//Peli varattu Heather Roselle, sekä Katrine Walille. Ajankohta on 17.10.2015.

//Vaihdoin yksikön kolmanteen persoonaan :D

Heather seisoi keskellä Poudlardinen hulinaa. Oli aikainen lauantai aamu, mutta aurinko porotti silti kirkkaana taivaalla. Kadut porisivatkin jo väkeä. Jotkut kantoivat mukanaan jättimäisiä tikkukaramelleja, jotkut esittelivät uusia vaatteitaan, mutta kaikki olivat iloisia ja se oli a ja o.
"Piti tavata Kate täällä", Heather mumisi pehmonallelleen, joka roikkui tämän käsipuolessa.

Pouffsouffletyttö oli pukenut yllensä kullanvärisen muutamin paljetein koristellun topin, sekä pinkin minihameen. Jalkoihinsa hän oli vetänyt valkoiset tennarit, jotka sopivat oikein hyvin saman väriseen pantaan, joka piti neidin ruskeat hiukset kurissa.
Tennarit olivat vähän kulahtaneet, sillä Heather oli rämpinyt samoilla kengillä viimeiset kahden viikon ajan.

Tyttö katsahtaa ympärilleen siinä toivossa, että näkisi ystävänsä. Ja niin hän näkikin- tai luuli näkevänsä: Katrine seisoi selkä häneen päin ruskeat hiukset auki liehuen. Kiharat erottuivat selvästi.
Tavalliseen Heather-ajatusjuoksuun mukautuen tyttö päätti säikyttää ystävänsä. Hän siipi kohti uhriaan kunnes seisoi aivan tämän takana.
"Arvaa kuka!" Heather hyökkäsi takaa päin.
Hetken kuluttua hän kuitenkin tajusi sen erheeksi.
"Mitä hemmettiä sinä teet?!" tyttö riuhtautui irti.
Siinä samassa Heather tajusi että tyttö ei ollut Katrine. Samanlainen hiustyyli vain. Nolona ja pahoitellen hän peruutti vaistomaisesti. Tyttö mulkaisi häntä vielä viimeisen kerran ja katosi sitten viereiseen putiikkiin.

Heather jäi nököttämään Hunajahearttuan edustalle. Väkeä tuli ja meni, mutta Katea ei näkynyt missään.
"Saisi tulla jo", Heather mutisi ja vilkaisi alituisesti tikittävää rannekelloaan. Tik, tok, tik, tok...

//Minäkin taidan kokeilla kolmatta persoonaa tässä pelissä :)

Katrine saapui aamiaiselta ja meni makuusaliinsa. Hänen oli määrä tavata Heather Poudlardinessa tunnin kuluttua. Hänellä oli vielä sopivasti aikaa ennen sitä, joten hän harjasi rauhassa hiuksiaan, kun ikkunasta kuului terävä koputus. Katrine heitti kummastuneena harjansa siniselle päiväpeitolleen ja käveli ikkunalle. Tyttö katseli hetken ikkunasta ja oli juuri palaamassa hiusten harjauksen pariin, kun hän huomasi koputtajan. Hänen viirupöllönsä Daicy räpytteli muutaman metrin päässä ikkunasta odottamisesta närkästyneenä. Katrine avasi huvittuneena ikkunan ja päästi Daicyn sisälle.

"Mikä sinut tänne lennätti?" Hän kysyi pöllöltä etsien samalla matka-arkusta pöllölleen syötävää. Sitten hän huomasi viirupöllön jalkaan sidotun kirjeen. "Oih, sinulla on kirje!" Hän huudahti ja kiiruhti takaisin pöllön luo. Tyttö otti kirjeen linnun jalasta ja antoi linnulle siemeniä samalla kun alkoi lukea kirjettä.

Tunnin kuluttua Katrine juoksi pitkin Poudlardinen pääkatua. Hän oli kymmenen minuuttia myöhässä, sillä hän oli joutunut kirjoittamaan vastauksen saamaansa kirjeeseen. Hänen isoäitinsä oli sairastunut vakavasti, ja hänen vanhempansa olivat lähteneet Uuteen Seelantiin katsomaan häntä. Uutinen oli hyvin surullinen, mutta Katrine näki myös asian valoisan puolen: hän ei voisi mennä syyslomalla kotiin, kuten alkuperäinen suunnitelma oli, vaan sai jäädä koululle. Hän pääsisi sittenkin Kurpitsajuhlaan!

Oli tavallinen lokakuisen lämmin ilma, ja Katrine oli pukenut ylleen tummat farkut, valkoisen lyhythihaisen ja vaaleanpunaisen löysän neuleen. Hänen ruskeat hiuksensa olivat tavalliseen tapaan auki, kun hän puikkelehti ihmisjoukossa. Heatherin löytäminen ei ollut aivan helppo tehtävä, kun kadut olivat täynnä ihmisiä. Tietysti hän oli saattanut kyllästyä odotteluun ja mennä johonkin kauppaan tai kahvilaan sisälle.

Onneksi Katrine kuitenkin huomasi pian väkijoukossa tutut piirteet. Heather seisoi herkkupuodin edessä katsoen rannekelloaan. Tyttö oli pukeutunut tyylikkäästi kultaisen, pinkin ja valkoisen sävyihin ja kantoi tuttuun tapaan mukanaan pehmonallea.

Katrine ryntäsi kohti turhautunutta tyttöä. "Anteeksi kauheasti Heather! Ethän ole odottanut liian kauaa?" Huudahdin tervehdykseksi saapuessani hänen luokseen.

Tik, tok, tik, tok. Kello tikitti tikittämistään. Se kaikui Heatherin pääkopassa ikäänkuin poukkoillen seinästä seinään. Maailman liike hidastui ja ihmisten alkoivat löntystellä karhun lailla. Vain Heather pysyi liikkeellä ja tytön silmät seurasivat valppaasti tapahtumaa. Tik- tok- tik- tok- Tikitys hidastui ja hidastui. Lopulta pysähtyi kokonaan. Oli vain Heather kaiken keskellä. Vain Heather.

Se kuitenkin kesti vain muutaman sekunnin. Miltein saman tien maailma palasi normaaliin kiertokulkuunsa. Heather räpytteli silmiään. Mielikuvitus olo jälleen tehnyt kepposet.
"Anteeksi kauheasti Heather! Ethän ole odottanut liian kauaa?" Heather kuuli tutun ääneen. Tyttö käännähti hiukset liehahtaen ympäri tavoittaakseen Katrinen silmät. Ne olivat ruskeat ja kiiltelivät jokin laista intoa. Katrine oli vetänyt yllensä valkoisen lyhyt hihaisen, sekä löysähkön vaaleanpunaisen neuleen. Tummat farkutkin pukivat tyttöä hyvin.
Katrine vaikutti hengästyneeltä. Hän oli selvästi etsinyt Heatheria kiireesti.

"Voi en!" Heather naurahti heilauttaen kättään. "Ei voi olla tylsää jos osaa käyttää tätä", naputin pääkoppaani. "Mielikuvitus on kuin avain. Sillä voi tehdä mitä vain. Ja jos et olisi ilmaantunut paikalle olisin kuvitellut että olet täällä. Ei sillä että olisi yhtä hauskaa ilman sinua, mutta silti."
Heather vilkaisi Nallukkaa se roikkui velttona. Sen vasen korva oli ommeltu paikoilleen varmaa sata kertaa ja toinen käsi oli puoliksi irti.

Puhuessaan Heather vilkuili ympärilleen. Väkeä virtasi puodeista sisään ja ulos. Jotkut tulivat tyhjin käsin ja joillakin oli tavaraa vaikka köyhille antaa.
"Vau, uusi siepinetsin!"
"3001 sips!"
"Hirmu kallis!"
Väkijoukko, joka koostui suurimmaksi osaksi nuorista huispaajista, lääpivät näyteikkunaa. Ainakin siihen asti kunnes vanha nainen hyökkäsi puodista ja hääsi nuoret pois nyrkkiä heilutellen.
"Emme halua sormen jälkiä ikkunoihimme!"

Seuraavaksi pouffsouffletytön katse kiersi sammaloituneeseen nimikylttiin. Heather erotti koukeroiset kultakirjamet kuitenkin selvästi: Helisevät smaragdit. Uteliaat silmät liukuivat näyteikkunaan. Ikkunalla lepäsi yksi ainut punainen tyyny, jonka päälle oli aseteltu kaunis rintaneula. Se oli hopeinen ja sitä reunustivat siniset timantit. Rintaneulan keskellä komeili symboli kyyhkynen.

Koru houkutteli neidin aukaisemaan suunsa: "Katrine, mennään katsomaan."

Heather käännähti ruskeat hiukset heilahtaen, ja huudahti: "Voi en! Ei voi olla tylsää jos osaa käyttää tätä", Heather koputti päätään hymyillen. "Mielikuvitus on kuin avain. Sillä voi tehdä mitä vain. Ja jos et olisi ilmaantunut paikalle olisin kuvitellut että olet täällä. Ei sillä että olisi yhtä hauskaa ilman sinua, mutta silti."

Katrine kuunteli hämmentyneenä tytön sanoja. Hänellä ei ollut ikinä ollut kovin hyvä mielikuvitus. Hän ei osannut maalata eikä kirjoittaa tarinoita. Hän ei ollut oikein oppinut kunnolla leikkimään monta vuotta vanhemman isosiskon kanssa. Hän oli kuitenkin aina ihaillut muiden mielikuvitusta, varsinkin kirjoja Katrine rakasti. Niiden maailmaan saattoi uppoutua niin, että unohti kuka on itse oli.

Puhuessaan Heather katseli hieman hajamielisen näköisenä ympärilleen. Katrine seurasi Heatherin katsetta väkijoukkoon, liikkeestä toiseen harhaillen, kunnes se pysähtyi erään kaupan kohdalla. Liike oli hieman syrjässä muista liikkeistä, rakennus oli tummaa puuta ja hieman rapistuneen oloinen. Reunoilta sumentuneen näyteikkunan keskellä komeili hopeinen rintaneula, ja ikivanhalta näyttävässä kyltissä luki kultakirjaimin: Helisevät Smaragdit. Liike sai kylmät väreet kulkemaan Katrinen selkää pitkin. Heatherin silmissä sen sijaan paloi uteliaisuus kauppaa kohtaan, ja hän katseli näyteikkunaa lumoutuneena. "Katrine, mennään katsomaan."

Katrine oli juuri pyytämässä, että he menisivät jonnekin muualle, mutta Heatherin varta vasten pyytäessä hän ei voinut muuta kuin nyökäyttää päätään. He lähtivät kävelemään putiikkia kohti, ja Katrine kamppaili epämiellyttäviä tuntemuksia vastaan. Hän ei ollut kovin ihastunut hämäriin, synkkiin tai pelottaviin asioihin. "Se on kyllä vähän uhkaavan oloinen", sanoin Heatherille, vaikka tiesin, ettei hän välttämättä näkisi asiaa lainkaan niin. Hänestä kauppa saattoi vaikuttaa oikein hauskan näköiseltä koruliikkeeltä, mutta - Katrine kirosi mielessään pelokkuuttaan - Katrinesta se oli vain ja ainoastaan luotaantyöntävän epätavallinen.

//Anteeksi kun kesti. Oli hieman kiireitä D:

Heather lähti lampsimaa kauppaa kohden odottamatta ystävänsä vastausta. Vanha kulahtanut putiikki suureni suuremisestaan kun Heather alkoi saavuttamaan sitä. Nimikyltin kirjaimet alkoivat erottua jo selvemmin ja Heather näki ne aidolla kullalla koristellut kiekurat. Ikkunoissa ei näkynyt minkäänlaista liikettä, mutta Heather oli erottavinaan kaksi tummaa hahmoa tiskillä.

"Se on kyllä vähän uhkaavan oloinen", Katrine mutisi.
"Kokeile kuvitella se pomppulinnaksi. Se saattaa toimia. Olet tivolissa ja ympärilläsi leijailee paljon värikkäitä ilmapalloja. Siellä on paljon väkeä ja pomppulinna on kuitenkin vain sinulle varattu."

Viimein korukauppa saavuttaa täyden mittansa ja Heather seisoo aivan sen edessä. Paksuun tammipuu oveen on ripustettu kyltti: "Aina avoinna säihkettä hakeville." Ovi on muun rakennuksen tavoin rappeutunut. Heather työnsi sen auki ja joutui käyttämään kaiken pikkutytön voimansa. Jäykkä ovi naurahti auki ja sankka pölypilvi pöllähti aurinkoiseen aamun sarastukseen.

Astuessaan sisään Heather joutuu hetken räpyttelemään silmiään. Tila oli hämärä, mutta kymmenet korukivet loistivat houkuttelevina kimmellyksen seassa. Siellä täällä oli noin puolen toista metrin korkuisia pylväkköjä, sekä lasikupuja, joiden suojassa korut kimmelsivät.

Yhtäkkiä erään koristellun pylvään takaa hyppäsi kotitonttu. Se katsoi tyttöjä äkäisin silmin.
"Päivää", pikkuinen perunasäkkiin pukeutunut olento sylkäisi korvia heilauttaen.

//Ei mitään, kaikilla on joskus ;D

"Kokeile kuvitella se pomppulinnaksi. Se saattaa toimia. Olet tivolissa ja ympärilläsi leijailee paljon värikkäitä ilmapalloja. Siellä on paljon väkeä ja pomppulinna on kuitenkin vain sinulle varattu." Katrine naurahti Heatherin kuvailulle. Hän yritti kuvitella kauppaa isoksi kirkkaanväriseksi pomppulinnaksi huvipuiston keskellä, mutta kuvitelman läpi kuulsi yhä kaupan uhkaava ulkokuori. Katrinea pelotti kuitenkin jo vähemmän ystävän piristettyä häntä.

Ennen kuin Katrine huomasikaan, he seisoivat jo aivan ovella, ja Heather töytäisi selvästi raskaan oloisen oven auki. Katrine yski hieman kaupasta löyhähtävässä pölypilvessä. Sisällä oli melko hämärää, mutta seinillä oli himmeästi palavia soihtuja, jotka loivat väriseviä kuvioita vanhoille seinille. Korut kimmelsivät lukuisissa vitriineissä ja kupujensa alla. Lattialla oli ohut pölykerros, josta erottui jalanjälkiä.

Katrine katseli yhdessä vitriinissä olevia ikivanhoja maagisia pronssikoruja. Niiden teemoina oli erilaisia eläimiä, kotka, kettu ja karhu. Ne olivat melko karkeatekoisia, mutta tunnelmallisia ja kauniita.

Yhtäkkiä jostain kuului tervehdys, jota Katrine tapansa mukaan säikähti. Hän kääntyi, ja huomasi pienen likaiseen säkkiin pukeutuneen olennon. Kuinka hän ei ollut aikaisemmin huomannut kotitonttua? Olento näytti vihamieliseltä, tuijotti tyttöjä naamallaan juro ilme. Katrinesta se oli yhtä aikaa pelottavaa ja kummallista: eikö asiakkaista pitäisi ilahtua?

"Anteeksi, onko tämä kiinni?" Katrine änkytti, ja nykäisi Heatheria hihasta ovelle päin. Jos liike oli kiinni, hänen ei tarvinnut olla karmivassa paikassa yhtään kauempaa. "Me lähdemme kyllä."

//Vitriinihän se oli! Unohdin kokonaan koko sanan :D

Kotitonttu katseli viattomia tyttöjä ivallisesti. Vihertävät mahdottoman suuret lepattavat korvat kuuntelivat valppaasti odottaen vastausta. Olennon säkkipuku oli likainen ja toisessa kädessään se piteli kulahtanutta rättiä, jolla se luultavasti kuurasi vitriinien laseja.

"Anteeksi, onko tämä kiinni?" Katrinen änkytys havahdutti Heatherin tämän mietteistä. Tyttö käännähti ystävänsä puoleen. "Me lähdemme kyllä." Katrinen katseesta heijastui se tuttu pelko ja epävarmuus.

"Tonttuhan toivotti meidät tervetulleeksi!" Heather huudahti ja kääntyi kotitontun puoleen. "Tulimme vaan vilkaisemaan. Nätti asu teillä. Se muistuttaa aivan... ööh, isoäidin perunasäkkiä... viehättävää..."

Kotitonttu ei näyttänyt ottavan lainkaan pahakseen. Sen sijaan se hymyili hiukan ja jäi tuijottamaan kaksikkoa. Olennon läsnäolo alkoi vähitellen häiritä Heatheria ja tyttö pujahti pois vetäen ystävänsä mukaansa.

"Tonttuhan toivotti meidät tervetulleeksi!" Heather vastusteli lähtöä. Sitten hän kehui kotitontun asua viehättäväksi, eikä Katrine voinut estää itseään tirskahtamasta. Hänelle ei olisi tullut kotitontun likaisesta ja resuisesta säkistä - jota se ilmeisesti piti vaatteena - ensimmäisenä adjektiivina tullut mieleen viehättävä.

Tonttu näytti olevan kehuista mielissään, ja hymyili. Katrine ei ilahtunut, kun olento ei lähtenytkään, vaan jäi tuijottamaan kaksikkoa jättimäisillä mulkosilmillään. Katrinelle tuli kiusaantunut olo, mutta hän huomasi helpotuksekseen Heatherin tuntevan suunnilleen samoin, tuo ei siis sentään aikonut jatkaa keskustelua kummallisen kotitontun kanssa. Sen sijaan hän vetäisi Katrinen mukanaan peremmälle kauppaan, mistä Katrine ei kyllä riemastunut.

Hän meni katselemaan yhtä seinänvierustalla olevaa hyllyä. Muut korut oli laitettu huolellisesti vitriineihin, mutta yksi medaljonki oli aseteltu huolella hyllyn pinnalle. Se oli hyvin kaunis. Medaljonki oli ovaalin muotoinen ja hieman läpikuultavan sininen. Keskellä amulettia oli hopeinen yksisarvinen. Koru oli kaunis, mutta koska se ei ollut muiden tavoin vitriinissä, se ei välttämättä ollut yhtä kallis. Hänellä saattaisi olla varaa jopa ostaa tuo loistelias amuletti itselleen.

Katrine nosti korun varovasti hyllyltä, ja mallasi sitä tummuneen peilin edessä kaulalleen. Sitten hän käveli Heatherin luokse.

"Katso, Heather, eikö tämä ole soma! Tämä ei ole varmaan niin kalliskaan kuin toiset, sillä tämä ei ollut vitriinissä!" Hän selosti tytölle hiljaa mutta innoissaan, ja ojensi korua Heatherin katsottavaksi.

Heather vetäisi ystävänsä keskelle "vitriinien valtakuntaa". Paikka suorastaan kimalsi himmeästi eri värisävyjä, jotka hohtivat tummana hämyävää taustaa vasten. Näytillä oli rinta- kaula ja käsikoruja aina sormuksiin asti. Aivan- korujen valtakunta.

Havahtuessaan kimaltelevasta korumaailmastaan Heather huomasi Katrinen hävinneen. Vaikka tyttö vaikutti aluksi melko epävarmalta kauppaa kohtaan, ei kuka tahansa voinut vastustaa noita houkuttelevia riipuksia. Heather oli vahvasti sitä mieltä että vanha, pölyisessä vitriinissä lepäävä timanttisormus oli kaikkein kaunein. Hän joutui kuitenkin hylkäämään haaveensa sen ostamisesta, sillä vanha kulahtanut hintalappu vitriinin reunassa osoitti- että edes Roope-sedällä ei välttämättä ollut varaa moiseen.

Tyttö kuitenkin joutui pian nimittämään vanhaa sormusta 'toiseksi kauneimmaksi', Katrinen tuodessa näytille sinisen sävyisen yksisarviskorun. "Katso, Heather, eikö tämä ole soma! Tämä ei ole varmaan niin kalliskaan kuin toiset, sillä tämä ei ollut vitriinissä!"

Heather otti korun vastaan ja katseli sitä ihastuneena.
"Paljonko tämä maksaa?"
Tyttö silmäili ympäristöään kuin etsien vastausta. Hän äkkäsikin maahan pudonneen hintalapun, olettaen sen olevan pudonnut Katrinen löydöstä.

"Vain 4 kaljuunaa!"

Heather otti korun Katrinelta, ja katseli sitä. Hänkin näytti luomoutuneen korun kauneudesta.

"Paljonko tämä maksaa?" kysyi Heather. Katrine katsahti korun löytymispaikalle päin. Hän ei tosiaan ollut nähnyt hintaa. "Vain 4 kaljuunaa!", Heather hihkaisi kuitenkin ennen kuin Katrine ehti sen enempää ihmetellä. Katrine seurasi Heatherin katsetta lattialla lojuvaan hintalappuun, johon hinta oli kirjoitettu kaltevin kaunokirjaimin. Se oli varmaankin tipahtanut korusta.

Katrine kumartui nostamaan lapun, otti korun Heatherilta ja kiinnitti hinnan takaisin korun kääntöpuolelle. "Todennäköisesti", hän totesi vielä hinnasta. Sitten hän kääntyi katselemaan muita koruja. Vaikka kauppa olikin pelottava, olivat ne kauniita.

Koruja oli kaikissa väreissä, oli kultaisia, hopeisia ja pronssisia koruja, riipuksia topaasein, smaragdein ja rubiinein koristeltuina, rannekoruja helmistä, simpukoista, ametesteista ja onyxista, timanttisormuksia ja -korvakoruja. Myös erikoisempia koruja näkyi. Amuletti, joka paloi kylmin liekein, kameleonttikoruja, jotka sopivat aina täydellisesti asuun ja simpukkasormuksia, joista kuuli merenneitojen laulua.

Kun tyttö oli nähnyt kylliksi, hänen teki taas mieli lähteä. "Heather, voidaanko nyt lähteä?" Katrine laittoi hajamielisenä yksisarviskorun takkinsa taskuun, missä oli tottunut medaljongin painoon; hän oli aamukiireessä unohtanut korun huoneeseensa.

// Sano vaan, jos tuo kohta meni mielestäsi liian nopeasti, ja sinulla olisi ollut vielä lisättävää. :D muuten, meneevätkö tytöt seuraavaksi vaihtamaan kuulumisia johonkin ihan tavalliseen kahvilaan, olisi mukava ihan perusjuttelutauko. Ja oletko muuten huomannut, halloweenosastolla on sinun vuorosi ;)