Kerro, kerro, kuvastin...

[Katrine Isabell Wall]

//Peli varattu Katrine Wallille, Heather Roselle ja Linda Brownille. Ajankohta 18. - 24.1. 2016. Peli sijoittuu tosi laajasti ympäri koulua ja tiluksia. Linda tulee vasta myöhemmin mukaan.//

Pompin viimeiset portaat ylös makuusaliini ja ensimmäinen mitä näin oli Daicy. Pöllöni lehahti huoneen halki suoraan minua kohti ja alkoi lennellä ympärilläni kärttyisästi huhuillen. Se oli kai odotellut minua kun olin ollut tunneilla.

”Hupsu Daicy, myöhästyitkö aamupalalta?” kysyin ja kävelin sängylleni. Heitin laukkuni sille. Mistä Daicy oli päässyt sisään? Hoksasin avoimen ikkunan, joku oli kai unohtanut sulkea sen aamulla. Daicy laskeutui syliini ja nokkaisi närkästyneenä kättäni.

”Au! Älä noki, Daicy!” komensin. Ei ollut minun vikani jos mokoma oli myöhästynyt, ja olin jo mennyt tunneille ennen kuin tuo ehti tuoda kirjettä. Niin, kirje, tosiaan, Daicyn jalassa oli kirje. Yritin napata sen, mutta Daicy hypähti kauemmas. Huokaisin ja kaivoin taskustani pari pöllönnamia ja ojensin niitä Daicya kohti. Vihdoin viirupöllö huhuili hyväksyvästi ja tuli luokseni koipi ojossa.

Nappasin kirjeen pöllön mussuttaessa namejaan ja avasin sen nopeasti. Se oli äidiltä.

Hei Katrine

Tulimme nyt takaisin Ranskaan, meillä oli tavallista pitempi joululoma molemmilla, kuten tiedät. Emme kuulleet Jadesta ennen kuin olimme lähdössä lentokentällä. Näytin Jaden kuvaa eräällä tiskillä ja virkailija nyökytteli innoissaan. Hän sanoi, että Jade oli lentänyt kolme päivää aikaisemmin Uudesta Seelannista. Virkailija ei suostunut kertomaan enempää, sillä ne olivat kuulemma luottamuksellisia tietoja. Joskus yritykset, jotka eivät suostu kertomaan asiakkaiden tietoja, ovat todella rasittavia. Joka tapauksessa, ymmärrät mitä tarkoitan. Kuin etsisi neulaa heinäsuovasta.

Yritä kestää,
Lola

Jade oli poistunut Uudesta Seelannista. Sisälläni tyhjeni. Nyt en näkisi häntä enää koskaan. Kuin neulaa heinäsuovasta. Jadelle oli nyt koko maailma auki. Miksi hän ylipäätään oli ollut niin pitkään Uudessa Seelannissa? Mitä minä enää voisin tehdä? Oloni huononi huononemistaan, joten päätin tehdä kuten aina kun halusin paeta todellisuutta: nappasin yöpöydältäni kirjan.

Tällä kertaa se sattui olemaan lempikirjani: kovia kokenut Taru Sormusten Herrasta. Olin lukemassa sitä varmaan seitsemättä kertaa. Avasin kirjan, mutta en kyennyt lukemaan. Tuijotin vain sivua mitään näkemättä ja kelasin pääni sisällä kauheaa filmiä. Ei, nyt sai riittä. Ensin pitäisi yrittää rauhoittua. Ravistin hiukan päätäni ja tarkensin katseeni.

Galadrielin peili

Niin siinä luki, Galadrielin peili. Niitä sanoja olin tuijottanut. Eivätkä nuo sanat olleet tyhjää, mieleeni alkoi rakentua suunnitelma. Jaden pystyi ehkä löytämään. Tuskin Galadrielin peili oli ihan tuulesta temmattu juttu. Olin muutenkin miettinyt, saattaisivatko jotkut jästejen fantasiakirjojen kirjoittajista olla hieman perillä taikamaailmasta. Vaikka ajatus oikeasta peilistä olisi luultavasti vain pelastusrengas, johon hukkuva takertui, tartuin oljenkorteen ja lähdin kirjan ja kirjeen kanssa rynnistämään oleskeluhuoneeseen. Jotkut katsoivat ihmeissään menoani, kun jatkoin matkaani käytäviä pitkin määränpäänäni kirjasto.

Saavuin kirjastolle ja hiljensin vauhtini kävelyyn kulkiessani lasisista ovista. Kirjastossa tuskin sai juosta. Lähdin samoilemaan hyllyjen välissä, kunnes saavuin jästitiedon kirjojen hyllyyn ja aloin lukea nimiä kirjojen selkämyksistä. Ensimmäiset pari hyllyä käsittelivät sähköä, sitten oli vuorossa yhteiskunta, koulutus, kielet, kulttuuri, alkoi kuulostaa jo paremmalta. Tutkailin kulttuurihyllyä, kunnes sylini oli täynnä paksuja opuksia, jotka kaikki käsittelivät samaa aihetta. Jästikirjallisuuden klassikot A-Z, Opas jästien fantasiakirjoihin, Tutkimus jästikirjailijoista, Totta ja tarua kirjailijoista...

Etsin vapaan pöydän ja läväytin kirjapinon sen päälle. Lysähdin tuolille ja aloin selailla kirjoja. Kirjoja, lukuja, sivuja, sanoja, mitään oikeanlaista ei tuntunut löytyvän. Avasin taas uuden kirjan ja selasin sisällysluettelun auki. Jos tästä ei löytyisi, niin ei sitten mistään. Koko kirja kertoi itse J.R.R. Tolkienista.

Kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin ylös. Luku 12: Oliko J.R.R. Tolkien velho? Kirjojen yhteyksistä taikamaailmaan. Juuri sitä mitä olin etsinyt! Selasin äkkiä luvun 12 esille ja aloin käydä sitä läpi etsien mainintaa Galadrielin peilistä, kunnes... Bingo!

Galadrielin peiliä on yleisesti verrattu näkyliemeen, joka on hyvinkin voinut toimia sen innoittajana, vaikkakin näkyliemen avulla saadaan tarkempia vastauksia.

Näkyliemi, en ollut kuullutkaan siitä, mutta äkkiähän tuo löytyisi kun nimi oli tiedossa. Mikä tuuri! Tarkempia vastauksia, kenties näkyliemellä näkisin Jaden olinpaikan, mikä oli ollut suunnitelmissani.

Kasasin kirjat takaisin syliini ja vein ne hyllyyn. Lähdin etsimään taikajuomaosastoa, ja se löytyikin pian. Ongelma oli vain se, että osasto oli järkyttävän iso. Nyt kelpaisi kyllä apu etsintöihin.

//Tuli vähän pitkä viesti :D//

[Heather Rose]

//Pitkät viestit ovat parhaita :D//

Tammikuisen tiistain tunnit vaipuivat unholaan.

Nuori, yksitoista vuotta vanha tyttö, makoili pylvässängyllään makuusalissa ja heilutteli varpaitaan edes takaisin viheltelynsä tahtiin. Tyttö katseli elotonta kattoa ja pohti, miksi tuo katto ei voinut elää. Oli varmasti tylsää kun aika kului suojaten muita sääilmiöiltä, jotka pauhasivat ulkona ja vaihtelivat joutuin lumisateesta ukonilmaan. Salamoilta, jotka halukaisivat taivaan ja vesipisaroilta, jotka ropisivat unettavasti. Katon elämä on tylsää, aika kattona on pitkäveteistä.

Heather oli vaihtanut ylleen puuterin värisen villapaidan. Paitaan oli punottu kaunis kuvio, joka oli juuri Heatherin mieleinen yksityiskohta. Hän veti jalkaansa myös tiukat farkut, jotka sointuivat villapaidan kanssa oikein hyvin. Hiuksensa tyttö sitoi sekaiselle nutturalle, josta pisti sieltä täältä ulos ruskea hiussuortuva.

Heatherin runosuoni sykki siinä maatessaan ja sängyn jalkopäässä lepäävät Taidekirja suorastaan kutsui häntä nimeltä. Hän halusi kirjoittaa runon, runon- mistä hän kirjoittaisi? Ulkona ilma ei ollut runoilemisen arvoinen. Ehkä hän kirjoittaisi katosta. Nääh. Viimein tyttö oli päättänyt aiheen ja siinä samassa hän ponkaisi ylös miltein kaataen Nallukan kumoon, se oli siihen mennessä istunut vasten sängyn pylvästä. Heather liukui ikkunan luokse. Tyttö polvistui ikkunan eteen ja otti esiin tyhjän sivun, johon hän alkoi rustaamaan musteella kaunoa;

~Nukkumatti, yönuttu~

Pulloposki, unisilmä, lurpsuvat luomet,
illan sumu leijailee tähtitaivaan alla.
Pieni pää painuu uneen, unen satumaahan.
Siellä höyhensaarilla nähdä me saadaan.

Kaiken sai aikaan Nukkumatti,
yö nutussaan pieni olento untenmaan.
Unihiekkaa se heittää koristaan,
tuo unen silmään pienen prinsessan.

Ja kun aamulla päivänsäde kajastaa,
prinsessa jättää höyhensaaret vaan.
Silloin lepää Nukkumatti,
pieni olento untenmaan.

Inspiraatio sykki aina viimeiselle riville asti ja Heather paukautti kirjan kiinni. Sen sivuille oli taas tallennettu uusi runo, joka oli omistettu Nukkumatille. Tyttö näki tarvetta kirjoittaa lisää runoja kuvaelmista puhumattakaan. Runo kammalle lipaston laatikossa, kuvaelma kuusta, kuvaelma unesta, runo sammakolle joka ei ollutkaan prinssi. Heather tarvitsi kuitenkin rauhaa kirjoittaa. Hän tarvitsi paikan jossa ei ollut ristinsielua tai paikan joka on hiljainen ja rauhaisa. Heather tiesi juuri minne mennä.

En mennyt aikaakaan, kun tyttö oli jo kirjastossa. Hän seisoi oven suulla painaen Taidekirjaa rintaansa vasten ja silmäili rauhallista paikkaa. Siellä täällä oli opiskelevia oppilaita, mutta Heather ei halunnut heidän häiritsevän. Hän vilkuili ympärilleen ja päätyi suunnistamaan taikajuomaosaatolle. Heather puikkelehti hyllyjen halki ja kääntyi viimeusestäkin matkasta suoraan taikajuomakirjojen maailmaan.

[Katrine Isabell Wall]

Kuin tilauksesta näin tutun tytön pujahtavan hyllyjen välistä taikajuomaosastolle. Heather piti mukanaan Taidekirjaa, jonka olin antanut hänelle joululahjaksi ja ilahduin nähdessäni, että hän tosiaan käytti sitä. Heather oli pukeutunut kuviolliseen villapaitaan ja tiukkoihin farkkuihin. Hänen hiuksensa olivat suloisella nutturalla, ja tyyli toi mieleeni taiteilijan, mikä sopi hyvin yhteen kirjan kanssa. Vilkaisin omaa hieman ryppyistä koulupukuani ja oikaisin sitä hieman. Minä – toisin kuin Heather en ollut kerennyt vaihtamaan vaatteita ja hiuksenikin olivat arkisesti auki.

Pyrähdin Heatherin luokse ja yritin hymyillä. Olin toki iloinen tytön näkemisestä, mutta se ei riittänyt kumoamaan muita tunteita: määrätietoisuutta ja epätoivoa. Piileskelin kuitenkin iloisen kulissin takana tervehtiessäni tyttöä.

”Hei, Heather!” hihkaisin. Ehkä turhan pirteän kuuloista suuhuni. Vaihdoin normaalimpaan äänensävyyn. ”Mitäs sinä täällä?”

En osannut päättää pyytääkö Heatherilta apua vai ei. Toisaalta tarvitsin juuri nyt kipeästi apua, niin etsimiseen kuin luultavasti liemenkin tekemiseen – mieleeni juolahti vasta nyt, ettei se välttämättä hoituisi tunnissa, saati sitten oppilasvaraston ainesosilla. Toisaalta taas, jos haluaisin apua, olisi reilua kertoa, miksi, enkä tiennyt, olinko valmis kertomaan totuutta kellekään. Tosin jos kertoisin jollekulle, olisi Heather listan kärjessä. Avun tarve ylitti salailun, ja päätin kertoa – ainakin osan.

”Mennäänkö johonkin istumaan?” kysyin. ”Minun pitää kertoa yksi juttu. Ja tarvitsen apuasi – siis jos ehdit ja jaksat ja voit auttaa...” Ääneni haipui loppuun, kun jäin miettimään, kuinka ihmeessä tosiaan hankkisin ainesosat. Lähdin kävelemään kohti lähintä pöytää ja tajusin unohtaneeni hymyn naamalleni. Häipyköön mokoma tekopirteä irvistys, kohta Heather saisi kuitenkin tietää, ja silloin hän tuskin ihmettelisi ilmettäni.

[Heather Rose]

Taikajuomat eivät olleet koskaan olleet Heatherin mieluinen aine. Hän vihasi aineksien sekoittelua ja sitä, että tyttö joutui muistelamaan mitä hän pataan oli jo viskonut ja mitä ei. Heather ei ollut aivan varma miksi hän sitten taikajuoma-alueelle suunnisti, mutta tuskin se oli monen muunkaan mieliaine ja kuka tulisi opiskelemaan taikajuomia?

Kun Heather antaa katseensa kiertää taikajuomaosastolla. Hän huomaa tytön, jolla on yhä päällään musta koulukaapu ja hiukset liehuivat auki. Kuka tahansa voisi olla noin pukeutunut näin tiistai iltana, aivan tuntien loppumisen jälkeen, mutta ruskeat maltelisilmät ja pähkinänruskeat hiukset saivat Heatherin hymyilemään. Nuo tuntomerkit hän oli nähnyt ties kuinka usein ja nyt jälleen. Vain yksi asia pisti neidin pohtimaan; "Pitikö Katrine tosiaan taikajuomien opiskelusta?

Katrine saapuu Heatherin luokse hihkaisten pirteästi; ”Hei, Heather!” sitten hän vaihtoi äänen sävyä. "Mitäs sinä täällä?”

"Tulin kirjoittamaan muutaman runon. Oleskeluhuoneessa ei ollut tarpeeksi rauhallista, mutta sain siellä yhden rustatuksi. Ajattelin että täällä on rauhallisempaa", hän vastasi ja selasi Taidekirjan sivuja. Siellä täällä oli muutama piirustus tai kuvaelma.

”Mennäänkö johonkin istumaan?” Katrine kysyy Heatherilta. ”Minun pitää kertoa yksi juttu. Ja tarvitsen apuasi – siis jos ehdit ja jaksat ja voit auttaa...” Katrine lähti kävelemään kohti erästä pöytää.

Mielellään Heather tahtoi auttaa. He olivat kokeneet yhdessä aina paljon; seikkailleet salakäytävissä, osallistuneet Kurpitsajuhlaan ja tehneet kielletyn matkan Poudlardineen. Mitä Katrine mahtoi olla kertomassa? Liittyikö se jotenkin Châteuhun voi johonkin aivan muuhun? Heather oli innokas kuulemaan.

Heather pujahtaa pöydän luokse ja istuutuu kysyen; "No?"

[Katrine Isabell Wall]

Heather kertoi tulleensa etsimään runonkirjoitusrauhaa. Niinpä tietysti, mitäs muutakaan hän olisi tehnyt kirjastossa Taidekirja kädessään?

Istuimme alas ja Heather kysyi: ”No?” Sulkjin vähäksi aikaa silmäni ja huokaisin syvään.

”En ole kertonut tätä kellekään, niin minun on vähän vaikea aloittaa”, pahoittelin ja järjestelin ajatuksiani. Nyt piti aloittaa ihan alusta.

”Selvä. Kaikki alkoi syntymäpäiviltäni kolme ja puoli vuotta sitten. Pidimme isot juhlat, kaikki ystäväni olivat siellä. Usko pois vain, en ole aina ollut näin ujo, olin oikeastaan tosi sosiaalinen.” Hymyilin muistolle ystävistäni, ja jatkoin. ”Tietysti perheeni oli myös mukana. Sitten syttyi pieni... ” Mitä sanaa käyttäisin? En ollut valmis koko totuuteen? ”Tai siis, sanotaan vaikka että syntyi sekasorto. Se oli painajaista. Syrjäkujien moottoripyöräjengi oli tullut kuokkimaan ja he sytyttivät talon palamaan.” Valehteleminen on rumaa. Tuntui pahalta huiputtaa Heatheria. ”Pakenimme ja kun kokoonnuimme yhteen, huomasimme... Siskoni Jade oli poissa.” Pidin pienen tauon ja nielaisin. ”Häntä etsittiin kauan, mutta hän ei löytynyt. Muutimme Ranskaan ja kaikki ystäväni jäivät Uuteen Seelantiin, samoin Jade ja entinen minä. Vanhempani luulivat, että muutto pyyhkisi Jaden mielestäni, mutta ei se tepsinyt, oikeastaan huononsi oloani niin paljon, että käytin pari vuotta masennuslääkkeitä. No, mutta se ei ole pääasia. Vanhempani palasivat Uuteen Seelantiin aina kun pystyivät. He etsivät Jadea. Häntä ei ole löytynyt.” Tuntui tavallaan vapauttavalta kertoa jollekulle elämästäni. Juuri Heather oli se, joka saisi kuulla muutakin kuin pintaraapaisun: 'Asun Ranskassa ja minulla on isosisko Jade, hän asuu Uudessa Seelannissa'. Tuo oli se tavallinen kertomus elämästäni.

”Mutta nyt asiat ovat muuttuneet, ja siksi tarvitsen apuasi. Sain tänään äidiltä kirjeen. He olivat Uudessa Seelannissa, ja he kuulivat, että Jade on nähty lentokentällä. Hän on lähtenyt maasta. En ehkä nää häntä enää koskaan. Uudesta Seelannista hänet olisi voinut löytää, mutta koko maailma on hänelle nyt auki. Keksin kuitenkin yhden mahdollisuuden. En tiedä, onnistuuko se, mutta minun on yritettävä jotakin. Etsin tietoa ja löysin kiintoisan jutun: näkyliemen. Sen avulla voi nähdä jonkun tai jonkin olinpaikan. Mutta tarvitsen apua kirjan etsimiseen ja ehkä – mahdollisesti liemen valmistamiseen. Jos autat, saat puolet liemestä. Minä nään missä Jade on ja sinä voit nähdä...” Mitähän Heather haluaisi nähdä? ”No, näät mitä tahdot, mutta kuitenkin”, sain selostukseni loppuun. En ollut koskaan puhunut noin pitkään. Kunpa Heather auttaisi minua.

”Siitäkin olisi jo suuri apu, jos auttaisit minua etsimään kirjan, jossa kerrotaan sen valmistusohje. Näitä hyllyjä on ainakin tuhat!”

[Heather Rose]

Katrine istui myös. Hän sulki silmänsä hetkeksi huokaisten syvään ja sanoi sitten; ”En ole kertonut tätä kellekään, niin minun on vähän vaikea aloittaa."

Heather oli hiljaa- hän vain istui ja odotti vaistoten, että nyt oli kyse jostain vakavammasta asiasta. Hän istui hiljaa vielä silloinkin kun Katrine aloitti. ”Selvä. Kaikki alkoi syntymäpäiviltäni kolme ja puoli vuotta sitten. Pidimme isot juhlat, kaikki ystäväni olivat siellä. Usko pois vain, en ole aina ollut näin ujo, olin oikeastaan tosi sosiaalinen", Katrine hymyili. ”Tietysti perheeni oli myös mukana. Sitten syttyi pieni... Tai siis, sanotaan vaikka että syntyi sekasorto. Se oli painajaista. Syrjäkujien moottoripyöräjengi oli tullut kuokkimaan ja he sytyttivät talon palamaan. Pakenimme ja kun kokoonnuimme yhteen, huomasimme... Siskoni Jade oli poissa.” Katrine piti tauon. ”Häntä etsittiin kauan, mutta hän ei löytynyt. Muutimme Ranskaan ja kaikki ystäväni jäivät Uuteen Seelantiin, samoin Jade ja entinen minä. Vanhempani luulivat, että muutto pyyhkisi Jaden mielestäni, mutta ei se tepsinyt, oikeastaan huononsi oloani niin paljon, että käytin pari vuotta masennuslääkkeitä. No, mutta se ei ole pääasia. Vanhempani palasivat Uuteen Seelantiin aina kun pystyivät. He etsivät Jadea. Häntä ei ole löytynyt.”

Heather räpytteli silmiään. Kamalaa! Hän sai juuri tietää aivan uuden puolen ystävästään.

”Mutta nyt asiat ovat muuttuneet, ja siksi tarvitsen apuasi. Sain tänään äidiltä kirjeen. He olivat Uudessa Seelannissa, ja he kuulivat, että Jade on nähty lentokentällä. Hän on lähtenyt maasta. En ehkä nää häntä enää koskaan. Uudesta Seelannista hänet olisi voinut löytää, mutta koko maailma on hänelle nyt auki. Keksin kuitenkin yhden mahdollisuuden. En tiedä, onnistuuko se, mutta minun on yritettävä jotakin. Etsin tietoa ja löysin kiintoisan jutun: näköliemen. Sen avulla voi nähdä jonkun tai jonkin olinpaikan. Mutta tarvitsen apua kirjan etsimiseen ja ehkä – mahdollisesti liemen valmistamiseen. Jos autat, saat puolet liemestä. Minä nään missä Jade on ja sinä voit nähdä...”

Heather sulatteli Katrinen kertomusta ja pohti, mitä hän haluaisi nähdä? Hän ehtisi miettiä sitä sitten myöhemmin mutta nyt hän nyökkäsi Katrinelle.

”Siitäkin olisi jo suuri apu, jos auttaisit minua etsimään kirjan, jossa kerrotaan sen valmistusohje. Näitä hyllyjä on ainakin tuhat!”

"Minä autan", Heather yritti hymyillä.

[Katrine Isabell Wall]

”Minä autan.” Olin todella kiitollinen noista kahdesta sanasta ja jäin vähäksi aikaa ajatuksiini.

”Kiitos, Heather! Tämä on minulle tosi tärkeää!” sanoi. ”Selvä. Jos sinä vaikka etsit, olisiko olemassa kirjaa, joka käsittelee vain näkylientä. Täällä on kai jonkinlainen aakkostus. Minä yritän löytää jotakin yleisoppaita, joista voisi löytyä”, ehdotin ja lähdin puikkelehtimaan hyllyjen väliin.

Menin ensin T-hyllylle, ja aloin selata kirjoja. Tavallisimmat taikaliemet, tuskin, en ollut kuullutkaan liemestä. Tehokasta ja tappavaa, mitä tuon niminen teos edes teki koulun kirjastossa? Tislaamisen alkeet, ei. Etsiskelin hyllystä kirjoja, ja löysin muutaman silmäilyn arvoisen kappaleen. Jatkoin matkaani hyllyjen välissä. Askelistani ei kuulunut ääntäkään, kuten tavallista, kuljin todella hiljaa. Se oli kirjastossa aika kätevää, sillä muistan viime kerran kun melusin: äkäiset oppilaat käskivät olla hiljaa ja mulkoilivat pahalla silmällä hyllyjen väleistä. Välillä eteen sattui sopivia kirjoja. Kun en jaksanut kantaa enää enempää, palasin pöydän luo ja laskin pinon varovasti sille. Ties vaikka rysähtäisi pöydän läpi, kun oli niin painava.

Puhalsin pölyt kirjapinon päältä, mikä sai minut hieman yskimään ja tartuin päällimmäiseen kirjaan - 100 näkökykyä parantavaa juomaa, ja avasin ensimmäisen sivun. Ei sisällysluetteloa, loistavaa. Jouduin selailemaan kirjaa alusta asti sivu kerrallaan. Puolenvälin jälkeen tulin siihen tulokseen, että kirja käsitteli vain tavallista näköä ja sen parantamista, lääkkeitä sokeille, pimeässä näkemiseen auttavaa juomaa, tarkkaa näköä pullotettuna, ei siis liemiä, joita kuului katsoa. Toivottavasti Heather olisi löytänyt jotain, tätä vauhtia en saisi koskaan käytyä kirjapinoa läpi. Otin kuitenkin pinon päältä toisen kirjan, ja avasin sen.

[Heather Rose]

”Kiitos, Heather! Tämä on minulle tosi tärkeää!” Katrine sanoi. ”Selvä. Jos sinä vaikka etsit, olisiko olemassa kirjaa, joka käsittelee vain näkylientä. Täällä on kai jonkinlainen aakkostus. Minä yritän löytää jotakin yleisoppaita, joista voisi löytyä."

Kun Katrine oli lähtenyt puikkelehtimaan hyllyjen väliin, Heather suunnisti N-hyllylle ja alkoi etsiä kirjaa joka oli otsikoitu sanalla 'Näkyliemi'. Tyttö liu'utti kättään kirjojen pinnalla ja pyyhki pölyjä paljastaakseen otsikot 'Näin kuumennat liemen oikein', 'Neljä tapaa hauduttaa liemi', 'Nuoruusliemi' ja 'Numerologia haltuun tällä juomalla'. Hän puuskahti; "Kuinka vaikeaa on kehittää kirja näkyliemestä?"

Hetken etsimisen jälkeen Heather ei ole löytänyt yhtäkään näkylientä käsittelevää opusta. Hän ei voisi silti pettää Katrinea luovuttamalla. Tyttö veti hyllystä esiin satunnaisen kirjan ja luki otsikon; 'Näin puhdistat padan'. "Näin puhdistat padan", Heather muunsi äänensä närkästyneen kimeäksi ja käänsi takakannen esille. "Monien liemien keiton jälkeen tinainen, kuin myös kuparinen kattila on aina likainen ja on ajan kulutusta ruveta hinkkaamaan sitä puhtaaksi. Tämän kirjan avulla saat niksit kuinka noidan pata puhdistetaan amorentian, kuin myös näkyliemen keiton jälkeen."

Puuskahtaen Heather oli työntämässä kirjaa takaisin hyllyyn, kun hän tajusi lukemansa. Näkyliemen. Hän nosti kirjan takaisin syliinsä ja selasi sen sivuja vimmatusti päätyen sivulle 23. Silmäili tekstin läpi ja hidasti vauhtiaan sanoilla; Esimerkiksi näkyliemen keiton jälkeen pata pitäisi puhdistaa. Se onnistuu... plaa, plaa, plaa.

"Olisiko arvon kirjailija voinut mainita ehkä myös sen reseptin!" Heather kivahti.

[Katrine Isabell Wall]

Monen kirjan jälkeen löytyi jotain lupaavaa: kirja nimeltä Kurkistus kauas – taikajuomia uusiin ulottuvuuksiin. Selailin kirjan sivuja vähän innokkaammin.

Ja siinä se yhtäkkiä oli. Näkyliemen valmistusohje. Kirjoitettuna tummansinisellä musteella vanhalle pergamentille. Pomppasin tuolistani ja otin kirjan mukaan lähtiessäni etsimään Heatheria.

”Heather!” huusin. Oho, ei kirjastossa saa huutaa, tajusin. ”Hiljaa siellä!” kuului vastahuuto jostain hyllyjen takaa. Hipsuttelin käytävillä hiljempaa, kunnes äkkäsin Heatherin, joka selaili jotakin kirjaa.

”Heather!” kuiskasin ja pyrähdin tytön luo. ”Taisin löytää etsimämme, katso!” Avasin kirjan niin että saatoimme molemmat lukea.

Näkyliemi

Vaikutus: Ei juotavaksi. Valmiin liemen pintaan kuvastuu esine tai olento, joka nimetään.
Ainesosat:
- Pussillinen kuutomua
- Kourallinen uudenkuunheinää
- Yksi hämysieni
- Kourallinen jääkiteitä
- Kannullinen peilivettä
- Jauhettua Tietopuun kaarnaa
Valmistus:
1. Laita noidankattila tulelle ja kuumenna tyhjä kattila kolmeensataan asteeseen.
2. Kaada peilivesi kattilaan ja laita äkkiä kansi päälle, sittä peilivesi höyrystyy kolmessasadassa asteessa nopeasti.
3. Ala vähitellen vähentää lämpötilaa, kunnes peilivesi tiivistyy takaisin vedeksi. Lisää joukkoon pussillinen kuutomua ja sekoita. Jätä liemi yön yli seisomaan, mutta pidä lämpötila tasaisena.
4. Lisää jauhettu Tietopuun kaarna ja sekoita taas huolellisesti. Liemen pitäisi olla vaaleanruskeaa ja juoksevaa. Anna olla jälleen kaksi yötä rauhassa.
5. Laske lämpötila sataan asteeseen ja lisää hämysieni ja uudenkuunheinä. Liemen pitäisi muuttua vaaleansiniseksi ja pinnalle pitäisi ilmestyä lilaa usvaa. Hämmennä viisitoista minuuttia ja laske sen aikana lämpötilaa tasaisesti kahteenkymmeneen asteeseen. Anna taas olla yön yli.
6. Lisää kourallinen jääkiteitä ja ota kattila tulelta. Vie se kylmään paikkaan yöksi. Älä käytä kylmennysloitsua.
7. Liemi on onnistunut, jos pinnassa on hopeinen jääkerros. Sano kattilalle, mitä haluat nähdä, niin sen kuvajainen ilmestyy pinnalle. Liemi näyttää yhden toiveen ja sen jälkeen jää särkyy.

Tuijotin sivua hetken. ”Kuulostaa tosi vaikealta ja tuon valmistamiseen menee viikko. Mistä nuo kaikki ainesosat löytyy?” pohdin. ”Kuutomua taitaa olla koulun oppilaiden käytössä olevassa ainevarastossa, samoin peilivettä. Minulla on pala tietopuun kaarnaa, mutta se pitää jauhaa. Onneksi on talvi, jääkiteitä saa ulkoa... Nuo loput kaksi taas, mitä luulet? Löytyyköhän noita koulun metsästä?”

Kaivoin taskustani kalenterin, johon oli merkitty myös kuun vaiheet. Olin saanut sen joululahjaksi ja se oli tosi käytännöllinen. Selasin esiin tämän viikon ja tarkastelin sitä hetken. ”Kävipä tuuri! Jos uudenkuunheinää löytyy koulun metsästä, sitä voi kerätä kolmen päivän päästä, silloin on uusikuu”, hihkaisin.

[Heather Rose]

Heather tunsi kirjan takaisin hyllyyn ja otti uuden esille. Hän selasi sivuja läpi uudestaan ja uudestaan ilman minkäänlaista tulosta. Ehkä pian, ehkä pian...

Heather oli niin syventynyt kirjojen selailuun ettei kuullut kuinka häntä huudettiin. Vasta Katrinen esittäessä kysymyksen ja saapuessa tämän luokse Heather kohotti katseensa kirjasta. ”Taisin löytää etsimämme, katso!"

Heather silmäili tummansinistä tekstiä läpi. Hän luki kuuntomusta ja Tietopuun kaarnasta aina valmistusohjeisiin asti, kun Katrine sanoi; ”Kuulostaa tosi vaikealta ja tuon valmistamiseen menee viikko. Mistä nuo kaikki ainesosat löytyy?” Heather ei ehtinyt vastata kun Katrine jo jatkoi. ”Kuutomua taitaa olla koulun oppilaiden käytössä olevassa ainevarastossa, samoin peilivettä. Minulla on pala tietopuun kaarnaa, mutta se pitää jauhaa. Onneksi on talvi, jääkiteitä saa ulkoa... Nuo loput kaksi taas, mitä luulet? Löytyyköhän noita koulun metsästä?”

Heather mietti. Koulun metsästä? Hän muisti vallanhyvin Mila Molinan esittämät sanat; 'Metsään meneminen on kaikilta ehdottomasti kielletty'. Ei sillä etteikö Heather janoaisi tutkimaan metsän salaisuuksia, mutta hän oli jo rikkonut kerran sääntöjä ja tuo kerta tapahtui sattumoisin myös Katrinen kanssa.

Katrine otti esiin kalenterin ja selasi sitä hetken ja hihkaisi sitten; ”Kävipä tuuri! Jos uudenkuunheinää löytyy koulun metsästä, sitä voi kerätä kolmen päivän päästä, silloin on uusikuu."

"Menemmekö silloin sinne metsään?", Heather kysyi ja vilkaisi Katrinea.