Roolipelin nimi: Huispausta kautta aikojen
Mukana: Athelard J. Gryan & Sophie Brown
Ajankohta ja paikka: Huispauskenttä, iltapäivä/ilta
Juoni: Athelard opettaa Sophielle huispausta.

**Aloitus**

-Athelard-

Miten hänet olikaan saatu suostuteltua tähän, Athelard mietti harppoessaan kohti huispauskentää pitkin, joskin hieman epätasaisin askelin. Toisessa kädessään hänellä oli luuta, ja yllään huispausvarusteet. Kasvoillaan kuolonsyöjällä oli tavanomaistakin jurompi ilme, suorastaan vihamielinen. Athelard ei kerta kaikkiaan ymmärtänyt miksi oli suostunut opettamaan huispausta jollekulle, vieläpä kuraveriselle ekaluokkalaiselle. Tietenkään tyttö ei oikeasti ollut kuraverinen, mutta Athelardin silmissä kaikki, joiden toinen vanhempi oli jästi, olivat kuraverisiä.

Jotenkin vain viestin näkeminen ilmoitustaululla oli saanut miehen miettimään omia kouluaikojaan, ja ennekuin tuo oli tajunnutkaan, oli Athelard suostunut opettamaan tytölle huispausta, jonkin oudon, nostalgisen tunteen vallassapitämänä. Nyt koko idea tuntui järjettömältä, ei hänellä ollut aikaa opettaa toisia! Saisivat luvan opetella itse putoamaan luudiltaan, niin kuin Athelardkin oli aikoinaan oppinut. Ja sitten hänestä oli tullut tupansa huispauskapteeni… Ikäviä muistoja pulpahteli kuolonsyöjän mieleen, ja jalat tihensivät tahtia. Edessäpäin näkyi jo huispauskentän valot ja korkeat tangot, joiden päässä oli ympyränmuotoinen maali. Nyt oli jo ilta, paras hetki opetella lentämään niin kuin huispauksessa kuului. Aurinko ei ollut vielä laskenut, mutta taivas keltaisen pallon ympärillä oli jo värjäytynyt ruusunpunaiseksi, lähettäen väriloistoaan kaikkialle. Illasta tulisi kaunis, Athelard huomasi miettivänsä ja pudisti päätään epätoivoisena. Mikä hempeilijä hänestäkin oli tullut!

Ei kulunut kauankaan, kun Athelard jo saapui kentälle. Helpotuksesta huokaisten kuolonsyöjä tajusi kentän olevan tyhjä – siellä ei ollut sitten sielun sielua. Tai mistä hän tiesi jos joku typerä aave oli päättänyt alkaa vakoilemaan häntä… Jatko-opiskelija kääntyy kannoillaan ja on jo poistumassa kentältä, kun näkee kaukana polulla lähenevän hahmon. Pienen pieni piste, joka kantoi mukanaan luutaa. Vai niin, hän ei siisi pääsisikään livistämään aivan vielä, Athelard mietti ja istahti yhdelle katsomon tuoleista. Voisi hän aikankin tehdä tunnista niin ikimuistoisen, että tyttö juoksisi kirkuen karkuun. Se olisikin hyvä idea, näin hän varmaan tekisikin. Athelard hymyili ilkeästi ajatuksilleen ja katseli kenttää mietteissään. Mitä muistoja se toikaan hänen mieleensä…

Olin käynyt juuri hakemassa erään koulun luudan; ykkösluokkalaisena kun en omaa luuta saanut. Joku jatko-opiskelija oli luvannut opettaa minulle huispausta. Olin ihan kauhean innoissani. Pääsisin lentämään! Katsahdin rannekelloani. "Huih, onpa se jo paljon. Äkkiä kentälle", ajattelin. Juoksin kohti huispaus-kenttää. Hypin iloisesti, oppisin vihdoinkin! Näin jo maalisalot korkealla ylhäällä. Juoksin vielä lähemmäs ja näin melko juron näköisen jatko-opiskelija. Keräsin rohkeuteni, menin pojan viereen ja kerroin: "Hain jo koulun luudan". Katsoin poikaa ja yritin parhaani mukaan hymyillää tuolle. Oikeastaan olin melkoinen pelkuri. Ärh, en minä voi sellaista henkilöä pelätä joka opettaa minulle huispausta! ajattelin.

-Athelard-

Pieni piste lähenee ja saapuu nopeasti näköetäisyydelle. Oliko tyttö niin innokas että juoksi tänne? Athelard miettii ja hymähtää, nousten seisomaan samaan aikaan kun tyttö saapuu kentälle ja kävelee hänen luokseen.
”Selvä, eiköhän sitten aloiteta. Minulla on tarkka aikataulu, olekin sitten nopea oppimaan.” Athelard tuhahtaa ja tarkastelee tyttö päästä jalkoihin. Tuo oli ekaluokkalaiseksikin lyhyt, ja aika ruma. Ruskea pehko näytti siltä kuin jokin varis olisi tehnyt siitä pesän itselleen, ja tikkumaiset kädet heiluivat innostuneena puolelta toiselle.

Jatko-opiskelija tarttuu omaan luutaansa ja ohittaa tytön astellen keskemmälle kenttää. ”Osaatko mitään perusteita?” Athelard kysäisee, mennen heti pääasiaan. Parempi tästä oli päästä nopeasti pois, ei kakarakaan varmaan kauaa haluaisi hänen opissaan olla. Vaikka ei sillä, Athelard piti itseään mainiona huispaajana ja koska oli erittäin omahyväinen, ei tuo voinut kuvitellakaan olevansa huono opettaja. Tietenkin hän osaisi opettaa nappulalle huispausta, vieläpä niin hyvin että muutkin haluaisivat hänen opetuksiaan! Tämä ajatus lyö jatko-opiskelijan hetkeksi ällikällä, kun tuo rypistää kulmiaan ja miettii mitä ihmettä juuri ajatteli. Ei hän halunnut lisää opetettavia!

"Selvä, eiköhän sitten aloiteta. Minulla on tarkka aikataulu, joten olekin sitten nopea, oppimaan", poika ärähtää. Huomasin heti etten pitänyt tuosta. Mutta toisaalta, eihän tänne tultu ihmisistä pitämään, vaan huispausta oppimaan. "Osaatko mitään perusteita?" poika kysyy. "Käytännöstä en mitään", vastasin arasti. "Hain muuten jo itselleni luudan koulun yleisestä luuta-varastosta", kerroin.

Athelard J. Gryan, Cerfeur: 5 p
Sophie Brown, Serdaigle: 2 p

Kiitos pelistä!