//Varattu Katrine Wallille ja Heather Roselle. Tapahtuu 25.12. suuressa salissa ja yhteisessä oleskeluhuoneessa.

Aamupäivän kääntyessä lounasajaksi joulupäivänä katselin hilpeänä ulos ikkunasta. Ulkona taivas oli sininen ja muutama lumihiutale leijui hitaasti alas taivaalta. Hanget kimmelsivät kauniisti ja maisema oli kuin postikortista. Pihamaalla liikuskeli muutama iloinen hahmo talviviittoihin kääriytyneinä, eikä metsäkään näyttänyt niin pelottavalta, kun se oli saanut valkean peitteen.

Kuului matalaa murinaa, joka oli lähtöisin vatsastani: nälkä oli päässyt yllättämään minut. Hypähdin alas ikkunalaudalta, jolla olin istuskellut tuijottelemassa ulos ja suuntasin askeleni kohti suurten salia. Hyräilin mennessäni iloisia joululauluja, sillä olin hyvällä tuulella. Aamulla olin herännyt kasa lahjoja sänkyni jalkopäässä. Mummo, äiti ja isä olivat lähettäneet ne. Mutta mikä parasta, he olivat tavanneet Uudessa Seelannissa vanhat ystäväni, jotka olivat pyytäneet heitä toimittamaan minulle lahjan. Hekin siis muistavat minut!

Mieli keveänä kuin lumihiutale otin valkoiset pitsiballeriinani pois jaloistani ja luistelin lattialla sukkasillani. Ei lattia tietenkään jäässä ollut, mutta liukas kuitenkin, ja kenkäni jarruttivat. Olin tänään pukeutunut samaan asuun kuin pikkujouluissa, lumihiutalemekkoon ja tiaraan siis.

Nenääni leijailevasta tuoksusta päättelin, etten ollut enää kaukana salista (en ollut vieläkään oppinut täysin suunnistamaan linnassa), ja oikeassa olin, seuraavan kulman takana aukesivat ovet suurten saliin. Pyyhälsin innoissani sisään katselemaan loisteliasta koristelua, mutta vatsani esitti kovaäänisen vastalauseen toljottelulle, joten hypähtelin kiireesti pöydän ääreen. Tupajaot eivät näyttäneet pitävän joululomalla, sillä porukka oli sekoittunut, muutamia Serdaiglen oleskeluhuoneessa iltojaan viettäviä oli istumassa Gryffondorien pöydässä ja pari ykkösluokkalaista Pouffsoufflea taas kiirehti parhaillaan kaukana tupapöydästään ruokalautasineen.

Mietin, mihin mennä istumaan, kun vakiopaikallani naureskeli iso joukkio paljon minua vanhempia oppilaita, joiden tuvasta en ollut varma, mutta Serdaigleja he eivät ainakaan olleet. Sitten mieleeni pulpahti Heather. Tyttö oli maininnut joskus viettävänsä joululomansa koululla, joten voisin etsiä hänet. Tähyilin ympäri salia, etenkin Pouffsoufflen pöytään, mutta nallea kantavaa tyttöä ei näkynyt missään. Ehkä hän ei ole vielä tullut, tuumin, ja päätin mennä odottelemaan häntä Pouffsoufflen pöytään.

Löysin pöydän keskivaiheilta reilusti tilaa ja kävin sinne istumaan. Pöytä oli katettu uskomattomin herkuin, miten ihmeessä kotitontut saisivat loihdittua tätä parempaa illallista? Vaikka herkkuja oli laidasta laitaan, kiinnitti yksi asia huomioni: vanha kunnon riisipuuro. Kinkut ja vanukkaat saisivat odottaa illallista, olin tottunut syömään joulupäivänä lounaaksi riisipuuroa. Tartuin suureen puiseen kauhaan ja mätin lautaseni kukkuroilleen herkullista puuroa. Kaadoin päälle vielä kanelia ja sokeria niin lounas oli täydellinen.

Toivottavasti Heather saapuisi pian, mietin nostaessanu ensimmäisen lusikallisen suuhuni, sillä jollei hän pian tulisi, olisi puuro kohta jo loppu.

Heather hieraisi silmiään ja katseli väreistä tursuavaa lahjakekoa haltioituneena. Tyttö viettää joululoman koululla sillä hänen vanhempansa lähtivät muun perheen kera Japaniin joulua viettämään. Pouffsouffletyttö toivoi kuitenkin saavansa tuliaisia "Nousevan auringon maasta" ja ehkäpä yksi noista paketeista täyttäisi hänen toiveensa. Heather heitti jalkansa sängyn laidan yli ja lampsi lahjojen luokse. Neiti tutkaili paketteja yksi kerrallaan ja valitsi ensimmäiseksi uhrikseen pienen pilkulliseen lahjakääreeseen peitetyn. Enempää odottamatta Heather avasi joululahjansa jonka lähettäjäksi paljastui isoäiti. Sisältö ei ollut kuitenkaan tytön mieleen; pieni laatikko, jonka päälle oli kirjoitettu tikkukirjaimin "Hyvää joulua piti sisällään kalakeksejä. Aivan- eikö isoäiti ymmärrä että ihmisten maku mieltymykset muuttuu vuosien varrella?

Joulua ei kuitenkaan vietetä lahjoja aukaisemalla, vaan Heather näki tarpeelliseksi pukeutua ja lähteä tutkimaan jouluilosta täyttynyttä Châteauta. Tyttö veti päälleen valeanpunaisen kukikkaan kimonon. Niin kuin hän oli odottanutkin hänen perheensä oli lähettänyt hänelle lahjaksi jotain ihan perus japanilaista ja hyvien tapojen nimissä Heather ilmaisi kunnioitustaan pukeutuen leveä hihaiseen mekkoon. Tyttö solmi hiuksensa vielä nutturan tapaiselle höksälle niskaan ja vaikuttikin aidolta japanialaiselta, vaikkei kyllä kovin jouluiselta.

Aamupäivä taittui rattoisasti kun tämä kimonoon pukeutunut Heather jutusteli muiden kanssa ja levitti jouluntaikaa ympäri taikakoulua. Aikaa oli jäänyt myös pikku askarteluun; tyttö oli saanut aikaiseksi pienen olkihimmelin. Himmelin hän paketoi pieneen pakettiin. Pouffsouffletyttö päätti antaa taidonnäytteen ystävälle niin kuin odottaa saattoi, mutta tähän ystävään hän ei vielä ollut törmännyt.

"Joululahjat, joululaulut, jouluaskartelu...", Heather mutisi ja silmäili pitkää vanhahtavalle tuoksuvaa pergamenttia. Hän seisoi suurten salin ovien edessä ja kävi läpi joulupäivän "onnistuneen vieton" listaa. "Nallukka, seuraava kohta on jouluateria!" Heatherista tuntui että hänen eloton nallensa olisi ymmärtänyt mitä hän sanoi ja näytti tavallistakin iloisemmalta. Tyttö katsahti suurten salin avoimia puuovia ja sisälle juuri vyöryvää oppilasmassaa. "Mennään niin saadaan taas yksi ruksi." He heittäytyivät virtaan, joka jakautui salin sisäpuolella neljään osaan kutakin tupaa kohden. Heather lähti kipittämään kohti Pouffsoufflen pöytää vilkuillen pitkiä jouluherkuin katettuja pöytiä.

Ajatella, siitä on vuosi kun Heather on syönyt aitoa jouluruokaa; pöydät olivat kukkuroillaan kalkkunaa, pipareita, joulutorttuja, jouluhalkoja, luumurahkaa, riisi puuroa ja glögiä. Jouluisa tuoksu leijui salissa ja tunnelmaa loivat myös lumotulle kotolle pehmeästi laskeutuvat lumihiutaleet. Pieni poika viereisessä pöydässä hihkui juuri löytäneensä mantelin ja saman tien hänen eteensä ilmestyi lahjapaketti, joka pamahti rikki singauttaen sisältään pienen ilotulituksen. Heather näki joulun sielunsa silmin.

Lipuen pitkin pöydän viertä Heather äkkäsi äkkiä Katrinen joka söi riisipuuroa. Hymyn kare levisi tytön kasvoille kun tämä hiipi Katrinen selän taakse toivoen että ystävä ei huomaisi tätä. Heather nosti etusormensa pystyyn ja napautti Katrinea olkapäähän ojentaen lahjapaperiin käärityn olkihimmelin: "Hyvää joulua!"

Onneksi en kerennyt syödä kaikkea puuroa, sillä juuri kun pääsin miettimästä sitä, tunsin olkapäässäni koputuksen ja käännyin katsomaan, kuka oli saapunut.

”Hyvää joulua!” Heather huudahti iloisesti ojentaen minulle lahjapakettia. Tyttö oli pukeutunut japanilaiseen kimonoon ja kietaissut hiuksensa nutturalle. Asu oli hieno ja hauska, mutta minulle ei tullut mieleen, miksi Heather oli pukeutunut siihen juuri jouluna. Kuinka Japani liittyi jouluun?

Nielaisin suussani olevan puuron ja otin hymyillen vastaan Heatherin lahjan ja laskin sen pöydälle. Pomppasin seisomaan ja halasin Heatheria. Toivottavasti hän ei pahastu siitä. ”Kiitos!” hihkaisin, ja päästin irti Heatherista. ”Minullakin on sinulle jotain.” Otin esiin mokannahkaisen pussini ja kaivelin sieltä lahjaa. Linkkuveitsi, tulitikut, medaljonki, loitsukirja, hormipulveria ja – siinä, löytyi! Ojensin hieman kämmentä isomman kovan paketin Heatherille. Paketissa oli sisällä pieni kirjanen, jonka olin valmistanut ja koonnut itse. Äiti oli viime vuonna opettanut minua tekemään itse paperia, joten olin valmistanut jopa ne kirjaan. Sivut olivat enimmäkseen valkoisia, mutta siellä täällä oli vaaleanpunaisiakin. Kuten itsetehty paperi yleensä, olivat nämäkin hieman epätasaisia, mutta toivottavasti se ei haittaisi Heatheria. Kansi oli vaaleanpunainen ja siinä luki kultaisella musteella kirjoitettuna Taidekirja. Suurin osa kirjan sivuista oli tyhjiä, jotta tyttö saisi itse täyttää niitä taiteellaan, mutta olin tehnyt muutamalle sivulle itsekin jotain, muutamat nuotit, jopa yhdet itse säveltämäni, yksi pieni runonpätkä – yritin väkertää jotain, vaikka en osaa alkuunkaan, ja kuva minusta ja Heatherista. Piirtämisen lahjani ovat vielä runojen kirjoitustaitojanikin huonommat, rajoittuivat pallopäihin ja letkukäsiin, joten kuva muistutti kahta avaruusoliota, mutta menköön, toivottavasti Heather olisi samaa mieltä kuin äitini – ajatus on tärkein.

”Avataanko yhtä aikaa?” kysyin Heatherilta nostaessani hänen antamansa lahjan pöydältä.

Serdaigletyttö kääntyy penkillä. Katrine on pukeutunut erittäin jouluisen kauniiksi; lumihiutalein koristeltuun mekkoon ja tiaraan. Ensimmäisenä Heatherin mieleen pompahti lumikuningatar. Hän tiesi että tämän asu oli aivan toista maata kuin hänen kimononsa, mutta kuka on sanonut että jouluna pitää pukeutua joulusasti?

Katrine ottaa lahjan vastaan hymyillen ja laskee sen sitten pöydälle, sekä aivan odottamatta tyttö pomppaa pystyyn ja halaa Heatheria. Heather vastaa halaukseen ja ottaa vastaan Katrinen kiitokset. Pouffsoufflesta oli mukavaa ilahduttaa muita ja halaus lämmitti mieltä.

”Minullakin on sinulle jotain", Katrine penkoo jotain laukustaan. Odottavaisena Heather katselee ystävänsä puuhia. Ensivaikutelmalta Katrine oli ollut aika hiljainen tyttö, mutta kun häneen tutustui kyllä hän on oikein mukava. Viimein tyttö vetää esiin pienehkön lahjapaketin. Hän ojentaa sen Heatherille joka kääntelee sitä käsissään uteliaana. "Kiitos", Heather sanoo ja hymyilee aurinkoisena.

Katrine kysyy avasivatko he paketit yhtä aikaa kohottaen lahjapaperiin käärityn himmelin ilmaan. Heather nyökkää innosta. Hän ei malta odottaa että Katrine avaa hänen pakettinsa- saatikaan että hän avaisi omansa. Kaikki aina sanoivat että lahjat eivät ole tärkeintä, mutta ainakaan Heather ei voinut kuvitella joulua ilman lahjoja.

"Yksi, kaksi", Heather pitää pienen tauon ja vetää syvään henkeä. "Kolme." Hän käärii lahjapaperia auki innosta kihisten. Viimein ikuisuudelta tuntunut aika on ohi ja tyttö pitää käsissään pientä kirjasta; vaaleanpunaisella kannella luki kultaisella musteella "Taidekirja".

"Kiitos!" hän huudahtaa ja selailee kirjan sivuja. Ne olivat valkoisia, sekä vaaleanpunaisia ja hieman kyhmyräisiä, mutta se oli Heatherin mielestä vain hienoa. Siellä täällä oli pientä runon pätkää ja nuotteja. Heather pääsisi soittamaan huilua. Tyhjiäkin sivuja oli jätetty ja tytöstä tuntui että ne eivät pysyisi kovinkaan pitkään tyhjinä. Hän vilkaisee Katrinea nähdäkseen onko hän avannut oman lahjansa.

Heather kiitti lahjasta ja nyökkäsi vastaukseksi kysymykseeni.

"Yksi, kaksi", Heather laski ja otin paketista esiin kohdan, josta sen voisi avata helposti. Mitähän paketissa mahtaisi olla? "Kolme!" Alan avata pakettiani ja tarkkailen samalla sivusilmällä Heatheria. Lahjojen saaminen on kivaa, mutta antaminen vielä kivempaa. En malttanut odottaa tytön reaktiota.

Heather repäisi lopun paperin kirjan päähtä, ja hihkaisi: "Kiitos!" Katselin ilahtuneena, kun Heather selaili kirjaansa ja mietiskelin, mitä tyttö mahtaisi kirjalla tehdä. Olisi kiva joskus nähdä se tytön mukana. Kysyisin, oliko hän jo kirjoittanut jotain siihenja hän sanoisi, että kirja oli jo melkein täynnä. Hän esittelisi hienoja runoja, piirroksia ja nuotteja ja kenties saisin soittaa jotain kirjasta.

Havahduin vasta kun huomasin Heatherin tarkkailevan minua. Tunsin hieman punastuvani, toivottavasti tyttö ei luulisi, ettei hänen antamansa lahja kiinnosta minua kun sillä tavalla jäi avaaminen kesken. Revin äkkiä lopun paperin pois ja henkäisin ihastuksesta. Paketista paljastui kaunis olkihimmeli.

"Oi, ihana! Kiitos!" huudahdin. "Laitan tämän sänkyni yläpuolelle roikkumaan." Ihastelin himmeliä vielä hetken, mutta päätin sitten kysyä kysymyksen, jota olin miettinyt jo tovin. "Millaista taidetta harrastat?" Asia ei ole tullut puheeksi, mutta olen päätellyt tytön jutuista jakekseliäistä ideoista ja puvuista, että jotain luovaa hän puuhailee. Oli se sitten soittoa, piirtelyä tai kirjoittamista, siitä olisi kiva kuulla enemmän.

Katrine katselee häntä ja hänen reaktiotaan ilahtuneena puoliksi avattu lahjapaketti käsissään. Kukapa ei ilahtuisi kun on nähnyt paljon vaivaa tehdäkseen toista osapuolta miellyttävän lahjan ja sitten se täyttää kaikki hänen odotuksensa? Serdaigle huomasi kuitenkin pian Heatherin katselevan tätä ja punastui hieman kääriessään loputkin paperit himmelin yltä.

"Oi, ihana! Kiitos!" Katrine henkäisee. "Laitan tämän sänkyni yläpuolelle roikkumaan."

Heather oli voinut melkein jo kuvitella kuinka olkihimmeli heilui avoimesta ikkunasta tulvivassa aamutuulessa hiljaa edes takaisin Katrinen sängyn yläpuolella ja kuinka tyttö nukahtaa joka ilta katsellessaan hymysuin lahjaa. Ainakin tän toivoi niin. Heather kuittaa kiitokset hymyilemällä säteilevästi ja sanomalla; "Tämä Taidekirjakin on ihana! Pidän itsetehdyistä lahjoista." Pouffsouffle vilkaisee taakseen nopeasti kuollessaan suuren salin ovien suunnalta pienen vingahduksen; kotitonttu oli juuri ottanut vastaan lahjapaketin eräältä pieneltä tytöltä. Paketti piti sisällään kokoelman käpylehmiä. Mitähän seuraisi jos joku Châteaun professoreisra erehtyisi antamaan vaatekappaleen kotitontulle. Heather kääntyy kuitenkin lyhyen ajatustuokion jälkeen takaisin Katrinen puoleen.

"Millaista taidetta harrastat?" Katrine kysyi ja Heather mietti hetken. Hän oli ollut aina luova ihminen ja kehittänyt yksin oleskellessaan luovuttaan sepittäen tarinoita mielikuvitusystävilleen ja punoessaan runoja. Täyttäessään viisi Heather patistettiin huilutunneille ja hän onkin kehittynyt hurjasti. Ainakin tyttö tiesi mitä hän taidekirjaan näillä näkymin kirjoittaisi. "Kirjoitan runoja ja soitan poikkihuilua", hän päätyi lopulta sanomaan ja tunnusteli oikealla kädellään nutturaansa, josta pisti jo esiin muutama erakko hiussuortuva. "Entä sinä? Mitä sinä harrastat?" hän kysyy Katrinelta.

En tiedä montako kertaa olen jo maininnut- mutta Heather näkee Katrinessa balettitanssijan. Jos tyttö ei sitten tanssi klassistabalettia, niin ei myöskään sitten steppaakkaan.

Heather istuutuu vilkaisten vaivihkaa ympärilleen Serdaiglen tuvan penkille ja viittoi Katrinen istumaan.

”Tämä taidekirjakin on ihana!” Heather kehui. ”Pidän itsetehdyistä lahjoista.” Hymyilin tytölle mielissäni. Olinkin toivonut Heatherin pitävän siitä.

”Kirjoitan runoja ja soitan poikkihuilua”, Heather vastasi kysymykseeni mietittyään hetken. Runoja ja poikkihuilua! Se kuulosti ihanalta ja... runolliselta. Pystyin jo kuvittelemaan Heatherin istumassa tähtikirkaana yönä kuutamon valossa koulun katolla kirjoittamassa suurella sulkakynällä runoja peilityynestä järvestä.

”Entä sinä? Mitä sinä harrastat?” Heather kysyi minulta tunnustellen samalla nutturaansa ja meni istumaan Serdaiglen tupapöytään viitaten minut mukaan. Nappasin himmelin ja puurolautaseni ja kipitin hänen luokseen istumaan.

”Harrastan pianon soittamista ja luen paljon”, kerron. ”Yritän opetella piirtämään ja kirjoittamaan, mutta olen tosi huono. Kokeilin lentämistä ekaa kertaa marraskuussa, ja nyt ihmettelen, miksen ole ennen kokeillut, se on ihan mahtavaa.” Mitähän vielä voisi mainita? ”Surffasin nuorempana kun asuin Uudessa Seelannissa, mutta en enää, koska ei täällä Ranskassa oikein voi.” Siinä taisivatkin olla tärkeimmät, mietin ja laitoin lusikallisen puuroa suuhuni. Uudesta Seelannista tuli mieleen, olemme Heatherin kanssa olleet vaikka kuinka monessa seikkailussa ja pulassa, mutta en oikeastaan tiedä kovin paljoa tytöstä. En oikeastaan paljoa muuta kuin mitä pikku tarinoissa olen kuullut. Isoveljiä löytyy ja käsittääkseni pikkusisaruksia. En edes tiedä, missä tyttö asuu. Tietysti se ei ole välttämätöntä, ei menneisyys kerro luonteesta, mutta olisihan se kiva tietää.

”Mitä muuten... Tai siis, en tiedä tarinaasi. Olisi kiva kuulla, mistä olet kotoisin ja minkälsinen perhe sinulla on? Tajusin juuri, etten oikein tiedä mitään taustastasi.” Onkohan hirveän epäkohteliasta kysellä tuollaisia noin suoraan? Laitoin taas puuroa suuhun ja puraisin johonkin kovaan. Olin juuri tainnut löytää puurokattilan mantelin. Ilmeisesti niitä oli joka kattilassa, sillä olin jo aiemmin huomannut erään pojan saavan sellaisen.

”Heather, löysin mantelin!” hihkaisin, ja säikähdin niin että olin tipahtaa penkiltä, kun eteeni tupsahti paketti, joka räjähti äkkiä. Sisältä tuli pieni ilotulitus joulun väreissä, kultaisia, punaisia ja vihreitä kipinöitä lenteli ympäriinsä ja päälleni pöllähti jouluinen koristenauha, sellainen kultainen piippurassia muistuttava, joita kiedotaan joulukuusien ympärille.

”Hui, säikähdin kamalasti!” nauroin ja vilkaisin kuvaani pöydällä olevan pikarin kyljestä. ”Näytän ihan joulukuuselta!” Jos mekkoni olisi vihreä, voisi joku kotitonttu kiiruhtaa asettelemaa joululahjoja jalkojeni juureen.

//Tajusin juuri etteivät tytöt olleetkaan serdaiglen pöydän luona, mutta olkoon :D//

Serdaiglet ovat näyttäneet aina Heatherin silmissä mukavilta kouluun panostavilta tytöiltä ja pojilta. Todellisuudessa hän ei näihin ole liiemmin tutustunut- paitsi Katrineen ja Vanessaan, mutta ehkä hän ehtii punoa tämän vuoden aikana vielä paljonkin uusia ystävyyssuhteita. Kumpa kaikki Serdaiglet olisivat Katrinen kaltaisia ihmisiä. Se oli kuitenkin hyvin pieni todennäköisyys, mutta Katrinen istuessa hänen viereensä penkille hän halusi että koko penkkirivi olisi ollut hänen ystävänsä.

”Harrastan pianon soittamista ja luen paljon”, Katrine kertoo. ”Yritän opetella piirtämään ja kirjoittamaan, mutta olen tosi huono. Kokeilin lentämistä ekaa kertaa marraskuussa, ja nyt ihmettelen, miksen ole ennen kokeillut, se on ihan mahtavaa. Surffasin nuorempana kun asuin Uudessa Seelannissa, mutta en enää, koska ei täällä Ranskassa oikein voi.” Heatherin teki mieli esittää eräs hölmö kysymys, mutta päätti jättää sen myöhemmälle. Sen sijaan hän kuvitteli Katrinen soittamassa pianoa ja se sopikin tytölle paljon enemmän kuin baletti. Heather ei enää voinut kuvitellakaan tyttöä balettitossuissa. Lukeminenkin jotenkin sopi Serdaiglien tyyliin. Lentäminen- Heather ei ollut vielä edes kokeillut nousta luudan selkään! Ehkä pian olisi aika...

Heatherin pohtiessa lentämistä Katrine kysyy hänen tarinaansa. Tosiaan, hän ei ollut maininnut vielä perheestään tai muista sukulaisistaan tai edes asuinpaikastaan. Ihme että asia tulee vasta nyt puheeksi. Kelle tahansa Heather ei kertoisi kaikkia yksityiskohtia, mutta Katrine oli sellainen ihminen jolle hän tuntee velvollisuutena että kertoisi.

”Heather, löysin mantelin!”

Tuon lauseen seurauksena Heatherin näköalan peittää pieni ilotulitus, jonka jälkeen ilmaan lehahti kultainen nauha, joka laskeutui Katrinen päälle.
”Hui, säikähdin kamalasti!” Katrine nauraa ja peilailee itseään pikarin kyljestä. ”Näytän ihan joulukuuselta!” Joulukuusi oli aivan oikea sana. Tyttö näytti miltein samalta kuin silloin, kun hänen nuorimmat sisaruksensa auttavat koristelemisassa.

"Niinpä!", sen sanottuaan Heather ottaa esiin kuvitteellisen muistilehtiön ja sanoo journalistimäisellä äänellä: "No, Katrine, miltä tuntuu olla koristeltu joulupuu?" Tyttö ei voinut pitää pokkaansa kuitenkaan loppuun asti vaan purskahti nauruun.

Kun pouffsouffle oli nauranut naurunsa hän muistaa Katrinen aikaisemman kysymyksen. Karistellessaan viimeisimmätkin naurun rippeet hän aloittaa: "Asuin pikkutyttönä pienessä kartanossa Skotlannin maalla. Minulla on kolme isoveljeä ja kolme pikkusiskoa ja äiti, sekä isä matkustaa maailmalla töitä etsimässä. Kun kartanossa todettiin hometta jouduimme muuttamaan Ranskaan", Heather veti syvään henkeä ja kaataa glögiä puhtaaseen lasiin napaten uuni tuoreen joulutortun isolta tarjottimelta. "Kävin Ranskassa ensin jästikoulua ja tulin tänne täyttäessäni yksitoista." Heather jätti tahallaan kertomatta sitä pientä yksityiskohtaa, joka koski tytön yksinäisyyttä silloin ja hän toivoi jostain syystä että Katrine ei esittäisi kysymyksiä siihen liittyen.

”Niinpä!” Heather huudahti ja elehti kuin ottaen lehtiön esiin ja kysyi haastattelevalla äänellä: ”No, Katrine, miltä tuntuu olla koristeltu joulupuu?” Heather alkoi nauraa ja ja minäkin purskahdin nauruun. Miksi ihmeessä koulun mantelit haluavat koristella ihmisiä?

”Aika puisevalta!” vastasin naurun lomasta ja yritän samalla kuvitella, miltä tuntuisi olla puu.

Vihdoin nauru loppui ja vakavoiduimme. Heather muisti edellisen kysymykseni ja alkoi kertoa minulle menneisyydestään. Samalla sain puuroni syötyä loppuun ja äkkäsin jouluhalkon pöydällä vähän matkan päässä itsestäni. Minun oli pakko leikata itselleni jälkiruoaksi palanen puuta ja nauahdin samalla hiukan. Mitä kannibalismia! Joulukuusi syömässä jouluhalkoa.

Heather kertoi asuneensa pienenä Skotlannissa kartanossa. Hänellä oli kolmen isoveljen lisäksi kolme pikkusiskoa, äiti ja ympäri maailmaa töitä etsivä isä. Jäin pohtimaan, mahtoiko koko perhe olla yhtä mukava ja taiteellinen kuin Heather. Ja mahtoiko Heather keskimmäisenä lapsena viettää aikaansa isompien vai pienempien sisarusten kanssa. Sitten Heather kertoi heidän joutuneen muuttamaan homeongelman takia Ranskaan. Siellä Heather oli käynyt jästikoulua kunnes oli täyttänyt yksitoista, jolloin hän oli tietysti vaihtanut Châteauhun. Heather oli napannut kertoessaan glögiä ja joulutortun. Hän näytti hieman alakuloisemmalta kuin yleensä. Mahtoikohan muutto vaivata häntä? Minusta muutot saivat aina kammottavasti kalskahtavan sävyn. Minua ei kannattaisi tupaantuliaisiin kutsua, pilaisin tunnelman hautajaismaisella vakavuudella ja pitäisin varmaan muistopuheen vanhalle kodille.

Laitoin palasen pehmeää jouluhalkoa suuhuni ja mietin Heatherin tarinaa. Minulla oli toki vakavampaakin kysyttävää siitä, mutta päätin kysyä iloisimman kysymyksen piristääkseni Heatheria. ”Onko koko perheesi yhtä taiteelinen kuin sinä?” Ehkä kysymykseni piristäisi tyttöä, sillä sehän oli samalla kehu.

Heather mutustelee joulutorttuaan odottaessaan jonkinlaista kuittausta juuri kertomalleen elämänkerralle. Jossakin mielessä pouffsouffletyttö piti Ranskasta, mutta Skotlannin kotia se ei koskaan voittaisi. Ranskassa he asuivat kirjaimellisesti pienessä paritalossa Watsonien naapurissa. Watsonit pelkäsivät kaikkea mikä vaikutti vähänkin yliluonnolliselta ja Heatherin perheen oli syytä olla varuillaan, mutta se ei ollut seitsemän taikovan lapsen takia kovinkaan helppoa ja he joutuivat keksimään milloin mitäkin teko syitä hieman omituisille kommelluksille (esimerkiksi sille kun heidän rättinsä lensi keittiön ikkunasta suoraan Watsonien kylpyhuoneeseen, jossa rouva Watson oli juuri kylvyssä).

”Onko koko perheesi yhtä taiteelinen kuin sinä?” Katrine kysyi ja Heatherin kasvoille kiiri väkisinkin hymy. Häntä oltiin kyllä kehuttu, mutta ei koskaan sanottu taiteelliseksi. Taiteellinen. Tuo sano toi tytön mieleen vain positiivisia asioita; hän istumassa silkkisessä punaisessa tuolissa punainen baskeri päässään ja maalaamassa juuri Mona Lisaa. Hän nostaa pensselinsä hienovaraisesti suurelta valkoiselta pergamentilta joita oli vain rikkailla ihmisillä siihen aikaan ja pohtii kuinka saisi juuri oikeanlaisen hymyn neidolle.

"En tiedä. Jos he ilmaisisivat luovuuttaan muuten kuin keksimällä miten syrjisivät toista niin voisivatkin olla", Heather toteaa irvistää tajutessaan mitä juuri oli sanonut. Häntä ahdisti se, että joku saisi tietää liikaa hänen elämästään ennen Châteauta. "Tai jos he eivät istuisi koko ajan TV:een ääressä."

Äänettömästi Heather moitti itseään ja siemaisi glögiä; Kuinka sinä menitkin sanomaan jotain sellaista? Etkö olisi voinut olla hieman varovaisempi? Mitä aiot sanoa jos hän esittää jatkokysymyksiä?

Heather toivoi parasta ja peitti taitavasti tunteensa se saattoi olla kuitenkin jopa huono asia, sillä silloin toinen osapuoli ei huomaisi kuinka Heather odotti kiihkeänä hänen seuraavaa kysymystään. Pelokkaana. Mutta tuli mitä tuli, Heather oli valmis vastaamaan rehellisesti.