia on tärkeä, ja se tulee käsitellä
välittömästi. Tiesithän, että kaikenlainen
varastaminen on kielletty koulumme
säännöissä?

Terveisin,
Mila Molina

Professori Molina kääri pergamentin rullalle, sitoi sen pöllön jalkaan ja viskasi pöllön ulos avoimesta ikkunasta. Kirjeen vastaanottaja oli tällä hetkellä luultavasti lounaalla, ulkona tai omassa tuvassaan, ja pöllö löytäisi tuon luokse varmasti. Nainen sulki ikkunan ja veti tummat ikkunaverhot sen eteen. Luokkahuone oli hyvin hämärä, sillä vain pienet valonkaistaleet pääsivät huoneeseen verhojen välitse.

Nainen asteli takaisin työpöytänsä ääreen istumaan ja odotti. Hän odotti hetkeä, jolloin pääsisi kuulemaan, mitä kaikkea kukon ja serdaigletyttö Rebecca Hopen välillä oli.

Istun oleskeluhuoneessa kukko jalkojeni juuressa. Se oli lähtenyt seuraamaan minua ennustustunnilla eikä ollut suostunut lähtemään pois. Yhtäkkiä pöllö lensi sisään ikkunasta ja pudotti kirjeen syliini. Otin kirjeen, avasin sen ja katsoin sitä hetken tajuamatta mitään. Enhän minä mitään ollut varastanut. Kirjeessä luki näin:

Hyvä, neiti Hope

Toivon sinua saapumaan ennustuksen
luokkahuoneeseen HETI.
Asia on tärkeä, ja se tulee käsitellä
välittömästi. Tiesithän, että kaikenlainen
varastaminen on kielletty koulumme
säännöissä?

Terveisin,
Mila Molina

Luin kirjeen läpi kahdesti enkä edelleenkään ymmärtänyt. Hetkonen. Tarkoittikohan Professori sitä kukkoa. Katsahdin alas kukkoon joka katsoi minua tyyliin: Mitä minä olen tehnyt? Nappasin kukon syliini ja lähdin kohti Ennustustornia.

Saavuin ovelle ja koputin. Kukko alkoi kiekua ja rimpuilla hullusti. Se ei ilmeisesti halunnut takasin tänne.

Oviaukolta kuului koputus ja professori Molina havahtui mietteistään. Hänen ajatuksensa olivat olleet viimeöisessä unessaan. Tuossa unessa hän oli kävellyt pilkkopimeässä, aivan tuntemattomassa paikassa. Naisella ei ollut mukanaan mitään muuta esinettä kuin taskupeili, ei edes taikasauvaa. Kun hän oli katsonut peiliin, hän oli nähnyt siinä ruman ja vihaisen miehen kasvot. Huih. Vain professori itse tiesi, mitä tämä enteili; ongelmia, murhetta ja pettymyksiä.

"Sisään!"

Professori huudahti kireällä äänellään ja odotti. Hän kuuli kukon kiekumista ja tiesi, että neiti Hope oli tuonut mukanaan myös sen kirotun kukon. Nainen oli nähnyt tytön liikkuneen pihalla kukon kanssa ja oli varma siitä, että tyttö oli varastanut kukon. Hän oli huomannut, kuinka tyttö oli himoinnut kukkoa jo ennustuksen tunnilla. Professori katsoi ankaralla ilmeellä oviverhoille päin ja odotti tytön saapuvan.

"Sisään!" kuuluin ennustusluokasta. avasin oven ja astuin sisään. Huomasin professori Molinan pöytänsä ääressä. "Hyvää Huomenta professori Molina. Minä voin selittää tämän kukkojutun", sanoin

//Tulipa lyhyt .-.//

Professori Molina huomasi, kuinka sisään astui harmaasilmäinen, nuori tyttö. Tuo toivotti naiselle hyvät huomenet. "Minä voin selittää tämän kukkojutun", tyttö jatkoi. Tuolla oli sylissään kukko, joka rimpuili kovasti.

Rehtori kohotti kulmiaan ja katsoi tyttöä arvioivasti. Miksi tyttö oli varastanut kukon, vaikka näytti siltä, ettei kukko välittänyt tytöstä tippaakaan? Nainen huokaisi. Jälleen kerran hän oli luullut oppilaasta aivan jotain muuta, mitä tuo todellisuudessaan oli. Neiti Hopekin oli aikaisemmin vaikuttanut oikein mukavalta ja fiksulta, mutta todellisuus oli näköjään jotain aivan muuta.

"No, selitä sitten!", nainen tiuskaisi tytölle, "Ja käy istumaan tähän!", nainen osoitti istuintyynyä, jonka hän oli asettanut tapansa mukaisesti opettajanpöydän toiselle puolelle.

"No, selitä sitten!" Professori Molina tiuskaisi. "Ja käy istumaan tähän!" hän osoitti istuintyynyä, joka oli opettajanpöydän toisella puolella. Istuin tyynylle ja kun kukko näki professorin, se sekosi. Kukko alkoi kiekua ja rimpuili pois otteestani. Se alkoi juosta hullusti ympyrää pöydällä. Otin kukon syliini ja silitin sitä. Se rauhoittui hieman ja lopetti kiekumisen. Silti se vaikutti jotenkin vauhkolta.

"En minä tätä kukkoa varastanut. Se lähti seuraamaan minua ja huomasin sen vasta oleskeluhuoneessa", selitin.

Neiti Hope noudatti professorin antamia ohjeita ja istahti opettajanpöydän ääressä olevalle istuintyynylle. Tyttö ei ehtinyt avata suutaan, kun kukko alkoi kiekua kovalla äänellä ja rimpuili pois tytön sylistä. Kukko hyppäsi pöydälle ja juoksi ympyrää niin, että naisen tärkeät paperit lentelivät lattialle. Onneksi neiti Hope ehti saada kukon käsiinsä, ennen kuin kukko ehti rikkoa mitään. Professori huokaisi.

Tyttö kertoi, ettei hän varastanut kukkoa, vaan se lähti seuraamaan häntä. Kuulemma tyttö oli huomannut kukon vasta oleskeluhoneessa. Professori tuhahti. Tuntui siltä, että tytön tarinassa oli paljon aukkoja. Oli hyvin harvinaista, että kukko lähtisi seuraamaan jotain tiettyä oppilasta.

"Mikset palauttanut kukkoa sitten aikaisemmin?", professori töksäytti kysymyksen. Hän nousi ylös istuintyynyltään ja ryhtyi keräämään lattialle pudonneita papereita.

"Mikset palauttanut kukkoa sitten aikaisemmin?", professori kysyi. "Se ei suostunut lähtemään, enkä halunnut satuttaa sitä", sanoin "Mutta sitten kun tulin tänne, se lähti ihan helposti mukaani." Professori Molina rupesi kerämään papereita lattialta. "Minä voin auttaa!" sanoin ja laskin kukon istuintyynylle. "Pysy siinä äläkä tee mitään. Älä liikauta höyhentäkään", sanoin kukolle ja kummarruin keräämään papereita.

Neiti Hope vastasi rehtori Molinan kysymykseen varsin uskottavasti ja kertoi, ettei kukko suostunut lähtemään mukaan. Lisäksi tyttö ei halunnut satuttaa kukkoa. Nyt kuitenkin kukko lähti helposti tytön mukaan. Nainen tuhahti vastaukseksi ja jatkoi papereiden keräilyä. Hän ei ollut aivan varma, uskoako neiti Hopea vai ei.

Tyttö kertoi, että voisi auttaa papereiden keräämisessä ja tuo kumartui keräämään papereita. Moni opettaja olisi varmasti pitänyt elettä ystävällisenä, mutta rehtori Molina päätyi jälleen kerran vain tuhahtamaan vastaukseksi. Hän ei turhia muodollisia kohteliaisuuksia harrastanut.

Kun kaikki paperit oli kerätty, nainen vetäisi paperit itselleen neiti Hopen kädestä ja asetti ne siistiin pinoon oman työpöytänsä reunalle. Rehtori oli hetken aikaa hiljaa ja pohti, mitä tehdä seuraavaksi. Jos kukko oli oikeasti seurannut tyttöä, niin kuin neiti Hope oli väittänyt, eihän sille mahtanut mitään. Mutta toisaalta tapauksen pystyi silti käsittämään varkautena. Mutta toisaalta taas naisella oli paljon tärkeämpääkin tekemistä kuin valvoa turhia jälki-istuntoja. Niitä hän nimittäin oli saanut valvoa lukukauden aikana aika monta kertaa.

"Vai niin", rehtori Molina tokaisi lyhyesti, "Selviät tällä kertaa varoituksella, ja lähetän vanhemmillesi kirjeen. Muistakin palauttaa kukko riistanvartijan mökille, sinne se kuuluu", nainen puhui vakavalla äänellä silmiään siristäen.

//anteeksi kun en ole saanut tätä jatkettua//

"Vai niin", rehtori sanoi. "Selviät tällä kertaa varoituksella, ja lähetän vanhemmillesi kirjeen. Muistakin palauttaa kukko riistanvartijan mökille, sinne se kuuluu", rehtori Molina siristi silmiään. "Selvä", sanoin ja nyökkäsin. "Voinko nyt lähteä?"

//eiköhän peli ala olemaan pulkassa//