//Roolipeli Elyon Deepforestille, Lily Lionille, Rebecca Hopelle ja Lýdia Laxnessille. Ja joku toinen saa sitten aloittaa c://

Kevättuuli puhalteli vastuksena Lilyn luudalle. Hän koitti lentää suoraan mutta singahti hieman vasemmalle. "Ai tuolla!" Lily huomasi Châteaun alhaalla häämöttämässä. Hän alkoi laskeutua alemmas järven rantaan.

Tuttu maisema nosti hymyn Lilyn huulille. Aurinko paistoi, ruohoa näkyi jo paikoin, ja pääsiäismeininki näkyi jo järvelle asti. Oppilaat olivat iloisena ulkona telmimässä. Lily tahtoi heti mukaan hauskanpitoon ja ponkaise juoksemaan.

- Missä niitä suklaamunia nyt on? Elyon tuskailee ja työntää päänsä onton puun sisään. Hän hamuilee pohjalle ja käsi osuu johonkin. Se on pääsiäismuna. Jess! Elyon nostaa päänsä ja näkee puun vastakkaisella puolella olevasta kolosta juoksevan tytön. Siinäpä energisen ja iloisen näköinen tyyppi! Elyon hymyillee väkisinkin ja vilkuttaa tytölle iloisesti - kunnes tajuaa että on puun sisällä eikä tyttö voi nähdä tätä mitenkään.

Elyon kiskoo itsensä ulos puusta ja mätkähtää takamukselleen ruohikolle. Hän katsoo kädessään olevaa suklaamunaa iloisesti ja tunkee sen laukkuunsa toivoen ettei se sula siellä.

//Käykö että järjestys olisi vaikka: Lily> Elyon> Becky> Lýdia (tai Heather kummalla pelaatkaan) :)//


Becky käveli ympäriinsä Serdaiglen oleskeluhuoneessa. Hän katsoi ikkunasta ulos ja päätti mennä pihalle. Oli niin ihana ilmakin ja pihalta voisi löytyä suklaamunia. Becky laittoi ulkovaatteet päälle ja päätti pitää hiustensa värin vaaleanpunaisena. Olihan hän herännyt hiukset sen värisenä. Becky kipitti ulos oleskeluhuoneesta, juoksi pitkin käytäviä ja saapui ulko-oville. Hän työnsi ovet auki ja saapui raikkaaseen ulkoilmaan. Becky lähti menemään viimeisiä lumia kohti. Hän päätti mennä järvelle. Siellähän voisi olla muitakin. Becky saapui järvelle. Hän näki pari tyttöä kauempana. Hän kohotti katseensa ja huomasi tytön lentävän luudalla. Becky unohti samantien suklaamunat. Luudalla lentävä tyttö laskeutui ja Becky kipitti tytön luokse. "Moi!" Becky huudahti ja pysähtyi tytön eteen. Hän arvioi tytön olevan noin vuoden Beckyä vanhempi. "Mä oon Becky Hope. Entä sä?" Becky kysyi tytöltä.

//Voisiko päivä olla 27.maaliskuuta kun täällä kerta pääsiäismuniakin on? :)//

Lýdia oli pukeutunut vaaleansiniseen tuulitakkiin ja farkkulegginseihin. Hän oli väsynyt pitkistä vaaleista kutreistaan kauniin nutturan päälaelleen. Jalkoihinsa oli tyttö vetänyt takin tavoin vaaleansiniset tennarit, jotka kopisivat lattiaa vasten, kun Lýdia kipitti Châteaun taikakoulun portaita alas. Oppilaita vyöryi portaita myöten kahteen eri suuntaan. Oli pääsiäispäivä ja suurella osalla lapsista oli käsipuolessaan kori, joka oli jo täynnä värikkäitä suklaamunia. Lýdiankin kädessä kiikkui kori. Se oli vaaleanruskea ja siinä oli pitsireunus. Pitsistä puheenollen tyttö oli somistanut nurturakampaustaan valkoisella, pitaisellä pannalla. Lýdia piti pitsistä. Hän oli jopa loihtinut mielikuvituksessaan vaaleanpunaisen pääsiäispupun, jolla on pitsikorvat.

Tyttö työnsi Châteaun etuovet auki. Ulkona paistoi aurinko suoraan hänen kasvoilleen ja iloinen nauru raikui ympäri linnan tienoiden. Oppilaat etsivät yhdessä ystäviensä kanssa pääsiäismunia kikatellen; kunpa Lýdiallakin olisi seuraa, mutta hänellä tuskin oli edes ystäviä. Ainut ihminen joka haluaisi olla hänen kanssaan oli luultavasti isoveli Léo, mutta surkkina tuo ei voinut käydä Châteauta. Ehkä Evelynkin haluaisi viettää hänen kanssaan aikaa, mutta Lýdia ei tiennyt missä tuo lyhyt vaaleahiuksinen tyttö oli tai mitä hän teki. Niinpä hänen oli tyydyttävä vain omaan seuraansa.

Hän ei haahuillut jo jonkin aikaa, mutta ei ollut löytänyt yhtäkään pääsiäismunaa. Lýdia seisahtui paikoilleen ja huokaisten vilkuili ympärilleen. Sitten hän äkkäsi puun, jonka oksalle oli asetettu värikäs keltainen pääsiäismuna, johon oli maalattu vihreitä palloja. Enempää aikailematta tyttö kiipesi puuhun ottaen tukea oksista ja kipuamalla aivan munan luokse. Hän otti sen hyppysiinsä voitonriemuisesti ja laittoi koriinsa. Tuon jälkeen Lýdia teki eleen kiivetäkseen takaisin alas, mutta vasta nyt hän huomasi kuinka korkealla oli. Maanpinta häämötti vasta reilu kolmen metrin säteellä.
Kauhuissaan tyttö pudotti korinsa maahan pääsiäismunineen. Hän takertui puunrunkoon kaksin käsin ja nielaisi katsellessaan alas päin. Pian hän irvistikin, kun näki tytön lentämässä luudalla hieman hänen yläpuolellaan. Eikä siinä vielä kaikki; hän näki oppilaan, joka saapui saman puun juurelle minkä latvassa Lýdia oli loukussa. Tuo oppilas työnsi päänsä koloon puun sisään ja veti esiin pääsiäismunan. Voi, kunpa Lýdia itse olisi löytänyt sen. Hän ei olisi tällaisessa kiipelissä nyt.

"Moi!" Lýdia kuuli pian huudon. Joku toinen tyttö oli saapunut luudalla lentävän luokse. "Mä oon Becky Hope. Entä sä?" Becky kysyi. Hänen hiuksensa olivat vaaleanpunaiset. Lýdia oli huutanut noille jotain jos olisi uskaltanut. Hän oli kuitenkin aivan liian ujo, mutta hän toivoi kuitenkin sydämestään että häntä ei huomattaisi.

"Becky! Minä tässä, Lily! Etkö muista mua?" Kummastelee hieman järkyttynyt ilme kasvoillaan. Kyllä hän ymmärsi että pitkän muuton jälkeen on saattanut muuttua vähän, mutta että ei parasta kaveriaan muista, on jo vähän ihmettelyn aiheinen asia.

"Onko naamassani jotain?" kysäisee ja tunnustelee naamaansa.

(Anteeksi että tuli multa näin lyhyitä, mutta hankala ainakaan tässä vaiheessa sanoa mitään.)

- Moi! Joku huusi lähettyviltä. Elyon nousi ylös ja kurkisti puun taakse. Vähän matkan päässä joku pinkkitukkainen puhui sille tytölle, joka oli laskeutunut paikalle luudalla. - Mä oon Becky Hope. Entä sä? Punapää kysyi luutatytöltä, joka jostain syystä vaikutti tyrmistyneeltä. - Becky! Minä tässä, Lily! Etkö muista mua? Luutatyttö kysyi. - Onko naamassani jotain? Tämä kysyi vielä.

- Mo'oiiii! Elyon huudahti ja loikkasi puun takaa kuin yllätyslahja. Hän ei paljon miettinyt miksi teki niin, tai mihin pyrki. Sitten Elyon rypisti kulmiaan. - En ole nähnyt teitä ennen. Missä olette piileskelleet? Hän sanoi ja nauroi itselleen.

- Hei, etsitäänkö pääsiäismunia yhessä? Elyon kysyi silmät loistaen. Vastausta odottamatta hän osoitti viereistä puuta ja sanoi: - Mä etsin tuolta! Sen jälkeen hän kiipesi puuhun ja tähysti suklaamunia, mutta törmäsi johonkin muuhun; joku tyttö oli takertunut pelokkaan näköisenä puunoksaan. ELyon kohotti toista kulmakarvaansa ja hymyili sitten.

- Haluatko apua?

"Becky! Minä tässä, Lily! Etkö muista mua?" Lily kysyi hiukan järkyttyneen näköisenä. "Lily? Ihan tosi?! En oo nähny sua sitten päiväkodin! Taisit lähtä Châteausta suunnilleen sillon ku mä tulin." Sanoin ihmeissäni. Joku muu tervehti ja kysyi minua ja Lilyä etsimään pääsiäismunia kanssaan ja vastausta odottamatta tyttö kertoi etsivänsä puusta. Katsoin ylös puuhun päin. Siellä oli joku pienempi tyttö takertuneena kiinni puunoksaan. Pääsiäismunia etsivä tyttö kysyi puutytöltä: "Haluatko apua?". Katsoin hiukan huolestuneena puussa olevaa tyttöä. "Lainaan tätä", sanoin ja nappasin Lilyn luudan. Nousin sen selkään ja ponkaisin vauhtia maasta. Leijuin hitaasti ylöspäin. Saavuin oksan viereen jossa puututtö ja pääsiäismunia etsivä tyttö olivat. Hyppäsin oksalle ja käännyin muita tyttöjä kohti. Katsoin puuhun takertunutta tyttöä ja kysyin haluaisiko hän että auttaisin hänet alas.


//vaihdoin ensimmäiseen persoonamuotoon//

"Becky! Minä tässä, Lily! Etkö muista mua?" alhaalla kaksi tyttöä keskustelivat. "Lily? Ihan tosi?! En oo nähny sua sitten päiväkodin! Taisit lähtä Châteausta suunnilleen sillon ku mä tulin." Lily ja Becky - kauniita nimiä, mutta nyt Lýdia mietti vain sitä miten pääsisi alas kiipelistä mihin oli joutunut ehkä samalla tavalla kuin hänen korinsa? Putoamalla. Ei mielellään. Ehkä hän voisi hitaasti kivuta maanpinnalle. Lýdia vilkaisi alas. Ei maa oli liian kaukana. Tyttö takertui oksaan entistä tiukemmin.

"Hei, etsitäänkö pääsiäismunia yhessä? Mä etsin tuolta", Lýdia seurasi kuinka punatukkainen tyttö alhaalla puhui kahdelle muulle ja osoitti puuta, jonka latvassa hän kyykki kuin orava. Pisamanaamainen lähti kipuamaan puuhun. Lýdia huokaisi. Tämä tästä vielä puuttui, hän ajatteli ja harkitsi jo hyppäämistä alas ja juoksemista pakoon. Tyttö oli kuitenkin jo kiivennyt hänen luokseen ja katseli nyt Lýdiaa kulmat koholla; "Haluatko apua?"

Lýdia nyökkäsi hieman ja käänsi katseensa nopeasti maahan. Ujoutensa tähden hän ei uskaltanut katsoa tuota toista silmiin, saati sanoa mitään. Tuo toinen näytti kuitenkin hyvin ystävälliseltä, mutta Lýdia ei vain ollut kovinkaan sosiaalinen, ei edes sillon, kun hän kuuli kuinka Becky oli lentänyt hänen luokseen ja hypännyt oksalle kysyen haluaisiko hän että hän auttaa hänet alas. Lýdia nyökkäsi jälleen pienesti. Hän oli punastunut. Sen lisäksi että hänellä oli peilipelko hänellä oli myös lievä korkeanpaikankammo. Katsoessaan alas tyttöä nimittäin huimasi ja niinpä hän rutisti puunrunkoa painaen otsansa sitä vasten.

- "Lily? Ihan tosi?! En oo nähnyt sua sitten päiväkodin! Taisit lähteä Châteausta suunnilleen silloin kun mä tulin." Becky vastasi.

- "Jep, me muutettiin silloin väliaikaistaloon kun meidän kotiamme remontoitiin. Isän mielestä on välttämätöntä saada yläkertaan liikuntasali, ja äiti halusi suuremman keittiön", naurahtaa.

Lily katseli Beckya. Beckylla oli vaalenpunaiset hiukset, jotka taisivat olla hänen suosikkinsa. Lily muisteli että oli joskus luullut sitä mansikkahattaraksi... Voi, Lilylla olisi niin paljon puhuttavaa!

- "Hei, etsitäänkö pääsiäismunia yhessä? Minä etsin tuolta", sanoi vieraan näköinen tyttö, joka lähti heti etsimään munia.

- "Mikäs siinä", kohautti Lily hartioitaan, ja vähän tarkasteli ympäristöä paikallaan. Becky oli lähtenyt jostain syystä hänen luudallaan puuta kohti, mutta ei se haitannut. Kunhan hän ei muuttaisi sitä miksikään, edes vahingossa.