Pääsiäsloman paniikki

[Emelyn Coucou]

//Peli varattu Emelyn Coucoulle ja Lýdia Laxnessille. Ajankohta on aamu pääsiäisloman ensimmäisenä päivänä.\\

Emelyn heräsi aamulla Serdaiglen tyttöjen makuusalissa. Hän kääntyi katsomaan kelloa, joka näytti aamu yhdeksää. Emelyn kurotteli yöpöydän laidalta silmälasinsa ja laittoi ne päähänsä. Hän ei jaksanut nousta vielä sängystä vaan otti kirjan yöpöydältään ja alkoi lukea. Viidentoista minuutin kuluttua hän nousi sängystä ja puki kouluvaatteet päälleen. Emelyn astui peilin eteen ja alkoi harjaamaan takkuisia hiuksiaan. Hän huomasi kiinnittämänsä lapun peiliin ja otti sen käteensä. Siinä luki: "Huomenna ei ole koulua! Älä turhaan pue koulupukua tai päästä Lucillea lentämään. Pääset näet kotiin Marseilleen!". Emelyn katsoi vaatteitaan ja läimäisi käden otsalleen. Hän kiskaisi arkun sänkynsä alta ja otti sieltä uudet vaatteet. Hän valitsi pilkullisen violetin paidan ja mustat housut. Hän puki ne päälleen ja viikkasi kouluvaatteet kauniiksi paketiksi, jonka hän laittoi arkkuun. Emelyn kääntyi katsomaan pöllön häkkiä, jossa Lucille sirkutti iloisesti. Hyvä, ettei Emelyn ollut päästänyt Lucillea illalla lentämään.
Emelyn pakkasi vielä viimehetken tavarat arkkuun ja lähti Suurten saliin aamiaiselle.
Hän sipsutti portaita alas kuin keijukainen ja kipitti ovista ruokasaliin. Siellä hän istui muiden Serdaiglelaisten pöytään ja otti lautaselleen munia ja pekonia. Yhtäkkiä Emelyn muisti, että Lýdia tulisi pääsiäisloman ajaksi käymään hänen kotonaan. Emelyn tähyili Serpertardin pöytään ja etsi katseellaan istuiko Lýdia kenties jossain siellä.

[Lýdia Laxness]

Lýdia laski jalkansa tyttöjen makuusalin lattialle. Avoimesta ikkunasta puhaltava viileä tuuli puhalsi niihin kohtiin, jossa hänen vaaleansininen yöpaitansa ei ollut suojana. Tyttö oli tänään tavallista paremmalla tuulella; hän menisi ystävälleen Evelynille pääsiäisloman ajaksi. Hänellä oli jopa kortti tälle; se oli valkoinen pitsillä koristeltu ja siinä oli vihreät kehykset, sekä kirjavia pääsiäismunia. Lýdia vaihtoi ylleen valkoisen pitsipaidan ja vaaleansiniset farkut. Hän harjasi pitkät vaaleat kutrinsa. Sen jälkeen hän laskeutui makuusalin kierreportaat alas olohuoneeseen, joka oli aivan hiljainen paikka. Ainut ääni mitä kuului oli lähtöisin ritisevästä takkavalkeasta. Lýdia astui käytävälle. Hänen jäänsiniset silmänsä katselivat hetken ympärilleen ja sitten hän lähti kipittämään käytävää pitkin. Lumotut taulut linnan seinillä toivottivat hänelle huomenia, mutta vastaukseksi Lýdia vain sopersi jotain epämääräistä. Viimein hän saapui suurten salin tammipuuoville. Tyttö työnsi ne auki ja astui sisään. Ensimmäinen huolenaihe oli se, minne hän istuisi. Lýdia halusi jonkun syrjäisen paikan aivan tupapöydön toisessa päässä, mutta näytti olevan hyvin täyttä. Neiti hipsi pitkän pöydän luokse ja istuutui parin metrin päähän tuntemattomasta pojasta. Pöydälle oli katettu runsaasti aamupalan antimia ja Lýdia lastasikin lautaselleen hieman puuroa ja teki yhden voileivän. Lasiinsa hän kaatoi appelsiinimehua. Tyttö alkoi lusikoida puuroaan hiljaisena kuunnellen lähellä istuvien puhetta. Kukaan ei huomioinnut yksinäistä neitiä - paitsi Evelyn. Tuo istui omassa pöydässään vähän matkan päässä ja pälyili selvästi katsellaan Lýdiaa, joka nousikin ylös ja kirmasi hänen luokseen hymyillen. "Huomenta", hän sanoi ja hetken mielijohteesta halasi Evelyniä, mutta peruutti sitten muutaman askeleen taaksepäin punastuneena.

[Emelyn Coucou]

Emelyn katseli melkein koko ajan Serpentardin pöytää. Näytti siltä ettei Lýdia ollut siellä vielä. Emelyn kääntyi hetkeksi pois päin ja haukkasi voileipäänsä. Tammiovet aukesivat ja Emelyn oli aikeissa kääntää katseensa sinne, mutta hänellä oli paahtoleipää suussaan, joten hän ei viitsinyt tehdä sitä. Emelyn nielaisi palasen ja kääntyi taas katsomaan Serpertardin pöytää siinä toivossa, että juuri Lýdia oli tullut tammiovista. Ja hän oli tullut. Lýdia oli kipittämässä pöydän päähän. Emelyn yritti epätoivoisesti huitoa käsillään, jotta Lýdia huomaisi tämän. Lýdia ei kuitenkaan kiinnittänyt aluksi mitään huomiota, kunnes hän huomasi Emelynin ja kirmasi tämän luokse. "Huomenta!" Hän tervehti ja halasi Emelyniä. Se oli aika yllättävää, mutta Emelyn toivotti tälle hyvää huomenta ja otti halin vastaan. Hän istui takaisin pöytään melkein ahmi aamiaisensa nopeasti suuhun. Sen jälkeen hän lähti ruokasalista. Emelyn kapusi portaita ylös ja meni Serdaiglen oleskeluhuoneeseen. Siellä hän meni tyttöjen makuusaliin ja otti matka-arkkunsa, Lucillen häkin ja muut tavarat joita ei missään nimessä voinut jättää kouluun pääsiäisloman ajaksi. Emelyn raahasi kaikki ne aulaan ja jäi odottamaan Lýdiaa.

[Lýdia Laxness]

"Huomenta!" tervehti Evelyn ja halasi Lýdiaa takaisin. Serpentardtyttö ei enää ujostellut. Hän oli saanut Evelynistä ystävän, joka oli hänelle hyvin tärkeä ja läheinen. Ei kuitenkaan yhtä läheinen kuin Léo, mutta Evelyn kyllä meni kaikkien muiden Châteaulaisten ohitse. Tytöt istuutuivat takaisin pöytään (Lýdia istuutui myös Serdaiglejen joukkoon) ja söivät aamiaisensa. Molemmilla oli niin kiire, että he eivät vaihtaneet paria sanaa enempää. Lýdia kulautti appelsiinimehunsa kerralla suuhun ja kurkusta alas ja söi puuronsa muutamassa minuutissa. Hieman mehua läikkyi kuitenkin hänen pitsipaidalleen, mutta siitä hän ei välittänyt, vaan söi loppuun tyytyväisenä. Sen jälkeen Lýdia suuntasi Serpentardin oleskeluhuoneeseen. Hän nousi kierreportaat ylös tyttöjen makuusaliin. Tyttö veti matka-arkun pylvässänkynsä alta. Se oli kuorrutettu tarroilla. Lýdia päätti ottaa arkun mukaansa ja niinpä hän heitti kaiken turhan roinan pois. Seuraavaksi Lýdia sitoi hiuksensa nutturalle ja kipitti kohti aulaa, sillä Evelyn odotti häntä. Lýdia meni tämän luokse.

[Emelyn Coucou]

Emelyn ei kirjaimellisesti odottanut kauan Lýdiaa, koska tyttö kipitti hänen luokseen vetäen perässään tarroilla kuorrutettua matka-arkkuaan. "Lähdetäänkö?" Emelyn kysyi ja viittasi ulko-oven suuntaan. Hän avasi sen ja häivä hentoista keväistä valoa tulvi eteishalliin. Emelyn astui ulos jättäen vielä hetkeksi matka-arkkunsa sisälle. Ilma oli ihastuttava. Ulkona oli melko lämmin ja pieni viileä tuulenvire leikitteli puiden oksilla. Ruoho oli alkanut aavistuksen verran vihertämään niistä kohdista joissa ei ollut pienenpientä lumi länttiä. Emelyn raahasi matka-arkkunsa pihalle ja lähti tarpomaan kohti junaa, joka luultavasti veisi hänet ja Lýdian Marseilleen. Kävelymatkan aikana tytöt juttelivat kaikesta kuten Emelynin ja Lýdian omista perheistä, Islannista ja melkein kaikesta mahdollisesta.

[Lýdia Laxness]

"Lähdetäänkö?" kysyi Evelyn ja viittasi kädellään ulko-oven suuntaan. Lýdia nyökkäsi vastaukseksi ja lähti ystävänsä perään kohti ovea. Evelyn työnsi ne auki. Päivän valo lipui suureen eteisaulaan. Lýdia hymyili. Tämä oli juuri oikea päivä lähteä kyläilemään ystävän luokse. Mikä saattaisi mennä pieleen? Evelyn jätti arkkunsa sisälle hetkeksi ja meni ulos, ilmeisesti ihailemaan kevään ensi merkkejä. Lýdia seurasi häntä vetäen matka-arkkuaan perässään, aina pienet portaat alas asti. Kun Evelyn oli hakenut omansa he suunnustivat kohti juna-asemaa. He juttelivat matkalla kaikesta maasta taivaaseen. Ja Lýdia itseasiassa pääsi siitä sosiaalisuuden jännityksestä. Evelyn oli murtanut jään heidän välillään. Hän saattoi kertoa ystävilleen lähes kaikesta yksityiselämäänsä koskevista asioista. Peilikammosta hän ei kuitenkaan halunnut heti puhua ja päätti jättää sen myöhemmäksi. Vaikka se olisikin virhe.

[Emelyn Coucou]

//en jaksanut tehdä tuosta juna kohtauksesta kovin pitkää, mutta ainakin päästään nopeammin eteenpäin :)//

Hetken kuluttua tytöt istuivat junassa. Monet muutkin oppilaat olivat ilmeisesti menossa pääsiäislomaksi kotiin, koska juna oli täynnä meteliä. Emelynin ja Lýdian vaunuosasto oli siitä huolimatta tyhjä. Emelyn nosti matka-arkkunsa telineeseen ja laittoi Lucillen häkin viereensä penkille. Hän otti arkustaan kaksi lehtiöitä ja antoi toisen Lýdialle. "Kokeillaan piirtää toinen toisemme. Jos siis haluat? Olen itse aika hyvä piirtämään ja minulla on tapana piirtää monien ystävieni ja sukulaisteni kuvia." Emelyn kertoi ja ojensi Lýdialle kynää. Hän alkoi luonnostella Lýdian kasvoja. Kesken piirtämisen vanha eukko tuli makeiskärrynsä kanssa ovelle ja kysyi: "Haluatteko jotain?". "Kyllä halutaan. Tai siis ainakin minä haluan. Ottaisin kolme lakritsitaikasauvaa ja noidankattilakakkua ja yhden pullon kurpitsaporetta" Emelyn sanoi reippaasti, ojensi rahat ja otti makeiset. Kun kärry oli mennyt ohi Emelyn kysyi Lýdialta: "Mikä on suosikki makeisesi tai juomasi? Minun on ehkä nämä noidankattilakakut."

[Lýdia Laxness]

Pian he istuivatkin tyhjässä vauvuosastossa. Lýdia oli helpottunut, sillä hän nautti omasta rauhasta. Jos heidän ympärillään olisi pyörinyt jatkuvasti porukkaa olisi hän mieluummin jäänyt vain Châteauhon. Monet oppilaat kuitenkin lähtivät pääsiäislomalla jonnekin ja kova meteli raikui heidän korviinsa. Evelyn nosti matka-arkkunsa sille tarkoitettuun telineeseen ja laski pöllönsä häkin viereensä penkille. Lýdia nosti arkkunsa telineeseen myöskin ja lysähti penkille. Hän heilutteli jalkojaan ja seurasi junan ikkunasta ohi viliseviä maisemia. Pellot, järvet ja metsät olivat kaunista katseltavaa. Yhtäkkiä Evelyn tyrkkäsi hänelle paperilehtiön sanoen; "Kokeillaan piirtää toinen toisemme. Jos siis haluat? Olen itse aika hyvä piirtämään ja minulla on tapana piirtää monien ystävieni ja sukulaisteni kuvia." Evelyn ryhtyi rustaamaan jotain omaan lehtiöönsä. Lýdia hymyili hieman, mutta keskittyi vain katselemaan kuinka Evelyn piirsi, eikä huomannut itse edes aloittaa. Vähitellen tyttö alkoi käydä uniseksi ja silmäluomet alkoivat tuntua raskailta. Lýdialla oli tapana aina nukahtaa junassa tao autossa ja nytkin hän uinahti heidän ohittaessa pientä kylää. Vihko ja kynä putosivat hänen kädestään lattialle ja hän nukkui täysin Evelynin tietämättä.
Lýdia havahtui hetken kuluttua Evelynin kysymykseen; "Mikä on suosikki makeisesi tai juomasi? Minun on ehkä nämä noidankattilakakut." Lýdia kohottautui unisena pystyyn ja hieroi silmiään. "Mitä?" hän kysyi ja vilkaisi naista, joka seisoi heidän penkinsä vieressä makeiskärryjen kanssa. Nainen katsoi häntä odottavasti ja Lýdia sanoi haluavansa jokamaunrakeita. Nainen ojensi hänelle pienen askin ja kun tytöt olivat molemmat maksaneet, kärryt poistuvat. Lýdia muisti Evelynin ensimmäisen kysymyksen ja vastasi vieläkin tokkuraisena; "Tykkään lähes kaikesta." Tyttö työnsi suuhunsa yhden rakeen, mutta sylkäisi sen miltei saman tien kämmenelleen; "Hyi, räkää."

[Emelyn Coucou]

"Hyi, räkää." Lýdia sanoi ja Emelyniltä pääsi pieni naurahdus. Tytöt istuivat vielä muutaman tunnin junassa ja kaiken sen odottelun jälkeen juna pysähtyi Marseillen juna-asemalle. Emelyn nosti innoissaan matka-arkkunsa telineestä ja otti Lucillen häkin. Hän avasi vaunuosaston oven ja ihmetteli kun käytävä oli edelleen tyhjä lukuun ottamatta muutamaa oppilasta Emelynin ja Lýdian lisäksi. Emelyn nosti Lucillen häkin arkun päälle ja ryhtyi raahaamaan sitä kohti käytävän päätä. Nyt vasta Emelyn ymmärsi miten painava hänen arkkunsa oli alunalkujaankin ollut. Hän työnsi arkun ulos ovista ja astui asemalaiturille. Odotti Lýdiaa ja kääntyi sitten selin arkkuunsa ja etsi katseellaan Veronika-mummia ja Bruno-pappaa. He olivat kuulemma tulossa hakemaan heitä.
"Hei Emmy pieni!" Kuului vanhan harmaahiuksinen naisen sanovan ja rientävän Emelynin luo. Hän halasi tätä kauan ja Emelyn sanoi: "Hei mummi!" Mitä kuuluu? Onko pappa tulossa?".
"Tottakai olen tulossa sillä seison tässä." Harmaahapsinen vanha mies sanoi ja kumarsi hassusti Emelynille ja Lýdialle. "Hyvää päivää! Olen Bruno. Emelynin isoisä siis." Bruno-pappa sanoi ja kätteli Lýdiaa.

[Lýdia Laxness]

Evelyn naurahti pienesti. He istuivat vielä tovin - pitkän tovin junassa ja kävivät taas keskustelua heidän perheistään ja kodistaan. Ehti Lýdia nukahtaakin, kun he jo päätyivät Marseillen juna-asemalle. Evelyn nosti matka-arkkunsa innoissaan telineestä ja otti pöllönsä häkin mukaansa. Lýdia teki perässä, mutta pöllöhäkkiä hänellä ei ollut ja niinpä hän raahasi vain matkatavaroitaan perässään, kun he kulkivat vaunuosastan poikki. Oppilaita oli edelleen hyvin vähän. Ilmeisesti kovin moni ei asunut Marseillessä, sillä he olivat ainoita, jotka nousivat asemalle. Ulkona oli edelleen kaunis ilma ja Lýdiasta tuntui, että kaikki unihiekka, mitä hänen silmissään oli ollut, lensi nyt pois. Tyttö oli pirteä kuin peipponen. Evelyn haki katsellaan jotain - tai pikemminkin joitakin asemalta, sillä pian kuului; "Hei Emmy pieni!" Vanha harmaahiuksinen nainen riensi Evelynin luokse ja halasi tätä pitkään. Evelyn oli kertonut että hänen isovanhempansa tulisivat heitä vastaan. Tämän naisen oli oltava Evelynin isoäiti. "Hei mummi!" Mitä kuuluu? Onko pappa tulossa?" Evelyn kysyi. Lýdian arvaus oli osunut oikeaan. "Tottakai olen tulossa sillä seison tässä." Vanha mies kumarsi hupsun näköisesti tytöille. "Hyvää päivää! Olen Bruno. Emelynin isoisä siis", Bruno kätteli Lýdiaa esittäytyen. Lýdia punastui. Hän ei pitänyt tästä sosiaalisuudesta, mutta Evelynin isovanhempien ystävällisyys sai hänet sanomaan; "He-hei o-olen Lý-Lýdia La-Laxness." Hänen äänensä kuitenkin tärisi kun hän änkytti Brunolle.