Sivu 1/1

Lukukauden 2014-15 roolipelien päättäminen

ViestiLähetetty: 27 Elo 2015, 22:45
Kirjoittaja Mila Molina
Uusi lukukausi alkaa 1. syyskuuta ja on aika saada edellinen lukukausi päätökseensä. Keskeneräisten roolipelien pelaamista voi vapaasti jatkaa, mutta yritetään saada ne pikkuhiljaa päätökseensä.

Roolipelit, joihin ei ole toukokuun jälkeen kirjoitettu ainoatakaan peliviestiä, lukitaan ja pisteytetään 1. lokakuuta alkaen. Eli, jos roolipeliin ei ole kirjoitettu peliviestiä kesä-elokuun aikana, eikä niihin tule uusia peliviestejä syyskuun aikana, tulkitaan ne keskeneräisiksi. Kyseiset roolipelit pisteytetään, mutta niistä ei saa ylimääräistä viittä pistettä, sillä niitä ei ole pelattu loppuun saakka. Jos sinulla on roolipeli, johon ei ole kirjoitettu kesän aikana peliviestejä, mutta haluat jatkaa sen pelaamista joskus tulevaisuudessa, ilmoita siitä tähän keskusteluun. Voin tällöin antaa lisäaikaa pelin loppuun pelaamiselle.

Tarkoituksena on saada epäaktiivisia roolipelejä edestä pois ja siivota foorumia uutta lukukautta varten. Aktiivisten roolipelien pelaamista voi jatkaa vapaaseen tahtiin.

Re: Lukukauden 2014-15 roolipelien päättäminen

ViestiLähetetty: 01 Syys 2015, 14:17
Kirjoittaja Athelard J. Gryan
Jatkamme näitä pelejä pienoisesta epäaktiivisuudesta huolimatta:

- viewtopic.php?f=19&t=881&start=20
Ei öisin unta ollenkaan, Athelard & Benjamin

- viewtopic.php?f=11&t=900&start=10
Odotettu ja odottamaton rakkaus, Annie & Ross

En muista oliko muita pelejä Benjaminin/Rossin pelaajan kanssa kesken, mutta jos oli, myös niitä jatkamme! Sen sijaan tämän alapuolella olevan voisi tulkita mitä luultavimmin keskeneräiseksi, pahoitteluni!

- viewtopic.php?f=45&t=825&start=10
Arvaamaton kohtaaminen, Athelard & Lloyd

Kiitos!

Re: Lukukauden 2014-15 roolipelien päättäminen

ViestiLähetetty: 01 Syys 2015, 14:34
Kirjoittaja Rosalie Smith
Tungempa itsekkin tänne...


Kolahteluja ja kirkumista
Rosalie Smith ja Rosella McDevon
En usko että tämä roolipeli enää jatkuu.

muut pelini jatkuvat, infoan tänne jos eivät jatku.

Re: Lukukauden 2014-15 roolipelien päättäminen

ViestiLähetetty: 07 Syys 2015, 22:00
Kirjoittaja Renée Mason
Ilmoitampa nyt, että vaikka peliimme Tutustumista ja kuulumisia läksyjen parissa on kirjoitettu viimeisin viesti kesäkuun aikana, EMME tule peliä jatkamaan. Jennifer ja Emily nimittäin jättivät koulun kokonaan. Pelin saa siis lukita.