Matkalla keittiöön
//Alue varattu Millyn, Louisin ja Toton pelille//
Milly kuljeskeli hiljaisilla käytävillä. Oli ihanaa vain kuljeskella, gryffondor kurkisti tyhjään luokkahuoneeseen.
Pimeää. Tietystikin, siellä ei ollut nyt tuntia.
Milly hyräili äänettömästi pientä laulunpätkää, jonka hän oli kuullut isoäidiltään pikkutyttönä.
Ei huvittanut mennä oleskeluhuoneeseen.
Milly kulki ja kulki, missään ei näkynyt ketään.
Milly pysähtyi hämärään käytävän nurkkaan. Ei ketään.
"Ompas täällä hiljaista," Milly totesi ääneen, ja säpsähti kun hänen oma äänensä kuului hiljaisuudessa.
Ei ollut kiellettyä olla käytävässä, mutta ääni kuulosti vieraalta tyhjällä käytävällä.
Milly mietti. Keittiö oli lähellä, mutta Millyä tuo tieto ei hämmästyttänyt, hän ei tiennyt missä keittiö oli.
Vaikka ei olisi haitaksi, vaikka tietäisinkin, Milly mietti. Nyt ei viitsinyt enää puhua itsekseen.
Niin ei varmaankaan tehty. Milly höristi kuuluoaan. Tuliko joku?
Ihan, kuin hän olisi kuullut jotain