Kerro, kerro, kuvastin...

[Katrine Isabell Wall]

//Oi voi, entäs tää mun kesto...//

Menimme Heatherin kanssa sisään pieneen varastoon. Ennen kuin katselin paremmin ympärilleni, äkkäsin nurkassa luudan, jonka laitoin varmuuden vuoksi oven väliin. Ei olisi ollenkaan kivaa jäädä tänne tyrmiin lukkojen taakse, milloinhan joku seuraavan kerran tulisi varastolle? Huomenna aamulla?

”Mitä me tulimmekaan hakemaan?” Heather kysyi. Käännyin takaisin varastoon päin ja silmäilin hyllyjä. Joka paikka oli täynnä purnukoita ja pulloja, laatikoita ja kippoja, pieniä kattiloita ja pussukoita, lattialla pari tynnyriä... Silmälin etikettejä.

”Kuutomua ja peilivettä”, vastasin. Selvä, ajattele järkevästi, älä anna katseesi harhailla. Missä peilivettä säilytetää? Ehkä tynnyrissä? Ohitin varovasti Heatherin ahtaassa tilassa, jotta pääsisin lukemaan hänen toisella puolellaan olevien tynnyrien etikettejä. ”Viitsitkö etsiä kuutomun? Minä etsin peiliveden”, sanoin.

Äh, mikään lattialla olevista tynnyreistä ei sisältänyt peilivettä. Siirryin siis katselemaan hyllyjä. Luin etikettejä ja kurkistelin kuppeihin ja purkkeihin. Niissä oli kaikenlaisia kasveja ja pulvereita, joissakin litkuja. Kallistin varovasti yhtä purkkia nähdäkseni sisään, mutta jokin puraisikin minua sormesta.

”Aih!” huudahdin ja vedin äåkkiä käteni pois. Sormeeni jäi pienet hampaanjäljet. ”Toivottavasti tuo ei ollut myrkyllinen, mikä sitten olikin...” Mutisin. Oikeastaan miksi varastossa säilytettäisiin mitään elävää, ellei siitä tarvittaisi jotain tuoretta, kuten myrkkyä. Minua puistatti hieman, mutta jatkoin sitten etsimistä.

Viimein löysinkin viiden litran ämpärin, jossa näytti olevan vedes sijaan peili, mutta kun koskin sitä sormellani, se käyttäytyi kuin olisi vettä.

”Löytyi!” hihkaisin ja nostin ämpärin varovasti hyllyltä lattialle. ”En kyllä tarvitse koko sisältöä”, mutisin ja tähyilin ympärilleni. Pian huomasinkin tyhjän pilkullisen kannun. 'Kannullinen peilivettä' ohjeessa sanottiin, joten tuon täytyisi olla juuri sopiva. Otin kannun ja upotin sen peiliveteen, kunnes se täyttyi nesteestä. Sitten laskin kannun kädestäni ja nostin peilivesiämpärin takaisin hyllylle.

”Mitä luulet, missähän liemi olisi järkevä valmistaa”, pohdin ääneen.

[Heather Rose]

Katrine laittoi luudan oven väliin. Heather arveli tuon muistavan vielä sen, kun he jäivät luokkahuoneeseen lukkojen taakse. Eivät he halunneet että niin tapahtuisi uudestaan. Ja sitä paitsi tuskin taikajuoma-ainevarastossa oli salakäytäviä. Tai saattoipa olla, mutta ainakaan Heather ei halunnut sellaiseen uudestaan. Ei jos löysi jälleen päänsä ja kävisi jälleen sairaalasiivessä.

”Mitä me tulimmekaan hakemaan?” kysyi Heather ja seurasi kuinka Katrine kääntyi varaston puoleen silmäillen hyllyjä. Purnukoiden etiketeissä luki mitä ihmeellisimpiä nimiä ja yksi sai Heatherin irvistämään; sammakon maksa. Varaston taimmaisessa nurkassa oli kaksi tynnyriä. Toinen oli suuri kuin sinivalas - tai no ei ihan ja toinen vähän pienempi. Tyttö ei edes halunnut miettiä mitä siellä saattoi olla.

”Kuutomua ja peilivettä”, selvensi Katrine ja ohitti Heatherin varovasti lukien tynnyrien etikettejä. ”Viitsitkö etsiä kuutomun? Minä etsin peiliveden”, sanoi hän sitten ja vastaukseksi pouffsouffletyttö nyökkäsi. Hän käveli hyllylle, joka oli yhtä lahon ja kuluneen näköinen kuin puu metsässä heidän telonsa lähistöllä. Heather oli joskus pudonnut kiivetessään sinne, mutta sen puun ansiosta postipoika oli joskus keksinyt oivan uuden leikin; hirsipuun - tai ainakin hän sanoi keksineen.

Heather silmäni hyllyä. Yhdessäkään etiketissä ei lukenut 'kuutomua' ei siis yhdessäkään. Katrinenkin etsinnät eivät olleen oikein edistyneet, sillä hän joutui sirtymään itsekin jo hyllyjen luokse. Heather seurasi silmäkulmastaan, kun Katrine kurkisti yhteen purkkiin, mutta veti kätensä pian takaisin huudahtaen. Jokin oli ilmeisesti puraissut hänen sormenpäätään, sillä pian sen jälkeen hän mutisi; ”Toivottavasti tuo ei ollut myrkyllinen, mikä sitten olikin...” Heather tosiaankin toivoi niin. Ei hän halunnut että Katrine saa myrkytyksen.

Tyttö kurkisti yhteen purkkiin, joka oli tummaa lasia. Hän irrotti kannen varovasti, mutta laittoikin sen pian takaisin paikoilleen yskien, kun sen sisästä purkautui pieni höyrypilvi. Onneksi ei sentään purevaa otusta, hän ajatteli.

”Löytyi!” huudahti Katrine pian ja laski suurehkon ämpärin lattialle. ”En kyllä tarvitse koko sisältöä." Noin sanottuaan hän haki pilkullisen kannun ja upotti sen peiliveteen niin että se täyttyi reunoja myöten. Heather otti hyllyltä satunnaisen nyöritetyn pussukan ja kurkisti sen sisälle. Pussissa oli hopean kimalteista tomua. "Minäkin ehkä löysin", Heather sanoi ja näytti sitä Katrinelle.

”Mitä luulet, missähän liemi olisi järkevä valmistaa”, kysyi Katrine. Heather kohautti olkiaan ja työnsi kuutomupussin taskuunsa. "Jossain paikassa, missä ei liiku kauheasti väkeä. Kuten jossakin tyrmässä."

[Katrine Isabell Wall]

Heatherkin etsiskeli tahollaan tarvikkeita ja sai aikaan pienen höyrypilven avattuaan jonkun purnukan. Mitä ilmeisimmin ei kuutomua.

Hetken kuluttua löysin peiliveden ja siinä samassa Heatherkin ilmoitti löytäneensä kuutomun. Kurkkasin Heatherin ojentamaan nyöritettyyn pussiin, missä kuutomu kimalteli. Nyökkäsin tyytyväisenä.

”Jep, siinähän se.”

Heather kohautti olkiaan kysymykselleni valmistuspaikasta. ”Jossain paikassa, missä ei liiku kauheasti väkeä. Kuten jossain tyrmässä”, Heather ehdotti, ja samassa kun hän sanoi sen, pälkähti päähäni vastaus kysymykseen, jota olin pohtinut jo eilisestä. Tietysti, juuri sopiva, joskin haluaisin ehkä tumman kankaan mukaani.

”Miten olisi... Se salakäytävähuone?” Ehdotin. ”Se näytti aika hylätyltä kun kävimme siellä, eihän siellä ollut muita kuin se räyhähenki, ja tuskin sekään siellä koko ajan on.”

Otin luudan oven välistä ja pidin sitä auki Heatherille. Salakäytävähuoneeseen tai ei, en halunnut keitellä juomaa ainakaan taikaliemiaineiden varastossa.

[Katrine Isabell Wall]

//Autohittaan tämän nyt Heatherin luvalla siihen kohtaan, missä Linda astuu näyttämölle :) //

Heather nyökkäsi ehdotukselleni liemen tekemisestä salakäytävähuoneessa. Seisahduin hetkeksi selkemaan tarvikevaraston oven ja hengitin syvään. Takaisin salakäytävähuoneeseen. Takaisin sen kammottavan maalauksen luokse. No, se oli kuitenkin ehkä ainoa vaihtoehto.

“Peitetään sitten se kammottava maalaus jollain viltillä, jooko?” Pyysin Heatherilta. Heather naurahti ystävällisesti ja sanoi, että voisimme ihan hyvin tehdä niin. Hymyilin hänelle kiitollisena ja uskaltauduin viimein lähtemään kävelemään kohti salakäytävähuonetta.

Emme kumpikaan muistaneet reittiä kovin hyvin, sillä oli melkein puoli vuotta siitä, kun olimme käyneet huoneessa viimeeksi. Seikkailimme tovin käytävillä, mutta lopulta tulimme risteykseen, joka näytti samalta kuin risteys juuri ennen salakäytävähuonetta. Käännyimme siitä oikeaan ja avasin varovasti oven, jonka takana käytävähuone muistaakseni oli.

Ovi ei ollut enää lukossa, eli joku oli käynyt täällä meidän jälkeemme. Sisällä huoneessa oli kuitenkin yhtä pölyistä kuin ennenkin. Tomusta saattoi yhä erottaa meidän kahden jalanjäljet, mutta uusia ei ollut liittynyt joukkoon. Ilmeisesti joku oli siis vain käynyt avaamassa lukon. Pakottauduin vilkaisemaan huoneen nurkassa seisovaan maalaukseen. Ihmissusi venytteli raajojaan laiskasti.

“Täällä taas, tytöt?” Se kysyi. Säpsähdin, kun maalaus puhutteli meitä.

“Heather, peitetään se pian”, kuiskasin. Laskin noidankattilani, jonne olin myös kuutomun ja peliveden laittanut, yhdelle tyhjistä pulpeteista ja suuntasimme Heatherin kanssa luokan perässä olevalle kaapille siinä toivossa, että sieltä löytyisi jotain, millä peittää maalaus, mutta kaappi olikin tyhjä.

“Okei, huomenna minä otan ainakin mukaan jonkun viltin”, mutisin hiljaa, ettei susi kuulisi. “Hoidetaan tämän päivän osuus nopeasti pois alta.”

Nostimme kattilan lattialle ja purimme sen sisällön. Taikaliemikirja, sekoitussauva, peilivesi, kuutomu ja taikasauva. Selasin taikaliemikirjan ohjeen auki ja lukaisin sen uudelleen läpi.

“Laita noidankattila tulelle ja kuumenna tyhjä kattila kolmeensataan asteeseen… Kaada peilivesi kattilaan ja laita äkkiä kansi päälle, sillä peilivesi höyrystyy kolmessasadassa asteessa nopeasti… Ala vähitellen vähentää lämpötilaa, kunnes peilivesi tiivistyy takaisin vedeksi. Lisää joukkoon pussillinen kuutomua ja sekoita. Jätä liemi yön yli seisomaan, mutta pidä lämpötila tasaisena”, kertasin. “Osaatko mitään loitsua, millä lämpötilaa voisi mitata?” kysyin, ja onneksi Heather sanoi tietävänsä yhden. Minä en nimittäin tiennyt, eikä meillä ollut lämpömittaria.

Asettelin noidankattilan hyvin ja sytytin sauvani kärkeen tulen. Heather teki lämpötilaa mittaavan loitsun, ja mittasi kattilan kuumuutta minun lietsoessani liekkejä kattilan alla. Saimme säädellä lämpötilaa pitkään ennen kolmensadan asteen saavuttamista. Lopetimme loitsimisen ja tartuin peilivesikannuun. “Valmista?” Kysyin kantta pitelevältä Heatherilta. Tyttö nyökkäsi ja kaadoin tärisevin käsin peiliveden kattilaan. En halunnut mokata hommaa. Aloitin kaatamalla varovasti, mutta mun vesi osui kattilan pohjaan, se alkoi samantien höyrystyä kihisten, joten molskautin loput nopeasti kattilaan kuumien yskittävien höyryjen alkaessa jo kohota ilmoille kattilasta. Heather läimäisi äkkiä kannen päälle ja yskimme hetken peilivesihöyryä keuhkoistamme.

“Mitä - köh - sitten - köh - piti tehdä?” Köhin Heatherille, joka on lähempänä kirjaa. Tämä vastasi, että lämpötilaa pitäisi alkaa laskemaan vähitellen.

Yhtä hankalasti kuin kattilan kuumennus, kävi myös viilennys, sillä en ollut varma, miten tulen lämpötilaa lasketaan. Lopulta onnistuimme kuitenkin saamaan peiliveden taas nestemäiseksi ja avasimme kattilan kannen. Kattilan pohjalla oli viattoman näköinen peilaava pinta, eikä merkkiäkään höyrystä. Huokasin helpotuksesta, sillä en halunnut naamalleni enempää höyryä.

“Sitten vain kuutomu”, sanoin. Heather kaatoi pussin sisällön kattilaan ja minä sekoitin sauvalla. Muutosta ei näyttänyt tapahtuvan, mutta toisaalta kirjassa ei oltu kuvailtu mitään sellaista. “Eiköhän se sitten ollut siinä tältä päivältä”, totesin tyytyväisenä.

Jätimme taikaliemikirjan ja sekoitussauvan yhden pulpetin päälle ja lähdimme ulos luokasta jättäen pelottavan ihmissusimaalauksen taakse.

***

Luikin seuraavana päivänä yksikseni kellarin käytävillä. Olin aika hermostunut siitä, että joutuisin menemään yksin huoneeseen, mutta Heather oli tullut kipeäksi, eikä voinut lähteä vetoisaan kellariin hiippailemaan. Onneksi tämän päivän homma oli helpohko. Liemeen täytyi vain lisätä tietopuun kaarnaa ja siinä se. Ei hankalia kuumennuksia tai muuta outoa.

Kannoin mukanani isoa lakanaa, jolla voisin peittää susimaalauksen, sekä tietopuun kaarnaa, jonka olin löytänyt omista aineksistani ja keittiöstä lainattua raatsinrautaa, joka saisi kelvata kaarnan jauhamiseen. Yritin olla epäepäilyttävä kantamuksineni, mutta sain kellarikerroksessa osakseni pari vinoa katsetta ennenkuin pääsin tyhjään käytävään, jolla salakäytävähuoneen ovi sijaitsi.

Avasin oven vähän hankalasti kantamuksineni ja suljin sen sitten perässäni. Laskin kaarnan ja raastinraudan pulpetille ja kävelin huoneen poikki taulua kohti jokaisen askelen lennättäessä ilmaan pienen pölypilven.

“Mitäs sinä aiot?” Ihmissusi tivasi. “Sinulla on jotain luvatonta mielessä, eikös?”

Seisahduin kuvan eteen välittämättä kommenteista ja löyhäytin nopeasti lakanan sen päälle.

“Ole sinä vain hiljaa!” Uskaltauduin komentamaan, kun minun ei enää tarvinnut tuijottaa suden julmia piirteitä.

Palasin kattilalle ja otin pöydältä siihen äsken laskemani esineet. “Jaahas, minun pitää siis kai vain jauhaa tämä tuonne…” Mutisin itsekseni kurkatessani kattilaan. Peilivedeltä se yhä näytti, joskin se kimalteli hiukan kuutomun ansiosta. Otin käsiini raastinraudan ja kaarnan ja aloin raastamaan helposti raastettavaa kaarnaa raastimen hienoimmalla syrjällä. Työ sujui nopeasti ja pian kaarna oli pienentynyt niin pikkuiseksi, ettei sitä voinut enää raastaa. Otin sekoitussauvan esiin ja aloin sekoittamaan lientä.

Aluksi jauhe ei halunnut sekoittua liemeen mitenkään, mutta vähitellen liemi alkoi kuvauksen mukaisesti muuttua kauniin vaaleanruskeaksi. En voinut uskoa liemen noudattavan yhä ohjetta, vaikean liemen valmistus onnistui paremmin kuin odotin!

Jätin jälleen tavarat luokkaan lähtiessäni. Huomenna en palaisi vielä tänne, vaan olisi aika käydä pikku reissulla metsässä. Minua puistatti ajatus yöllä yksin metsään hiipimisestä, mutta jos halusin löytää siskoni, tämä oli pakko tehdä.

***

Hyvä että pystyin jännitykseltäni keskittymään päivän oppitunteihin. Ajattelin koko ajan illalla metsään menemistä. Sitä, miten vaarallista se olisi. Riskialtista, ja minut voitaisiin saada kiinni ja erottaa, olihan tämä jo toinen rike. Mutta toisaalta ajattelin asiaa päättäväisesti. Minun olisi tehtävä se.

Iltapäivä sujui madellen. Tein läksyjä oleskeluhuoneessa ja luin kirjaa. Kahdeksalta esitin olevani väsynyt ja painelin makuusaliin. Siellä ei ollut vielä siihen aikaan muita, mikä oli hyvä. Sain pakata rauhassa. Sujautin koululaukkuuni yrttitiedon kirjan, jossa oli kuvat uudenkuunheinästä ja hämysienistä, pieniä pusseja kerätyille esineille, veitsen sienien talteen keräämiseen ja taikasauvan.

Yritin taas lukea kirjaa odotellessani, että muut tytöt tulivat makuusaliin. Luin heidän mennessään tekemään iltapuuhat. Nukkumaan käydessään he ihmettelivät, enkö minä aikonut mennä nukkumaan, ja vastasin, että minulla oli jännittävä kohta kesken. Viimein kun olin melko varma, että muut nukkuivat, nousin seisomaan ja vedin laukkuni sängyn alta. Minuakin väsytti jo aika lailla, ja olin melko varma, että jos kävisin lepäämään hetkeksikään, nukahtaisin. Toisaalta metsässä kävely pitäisi minut kyllä hereillä.

Puin lämpimästä päälle, toppatakin, pipon ja hanskat ja saappaat jalkaan. Hiivin ilman valoa ulos makuusalista ja aution oleskeluhuoneen läpi. Käytävätkin olivat onnekseni hiljaisia. Kerran kuulin askelia, mutta ne olivat kaukana, ja kun minä pysyin paikallani, ei kulkija jossain parin käytävän päässä kuullut minua ohi mennessään.

Pääsin ulos linnasta lumiselle pihamaalle ja astelin varmoin askelin metsän reunaan. Metsä ei näyttänyt yhtä pimeältä kuin syksyisin, lumi valaisi sitä. Mutta toisaalta nyt oli uusikuu ja taivaalla tuikkivat vain tähdet.

Keräsin hetken rohkeuttani ja lähdin sitten kävelemään metsän uumeniin. Kaivoin laukustani yrttitiedon kirjan ja ollessani sen verran kaukana koulusta, ettei valoa nähtäisi sieltä käsin, sytytin sauvaani valon ja luin kävellessäni tietoa etsimieni kasvejen kasvupaikoista.

Hengitykseni höyrysi pakkasilmassa ja lumi ratisi kenkieni alla. Äkkiä minulle tuli outo olo, ihan kuin joku tarkkailisi minua. Pysähdyin aloilleni ja nostin katseeni kirjasta. Olin tarmonpuuskassani unohtanut pelätä metsän petoja. Ja eksymistäkin. Enhän minä yhtään tiennyt, missä olin. Olin kulkenut eteenpäin summanmutikassa. Tämä ei ollut yhtään kiva juttu.

//Nyt voisi siis mukaan ilmaantua Linda Brown :D//

[Linda Brown_]

Tähdet loistivat kirkkaasti sysipimeällä taivaalla. Lumi narskui kavioiden alla, kun astelin tiheässä metsässä kaukana linnasta. Olin jo viikon seikkaillut syvemmällä metsässä ja tutustunut muihin metsän asukkeihin. Olin saanut paljon uusia luottamuksellisia tuttavuuksia ja tylsille päiville hyvää juttuseuraa. Luulisin, ettei kukaan koko linnasta pystyisi arvaamaan minkälaisia olentoja täällä asusti. Enkä tietenkään aikonut kertoa kenellekkään.

Uudenkuun aikaan yleensä kerään vain silloin parhaillaan olevia yrttejä, mitä tänäänkin tein. Olin jo pari tuntia kierrellyt ympäri metsää ja kerännyt ison korillisen erillaisia yrttejä. Enää uudenkuun heinä oli keräämättä ja tiesin loistavan paikan missä sitä kasvoi paljon.

Tallustelin hitaasti puiden lomassa ja hengitin raikasta pakkasilmaa. Huomasin puiden takaa kajastavan linnan ikkunoiden valot. Hetkinen? Valo oli kylläkin liian kirkas ja vaalea, se ei voisi olla peräisin soihduista.

Muutin kurssiani kirkkaan valon suuntaan ja nostin jousen selästäni. Hidastin vauhtiani, otin nuolen nuolikotelosta ja pysähdyin puun taakse vähän matkan päähän valon lähteestä. Nyt pystyin jo näkemään sauvaa ja kirjaa pitelevän pienen tytön. Yhtäkkiä tyttö nosti katseensa kirjastaan ja pelokkaan näköisesti pälyili ympärilleen.

"Et näytä siltä, että olisit kuin kotonasi" sanoin hiljaa, mutta niin, että tyttö varmasti kuulisi. Pidin jousta lantioni tasolla, kun astelin hitaasti tyttöä kohti. En halunnut säikäyttää häntä. Tai ehkä säikäytin jo olemuksellani, mutta yritin olla edes jotenkin vaarattoman näköinen.

[Mila Molina]

Tosi kiva peli! Harmi, että se jäi kesken.

Katrine Isabell Wall, Serdaigle: 35 p
Heather Rose, Pouffsouffle: 25 p
Linda Brown: 2 p