"Yksi kermakalja minulle, kiitos.", tilaan juotavani ja istuudun hämärään nurkkapöytään. Ikkunoista lankeava valo ei aivan yllä pöytääni asti ja joudun turvautumaan sauvan valoon, kirjoitaessani erästä pitkää kirjettä ystävälleni. Pergamenttini laahaa jo maassa, kun tarjoilija tuo juomani. "Kiitos", mutisen tuolle vastaukseksi. Hörpin kermakaljaani kaikessa rauhassa. Pubissa on yllättävän rauhallista ja pystyn keskittymään hyvin kirjeeseen.

En tiedä, miksi lähdin tänään tänne. Oli lauantai ja jo ilta. Pubissa ei ollut kuin muutama asiakas. Miksi ihmeessä olin tullut Poudlardineen lauantaiiltana myöhään? Minusta tuntui, että olin menettämässä järkeni. Näin sekavia kauhukuvia kidutetuista ihmisistä jotka olivat joutuneet alistumaan mitä kammottavimmalle kohtalolle. Huimasi. Oliko kohtaaminen Karakatuksen kanssa järkyttänyt minua näin paljon? Toivoin etten olisi alun alkaenkaan lähtenyt Châteauhon. Kirottu koulu. Tylypahkassa ei ollut tapahtunut kauheuksia eikä siellä ketään uhattu kiduttaa hulluuteen. Olin jutellut kummitätinini kanssa asiasta. Hän oli kertonut kaikenlaista ja kuulemma muutkin koululaiset ja henkilökunnan jäsenet olivat kärsineet Kärmeksien takia.

Join kermakaljani loppuun ja tilasin kurpitsamehua. Suljin silmäni tiukasti. Minun oli lakattava pelkäämästä jokaista vastaantulijaa. Pakko. En voisi elää näin. Alati kasvavassa pelossa. Avasin silmäni ja räikeän valkoinen pergamentti sai silmäni vetistämään. Hieroskelin silmiäni ja nyökkäsin tarjoilijalle, joka toi kurpitsamehuni. Haukottelin. En ollut saanut moneen viikkoon unta. Itse asiassa en ollut nukkunut viikkoon hetkeäkään. Ajatus nukkumisesta sai minut väsymään entistä enemmän. Join kurpitsamehuani ja yritin jatkaa kirjoittamista. Siitä ei tullut mitään. En pystynyt tekemään nykyään mitään. Ehkä minun pitäisi käydä sairaalasiivessä puhumassa ylihoitaja Ratcatelle, jos hän antaisi minulle lepojuomaa. Ei, ei. Minä en alennu moiseen, olen aivan kunnossa. Paitsi että olen masentunut. Toivoin enemmän kuin mitään muuta, että joku tulisi pöytääni ja vetäisi minut ulos ajatusteni kammottavista syövereistä. En kestäisi enää. Hajoaisin ennen pitkää. Joskus tuntui, ettei ollut enää mitään mieltä olla täällä. Elämänilo oli kadonnut kokonaan.

Rullasin ja sinetöin kirjeeni. Tungin sen laukkuuni ja jäin tuijottelemaan kurpitsamehuani. Teki mieli kaataa se lähimmän ihmisen päähän. Tämä tunnetila ärsytti. Suututti. Kuvotti. Pelotti. Inhotti. ARGH!

Astuin sisään kolmeen luudanvarteen. Minullaoli todella tylsää. Istahdin pöytään ja tilasin kurpitsamehua. Aloin lukea kirjaa jonka oli saanut äidiltäni. Kiitin tarjoiliaa kun kurpitsamehu saapui pöytään ja aloin juoda sitä. Huomasi kauenpana tytön jonka tunsin Châteausta. Nappasin kurpitsamehuni jota oli jäljellä enää vähän ja siirryin tyttöä vastapäätä olevaan tuoliin. Tyttö tunki jonkun paperin laukkuunsa ja kun hän nosti päänsä sanoin. "Terve! Kuka olet? Mä oon Rose Hill. Kiinnostaisko sua perustaa joku salaseura? Kaipaan elämääni viihdettä. Tuu mukaan. pliiis!" Olin tahtonut jo monta päivää perustaa salaseuran, koska olin kuolemassa tylsyyteen. Join kurpitsamehuni loppuun ja odotin tytön vastausta.

Olin vanki pääni sisällä. Kahlittu pelkoon. Halusin enemmän kuin mitään muuta, että voisin olla joku toinen. Kirottu oli se päivä jolloin minä tapasin Karakatus Kärmeksen. Eiten minua kuitenkin järkytti se, että minä olin syyllistynyt pelkoon ja tunteiden näyttämiseen. Vain houkat näyttävät tunteensa avoimesti. Heikot, toisin sanoen. Tuo lause oli pälkähtänyt päähäni. Miten saatoinkaan muistaa sen näin pitkään.. Kaksi vuotta. Ensimmäisellä taikaliemien tunnilla Tylypahkassa. Muistin elävästi Kalkaroksen repliikin, kun olin purskahtanut itkuun epäonnistuttuani päivän tehtävässä. Heikko, pieni ääni päässäni syytti. Heikko.

"Terve! Kuka olet? Mä oon Rose Hill. Kiinnostaisko sua perustaa joku salaseura? Kaipaan elämääni viihdettä. Tuu mukaan. pliiis!", iloinen ääni kuului aivan läheltäni. Hätkähdin rajusti ja järjestelin kasvoilleni tekohymyn. Hillitse tunteesi ja säilytä maski, ärsyttävä ääni kuului. Purin hammasta ja esittelin minäkin itseni. "Chelsea Crèin". En kuitenkaan katsonut tulijaan vaan tuijotin edelleen kurputsamehua. Tyttö oli kysynyt minua mukaan salaseuran perustajaksi... Tuo kaipasi elämäänsä viihdettä. Myönsin, että tavallaan minäkin kaipasin jotain. Olin pohtinut pääni puhki, mutten keksinyt mitä kaipasin. Tuntui tyhjältä. Tuntui, etten tiennyt missä olen ja mitä tekisin. Tuntui avuttomalta.

Äkkiä ajatus iski aivoihini veitsenterävänä. Nyt tiesin. Minä kaipasin ystäviä. Kaipasin hauskanpitoa. Olin itse jättänyt kuukauden ajan kaiken hauskan väliin. Olin lakannut puhumasta ja uskoin, että ääneni katoaisi pian käytön puutteessa. Tekohymy, joka ei yltänyt silmiin asti, suli. Tilalle tuli aito ja iloinen ilme. "Totta kai! Minkälaista salaseuraa ajattelit?", kysyin Roseksi esittäytyneeltä tytöltä. Hymyilin edelleen ja päästin irti tunnekuohusta. Tyhjensin mieleni puhtaaksi ja seesteiseksi. Ajatukset alkoivat taas olla positiivisempia. Okklumeus auttoi aina. Oli opetellut sen vain itseäni varten. En niitä varten, jotka käyttivät lukilitistä. Okklumeus auttoi rauhallisen ja seesteisen olon saavuttamisessa. Sulje mielesi ja ole tyynen rauhallinen. Sulje mielesi. Pääset pois.

Huomasin että tyttöä vaivasi jokin. Hän esittäytyi ja sanoin. "Onko jotain hätänä Chelsea. Hei! Sinä loit basiliskin!" Huudahdin. Onneksi kukaan ei kuullut sitä. "Anteeksi et varmasti tehnyt sitä tahallasi kuulin ohimennen että Karakatus olisi uhkannut kiduttaa sinut hulluuteen." Jatkoin. "Okei ajattelin et voisimme tehdä vaikka... Hmm... Kelmien kerhon!" Puhuin taas tällä kertaa eri asiasta. "Voisimme opetella loitsuja ja jekuttaa muita oppilaita ja... Voisimme tehdä jonkun salakäytäväkartan!" Huudahdin. Otin esiin tyhjän paperin ja kirjoitin siihen. "Mikä on sinun suojeliuksesi. Minun on porsas. Se on varmaan sinun mielestäsi outo mutta minä pidän siitä" Sanoin ajatuksissaan.

"Onko jokin hätänä, Chelsea? Hei! Sinä loit basiliskin!", Rose huudahti. Vilkuilin hysteerisesti ympärilleni. Kuink paksuipäinen tyttö oikein oli? Jos häntä olisi uhattu hulluuteen kiduttamisella, vaatien luomaan basiliskin, ei hän varmaankaan tahtoisi, että siitä huudellaan ympäriinsä. "Anteeksi, et varmasti tehnyt sitä tahallasi, kuulin ohimennen, että Karakatus olisi uhannut kiduttaa sinut hulluuteen.", hän jatkoi ilmeisesti tajuten virheensä. "Ei se mitään...", mutisin. Kaikki näköjään tiesivät. Maineeni ja suosioni olisi mennyttä. Sitten suuttuisin, tekisin jotain kamalaa ja minut erotettaisiin koulusta. No, itseasiassa en edes haluaisi olla tässä koulussa. Beauxbatonsissa olisi varmasti mukavampaa. Siellä ei ainakaan uhkailtu ketään kiduttamisella. Jessica, isosiskoni, oli myös Beauxbatonsissa. Olisin halunnut sinne itsekin. Voisin yrittää suostutella äidin siirtämään minut Bauxbatonsiin. Tajusin, että minua ei niinkään järkyttänyt basiliski, vaan Karakatuksen uhkaus.

"Okei ajattelin et voisimme tehdä vaikka... Hmm... Kelmien kerhon!", Rose jatkoi salaseurasta. "Voisimme opetella loitsuja ja jekuttaa muita oppilaita ja... Voisimme tehdä jonkun salakäytäväkartan!" Rose huudahti. Olin hieman epäilevä. En ollut vielä varma, häipyisinkö koulusta, mutta maineelleni ei olisi hyväksi, jos Beauxin väki saisi tietää, että minut oli erotettu edellisestä koulusta. Mutta sitten minuun iski uhkarohkeus. Olisi kivaa tehdä kaikkea kiellettyä suoraan sen typerän Molinan nenän edessä. Inhosin häntä ehkä kolmanneksi eniten tässä maailmassa. Masennukseni oli korvannut viha, halu kostaa ja tehdä jotain, mikä aiheuttaisi mahdollisimman paljon sekasortoa ja kauhua.

"Mikä on sinun suojeliuksesi. Minun on porsas. Se on varmaan sinun mielestäsi outo mutta minä pidän siitä.", Rose jatkoi ja keskeytti murhanhimoiset kostosuunnitelmani. "Oi, minipossut on söpöjä! Minun suojeliukseni on jänis.", vastasin Rosen kysymykseen ja keskityin jälleen enemmän häneen, kuin omiin synkkiin suunnitelmiini ja ajatuksiini. Synkkyyttä oli muutenkin aivan liikaa, mutta Molina oli silti jotenkin vastenmielinen. Valtaan mieltynyt vanhuudenhöperö vadelmavanukas. Nauroin ääneen ja aloin nauraa entistäkin enemmän. "Sori, tuli yks huvittava juttu mieleen.", selitin hekottaen edelleen.

"No siis se kerho. Eli nimi oli Kelmien kerho, eikö? Ja kerhon toimintaan voisi kuulua koulun sotkeminen, häiriköiminen, kaiken kielletyn tekeminen ja pilailuun tarkoitettujen loitsujen opettelu. Tiedän pari aika hyvää loitsua, esimerkiksi tarantallegro, hammasiso ja hyytelösormikirous. Näitä on aika hauska langettaa käytävillä muihin oppilaisiin.", puhua pälpätin, aidosti innostuneena ja unohtaen tyystin kaikki masennuksne aiheeni ja aiheuttajani.

Chelsea pälätti kelien kerhon suunnitelmista ja yhdessä vaiheessa sanoi minipossuja söpöiksi. "Niin ne ovat en itseasiassa ole ihan varma onko se porsas vai miniporsas (hääh Miniporsas xD). Juu minusta se on hyvä idea." Sanoin molemmille asioille. "Kysytään voisiko Lily ja Rosakin tulla mukaan. He ovat oikein kivoja." Sanoin taas. Tilasin toisen kurpitsamehun ja siemailin sitä.

Rose kysyi minulta, voisivatko, ilmeisesti jotkin hänen ystävänsä, Lily ja Rosa tulla mukaan. Mietin hetken ja sanoin sitten hitaasti, kuin punniten jokaista sanaa: "Kyllä varmastikin, mutta minusta, meidän olisi hyvä kerätä lista jäsenistä, ja manata se pergamentti, sillä jos Molinan akka saa tietää tästä, en oikein usko, että hän varsinaisesti ilahtuu. Eli jospa pidettäisiin kerho salaisena ja kaikkien, jotka ovat mukana, on kirjoitettava nimensä listaan. Sitten minä kiroan sen pergamentin niin, ettei kukaan siihen nimensä laittanut, voi laverrella salaseurastamme opettajille."

"Eli kyllä ystäväsi Lily ja Rosa varmastikin voivat tulla mukaan. Minäkin tiedän muutaman joita voisin kysyä, Mia Sebles ja Ines Ortega, he voisivat suostua. Frankowski ja Renee, he kenties myös. Mutta kaikilta pitää kyllä kysyä ensin." Kaivoin laukustani esiin tyhjän pergamentin.

Kelmien kerho

Chelsea Crèin

Ojensin pergamenttia Roselle ja hymyilin ovelasti. En voisi joutua pulaan, jos manaisin paperin eräällä taialla joka oli varsin inhottava, mutta tehokas.

Chelsa ehdotti nimilistaa joka manattaisiin ja Rosen mielestä se oli hyvä idea. Chelsea ojensi Roselle pergamentin jossa luki
KRLMIEN KERHO

Chelsea Crèin
Rose kirjoitti nimensä pergamenttiin ja antoi sen Chelsealle. Hän joi kermakaljansa loppuun ja sanoi. "Mennäänkö värväämään osallistujia?" Rose virnisti.

Kelmien kerho

Chelsea Crèin
Rose Hill

Pergamentti palasi käsiini, kun Rose oli kirjoittanut siirn nimensä. Sen jälkeen keskityin ankarasti ja suljin mielestäni kaiken muun kuin tämän pergamentin ja uskollisuusloitsun. Kaivoin sauvani esiin. Täytin mieleni määrätietoisuudella ja keskitin kaiken energiani loitsun. Osoitin sauvalla pergamenttia ja siitä purkautui hopeinen ketju, joka sulki pergamentin sisäänsä. Loitsu loppui ja pergamentti sinetöityi. "Loihdin siihen uskollisuusloitsun. Me kaksi olemme salaisuudenhaltijoita. Vain me voimme paljastaa kerhon nimen ja tarkoituksen haluamillemme ihmisille. He eivät voi kertoa mitään kerhosta kenellekään, joka ei ole uskollisuusloitsumme piirissä."

"Mennäänkö värväämään osallistujia?", Rose kysyi. Emmin hetken. Olin luvannut tavata Mian Hunajaherttuassa viidentoista minuutin kuluttua. Ajatus osallistujien hankkimisesta nyt heti kuulosti kyllä houkuttelevalta. "Olen pahoillani, mutta lupasin tavata ystäväni varttitunnin päästä Hunajaherttuassa. Mitä jos tehdään niin, että värvätään molemmat kerhoon jäseniä ja tavataan kolmen päivän kuluttua oppituntien jälkeen yhteisessä oleskeluhuoneessa ja kirjataan nimet pergamentille?", ehdotin ja join kurpitsamehuni loppuun.

Työnsin sinetöidyn pergamenttikäärön laukkuuni ja tungin sinne myös kotkansulkakynäni. "Mutta käydäänkö ensin yhdessä Kirjurinruodin kynäpuodissa? Tarvitsen nimittäin lisää mustetta ja pergamenttia." Nousin ylös ja heilautin laukun olalleni. Kaivoin rahapussini laukustani ja jätin pöydälle kuusi sirppiä ja neljä sulmua maksuksi kurpitsamehustani ja kermakaljastani. Jätin lisäksi neljä sulmua juomarahaa tarjoilijalle. Hymähdin itsekseni. Mitäköhän varten on keksitty sellainenkin asia kuin juomaraha? Onko tarjoilijoiden palkka mukamas niin pieni, ettei se riitä juomien ostamiseen? Naurahdin puoliääneen.

Chelsea selitti että häben pitäisi tavata ystävänsä pian. "Voin tulla mukaan! Jos teille sopii." Sitten Chelsea ehdotti että he värväisivät kolmen päivän ajan osallistujia ja tapaisivat sitten yhteisessä oleskeluhuoneessa. "Okei. Se on parempi idea." Rose jätti rahat pöytään ja otti laukkunsa maasta. "Tavataan sitten!" Rose huudahti ja lähti kävelemään ovelle. Ulkona satoi. "Hienoa." Rose huokaisi ja astui sateeseen.