((Huhtikuun alku, mukaan toivotaan Melody Woodia sekä jonkin ajan kuluttua myös Célina Tourettea))

Servanin vitivalkoiset letitetyt hiukset heiluivat hieman edes takaisin valossa sädehtien hänen liikkuessaan biljardipöydän ympärillä. Ei ollut ensimmäinen kerta kun tämä komistus oli kirjastossa juuri biljardipöydän takia, sillä se oli vain niin monikäyttöinen. Servan kun oli huomannut, että sen päällä pystyi ihan hyvin istumaan, makaamaan sekä pelaamaan. Poika oli jo aiemmin päivällä makoillut sen päällä, mutta valovoimaisen neitokaisen ilmestyessä hän oli hypähtänyt siltä alas kuten hyväkäytöksisten ja asiallisten herrasmiesten kuuluikin tehdä.

Nuorivelho olikin tällä kertaa pukeutunut vaaleisiin kangashousujen vastapainoksi tummanvihreään kauluspaitaan, jossa oli punaista ruutukuvion ansiosta. Servan oli käärinyt kauluspaidan hihat ylöspäin ennen kuin oli heittänyt tummanpunaisen kravattinsa, jossa oli täyteläisellä punaisen sävyllä ruusuja, olkansa yli pois tieltä. Asiallisesti hän oli etsinyt biljardipöydän lähettyviltä biljardikeppejä, mutta kun niitä ei näyttänyt olevan niille varatulle telineellä, Servan kiersi ja tunnusteli pöytää.

”Täällähän ne ovat”, poika totesi ja kumartui hieman niin, että letit valahtivat hetkeksi peittämään hänen kasvonsa, vetäessään pöydän alta kahta biljardikeppiä esille. Leveästi hymyillen hän ojensi toisen niistä tytölle, joka vaikutti hänen omasta mielestään ihan kauniilta. Servan ei kyllä ihan tiennyt mistä se johtui, sillä toinen vaikutti olevan aikalailla vaaleaverikkö eikä omistanut mainitsemisen arvoisia aasialaisiapiirteitä. Hän ei kyllä halunnutkaan jäädä pohtimaan sitä miksi toinen tuntui niin hyvännäköiseltä kuin tuntui.

”Ole hyvä”, Servan lisäsi vielä ja laski keppinsä tummien kenkiensä päälle samalla, kun toisella kädellä haroi hiuksiaan. Hän vilkaisi hieman ympärillään kirjastossa ennen kuin käänsi katseensa takaisin mahdolliseen peliseuraansa. Nuorimies toivoi, että hänen omat hiuksensa olisivat yhä hyvin, sillä olisi kamalaa jos ne olisivat nyt surkeasi. Kätevyyden vuoksi Servan oli pitäytynyt puhuessaan vain englannissa, sillä se oli se kieli jota opetuksessakin käytettiin. Ranskalainen aksentti kuulosti myös aina yhtä ihanalta tai niin tämä nuorukainen ajatteli ja virnisti hieman leveämmin kuin olisi tavallisesti tehnyt.

/ Taidan pelata yksikön kolmannessa muodossa :D

Pitkä tyttö työnsi raskaan oven kirjastoon. Heti kun Melody astui sisään, hiljaisuus lankesi kirjastoon. Tyttö kuuli vain pieniä kolahduksia. Siniset, isot silmät heijastivat paloa lampuista, jotka roikkuivat katoista. Kirjastossa oli monenlaisia kirjoja. Tytön lempikategorioita olivat kaunokirjallisuus, liemet ja pimeyden voimilta suojautuminen, joita hän tykkäsi myös opiskella. Kirjat olivat tytön elämä. Melody käveli hetken hyllyjen välissä, kaunokirjallisuuden hyllylle. Tuo ohitti parit pöydät ja tuolit, lehdet ja kotitalouden. Vihdoin hän saapui kaunokirjallisuuden hyllyille. Kolahdus. Tyttö kääntyi ja lähti kävelemään äänen suuntaan, jättäen kirjat taakseen.

Vaaleiden hiuksien letti painoi tytön selkää, kun hän käveli kohti ääntä, mikä se olikaan. Päällään hänellä oli siniset farkut, sini-valkoinen t-paita ja siniset tennarit. Päivän teema oli ollut - niinkuin yleensä - sininen. Se oli yksi tytön lempiväreistä. Melody katsoi hyllyn taakse - ja näki pojan, jolla oli tummanvihreä kauluspaita, jossa oli punaista ruutukuvioita. Se kiinnitti tytön huomion. Sitten hän katsoi suoraan pojan siniharmaisiin silmiin. Tuo oli pitkä ja näytti aika hyväkuntoiselta. Kylmät väreet raapivat tytön selkäpiitä. Niinkuin hän olisi löytänyt ensirakkauden.

Poika kierteli pöytää ja veti sen alta kaksi keppiä. "Täällähän ne ovat", oli pojan ensimmäinen englannin kielinen kommentti. Tyttö oli nähnyt hänet jossain. Varmaan oleskeluhuoneessa. Poika saattoi olla Serpentard. Poika antoi toisen kepin reippaasti hymyillen tytölle, ja sanoi samalla: "Ole hyvä". Tyttö hymyili ja kiitti pienellä nyökkäyksellä, sen jälkeen käveli lähemmäs pöytää. "Ömm... miten tätä pelataan? Olen pelannut vain huispausta, enkä ole koskenutkaan pitkään aikaan jästitavaroihin, muihin kuin kirjoihin", selitin pojalle, virne naamallani, vähän nolostuneena.

Vaaleatukkaisen tullessa lähemmäs Servan mittaili tätä ja tämän vaatetusta katseellaan, mutta keskeytti asukokonaisuuden skannauksen tytön esittäessä kysymyksen. Tietenkin hän voisi opettaa toiselle pelin salat, sillä hänhän oli yhtä hyvä biljardissa kuin kaikessa muussakin. Nuorivelho haroi hiuksiaan ja hymähti kaunokaisen toteamukselle siitä, ettei ollut pitkään aikaan ollut kauheasti jästitavaroiden kanssa tekemisissä.
Servan yritti ystävällisen hymyilemisen lomassa pohtia, että kuinka kauan ja miten hyvä toinen olikaan huispauksessa. Kropasta hyvännäköinen poika ei ollut sitä ihan osannut päätellä, muttei halunnutkaan vaikuttaa liian estottomalta ja tarkastella tyttöä juurikaan sillä silmällä, sillä joku olisi voinut ymmärtää katseen väärin.

”Minä voin opettaa sinua, mutta huispaus on kyllä hyvä laji. Se pitää kunnossa ja sen pelaajatkin ovat yleensä ihan hyvännäköisiä”, Servan myönsi hieman virnuillen ja siveli kädellään biljardipöydän reunaa.
Yksitellen hän nosti vielä kaikki pallot valkoista palloa eli kiveä lukuun ottamatta yhden tumman kolmion sisään kertoen samalla miten ei tiennyt jästien biljardista mitään, mutta oli sitä vastoin itse kehitellyt oman velhoisemman ja paremman version siitä. Olihan se ollut arvattavissa, että tällaisten hienojen ja onnistuneiden ideoiden alkulähde olikin Servan, sillä älykkyyshän kulki aina kauneuden kanssa käsi kädessä (tai niin hän itse ainakin uskoi).

Poika päätyi uudestaan haromaan hiuksiaan hieman mietteliäänä. Olisi todellakin hieman sääli, jos kirjaston valaistus pilaisi hänen luoman hyvän ensivaikutelman – etenkin hiuksien suhteen. Servania turhautti koko ajatus, ja hän vilkaisi sitten kauniiseen tyttöön, sillä tämä varmaan tiesi miten Servanin hiukset näyttivät parhaimmilta. Nuorukainen ei jäänyt pohtimaan ja analysoimaan syitä tälle epävarmuudentunteelle ja suorasukaisuudelle, mikä ehkä oikeasti johtui kokonaan tuosta kauniista, siniseen sävyihin pukeutuneesta tytöstä.

”Hei muuten… Ovatko hiukseni näin hyvin vai näyttäisinkö paremmalta jos ne olisivat auki? Voin kyllä avata pari lettiä ihan kokeilumielessä”, Servan kysyi vilkaisten tyttöön, sillä uskoi tämän voivan mielipiteellään auttaa hänet pois tästä kamalasta ahdingosta. Toinen varmaan myös ymmärsi hiuskriisin merkityksen, sillä sellainen saattoi iskeä milloin vain ja missä vaan. Tällä kertaa vain se sijoittui kirjastoon silloin kun Servanin piti opettaa itsekehittelemäänsä biljardia yhdelle neidolle.

”Minä voin opettaa sinua, mutta huispaus on kyllä hyvä laji. Se pitää kunnossa ja sen pelaajatkin ovat yleensä ihan hyvännäköisiä”, poika sanoi virnuillen ja liutti kättään biljardipöydän reunoilla. Hän nosteli palloja yksitellen ylös, ja kertoi että ei tiennyt jästien biljardista mitään. Melody hymyili ja kuunteli tuota tarkasti. Tyttö katseli tauluja ja maalauksia, joita seinillä oli. Kirjojen nimiä, lehtiä... hän rakasti kirjastoa.

"Hei muuten... Ovatko hiukseni näin hyvin vai näyttäisinkö paremmalta jo ne olisivat auki? Voin kyllä avata pari lettiä ihan kokeilumielessä", poika kysyi katsellen tyttöä, joka havahtui ja kääntyi. Tyttö tarkkaili hetken pojan hiuksia ja sitten vastasi. "Ehkä ne sopisivat enemmän auki, mutta tykkään niistä myös leteillä", tyttö sanoi hymyillen. Ei pitänyt tuhota ensivaikutelmaa ainakaan heti.

((Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.. :D))

Servan kuunteli tarkasti tytön vastauksen ja tämän käyttämän äänenpainon. Näppärillä sormillaan poika letitti äsken yhden aukaisemansa letin uudestaan entistä paremmin ja tiukemmin kiinni ennen kuin siirtyi seuraavaan hiussortuvan kimppuun. Kumilenksut antoivat myöten ja mukautuivat nuoren velhon tahtoon – niin kuin kaiken muunkin piti.
Tavallaan Servanin äskeistä kysymystä olisi voinut pitää myös eräänlaisena kokeena siitä kuinka hyvin hän sai muut tanssimaan oman mielensä mukaan ja ihailemaan sekä tukemaan itseään hetkinä, joina oma usko jostain kumman syystä tarvitsi enemmän oikeutettuja perusteluja. Muttei näin ollut, kun Servan ei ajatellut asioita noin perinpohjaisesti läpi, kun hänen kauneutensa puhui hänen itsensä puolesta

Poika haroi hiuksiaan hieman paremmin ja hymyili sitten vilpittömästi tyttöä ennen kuin tarkasteli ammattilaista esittäen biljardipöydän mahdollisen kaltevuuden, kiven sekä keppien kunnon.
”Eiköhän tämä taida olla tässä”, nuorukainen totesi ja hymähti itsekseen katsellen lievästi omistushaluisena luomaansa, täydellistä peliään.
”Saanen esitellä Servan Fabron ja hänen mahtava biljardinsa”, poika lausui painokkaasti. Eihän pitäisi turhaan kiirehtiä, sillä ei joka päivä päässyt esittelemään kauniille neidoilleen omaa biljardiansa – etenkään näin viehättävälle.

Velho kiersikin biljardikeppi kädessään pöydän ympäri seuralaisensa luo nostaen vasenta kättään, jossa keppiään nyt piti.
”Tästä otetaan siis tällainen ote”, Servan ohjeisti ja näytti miten piti omasta biljardikepistään kiinni siten, että etu- ja kaunis keskisormi olivat yhdessä kepin toisella puolen kuin peukalo. Itse käsi olisi oikean biljardiammattilaisen mielestä aivan väärin ja väärässä kohtaa, mutta nuorukainen ei olisi uskonutkaan sellaisen puheita, sillä hän itse tietenkin tiesi miten biljardikepeistä kuului ottaa ote, kun pelattiin hänen itse kehittelemää biljardia. Vasen käsi oli ihan vaalean kepin toisessa päässä – kämmentä vasten lepäsi kepin pää.

Pelin pisteytys:

Servan Fabron - 5 tupapistettä
Melody Wood - 3 tupapistettä

Kiitos pelistä!