//Tämä pelialue on varattu Vanessa Kingstonille, Vicky Midfordille ja Rose Hillille. Peli sijoittuu keskiviikkoiltapäivään 15.7. Ja mun pitää sanoo se juttu, että en oo pelannu viimoseen kahteen vuoteen, joten saatan olla vähän ruosteessa. Kirjoittanut olen, mutta lähinnä vain novelleja, joten saatan vahingossa edetä aika nopeesti. Yritän kuitenkin hillitä itseni jatkossa. :p//

Kävelin reipasta tahtia Poudlardinen vilkasta keskuskatua pitkin. Tiesin jo minne olin menossa, joten niinpä käännyin pian vasemmalta alkavalle pienelle ja hiljaiselle kujalle. Eipä aikaakaan, kunnes etsimäni kirjakauppa jo olikin edessäni. Se sijaitsi pienen ja vanhan tiilitalon alakerrassa ja sen paksu, tamminen puuovi oli auki. Liikkeen ikkunassa luki koristeellisella tekstillä kaupan nimi.

Astuin liikkeeseen sisälle ja saman tien pergamenttien ja kirjojen vanhaa hohkaava tuoksu täytti pääni. Suljin silmäni ja henkäisin syvään. Rakastin kirjakauppoja, enkä ollut saanut käydä sellaisessa ainakaan vuoteen. Se oli mielestäni suunnaton vääryys, mutta nyt pääsisin nauttimaan tästä ylellisyydestä ainakin hetkellisesti.

Avasin silmäni. Korkeat hyllyt reunustivat sulavasti kaupan seinänviertä ja rajasivat pieniä osastoja, joihin oli aseteltu mitä mielenkiintoisempia kirjoitusvälineitä. Pergamentteja, sulkakyniä, mustepulloja, kirjoja… Niitä oli kaikkialla! Ainoa pieni virhe, joka häiritsi silmiäni, oli pieni ja pullukka velho, joka kyyläsi ilmeisesti minua korkean tiskinsä takaa. Mies naputteli kirkkaanpunaiseksi lakatuilla pitkillä kynsillään tiskin mahonkipintaa hieman ärsyttävästi. Hänellä oli lähes valkoiset taakse kammatut hiukset ja 80-luvulla muotia olleet läpikuultavat oranssit silmälasit. Päätin kääntää katseeni äkkiä pois, vaikka tunsin tuijottavan silmäparin poraavan selkäpiitäni armotta.

Lähdin kiertelemään kauppaa ja pian totesin, ettei kaupassa ollut ketään minun ja tuon eriskummallisen myyjän lisäksi. En jaksanut välittää. Kyllä täällä ihan varmasti kävisi järkeviä ihmisiä. Paikka ei kuitenkaan sijainnut edes hirveän kaukana keskuskadulta.

Ensimmäisenä eteeni osui liikkeen sulkakynävalikoima. Se ei ollut kovin suuri, mutta silti yksi kynistä miellytti minua erityisen paljon. Sen sulka oli sarvipöllöltä ja sen metalliosat oli koristeltu atsteekkikuviolla. Harkitsin hetken, että tarvitsisinko ihan varmasti uutta sulkakynää. Edellinen oli kuitenkin vielä ihan käyttökelpoinen, ehkä hieman nuhjaantunut, mutta silti oikein toimiva. Siihen tosin oli kerran osunut jokin outo taika, minkä vuoksi se kipinöi silloin tällöin ja saattoi polttaa reikiä muistiinpanoihini. Ehkä olisi sittenkin oikeasti aika hankkia uusi kynä ja nappasin kynän mukaani kohti seuraavaa hyllyä.

Juuri silloin liikkeeseen astui uusi hahmo. Hän oli punatukkainen ja kiharapäinen keski-ikäinen noita. Hänen kasvonsa olivat neliönmuotoiset, juonteikkaat ja arpiset, jotka saivat hänet näyttämään kovia taisteluita kokeneelta aurorilta. Päätin olla tuijottamatta ja jatkaa tavaroiden katselua. En kuitenkaan voinut olla kuuntelematta näiden kahden eriskummallisen velhon ja noidan keskustelua, kun huomasin heidän tuntevan toisensa.
”Ai hei, Raymonde!” liikkeen myyjä tervehti selvästi ilahtuneena liikkeeseen tullutta naista. ”Luulin jo, että matkanvarrelle oli tullut viivästeitä.”
”Voi sinua, Raoul!” nainen, ilmeisesti Raymonde nimeltään, naurahti käheällä äänellään. ”Tulin vain tuomaan yhden toimituksen. Onko täällä ketään muuta?”
Vilkaisin hyllyjen välitse kaksikon suuntaan. Molemmat tuijottivat minun suuntaani.
”Vai niin”, Raymonde sanoi hitaasti ja alkoi puhumaan nopeasti Raoulille jotain minulle tuntematonta kieltä.

Kaupan ilmapiiri muuttui samassa erilaiseksi. En osannut kuvailla sitä tunnetta, mutta se teki oloni ahdistuneeksi ja jännittyneeksi. Toivoin, että kauppaan tulisi joku muukin lisäkseni, sillä tuo kaksikko vaikutti jotenkin sekavalta.

//Njääh, ihan hyvinhän tuo meni. ^^//


Vicky hyppelehti hilpeästi Poudlardinen katuja pitkin ja oli uskomattoman tyytyväinen sen hetkiseen elämäänsä, johon oli lähinnä sisältynyt sitruunalakritseja, piirtelyä ja muutamat kakkukestit. Hänen koko kesälomansa oli ylipäätään mennyt kovin hyvin. Tai miten sen nyt otti, eivät kaikki pitäneet sellaisista asioista kuin Vicky, eikä varmaan tarvinnutkaan. Oikeastaan ajatuskin siitä oli aika hirveä moneltakin kantilta ajateltuna. Hyr, Vicky armeija..

Mutta jos totta puhutaan, Vickyn perimmäinen tarkoitus ei ollut ihastella tai vihastella sen hetkisiä ajatuksiaan, vaan mennä ostamaan seuraavan vuoden oppikirjat jostain oudosta paikasta, josta hän ei ollut kuullut koskaan ennen. Kuten arvata saattoi Vickyn alati harhailevasta katseesta ja vähintäänkin eriskummallisestä hyppelystä, Vicky oli ensimmäsitä kertaa ostamassa kirjojaan itse. Tavallaan se teki hänen olonsa isommaksi kuin hän olikaan, mutta tavallaan se oli hirvittävän pelottavaa. Oli onni että kauppa ei loppujen lopuksi ollut kovin kaukana, vaan Vicky olikin oikeasti kiertänyt ympyrää viimeisen vartin ajan.

Vicky avasi oven. Kirjakaupat tuoksuivat aina niin kovin erikoisilta. Jotkut, kuten hänen veljensä, pitivät siitä kovastikin, mutta toisista se oli suorastaan vastenmielistä. Vicky itse ei ollut varma haisivatko kirjat hyviltä vai eivät. Ehkä hänen pitäisi nuuhkaista jotakin teosta oikein perinpohjin. Tai ehkä ei. Se voisi näyttää vähän tyhmältä.

Joka tapauksessa, haisivatpa kirjat sitten hyviltä tai eivät, Vickystä oli hauskaa kierrellä hyllyjä. Häntä eivät lainkaan haitanneet kaksi varsin eriskummallista keskustelijaa, joista toisen naama oli kamalan arpinen ja uhkaavan näköinen Vickystä. Ei Vicky kyllä heitä silti hirveästi huomioinutkaan, eikä hän näin ollen edes tullut oikeasti ajatelleeksi että tilanne vaikutti kovin epäilyttävältä kenen tahansa ulkopuolisen silmin. Sillä hetkellä hän yritti vain etsiä oikeita kirjoja.

"Hei, oletko nähnyt missään kolmannen luokan loitsukirjaa?", Vivky kysyi lähimmältä ja ainoalta toiselta asiakkaalta.

//No hyvä, jos kelpaa. Mut tajusin just et oon tunkenu tän väärälle pelialueelle, nii äsh...//

Nappasin yhdestä hyllystä ruskean nahkakantisen ja paksun kirjan. Se oli vanha ja sen sivujen tekstit olivat alkaneet haalistua ja reunat kulua. Kirja oli pienen pölykerroksen peittämä ja sen päälle oli roiskunut joskus mustetta.
”Kuuraannu” mumisin, mutta kirja ei suostunut puhdistua. Minua ärsytti, mutta ehkä siihen oli loitsittu jokin loitsu, joka esti sitä puhdistumasta. Tai sitten tässä kaupassa ei voinut taikoa. Enhän minä sitä voinut tietää. Joka tapauksessa päätin lukea hieman kirjaa. Se kuitenkin oli kirjoitettu joillakin muinaisilla riimuilla, joita en osannut vielä lukea. Päätin silti ostaa sen, jos se ei olisi kovinkaan kallis.

Jatkoin liikkeessä kävelyä eteenpäin ja pian huomasinkin, että siellä oli paljonkin erilaisia kirjoja. Mikään niistä ei tosin vaikuttanut kunnolliselta oppikirjalta, mutta lähimpänä oppikirjaa oli Wanhat ja unhoittuneet lumoukset ja loitsut. En kuitenkaan etsinyt sitä, vaan sellaisia oppikirjoja, jotka kelpuutettaisiin Châteaussa. Niitä ei kuitenkaan ollut näkynyt vielä missään.

”Hei, oletko nähnyt missään kolmannen luokan loitsukirjaa?”, kuulin yhtäkkiä äänen läheltäni. Se ei ollut onnekseni liikkeen myyjän tai sen oudon naisen ääni enkä kyllä muutenkaan uskonut, että he kyselisivät kolmannen luokan loitsukirjasta, mutten ollut kuullut sitä aikaisemmin. Uskaltauduin katsomaan puhujan suuntaan ja edessäni seisoi minun ikäiseni tyttö. Hän varmaankin kävi Châteauta ja oli menossa syksyllä kolmannelle luokalle, joten uskoin nähneeni hänet joskus aiemminkin, mutta siitä tiedosta en tietenkään voinut olla ihan varma.
”En valitettavasti ole, enkä kyllä yhtään muutakaan oppikirjaa”, vastasin hieman äkäisesti, mutta korjasin äkkiä äänensävyni hieman ystävällisemmäksi ja jatkoin ”En kuitenkaan ole vielä käynyt koko kauppaa läpi, joten voidaan ihan hyvin jatkaa yhdessä kirjojen etsimistä. Vähän epäilyttää kylläkin, että onko täällä edes mitään oppikirjoja, mutta ainahan voi yrittää”.

//Tulisiko Rose muuten mukaan vaikka minun viestini jälkeen vai milloin?//


"En valitettavasti ole, enkä kyllä yhtään muutakaan oppikirjaa", tyttö tiuskaisi ja jollei hänen äänensävynsä olisi muuttunut seuraavan lauseen kohdalla, olisi Vicky mitä luultavammin tiuskaissut jotain oikein nasevaa takaisin, vaikka sen jonkin keksiminen olisi luultavasti kestänyt niin kauan että tyttö olisi jo ehtinyt lähteä ja Vicky löytäisi mainion sanavalintansa päiväkirjansa sivulta 52. Tai 53. Jotain sinne päin.

"En kuitenkaan ole vielä käynyt koko kauppaa läpi, joten voidaan ihan hyvin jatkaa yhdessä kirjojen etsimistä. Vähän epäilyttää kylläkin, että onko täällä edes mitään oppikirjoja, mutta ainahan voi yrittää", noita vastasi paljon ystävällisemmin. Vicky nyökkäsi.
"Mitä sinulla on valinnaisinasi?", hän kysyi.
"Muistaakseni löysin tuolta (Vicky osoitti oikeaa nurkkaa heidän läheisensä hyllyn takana) viime kerralla ainakin riimujen oppikirjan. Voisin katsoa, jos löytäisin samalla vaikka jotain sinunkin kirjojasi", hän ehdotti ja piti ideaansa kerrassaan mainiona.

Huomasin tytön nyökkäävän, minkä jälkeen hän alkoi puhumaan.

”Mitä sinulla on valinnaisinasi?”, hän kysyi. ”Muistaakseni löysin tuolta”, tyttö osoitti yhtä nurkkaa erään lähellä sijaitsevan hyllyn takana, ”viime kerralla ainakin riimujen oppikirjan. Voisin katsoa, jos löytäisin samalla vaikka jotain sinunkin kirjojasi”, tyttö ehdotti.

Epäröin hetken, kunnes päätin vastata.

”Tämä on kieltämättä vähän noloa, mutta opiskelen kaikkia mahdollisia valinnaisia”, sanoin nopeasti. Käänsin katseeni äkkiä pois, ettei tämä uusi tuttavuuteni huomaisi nolostumistani. Rauhoituin pian, joten katsoin taas häneen päin.

”Olisi kuitenkin ihan kiva, jos voisit siis katsoa minunkin kirjojani. Voisin sillä aikaa katsoa sinulle vaikkapa mustetta ja pergamentteja, mitä nyt sitten tarvitsetkaan. Minä tarvitsen tällä hetkellä kirjoista Muodonmuutokset keskitasolle, Loitsujen käsikirja IV…” kerroin ja luettelin kaikki tulevan lukuvuoteni oppikirjat. Toivoin, että hän muistaisi ne.

”Muuten mikä nimesi on?” kysyin. ”Minä olen Vanessa Kingston ja menen syksyllä Châteaun neljännelle luokalle.”

//Ja Rose tosiaan voisi tulla jo peliin. Hän voisi olla vaikka eksynyt ja tulla liikkeeseen kyselemään sijaintiaan tai jotain. Rosen pelaajahan sen sitten lopulta päättää, mutta pitäisin itse tätä jopa ihan realistisena.//

//En oo ollenkaan huomannut tätä ropea! MItä ihmettä? En ees muista mitään tällaista joten vastaan sitten kun olen lukenut viestit. Sori kun kesti (HUuomasin tän vasta kun Cerinna lähti kehumaan tästä yhtä viestiä )//

Kävelin ruuhkaista katua. Olin matkalla jonnekkin. En oikestaan mihinkään. Maassa kiilteli kolikko ja otin sen. Tajusin samalla että olin unohtanut rahani kotiin "Äh." Mutisin ja laitoin kolikon taskuuni. Kuka sen tahtoisi. Eihän kukaan voinut tietää että se oli juuri hänen ja löytäjä saa pitää. Huomasin maassa toisenkin kolikon. Juoksin sen luo ja otin sen samalla kun huomasin kolikkovanan. Lähdin seuraamaan vanaa ja päähäni pälkähti ajatus jonka työnsin pois heti. Nappasin kolikot sitä mukaa kun satuin kohdalle. Hetken päästä törmäsin kirjakaupan oveen. Kolikkovana oli loppunut joten astuin sisään kauppaan ja rupesin etsimään kirjoja ja kaikkea muutakin. Nappasin ylähyllyltä yhden kirjan ja huomasin kaksi tyttöä juttelemassa. Muistin että olin nähnyt heidät pari kertaa koulun käytävillä joten kävelin heidän luokseen. Toinen tyttö käänsi katseensa minuun päin mutta käänsi sen saman tien takaisin. Hän ei ilmeisesti huomannut minua joten sanoin. "Hei! Olen Rose Hill. Keitä te olette? Minulle sattui äsken hassu juttu. Unohdin rahani kotiin ja huomasin kolikkovanan. Seurasin kolikkovanaa ja se johti tänne." Kaivoin taskustani kolikot ja hämmästyin. Niitä oli paljon enemmän kuin olin kuvitellut.

Kun Vanessa alkoi luetella oppikirjojaan, Vicky tunsi tehneensä suuren virheen. Hän ei millään muistaisi kaikkia kirjoja, mutta olisihan se aika noloa mennä nyt perumaan tarjouksensa. Toisaalta olisiko vielä nolompaa tuoda väärä kirja? Ehkä, mutta ei Vicky silti halunnut kohdata sitä toista noloa hetkeäkään. Onneksi hän tajusi puolivälissä kirjata kirjoja ylös piirustusvihkoonsa.

"Oih! Minäkin opiskelen Chateaussa!" Vicky töksäytti ja hänen huulensa kaartuivat hetkeksi hänen omasta mielestään suloiseen hymyyn, vaikka eihän Vicky itseään nähnytkään. Hänestä hänellä tosin oli silti kerrassaan ihastuttava hymy.

"Olen Vicky Midford, kohta kolmasluokkalainen Serpentard", Vicky jatkoi iloisena siitä että oli kohdannut toisen Chateaulaisen. Hän ei enää oikeastaan hymyillyt, jatkuva hymyily olisi varmasti sattunut, mutta hän näytti tavattoman innostuneelta, sen vain näki hänestä.

"Mistä tuvasta muuten sinä..." Vicky oli aloittamassa, kun hänelle toistaiseksi tuntematon tyttö tupsahti heidän viereensä ja hänen täytyi lopettaa, koska Roseksi esittäytynyt tyttö kysyi keitä he olivat. Vickyn oli pakko esittäytyä vain nopeasti Vicky Midfordiksi mainitsematta sen enempää luokastaan tai tuvastaan, sillä Rose oli jo aloittanut jonkin kummallisen jutun tänne johtaneesta kolikkovanasta, jota Vickyn oli vaikea uskoa.

"Kolikkovana muka?" Vicky sanoi epäuskoisesti. Pitikö Rose heitä aivan idiootteina? Vai oliko tämä olevinaan jokin erityisen huono vitsi? Vicky naurahti pilkallisesti kuin korostaen sitä että tarina oli hänestä aivan erityisen outo. Ei hänen tarkoituksensa ollut olla ilkeä, mutta se vain tuli. Tai tuli ja tuli.. Kyllähän Vicky oli alitajuisesti tarkoittanut olla hieman kamala, vaikka hän ei tietoisesti sitä tajunnutkaan.


//Ei se mitään, pääasia että sait kuitenkin vastattua. ^^

//Onko tässä buoroja ja jos on niin mikä järjestys?//

//Minusta tähän sopisi hyvin seuraava: Rose, Vicky, Vanessa. //