//Varattu Lily Lionin ja Rosaliné Clearwaterin roolipelille//

Kävelin koulun puistoalueella kohti järveä. En kuitenkaan halunnut jäädä järven rantaan vaan käännyin oikealle hyvissä ajoin ennen järveä. Valitsin kauniin hedelmäpuun ja istuin sen juurelle. Avasin oppikirjan ja yritin painaa kallooni muodonmuutoksien sisäisiä salaisuuksia. Tajusin ne paljon paremmin äidin kertomina. Yritin ymmärtää jotain, mutta odottamaton helle tuntui sulattaneen aivoni. Suljin kirjan ja panin sen takaisin laukkuun. Nautin hetken silkasta rauhasta, kunnes siirryin ärtyneenä eri puolelle puuta. Varjoisalle puolelle. Etsin laukustani unohtuneita toffeekarkkeja, mutta ne olivat sulaneet kiinni laukkuuni. Näin laukussani nahkakantisen kirjan. Se oli päiväkirja, jonka Rick oli pakottanut ottamaan mukaan. Hän nimittäin halusi väen vängällä tietää Châteausta kaiken, että se olisi varmasti "hyvä elinympäristö, jossa oli mukavia ihmisiä". Rick oli joskus turhan suojeleva, mutta kai hän teki sen hyvää hyvyyttään?
Avasin päiväkirjan ja kirjoitin siihen;
"On tosi lämmin, istun pihan hedelmäpuun alla. Nautin säästä ja tunnelmasta, olen onnellinen." Suljin kirjan huokaisten. Olipahan sekin tehty.
Kuulin etuovien avautuvan, kukahan tuli pihalle? Oli lauantai, joten se saattoi olla kuka tahansa. Paitsi joku "kadonnut". Ihmisiä nimittäin "katosi". Oikeasti heidät piilotettiin sairaalasiipeen. Olikohan linnaan päässyt jotain tuholaisia, jotka levittivät jotain vakavaa sairautta? Olin kuullut oleskeluhuoneessa sivusta, kun kiihtynyt toisluokkalainen kertoi kovasti dramatisoitua kertomusta laudankankeista ihmisistä sairaalasiivessä, joihin lukeutui muun muassa rehtori Evans. Kukahan idiootti oli päästänyt ne tuholaiset sisään? Jos tätä menoa jatkuisi, päätyisin taatusti Beauxbatonssiin Rickin seuraksi. Voin jo kuvitella kaikki ne illat jolloin Amber kiusaa minua ja Rick puolustaa minua. Ei, sitä en tahtonut. Tuhoaisin vaikka ne tihulaiset paljain käsin estääkseni sen.
Ja taas jäin omiin ajatuksiini vaikka tarkoitukseni oli vain lorvia miettimättä mitään, tai lukea muodonmuutoksia. Olisi mukava jutella jollekulle. En minä mitään hirveää yksinäisyyttä tai itsesääliä potenut, vaan olisi vain vaihteeksi kiva avata suu muihinkin tarkoituksiin, kuin tunnilla vastaamiseen.

En tiennyt minne mennä. Sitten huomasin järven, ja päätin mennä katsomaan sitä. Jännityksestä tuleva kutkutus tuntui mukavalta ja inhottavalta samanaikaisesti. Astelin kohti järveä, mutta silloin huomasin puun. Olen aina ollut villi luonnonlapsi, joten päätin ottaa kengät ja sukat pois. Astelin puun luokse, mutten huomannut sen alla istuvaa toista ihmistä. Kiipesin puuhun. Kaarna raapi jalkojani, ja aurinko lämmitti selkääni. Huomasin puun olevan ontto, ja innostuin vielä enemmän. Kurottauduin puun ulkonevien oksien päälle makaamaan, ja katselin puun sisälle. Puun sisällä kimmelsi jokin. Heitin jalkani puun sisään, ja tiputtauduin sinne. Tunsin kuumottavaa kipua jalkapohjissani, mutta se oli tuttua. Nostin kimmeltävän esineen, ja huomasin sen olevan jonkinlainen rasia. Pyyhin multaa pois, ja rapsutin sitä rasian syvennyksistä kynsilläni. "Serpentard tupa tuo, sulle onnes luo" luki rasian kannessa. Tuo kummallinen ja hieman kökön kuuloinen "lausahdus" kuullosti jotenkin tutulta. Muistaakseni se oli lukenut isoisäni ruokasalin seinällä. En saanut rasiaa auki, joten päätin laittaa sen laukkuuni. Ehkä voisin kokeilla sen avaamista muulloin. Aloin kiivetä pois puun sisältä. Löysin sopivan paukun puusta, ja laitoin sille oikean jalkani. Ponnistin lujaa ja pääsin ylemmäs. Siirsi vasemman polveni eräälle ulkonevalle oksalle, ja pääsin ylös. Silloin huomasin toisen ihmisen tuolla puun juurella. Hän oli tyttö, tutunnäköinen sellainen. Olin nähnyt hänet tunnilla. Hän aina vastasi opettajan kysymyksiin innokkaana. Katsoin häntä oksien välistä. SItten pujahdin takaisin. Tyttö käänsi päänsä minuun. Pysyttelin aivan hiljaa oksien takana.

Istuin ihan hiljaa, mutta pian kuulin puusta hassua rapinaa. Oliko joku puussa vakoilemassa minua? Käänsin katseeni hitaasti oksien sekaan ja takaisin. Nyt siis leikittiin vakoiluleikkiä? Kävi minulle.
Jätin laukun paikalleen, mutta otin taikasauvan. Kiersin hiljaa kontaten puuta, ja etsin vakoilijaa. Löysin otsani tasalta pienen kolon, josta pääsi puun sisään. Kömmin sisään hiljaa. Sisällä katsoi kenkiäni. Niissä oli liukkaat pohjat. Otin kengät pois ja kuiskasin
- Hajothus, ja pyöräytin sauvaa nilkkani ympärillä. Sukkahousuistani tuli nyt housut. Kiipesin tyytyväisenä kohti latvustoa. Olin näkevinäni jonkun istuvat puussa ja vakoilin häntä (jos siinä ylipäätään oli ketään) kolosta, josta näki latvustoon. Jalkojani ja käsiäni alkoi jo hiljalleen särkeä, mutta tyydyin ajattelemaan jotain muuta.

Työnsin oksia varovasti pois tieltäni, ja katselin hämmästyneenä alas. Tyttö oli kadonnut. Käännyin lähteäkseni alas, mutta pelästyin nähdessäni äskeisen tytön suoraan edessäni.

(Unohdin jälleen kirjautua^)

//oletan että olet Lily?\\

Nyt olin, aivan varma, että "saaliini" oli se joka oli vakoillut minua. Silloin tämä kääntyi ja katsoi suoraan minuun.
- Mikäs vakoiluleikki tämä oli? Kysyin tytöltä, joka näytti aika lailla pelästyneeltä.

Öh.. katselin vain pihaa ja huomasin sinut, mutta vasta kun olin kiivennyt tähän puuhun. *kääntelee päätään puun lehdistöä seuraten*

luin kirjaa ja kävelin kohti järven rantaa yhtäkkiä törmäsin suoraan edessäni olevaan suureen puuhun. "auts"
sanoin ja hieroin päätäni. katsoin ylös puun latvaan ja näin liikettä siellä. riisuin kenkäni, kaapuni ja sukkani ja aloin kiivetä. ylhäällä huomasin kaksi tyttöä näköjään Serpentardista (meniks oikein xD)
mietin ja huudahdin "heippa!".

Käänsin pääni tätä toista tyttöä kohti. "Hei vaan." vastasin tytölle. Tämän jälkeen kysyin "mitäköhän on ruoaksi?". Hassua, yleensä ihmiset pitävät minua outona. En tiedä miksi. En kuitenkaan sanonut tästä heille. Kysyin vain "Mikä on nimesi?", tältä uudelta tytöltä.

"toivottavasti jotain hyvää" sanoin ja lipaisin huuliani