//Peli varattu Katrine Wallille ja Amelie Jordanille, sijoittuu huispauskentälle 17.1. 2016 iltapäivällä//

Minulla oli tylsää. Olin tehnyt läksyt jo perjantaina ja nyt oli sunnuntai. Istuskelin sänkyni laidalla selaillen vanhoja lehtiä. Minulla ei ollut lukufiilistä, muuten olisin voinut mennä kirjastoon etsimään luettavaa tai lukea vanhoilta ystäviltäni joululahjaksi saamaani kirjasarjaa. Olisin ehkä halunnut soittaa, mutta minulla ei ollut pianoa. Mietiskelin tekemistä, kun katseeni osui sänkyni päädyssä olevaan kuvaan, jonka yksi ystäväni oli piirtänyt. Siinä oli huispaamassa hänen kanssaan. Tosiaan, huispaamassa. Voisin mennä huispaamaan. Mitä enemmän lentämistä ajattelin, sitä enemmän kaipasin kentälle.

Niinpä sitten nousin sängyltä ja menin penkomaan jotain lämpimämpää päällepantavaa. Vedin ylleni farkut ja villapaidan ja sitten ulkovaatteet: rakkaan vaaleanpunaisen toppatakkini, turkisreunaiset talvisaappaani ja joululahjaksi saamani vaaleanpunaiset pipon ja kaulaliinan. Lapaset korvasin tänään mustilla sormikkailla, että saisin luudastani paremman otteen. Katsoin itseäni peilistä. Pitäisi varmaan hankkia uusi takki, mietin. Ensinnäkin vaaleanpunainen takki alkoi jäädä lyhyeksi, kasvoin minäkin ilmeisesti pienestä koostani huolimatta. Ja toiseksi, olin pukeutunut nyt lähes kokonaan vaaleanpunaiseen. Ehkä suklaanruskea tai kermanvalkoinen olisi sopiva väri, tuumin. Kietaisin ruskeat kiharani ponnarille ja olin valmis. Nappasin sänkyni alta luutani ja lähdin kohti kenttää.

Sisällä käytävillä minulle ehti jo tulla kuuma, mutta kun pääsin ulos, oli taas sopiva. Pakkasta ei enää ollut kovin paljon, mutta maassa oli yhä jonkun verran lunta. Kävelin luuta olalla pihamaan poikki katsellen pilvetöntä taivasta. Aurinko paistoi kirkkaasti mutta kylmästi. Olin monta kertaa vähällä liukastua askelista liukkaaksi tamppautuneeseen lumeen, kunnes lopulta pääsin kentän laidalle. Voisin pelata vään siepin kanssa, tuumin ja menin hakemaan varastosta pallolaatikkoa. Pian se löytyikin varaston kuluneiden mailojen ja vanhojen luudanvarsien lomasta ja marssin kentän laidalle. Olin ylpeä omasta luudastani, minun ei tarvinnut lainata koulun nykiviä luutia. Sivelin luutani sileää pintaa hetken ajan ja siirryin sitten takaisin pallolaatikon kimppuun.

Napsautin laatikon auki. Onneksi edellinen oli kiinnittänyt ryhmyt kunnolla. Kerran olin nimittäin ollut vähällä murtaa leukani, kun toinen ryhmyistä syöksähti heti laatikon avattuani ulos, mutta olin ehtinyt väistää ajoissa. Mustat kuhmuraiset pallot tempoilivat paikoillaan ja punainen sileä odotteli kiltisti ottajaansa, mutta tänään aioin pelata lempipallollani, siepillä.

Käännyin ennen siepin vapauttamista vielä kerran katsomaan kenttää, ja huomasin jotain, mitä en ollut aikaisemmin huomannut: joku liiteli jo kentän yllä. Minun täytyisi varmaan kysyä häneltä, häiritsikö häntä siepin jahtaamiseni, olihan hän ollut täällä ennen minua. Jätin pallolaatikon hetkeksi rauhaan ja ponnistin maasta vauhtia lentääkseni hahmon luo.

Oli sunnuntai. En tiennyt mitä tehdä joten rupesin siivoamaan. Siivottuani istahdin sängyn reunalle. Sitten muistin, että olin eilen illalla ajatellut mennä huispauskentälle liitelemään. Tartuin luutaan ja etsin lämpimät vaatteet.

Puin ylleni takin, laitoin päähäni pipon ja lopulta laitoin hanskat käteen ja kengät jalkaan ja lähdin alas. Käytävällä oli aikavähän porukkaa joten pääsin kulkemaan helposti käytävillä.

Löydettyäni oven lähdin marssimaan ulos. Ulkona oli vain hiukan kylmä, mutta en antanut sen häiritä. Kun saavuin kentälle otin sopivan paikan, nousin nimbukseni selkään ja ponkaisin maasta vauhtia. Tubtui ihanalta kun tuuli tuiversi kasvoja vasten. Kiersin maalisalot ja tein syöksyn kohti maata. Syöksystä nousin taas nopeasti ylös.

Liitelin yläilmoissa ja tein jotain syöksyjä. Kun sitten nousin etäästä syöksystä ja liitelin ilmassa huomasin kun joku nousi kohti minua. Pysähdyin ja katselin hetken. Sitten huikkasin tytölle: "Hei! Minä olen Amelie Jordan pouffsoufflesta."

Lentelevä hahmo pysähtyi. Hän oli ilmeisesti huomannut minut. Kiisin lähemmäs hahmoa. Pian huomasin tuon tytöksi, jolla oli tummanruskeat pitkät hiukset. Ennen kuin tyttö oli pysähtynyt, olin pannut merkille, että tuo lensi todella taitavasti. Olin jo melkein tytön luona. Hän taisi olla suunnilleen ikäiseni. Panin vielä merkille luudan olevan Nimbus-mallistoa, ennen kuin tyttö tervehti minua: ”Hei! Minä olen Amelie Jordan pouffsoufflesta.”

Liisin hänen luokseen ja jäin parin metrin päähän leijumaan. Tyttö oli sosiaalinen, tuli ensimmäisenä mieleeni. Koska hän esittäytyi, minunkin pitäisi. Mutta enhän minä tullut tutustumaan vaan kysymään, haittaanko minä hänen treenejään. Mutta olisiko epäkohteliasta olla esittäytymättä? Olisi. Hetkinen, oliko tytön puheissa ollut jotain omituista? Hän oli heti esittäytyessään maininnut tupansa. Oliko hän jopa korostanut sitä? Jos oli, oliko se silloin hänelle tärkeä? Entä jos hän ei pitänyt Serdaigleista? Tai entä jos hän oli valehdellut tupansa? Jos hän olikin Serpentard? Entä jos hän tahtoi pahaa? Mieleeni pulpahti kuva nauravasta pahantahtoisesta poikaporukasta ja kuvitelmissani Jordanin paikalle ilmestyi minulle ilkkuva Serpentard.

Ravistelin ajatukset päästäni. Nyt olin naurettava. Tyttö ei ollut tehnyt mitään uhkaavaa, esittäytynyt vain. Minä itse taisin olla nyt tuparasistinen Serpentardeja kohtaan, eikä Jordan edes ollut sellainen. Sitä paitsi kiusaajat olivat yleensä minua vanhempia ja liikkuivat laumoissa. Tajusin jäätäneeni melko pitkään, joten tekaisin iloisen ilmeen naamalleni ja yritin käyttäytyä normaalisti.

”Katrine Wall”, sanoin lyhyesti. Miksi tutustuminen oli minulle näin vaikeaa? Miksi pelot, ennakkoluulot ja epävarmuus täplittivät jokaista kohtaamista uusien ihmisten kanssa? ”Ajattelin tulla tänne harjoittelemaan siepin nappaamista, haittaako sinua? Voin kyllä lähteä, jos haittaa”, jatkoin. Päässäni kaikuivat vanhempieni sanat: 'Opit kyllä, omaan tahtiisi. Sinun ei tarvitse jännittää.' Helppo heidän oli sanoa. Heillä ei ollut masennusta eikä äärimmäistä ujoutta, kuten minulla.

Amelie katseli tytön lähestymistä. Se lähetyi ja lähestyi.
Sitten se näytti empivän. *jotain hänellä on mielessään* Amelie pohti.
Pian tyttö sanoi: "Katrine Wall" Tyttö esittäytyi.
Sitten hän näytti taas empivän.
"Ajattelin tulla tänne harjoittelemaan siepin nappaamista, haittaako se?" Katrineksi esittäytynyt tyttö kertoi.
"Ei haittaa yhtään! Saanko liittyä seuraasi?" Amelie oli saanut rohkeutta. Sitten Amelie mittaili katseellaan Katrinea. Hän oli tosi mukavan näköinen tyttö. Mistäköhän tuvasta hän mahtoi olla? Nämä sanat jäivät pyörimään Amelien päässä.

”Ei haittaa yhtään! Saanko liittyä seuraasi?” Jordan kysyi mittaillen minua katseellaan. Se oli vähän kiusallista, joten käänsin katseeni hetkeksi pois. Mitähän tuo mietti? Varmaan kummasteli käytöstäni.

”Ka-kai se käy”, sanoin ja nyökkäsin kohti pallolaatikkoa. ”Menenkö vapauttamaan siepin vai pelaatko mieluummin kaadolla?” kysyin. Minä pelasin mielummin siepillä, mutta jos tyttö kerran halusi tulla mukaan, ehkä hän mielummin kopittelisi kaadolla voidakseen jutella. Minua sellainen ei kyllä erityisemmin houkuttanut. Lähdin lentämään pallolaatikkoa kohti hitaasti, odottaen Jordanin seuraavan perässä.

”Anteeksi aiempi”, sanoin vielä epävarmasti ja vilkaisin Jordania. ”Olen vähän... Huono tapaamaan ihmisiä. Olen Serdaigle jos kiinnostaa.”

//No nythän tuli pitkä...//

"Ka-kai se käy" Katrineksi esittäytynyt vastasi. Nyökäten pallolaatikon suuntaan.
"Menenkö vapauttamaan siepin vai pelaatko mielummin kaadolla?" Katrineksi esittäytynyt kysyi.
Itsestä tuntui, että teki mieli pelata siepillä, mutta Katrine oli aika kiinnostavan oloinen. Katrine lähti liitämään pallolaatikkoa kohti. Seurasin hetken pohtien mitä tehdä, mutta kiisin perään.
"Anteeksi aiempi", Katrine sanoi epävarmasti.
"Olen vähän... Huono tapaamaan ihmisiä. Olen Serdaigle jos kiinnostaa." Katrine kertoi. Juuri tuota olin odottanut.
"Otetaanko kaato ja jutellaan? Paitsi jos et halua niin voidaan siirtyä suoraan sieppiin. Ajattelin, jos ensin juteltas ja sitten päästettäisiin sieppi?" Kerroin vielä omaa mielipidettäni.

Jordan lensi perässäni pallolaatikolle. "Otetaanko kaato ja jutellaan? Paitsi jos et halua niin voidaan siirtyä suoraan sieppiin. Ajattelin, jos ensin juteltas ja sitten päästettäisiin sieppi?" Jordan ehdotti. Punnitsin vaihtoehtoja mielessäni ja päätin, että voisinhan minä tutustua Jordaniin, ei hän ollut minulle mitään pahaa tehnyt. Olin itse ollut tässä se epäkohtelias.

Hymyilin tytölle varovaisesti ja laskeuduin maahan pallolaatikon luo. “Otetaan kaato, olisi kiva jutella”, sanoin Jordanille ja kumarruin nappaamaan punaisen pallon laatikosta. “Ota koppi”, huudahdin ja heitin pallon Jordanille helpossa kaaressa, jotta tyttö saisi sen varmasti kiinni, ja ponkaisin takaisin ilmaan kohoten ylemmäs, kunnes olin sopivassa kopittelukorkeudessa. Sitten jäin odottelemaan Jordania.

“Huispaatko vai tykkäätkö vain lentelystä?” Kysyin ihan vain jotain kysyäkseni. Olin vähän huono rupattelemaan.

Katrine hymyili. "Otetaan kaato, olisi kiva jutella", Katrine sanoi. Hän kumartui ottamaan kaadon. Kaato ei ollut täysin kiiltävä, mutta se oli punainen. Huomasi, että sillä oli pelattu. "Ota koppi", Katrine huudahti ja heitti minulle kaadon. Sain sen helposti kiinni. Katrine lähti nousemaan korkeammalle. Ponkaisin itsekkin hänen tasolleen. Halusin saada keskustelua käyntiin, mutta en tiennyt millä aloittaa. "Kiva sää tänään", aloitin keskustelun yleisellä lauseella, mutta en keksinyt muutakaan. Katsoin Katrinea ja heitin kaadon hänelle. Yritin heittää varman kopin, että saisimme ensin jutella rauhassa. "Kesä alkaa olla lähellä", totesin ja vilkaisin Katrinea. Hän oli kaunis. Katsahdin hänen luutaansa. "Onko luutasi Nimbus mallistoa vai jotain muuta?" Miksi aina aloitin keskusetelun luudasta? En osannut sanoa enää mitään. Pelkäsin kysyväni outoja. Pieni tuulen vire nousi kasvoilleni ja viilensi niitä. Katselin Katrinea. En saanut silmiään irti hänestä. Oli kiva tutustua ihmisiin.
//Heh... mulla ei ollu inspistä ja mun viestit on aina lyhyitä, joten nyt yritin pitempää...

Jordan nappasi heitostani kopin ja lähti seuraamaan minua yläilmoihin.

“Kiva sää tänään”, hän sanoi pysähdyttyämme ja viskasi kaadon minulle. nappasin kopin yhdellä kädellä ja virnistin. En olisi näköjään kovin kehno jahtaajakaan. “Kesä alkaa olla lähellä.”

Nyökkäsin vähän hajamielisesti ja vilkaisin taivasta. Olihan päivä toki kaunis, mutta kesästä nyt en tiennyt, olihan vielä talvi. Heitin jälleen helpon heiton kohti Jordania.

“Onko luutasi Nimbus-mallistoa vai jotain muuta?” Hän kysyi. Pudistin päätäni ja katsenin ylpeänä luutaani.

“Tämä on Revontuli 500, vähän harvinaisempi mallisto, mutta todella loistava”, kerroin. “Entä sinun?”

//No nyt tuli mulla tosi lyhyt... Sori :/

Yht'äkkiä havahdun. Katrine heitti kaadon minulle. Otin sen kiinni. "Tämä on Revontuli 50, vähän harvinaisempi mallisto, mutta todella loistava", Katrine kertoi. "Entä sinun?" Katsahdin Katrinen luutaa. Revontuli 500.... En muistanut kuulleeni sellaista, mutta Katrinen luuta oli ihastuttavan näköinen. "Nimbus 200" vastasin. "Tämä on isäni vanha", vastasin ja katsoin luudanvarttani, joka oli kulunut ja hiipunut. "Luutani on silti tärkeä minulle", katsoin jalkojani. Tunsin ikävää kotiin, mutta yritin saada ajatukset pois kodista. Nostin pääni ja heitin kaadon jälleen Katrinelle. Heitto epäonnistui, koska käteni tärisivät. Sain kuitenkin kaado pelastettua ennen kuin se kerkesi kauas.

Heitin kaadon uudelleen. Puhdistin ajatukseni kodista ja keskityin jutteluun.
// En saa näistä yhtä pitkiä kuin sinun viestisi... sori jos haittaa aina ku jää tälläsiks :c