/Tämä alue on varattu Sophie Brownin ja Linda Brownin rooli-pelille/
/Ajankohta voisi olla talvinen viikon-loppu/


Heiluttelin sulkakynääni en keksinyt enää mitään kirjoitettavaa loitsuista tulleeseen aineesen. Päätin mennä ulos.


Kävelin pihamaalla. Olin ottanut luistimet varalta mukaan. Näin järven, siellä ei ollut luistelijoita. Päätin mennä luistelemaan.


Juoksin pihamaalla järveä kohti. Järvelle tultuani lähdin luistelemaan.

En ollutkaan luistellut pitkään aikaan. Luistelu tuntui ihanalta. Kirpeä pakkas-ilma tuuli mukavasti kasvoille. Kuinka ihanaa luistelu olikaan!

Aurinko paistoi hennosti ohuen pilvikerroksen läpi. Linda tarpoi lumihangessa metsässä. Isojen puiden oksat olivat painuneet puita koristavan lumikerroksen takia. Linda pysähtyi ison aukion reunaan. Hän tähtäsi nuolella aukion toisella puolella olevaan puuhun. Nuoli tärähti kovaa puun runkoon, kentaurin harmiksi ei niinkään keskelle. Linda harppoi puun lukse, riuhtaisi nuolen irti ja lähti tuhahtaen linnaa kohti.

Linda kurkisti oksien välistä pihamaalle. Vasemmalla puolella järvi avautui laakeana. Pihamaalla ei ollut paljon oppilaita, joten tyttö lähti jolkottamaan metsän reunaa järvelle päin. Jään päällä oli ohut lumikerros ja Linda astahti varovasti sen päälle. Hän ei ollut koskaan kävellyt jäällä.

Kentauri katsahti järvelle ja äkkäsi tumman hahmon liukuvan kauempana järvellä. Linda ei koskaan ollut nähnyt minkään liikkuvan niin sulavasti. Hän jäi tuijottamaan ihmeissään hahmoa.


//Ajankohta sopii ja nöyrät anteeksipyynnöt kestosta. On ollut aika kiire mutta yritän nyt ryhdistäytyä.//

Käännähdin ympäri ja huomasin kauempana hevosen. Ei, ei se ollut hevonen. Sillä oli ihmisen ylä-ruumis.

Muistelin erästä kirjaa ja muistin: Ihmisen ylä-ruumis hevosen vartalo, kentauri!
Luistelin lähemmäs ja pysähdyin tuijottamaan kentauria. Tuo oli selvästi nais-puolinen.

Hahmo lähti tulemaan Lindaa kohti. Linda peruutti monta askelta hahmon selventyessä oppilaaksi. Tyttö pysähtyi Lindan eteen ja kentauri peruutti vielä lisää monta askelta. Tyttö jäi tuijottamaan Lindaa ja kentauri hermostui silmiin nähtävästi. Linda kuopi hermostuneena maata ja vaihtoi painon puolta.

"Mmm... Hei", hän sanoi hermostuneesti ja vilkuili hympärilleen. Tytön tuijotus ahdisti selvästi mustaa kentauria.

Kentauri asteli taakse päin. "Mmm, hei", kentauri sanoi. Hän vaikutti ahdistuneelta joten sanoin: "Hei. Anteeksi, ei ollut tarkoitus hermostuttaa. Olet vain niin huuurjan kaunis". Hymyilin kentaurille ja pyörähdin kerran jäällä. "Olen Sophie", kerroin pysäytettyäni pyörähdyksen äkisti oikealla jalallani. "Sophie Brown. Hauska tutustua",höpötin unohtaen heti ujouteni.

"Hei. Anteeksi, ei ollut tarkoitus hermostuttaa", tyttö sanoi pahoitellen. "Olet vain niin huuurjan kaunis", tuo jatkoi hymyillen ja pyörähti kerran jäällä. "Öömm.... kiitos?" Linda sanoi epäröiden. Kukaan ei koskaan, ei KOSKAAN ollut sanonut kentauria kauniikisi ja hän tunsi itsensä ahdistuneeksi.

"Olen Sophie", tyttö kertoi. "Sophie Brown. Hauska tutustua", hän jatkoi. Linda hymyili pienesti. "Linda Brown", kentauri sanoi nyt jo rohkaistuneena. "Mitkä nuo ovat?" Linda kysyi Sophielta osoittaen tytön jaloissa olevia kapistuksia.

"Ömm, kiitos", kentauri sanoi. Kehuni tuntuivat kai hänestä oudoilta. Niin olisivat kyllä tuntuneet minustakin.

"Linda Brown", kentauri, joka siis kaiketi oli Linda, esitteli itsensä minulle. Huomasin hassun sukunimi-yhteensattuman. Ajattelin mainita siitä, mutta muutin mieleni sillä olin nähnyt Lindan ahdistuvan oudoista asioista. "Mitkä nuo ovat?" kysyi uusi kentauri-ystäväni jos Lindaa voi siksi sanoa. Linda oli osoittanut kaunoluistimiani.
"Ai, ne ovat luistimet", vastasin oudon rennosti Lindalle. "Kaunoluistimet itseasiassa", selvensin. "Niillä voi luistella jäällä, kuten varmaan näitkin jo", sanoin, hymyilin Lindalle ja otin ihan vain Lindalle näyttääkseni pari potkua ja palasin äkkiä Lindan viereen. "Etkö ole koskaan nähnyt luistimia?" kysyin pysähtyen Lindan viereen. "Eikö täällä käy usein oppilaita, vai etkö ole usein täällä?"

"Ai, ne ovat luistimet", Sophie vastasi rennosti. Luistimet, luistimet?
Muodostin suullani sanan 'luistimet', ihan vain siksi, että osaisin sanoa sen myöhemmin. "Kaunoluistimet itseasiassa", tyttö selitti.

"Niillä voi luistella jäällä, kuten varmaan näitkin jo", Sophie hymyili. Sitten hän ikäänkuin potkaisi pari kertaa jäätä ja liukui luistimilla lyhyen matkan päähän. Sophie palasi nopeasti takaisin.

"Etkö ole koskaan nähnyt luistimia?" tyttö kysyi palatessaan viereeni. Kavahdin hieman kauemmas, mikä oli pelkästään vaistomainen reagtio. "Mmmm.... Eeen muistaakseni", totesin miettien.

"Eikö täällä käy usein oppilaita, vai etkö ole usein täällä?" Sophie kysyi. "En ollut viime talvena ja tämä talvi meni metsässä harhailemissa", sanoin kohottaen kulmiani. Korjasin asentoani ja kavioni luiskahti alta. Jää oli näköjään liukas ja myös hyvin kova, kun tömähdin raskaasti jäähän.

//Syvimmät pahoitteluni, olin unohtanut koko pelin.//




"Etkö ole koskaan nähnyt luistimia?" kysyin.
"Mmmm........ Eeen muistaakseni", Linda vastasi kysymykseeni.
"Eikö täällä käy usein oppilaita, vai etkö ole usein täällä?" utelin vastauksen kuultuani hyvin epäsophiemaisesti.
"En ollut viime talvella ja tämä talvi meni metsässä harhailemisessa. Sitten Linda kaatui.
"Kävikö pahasti? Onko joku hätänä?" huusi kaukaa joku oppilas. Yleensä olisin vain ollut hiljaa tai mutissut epäselvästi jotain siitä että kaikki on kyllä kunnossa mutta nyt olin niin epäsophiemaisella tuulella että oppilaan (joka paljastui noin nelos- vitosluokkalaiseksi tytöksi) tultua lähemmäs sanoin todella tylysti:
"No, siinä tapauksessa pyytäisin ehkä apua!"


Oppilaan lähdettyä ojensin käteni Lindalle.
"Sattuiko?" kysyin, ja ääneni oli taas omani.

"Kävikö pahasti? Onko joku hätänä?" kauempaa kuului vieraan oppilaan ääni. Häpesin silmät päästä. "No, siinä tapauksessa pyytäisin ehkä apua!" Sophie vastasi tylysti tytölle, joka oli tullut lähemmäs.

"Sattuiko?" Sophie kysyi ystävällisemmällä äänensävyllä tytön lähdettyä. Tyttö ojensi auttavasti kätensä. Riisuin ensin rintakehää puristavan jouseni selästä ja tartuin sen jälkeen Sophien käteen.

Vaivalloista nousta pystyyn liukkaalla jäällä, mutta onnistuin lopulta Sophien avustuksella. "Anteeksi", sanoin pahoittelevasti, "en ole ikinä ollut jäällä ja en tiennyt, että se on noin liukas", selitin nolostuneena.