Painavat kokeet

Lukuvuoden 2015-16 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Re: Painavat kokeet

ViestiKirjoittaja Katherine Westwood » 22 Heinä 2016, 12:33

"Hmm, enpä usko, en ole muistanut ääntä ennen tätä päivää", Célina kertoi, joka oli hiukan omituista. Minähän en häntä tuntenut, enkä siis tiennyt, mitä Célinan vanhemmille oli tapahtunut, muuta, kuin että he olisivat kuolleet. Kävikö tyttö kesäisin laitoksessa? Tai orpokoteja ne kai olivat... Vaikka halusinkin tietää, jätin kysymyksen sikseen, koska en halunnut vaikuttaa epäkohteliaalta, mitä kysymys luultavasti olisi ollut.

Vaikka väärinpäin luinkin, sain selvää, että Célina oli kirjoittanut heti alkuun "Hei äiti!", joka sai minut vieläkin hämmentyneemmäksi. "Kyllä, se on osoitettu 'äidille', ei tietenkään aidolle, vaan sille, joka minut kasvatti", hän selitti minulle. Hänet oli siis kasvattanut joku muu, eli sijaisperhe. Uskoakseni se oli parempi, kuin orpokoti.

Célina kirjoitti niin pienellä ja siistillä käsialalla, ainakin omasta mielestäni, joten en saanut siitä selvää väärinpäin ollessani pergamenttiin nähden. Lopulta hän oli kirjeen kirjoittanut, ja lopussa erotin olevan hänen nimensä.

"Mikä nimesi on?" Célina kysyi. Niimpä tietenkin, tytön esittäydyttyä, olin unohtanut itse esittäytyä! Hyvä minä... "Ah, ai niin, Katherine Westwood", esittäydyin hymyillen. Ajatukseni päätyivät taas kirjeeseen. "Ajattelitko lähettää sen nyt?" kysyin, nyökäten pergamenttiin päin.

Aloin tahtomattanikin miettimään, että jos omat vanhempani olisivat kuolleet, ja eläisin jonkun toisen luona. "Millainen nykyinen äitisi on?" kysyin, ennen kuin ehdin ajattelemaan. Luultavasti mukava, koska sellainen Célinakin oli.
Jos ei ole varjoja, ei erota mikä on valoa, ja jos ei koskaan itke, ei voi ymmärtää, miten ihanaa on hymyillä.

Katherine Westwood, neljännen luokan opiskelija Serpentardista, joka hymyilee niin paljon kuin kerkeää, ja siinä sivussa muistaa tehdä paljon tyhmyyksiä.
Katherine Westwood
Oppilas
 
Viestit: 249
Liittynyt: 17 Touko 2016, 20:40
Paikkakunta: Lyon, Ranska
Tupa: Serpentard

Re: Painavat kokeet

ViestiKirjoittaja Cèlina Tourette » 24 Heinä 2016, 19:03

"Ah, ai niin, Katherine Westwood", tyttö oikaisi.
"Ajattelitko lähettää sen nyt?" Katherine kysyi.
"Mmmm. Viiuvi!", Cèlina vihelsi. "ai, moi Dry", Cèlin totesi ikkunasta lentäneelle varpuspöllölle. Cèlina taputti pöllöä päähän.
"Vie tämä äidille - pikimmiten", Cèlina käski Drytä ja sitoi kirjeen Dryn oikeaan koipeen jota pöllö piti ojennettuna. Pöllö häipyi taas ikkunan kautta ja katosi pienenä pisteenä.
"Hei, hei Dry!" Cèlina huusi perään.
Cèlina Tourette. Viidesluokkalainen Pouffsouffle joka käyttää pyörätuolia.
Cèlina Tourette
Oppilas
 
Viestit: 95
Liittynyt: 28 Maalis 2016, 07:49
Tupa: Pouffsouffle

Re: Painavat kokeet

ViestiKirjoittaja Katherine Westwood » 31 Heinä 2016, 19:13

Cèlina ei vastannut kysymykseeni sanallisesti, mutta sain vastauksen, kun neiti vihelsi, jolloin paikalle lensi viereisestä ikkunasta pieni ja kaunis pöllö. "Vie tämä äidille - pikimmiten", Cèlina käskytti pöllöä, jolloin pöllö lehahti taas lentoon, pois ikkunasta.

Halusin itseasiassa jo muualle, vaikka vain nukkumaan, vähäksi aikaa eroksi kokeista ja muista ihmisistä. En vain tiennyt miten sen tekisin loukkaamatta tytön tunteita. Mutta ehkei Cèlina loukkaantuisi, jos sanoisin heihei? "Öm, tuota... mä taidan lähteä... varmaankin nukkumaan", kerroin hieman nolostuneesti. En kuitenkaan vielä uskaltanut hyvästellä ja vain lähteä, vaan jäin odottamaan, mitä toinen tekisi tai sanoisi.
Jos ei ole varjoja, ei erota mikä on valoa, ja jos ei koskaan itke, ei voi ymmärtää, miten ihanaa on hymyillä.

Katherine Westwood, neljännen luokan opiskelija Serpentardista, joka hymyilee niin paljon kuin kerkeää, ja siinä sivussa muistaa tehdä paljon tyhmyyksiä.
Katherine Westwood
Oppilas
 
Viestit: 249
Liittynyt: 17 Touko 2016, 20:40
Paikkakunta: Lyon, Ranska
Tupa: Serpentard

Re: Painavat kokeet

ViestiKirjoittaja Cèlina Tourette » 05 Loka 2016, 16:05

"Öm, tuota... mä taidan lähteä... varmaankin nukkumaan", Katherine sanoi.
"Joo!" Cèlina vastasi ehkä vähän turhankin innoissaan, sillä tarvitsi rauhaa.
Cèlina Tourette. Viidesluokkalainen Pouffsouffle joka käyttää pyörätuolia.
Cèlina Tourette
Oppilas
 
Viestit: 95
Liittynyt: 28 Maalis 2016, 07:49
Tupa: Pouffsouffle

Re: Painavat kokeet

ViestiKirjoittaja Katherine Westwood » 10 Loka 2016, 18:21

Pelkäsin muutaman sekunnin, että Cèlina loukkaantuisi vihjeestäni, etten halunnut olla tuon kanssa. Mutta sainkin innokkaan myönteisen vastauksen. Ilmeisesti seurani ei siis kovinkaan kelvannut tytölle, joka oli ehkä hieman kurjaa, muttei haitannut minua erityisemmin. Tiesin, etten ollut hyvää seuraa, varsinkaan viimeisen tunnin sisällä.

"Oli mukava tavata, nähdään taas - ehkä. Hei hei", sanahdin, vilkuttaen pienesti pyörätuolilaiselle, kääntyen, lähtien astelemaan toiseen suuntaan, kadoten seuraavasta kulmasta seuraavalle käytävälle. Jouduin väsyneenä kipuaman vielä muutamat portaat, kunnes saavuin tuvan maalauksen kohdalle, kertoen salasanan, kunnes pääsin ihanaan, valoisaan Serpentardin tupaan.

Laahustin jalkojani lattiaan, kävellessäni makuusaliini, kaatuen sängylleni, nukahtaen muutamassa minuutissa. Taas yksi uusi oppilas tavattu, mutta epäilisin, ettei meistä jäänyt kovinkaan hyviä kaveruksia.

// Näin loppuu peli Katherinen osalta! Pelaa toki vielä yksi rooli, tai jätä roolimatta, missä tapauksessa kerro kuitenkin, aiotko enään jatkaa. Kiitos pelistä, oli mukavaa pelata! :') //
Jos ei ole varjoja, ei erota mikä on valoa, ja jos ei koskaan itke, ei voi ymmärtää, miten ihanaa on hymyillä.

Katherine Westwood, neljännen luokan opiskelija Serpentardista, joka hymyilee niin paljon kuin kerkeää, ja siinä sivussa muistaa tehdä paljon tyhmyyksiä.
Katherine Westwood
Oppilas
 
Viestit: 249
Liittynyt: 17 Touko 2016, 20:40
Paikkakunta: Lyon, Ranska
Tupa: Serpentard

Re: Painavat kokeet

ViestiKirjoittaja Katie Chang » 11 Loka 2016, 19:25

//En roolaa enään vaan Cèlina luonnollisesti lähtee itsekin pois joten voi pisteyttää & lukita.//
Itkussa ei ole mitään pahaa.
Ei, vaikka itku olisi surua.
Sillä sillä tavoin voi saada ystävän.
Ystävä voi opettaa sinua.
Esimerkiksi nauramaan.
Ja, vaikka nauru on itkun vastakohta
ei kumpaakaan pidä tuomita.
Ja vaikka puhunkin henkilökohtaisesta asioista,
tarkalleen ottaen elämäni tähän mennessä onnellisimmasta hetkestä,
voi näin käydä kenelle vain.
♡:llä
Katie Chang


Sosiaalinen mutta hieman ujo, herkkä ja äärettömän kiltti Pouffsouffle.

Muut hahmoni ovat serdaiglet Sophie Brown (2), Eileen Robert (1), Ayo Moss (5), kaksi muuta pouffsoufflea, Angelette Marfan (1) ja Celina Tourette (4), ja kaksi serpentardia Isabelle Marfan (2) ja Johnn Prost (5)
Jos kiinnostaa niin löydät varmaan hahmojeni esittelyt heidän tuvistaan!
Katie Chang
Oppilas
 
Viestit: 190
Liittynyt: 28 Helmi 2016, 10:54
Tupa: Pouffsouffle

Re: Painavat kokeet

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 11 Kesä 2017, 18:39

Kiitos kivasta pelistä!

Katherine Westwood, Serpentard: 13 + 5 = 18 p
Cèlina Tourette, Pouffsouffle: 8 + 5 = 13 p
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Edellinen

Paluu Lukuvuosi 2015-16

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron