//Alue on varattu Vicky Midfordin ja Renée Masonin pelille//

Renée asteli Poudlardinen kadulla hitaasti nauttien säästä. Pieni tuulenvire puhalsi rankkasadetta Renéen kasvoille. Vaikka hän nautti auringostakin, kunnon sateelle ei mikään vetänyt vertoja. Tyttö avasi sotkuisen nutturansa ja antoi hiustensa laskeutua kehystämään kasvoja. Hän laski katseensa hetkeksi ja polkaisi lätäkköä niin, että kura roiskui jättäen jäljet puhtaisiin tummansinisiin farkkuihin.

Oli kesäloman alku. Renéen äiti oli jäänyt kesäksi Afrikkaan ja tyttö oli päättänyt jäädä koululle mahdollisesti koko lomaksi. Hänen pikkuveljensä majoittui ystäviensä luona koko kesän. Renéen ystävien vanhemmat olivat tarjonneet hänellekin vaihtoehtoa viettää kesää heidän luonaan, mutta Renée ei tahtonut olla vaivaksi.

Renée oli lähtenyt kiertelemään Poudlardineä kyllästyttyään koulun pihaan. Hän aikoi käydä ainakin Hunajaherttuassa, Sekon pilapuodilla ja kolmessa luudanvarressa. Hän kilisytti kolikoita taskussaan varmistaen, että ne olivat tallella.

Hän astui Hunajaherttuan ovesta sisään ja ravisti hiukan päätään, että enimmät sadepisarat tippuisivat. Renée lähti kulkemaan hyllyjen edessä koettaen päättää, mitä ihmettä hän valitsisi. Eihän tytöllä ollut varaa ostaa kaikkea, vaikka mieli olisi tehnyt. Renée nappasi kaksi sokeroitua sulkakynää hyllyltä. Ne olivat ehdottomasti hänen suosikkejaan. Hän selaili katseellaan hyllyjä etsien Drooblen parasta purkkapallopurkkaa ja äkkäsi purkat korkealla päänsä yläpuolella.

Renée huokasi ironisesti. Tietenkin ne olivat niin ylhäällä, ettei hän juuri ja juuri ylettänyt kurkottamalla. Hän jäi minuutiksi punnitsemaan vaihtoehtoja. Hän ei ollut kovin pitkä, eikä kovin ketterä, mutta päättäisikö hän luovuttaa. Ei, Renée ei luovuttaisi. Tyttö otti vauhtia ja hyppäsi siepaten purkat nyrkkiinsä. Hän laskeutui lattialle horjahtaen eikä saanut pidettyä tasapainoaan, vaan kaatui päistikkaa selälleen kaupan lattialle.

Vicky käveli innoissaan hyllyltä toiselle ja vertaili erilaisia tuotteita keskenään kuin näyttelykoiria konsanaan, jos niitä nyt saattoi verrata makeisiin. Ulkona pauhasi rankkasade ja siksi Vicky olikin viettänyt jo tovin Hunajaherttuassa arvuuttelemassa eri karkkien paremmuusjärjestystä. Tällä hetkellä kolme parasta olivat lakritsisauvat, sitruunatoffee ja jokin uusi kuorrutettu leivos, jonka hän oli nähnyt kerran erään jästin kädessä, mutta jota ei hänen epäonnekseen myyty Hunajaherttuassa, eikä varmaankaan missään muuallakaan Poudlardinessa. Se outo kuorrukeleivos vaikutti kieltämättä kaikkein parhaimmalta, mutta Vicky ei halunnut myöntää että jokin jästileivos, siis sellainen, jonka oli tehnyt ihan oikea, elävä jästi, voisi näyttää herkullisemmalta kuin nämä taialla tuotetut. Sehän olisi kerrassaan omituista. Isähän oli aina sanonut etteivät jästit osaisi tehdä mitään niin mahtavaa kuin taikaväki. Vicky räpäytteli silmiään hetken epäuskoisesti ja yritti karistaa moisen typerän jästileivoksen päästään. Hänen kuvansa jästeistä oli muutenkin jo muuttumassa aivan toiseen suuntaan, ei hän halunnut sitä nopeuttaa, eihän? Asia oli luonnollisesti vakava Vickylle, mutta ulkopuolinen olisi saattanut hekottaa kunnon räkänaurut. Vickyn paras ystävähän oli jästi, joka teki asiasta ristiriitaisen jo alkuunsa.

Parin minuutin päästä Vicky ei enää edes muistanut koko leivosta tai jästejä, oli se sitten hyvä tai huono asia, ja saattoi jälleen palata sen hetkiseen mielipuuhaansa; karkkien vertailuun. Tosin jo hetken päästä hän päätti olla vaivaamatta päätään sen enempää mielestään turhilla asioilla ja ottamaan ne herkut, jotka olivat sen hetkisen listan kärjessä. Mutta juuri kun Vicky oli saanut käsiinsä kaiken tarvittavan eli situunatoffeet ja hedelmäetanat, jokin törmäsi häneen pikaisesti ja kun hän seuraavan kerran katsoi lattialle, hän huomasi toisen noidan kaatuneen selälleen. Vicky, joka oli hieman ärtynyt siitä että kaikki hänen ostoksensa olivat nyt hujan hajan pitkin kauppaa ja pari lasta katsoi häntä hänen mielestään hyvinkin huvittuneena, harkitsi hetken, oikeastaan pari sekunttia, ennen kuin tarjosi tuolle vieraalle tytölle kättään. Sen jälkeen hän kysyi satuttiko tuo kenties itsensä pahastikin. Kohteliaisuussyistä hän jätti sanomatta että satuttiko tyttö kenties itsensä pahastikin törmätessään häneen ja menisikö tuo nyt keräämään kaikki hänen karkkinsa vähimpänä mitä saattoi tehdä. Vaikka usein Vickyn kasvatuksesta tuntui olevan haittaa, tälläisinä hetkinä oli hyvä olla kiltti ja avulias.

Renée makasi pitkin pituuttaan lattialla. Niinpä tietysti. Olisi pitänyt arvata, ettei hänen hutera tasapainonsa suostuisi yhteistyöhön hypyn kanssa. Pienessä osassa mieltään Renée moitti itseään hyppäämisestä, kyllähän hän oli arvannut, ettei saisi tasapainoaan säilytettyä, mutta se jäi miellyttävämmän ajatuksen varjoon. Hän oli saanut käsiinsä Drooblen parasta purkkapallopurkkaa. Eikä kaatuminen haitannut, olihan hän lentänyt selälleen ennenkin. Vasta sitten hän muisti tunteneensa tönäisyn syöksyessään lattialle. Hän oli törmännyt johonkin. Renée nosti katseensa juuri, kun hänen yläpuolellaan seisova noita tarjosi kättään ja kysyi, satuttiko Renée itsensä pahastikin.

"Törmäsinkö minä sinuun? Anteeksi", Renée sanoi vilpittömästi pahoillaan tarttuessaan tytön käteen ja vetäessään itsensä ylös. Hän vilkaisi lattialle, jolle tuon tytön karkit olivat levinneet ja tunsi syyllisyyden pistoksen. "Ei minuun sattunut. Ei ole ensimmäinen kerta, kun saan nauttia tasapaino-ongelmistani", Renée vastasi. "Olitko sinä ostanut nuo jo?" Hän olisi valmis ostamaan tytölle uudet karkit hyvitykseksi vanhoista. Sehän oli ollut hänen syynsä, että karkit olivat levinneet pitkin lattiaa ja kierineet minne sattui.

Vaikka Vicky oli jo tottunut siihen että suurin osa oli pahoillaan törmätessään johonkuhun, noita, jonka hän oli juuri tavannut, vaikutti olevan siinä enemmän tosissaan kuin ne muut, jotka yleensä vain huikkasivat "anteeksi" arkisesti ja jatkoivat matkaansa sinne minne ikinä olivatkaan menossa. Asiaan saattoivat vaikuttaa levinneet karkit ja katua vähemmän ruuhkainen kauppa, mutta Vickystä tyttö vaikutti olleen täysin tosissaan ja se teki tuosta uudesta tuttavuudesta paljon miellyttävämmän kuin hetki sitten.

"En toki. Otin ne vasta hetki sitten", Vicky vastasi ja kumartui nostamaan ostoksiaan kunnes päätti jatkaa: "Eikä sillä muutenkaan olisi ollut niin väliä." Niin, vaikka karkit olisivatkin meneet aivan pilalle, hänen olisi tarvinnut vain hakea kotoa lisää rahaa. He olivat joka tapauksessa niin rikkaita ettei isä huomaisi mitään ja hyvä niin. Itse asiassa ainoa asia, joka Vickyä saattaisi ärsyttää olisi se vaiva. Heillä kun ei ollut kotitonttua, joka oli Vickystä varsin huono asia, kuten varmasti jokaisesta kotitontuttomasta Vickystä tai Vickyn kaltaisesta. Mutta sitähän Vicky ei sillä hetkellä osannut ajatella, koska niin ei ollut käynyt. Sen kun vain keräili ostoksiaan ja näytti saavan puolivälissä jonkinlaisen "ahaa-elämyksen".

"Olen Vicky Midford", hän esittäytyi pian henkisen ahaansa jälkeen ja hymyili ystävällisesti.

"Ei toki. Otin ne vasta hetki sitten", tyttö vastasi ja Renée rentoutui hieman. Tyttö kumartui lattialle nostelemaan makeisia ja Renée kiiruhti hakemaan hedelmäetanoita, jotka olivat lentäneet kauemmas. Hän nappasi tiskiltä pienen pussin, johon ostokset yleensä laitettiin ja keräsi hedelmäetanat pussiin. Renée piti hedelmäetanoista, vaikka ne olivat sitkeitä, eivätkä olleet mitenkään erikoisen makuisia. Ne olivat kuitenkin suhteellisen hyviä ja (mikä parasta) ihanan värikkäitä. "Eikä sillä muutenkaan olisi ollut väliä", tyttö jatkoi. "Olisi sillä. Minä olisin ostanut sinulle uudet. Minähän sinun päällesi putosin", Renée sanoi tytölle ja meni hänen viereensä nostelemaan loppuja karkkeja talteen.

"Olen Vicky Midford", tyttö esittäytyi. Renée nosti katseensa ja huomasi suureksi helpotuksekseen, että Vicky hymyili ystävällisesti. Ainakaan Vicky ei ollut Renéelle vihainen karkkien leviämisestä. Renée hymyili leveästi. "Olen Renée Mason", Renée esittäytyi. Hän huomasi miettivänsä, että Vicky vaikutti sangen mukavalta ja tuumi samalla, millaisen käsityksen Vicky puolestaan saanut hänestä. "Taisi tulla valmista", Renée sanoi vilkuillen lattialle katsoakseen, oliko makeisia jäänyt jäljelle. Hän nousi seisomaan ja ojensi pussia Vickylle. "Tässä", Renée sanoi. Hänen oli tarkoitus sanoa jotakin muutakin ystävällistä, mutta hänen päähänsä ei pälkähtänyt mitään ystävällistä sanottavaa, jota voisi lausua samalla, kun ojentaa hedelmäetanapussia. Niinpä hän pysyi hiljaa ja väläytti Vickylle ystävällisen hymyn.

Vicky ei ollut lainkaan yllättynyt että noita oli päättänyt auttaa häntä ja hyvä vain. Vaikka Vickyllä ei ollut aivan tuhottomasti makeisia, oli niitä silti sen verran että hän olisi joutunut kumartelemaan enemmän kuin kerran ja se jos jokin olisi ollut hänestä nyöryyttävää. Joutuihan hän toki nytkin, mutta se ei ollut läheskään yhtä paha asia, koska hän ei ollut yksin.

"Olen Renée Manson", noita esittäytyi ja hymyili Vickylle mukavaksi tulkittavan hymyn. Sitten hän näytti syventyvän ajattelemaan jotain tärkeää tai vähemmän tärkeää ja Vicky oli varma että oli kuullut Renéen nimen jossain, muttei ollut varma missä ja niimpä hän joutui odottelemaan jonkin aikaa ennen kuin saattoi keksiä että oli ehkä mahdollista että ehkäpä hän oli ehkä kuullut nimen ehkä Chateaussa. Ehkä. Mutta ei sekään ollut varmaa, eikä Vicky mielellään halunnut udella asioita sen perusteella että hän luuli tai tiesi kuulleensa tytön nimen jossain. Kysehän saattoi olla jostain toisesta Renéestä ja silloin Vicky olisi vaikuttanut vähintäänkin omituiselta.

"Taisi tulla valmista", Renée sanoi ja Vicky nyökkäsi ajatuksissaan, mutta ei ollut varma huomasiko Renée sitä, koska noita näytti tiirailevan ympärilleen mahdollisten pudonneiden karkkien varalta. Vicky nousi tällä välin seisomaan ja vilkaisi hänkin tavan vuoksi sivulleen.
"Tässä", Renée sanoi ja ojensi pussia Vickylle, joka kiitti auttajaansa ilmeisen kiitollisena saamastaan avusta ja otti pussin vastaan. Syntyi hetken hiljaisuus ja kummatkin hymyilivät toisilleen nopeasti tai vähemmän nopeasti kunnes Vicky näytti harkitsevan ajatuksiaan taas pari sekunttia ja sanoi: "Hetkinen.. Etkös sinä olekin Chateausta?"
Sen jälkeen hänen ilmeensä tuntui kirkastuvan, hän tuntui olevan varma että oli oikeassa.
"Voi miten mukavaa tavata joku sieltä! En oikein ehtinyt tutustua viime vuonna kehenkään kun olin kangistettuna niin kauan", Vicky jatkoi melkeinpä heti kysymyksensä jälkeen ilman taukoa kuin hänen kysymyksensä olisi tehnyt itsestään selväksi että Renéen yksinkertaisesti vain täytyi olla Chateausta, vaikka todellisuudessa Vicky ei voinut olla siitä niin varma.

//Anteeksi muutaman päivän viivästys, olin Lontoossa ja en päässyt kirjoittamaan.//

Vicky kiitti ottaessaan pussin, johon Renée oli kerännyt hedelmäetanat. Tytöt hymyilivät toisilleen hiljaisuuden venyessä muutaman sekunnin mittaiseksi. Hiljaisuus olisi ehkä jonkun mielestä ollut kiusallista, mutta Renée ei kokenut sitä sellaisena hiljaisuutena, jonka aikana kumpikin osapuoli miettii, kehtaisiko jo poistua kohteliaasti takavasemmalle. Tätä olisi voinut kuvailla sanoilla "mietintätuokio". Renée olisi halunnut silti sanoa jotakin. Hän ei muistanut koskaan ennen nähneensä Vickyä, vaikka nimi kuulosti tutulta. Vicky näytti kyllä koululaiselta ikänsä puolesta, mutta eihän hän siitä voinut olla varma.

Renée oli aikeissa kysyä, oliko Vicky mahdollisesti opiskelemassa jossain koulussa, kun Vicky ehti sanoa hänen omat ajatuksensa ääneen. "Hetkinen... Etkös sinä olekin Châteausta?" Renée näki Vickyn ilmeen kirkastuvan ja oli aikeissa vastata, kun Vicky jatkoi: "Voi miten mukavaa tavata joku sieltä! En oikein ehtinyt tutustua viime vuonna kehenkään kun olin kangistettuna niin kauan" "Joo, kyllä opiskelen Châteaussa", Renée vastasi innoissaan siitä, että Vicky oli samassa koulussa. "Ei me olla varmaan koskaan tavattu, jos olit koko vuoden kangistettuna. Tämä oli vasta ensimmäinen vuoteni Châteaussa. Opiskelin ennen Beauxbatonsissa."

Renée hymyili (taas) pikaisesti ja lähti kävelemään kohti hyllyä, jolle oli jättänyt sokerisulkakynänsä ja purukuminsa. Hän sieppasi ne laskien, että kaikki olivat tallella, ja lähti kävelemään kohti tiskiä. "Maksetaanko nämä?", Renée pysähtyi Vickyn kohdalle ja kysyi. Hän toivoi, että Vicky jäisi hänen kanssaan kiertämään Poudlardinea, mutta ei tietenkään halunnut pakottaa häntä, jos tyttö olisi päättänyt jatkaa itsekseen. "Jos sinua huvittaa, voidaan käydä vielä jossakin," Renée sanoi aimo ripaus toiveikkuutta ja hieman suostuttelua äänessään.

"Joo, kyllä opiskelen Châteaussa", Renée vastasi ja jos Vicky oikein tulkitsi, oli hän ilmeisen innoissaan. Sitä miellyttävämpi fakta oli kuitenkin juuri se minkä Renée oli juuri sanonut. He opiskelevat samassa koulussa! Kuinka mahtavaa! Ja mikä parasta, hän oli ollut oikeassa, eikä Renée näyttänyt pitävän häntä ollenkaan niin höperönä kuin kuka tahansa muu olisi saattanut samassa tilanteessa. Vicky ei osannut päättää pitikö Renée nyt häntä salaa hirveänäkin stalkkerina vai oliko noita vain luonnostaan avoin uusille tuttavuuksille.

"Ei me olla varmaan koskaan tavattu, jos olit koko vuoden kangistettuna. Tämä oli vasta ensimmäinen vuoteni Châteaussa. Opiskelin ennen Beauxbatonsissa", Renée jatkoi.
"Oih, sinäkin olet siis vasta tullut tähän kouluun", Vicky totesi innoissaan tajuamatta sanoneensa itsestäänselvyyden. Oikeastaan Vicky oli vielä aikeissa jatkaa varsin merkityksetöntä pälpättämistään (sillä hetkellä kun hän päätti olla tekemättä niin, hän oli jo avannut suunsa ja näytti muutaman sekunnin ajan melko huvittavalta), mutta sitten hän tajusi ettei hän keksinyt mitään aihetta, jota ei oltu jo täysin kulutettu loppuun tämänkaltaisissa keskustelutilanteissa, ja päätti vain hymyillä Renéelle takaisin niin hyvin kuin vain saattoi.

"Maksetaanko nämä?", Renée kysyi palatessaan eräältä hyllyltä ja Vicky, joka oli nyt vakuuttunut että Renée oli ihan oikeastikin avoin, päätti murjaista omasta mielestään hyvinkin hauskan vitsin, koska koki että heidän kohtaamisensa oli jo ohittanut sen vaivautuneen ja epämiellyttävän vaiheen: "Noh, jos oletetaan ettei meistä kumpikaan halua viettää yötä putkassa, (ennen viimeistä sanaa hän naurahti kevyesti) joo." Vautsi, mikä juttu! Vickyn täytyi itsekin oikein ihmetellä verbaalisten taitojensa ylivertaisuutta, mutta se osoittautui vaikeaksi, koska hänen tuli maksaa ostoksensa samalla ja oli mahdollisuus että hän olisi vahingossa voinut vaikka ajatella ääneen, jos ei olisi pakottanut itseään keskittymään yhteen asiaan kerrallaan.

"Jos sinua huvittaa, voidaan käydä vielä jossakin," Renée ehdotti.
"Toki! Ei minua muutenkaan kotiin huvittaisi mennä ja ainahan on kiva tutustua uusiin ihmisiin", Vicky vastasi ja hymyili tavalla, jota ei voinut oppia edes kovalla harjoittelulla. Hän oli uskomattoman tyytyväinen ensinäkin siihen että oli kohdannut jonkun, mutta vielä iloisemmaksi hänet teki tieto siitä että tuo uusi tuttavuus halusi viettää aikaa hänen kanssaan.
"Mihin sinä haluat mennä?" hän kysyi.

"Oih, sinäkin olet siis vasta tullut tähän kouluun", Vicky sanoi ja Renée tulkitsi hänen ilmeensä puhtaaksi innostukseksi. Renée nyökäytti päätään. Vicky näytti harkitsevan jotain sanottavaa suu auki hetken, mutta ei varmaan keksinyt mitään, koska hetken päästä hän sulki suunsa ja vastasi Renéen hymyyn.

"Noh, jos oletetaan ettei meistä kumpikaan halua viettää yötä putkassa, joo", Vicky vastasi, kun Renée ehdotti ostoksien maksamista. Renée nauroi. "Miten vain, kunhan saan sokerisulkakynäni mukaan," hän vastasi hymyillen ja nosti sulkakyniä ja purukumeja, kuin näyttääkseen ja todistaakseen sanansa.Renée maksoi neljä hopeasirppiä ja kaksitoista sulmua ostoksistaan myyjälle, joka hymyili tytöille ystävällisesti. Hän oli varmasti nähnyt ja kuullut heidän sananvaihtonsa.

"Jos sinua huvittaa, voidaan käydä vielä jossakin," Renée ehdotti toiveikkaana.
"Toki! Ei minua muutenkaan kotiin huvittaisi mennä ja ainahan on kiva tutustua uusiin ihmisiin", Vicky vastasi ja Renée tunsi kasvojensa kirkastuvan. Hänestä oli mahtavaa, että Vicky haluaisi tutustua häneen. Hänkin paloi halusta tietää lisää Vickystä. Ehkä tästä päivästä ei tulisikaan niin tylsä, mitä hän oli kuvitellut. Kaikki oli aina hauskempaa jonkun kanssa. Renée tunsi pienen kateuden piston, kun kuuli Vickyn viettävän kesää kotona. Olisihan hänkin matkustanut mieluusti kotiin. Mutta kateus hukkui taas nopeasti siihen iloon, mikä Renéessä vallitsi, kun hän oli saanut seuraa. Vicky hymyili Renéelle ja Renée hymyili sädehtivästi takaisin.

"Mihin sinä haluat mennä?" Vicky kysyi. Renée mietti hetken otsa hienoisesti rypyssä.
"No, mikä vain sopii. Olin aikeissa käydä sekon pilapuodissa ja kolmessa luudanvarressa tänään, mutta jos haluat mennä jonnekin muualle, mikä tahansa käy minulle", Renée vastasi ja astui ulos liikkeestä. Sade ei ollut heltynyt. Päin vastoin, se piiskasi nyt Poudlardinen kattoja pitäen kovaa pauhua. Renéestä se oli rauhoittava ääni. Tasainen ropina sateen osuessa peltiin sai Renéen ajattelemaan äitiään. Etelä-Afrikassa ei varmaankaan satanut kovinkaan paljon. Renée mietti vähän aikaa äitiään ja Darcyä ja kääntyi sitten katsomaan Vickyä. Ja hän hymyili taas. Renée mietti, kipeytyisivätköhän hänen poskensa paljosta hymyilystä. Se olisi kyllä sen arvoista.

Pelin pisteytys:

Renée Mason, Gryffondor: 12 p
Vicky Midford, Serpentard: 11 p

Tämä on väliaikainen pisteytys, saatte halutessanne vielä jatkaa peliä. Jos pelaatte pelinne loppuun, saatte molemmat 5 lisäpistettä.