//Pelissä mukana: Linda Brown ja Liina Lehtinen.//

Linda jolkotti metsän reunaa. Hän kiersi ison puun ja riistanvartian mökin. Hän oli jo juossut helposti kaksikin tuntia metsässä. Kentauri päätti asettua aloilleen järven rantaan. Sieltä saisi varmasti juttuseuraa. Kai? Mietteisiinsä vaipuneena hän ei huomannut saapuneensa rantaan, ennenkuin näki silmäkulmassaan auringon välähdyksen järven tyynessä pinnassa.

Linda astahti lähemmäs vettä. Kai hän voisi pienet torkut ottaa ison pyökin varjossa, vähän matkan päässä. Tyttö etsisi sen jälkeen syötävää ja toivottavasti myös juttuseuraa. Linda hymyili itsekseen ja vilkaisu vielä järven suuntaan ennen kuin lähti askeltamaan pyökin luokse.

//Äh, anteeksi viivytys//

Liina tallusti järven rannalla. Metsä näkyi ympärillä.
Pyökki kasvoi suurena ja vihreänä. Liina istahti, ja katseli vedenpintaa, ja mietti.
Olo oli yhä vähän hämmästynyt basiliskin ja kangistumisen takia, mutta tytön päässä alkoi
jo pyöriä uusia ajatuksia.

Liina värähti katsoessaan vettä. Ei Liina Ameline Lehtinen, keskity nykyhetkeen.
Pyökin juurella oli turvallisinta. Liina asteli lähemmäs ja näki nyt, että pyökki oli
suuri, ja että sen alla oli hyvä istua. Pouffsouffle istahti, ja antoi ajatusten tulla.
Oikeastaan juttuseura ei haittaisi, Liina tuumi hajamielisesti, ja hämmästyi kuullessaan
askelia läheltä.

Linda kavahti taaksepäin, kun näki, että joku oli istahtanut juuri sen pyökin alle minne hän oli aikonut mennä. Linda katsoi tarkemmin henkilöä, joka juuri oli ilmestynyt hänen eteensä kymmenen metrin päähän. Ihminen oli tyttö, kai oppilas ja varmaankin suurinpiirtein hänen ikäisenä.

Kentauri tallusteli, muka rauhallisena (todellisuudessa peloissaan ja kireänä) parin metrin päähän tytöstä ja kävi istumaan pyökin varjoon nurmelle. Linda vilkaisi uteliaasti tyttöä. Tyttö oli kaunis, eikä lainkaan samanlainen kuin Linda (ainakaan ulkonäöltään). Kaippa kentauri voisi puhua tälle, muttei tiennyt mitä sanoa, joten jäi odottamaan.

Liina käänsi päätään kuullessaan jotain ääntä läheltä. Parin metrin päästä hänestä istui olento, jota Liina ei
ollut ikinä nähnyt. Kaipa tulijalle uskaltaisi puhua, tuo ei tuntunut pelottavalta, pikeminkin tuo tuntui
pelkäävän Liinaa. Mitenköhän olennon luottamuksen saisi voitettua, Liina ihmetteli katsoen olentoa
tarkemmin. Ei mennyt lähelle, jottei toinen olisi hermostunut entisestään.

"Hei," Liina aloitti rauhallisella äänellä. "Kuka sinä olet?"
"Minun nimeni on Liina, Liina Lehtinen," tyttö huomasi vielä epävarmasti lisätä.

"Hei", Linda säpsähti. Kentauri käänsi katseensa arasti oikealle puolelleen. Tyttö jonka lähelle hän oli tullut sanoi: " Minun nimeni on Liina. Liina Lehtinen", Liina kuulosti epävarmalta.
"Hei", Linda vastasi ääni väristen. "Minun nimeni on Linda. Oletko oppilas?" Hän kysyi hiljaa. Kaikki Liinassa viittasi koulun oppillaaseen.

Kentauri kadehti tyttöä. Hänkin olisi halunnut olla noita. Mutta ei. Jos Liina ilmoittautuisi ilkeäksi Linda lähtisi tästä ja äkkiä. Kentaurin ilme muuttui kireäksi. Hän ei tosissaankaan halunnut vaikeuksia noidan tai velhon kanssa

Liina otptti. Ei äkkiliiikkeitä eikä mitään, mikä voisi säikyttää toisen.
"Hei. Minun nimeni on Linda", kentauri vastasi värisevällä äänellä. "Oletko sinä oppilas?" tuo
kysyi hiljaa, näki heti, ettei kentauri todellakaan kaivannut ongelmia ihmisten noitien taikka velhojen kanssa.

"Olen. En minä ole paha". Liina käytti kaikkein kilteintä ääntään varoen yhä pelottamasta kentauria.
Ihan rauhassa vaan. Mitä rauhallisempi hän olisi, sitä varmemmin toinen uskoisi, ettei Liina ollut
paha noita. Liina katsahti kentauria, tuo vaikutti pelokkaalta. Mitenköhän hän saisi voitettua toisen luottamuksen.

"Olen", Liina vastasi. "En minä ole paha", tyttö sanoi kiltillä äänellä. Linda rentoutui nähtävästi. Ja jäykistyi saman tien. Ei saanut ikinä luottaa vain äänensävyyn. Kentauri katsoi Liinaa. Tämä ei näyttänyt ilkeältä.

Linda nousi varovasti seisomaan. Hänellä oli hirvittävä nälkä. Tytön vatsa kurisi mahtavasti. Nopea vilkaisu ympärilleen, kertoi että lähellä ei ollut mitään syötävää. Linda tuhahti ärtyneenä. Tottakai hän oli valinnut juuri sen paikan levätä, missä ei ollut ruokaa lähettyvillä. Hänen olisi pakko lähteä metsän suuntaan, jos haluaisi syötävää.

Kentauri ei pelännyt enää Liinaa. Tyttö oli saanut jo liian monta hyvää tilaisuutta kirota hänet. Ei Liina ollut paha, Linda uskotteli itselleen.

Liina huomasi Lindan rauhoittuvan ensin, ja sitten taas hieman jännittyvän. Tuo ei enää näyttänyt
pelkäävän Liinaa niin paljoa, joten hän uskaltautui ottamaan askelen kentaurin suuntaan varoen yhä
äkkiliikkeitä, jotka olisivat voineet pelästyttää toisen .
Oli hänkin oikea hajamielinen pouffsoufflelaioppilas. Ruoka-aika oli jo mennyt, ja kentauri tuntui olevan nälkäinen, tuo tuhahti ärtyneen oloisena, ja Liina katsahti kentauria kysyvästi.

"Onko nälkä, metsän suunnalta löytyy paremmin syötävää kuin täältä," Liina sanoi yhä käyttäen äärimmäisen
kilttiä ääntään.

Liina otti askeleen kohti Lindaa. Kentauri perääntyi monta askelta. Se oli hänen automaattinen reagtionsa. Linda hymyili kireästi ja siirtyi hitusen eteenpäin. Hän ei halunnut olla epäkohtelias, muttei pystynyt piilottamaan kokonaan pelkoaan.

"Onko nälkä?" Liina kysyi. "Metsän reunalta löytyy paremmin ruokaa kuin täältä", hän jatkoi. "Sitä minäkin ajattelin", Linda totesi lyhyesti. Kentauri lähti kävelemään kohti metsää. Häntä pelotti suunnattomasti kääntää selkänsä noidalle. Hän pakotti jalkansa jatkamaan matkaa, mutta ei saanut karistettua pelkoaan.

Linda saapui metsän reunaan. Hän poimi marjoja ja omenan. Kentauri söi nopeasti ruokansa ja kääntyi katsomaan Liinaa, hymyillen hiukan.

Linda söi omenan ja marjoja nopeasti, katsoi Liinaa hymyillen hieman.
Linda luuli aavistavansa, että toinen pelkäsi häntä yhä häntä.
Kuinkahan hän voisi vakuuttaa tuon ettei ollut paha. Liina värähti. Järvi. Basiliski, oli hänelle sanottu.
Kammo järveä kohtaan vihlaisi. Nyt hän ei alkaisi pelätä. Hän veti henkeä. Säikähdys oli mennyt.
"Minä näin basiliskin silmät". Liina sanoi vaimeasti. Miksi hän sanoi noin.
Onneksi taikasauva oli kadoksissa.
Hän ei halunnut säikyttää kentauria. Liina hymyili ystävällisesti toiselle.