//Taikaolentokerhon ensimmäinen kokoontuminen 22.9. Anteeksi, en eilen ehtinyt tätä julkaista.

Kirjoitusjärjestystä ei ole. Voit kirjoittaa, kun itse haluat ja aikaa löytyy. :)//

Hyppelin kori sylissäni rinnettä alas taikaolennoille tarkoitetulle aitaukselle. Korissa oli kaikki, mitä tarvitsimme tänään: harjoja, hedelmiä, Lisko Scamanderin kirjoittama kirja: ihmeotukset ja niiden olinpaikat, sekä muuta, mitä voisimme tarvita tänään. Korissa makasi muutama kuollut fretti ja lintukin, jotka tosin ällöttivät ja surettivat minua paljon, mutta jotka olivat tarpeellisia hevoskotkan ruokkimisessa. Mutta silti. Siirsin hedelmät suurimmaksi osaksi frettien peitoksi, kun laskin korin maahan. Olin saapunut taikaeläinaitauksen luo. Tarksitin kellonajan: 18.13. Minulla oli paljon aikaa ennen kuin muut olisivat tulossa.

Châteaun riistanvartija oli aitaukssa jo tämän kerran taikaeläimien kanssa. Hän oli selin minuun ja silitteli rauhallisesti yksisarvista. "Hei", ilmoitin tulostani ja astuin aitaukseen. Riistanvartija oli ollut hurjan ystävällinen, kun oli tuonut yksisarvisen ja hevoskotkan paikalle ja luvannut seurata tilannetta lähellä sijaitsevasta mökistään. Mutta toivoin kovasti, ettei tilanne menisi niin pahaksi että hänen pitäisi tulla väliin. "Hei, yksisarvisen olen jo ruokkinut, mutta Donnalle voisitte antaa jotain, jos sinulla on mukanasi sille jotain", riistanvartija ohjeisti ystävällisellä äänellä. Vilkaisin hevoskotkaa, joka ilmeisesti oli nimeltään Donna. "On minulla", vakuutin ja hymyilin rauhoittavasti.

Kun kello tuli 18.32, tunsin velvollisuudekseni aloittaa puhumisen. Seisoin aitauksen edessä ja aloitin: "Moi. Tosi kiva, kun pääsitte paikalle. Olen Renée", pidin tauon vilkaistakseni Ronjaa, että tuo esittelisi itsensä ja jatkoin sitten: "Sen pidemmittä puheitta, aloitetaan!"

"Me olemme saaneet tänään tänne hevoskotkan ja yksisarvisen, kiitos riistanvartijallemme, sekä Linda-kentaurin ja Neofytos-mantikorin. Tervetuloa teille Linda ja Neofytos."

"Aloitetaan hevoskotkasta. Hevoskotkaa lähestytään katsoen sitä silmiin ja räpyttelemällä mahdollisimman vähän, sillä ne eivät luota ihmisiin, jotka räpyttävät silmiään paljon", sanoin, ja kiipesin portin yli aitaukseen. "Mahdollisimman hitaasti, näin", selitin samalla, kun lähestyin hevoskotkaa. "Älkää pysähtykö hirveän lähelle, ettei se hermostu, vaan kauemmas, ja kumartakaa. Näin osoitatte kunnioitusta. Jos se kumartaa takaisin, voit mennä silittelemään ja taputtelemaan sitä", kertoilin ja kumarsin syvään. Hevoskotka katseli hetken minua ja taivutti päätään sitten ilmiselvään kumarrukseen. Siirryin taputtelemaan hevoskotkan nokkaa "Tämän yksilön nimi on Donna", kerroin hymyillen, "Riistanvartijamme on kesyttänyt sen. Jos hevoskotka ei kumarra takaisin, peräänny hitaasti samaa reittiä kuin tulit ja voit hetken kuluttua yrittää uudelleen. Donnaa voi taputella ja ruokkia, korissa on sitä varten frettejä ja lintuja, sekä sukia hellästi."

"Yksisarviset taas", jatkoin siirtyen hitaasti yksisarvisen viereen, "ovat kauniita otuksia joita tavataan kautta Euroopan pohjoisten metsien. Täysikasvuiset ovat vitivalkoisia ja sarvipäisiä, mutta varsat syntyvät kullanvärisinä ja muuttuvat hopeaisiksi ennen kuin tulevat täysikasvuisiksi. Yksisarvisen sarvi, veri ja jouhet ovat vahvasti taikavoimaisia. Yleensä se välttelee ihmisiä, sallii noidan lähestyä itseään mieluummin kuin velhon ja on niin vikkelä jaloistaan, että sitä on erittäin vaikea vangita. Tämä yksilö on jo ruokittu valmiiksi, mutta sitä voi harjata ja silitellä."

"Linda ja Neo taas, heiltä voitte kysellä mitä mieleen juolahtaa. Minulla on Neon pyynnöstä korissa hedelmiä mukanani. Korissa on myös kirja, jota voi tutkia jos aika käy pitkäksi", lopetin hymyillen. Kurkkua kuivasi, olin puhunut aika paljon. "Onko Ronja sinulla mitään lisättävää", kysyin kääntyen jatko-opiskelijan puoleen.

// Vihdoinkin sain kirjoitettua tämän osallistumisen! ^^ Toivottavasti tämä on jokseenkin sitä, mitä haettiin. En tiedä, olisiko Ronjan viestiä kuitenkin pitänyt odottaa ensin.. Hänhän on toinen johtajista, mutta tässä on mennyt reilu kuukausi, joten ajattelin, että laitan tämän etten unohda. Korjailen tekstiä tarvittaessa! Minusta on todella harmi, ettei Neon pelaaja enää ole täällä, mutta omapa on vikani, kun hidastelin... :/ //

”Olemmeko me myöhässä, mitä luulet?” Kysyin hiljaa Hestialta, kun astelimme portaita alas; olimme juuri päässeet lähtemään Serdaiglen tuvan tornista. Olin todella levoton. Hestia puristi kättäni, josta piti kiinni, naurahti hiljaa ja sanoi: ”Emme me ole. Vielä vartti aikaa.” Katsoin lattiaa, etten kompastuisi tai törmäisi mihinkään. ”Hmm, okei.” Pysyttelin mahdollisimman lähellä Hestiaa. Käytävillä oli muitakin oppilaita, ykkösluokkalaisista Hestian ikäisiin, häntä vanhempiin jatko-opiskelijoihin, professoreihin ja muuhun henkilökuntaan. Kun vilkuilin ympärilleni, minusta tuntui, että jotkut katsoivat minua ja Hestiaa oudosti. Tunsin lämmön poskillani, puristin Hestian kättä ja päätin pitää katseeni vastedes vain ja ainoastaan lattiassa.

Heti, kun sain hengitettyä keuhkoihini ulkoilmaa, oloni parani huomattavasti. Tietysti se saattoi johtua myös siitä, että pihalla oli vähemmän ihmisiä ja enemmän tilaa. Päästin irti Hestian kädestä, siirryin hänestä kauemmas, suljin silmäni ja hymyilin. Oli pilvistä ja vähän viileää, mutta minulle se sopi mainiosti. Kun avasin silmäni ja loin katseeni Hestiaan, hän hymyili minulle ja räpäytti silmiään. Räpäytin takaisin. ”Odotellaan tässä vähän aikaa, ei viitsi mennä liian aikaisin, jos Renéellä ja Ronjalla on vielä jotkin valmistelut kesken”, Hestia totesi. Minä nyökkäsin, väläytin hänelle tyylilleni ominaisen vaisun hymyn ja käännyin hieman toiseen suuntaan. Käveltyäni hetken pyrähdin juoksuun ja juoksin erään hieman yksinäisen puun luo. Käännyin katsomaan Hestian suuntaan – hän harppoi minua kohti säteilevästi hymyillen. Tunsin vapautta, joka vielä vuosi sitten oli ollut minulle hyvin pitkälti vieras tunne. Minusta tuntui hyvältä – paremmalta kuin pitkään aikaan. Pystyin sanomaan, että olin onnellinen.

Sitten kuitenkin mieleeni iski taas vaihteeksi pessimismi ja huoli. Koulutyö oli vasta alkanut, joten olin selvinnyt jotenkuten, mutta miten kauan jaksaisin tätä, tällä tavalla. Toisaalta, tuntiessani raikkaan ilman, tuulen ja vapauden sekä nähdessäni rakastamani ihmisen säteilevästi hymyilevänä, en jaksanut antaa paljoakaan ilmaa tuon kaltaisille ajatuksille.

Tajusin, että juoksenteluni saattoi vaikuttaa lapselliselta, mutta toisaalta tiedostin, että jos ei minuun sen enempää huomiota kiinnittänyt, saatoin käydä jopa ykkösluokkalaisesta, varsinkin, kun kouluvaatteet eivät olleet erityisen tiukat. Ja siitä tulikin mieleeni: suoristin hameeni helman ja vedin paitaa alemmas. Minusta tuntui varsinkin ulkona, että hame oli tiellä, kun tuuli ja kaikkea. Silti Hestia näytti siltä, ettei häntä haitannut mikään. ”No, millaiset odotukset sinulla on?” Hestia kysyi minulta, kun saapui puun ja minun luo. Kesti hetken ennen kuin tajusin, mitä hän tarkoitti, ja vastasin sitten: ”Hmm... Ei oikeastaan odotuksia. Mitähän me teemme?” Loin uteliaan katseeni yläviistoon, Hestian kasvoihin. ”Varmasti jotain kiinnostavaa!” tuo totesi heti. ”Saa nähdä, mitä ovat keksineet.” ”Mmh”, minä sanoin hymyillen ja nyökkäsin vielä pienesti. ”Voitaisiin kai lähteä suuntaamaan taikaeläinalueelle päin”, Hestia sanoi. ”Okei”, kuittasin ja suuntasin kulkuni kävellen kohti taikaeläinaluetta Hestian vierellä.

Kun saavuimme Hestian kanssa lähemmäs taikaeläinaluetta, huomasin Renéen aitauksen luona ja suuntasin sinne päin. Pysähdyin vähän etäämmälle. Yritin hakea Renéen katsetta. Jos hän katsoi minua, hymyilin hänelle ja nyökkäsin pienesti. En uskaltanut avata suutani – paikalla oli jo pari muutakin. Sen sijaan tarkkailin aitauksessa olevia olentoja. Tunnistin helposti yksisarvisen ja hevoskotkan. Mietin, tekisimmekö niiden kanssa jotakin vai olisiko tämä enemmänkin teoria- tai esittelytapaaminen. Koska en pitänyt juttelemisesta, toivoin, että tekisimme heti jotain. Muistelin, mitä tiesin näkemistäni olennoista. Kun paikalle saapui kentauri, loin häneen kiinnostuneen mutta vähän pelokkaan katseen ja päätin sitten, etten enää katso häneen päin. Vilkuilin myös kiinnostuneena toista paikalle saapunutta olentoa, jota en tunnistanut. Pysyttelin koko ajan lähellä Hestiaa.

”Moi”, kuulin Renéen tutun äänen ja käänsin katseeni häneen. ”Tosi kiva, kun pääsitte paikalle. Olen Renée.” Katsoin, kun hän vilkaisi vanhempaa tyttöä – ilmeisesti Ronja - , jotta tuo esittelisi itsensä. Sitten tarkkailin meitä muita. Paikalla ei ollut yhtäkään poikaa – tunsin sisälläni pientä helpotusta – ja muutenkin varsinaisia ryhmän jäseniä, siis oppilaita, oli minun ja Hestian sekä ryhmän johtajien lisäksi vain muutama. Ihan sopiva määrä, arvelin. Se tietysti riippuisi myös siitä, millaisia muut ovat. Päätin tarkkailla heitä tarkemmin, kun olisi enemmän aikaa, mutta nyt keskityin Renéeseen, joka oli ilmoittanut, että aloittaisimme.

”Me olemme saaneet tänään tänne hevoskotkan ja yksisarvisen, kiitos riistanvartijallemme, sekä Linda-kentaurin ja Neofytos-mantikorin”, kertoi Renée toivottaen vielä viimeksimainitut tervetulleiksi. Siinä vaiheessa en juurikaan enää kuunnellut vaan katselin tiiviisti mantikoriksi esiteltyä olentoa. Olin peittämättömän kiinnostunut. Samalla yritin miettiä, toiko sana 'mantikori' mitään mieleeni, mutta pääni löi aika lailla tyhjää sen suhteen. Myös tuon mantikorin nimi oli mennyt minulta täysin ohi.

”Aloitetaan hevoskotkasta”, Renée jatkoi ja hetken mietin, pitäisikö kirjoittaa muistiinpanoja. Kun hapuilin sitä kohtaa, jossa laukkuni yleensä oli, tajusin, etten ollut ottanut sitä mukaan. Kurtistin kulmiani ja toivoin, ettei mikään todella tärkeä juttu menisi minulta ohi.

”Hevoskotkaa lähestytään katsoen sitä silmiin ja räpyttelemällä mahdollisimman vähän, sillä ne eivät luota ihmisiin, jotka räpyttävät silmiään paljon”, Renée kertoi. Kaikki, mitä hän kertoi, oli minulle ennestään tuttua, mutta kuuntelin tyttöä silti kiinnostuneena ja häneen täysin keskittyen. Tajusin, että taikaolennot todella kiinnostivat minua. Mietin myös, miten paljon hevoskotka erosikaan kissasta, jos mietti silmien räpyttelyä, ja yritin painaa mieleeni tämän eron, etten koskaan tekisi sellaista virhettä. Ihailin myös sitä, miten Renée pystyi puhumaan muiden edessä takeltelematta tai mitään vastaavaa. Mutta hän on Gryffondor, muistutin itselleni. Ilmeisesti syystäkin. Hymyilin itsekseni ja loin hetkeksi katseeni maahan. Ei lajitteluhattu valehtele.

Seurasin tarkkaavaisena, kun Renée lähestyi hevoskotkaa selostaen samalla. Asiat olivat minulle edelleen tuttuja. Renéen takia toivoin kaiken menevän oikein, mutta olin aika luottavainen. Hänhän oli taikaolentokerhon johtaja, ei mikään tietämätön tyyppi. Kaikki menee ihan hyvin – ja niin menikin. Hymyilin helpottuneena Renéen puolesta, kun hevoskotka kumarsi hänelle ja Renée pääsi silittelemään tuota. Hän esitteli hevoskotkan Donnaksi ja kertoi vielä käytännön juttuja. Jäin miettimään, miten riistanvartija oli mahtanut Donnan kesyttää. Siihen vaadittiin varmasti taitoa. Sitten rupesin miettimään, etten oikeastaan ollut edes nähnyt riistanvartijaa. Katselin vähän ympärilleni, mutta ei häntä nytkään vaikuttanut näkyvän. Mietin myös, että voisi olla kivaa sukia hevoskotkaa.

Seuraavaksi Renée kertoi yksisarvisista. Minusta oli kiehtovaa, miten yksisarvisen väri muuttui tuon kasvaessa ensin kultaisesta hopeksi ja sitten hopeasta valkoiseksi. Mietiskelin myös, miksi yksisarviset luottivat enemmän noitiin kuin velhoihin. Ei kai sukupuolella niin suurta merkitystä ole? Sillä vaan, millainen on. Kurtistin kulmiani ja yritin taas suunnata huomioni Renéeseen. Ajattelin jälleen muistiinpanovälineitä ja totesin, että kyselisin Hestialta myöhemmin, jos en itse muistaisi kaikkea. Sitten tajusin, että Hestialla oli jo nyt todella paljon tekemistä vikana vuotenaan taikaperusopetuksen parissa. Ehkä lukisin sittenkin jostakin kirjasta...

”Linda ja Neo taas, heiltä voitte kysyä mitä mieleen juolahtaa. Minulla on Neon pyynnöstä korissa hedelmiä mukanani”, Renée kertoi. Neo? Oliko mantikorin nimi Neo? Mutta olin ollut kuulevinani jotain monimutkaisempaa... Sukunimenkö? Ärsyynnyin omasta tarkkaamattomuudestani – mikä minun ongelmani oli? Olisi tärkeää kuulla nimi ensimmäisellä kerralla oikein – se oli kohteliasta. Miten voisin koskaan lähestyä tuota mantikoria, jos en edes tietäisi, miten häntä pitäisi kutsua? Mutta toisaalta Renée kutsui häntä Neoksi puhuessaan meille, joten kai mekin saisimme tehdä niin? Toivottavasti ainakin. Vilkaisin kulmat hieman kurtussa Hestiaa, joka hymyili minulle rauhoittavasti. Luin hänen kasvoiltaan hillityn innostuksen, kun hän kuunteli Renéen puhuvan kirjasta ja tylsistymisestä – itse kuuntelin puolella korvalla.

Havahduin mietteistäni täysin vasta, kun tajusin Renéen hiljenneen. Muut alkoivat pikkuhiljaa katsoa ympärilleen – tai siltä ainakin vaikutti pikaisella silmäyksellä. Loin katseen Renéeseen ja sitten nopean katseen Ronjaan. Lopuksi suuntasin katseeni Hestiaan. ”Mitä nyt?” Kysyin kuulostaen ehkä hieman tyhmältä, mutta halusin vaan puhua mahdollisimman vähän – tiesin Hestian ymmärtävän tuon seikan. Hestia suuntasi hymynsä minuun ja sanoi: ”Saamme tutustua vapaasti yksisarviseen, Donnaan, Lindaan ja Neoon.” Minä nyökkäsin ja hymähdin. Sitten katselin ympärilleni epävarmana siitä, kenen luo menisin – ja kuka olennoista olisi edes vapaana.

Pääsin Hestian kanssa silittelemään yksisarvista, mutta koska tunsin oloni siinä levottomaksi, peräännyin pian ja tarkkailin tuota kaunista, niin puhdasta olentoa kauempaa. Yksisarvinen oli näistä muutamasta olennosta ehkä se viattomin, hyväluontoisin... Tosin en tietenkään tiennyt mantikorista. Kentaureista olin saanut sen kuvan, että he olivat ylpeitä ja omavaraisia eivätkä hirveästi ihmisistä välittäneet – siksikin minusta tuntui, että olisi vain ystävällisyyttä pysyä kaukana Lindasta. Vaikka tiesin, että hevoskotkan olivat hieman arvaamattomia ja vaarallisia – varsinkin, jos itse ei käyttäytynyt, kuten oli tarkoitus – halusin kokeilla, mitä mieltä Donna olisi minusta. Ajattelin myös lähestyä Neoa, jos tilaisuus tulisi.

Pääsin kuin pääsinkin lähestymään Neoa yksisarvisen lisäksi. Vein lähelle häntä hedelmän – eikö hän niitä ollutkin halunnut? Tajusin häntä katsellessani, että hän oli oikeastaan todella kiehtovan näköinen, kaunis... - vai komea? En ollut ihan varma, kumpi, mutta minusta kaunis kuvasi tarkoittamaani paremmin. ”Oletko... tyttö vai poika?” Kysyin hijaa Neolta, yrittäen tavoittaa hänen katsettaan. ”Kuinka vanha olet?” Kysyin häneltä myös. Olin kamalan kiinnostunut, mutta samalla ujous uhkasi viedä minulta kaiken saamani rohkeuden. En ollut Neon luona kauaa, etten vain olisi kenenkään muun tiellä. Tutkin myös kirjaa vähän – luin yksisarvisista ja yritin sitten etsiä tietoa mantikoreista.

En ehtinyt – epävarmuus tuntemattomien seurassa haittasi paljon tutustumista olentoihin – lähestyä hevoskotka-Donnaa sen enempää, ja toivoin, että saisin siihen vielä mahdollisuuden. Olin kuitenkin enemmän sitä mieltä, että kokemus oli myönteinen, ei kielteinen, ja voisin käydä tapaamisissa mahdollisesti myös ilman Hestiaa, jos tuo ei kiireiltään pääsisi. Asiaa auttoi paljon se, että tunsin Renéen edes jotenkin – minulla oli joku, johon luotin edes hieman. En kuitenkaan todellakaan uskaltanut lähestyä muita kerholaisia – pysyisin varmaan aina etäällä heistä, ihan niin kuin suurimmasta osasta koulun oppilaita.

// Noniin, näköjään oma osallistumisviestini on jäänyt kokonaan kirjoittamatta, mutta tässä tämä on vihdoin! En voinut olla tuomatta Ronjan ärsyttävän viisastelevaa luonnetta esille, anteeksi. :D //

Jatko-opiskelija Ronja Blomroos tallusteli gryffondortyttö Rénee Masonin kanssa alas loivaa rinnettä, kohti taikaolentojen aitausta. Ronja oli sysännyt kaiken kannettavan kaverilleen, joka kantoi kädessään koria, joka sisälsi kaikkea harjoista ja hedelmistä kuolleisiin fretteihin. Ronja oli vähintään erittäin innostunut tämän päivän taikaolentokerhon kokoontumisesta. Tämä olisi ensimmäinen kokoontuminen, jonka Ronja itse on järjestänyt! Tai olihan Renéekin auttanut järjestelyissä jonkin verran.

Ensimmäisenä kaksikko meni jututtamaan koulun riistanvartijaa, joka oli jo valmiina aitauksessa silittämässä yksisarvista. Tuo antoi tytöille ohjeita, kuinka toimia ja Ronja nyökytti pontevasti. Kyllähän hän jatko-opiskelijana tiesi, kuinka hevoskotka ruokitaan. Ronja itsekin antoi muutaman rapsutuksen yksisarviselle ja hevoskotkalle. Donna oli tosiaan hyvin kaunis hevoskotka.

Kun kello oli puoli seitsemän, oli aika aloittaa tapaaminen. Paikalle oli tullut oikein hyvä määrä oppilaita, ja Ronja yskäisi valmiina aloittamaan puheen. Harmi, että Renée ehti ensimmäisenä avaamaan oman suunsa, tuo toivotti kaikki tervetulleeksi ja kertoi oman nimensä. Ronja kertoi tähän väliin oman nimensä ja heilautti kättänsä tervehdykseksi. Sen jälkeen Renée jatkoi taas omaa puhettaan. Tuo kertoi, että tänään käsittelyssä olisi hevoskotka, yksisarvinen, kentauri ja mantikori. Seuraavaksi Renée kertoi pitkät esittelyt hevoskotkasta ja yksisarvisesta ja näytti käytännössä, kuinka noiden kanssa tulisi toimia.

Kun Renée lopetti pitkän puheensa, hän käänsi huomioonsa Ronjan puoleen. Ai olisiko Ronjalla mitään sanottavaa? Olisi, paljonkin. Mutta aika oli rajallinen, eikä tyttö olis halunnu käyttää koko aikaa pelkkään teoriaan. Hän mieluummin opastaisi käytännössä, kuinka taikaolentoja tuli hoitaa.

"Kiitos, Renée. Olisi ehkä ollut parempi antaa minun kertoa teoriaosuus, sillä olenhan jatko-opiskelija ja täten omaan enemmän tietoa ja kokemusta taikaolennoista, mutta olkoon menneeksi. Nyt saatte hajaantua jokainen mieleisenne olennon luokse. Tulen antamaan teille ohjeita, kuinka käsitellä kyseisiä taikaolentoja", Ronja kertoi tomerasti ja katsoi, kuinka oppilaat hajaantuivat tasaisesti eri taikaolentojen luokse.

Seuraavaksi Ronja kävi vierailemassa jokaisen taikaolennon luona ja antoi niiden luona oleville oppilaille pienet tietoiskut. Hän ei nimittäin halunnut, että olennot sairastuisivat siksi, että niille syötettäisiin vääränlaista ruokaa ja hoidettaisiin väärin.

"Yksisarvinen on jo ruokittu, mutta halutessanne voitte käydä keräämässä hänelle luonnosta ruokaa. Yksisarvisethan syövät esimerkiksi heinää, villiminttua, vadelmia, karhunmarjoja ja ruusunmarjoja sekä joidenkin puiden kaarnaa. Lihaa niille ei saa syöttää. Voitte hakea korista harjan, jolla voitte hellävaraisesti harjata yksisarvisen turkin. Yksisarviset inhoavat vastakarvaan harjaamista, joten pyydän harjaamaan häntä myötäkarvaan. Lisäksi yksisarviset rakastavat, kun niitä rapsuttaa silmien välistä", Ronja kertoi oppilaille, jotka olivat hoitamassa yksisarvista.

"Donnalle voitte syöttää frettejä ja pikkulintuja, jotka löytyvät korista. Hevoskotkat ovat siis lihansyöjiä ja kasveja ne syövät vain hätätilanteessa. Muistattehan ennen ruokkimista tehdä tuttavuutta hänen kanssaan, sillä hevoskotkat ovat hyvin herkkiä. Jos Donna antaa luvan, voitte myös harjata häntä", Ronja kertoi hevoskotkan luona oleville oppilaille.

"Neo on ihana mantikori! Älkää antako aikaisemman tiedon mantikoreista hämätä, sillä Neo on hyvin kiltti. Normaalistihan mantikorit syövät ihmislihaa, mutta teidän ei tarvitse pelätä Neoa, hän nimittäin inhoaa ihmislihaa. Hänen lempiruokaansa on porsaan- tai naudansisäfileepihvi, ja halutessanne voitte käydä keittiöstä hakemassa hänelle sellaiset. Neo syö kuitenkin myös erilaisia hedelmiä kuten mangoa, appelsiinia ja persikkaa, joita löydätte korista. Lisäksi hän rakastaa rapsutuksia, etenkin korvan takaa", Ronja infosi mantikorin luona olevia oppilaita.

"Linda on ihastuttava kentaurimme, johon en valitettavasti ole vielä itse ehtinyt tehdä kunnolla tuttavuutta. Kuten meillä ihmisilläkin, myös kentaureilla on erilaiset ruokailutottumukset. Osa heistä syö vain heinää, kuten hevoset, osa vain ihmisruokaa, kuten ihmiset, mutta yleensä ne syövät molempia. Kenraurit pitävät ainakin viljoista, puunlehdistä sekä hedelmistä. Voitte kokeilla, josko löytäisitte Lindalle jotain mieleistä koristamme", Ronja kertoi ja hymyili kaikille kuuntelijoille.

Seuraavaksi Ronja kävi vielä uudestaan jokaisen taikaolennon luona varmistamassa, että niidä hoidettiin oikein. Hän antoi samalla rapsutukset jokaiselle taikaolennolle. Sitten hän asteli Renéen luokse. "Tämähän on mennyt paremmin kuin hyvin", Ronja kertoi tytölle, "Oppilaat ovat todella vakuuttuneita minun vinkeistäni". Hän hymyili leveästi.

Juoksin taikaeläinaluetta kohti ja pelkäsin myöhästyväni kerhon kokoontumisesta. Katsoin kelloa samalla, kun mietin keitä sinne tulisi. Näin jo pienen joukon kokoontuneen. Viime hetkillä saavuin ja jäin seisomaan."Moi! Tosi kiva, kun pääsitte paikalle. Olen Renée", sanoi toinen johtajista. Toinen esitteli itsensä Ronjaksi. Renée jatkoi: "Sen pidemmittä puheitta, aloitetaan!"

"Me olemme saaneet tänään tänne hevoskotkan ja yksisarvisen, kiitos riistanvartiallemme, sekä Linda-kentaurin ja Neofytos-mantikorin", Renée kertoi ja tervehti Lindaa ja Neofytosta. Yritin painaa nimet muistiin.

Renée siirtyi hevoskotkan luo ja jatkoi puhumista: "Hevoskotkaa lähestytään katsoen sitä silmiin ja räpyttelemällä mahdollisimman vähän, sillä ne eivät luota ihmisiin, jotka räpyttävät silmiään paljon." Hän jatkoi hevoskotkan aitauksessa: "Mahdollisimman hitaasti, näin. Älkää pysähtykö hirveän lähelle, ettei se hermostu, vaan kauemmas, ja kumartamaan. Näin osoitatte kunnioitusta. Jos se kumartaa takaisin, voit mennä selittelemään ja taputtelemaan sitä." Renée kumarsi ja hevoskotka vähän ajan päästä taivutti päätään. Oletin kaiken menneen hyvin. Renée kertoi hevoskotkan nimen ja muita ohjeita.

"Yksisarviset taas ovat kauniita otuksia joita tavataan kautta Euroopan pohjoisten metsien", hän infosi,"Täysikasvuiset ovat vitivalkoisia ja sarvipäisiä, mutta varsat syntyvät kullanvärisinä ja muuttuvat hopeaisiksi ennen kuin tulevat täysikasvuisiksi. Yksisarvisen sarvi, veri ja jouhet ovat vahvasti taikavoimaisia. Yleensä se välttelee ihmisiä, sallii noidan lähestyä itseään mieluummin kuin velhon ja on niin vikkelä jaloistaan, että sitä on erittäin hankala vangita. Tämä yksilö on jo ruokittu valmiiksi, mutta sitä voi harjata ja silitellä."

Lopuksi Renée ohjeisti: "Linda ja Neo taas, heiltä voitte kysellä mitä mieleen juolahtaa. Minulla on Neon pyynnöstä korissa hedelmiä mukanani. Korissa on myös kirja, jota voitte tutkia jos aika jää pitkäksi." Toivoin, ettei näistä asioista tulisi pian koetta sillä en varmastikaan muistanut kaikkea.

Huonoksi -tai ehkä hyväksi- onneksi Renée kysyi Ronjalta, onko tällä lisättävää. Ronja kiitti ja sanoi: "Olisi ehkä olllut parempi antaa minun kertoa teoriaosuus, sillä olenhan jatko-opiskelija ja täten omaan enemmän tietoa ja kokemusta taikaolennoista, mutta olkoon menneeksi. Nyt saatte hajaantua jokainen mieleisenne olennon luokse. Tulen antamaan teille ohjeita, kuinka käsitelllä kyseisiä taikaolentoja." Päätin mennä kentaurin luo, Lindako hänen nimimensä oli?

Ronjan tullessa kohdallemme hän kertoili: "Linda on ihastuttava kentaurimme, johon en valitettavasti ole vielä itse ehtinyt tehdä kunnolla tuttavuutta. Kuten meillä ihmisilläkin, myös kentaureilla on erilaiset ruokailutottumukset. Osa heistä syö vain heinää, kuten hevoset, osa vain ihmisruokaa, kuten ihmiset, mutta yleensä ne syövät molempia. Kentaurit pitävät ainakin viljoista, puunlehdistä sekä hedelmistä. Voitte kokeilla, josko löytäisitte Lindalle jotain mieleistä koristamme." Ronja hymyili meille. Hetken mietittyäni kysäisin Lindalta: "Haluatko jotain? Voin hakea sinulle, jos tarvitset."

Myöhemmin siirryin yksisarvisen luo. Harjasin ja silittelin häntä muiden tavoin. Ronja kävi uudella kierroksella, kun olin vielä siellä. Kuuntelin ja hänen lopetettua kävin rapsuttamassa yksisarvista. Menin vielä lopuksi hevoskotkan luo ja kumarsin hänelle. Kesti hetken ennen kuin hän vastasi kumarrukseen. Helpottuneena siirryin lähemmäksi ja suin varovaisesti.

Tallasin hermostuneesti kavioillani pientä nurmiläikkää edessäni. Edessäni riistanvartija silitteli ja hoiti kauniin hopeista yksisarvista. Miksi olin suostunut tähän?! Olisin kaikkien toljoteltavissa, ja toivoin, ettei kukaan uskaltaisi tulla rapsuttamaan tai silittelemään minua. Hyi! Hermostuksissani nostin jousen selästäni ja nappasin nuolikotelosta nuolen. Tähtäsin poispäin riistanvartijasta ja muista taikaolennoista. Ammuin nuolen nopeasti kauempana sijaitsevaan puuhun, että saisin tekosyyn liikkua hieman. Lähdin jolkottelemaan puuta kohti, kun huomasin kahden hahmon lähestyvän.

Peruutin paikalleni, kun tunnistin toisen tulijoista. Hän oli Renée Mason: tyttö, joka oli pyytänyt minua taikaolentokerhon kokoontumiseen. Ja minä hölmönä olin suostunut! Argh!!
Toista vanhempaa tyttöä en tunnistanut, kun he kävelivät riistanvartijan luo.

Ihmisten saapuessa paikalle, sydämeni alkoi tykyttää nopeammin. Tunsin käsieni hikoavan ja yritin keskittyä Renéen puheeseen: "Moi. Tosi kiva, kun pääsitte paikalle. Olen Renée", tyttö aloitti. Hän piti tauon ja vanhempi tyttö kertoi nimekseen Ronja.

"Sen pidemmittä puheitta, aloitetaan! Me olemme saaneet tänään tänne hevoskotkan ja yksisarvisen, kiitos riistanvartijallemme, sekä Linda-kentaurin ja Neofytos-mantikorin. Tervetuloa teille Linda ja Neofytos", Renée kertoi. Sen jälkeen hän kertoi pitkät selostukset yksisarvisesta ja hevoskotkasta. Kuuntelin hermostuneesti ja toivoin, ettei tyttö mainitsisi minusta mitään.

"Onko Ronja sinulla mitään lisättävää", Renée kysyi Ronjalta.
"Kiitos, Renée. Olisi ehkä ollut parempi antaa minun kertoa teoriaosuus, sillä olenhan jatko-opiskelija ja täten omaan enemmän tietoa ja kokemusta taikaolennoista, mutta olkoon menneeksi. Nyt saatte hajaantua jokainen mieleisenne olennon luokse. Tulen antamaan teille ohjeita, kuinka käsitellä kyseisiä taikaolentoja", Ronja kertoi tomerasti. Tiesin siltä istumalta, etten tulisi pitämään hänestä. Tavassa millä hän puhui muille, oli jotakin ylimielistä.

Sydämeni hyppäsi kurkkuun, kun näin ihmisten hajaantuvan ja osan tulevan luokseni. Peruutin pienesti oppilaiden tullessa lähemmäs, ja käänsin katseeni kiusaantuneesti pois, kun tunsin heidän tuijotuksensa minussa.

Hetken kuluttua vastailin jo oppilaiden esittämiin kysymyksiin ja rentouduin pikku hiljaa itsekin.
"Linda on ihastuttava kentaurimme, johon en valitettavasti ole vielä itse ehtinyt tehdä kunnolla tuttavuutta. Kuten meillä ihmisilläkin, myös kentaureilla on erilaiset ruokailutottumukset. Osa heistä syö vain heinää, kuten hevoset, osa vain ihmisruokaa, kuten ihmiset, mutta yleensä ne syövät molempia. Kentaurit pitävät ainakin viljoista, puunlehdistä sekä hedelmistä. Voitte kokeilla, josko löytäisitte Lindalle jotain mieleistä koristamme", kuulin Ronjan lähestyvän äänen vasemmalta. Tytön sanat herättivät sisälläni kiukkua; kai itse tietäisin ja osaisin kertoa ruokailutottumuksistani! Minähän tässä se kentauri olin!

"Kiitos, Ronja. Olisi ehkä ollut parempi antaa minun kertoa, sillä olenhan sentään itse kentauri ja täten omaan enemmän tietoa ja kokemusta kentaurina olosta, mutta olkoon menneeksi", napautin jatko-opiskelijalle ja korjasin hieman asentoani.

"Haluatko jotain? Voin hakea sinulle, jos tarvitset", tummanruskeat hiukset omistava tyttö kysyi. "Toki", vastasin tytölle ystävällisemmin, "pidän erityisesti vihreistä omenoista, jos löytäisit sellaisen jostain", pyysin pieneltä ruskeaveriköltä.

Mutustellessani omenaa, minkä pieni tyttö oli käynyt hakemassa(?), äkkäsin Ronjan saapuvan taas luokseni. Leukani puristuivat yhteen, vaikka yritin näyttää mahdollisimman ystävälliseltä. Vastailin oppilaiden kysymyksiin elämästäni, jousestani, ruokavaliostani, metsästä ja kaikesta muustakin turhasta. Suostuin jopa kumartumaan niin, että blondi tyttö näkisi paremmin kasvoni ja pystyisi tunnustelemaan pitkiä mustia hiuksiani. En pitänyt siitä, mutta hymyilin ja nielin purevat vastaukset.

Kokoontumisen loputtua ja ihmisten lähdettyä, huokaisin helpotuksesta. Lähdin nopeasti takaisin metsään, sen raikkaat tuoksut saivat pääsärkyni hellittämään. Paikallaan seisominen oli ollut raskasta, joten halusin lähteä juoksemaan.

Loikkiessani paksujen puunrunkojen yli syvällä metsässä, pienimmätkin ahdistuksen rippeet karisivat pois. Ja nyt ainakin tiesin minne kuuluin. En todellakaan ihmisten seuraan.

Renée Mason, Gryffondor: 9 p
Shanietta Kei, Serdaigle: 9 p
Ronja Blomroos, Cerfeur: 9 p
Jasmin Blackbird, Gryffondor: 9 p
Linda Brown: 9 p (+5p)

Kiitos pelistä!