Kirjoittaja Rosaliné Clearwater » 01 Kesä 2015, 14:44
- Kuultiin että basiliski asuu järvessä ja ajateltiin pyydystää se, Rose Hill vastasi virnistäen. En vastannut mitään, koska ajatukseni laukkasivat; Basiliski? Basiliski? Asuiko järvessä basiliski? Äiti oli opettanut viime vuonna basiliskeista kaikenmoista, mutta missään vaiheessa en muistanut kuulleeni basiliskien asuvan järvissä.
Toinen tyttö asteli syvemmälle järveen.
- Oletko nyt varma, että kyseessä on basiliski eikä jättiläiskalmari? Kysyin Roselta.
Mutta miten koululla edes voisi olla basiliski? Toisaalta, se selittäisi "katoamiset" joiden uhreiksi esimerkiksi rehtosi Evans oli joutunut...
Äkkiä näin vedessä käärmeenhännän, joka oli aika tavalla isompi kuin tavallisen käärmeen, muttei yhtä iso kuin täysikasvuisen basiliskin. Mutta koosta viis, tärkeintä oli, että basiliski todella oli järvessä.
- Kuulkaa, näin osan basiliskista, nyt peruuttakaa hitaasti pois vedestä, sanoin hiljaa, pakotetun rauhallisena.
- Ja sulkekaa silmät, lisäsin ja peruutin hiljaa kohti rantaa.
Basiliskinpoikanen loiskaisi vettä päälleni, painuin rantakaislikkon kädet kasvoilla, ettei se varmasti katsoisi minuun. En viitsinyt huutaa apua, koska se olisi voinut kiihottaa sitä, mietin mitä voisin tehdä nyt. Oliko joku koskaan kertonut, miten selvitään pelokkaan basiliskin hyökkäykseltä? Kurkistelin käsieni lomasta ja katselin basiliskin temmellystä vedessä, se näytti aika tavalla siltä, että se hyökkäsi toisten kimppuun... Merlinin pöksyt, mitä minä nyt teen?
//Laitoin nyt sen basiliskin hyökkäyksen tähän, olin ehkä vähän kärsimätön :P//
Älä anna ihmisten lukea sinua kuin avointa kirjaa!
5-luokkalainen Rosaliné Clearwater