Sivu 1/2
Koulun esittelyä

Lähetetty:
15 Heinä 2015, 19:53
Kirjoittaja Liina Lehtinen
//Tämä alue on varattu Liina Lehtisen ja Lena Primakovin roolipelille.//
Oli kirkas kesäpäivä, ja Liina käveli, ei erityisesti minnekkään, kävelipähän vain ja ihmetteli kesää
ja koulun alkua. Koulu. Hänellä olisi kyllä tarvikkeet, kuten kunnon koululaisella ainakin, ja nyt
hän ei olisi se pouffsouffle, joka joutui basiliskin kangistamaksi, vaikka tuon tapauksen
muisto kummittelikin yhä mielessä, ja käytyään tätinsä luona lomalla hän oli nähnyt unen, jossa
kamalat keltaiset silmät tuijottivat häneen, ja hän oli viime hetkellä herännyt täristen pelosta.
Ei, nyt piti keskittyä tulevaan. Tuossa oli kauppa. Liina asteli sisälle. Tuoksui kirjoilta ja pölyltä.
Häneltä puuttui vielä joitain toisen luokan kirjoja, jotka hän voisi ostaa nyt.
Kaupassa oli hänen lisäkseen joku tyttö, jota hän ei tuntenut entuudestaan, tai ei ainakaan uskonuttuntevansa. Liina tutki tavaroita puolihajamielisesti, kun hänen kätensä, jonka hän oli
kurottanut ottamaan kirjaa, osui vihkopinoon, ja tietystikin vihkot lensivät iloisesti lattialle.
"Äh", Liina mutisi, ja nosti vihkot ylös vilkaisten ympärilleen. Onneksi kukaan ei nähnyt.
Re: Koulun esittelyä

Lähetetty:
15 Heinä 2015, 21:32
Kirjoittaja Lena Primakov
Neiti Primakov käveli hitaasti putiikissa johon oli noin kymmenen minuuttia sitten saapunut. Hänellä oli käsissään loitsujen kirja, uusi sulkakynä, mustepullo ja lyijykyniä. Siis lyijykyniä. Lena ei ollut koskaan ennen ostanut velhojen ja noitien tuotteita tarjoavasta kaupasta lyijykyniä! Niitä ei nimittäin tainnut olla muualla kuin jästien kaupoissa...
Mutta nyt niitä oli. Niitä oli tässä Poudlardinen kylässä! Ihanaa! Lena pääsisi piirtämään ja suunnittelemaan vaikkapa seuraavaa tatuointia jonka ottaisi. Jokin pieni olisi kiva. Vaikkapa käärme. Tai kaksi sellaista? Vaikkapa nilkoissa. Tai akilleskantapään kohdalla. Hmm, siinäpä mietteitä ja ajatuksia.
Lena ei nostanut katsettaan oven suuntaan kun joku saapui liikkeeseen. Hän vertaili sen sijaan kahta sulkakynää keskenään, joista toinen oli huuhkajan sulasta tehty ja toinen tunturipöllön sulasta. Likka ei ehdi vertailla sulkakyniä kauan, kun kuului kahinaa ja epätoivoinen ähkäisy. Lena vilkaisi äänen suuntaan silkasta uteliaisuudesta.
Hän huomasi tytön joka nosti vihkoja tai jotain sen tapaisia. Lena käänsi katseensa takaisin sulkakyniin ja laittoi huuhkajan sulasta tehdyn kynän pois. Sen jälkeen tyttö kääntyi nopeasti ympäri niin että vihreät hiukset ja musta hame hulmahtivat. Hän käveli ripeästi ja ryhdikkäästi kassalle, myyjän luokse. Hän laittoi ostoksensa vanhanaikaisen kassakoneen viereen, tasolle johon ostokset kuuluikin laittaa. Täten myyjä näkisi mitä Lena oli ostamassa ja voisi ilmoittaa ostosten hinnan -jonka Lena oli jo tosin itse laskenut..
Putiikin työntekijä puhui jotain ranskaksi.
"I don't speak French", tyttö ilmoittaa töksäytti nopeasti ottaessaan reppua pois selästään. Kun hän sen jälkeen vilkaisi myyjää, näytti mies siltä kuin olisi ottanut sanat itseensä. Myyjä ilmoitti englanniksi ostosten hinnan. "Well, I'm sure that you didn't say that earlier", Lena mutisi hymy huulillaan, ärsyttäen ja loukaten myyjää entisestään. Hän antoi kaljuunat ja sirpit miehelle, laittoi ostokset reppuunsa ja lähti.
Kun likka käännähti ovea kohti hän kiinnitti huomiota tyttöön joka oli saapunut liikkeeseen hetki sitten. Kun hän tarkemmin katsoi, hän tarkemmin tunnisti. Oliko tuo Liina?
"Hei, etkös sinä ollutkin Liina?" tyttö kysyi hymyillen vienosti, olettaen että oli oikeassa. Hän muisti Liinan hyvin. He olivat tavanneet Venäjällä noin vuosi sitten. Puuskupuhit olivat puhuneet juuri tästä Ranskan taikakoulusta, Châteausta. "Kiva nähdä sua, mitä aattelit ostaa?" Lena kysyi ystävällisesti.
Re: Koulun esittelyä

Lähetetty:
15 Heinä 2015, 23:56
Kirjoittaja Liina Lehtinen
Liina ei ollut löytänyt mitään etsimäänsä, ja kääntyi nopeasti poistuakseen. Pouffsoufflen tupa
sai totisesti hyvää mainetta hänen ansiostaan, ensin järviepisodi, sitten kirjastossa kummittelu, joka
loppui professori Blanchardin paikalletuloon, ja sitten tämä. Oli turvallisinta lähteä takaisin koululle, kun
tuo kuitenkin alkaisi tänään.
Hän pysähtyi ja kääntyi, kun joku kysyi "Hei, etkös sinä ollutkin Liina?" Vihreähiuksinen tyttö ei tuntunut heti tutulta, mutta silti Liina tiesi, että oli nähnyt tuon jossain. Toden totta, hän oli nähnyt juuri tuon
tytön jollain kadulla ollessaan vuosi sitten pidemmän aikaa Anastasia-tädin luona kun hänen isänsä
oli ollut Taikaministeriön kuultavana räjähtävien noidankattiloiden myynnistä. Äiti oli ollut todella
vihainen, vaikka mitään ei käynytkään.
"Ai hei, sinähän olit Lena?" Liina kysyi varoksi, sillä puuskupuheja oli ollut liikkeellä paljon, ja hän saattoi
erehtyä. Tytön hiukset olivat ehkä olleet toisenväriset silloin Venäjällä. Oli miten oli, hänhän voisi
esitellä Châteauta tuolle, jos hän oli tuntenut tytön.
"Kiva nähdä sua, mitä aattelit ostaa?" toinen jatkoi heti kohta.
"Etsin muutamia kurssikirjoja toista luokkaa varten." Liina vastasi.
//Tuo Liina olin minä, unohdin kirjautua jasiksi tuplaviesti//
Re: Koulun esittelyä

Lähetetty:
16 Heinä 2015, 00:31
Kirjoittaja Lena Primakov
//Okei, ei se mitään. :D//
Lena oli olettanut oikein. Liinahan se oli. Toinen pouffsoufflelainen varmisti vanhemman tytön nimen ja Lena nyökkäsi. Liina muisti oikein.
Kun venäläinen kysäisi mitä Liina etsi kaupasta, vastasi toinen että jotain kurssikirjoja. "Aa, oke", Lena vastasi lyhyesti ja jatkoi matkaa kohti ovea. Sinne päinhän Liinakin oli hetki sitten kävellyt. "Olit kuitenkin vissiin lähdössä?" likka kysyi ja vilkaisi nuorempaa tupalaistaan kysyvästi. Jos toinen nyt välttämättä halusi etsiä kurssikirjoja, olisi Lena jäänyt liikkeeseen myöskin. Vaikkapa auttamaan kirjojen etsinnässä ja sitä rataa.
Jos Liina taas oli lähdössä menisivät molemmat pihalle ja siitä samaa matkaa kohti koulua.
//kamala miten lyhyt ja tönkkö, sorryyh. :0//
Re: Koulun esittelyä

Lähetetty:
20 Heinä 2015, 16:08
Kirjoittaja Liina Lehtinen
//Mitäpä tuosta :D Sori jäätävä antiaktiivisuus, ollu niin kiire viikko että huh//
Liinan valtasi hyvä mieli, kun toinen ilmaisi hänen muistaneen Lenan nimen oikein.
Kurssikirjojen osto ei enää kiinnostanut,ei sen vihkojen putoamisen jälkeen, ne ehtisi kyllä.
Lena oli menossa ulos, Liina arveli, ja otti askeleen ovea kohti.
Ja katsoi suurta seinäkelloa. Yhdeksän. Eli tunnit alkaisivat kolmen tunnin päästä.
"Haluaisitko nähda Châteaun?" Liina kysyi kun ei muuta keksinyt. "Puhuin koulusta Miléna Debaljúlle kerran."
Liina huokasi haikeasti. Miléna oli valmistunut edellisenä vuonna, eikä ollut jatkanut, joten hän ei olisi
enää Châteaussa. Mutta nyt hän voisi esitellä jollekkín koulua, tuota Ranskan taikakoulua, jossa hän oli
toista vuottaan.
//Keksin Milénan päästäni. Voisivatko Lena ja Liina osua Châteauhun juuri tuntien alun jälkeen?
Voin keksiä jonkun professorin ilmaantumaan paikalle, jos tuo sopii juoneen?//
Re: Koulun esittelyä

Lähetetty:
23 Heinä 2015, 20:18
Kirjoittaja Lena Primakov
Tytöt menivät pihalle, Poudlardinen hiljaisille kaduille. "Haluaisitko nähda Châteaun?" Liina kysyi pian ja Lena nyökkäsi. Olihan hän jo koulurakennuksessa käynyt, mutta vain muutamalla käytävällä ja pouffsoufflen oleskeluhuoneessa. "Juu, toki!" likka vastasi ja hymyili. "Kouluun tutustuminen perusteellisesti olisi ihan hyvä juttu. Etenkin kun se oli niin suuri. Sinne ei tehmyt mieli eksyä. "Puhuin koulusta Miléna Debaljúlle kerran", Liina mainitsi ja huokaisi jotenkin haikeasti. Lena kohotti kulmiaan itsekseen. "Okei. Aika vaikea sukunimi", hän vastasi ja virnisti hieman. Nimet olivat jänniä täällä Ranskassa. Niin nättejä, mutta silti niin outoja. Kirjaimetkin olivat täällä erilaisia. Joidenkin kirjaimien -pääasiassa vokaalien- päällä oli erilaisia heittomerkkejä ja olihan niitä jännemmänkin näköisiä kirjaimia kuten "ç". Pouffsoufflelaiset kävelivät kohti koulua kaikessa rauhassa.
Re: Koulun esittelyä

Lähetetty:
25 Heinä 2015, 23:01
Kirjoittaja Liina Lehtinen
"Okei. Aika vaikea sukunimi," Lena sanoi Liinan kerrottua puhuneensa koulusta Miléna Debaljúlle.
"Joo. Millyn isän suku on Romaniasta" Liina sanoi hajamielisesti.
He olivat päässeet sisään tammisista pääovista.
Koulun käytävä oli tyhjä. Puoli yksitoista. Myöhässä. Nyt ei saanut tulla professoreja paikalle.
"Näytän ensin oleskeluhuoneen," Liina sanoi kääntyen kohti Pouffsoufflen oleskeluhuonetta.
Ei inaustakaan missään, jopa räyhähenki kuorsasi hiljaa jossain nurkassa, ja vahtimestari
lakaisi pihaa niin että luudanvarvut pölisivät.
"Kuinka täällä voi olla näin hiljaista?" Liina mietti pysähtyen odottamaan toista.
Re: Koulun esittelyä

Lähetetty:
09 Elo 2015, 18:03
Kirjoittaja Lena Primakov
Millyn isän suku oli kuulemma Romaniasta ja sen takia hänen sukunimensä oli vaikea. Nyökkäsin hajamielisesti. Kävelimme koulun pihamailla ja saavuimme koulun oville. Ne olivat suuret. Astuimme kouluun sisälle ja siellä meitä oli vastassa hiljaisuus. Juu, nyt oli kesäloma, mutta kyllähän täällä oppilaita pitäisi olla. Vai olivatko kaikki kursseilla? Kaikki muut paitsi minä ja Liina?
Hymähdin. "Jaa'a. Pitäiskö meidän olla jossain muualla kuin täällä?"kysyin Liinalta ja hymyilin itsekseni. Ihme homma. Oliko nyt jotain oppitunnin tapaisia meneillään? Olimmeko tosiaankin ainoat oppilaat koulun käytävillä? Oi kuika kivaa. Nyt voisikin tehdä kaikkea mukavaa, kun kukaan ei ollut kieltämässä. Otin repun pois selästäni ja kaivoin taukasauvani sieltä. Suljin reppuni, kiristin sen narut ja heitin sen selkääni. Reppuni oli mielestäni kiva. Sen olkaimet olivat nahkaiset ja mustat. Repun tausta oli musta mutta se oltiin kuvioitu valkeilla päiväkakkaroilla. Aivan kuin kukat olisivat kukkineet pimeydessä..
Hymyilin Liinalle vinosti ja lähdin tallustelemaan käytävillä.
Re: Koulun esittelyä

Lähetetty:
29 Elo 2015, 20:28
Kirjoittaja Liina Lehtinen
Liina punastui Lenan kysymyksestä.
Kuinka hän saattoi unohtaa loitsutunnin? Nyt tulisi ongelmia.
Ja mitä hän sanoisi tuvanjohtajalle.
Kumpa kukaan ei tulisi Liina ajatteli kulkien toisen jäljessä.
"Ymh Lena, minulla on tunne, että nyt on oppitunti", Liina äännähti vilkaisten käytävään.
Ihan kuin joku olisi ollut tulossa. Vahtimestari. Ja äkäisenä kuin uniltaan herätetty siili.
Hän ärisi kuin ärtynyt tiikeri nähdessään Liinan.
"Ja mistä neiti Lehtinen tulee?!" vahtimestari alkoi paasata.
"Anteeksi, luulin että kello oli vähemmän," Liina yritti selitellä.
Voi ei, miten tässä näin kävi.
Re: Koulun esittelyä

Lähetetty:
30 Elo 2015, 18:45
Kirjoittaja Lena Primakov
Liinan poskille nousi lievä puna. Hymähdin ja lähdin kävelemään. "Ymh Lena, minulla on tunne, että nyt on oppitunti", Liina kertoi ja virnistin. Oppitunteja kesälomalla? Kuinka mälsää. Mitenköhän kesäloman tunnit erosivat normaaleista oppitunneista? Ennen kuin viitsin edes alkaa miettimään kunnolla, päätin hylätä koko ajatuksen tunnille menon suhteen. "Lol, aiotko mennä?", kysyin ja jatkoin kävelemistä. Hidastin vauhtiani pian ja pysähdyin kun näin meitä lähestyvän vahtimestarin.
"Ja mistä neiti Lehtinen tulee?!" hetki sitten lattioita lakaissut vahtimestari paasasi vilkaisemattakaan minua. "Anteeksi, luulin että kello oli vähemmän," Liina selitti, vaikkakin jotenkin epäuskottavaan sävyyn. Toinen taisi olla sen verran hermostunut ja yllättynyt omasta kömmähdyksestään ettei osannut kuulostaa vakuuttavalta. "Olemme neiti Lehtisen kanssa matkalla oppitunnille, joten suonette anteeksi tämän vikkelän lähtömme arvoisa vahtimestari", sanoin nopeasti ja otin Liinan kädestä kiinni, vetäen tuon mukaani kohti portaikkoa(?). "Emmehän halua myöhästyä enempää!" huikkasin vahtimestarille vielä noustessamme portaita ylös Liinan kanssa (?). Vahtimestari hiljeni, olimme päässeet pakoon (?).
//laitoin tuohon loppuun kolmannen (?) merkin koska en ole varma lähteekö Liina tosiaankin Lenan mukaan "oppitunnille" kohti portaikkoa (jne..) :DD//