Oppituntien sijaistaminen, lukuvuosi 2015-16
Tämä keskustelu on luotu lukuvuoden 2015-2016 oppituntien sijaistamista varten. Jos sinua kiinnostaa opettaa oman oppiaineesi lisäksi satunnaisesti myös jotain muuta, voit ilmoittaa siitä täällä. Jos sen sijaan haluaisit antaa jonkin oppitunnin omasta oppiaineestasi sijaistettavasti jollekin muulle, voit siitäkin kertoa täällä.
Koululla on tällä hetkellä monia oppiaineita, joilla ei ole opettajaa tai joiden opettaja ei ole vielä ilmoittautunut läsnäolevaksi. Jos siis haluat jatkaa opettamista vielä ensilukuvuonna, etkä ole vielä ilmoittautunut läsnäolevaksi, tee se täällä. Jos näyttää siltä, ettei kyseisille oppiaineille ole tulossa vakituista opettajaa, voimme alkaa suunnittelemaan yksittäisiä tunteja myös niille aineille. Voit siis jo nyt kertoa täällä, minkä oppiaineen sijaistaminen kiinnostaa ja mitä aihetta haluaisit käsitellä tuon aineen tunnilla.
Loin keskustelun sijaistamisesta jo nyt, sillä osa opettajista alkaa kirjoittaa oppitunteja jo nyt kesän aikana välttääkseen kiirettä syksyllä lukukauden alkaessa. Eli jos inspiraatiota riittää, voi oppitunteja alkaa kirjoittaa jo nyt ja tallentaa ne luonnoksiksi. Valmiiksi kirjoitetut oppitunnit on sitten nopea julkaista oppilaiden osallistuttaviksi syksyllä.