Oih, eikö se ollutkaan myytävänä?

[Heather Rose]

”Onneksi löysit tänne! Menin ihan paniikkin kun en nähnyt sinua ja juoksin vahingossa tänne etsiessäni sinua”, Katrine oli häntä vastassa ovella ja Heather hätkähti hieman. Niin kuin hän oli päätellytkin Katrine oli löytänyt perille. Hetkeen Heather ei muistanut mitä hän oli tullut tekemään, mutta sitten hän muisti kädessään roikkuvan korun. Pian heitä odotti jotain kamalaa tai ehkä ei niin kamalaa, mutta Heatheria jännitti kamalasti.

"Mennäänkö me sitten kertomaan totuus?"

Heather nyökkäsi ja hän astui sisälle taloon. Hän vilkuili ympärilleen; huone oli suurehko. Ikkunan alla oli odotustuoleja. Oliko Katrine istunut siellä huomatessaan tytön? Paikka oli siisti ja valkoista oli paljon. Ympäriinsä liikkuvat ihmiset näyttivät tiukoilta ja Heather piilotti korun selkänsä taakse. Tyttöä puistatti etenkin nainen, joka jutteli tärkeitä työjuttuja kollegalleen. Naisella oli mutrusuu ja hyvin ohuet huulet. Nenällä tällä oli silmälasit ja hän kurkki niiden yli valppaasti ympärilleen. Monilla oli tumma vaatetus, aivan kuin hautajaisissa. Hautajaismainen paikka.

Paikalla oli myös tavallista ostoksille tullutta kansaa, jotka olivat luulleet että tulivat viettämään rauhallisen päivän Poudlardinessa, mutta nyt he olivat päätyneet raportoimaan rikoksesta. Kun Heather oikein höristi korviaan, hän kuuli kuinka ihmiset kertoilivat tarinoita epäilyttävästi käyttäytyneistä tyypeistä ja ehkä naamioiduista koruista. He myös sepittivät kertomusta Azkabanista karanneesta noidasta, josta on tehty havaintoja Länsi-Ranskassa. Kukaan ei kuitenkaan maininnut kahdesta tytöstä tai näyttänyt tunnistavan heitä. Se oli helpotus, sillä oli paljon parempi ilmiantaa itsensä, kun joutua keksityksi.

Heather huokaisi syvään ja käveli tiskille ehkä hieman arasti. Tiskin takana istui keski-ikäinen viiksekäs tärkeän näköinen mies, joka puhui juuri vanhan naisen kanssa. Mies oli tukeva myöskin tummapukuinen jotenkin sen näköinen, että hänet oltaisiin vedetty suoraan jostain rikollissarjasta. Heather räpelsi korua hermostuneena ja nielaisi. "Koruni on kallis- oikein löytöpalkkion arvoinen!" Nuo sanat kuullessaan Heather hätkähti. Tuo nainen oli korun omistaja. Säikähdykseltä tyttö pudotti riipuksen maahan noukkimaan sen ylös. Mutta hän kavahti kuullessaan uudet puistattavat sanat;

"Tuo se on! Tuo on minun koruni!"

[Katrine Isabell Wall]

Heather nyökkäsi, ja he kävelivät valkoiseen halliin. Vaikka tilassa oli matalaa puheensorinaa, Katrine kuuli heidän askeliensa kaiun, kun kun he kulkivat lattian poikki. Hän kuunteli keskustelunpätkiä siellä täällä.

”Silmälasini katosivat tunti sitten, enkä löytänyt niitä mistään”, joku vanha mies valitti. ”Kuinka te näitte etsiä ilman niitä?” kysyi taikalainvartija takaisin. ”Tällainen avain löytyi kadulta, mihin vien sen? Onko joku etsinyt?” joku keski-ikäinen noita kyseli pitkästyneeltä asiakaspalvelijalta. ”Löytötavarakeskus, Poudlardine, löytyy yksikön osastosta F1740” nainen vastasi väsyneellä ja hieman epäkohteliaalla äänellä pöllämystyneelle naiselle.

Katrine säikähti todella, kun joku kertoi nähneensä koruvarkaan, ja vilkaisi Heatheria, joka oli onneksi laittanut korun piiloon katseilta. Onneksi lause jatkui tarkoilla kuvailuilla tukevasta miehestä, joka olisi varastanut hopeasormuksia jostain toisesta kaupasta viikkoa aiemmin.

Tytöt saapuivat yhdelle vapaalle tiskille, jonka takana viiksekäs mies keskusteli kiivaasti iäkkään noidan kanssa. Mies oli pukeutunut ryhdikkääseen hieman uniformua muistuttavaan mustaan pukuun, joka taisi olla paikan työasu: mustapukuisia parveili ympäri hallia ja tiskien takana.

”Koruni on kallis -oikein löytöpalkkion arvoinen!” vanha rouva selitti virkailijalle.

Katrine säikähti lausetta, ja Heather oli kai tajunnut saman, sillä hänkin oli hätkähtänyt: tuo vanha rouva taisi etsiä korua, jossa oli hopeinen yksisarvinen. Heather kumartui, hän oli ilmeisesti pudottanut korun, mutta oli liian myöhäistä, vanhan noidan huudahdus kiiri halki koko salin.

”Tuo se on! Tuo on minun koruni!”

Laskin katseeni varpaisiini, nyt se sitten kuultaisiin, tuomio. Ellei rikos olisi niin paha, että se vietäisiin oikeuteen. Asiakaspalvelija kumartui meitä kohti ja katsoi hetken tiiviisti korua, ennen kuin avasi suusna.

”Hienoa, hienoa. Mistäs te tytöt löysitte korun? Kaupasta vai jostain kadulta? Näittekö varkaan vai löysittekö pelkän korun?” Katrinelta meni hetki tajuta, mitä mies horisi. Mies ei ollut tajunnut heidän olleen varkaita, vaan kuvitteli hiedän vain löytäneen korun jostain. Niin, tuskin varkaat kovin usein marssivat kädet ylhäällä suoraan lainvartijoiden syliin. Tilanteesta olisi niin helppo luikerrella pois, kertoisi epämääräisesti korun löytyneen jostain. Kukaan ei saisi koskaan tietää.

”E-ei se noin mennyt”, Katrine huomasi sanovansa ennen kuin ehti hillitä itsensä. ”Me ei löydet -tai siis löydettiin me koru, mutta ennen sitä me kadotettiin se tai siis...” Katrine nielaisi. ”Tarkoitan, että me ollaan ne varkaat! Ei me tehty sitä tahallaan -tai siis minä en ottanut sitä tahallani, Heather ei edes liity tähän! Minä vain... unohdin laittaa sen paikalleen korukaupassa”, takeltelin ja tunsin punastuvani. Siinä se sitten tuli. Nyt piti vain odottaa iskua.

//Miten tässä muuten käy, onko tuo rouva joku kiltti mummeli joka heilauttaa kättään koko hommalle ja tarjoaa jätskit vai yrittääkö se saada nuorisorikolliset vankilaan? Ehdottaisin, että tuosta ei hirveästi mitään tulisi, että saadaan tämä peli joskus päätökseen. Virkailija jututtaisi vähän heitä ja uskoisi tarinan. Voisi vaikka lähettää pöllöt vanhemmille ja kouluun, mutta jos ei sen kummempaa? Olisi kuitenkin vähän pirteämpi loppu, kun tytöt on koko pelin ajan vaan pelänny jotain vankilaa :D//

[Heather Rose]

//Juuh, peli pitää saada päätökseen ja niin :)//

”Tuo se on! Tuo on minun koruni!” huuto kaikui Heatherin pääkopassa ja hän henkäisi noustessaan ylös. Koko aula oli varmasti kuullut huudon, kaikki katsoivat nyt heitä. Heather tunsi sen. Hän kääntyi hitaasti ympäri ja odotti näkevänsä halveksivia, järkyttyneitä katseita, mutta sen sijaan hän näkikin arvostavia katseita. Mitä nuo ihmiset mahtoivat ajatella?

”Hienoa, hienoa. Mistäs te tytöt löysitte korun? Kaupasta vai jostain kadulta? Näittekö varkaan vai löysittekö pelkän korun?” viiksekäs mies kyseli ja Heather huokaisi. Hän ei tiennyt mitä ajatella. Kertoisiko hän totuuden, vai valehtelisiko? Ensimmäinen vaihtoehto tuntui oikealta, mutta joku sai Heatherin harkitsemaan toistakin. Neiti ei kuitenkaan ehtinyt sanoa mitään ennen kuin Katrine aukaisi jo suunsa; "E-ei se noin mennyt. Me ei löydet -tai siis löydettiin me koru, mutta ennen sitä me kadotettiin se tai siis... Tarkoitan, että me ollaan ne varkaat! Ei me tehty sitä tahallaan -tai siis minä en ottanut sitä tahallani, Heather ei edes liity tähän! Minä vain... unohdin laittaa sen paikalleen korukaupassa”, hän takelteli. Heather oli kiitollinen, että Katrine kertoi totuuden, sillä Heather olisi luultavasti tyytynyt vaiheisiin.

Mies katsoi tyttöjä kysyvästi ja nojaili tiskiin.

"Aivan, me löysimme se korukaupasta ja otimme sen vahingossa mukaamme. Sitten kadotimme sen ja etsimme sitä. Mutta me löysimme sen ja tässä se nyt on", Heather laski korun hiukan kiivastuen pöydälle. "Ja me pyydämme anteeksi ja ymmärrämme sen, että kuulumme vankilaan pahan tekomme tähden."

Nainen, joka oli siihen mennessä kuunnellut tyttöjen jokaista sanaa tarkkaan hymyili hieman ja se sai Heatherin sieluun pienen toivon kipinän. Ehkei heille oltu niin vihaisia. Silloinen pelko ja kauhu oli sekoittanut tytön pään ja nyt hän ymmärsi; alaikäisiä ei yleensä laitettu vankilaan ja sitä paitsi koko juttu oli puhdas vahinko. Hän kääntyi tiskin miehen suuntaan kuullakseen tämän kommentin.

[Katrine Isabell Wall]

”Aivan, me löysimme sen korukaupasta ja otimme sen vahingossa mukaamme. Sitten kadotimme sen ja etsimme sitä. Mutta me löysimme sen ja tässä se nyt on”, Heather selitti ja laittoi riipuksen tiskille. ”Ja me pyydämme anteeksi ja ymmärrämme sen, että kuulumme vankilaan pahan tekomme tähden.”

Katrine nyökytteli Heatherin mukana. Hän ei todellakaan halunnut vankilaan, mutta jos se oli varkaiden palkka, niin se oli vain oikeudenmukaista. Katrine vilkaisi varovasti korun omistajaa, joka ei näyttänytkään vihaiselta vaan hymyili lempeästi. Miksi ihmeessä hän hymyili? Eikö hänen kuuluisi vaatia, että röyhkeät varkaat teljettäisiin heti paikalla Azkabanin synkimpään selliin?

”Hyvä tytöt, oli rohkeasti tehty, kun tulitte palauttamaan korun ja kertomaan totuuden. Se oli varmasti vaikea tehtävä. Onneksi tässä ei tapahtunutkaan mitään vakavaa, vahinkoja sattuu”, mies myhäili. Eikö rike ollutkaan vakava? Katrine tuijotti virkailijaa kummissaan. Velho katsahti takaisin ja naurahti. ”Luulitteko te, että telkeämme lapsia vankilaan pienestä vahingosta, kun kaikki päättyi hyvin?”

Sitä Katrine oli juuri kuvitellutkin, paikka näytti sellaiselta, missä jokaisesta rikkeestä annetaan vähintään merkintä rikosrekisteriin.

Virkailija nosti pöydältä paperin, luultavasti keskeneräisen rikosilmoituksen ja repäisi sen kahtia. ”Mitäpäs sanoisitte, jos ei tehtäisi kärpäsestä härkästä. En kirjaa juttua ylös, mutta minun on kyllä lähetettävä pöllö vanhemmillenne ja koululle. Vaikka korujupakasta tuskin tarvitsee tehdä isompaa numeroa, joku saattaa haluta tietää, mitä te edes teette Poudlardinessa.”

Katrine rypisti kulmiaan. Miten niin mitä he tekivät? Oli viikonloppu, kaikki muutkin oppilaat olivat Poudlardinessa. Virkailija taisi taas lukea Katrinen kasvoilta kysymyksen, sillä hän kohotti kulmiaan ja kysyi: ”Ettekö tienneet, että Poudlardineen saavat tulla vasta kolmasluokkalaiset ja sitä vanhemmat?”

Voi ei! Katrine katsahti Heatheriin kauhuissaan. Ei hän ollut tiennyt! Kai se jossain oli lukenut, mutta hän oli innoissaan skipannut sääntöjen lukemisen. Nyt heille suututtaisiin.

[Heather Rose]

//Käykö että ilmoitan nyt Milalle että olisimme pian valmiita seuraavaan peliin? Olisiko niin että tytöt saapuvat koululle ja Mila Molina onkin jo heitä vastsassa, vai?//

”Hyvä tytöt, oli rohkeasti tehty, kun tulitte palauttamaan korun ja kertomaan totuuden. Se oli varmasti vaikea tehtävä. Onneksi tässä ei tapahtunutkaan mitään vakavaa, vahinkoja sattuu”, mies lausui ja Heather hymyili. He olivat rohkeita. He tulivat kertomaan totuuden ja nyt kaikki huolet olivat tipotiessään. Miehen tuomio oli tietenkin vielä kuulematta, mutta ei se kovinkaan paha voinut olla.

”Luulitteko te, että telkeämme lapsia vankilaan pienestä vahingosta, kun kaikki päättyi hyvin?”

Heather naurahti huvittuneesti ja katsoi sitten virkailijaa odottaessaan lopullista tuomiota. Hän huokaisi helpotuksesta kun mies kertoi lähettävänsä pöllön koululle ja vanhemmille repäisten rikosilmoituksen kahtia, mutta Heather irvisti kuullessaan sanan; vanhemmille. Äiti varmaankin kertoisi jutun koko perheelle ja mitä siitä sitten seuraisi? "Vaikka korujupakasta tuskin tarvitsee tehdä isompaa numeroa, joku saattaa haluta tietää, mitä te edes teette Poudlardinessa", Heather kohotti katseensa kuullessaan lauseen loppuosan. Hehän ovat viikonloppu
ostoksilla, niin kuin kuka tahansa oppilas näin lauantaina. Kysyvien katseiden jälkeen tytöt saivat kuitenkin selvennyksen; ”Ettekö tienneet, että Poudlardineen saavat tulla vasta kolmasluokkalaiset ja sitä vanhemmat?”

Katrine katsahti Heatheria ja pouffsoufflelainen ajatteli varmasti samaa; he eivät olleet päässeetkään vielä vaikeuksista. Mitä Châteussa ajateltiin?

"Minä en tiennyt", Heather mumisi. "Eikä varmasti Katrinekaan."

Keski-ikäinen korun omistaja katseli heitä säälien ja sitten löi kätensä yhteen; "Kun asia on nyt selvitetty ja sain koruni takaisin-" hän otti korun tiskiltä ja pujotti sen kaulaansa. "Minä en kanna kaunaa teille."

//Väsäilen nyt peliviestiä toiseen pelimme ;) Hyvää joulua muuten! //

[Katrine Isabell Wall]

//Jep, ilmoita vaan. Hän siis tietää jo ideasta, vai? Ja kiitos, hyvää Joulua sinullekin (vähän myöhässä...) :D//

”Minä en tiennyt. Eikä varmasti Katrinekaan”, Heather sanoi hiljaa, ja Katrine nyökkäsi pienesti ja laski katseensa maahan.

Korun omistava noita kuitenkin läpsäisin kämmänensä yhteen rauhoitellen tyttöjä: ”Kun asia on selvitetty ja sain koruni takaisin, minä en kanna kaunaa teille.” Nainen nappasi korunsa ripustaen sen kaulalleen, missä koru välkehti ystävällisesti ja viattomasti. Ihan kuin se ei olisi juuri järjestänyt roppakaupalla hankaluuksia, Katrine mietti. Hänellä ei ollut tapana syyttää muita – edes koruja, jotka houkuttelivat kauneudellaan varastamaan, mutta hän oli silti iloinen siitä, että pian riipus olisi muisto vain, eikä hänen enää tarvitsisi murehtia siitä. Onneksi nainen ei sentään syyttänyt heitä.

”No, tämä oli kai tässä”, viiksekäs mies totesi. ”Jos kertoisitte vielä nimenne ja tupanne, niin voitte minun puolestani lähteä.”

Katrine huokaisi, onneksi he pääsisivät pian tuosta kaikuvasta hallista ulkoilmaan. ”Katrine Wall, Serdaigle, ensimmäinen luokka”, Katrine sanoi. Hän oli lisännyt varmuuden vouksi luokankin, siltä varalta, jos hänellä sattuisi olemaan vaikka toisluokkalainen täyskaima, mikä oli kyllä hyvin epätodennäköistä.

Katrine vilkaisi ovelle, kuin varmistaen pakoreittiä ja otti jo askeleen taaksepäin miehen raapustaessa tietoja muistiin. Hän todella halusi kiireesti takaisin aurinkoiselle pihalle, ja mitä pikimmin myös takaisin koululle. Siellä tosin mitä luultavimmin he joutuisivat puhutteluun, missä he saisivat jälki-istuntoa loppuvuodeksi ja Serdaiglen ja Pouffsoufflen tiimalasit ropisisivat nopeasti tyhjiksi, ja kaikki suuttuisivat hänelle ja hän jäisi yksin ja... Ei, ei se nyt ihan noinkaan varmaan menisi. Toivottavasti vastassa olisi kuitenkin joku ystävällinen ja mukava opettaja, eikä kukaan tiukka ja häijy.

[Heather Rose]

//Jepulis!//

Heather oli huijentunut. Pahin oli (luultavasti) ohi ja jäljellä oli vain koulun suhtautuminen ekaluokkasaisten rikollisuuteen. Jälki-istuntoa siitä varmasti seurasi. Heatheria ei huolettanut kuitenkaan yhtään, sillä hän tiesi että jos he tästä selvisivät, niin mikseivät opettajan nuhtelustakin?

”No, tämä oli kai tässä. Jos kertoisitte vielä nimenne ja tupanne, niin voitte minun puolestani lähteä.”

Katrine kertoi tarvittavan infon itsestään ja Heather sanoi vielä perään; "Heather Rose, Pouffsouffle", hän sanoi ja vilkaisi Katrinea. "Ensimmäinen luokka."

Mies kirjasi tietoja ylös ja Katrine otti askeleen oven suuntaan. Heather kääntyi vielä viimeisen kerran virkailijan suuntaan ja heilutti kättään; "Hyvää päivän jatkoa."

Heather valui pihalle aurinkoiselle, varjottomalle kadulle ja jäi odottamaan Katrinea. Ajatella, he olivat tulleet aamulla pahaa aavistamatta Poudlardineen, käyneet korukaupassa ja vieneet ties kuinka arvokkaan riipuksen mukanaan. Sen lisäksi he olivat hukanneet sen ja löytäneet tullen palauttamaan sen tänne. Ja mitä koululla vielä odottaisi?

//Päättyisikö tämä peli Katrinen viestin jälkeen?//

[Katrine Isabell Wall]

Heatherkin lateli tietonsa virkailijalle, mukaanlukien luokka-asteensa. Sitten lähdimme vihdoin ovea kohti. Heather huikkasi hyvästit virkailijalle, ja Katrinekin sai mumistua jotain, mutta hänen ajatuksensa karkasivat jo pihalle, minne pian hän kävelikin ja vetäisi syvään henkeä. Eikä Katrine varmasti katsonut taakseen, kun he pääsivät eloisalle kadulle tuon hautajaistoimistoa muistuttavan rakennuksen puristavista syövereistä.

”Johan oli seikkailu!” Katrine naurahti ja pyörähti paikallaan.

Katrine oli niin iloinen, että hän hyppelehti ympäriinsä. Vaikka jotain pahaa oli vielä edessä, olivat ainakin yllätykset takana. Koru-niminen muuttuja, joka katoili aina halutessaan oli poissa, joten Katrine tiesi tarkalleen seuraavat siirtonsa. Käveleminen linnaan oli seuraava niistä, ja ainoa, jota hän jaksoi nyt miettiä. Eikä päivän karmeiden tapahtumien kertaaminen kuulunut tytön suunnitelmiin.

Katrine ei tiennyt vielä, mikä häntä linnan porttien takana odottaisi, ja ehkä hyvä niin. Saipahan tyttö levähdystauon.

//Jep, peli on nyt purkissa, saa pisteyttää & lukita//

[Heather Rose]

//Luon nyt alueen uudelle pelille(?)//

[Mila Molina]

Hurjan mielenkiintoinen peli!

Heather Rose: 55 p
Katrine Isabell Wall: 60 p

Lukitsen pelin.